10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta

Valehteleminen on äärimmäisen kiehtova aihe, koska kaikki ihmiset valehtelevat ja vielä suhteellisen paljon. Listafriikki sukeltaa nyt valehtelun maailmaan kymmenen faktan verran.

Tutkijoiden mukaan ihmiset alkoivat kertoa valheita hyvin pian puhekyvyn kehittymisen jälkeen. Se taas on asiantuntijasta riippuen kehittynyt 50 000 – 2 miljoonaa vuotta sitten, joten haarukka on suhteellisen laaja. Valehtelun uskotaan kehittyneen, koska se on ollut väkivaltaista yhteenottoa helpompi tapa saada haluamansa. Vähän kuin nykypäivänä: pyramidihuijaus on kätevämpi tapa varastaa rahaa kuin pankin ryöstäminen.

Me kaikki valehtelemme. Tutkimusten mukaan vähintään kerran päivässä ja valehtelun ”jalo” taito opitaan noin kaksivuotiaana. Useimmat valheista ovat pieniä lipsautuksia eikä niistä aiheudu mitään pahaa, mutta valehtelulla voi olla myös äärimmäisiä seuraamuksia.

Listalla tutustumme muun muassa valheenpaljastimiin ja totuusseerumiin sekä yritämme saada selville, miten valehtelijan voi tunnistaa.

Valheenpaljastin ei saa pätevää valehtelijaa nalkkiin

Vaikka valheenpaljastustestien tulokset voivat joissain oikeusaleissa olla käypää todistusaineistoa, on ajan mittaan tullut hyvin selväksi, että testilaitetta on suhteellisen helppo huijata. Ei siis varmaan sinun tai minun tältä istumalta, mutta asiansa osaava henkilö, oli kyseessä sitten vaikkapa psykopaatti tai vakooja, pystyy kontrolloimaan kehoaan ja huijaamaan laitetta satanolla. Pohjimmiltaan kaikki perinteiset valheenpaljastimet mittaavat kehon stressireaktioita ja hermostuneisuutta, joten hyvällä paineensietokyvyllä pääsee jo pitkälle.

Toki laitteita kehitetään koko ajan ja uusimmissa valjeenpaljastuslaitteissa on muun muassa useampi kamera, jotka seuraavat ilmeitä ja jopa yksittäisiä kasvojen verisuonia. Kinkkisimmät havaittavat ovat niin sanotut mikroilmeet, jotka jäävät ihmissilmältä näkemättä, mutta jotka edistyneillä järjestelmillä saadaan taltioitua. Tällaisellakin menetelmällä tarkkuus on vain noin 70 prosentin luokkaa, mutta niitä on jo käytössä muun muassa lentokentillä, joissa rajavirkailijan kysymyksiin valheeellisesti vastaavista voidaan napata epäilyttävät henkilöt tarkempiin kuulusteluihin. Palataan paljastaviin mikroilmeisiin hieman myöhemmin.

Aivokuvantamiseenkin perustuvaa valheenpaljastinta voi huijata

Idea tähän koko listaan tuli, kun olin katsonut dokumentin pikajuoksija Oscar Pistoriuksesta, joka ampui tyttöystävänsä Reeva Steenkampin ystävänpäivänä 2013. Mietin, että eikö tosiaankaan ole olemassa tapaa selvittää kiistatta, valehteleeko joku vai ei. Voisiko toiminnallista magneettikuvausta (fMRI) käyttää, kun sillä kyetään reaaliaikaisesti seuraamaan aivojen eri alueiden aktiivisuutta mittaamalla happipitoisuuksien muutoksia? Ja kaikessa yksinkertaisuudessa selvisi tämä: kokeiltu on, ei toimi.

Oletuksen mukaan ihmisen aivojen eri alueiden pitäisi olla huomattavasti aktiivisemmat hänen valehdellessaan, koska silloin joutuu keksimään asioita. Tutkimuksissa on todettu, että näin tosiaan on, ja eräässä kokeessa valehtelu kyettiin havaitsemaan sataprosenttisesti. Ongelma numero yksi on kuitenkin se, että esimerkiksi psykopaatin aivot toimivat eri tavalla kuin terveen henkilön. Ongelma numero kaksi on huijaaminen.

Kaikissa valheenpaljastustesteissä, myös aivojen kuvantamisessa, laitteet on kalibroitava kunkin testattavan mukaan. Se tehdään kysymällä sellaisia merkityksettömiä kontrollikysymyksiä, jotka eivät herätä tunteita. Jos koehenkilö kuitenkin aiheutti itselleen kipua, esimerkiksi kieleensä puremalla, aktivoituivat aivojen stressikeskukset samalla tavalla kuin valehdellessa. Tällöin ”oikeiden” kysymysten aikana tapahtuvaa, valehtelusta johtuvaa aktiivisuuden lisääntymistä ei voida erottaa kontrollikysymysten vasteesta.

Ja jos kivun tuottaminen ei houkuttele, niin varpaiden, sormien tai pään heiluttelu tuottivat saman tuloksen. Täysin huomaamaton tapa on tietysti keksiä tarinoita päässään tai ratkoa mielessään vaikeita matemaattisia tehtäviä, kun testaaja varmistaa sinun omaa nimeäsi.

Aitojen tunteiden peittely on hankalaa

Kuten äskeisessä kohdassa todettiin, ei millään teknologialla ole mahdollista saada valehtelijaa sataprosenttisesti kiinni. Palataan nyt niihin jo mainittuihin mikroilmeisiin. Taitava valehtelija osaa hallita ilmeitään, mutta mikroilmeet ovat tahattomia ja lyhtkestoisia ilmeitä, joita on äärimmäisen vaikea peittää. Ne kestävät vain sekunnin murto-osia ja ilmaisevat ihmiskunnalle universaaleja tunteita kuten inhoa, pelkoa, surua ja onnellisuutta. Mikroilmeitä esiintyy kasvoilla silloin, kun ihminen pyrkii peittelemään sitä, mitä hän oikeasti tuntee.

Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että 100 prosentilla koehenkilöistä aito tunne välähti koesarjan aikana kasvoilla vähintään kerran. Vaikka lipsahdus voi lyhimmillään kestää vain neljä sekunnin sadasosaa, pystytään muutos havainnoimaan huippukameroiden ja muun teknologian avulla. Negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja pelkoa, oli vaikeampi peitellä kuin positiivisia. Mikroilmeet pilkahtivat tällöin helpommin näkyviin.

Laboratorio-olosuhteissa tehdyssä tutkimuksessa on tietysti omat rajoitteensa; on mahdollista, että koehenkilöt eivät esimerkiksi ole yhtä motivoituneita valehtelemaan uskottavasti, kun valheilla ole seuraamuksia.

Niinpä sama kanadalainen tutkimusryhmä teki vuonna 2012 kattavan analyysin, jossa tutkittiin 78 kansainvälistä katoamistapausta. Kun kadonneiden läheiset olivat televisiossa puhumassa ja vetosivat mahdollisiin kidnappaajiin tai murhaajiin omaistensa kohtaloiden selvittämiseksi, tallensi tutkimusryhmä kasvojen ilmeitä 30 kuvaa sekunnissa. Noin puolessa näistä tapauksista murheen murtamina esiintyneet läheiset oli myöhemmin todettu syyllisiksi ja tuomittu kyseisen henkilön murhasta. Tämä oli nähtävissä myös tutkimusryhmän analyysissä. Teeskennellyn surun seasta ”vuoti” esiin iloisia mikroilmeitä.

Ihmiset valehtelevat enemmän kirjoittaessaan

Ei ehkä ole mitenkään yllättävää, että ihmiset valehtelevat kirjoittaessaan paljon enemmän kuin kasvotusten. Mutta ei ole yhdentekevää, millä alustalla keskustelua käydään. Nyrkkisäännöksi käy: mitä kauempana toinen osapuoli on, fyysisesti tai ajatusten tasolla, sitä helpompaa on valehtelu.

Massachusettsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöt valehtelivat kasvotusten käytyyn keskusteluun verrattuna kolme kertaa enemmän käyttäessään pikaviestimiä. Sähköpostissa valehtelun määrä oli jopa viisinkertainen.

Sähköpostin välityksellä eleet, ilmeet ja spontaanit reaktiot eivät välity, joten valehtelijan ei tarvi olla huolissaan kiinnijäämisestä. Reaaliaikaisen keskustelun mahdollistavissa pikaviestimissä keskustelun osapuolien välillä on myös etäisyyttä, mutta harkinta-aikaa ei ole samalla tavalla.

Viehättävälle henkilölle on vaikein valehdella

Ensimmäinen mittava tutkimus puoleensavetävyyden vaikutuksesta valehteluun on julkaistu vuonna 1985, mutta tulokset pätevät edelleen. Virginian yliopiston psykologian laitoksella apulaisprofessorina toimineen Bella DePaulon johtamassa tutkimuksessa ei paneuduttu vakavien rikosten, kuten murhien, yhteydessä tapahtuvaan valehteluun vaan harmittomampiin valkoisiin valheisiin.

Tutkimukseen osallistujia pyydettiin teeskentelemään olevansa keskustelukumppanin kanssa samaa mieltä asioista, jotka eivät oikeasti käyneet yksiin heidän mielipiteidensä kanssa. Toisessa koeasettelussa osallistujia pyydettiin esittämään olevansa eri mieltä asioista, joista he itse asiassa olivat keskustelukumppanin kanssa yhtä mieltä. Näitä huijauksia kutsuttiin mielisteleväksi ja ei-mielisteleväksi valehteluksi.

Tutkimusryhmä sai kasaan mielenkiintoisia tuloksia. Mielistelevät valheet oli keskimäärin helpompi havaita, mikä käy yksiin sen kanssa, että todellisia negatiivisia tunteita on hankala peitellä. Vastakkaisen sukupuolen edustajalle (tuolloin mentiin vielä vanhanaikaisella olettamuksella, että tytöt tykkää vain pojista ja pojat tykkää vain tytöistä) vakuuttavasti valehtelu oli hatarampaa. Lisäksi selvisi, että valheesta jäi helpommin kiinni, kun sellaisen esitti omasta mielestä viehättävälle henkilölle.

Kiinnostavaa on myös se, millä tavalla valheen vastaanottaja huomasi valehtelun. Mielistelevät valheet paljastuivat visuaalisten vihjeiden, muun muassa kasvojen ilmeiden, kautta. Mutta mitä puoleensavetävämpi keskustelukumppani oli kyseessä, sitä useammin valehtelijan paljasti äänensävy.

Pakko mainita vielä loppuun, että myös täyttä totta puhuvassa kontrolliryhmässä havaittiin, että ihmiset vaikuttivat vähemmän vilpittömiltä silloin, kun keskustelua käytiin puoleensavetävän henkilön kanssa. Ihastuminen siis vetää täysin pasmat sekaisin – minkä toteamiseen ei sinällään tarvita tieteellisiä tutkimuksia.

Miehet ja naiset valehtelevat yhtä paljon, mutta eri syistä

Massachusettsin yliopiston psykologian ja neurotieteen laitoksen professori Robert Feldman on tutkinut uransa aikana paljon valehtelemista ja hänen tutkimuksensa ovat paljastaneet monia melko hätkähdyttäviä asioita ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Feldmanin tutkimusten perusteella noin 60 prosenttia ihmisistä valehtelee tavallisen 10 minuuttia kestävän keskustelun aikana esimerkiksi työpaikalla. Keskimäärin tuossa ajassa ilmoille pääsee kahdesta kolmeen valetta. Kokeessa seuratut henkilöt eivät uskoneet tuloksia todeksi ja tajusivat omat valheensa vasta katsoessaan nauhoitettuja keskusteluja jälkeenpäin.

Ihmiset valehtelevat arkipäiväisissä keskusteluissa vaikuttaakseen miellyttävämmiltä ja osaavammilta. Voisi kuvitella, että näin tapahtuu lähinnä työelämässä ja hyvänpäiväntuttujen kanssa, mutta täysin sama pätee kommunikointiin perheen ja ystävien keskuudessa.

Sekä miehet että naiset valehtelevat Feldmanin tutkimusten mukaan yhtä paljon (eli paljon), mutta syyssä on eroa: ”Naiset valehtelevat todennäköisemmin saadakseen keskustelukumppanin tuntemaan olonsa hyväksi, ja miehet taas kertovat valheita antaakseen itsestään paremman kuvan”.

Valehtelijat huijaavat myös itseään

Myös itselleen voi valehdella, ja vielä uskottavasti. Elämässä tulee joskus vastaan tilanteita, joissa itselleen voi ja pitää uskotella, että ei ole mitään hätää – vaikka oikeasti olisikin hätä. Päänsisäinen vakuuttelu rauhoittaa.

Nyt puhutaan kuitenkin suoranaisesta itselleen valehtelusta.

Harvard Business School -kauppakorkeakoulussa tehtiin vuonna 2011 tutkimus, jossa opiskelijoiden annettiin luntata matematiikan kokeessa. Koepaperin alareunassa oli oikeat vastaukset. Kokeet tarkistettiin ja vähemmän yllättäen aika moni sai todella hyvän arvosanan. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa samojen opiskelijoiden tuli arvioida itse etukäteen, miten he tulisivat suoriutumaan toisessa tentissä, jossa vastauksia ei olisi tarjolla.

Ensimmäisessä kokeessa luntanneet arvioivat järjestään omat matemaattiset kykynsä reippaasti yläkanttiin. He siis tekivät päätelmät omista taidoistaan perustuen edelliseen erinomaiseen tenttitulokseen, vaikka tiesivät sen olleen huijauksen ansiota.

Ihmismieli on NIIN kiehtova!

Totuusseerumi ei estä valehtelemista

Natriumtiopentaali on varsin monikäyttöinen aine erilaisina määrinä annosteltuna. Sitä käytetään nukutusaineena sekä ihmisille että elämille, sillä saadaan keskeytettyä epileptinen kohtaus, sillä hoidetaan fobioita ja kyetään palauttamaan torjuttuja muistoja traumaattisista kokemuksista. Yhdysvalloissa natriumtiopentaali on osa teloituksissa käytettävää lääkecocktailia ja Belgiassa ja Alankomaissa sitä käytetään eutanasiassa.

Natriumtiopentaali on myös totuusseerumi.

Elokuvissa kuulusteltavaan ruiskutetaan totuusseerumia, joka kirvoittaa kielenkannat. Tosielämä harvoin on elokuvien kaltaista, mikä pitää paikkansa myös totuusseerumin kohdalla. Toki natriumtiopentaalia ja muita samalla tavalla vaikuttavia aineita on käytetty poliisitutkimuksissa ja muun muassa CIA:n MK-ULTRA-ohjelmassa (varmasti myös monen muunkin maan tiedustelu- ja turvallisuuspalveluissa). Totuusseerumissa on vain yksi perustavaa laatua oleva vika: se ei pakota ihmistä kertomaan totuutta.

Pienissä määrin annosteltuna totuusseerumi vaikuttaa aivoihin siten, että ajatuksista ja niiden ilmaisemisesta puuttuu kokonaan suodatin. Natriumtiopentaali saa kyllä puhumaan, mutta ei missään nimessä estä valehtelua. Puhetulvassa on sekaisin totuutta ja fantasiaa, valemuistoja ja faktoja, joten sen avulla ei ketään saada ainakaan länsimaissa tuomittua.

Lue myös:
Top 10: Maailmanhistorian julmimmat ihmiskokeet

Keskivertoihminen tunnistaa vain noin puolet hänelle kerrotuista valheista

Monet kuvittelevat olevansa todella hyviä tunnistamaan valehtelun, mutta todellisuudessa keskivertoihminen huomaa vain noin 50 prosenttia hänelle kerrotuista valheista. Voimme kiinnittää huomiota puhujan kehonkieleen ja päätellä katsekontaktin välttelystä tai hermostuneisuudesta, että nyt tuo henkilö suoltaa pelkkää palturia. Nämä merkit, jotka meidät on opetettu yhdistämään valehteluun, eivät pidä ollenkaan paikkaansa: täyttä totta puhuva voi olla silminnähden jännittynyt ja toisaalta valehtelija voi olla hyvin vakuuttava ja rauhallinen.

Kuinka monesti olet lukenut erinäisistä lähteistä, että yläoikealle katsova ihminen valehtelee? Tämä oli pitkään myös asiantuntijoiden teoria, joka perustui uskomukselle, että oikeakätinen ihminen katsoo oikealle kuvitellessaan asioita ja vasenkätisillä päinvastoin. Lähes yhtä monessa ”näin tunnistat valehtelijan” -artikkelissa on väitetty vasemmalle vilkuilun olevan varma merkki valehtelusta.

Kumpikaan ”tieto” ei pidä paikkaansa; niitä ei ole voitu tieteellisesti todistaa.

Silmiin kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä olivat ne sitten sielun peili tai eivät, niin niistä löytyvät parhaimmat vihjeet valehtelijan käräyttämiseen.

Tahdosta riippumaton pupillirefleksi voi kertoa jotain: tutkimuksissa on havaittu, että valehdellessa pupilleilla on tapana laajentua, mutta ei kuitenkaan aina. Pupillit voivat laajentua myös huumausaineista johtuen, väsyneenä tai esimerkiksi silloin, kun katsoo henkilöä, jota kohtaan tuntee seksuaalista vetovoimaa. Joten siitä voi lähteä arpomaan!

Mutta kuten sanottua: avain valehtelun huomaamiseen piilee silmissä. Tämä on tullut esille, kun joitakin vuosia sitten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa käytiin kiivasta keskustelua siitä, voivatko musliminaiset käyttää todistajanaitiossa niqab-huivia, joka peittää kasvot silmiä lukuun ottamatta. Tutkimuksissa kävi ilmi, että valhe on itse asiassa helpompi huomata silloin, kun muut ilmeet eivät vaikuta arviointiin. Jotain paljastavaa silmissä siis on.

Valehtelu on harjoittelulaji

Kuten niin monessa muussakin asiassa, myös valehtelussa harjoitus tekee mestarin. Mitä enemmän valehtelee, sitä taitavammaksi siinä tulee. Valheet myös kasvavat: mitä enemmän niitä ruokkii, sitä isompia niistä tulee.

Jos ihminen valehtelee jatkuvasti, alkavat aivot sopeutumaan siihen. Muutos aivoissa on konkreettista eli sarjavalehtelija ei vain harjaannu palturin puhumisessa, vaan aivot eivät vain enää reagoi samalla tavalla.

Satunnaisesti valehtelevan mantelitumakkeet, jotka ovat aivojen tärkeitä tunnekeskuksia, aktivoituvat valehdeltaessa ja sen vuoksi epärehellisyydestä tulee huono omatunto. Toiminnallisella magneettikuvauksella on voitu havaita, että jatkuvasti valehtelevan mantelitumakkeissa ei tapahdu samanlaista aktivoitumista.

Tunnekeskus kyllä edelleen tietää, kun suusta pääsee ulos epätotuuksia tai jos esimerkiksi jättää tuloja ilmoittamatta verottajalle. Mantelitumake ei kuitenkaan ole enää niin herkkä, sillä valehteleminen on sille ”normijuttu”, joten syyllisyyden tunteen laukaisevia sähköimpulsseja ei muodostu eikä tarvittavia hormoneja erity. Se on biologiaa. Samasta syystä valehtelijan valheiden mittakaava kasvaa, kun tunnereaktion laukeamisen kynnys aivoissa kohoaa.

🤷‍♀️ Päästeletkö sinä paljon valkoisia valheita? Oletko mielestäsi hyvä huomaamaan, jos sinulle valehdellaan? Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme!