YouTubeen ladatut videot ja niiden kuvaajat saivat tähtitieteilijöiltä paljon kehuja ja kiitoksia, sillä ne tarjosivat törmäyksistä ainutlaatuista ja ennennäkemätöntä dataa.
Tiede
10 metkaa faktaa eläimistä: Miksi kukko ei kuuroudu kieunnastaan ja miten kauan sian orgasmi kestää?
Nyt on vuorossa lista, jota on toivottu useammasta osoitteesta: lukijoilta ja Radio Suomipopin Aamulypsystä Jannilta. Eli vuorossa on nippelitietoa ja erikoisia faktoja eläimistä.
Samantapaisia listoja on toki tullut aiemminkin, mutta onneksi tuo eläinten aarrearkku on pohjaton. Tällä kertaa parrasvaloihin astuvat muun muassa kuulonsa säilyttävät kukot, orpoja poikasia adoptoivat oravat, katoavan peräaukon omaavat kampamaneetit ja nisäkäsmaailman pisimmästä orgasmista nauttivat siat.
Oliko kaikki ennestään tuttua kauraa vai pääsikö useampi fakta yllättämään?
Norsunpoikanen imee kärsäänsä kuin lapsi peukaloaan
Internet on pullollaan suloisia kuvia norsunpoikasista imemässä omia kärsiään. Se muistuttaa pientä ihmislasta imemässä peukaloaan, mikä yllättäen on täysin oikea tulkinta. Norsuvauvat nimittäin laittavat kärsän pään suuhunsa, kun ne esimerkiksi kaipaavat lohdutusta – se on niille tapa rauhoittua.
Kaikilla nisäkkäillä – ihmiset ja norsut mukaan lukien – on voimakas luontainen imemisrefleksi; siksi ne tietävät välittömästi synnyttyään, että mitä äidin rinnalla on tehtävä. Imeminen tarkoittaa pienokaiselle maitoa, emoa, turvaa ja lohtua. Kun norsu ei ime nisää, saattaa se työntää kärsän suuhunsa kuten vauvalle laitetaan tutti rauhoittamaan itkua. Toisaalta kärsän imeskely myös auttaa norsua oppimaan erikoisen ulokkeensa hallintaa.
Vaikka tapa poistuu hiljalleen norsun kasvaessa, tiedetään myös täysikasvuisten yksilöiden silloin tällöin turvautuvan tähän primitiiviseen rauhoittumiskeinoon. Jopa hurjat urosnorsut saattavat hermostuneina tai surullisina hakea lohtua oman kärsän imemisestä.
Pistooliravun äänekäs ja kuuma saksien napsautus
Pistoolirapu on helppo tunnistaa: tällä vain muutaman sentin kokoisella eläimellä on epäsymmetriset sakset. Suuremmalla aseellaan se saalistaa, mutta tapa onkin sitten hieman erikoisempi.
Pistoolirapu sulkee saksensa kiinni sellaisella nopeudella, että napsautus aiheuttaa jopa 220 desibelin voimakkuuden saavuttavan ääniaallon. Pienen äyriäisen lyhyt napsaus voidaan kuulla vedenalaisilla tutkimusasemilla hyvinkin kaukana ja äänet ovat aikoinaan nostattaneet hikikarpaloita otsalle Yhdysvaltain laivastossa. Onneksi äänten lähde selvisi ennen kuin mitään kansainvälistä selkkausta pääsi syntymään.
Pistooliravun napsautus on eläinmaailman kovimpia ääniä eikä tarvitse edes suhteuttaa kokoon: sinivalaan ääni kantautuu useiden satojen kilometrien päähän ja se yltää voimakkuudeltaan parhaimmillaan 200 desibeliin. Pistoolirapu pitää kovempaa meteliä.
Saksen napsautuksesta johtuva äkillinen paineenmuutos synnyttää jopa 100 kilometrin tuntivauhdilla etenevän kavitaatiokuplan, jonka lämpötila nousee hetkellisesti jopa 4400 celsiusasteeseen – se on muutaman sata astetta vähemmän kuin Auringon pintalämpötila. Kupla on kuin aseesta ammuttu tulikuuma luoti.
Ei siis ole kumma, että pistoolirapu saalistaa itseään huomattavasti suurempia eläimiä: saksien napsautus lamauttaa tai tappaa välittömästi, joten rapu voi rauhassa raahata saaliinsa piilossa nautittavaksi.
Miksi kiekuva kukko ei kuuroudu?
Jatketaan kovilla äänillä, mutta hieman tutummalla sellaisella – nimittäin kukon kieunnalla. Kukon yksi kiekaisu kestää sekunnin tai pari, mutta se kajahtaa kurkusta ulos jopa yli 130 desibelin voimalla. Eli siis kuuloa vahingoittavalla volyymilla. Äänenpaine on sama, kuin jos ihminen seisoisi vain 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta. Tutkijoita on luonnollisesti ihmetyttänyt, että miten kukko ei muka kuuroudu.
Ihminen voi turvallisesti oleskella keskimääräisestä kieunnasta kantautuvan melun ääressä vain alle sekunnin, sillä muuten sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat, mikä johtaa vääjäämättä kuuroutumiseen. Kukoilla on kuitenkin salainen ase, joka ihmiseltä puuttuu: niiden karvasolut ovat ainakin joissain määrin uusiutuva luonnonvara. Oma meteli kyllä vahingoittaa soluja, mutta niitä voi tulla lisää – toisin kuin ihmisellä.
Belgialaisen Antwerpenin yliopiston tutkijat ovat saaneet selville, että kukolla on myös korvatulpat omasta takaa, mikä alun alkaenkin suojelee herkkiä karvasoluja vaurioilta. Kun kukko kallistaa päätään taaksepäin ja avaa nokkansa ammolleen, niin sen korvakäytävä sulkeutuu kokonaan ja lisäksi pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta. Kovaääninen kieunta on siis tehokkaasti vaimennettu.
Kampamaneetin katoava peräaukko
Peräaukko on ruoansulatusjärjestelmän päätepiste, jonka kautta kiinteä jäte poistetaan kehosta ulostamalla. Usein se on melko helppo paikallistaa ihan vain eläintä katsomalla, ja siinä samassa kohdassa se on aina. Mutta amerikankampamaneetin kohdalla näin ei ole. Tai on joskus ja toisinaan sitten taas ei.
Läpikuultavan ja noin viisisenttiseksi kasvavan kampamaneetin peräaukko nimittäin ilmestyy, kun tarve näin vaatii ja tekee sitten katoamistempun kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Kun amerikankampamaneettia kakattaa, alkaa sen maha paisua niin, että se koskettaa yhdestä solukerroksesta muodostuvaa pintakerrosta. Hyytelöiseen kalvoon aukeaa kosketuksen vaikutuksesta niin sanottu anaalihuokonen, josta jäte pusketaan kerran tunnissa ulos. Ulostamisen jälkeen aukko sulkeutuu ja häviää jälkeäkään jättämättä. Siitä ei näy merkkiä edes mikroskoopilla katsottaessa.
Eikä tämä tilapäinen peräaukko muodostu joka kerta samaan paikkaan, vaan se aukeaa siihen, mihin turpoava suolisto koskettaa.
Vuohilla on suorakaiteen muotoiset pupillit
Jos kysytään, että minkä muotoisia pupillit ovat, niin ilmiselvä vastaus on, että pyöreät. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä vuohien pupillit ovat suorakaiteen muotoiset. Sitä ei edes nopeasti katsottuna huomaa, mutta jos vuohen kanssa päätyy tuijotuskisaan – tai katsoo kuvaa – niin suorakulmiothan sieltä toljottavat.
Vuohen pupillien malli johtuu sen paikasta ravintoketjussa: tällä kasvinsyöjällä on toki puolustautumiseen soveltuvat sarvet, mutta parempi vaihtoehto on, jos petoja ei tarvitse kohdata lähietäisyydeltä. Leveät pupillit antavat vuohelle laajemman näkökentän ja niiden avulla se näkee myös takaapäin lähestyvät vaanijat.
Vuohien silmissä on myös sellainen erikoisuus, että vaikka ne kumartuvat laiduntamaan pää alaspäin, pysyvät niiden pupillit samassa linjassa horisontin kanssa. Näin ne säilyttävät laajan näkökentän ruokailunkin ajan.
Naarasfretin kiima on hengenvaarallinen
Fretti on hilleristä kesytetty näätäeläin, jota jo faaraoiden Egyptissä pidettiin lemmikkinä. Monen lemmikin kohdalla kiima-aika on lähinnä riesa, joka ilmenee ylenpalttisena kiinnostuksena lajikumppaneita kohtaan ja muutenkin hormonihuuruisena käytöksenä. Fretin kohdalla on toisin, sillä naaraiden kiima voi olla eläimelle hengenvaarallinen, ellei sitä keskeytetä.
Kiima keskeytyy luonnollisella tavalla, jos naaras pääsee tositoimiin, mutta näin ei tietysti lemmikin kohdalla jokaisen kiiman aikaan käy. Naaraan ei tarvitse edes tulla tiineeksi, pelkkä parittelu riittää.
Joskus naaraan kiima voi katketa itsestään, mutta siihen ei saa missään tapauksessa luottaa – naarasfretin jättäminen kiimaan on eläinsuojelurikokseen verrattavissa oleva teko.
Pitkittyneessä kiimassa korkea estrogeenitaso voi aiheuttaa aplastista anemiaa, jossa verisolujen tuotanto luuytimessä romahtaa, mikä vakavimmillaan johtaa kuolemaan. Kiima voidaan katkaista hormonipistoksella, mutta se voidaan myös estää kokonaan hormoni-implantilla tai steriloinnilla.
Japaninmakakit tekevät huvikseen lumipalloja
Pallo on monen ihmislapsen ensimmäinen lelu. Mutta tuo yksinkertaisen nerokas esine kiehtoo myös eläimiä.
Maailman pohjoisin apinalaji, japaninmakaki, elää talvet lumen keskellä Japanissa. Ne ovat sopeutuneet hyytäviin olosuhteisiin ja ovat muun muassa keksineet lämmitellä kuumissa lähteissä. Japaninmakakit osaavat myös kalastaa, pestä ruokansa ja erotella hiekasta riisinjyviä. Uteliaisuus ja kekseliäisyys eivät kuitenkaan rajoitu vain hyödyllisiin toimintoihin, sillä nuoret yksilöt tekevät itselleen talvisin leluja lumesta.
Pienokaiset ja vähän vanhemmatkin makakit innostuvat vuosittain lumesta niin kovasti, että ne alkavat kasata ja pyöritellä siitä palloja. Lumisotaan apinat eivät kuitenkaan ryhdy, vaan ne kirmaavat pallojen kanssa rinteitä ylöspäin, päästävät pallot pyörimään alaspäin ja seuraavat riemuissaan niiden menoa. Joskus ne ryntäävät pallojen perään jahtaamaan niitä kiinni. Lapset ovat lapsia – lajista huolimatta!
Sian orgasmi kestää keskimäärin 30 minuuttia
Nisäkäsmaailman pisin orgasmi kuuluu kesysialle. Sika on saanut aiheesta ihan Guinnessin maailmanennätyksenkin. Keskimäärin kliimaksi kestää puoli tuntia, mutta voi pahimmillaan tai parhaimmillaan olla jopa 90 minuutin mittainen.
Tällaisen tutkiminen ei tietenkään ole yksinkertaista, eikä sian orgasmi ole aivan samanlainen kuin ihmisellä, mutta asiaa on selvitetty havainnoimalla ilmeitä, ääntelyä sekä lihasten supistumista ja rentoutumista.
Sian kohdalla pitkäaikainen ”orgasmi” on vain uroksen etuoikeus. Karju ejakuloi yhdessä sessiossa muutamaan otteeseen ja yhden lastin ulos ruiskaiseminen saattaa kestää vartin verran yhtä soittoa – näin on päästy laskutoimituksissa puolen tunnin keskimääräiseen laukeamiseen.
Perhoset maistavat jaloillaan
Meillä on yleensä tapana tarkastella maailmaa ihmisen näkökulmasta, mikä on täysin luonnollista. Se saa kuitenkin monet eläinten tekemät asiat vaikuttamaan varsin oudoilta. Mitä jos mekin kielemme sijaan maistaisimme jaloillamme kuten perhoset? Melkoista meininkiä! Mutta perhosten makureseptorit tosiaankin sijaitsevat sen jaloissa.
Pitkään perhosten arveltiin tunnistavan ravinnoksi kelpaavan meden tuntosarvillaan, imukärsällään tai muilla päänsä osilla, mutta niistä ei löytynyt mitään maun aistimiseen viittaavaa solukkoa.
Sitten tutkijat päättivät ottaa erilaisen lähestymistavan ja tutkia odottamattomia hyönteisen osia makureseptorien varalta. Ja jaloistahan ne löytyivät.
Oman ravinnon valitsemisen lisäksi perhoset selvittävät jalkojensa reseptoreilla, että missä on sopiva paikka munien laskemiselle. Emot maistelevat raajoillaan lehden pintaa ja päättävät sitten, onko kyseinen kasvi kuoriutuville toukille maistuvaa vai ei.
Oravat adoptoivat orvoiksi jääneitä poikasia
Eläimillä ei luonnossa ole yleensä tapana huolehtia muiden poikasista. Ne varmistavat omien jälkeläistensä hyvinvoinnin lajilleen ominaisella tavalla, eivätkä siksi vaaranna niiden tulevaisuutta tarjoamalla resursseja jollekin muulle. Sosiaaliset eläimet ovat hieman eri asia, mutta erakkoina elävät eläimet eivät muista välitä. Oravat lukeutuvat jälkimmäisiin otuksiin.
Mutta poikkeuksiakin on. Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että oravat voivat ottaa emonsa menettäneitä poikasia hoitaakseen – tietyin varauksin. Adoptoivalla emolla itsellään täytyy olla imeväisikäinen poikanen ja adoptoitavan täytyy olla sille läheistä sukua. Kahden vuosikymmenen aikana tutkijat havaitsivat vain viisi adoptiota, joten tapahtuma on hyvin harvinainen. Näissäkin tapauksissa adoptoitu poikanen oli joko emon lapsenlapsi, oma sisarus ja sisaren jälkeläinen.
Läheinen sukulaisuussuhde on tärkeä, sillä eläimille tärkeintä on omien geenien siirtyminen sukupolvelta toiselle, mikä yleensä tarkoittaa omista poikasista huolehtimista. Mutta jos orpo poikanen on lähisukulainen, on myös siinä paljon samoja geenejä kuin varaemossa. Tällöin oman emonsa menettäneestä poikasesta huolehtiminen on adoptoivalle naaraalle suotuisaa, kunhan resursseja on hyvin tarjolla eikä oman jälkeläisen selviäminen vaarannu.
On myös uskomatonta, että orava tunnistaa läheisen sukulaisen, vaikka ne eivät ole koskaan olleet tekemisissä. Tämä on hienoinen mysteeri myös oravia pitkään tutkineille biologeille, mutta valistuneita arvauksia on toki esitetty.
Oravat saattavat löytää oman reviirinsä läheltä syntymäpaikkaansa ja muistavat sukulaistensa uniikit kutsuhuudot. Naapurista saattaa kuulua siskon ääniä, vaikka suoranaisissa tekemisissä ei pesästä lähdön jälkeen ole koskaan enää oltukaan. Jos ääntely loppuu, saattaa utelias orava lähteä tutkimaan läheistä reviiriä ja löytää sieltä orpoja poikasia. Jos se arvioi poikaset lähisukulaisikseen, saattaa se kantaa ne omaan pesäänsä.
Lue myös:
Tiede
Uusi tähti syttyi jouluna: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 2
Vaikka avaruuden tutkimukselle on olemassa viimeisen päälle varusteltuja laitoksia, ovat monet tärkeät löydökset vuosisatojen aikana olleet amatööritähtitieteilijöiden tekemiä.
Kun teknologia kehittyy ja parempia välineitä tulee koko ajan tavallistenkin kuluttajien käyttöön, kasvaa todennäköisyys jonkin uuden löytämiselle jatkuvasti. Lisäksi yhä useampi meistä on kiinnostunut avaruuden ihmeistä ja suuntaa katseensa taivaalle, oli se sitten paljaalla silmällä tai kaukoputken kautta. Ja tutkittavaahan avaruudessa riittää!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen harrastelijaa, jotka ovat tehneet historiallisen tärkeitä löydöksiä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset kotitähtitieteilijöiden löydökset voit lukea tästä:
Kaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
Hanny van Arkel ja kosminen haamu
Hollantilainen astronomian harrastaja Hanny van Arkel tutkaili galakseja elokuussa 2007. Homma sujui leppoisasti kotoa käsin ja Internetissä kuvia katsellen. Eräässä kuvassa oli kuitenkin jotain erikoista: kirkas, kaasumainen massa, jossa oli selkeä reikä keskellä.
Hannyn vihreiksi kaasusumuiksi nimetyt, ja lempinimen ”kosmiset haamut”, saaneet hohtavat kaasupilvet ovat edelleen melko tuntemattomia, sillä niitä ei ole ehditty vielä kauaa tutkimaan.
Van Arkelin löydös oli ensimmäinen kerta, kun kukaan – amatöörit ja ammattilaiset mukaan lukien – oli tällaisia rakenteita nähnytkään. Se tiedetään, että hohtavien kaasupilvien energia on peräisin galaksien keskustoissa olevista aktiivisista mustista aukoista. Sittemmin niitä on aktiivisesti etsitty ja löydettykin universumista muutamia kymmeniä.
Zooniverse ja keltaiset pallot
Zooniverse on vapaaehtoisvoimin pyörivä projekti, jonka nettisivuille ladattuja kuvia voi kuka tahansa käydä tutkimassa. Sivuston hyödyllisyys perustuu siihen, että avaruustutkimuslaitoksissa teleskooppien ja satelliittien ottamia kuvia analysoivat pitkälti tietokoneet, mutta Zooniversessä työn tekevät monet eri ihmissilmät, jotka usein toimivat vertailussa ja arvioinnissa paremmin kuin tietokonealgoritmit.
Vuonna 2015 Zooniversessä käytiin läpi NASA:n Spitzer-teleskoopin ottamia kuvia, joista monessa näkyi omituisia keltaisia palloja. Järjestö otti yhteyttä asiasta tietämättömään avaruushallintoon, joka julisti löydöksen olevan yksi viime aikojen mullistavimmista avaruustutkimuksen saralla.
Keltaiset pallot osoittautuivat olevan hyvin varhaisessa vaiheessa olevia syntyviä tähtiä. NASA ilmoitti harrastelijoiden löytäneen kauan kaivatun puuttuvan palasen tähtien muodostumisessa. Zooniversen löydöksen avulla tähtitieteilijät voivat nyt havaita uusia tähtiä jo paljon aiempaa ennemmin.
Emmanuel Conseil ja uusi tähti
Slooh on netissä toimiva observatorio, jossa kuka vain voi (maksua vastaan) seurata Kanariansaarilla sijaitsevien ammattimaisten teleskooppien tallentamaa kuvaa reaaliajassa.
Joulupäivänä vuonna 2015 Emmanuel Conseil oli tapansa mukaan tietokoneellaan katselemassa tähtitaivasta ja erityisesti Triangulumin galaksia. Hän huomasi näytöllä jotain, mitä kuvassa ei vielä jouluaattona ollut näkynyt. Conseil, tähtitieteen harrastaja, oli juuri löytänyt uuden tähden. Media nimesi löydöksen oitis Joulutähdeksi.
Nova eli uusi tähti syntyy, kun valkoinen kääpiö imee kaiken vedyn läheisestä vanhasta tähdestä eli punaisesta jättiläisestä (yllä oleva piirros), mikä lopulta saa aikaan valtavan räjähdyksen. Tuo räjähdys ja uuden tähden syntyminen oli täytynyt Conseilin havaintojen perusteella tapahtua jossain vaiheessa joulupäivän aikana.
Törmäys Jupiteriin
Tämän listan ensimmäisessä osassa jo tuli esille, että avaruudessa kiitävien kappaleiden osuminen Jupiteriin ei ole mitenkään harvinaista. Aurinkokunnan suurin planeetta saa osumaa noin kerran vuodessa.
Reiät kyllä havainnoidaan törmäysten tapahtumisen jälkeen, mutta harvoin kukaan pääsee todistamaan varsinaista iskua. Kaksi onnekasta harrastelijatähtitieteilijää Irlannissa ja Itävallassa onnistui kuitenkin maaliskuussa vuonna 2016 tallentamaan iskeytymisen videolle.
Vain sekunnin murto-osan kestävä iskeytyminen oli niin voimakas Jupiterin painovoiman vuoksi, että vaikka planeettaan törmännyt kappale olisi ollut vain muutamien kymmenien metrien kokoinen, oli räjähdys mahdollista nähdä Maasta käsin.
Planet Hunters ja 42 uutta planeettaa
Vuoden 2012 lopulla Zooniverseen kuuluva Planet Hunters -ryhmä teki juuri sitä, mitä sen nimi antaa ymmärtää: etsivät planeettoja.
Neljästäkymmenestä vapaaehtoisesta koostuva ryhmä kävi läpi NASA:n julkaisemia, Kepler-avaruusteleskoopin ottamia kuvia Joutsenen tähdistöstä, josta he bongasivat 42 entuudestaan tuntematonta planeettaa. Noista planeetoista 15 sijaitsi niin sanotulla kultakutri-vyöhykkeellä, joka on elämän näkökulmasta ihanteellisella etäisyydellä kiertämästään tähdestä.
Erityisesti yksi planeetta, PH2 b, on täydellisen sijaintinsa vuoksi mahdollinen paikka eläville olennoille. Se on kuitenkin todennäköisesti liian suuri (noin Jupiterin kokoinen) ylläpitääkseen elämää, mutta ehkä joku sen useista kuista voisi olla asutettavissa. Yalen yliopiston tähtitieteilijöiden mukaan joku PH2 b:n kuista voisi olla kuten Avatar-elokuvan Pandora.
Loppukaneettina kaikille PH2 b:lle halajaville: se sijaitsee reilun 1200 valovuoden päässä Maasta. Ja yksi valovuosihan tarkoittaa matkaa, jonka valo kulkee yhden vuoden aikana. Yksi valovuosi on noin 9,4 biljoonaa (eli tuhatta miljardia) kilometriä. Joten PH2 b on verrattain kaukana.
Lue myös:
Tiede
Kaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
Avaruutta tutkitaan lukuisissa viimeisen päälle varustelluissa laitoksissa, mutta vuosisatojen aikana moni tärkeä löydös on ollut amatööritähtitieteilijän tekemä.
Kun teknologia kehittyy ja parempia välineitä tulee koko ajan tavallistenkin kuluttajien käyttöön, kasvaa todennäköisyys jonkin uuden löytämiselle jatkuvasti. Lisäksi yhä useampi meistä on kiinnostunut avaruuden ihmeistä ja suuntaa katseensa taivaalle, oli se sitten paljaalla silmällä tai kaukoputken kautta. Ja tutkittavaahan avaruudessa riittää!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen harrastelijaa, jotka ovat tehneet historiallisen tärkeitä löydöksiä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kotitähtitieteilijöiden löydökset voit lukea tästä:
Uusi tähti syttyi jouluna: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 2
William Herschel ja Uranus
Vaikka William Herschel jäi historian kirjoihin menestyneenä ja kunnioitettuna tähtitieteilijänä, ei hän todellakaan ollut sitä vuonna 1781 löytäessään Uranuksen. Herschel oli toki kiinnostunut avaruudesta, ja oli rakentanut itselleen suuren teleskoopin, mutta tutkaili taivaalle vain omaksi ilokseen. Tuohon aikaan hän työskenteli orkesterinjohtajana Bathissa, Englannissa. Pimeän tultua Herschel kuitenkin etsi taivaalta kaksoistähtiä.
Eräänä yönä hän näki ”sumean levyn”, jonka hän oletti ulkomuodon perusteella olevan komeetta. Seuraavina öinä hän käänsi kaukoputkensa samaan kohteeseen ja havaitsi, että se liikkuu aivan liian hitaasti. Herschel teki nopean laskutoimituksen ja tuli siihen tulokseen, että kohde liikkui sen verran verkkaiseen tahtiin, että sen täytyi olla Saturnusta kauempana.
Siinä vaiheessa hänelle valkeni, että kyseessä oli aiemmin tuntematon ja aurinkokunnan kaukaisin (siihen mennessä löydetty) planeetta. Herschel päätti nimetä löytämänsä planeetan Saturnuksen isän, Uranuksen, mukaan. Planeetta oli toki nähty jo sata vuotta aiemmin, mutta sitä oli pidetty tähtenä. Vasta Herschelin itse rakentama kaukoputki oli tarpeeksi tehokas paljastamaan totuuden.
Michael Sidonio ja täysin uusi galaksi
Canberrassa, Australiassa, asuva Michael Sidonio oli vuonna 2013 pellolla kuvaamassa NGC 253 -galaksia (kuvassa), kun hän huomasi otoksissaan jotain itselleen ennennäkemätöntä. Itse asiassa kukaan ei koskaan aiemmin ollut nähnyt Sidonion kuvaamaa kohdetta, sillä hän oli löytänyt sattumalta aivan uuden galaksin. Se sai nimekseen NGC 253-dw2.
Vaikka uusia galakseja löytyy lukuisa määrä vuosittain, oli Sidonion löydös varsin merkittävä, sillä astronomit saivat uutta galaksia tarkemmin tutkimalla selville, että suuret galaksit tuhoavat pienempiä naapureitaan. Asian oli jo pitkään arveltu olevan niin, mutta nyt teorialle, jonka mukaan galaksit muodostuvat muista galakseista, saatiin vihdoin todistusaineistoa.
Alan Hale ja Thomas Bopp löysivät uuden komeetan
Vaikka Alan Hale olikin filosofian tohtori tähtitieteen alalta, on hän mukana listalla siksi, ettei hän ollut ainoa, joka kesällä 1995 löysi suuren komeetan.
Nimittäin juuri samaan aikaan kyseisen taivaankappaleen havaitsi myös Thomas Bopp, rakennustyömaan johtaja. Toisaalta komeetat eivät olleet Halenkaan päivätyö, vaan niiden katselu oli vain mieleinen, yöllinen harrastus.
Kummatkin miehet ilmoittivat löydöksestään Kansainväliselle astronomiyhdistykselle toisistaan tietämättä ja riippumattomasti, mutta täysin yhtä aikaa heinäkuun 23. päivänä. Molemmat olivat tarkkailleet M70-nimistä komeettaklusteria, kun he huomasivat jotain, mitä eivät aiemmin olleet nähneet. Se oli valtaisan pitkällä kiertoradallaan kulkeva, Hale-Bopp -nimen saanut, komeetta.
Hale-Bopp näkyi 18 kuukauden ajan paljaalla silmällä ja lähimmillään se oli Maata vuonna 1997. Kirkas, kaksihäntäinen Hale-Bopp on yksi kaikkien aikojen katselluimmista komeetoista, sillä sen pystyi näkemään jopa savusumuisissa kaupungeissa. Tuo puolitoista vuotta oli erityinen ajanjakso, sillä seuraavan kerran Hale-Bopp on nähtävissä vasta usean tuhannen vuoden päästä.
Komeetta ei aiheuttanut ainoastaan ihastusta, sillä sanfranciscolaisen Taivaanportti -lahkon 39 jäsentä teki joukkoitsemurhan maaliskuussa vuonna 1997, sillä he uskoivat komeetan jäljessä tulevan avaruusolioita Maata valloittamaan.
Gennady Borisov ja komeetta aurinkokunnan ulkopuolelta
Elokuussa vuonna 2019 venäläinen Gennady Borisov nappasi ainutlaatuisen kuvan kotitekoisella kaukoputkellaan. Kuvan kohde ei näyttänyt erityisen kummalliselta: hännällinen samea piste. Se oli komeetta.
Mutta kyseessä ei ollut mikä tahansa komeetta. Jokainen sitä ennen löydetty komeetta on kiertänyt meidän omaa Aurinkoamme, mutta tämä oli tullut paljon kauempaa. Sen tiedetään tulleen aurinkokuntaan Kassiopeian tähdistön kautta ja jatkavan matkaa kohti Telescopiumin tähdistöä.
Komeetta Borisov, joka tietenkin nimettiin löytäjänsä mukaan, tunnistettiin kaukomatkalaiseksi sen erikoisen radan ja aurinkokunnan komeettoja nopeamman vauhdin vuoksi.
Jättäessään aurinkokuntamme Borisov-komeetta ei todennäköisesti enää koskaan palaa takaisin. Omalta kiertoradaltaan, mistä ikinä sitten onkin kotoisin, se on harhautunut mahdollisesti törmättyään yhteen planeetan kanssa tai sitten voimakas räjähdys on singonnut sen äärettömälle matkalleen.
Anthony Wesley ja Jupiterin arpi
Tämäkin löydös tehtiin Australian pääkaupungissa, Canberrassa. Tällä kertaa taivaalle katseli kuitenkin innokas harrastelijatähtitieteilijä Anthony Wesley.
Ohjelmoijana työskennelleen Wesleyn suuri intohimo oli seurata ja kuvata Jupiteria. Heinäkuun 20. päivänä vuonna 2009 hän oli mielipuuhansa parissa, mutta halusi samalla seurata myös golfin maailmankiertuetta. Wesley poistui hetkeksi sisälle television ääreen, ja palatessaan kaukoputkelleen hän huomasi Jupiterin pinnassa jotain kummallista. Valtavan kaasupallon pinnassa näkyi tumma täplä. Wesley otti yhteyttä NASA:an ja kaikkiin tuntemiinsa tähtitieteen ammattilaisiin ja ilmoitti havainnostaan kuvien kera.
Selvisi, että asteroidi tai komeetta oli juuri osunut Jupiteriin ja repäissyt aukon sen kaasukehään. Törmäys sattui osumaan kaiken lisäksi juuri samalla päivälle, jolloin Apollo 11:nen miehistön historian ensimmäisestä kuukävelystä tuli kuluneeksi 40 vuotta. Yhtälailla kyseisenä päivänä tasan 15 vuotta aiemmin oli havaittu toisen komeetan törmääminen Jupiteriin.
NASA:n tutkijoiden mukaan iskun aiheuttama repeämä oli saman kokoinen kuin jotkut Jupiterin suurista pyörremyrskyistä: Eli noin maapallon luokkaa.
Lue myös:
Tiede
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 2
Kykenisitkö sinä leikkaamaan irti oman ruumiinjäsenesi? Ensimmäinen ajatus on varmasti, että en todellakaan. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tarinaa, joissa oman raajan amputointi onnistuu, kun on pakko.
Selviytymisvaisto on voimakas takapuoleen potkija, vaikka tilanne olisi miten kinkkinen tahansa. Suurin osa elollisista olennoista tekee mitä vain säilyäkseen hengissä, eikä hyvinvointiyhteiskunnassa elävä ihminen ole tässä kohtaa yhtään erilainen.
Tämä lista osoittaa, miten pitkälle ihminen on valmis menemään pelastaakseen oman henkensä. Kuka tahansa voi joutua hankalan päätöksen eteen, sillä monesti nämä järkyttävät tilanteet ovat saaneet alkunsa siitä, kun jokin täysin harmiton ja arkipäiväinen puuha menee totaalisen pieleen. Valinta on loppu viimeksi helppo, kun vaihtoehtoina ovat raajan amputointi tai kuolema.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 1
Kurtis Kaser
Yhdysvaltalainen 63-vuotias Kurtis Kaser oli huhtikuussa 2019 niittämässä maissia omalla pellollaan, kun hänen jalkansa jäi jumiin maatalouslaitteen ruuvikuljettimeen. Käynnissä ollut kone alkoi runnoa Kaserin jalkaa murskaksi.
Kaser ei onnistunut vetämään jalkaansa pois eikä hänellä ollut puhelintaan mukana. Hänen perheensä ei ollut kotona, joten hän tiesi ettei apua ollut saatavilla vielä pitkään aikaan.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jalan katkaiseminen. Mies ei vitkastellut, vaan kaivoi taskustaan veitsen ja leikkasi jalkansa poikki hieman polven alapuolelta. Amputointi kesti vain viisi minuuttia ja pahimmaksi hetkeksi Kaser nimesi hermojen leikkaamisen.
Vapauduttuaan pinteestä hän ryömi pellolta kotiinsa soittaakseen hätänumeroon. Uutiskanava NBC:lle antamassaan haastattelussa Kaser ei harmitellut kohtaloaan, vaan kertoi olevansa olosuhteisiin nähden onnekas – jalkaa oli vielä sen verran jäljellä, että hänen on mahdollista kävellä proteesin avulla.
Michael Lasiter
Se on fakta, että verisuoneen päässyt liian suuri ilmakupla voi katkaista verenkierron kriittisissä elimissä kuten keuhkoissa tai aivoissa, jolloin seurauksena voi olla kuolema.
Täyttä varmuutta siitä ei ole, että miten lähellä kalifornialaisen Michael Lasiterin hengenlähtö oli vai olivatko aineet vain sekoittaneet hänen päänsä totaalisesti elokuussa 2008. Oli miten oli, hän koitti vimmatusti pelastaa henkensä ainoalla keksimällään tavalla: oman kätensä katkaisemisella. Lasiterin toimet eroavat muista listan kohdista sillä, että hän ei sinnikkäästä yrityksestään huolimatta onnistunut kätensä amputoinnissa.
Tapahtumat alkoivat, kun Lasiter oli Modeston kaupungissa sijaitsevassa motellissa piikittämässä kokaiinia suoneen. Yhtäkkiä häneen iski paniikki: hän oli vahingossa ruiskuttanut ilmakuplan verisuoneensa. Hysteerisenä Lasiter juoksi läheiseen ravintolaan, jossa hän tarttui ensimmäiseen löytämäänsä teräaseeseen. Voiveitsi ei kuitenkaan ollut tehokas työväline käden leikkaamiseen.
Edessä siintävää kuolemaa pelännyt Lasiter säntäsi ravintolan keittiöön, josta löytyi tehokkaampia ja terävämpiä veitsiä. Käden katkaisu lihakirveellä oli hyvässä vauhdissa, kun paikalle hälytetty poliisipartio rynnisti keittiöön. Viranomaiset tyynnyttelivät Lasiteria, joka oli täysin vakuuttunut tulevasta kohtalostaan – käden ja sitä myötä ilmakuplan oli mentävä!
Koska Lasiter ei ollut halukas luopumaan veitsestä, sai mies maistaa vanhaa kunnon etälamautinta, minkä jälkeen hänet kiidätettiin läheiseen sairaalaan. Sillä kertaa sekä käsi että henki säilyivät.
Aron Ralston
Ehkäpä maailman tunnetuin itseamputointi tapahtui Utahin karussa erämaassa vuonna 2003. Yhdysvaltalaisen Aron Ralstonin kamppailu on päässyt myös valkokankaalle elokuvassa 127 tuntia, jossa käden amputointi näytetään hyvin yksityiskohtaisesti. Ralston on itse sanonut, että elokuva on erittäin totuudenmukainen kuvaus hänen piinaavista päivistään jumissa kivien välissä – se on kuin dokumenttia katsoisi.
Seikkailunhaluinen 27-vuotias Ralston oli huhtikuun 26. päivänä laskeutumassa erästä kapeaa kanjonia alas, kun suuri kivenlohkare irtosi ja kiilasi hänen oikean kätensä kiviseinää vasten. Neljän päivän ajan Ralston yritti turhaan saada 360 kilon painoista kiveä liikkumaan, joten ainoa keino, jolla hän pystyi pelastamaan oman henkensä, oli käden leikkaaminen. Valitettavasti työkalu ei ollut parhaimmasta päästä, sillä mukana olleessa monitoimilinkkuveitsessä oli tylsä, 5 sentin mittainen terä.
Ralston teki käteensä harjoitusviiltoja ja laati suunnitelman: Työkalulla oli mahdoton leikata käsivarren luita, joten ne oli katkaistava muulla keinolla. Mies ryhtyi toimeen oltuaan satimessa yli viisi vuorokautta. Hän väänsi luunsa rikki ja rupesi leikkaamaan käyttäen onnetonta veistä. Sitkeimpien jänteiden kohdalla mies valitsi työvälineekseen monitoimilinkkarin surkeat saksia.
Suuret verisuonet hän jätti viimeiseksi, jotta verenvuoto olisi mahdollisimman vähäistä. Operaatio kesti reilun tunnin, mutta sen jälkeen mies oli vapaa. Hän lähti etsimään apua ja törmäsi neljän tunnin samoilun jälkeen vaeltamassa olleeseen perheeseen, joka soitti pelastushelikopterin paikalle. Koettelemus ei hidastanut Ralstonia, joka jatkoi vuorikiipeilyä proteesin kanssa ja on tehnyt menestyksekästä uraa motivaatiopuhujana.
Zheng Yanliang
Niin uskomattomia kuin nämä kaikki oman ruumiinjäsenen amputointi -tarinat ovatkin, on kiinalaisen Zheng Yanliangin kohtalo jotenkin omassa luokassaan.
Hebein maakunnassa asuva 47-vuotias Zheng alkoi kärsiä kovista jalkakivuista alkuvuodesta 2013. Hän kävi näyttämässä jalkaansa lääkärissä ja siinä todettiin olevan valtimotukos, jonka hoitoon määrättiin lääkkeitä. Kivut kuitenkin yltyivät ja olivat välillä niin pahoja, että Zheng menetti tajuntansa. Hän kävi lääkärillä myös Pekingissä, mutta aina edessä oli paluu omalle maatilalle uusien pillereiden kanssa.
Huhtikuussa jalka oli jo pahoin tulehtunut ja edennyt kuolioon, joten lääkärit ehdottivat amputointia, mihin Zheng tietenkin olisi suostunut, jos se ei olisi maksanut 200 000 yuania eli reilu 35 000 euroa. Tehtaassa työskentelevällä Zhengillä ei sellaisia rahoja ollut, sillä vähätkin oli käytetty turhiin sairaalakäynteihin, joten hänet lähetettiin kirjaimellisesti kotiin kuolemaan. Jalka muuttui aivan mustaksi ja miehen omien sanojen mukaan lihassa asusti jo toukkia.
Zheng ei kuitenkaan luovuttanut, sillä hän murehti, miten vaimo ja tytär pärjäisivät ilman häntä. Sisuuntuneena hän laati suunnitelman: jalan saa katki ilman vararikkoakin!
Eräänä yönä hän otti käteensä rautasahan ja veitsen, ja suuhunsa pyyhkeellä päällystetyn puukepin jota purra, jottei ideaa vastustanut vaimo heräisi. Vain 20 minuutissa Zheng oli sahannut tulehtuneen jalkansa poikki, ja kertomansa mukaan ”hikoili operaation ajan kuin pieni sika”.
Jalan lisäksi hän menetti pari hammastakin, koska puri puuta niin voimalla. Vaimonkin hän joutui loppu viimeksi herättämään, sillä luun sahauksen tuoksinnassa työvälineestä irtosi terä. Mutta henki säilyi, kun tappava infektio oli poissa!
Sula-koira
Mennään listan lopuksi muista kohdista poiketen koiruuksiin.
Kanadassa, pienessä Manitoun-kylässä lähellä Winnipegiä, sekarotuinen Sula-koira katosi kotimaatilalta tammikuun 20. päivänä vuonna 2009. Gene ja Tamara Bausmans etsivät Sulaa herkeämättä, mutta eivät nähneet tai kuulleet koirastaan pihaustakaan. He uskoivat Sulan kuolleen, koska se ei olisi vain hylännyt pieniä pentujaan.
Sula palasi kotiin kymmenen päivän päästä eivätkä Bausmansit illan jo pimennyttyä huomanneet heti, miten pahasti se oli loukkaantunut. Koko kauheus kuitenkin selvisi pian: Sula oli laihtunut lähes olemattomaksi ja menettänyt suurimman osan turkistaan. Pahinta oli kuitenkin sen yksi jalka; tai se, mitä jalasta oli jäljellä. Vasemman etujalan tilalla törrötti kymmenen senttiä luuta jota ympäröivät lihan riekaleet ja revityt verisuonet.
Koska syrjäisellä seudulla ei ollut päivystävää eläinlääkäriä, joutui Sula odottamaan apua vielä yhden traumaattisen yön ajan, sillä kertaa toki järkyttyneiden omistajiensa huollettavana.
Aamulla mätänemispisteessä oleva tynkä amputoitiin kokonaan, eikä näky valitettavasti ollut eläinlääkärille täysin uusi.
Bausmansit olivat kauhuissaan: mitä Sulalle oikein oli tapahtunut? Eläinlääkärin mukaan vammat viittasivat sekä metallisiin ”hampaisiin” että koiran omaan toimintaan. Hän kertoi jalka-ansoihin joutuneiden eläinten usein purevan raajansa poikki, jotta pääsisivät pois tukalasta tilanteesta; ansaan jääneistä villieläimistä noin yksi neljästä järsii itsensä irti. Näin oli käynyt Sulankin kohdalla.
On ihme, että se selvisi hengissä kotiin pentujensa luo, sillä alueella elää paljon kojootteja, joita varten ansakin oli todennäköisesti asetettu.
Otetaan loppuu mielenkiintoinen ajatusleikki: Jos listan yhdeksällä muulla ei olisi ollut jotain teräasetta käden ulottuvilla, niin olisiko joku lähtenyt tekemään saman kuin Sula?
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 1
Lue myös:
Tiede
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 1
Oman raajan amputointi. Moni meistä varmasti sanoisi, ettei ikinä pystyisi siihen. Listafriikki esittelee nyt kymmenen tapausta, jotka todistavat epäilyn vääräksi.
Selviytymisvaisto on voimakas takapuoleen potkija, vaikka tilanne olisi miten kinkkinen tahansa. Suurin osa elollisista olennoista tekee mitä vain säilyäkseen hengissä, eikä hyvinvointiyhteiskunnassa elävä ihminen ole tässä kohtaa yhtään erilainen.
Harva pystyisi tuosta vain ottamaan veitsen käteensä ja leikkaamaan esimerkiksi jalkansa irti (jos joku pystyy, niin ehkä kyseinen henkilö tarvitsee muutakin apua), mutta kun kyseessä on elämä tai kuolema, löytyy meistä jokaisesta käsittämättömiä voimia.
Tämä lista osoittaa, miten pitkälle ihminen on valmis menemään pelastaakseen oman henkensä. Kuka tahansa voi joutua hankalan päätöksen eteen, sillä monesti nämä järkyttävät tilanteet ovat saaneet alkunsa siitä, kun jokin täysin harmiton ja arkipäiväinen puuha menee totaalisen pieleen. Valinta on loppu viimeksi helppo, kun vaihtoehtoina ovat raajan amputointi tai kuolema.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa, joissa oman ruumiinjäsenen irti leikkaaminen pelasti hengen – osa 2
Ramlan
Aloitetaan omien ruumiinjäsenten amputointi -lista indonesialaisen 18-vuotiaan Ramlanin tarinalla. Ramlan oli syyskuun 30. päivänä vuonna 2009 rakennustöissä kotikaupungissaan Padangissa, kun yhtäkkiä maa jalkojen alla alkoi järistä ja betoniset rakennuslohkareet hänen ympärillään alkoivat putoilla. Muut työntekijät ehtivät juosta rakenteilla olleesta kerrostalosta ulos, mutta Ramlan jäi yhden betonipalkin alle jumiin.
Paniikissa ja peloissaan, mutta silti hengissä, Ramlan ymmärsi, että jälkijäristykset voisivat koitua hänen kohtalokseen. Niinpä tämä rohkea nuorimies tarttui läheiseen kuokkaan ja alkoi hakata palkin alle jäänyttä jalkaansa irti. Työväline halkoi jalkaa muuten oikein hyvin, mutta osoittautui luun kohdalla liian tylsäksi.
Ramlan soitti 53-vuotiaalle työkaverilleen Emanille, että josko tämä uskaltaisi tulla sortumisvaarassa olevaan rakennukseen ja tuoda mukanaan jotain terävämpää työkalua. Eman kiiruhti epäröimättä paikalle muurauslastan kanssa, mutta sekään ei ollut toimiva amputointiväline.
Eman ei luovuttanut, vaan etsi käsiinsä rautasahan, jolla Ramlan aloitti oman raajansa silpomisen. Ramlan oli kuitenkin jo melko heikossa hapessa, joten Eman jäi jäljelle yksi vaihtoehto: hänen oli autettava urheaa ystäväänsä. Ramlan oli päässyt hyvään alkuun, joten Eman sai nopeasti sahattua jalan poikki, käärittyä tyngän T-paitaan ja kannettua nuorukaisen sairaalaan.
Jon Hutt
Yhdysvaltalainen metsuri Jon Hutt löysi itsensä vähätellen sanottuna kinkkisestä tilanteesta elokuun 19. päivänä vuonna 2011. Hutt oli ajanut tukkirekkansa läntisen Coloradon syrjäisiin metsiin, kun jotain meni pahasti pieleen ja kuuden tonnin painoinen metsätyökone luisui vaunusta miehen jalan päälle.
Hutt tajusi välittömästi olevansa jumissa, eikä hän saanut jalkaansa liikkumaan. Matkapuhelinverkkoa ei löytynyt, joten puolen tunnin pähkäilyn jälkeen 61-vuotias Hutt tuli siihen tulokseen, että poispääsyyn oli vain yksi keino. Hän kaivoi taskustaan alle kymmensenttisen taskuveitsen ja leikkasi ensin saappaaseensa reiän arvioidakseen vahingon laajuutta; mitään ei ollut tehtävissä.
Hutt kertoi toimineensa sen jälkeen nopeasti, sillä hän pelkäsi menettävänsä tajuntansa tai pudottavansa veitsen. ”Siispä aloin leikkaamaan. Ensin vain vähän, minkä jälkeen jouduin pitää kivun vuoksi pienen tauon ja vetää syvään henkeä. Sitten vain leikkasin varpaat irti.”, kertoi Hutt Associated Press -uutistoimistolle.
Lopulta kolmen varpaan amputointi kävi nopeasti ja Hutt onnistui vielä ajamaan itsensä läheiselle Ridgwayn padolle, josta ambulanssi kävi hänet noutamassa. Myöhemmin poliisi kävi hakemassa varpaat talteen, mutta ne olivat niin ruhjoutuneet, että kiinnittäminen ei onnistunut.
Hutt palasi metsätöihin vain kuukausi sen jälkeen, kun oli leikannut itseltään kolme varvasta irti.
Myron Schlafman
Vietnamin sodan veteraani Myron Schlafman on monessa liemessä keitetty, mutta yhden pahimmista keitoksista hän sai aikaan aivan itse.
Elokuun 17. päivänä vuonna 2018 pohjoisdakotalainen Schlafman oli autotallissaan valmistamassa makkaraa lihamyllyllä. Arvaatkin varmaan, mitä seuraavaksi tapahtui!?
Kun Schlafman kävi kaivamaan lihamyllyn sisälle jäänyttä lihaa, osui hän vahingossa polkimeen ja kone imaisi hänen vasemman kätensä sisään.
Mies meni omien sanojensa mukaan välittömästi shokkiin, sillä hetken aikaa hän vain tuijotti tuhoa ja totesi olevansa ongelmissa; kämmenen luut olivat säpäleinä ja lihakset sekä muut kudokset riekaleina.
Schlafman tajusi, että hän tulee kuolemaan verenvuotoon. Epäröintiin ei siis ollut aikaa, joten hän tarttui lähellä olleeseen keittiöveitseen ja leikkasi kätensä poikki. ”Leikatessa tunsin hermojeni sätkivän”, muistelee Schlafman kauhun hetkiä KFGO-radiokanavan haastattelussa.
Saatuaan itsensä irti hän soitti paikalle poliisit, jotka laittoivat raadellun tyngän kiristyssiteeseen, jotta omatoiminen operoija ei vuotaisi kuiviin matkalla sairaalaan. Schlafmanin käsi amputoitiin asianmukaisin välinein hieman kyynärpään alapuolelta.
Jonathan Metz
Kesäkuun alussa vuonna 2010 yhdysvaltalainen Jonathan Metz oli kellarissaan huoltamassa lämmityspönttöä ja kurkotti pöntön alle etsien tippunutta imurin osaa. Jollakin ihmeellä hänen kätensä jäi jumiin.
Seuraavat 12 tuntia Metz makasi kellarin lattialla huutaen apua, mutta turhaan: talossa ei ollut ketään. Piina ei päättynyt siihen, sillä 31-vuotias Metz alkoi haistaa mätänevän lihan hajua – käsi oli mennyt kuolioon – ja hetkeksi epätoivo valtasi miehen mielen.
Luovuttaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto ja Metz kysyi itseltään kysymyksen, joka ehkä harvalla tulisi tuossa kohtaa mieleen: ”Mitä MacGyver tekisi tässä tilanteessa?”. Hän tuli siihen tulokseen, että MacGyver leikkaisi kätensä irti!
Kuutisen tuntia Metz tsemppasi itseään tulevaan tuskaan, solmi paidasta kiristyssiteen, tarttui sitten lattialla olleeseen pyörösahanterään ja alkoi sahata kättään poikki. Hän pääsi noin puoleen väliin, mutta sitten vastaan tullut hermokimppu oli liikaa ja mies menetti hetkeksi tajuntansa.
Tunnit kuluivat, ja Metz tunsi kärsivänsä pahasta nestehukasta, sillä hänen kielensä oli ruvennut turpoamaan. Hän onnistui kurottautumaan lämmityskattilan venttiiliin ja sai sieltä likaista vettä, jota hän kauhoi suuhunsa sandaalillaan.
Kolmen päivän kuluttua Metzin ystävä Luca DiGregorio huolestui, sillä ei ollut miehen tapaista jäädä ilmoittamatta pois töistä. DiGregorio hälytti poliisit mentyään Metzin asunnolle, jossa ainoa elonmerkki oli vimmatusti haukkuva koira. Pelastusyksikkö löysi huonokuntoisen miehen kellarista ja vapautti tämän vihdoin satimesta.
Sairaalassa lääkärit suorittivat amputoinnin loppuun. Kirurgin mukaan Metz pelasti oman henkensä, sillä jumissa olleessa kädessä oli paha bakteeritulehdus. Jos mies ei olisi leikannut osaa kädestään, olisi verenmyrkytys päässyt leviämään kohtalokkaasti muualle kehoon ja tarina olisi päättynyt aivan toisin.
Al Hill
Samoin kuin varpaansa leikannutta Jon Huttia, myös kalifornialaista Al Hilliä kohtasi onnettomuus metsätöissä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2007 Hill oli kaatamassa puita lähellä Iowa Hillin kaupunkia. Hän teki virhearvioinnin, jonka seurauksena yksi puu kaatui hänen jalkansa päälle.
Alue oli syrjäinen eikä kännykkä löytänyt verkkoa, joten 66-vuotias Hill makasi avuttomana metsässä 11 tunnin ajan. Lopulta mies päätti, että siitä paikasta ei tulisi hänen viimeistä leposijaansa, joten hän ryhtyi tuumasta toimeen, kaivoi esiin taskuveitsen ja leikkasi puun alla jumissa olleen jalkansa poikki hieman polven alapuolelta.
Päästyään vapaaksi Hill alkoi uudelleen huutaa apua, ja huudot sattui kuulemaan lähistöllä vaeltamassa ollut Eric Bookey. Bookey kävi arvioimassa tilanteen ja lähti järkyttyneenä etsimään aluetta, josta voisi soittaa viranomaisille. Kolme kilometriä turhautuneena taivallettuaan hän näki puhelimessaan palkin ja sai soitettua ambulanssihelikopterin hakemaan tajuissaan olleen, mutta sekavan Hillin sairaalaan.
Hillin jalalle tehtiin kunnollinen amputointi ja olosuhteisiin nähden hän toipui hyvin. Mediat ympäri maailman uutisoivat miehen käsittämättömästä kamppailusta ja häntä kosiskeltiin televisio-ohjelmiin, mutta Hill kieltäytyi jyrkästi kaikista haastatteluista.
Lue myös:
Tiede
Sarvikuonoille pinkit sarvet: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan salametsästystä vastaan – osa 2
Salametsästystä on lähes mahdoton kitkeä kokonaan pois, mutta tällä listalla tutustutaan kymmeneen keinoon, jotka huipputeknologiaa apuna käyttäen ovat taistelun eturintamassa.
Ja taistelusta siinä nimenomaan on kyse. Salametsästäjiä jäljittäviltä puistonvartijoilta ja tutkijoilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta jonkinlaista sotilaskoulutusta, sillä kovaa vastaan on taisteltava kovalla. Kuumimmilla salametsästysalueilla käydään kirjaimellisesti sotaa päivittäin.
Uhanalaisia eläimiä metsästetään erinäisistä syistä: norsunluusta kaiverretaan koriste-esineitä, sarvikuonon sarvesta tehty jauhe parantaa kaiken krapulasta syöpään, hainevä parantaa koko kehon, simpanssin pääkallo on statussymboli, gepardeja viedään eksoottisiksi lemmikeiksi ja tiikerin jokaikinen ruumiinosa on hoitokeino johonkin vaivaan. Luettelohan on täyttä roskaa ainakin terapeuttisten ominaisuuksien osalta.
Musta pörssi kuitenkin kukoistaa ja varsinkin sarvikuonojen salametsästys on viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähtänyt käsiin, kun sarvijauheen kysyntä Kiinassa ja Vietnamissa on noussut pilviin. Vuonna 2007 Etelä-Afrikassa salametsästäjät tappoivat 13 sarvikuonoa, mutta vuonna 2014 luku oli järkyttävä 1215. Siitä lähtien uhrimäärä on pysynyt hieman reilussa tuhannessa per vuosi. Ja tämä tilasto on vain yhdestä maasta.
Norsuja tapetaan koko Afrikan mantereella noin 35 000 yksilöä vuosittain. Vaikka niitä on arvioiden mukaan jäljellä 415 000 yksilöä, ei tarvita montakaan vuotta, että Afrikan savanneilla ei vaella enää yhtäkään norsua.
Jos ilmastonmuutos ajaa lajeja sukupuuttoon, niin salametsästys tekee kaikkensa saadakseen lajien katoamisesta oman osuutensa. Joten kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on otettava käyttöön. Listafriikki esittelee niistä kymmenen.
Tämä on listan jälkimmäinen osa. Ensimmäiset keinot salametsästystä vastaan voit lukea tästä:
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
Mikrosirulla varustettu pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille
Rhino Rescue Project, sarvikuonojen suojelemiseen keskittyvä järjestö, työskentelee aktiivisesti salametsästystä vastaan tekemällä eläinten sarvista laittoman metsästyksen näkökulmasta ei-toivottuja.
Järjestön työntekijät värjäävät sarvikuonojen sarvia pysyvästi kirkkaan pinkillä väriaineella ja samalla sarviin istutetaan GPS-paikantimella varustettu mikrosiru. Pinkki sarvi ei kelpaa salametsästäjille ja kaiken lisäksi heidän pitäisi kaivaa piilotettu mikrosiru sarven sisältä, jolloin arvokas materiaali tuhoutuu.
Mikrosirun avulla ympäristönsuojelujärjestön työntekijät voivat seurata sarvikuonojen liikkeitä, joiden perusteella voi helposti päätellä, jos kaikki ei ole kuten pitää eli sarvikuono esimerkiksi liikkuisi pitkän matkan samaa vauhtia kuin maastoauto tai helikopteri. Valitettavasti pinkki väriaine ei erotu pimeänäkölaitteilla, joten värjäys ei estä yön pimeydessä hiippailevia salametsästäjiä, mutta valoisan aikaan sen on todettu olevan toimiva ratkaisu.
Onko se sitten ideaali tilanne, että sarvikuonot vaeltavat savannilla värjättyine sarvineen? Ei tietenkään. Mutta siitä voimme varmasti olla yhtä mieltä, että pinkki on moninkertaisesti parempi vaihtoehto kuin sukupuutto.
Lue myös: Kun veriviholliset lyövät hynttyyt yhteen – 10 merkillistä eläinten symbioosia
Älykkäät piilokamerat
Wildland Security -järjestön luoma TrailGuards-teknologia vartioi eläinten säännöllisesti käyttämien polkujen varrelle. Valitettavasti myös salametsästäjät tietävät ja tuntevat nämä reitit. TrailGuardsin pienet kamerat piilotetaan esimerkiksi puiden runkoihin tai puskiin ja ne toimivat liiketunnistimella.
Mutta verrattuna biologien käyttämiin liiketunnistinkameroihin, on TrailGuardsin teknologia edistyneempää, sillä järjestelmä on ohjelmoitu tunnistamaan potentiaalisia uhkia. Jos kamera havaitsee jotain muuta kuin ohi kulkevan villieläimen, lähettää se kuvan suoraan järjestön nopean toiminnan joukoille, jotka lähtevät välittömästi liikkeelle, jos kuvassa paljastuu olevan salametsästäjä.
TrailGuards-tekoäly ei ole ilmaista ja kameroita tarvitaan suuri määrä. Monilla luonnonsuojelualueilla on myös heikko tai kokonaan olematon internetyhteys, jolloin kuvan lähettäminen ja vastaanottaminen on ongelmallista.
Mutta jos verrataan esimerkiksi listan ensimmäisessä osassa mainittuihin metallinpaljastimiin, niin kameroissa on se etu, että salametsästäjät voidaan tunnistaa ja asettaa kiistatta syytteeseen myös siinä valitettavassa tapauksessa, jos puolustusjoukot saapuvat paikalle liian myöhään.
TrailGuardsissa on myös se hyvä puoli, että kameran lähettämä kuva antaa vartijoille tietoa siitä, minkälaisella asearsenaalilla salametsästäjät ovat liikenteessä, jotta osaavat itse varautua riittävällä tavalla kuhunkin tilanteeseen.
TrailGuards on käytössä muun muassa Altain tasavallassa, Venäjällä, missä on pitkään taisteltu lumileopardien salametsästystä vastaan. Kongossa kameroilla pyritään estämään isojen ihmisapinoiden ja metsänorsun salametsästys. Lähinnä Gabonin ja Kongon tasavallan metsissä elävän äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun metsänorsun kanta on alle 24 prosenttia siitä, mitä se oli vielä 30 vuotta sitten.
Gabonin ympäristöasioista vastaavan ministerin Lee Whiten mukaan jopa 90 prosenttia maan norsunluusta menee Nigeriaan, jossa sillä rahoitetaan terroristijärjestö Boko Haramin toimintaa. Enää ei siis taistella ”pelkästään” luonnon ja eläinten puolesta.
Synteettiset materiaalit
Materiaalitutkimuksen professori Fritz Vollrath Oxfordin yliopistosta, on valinnut taisteluvälineeksi 3D-tulostimen. Pitkän uran tehnyt Vollrath on vuosikymmenien ajan tutkinut hämähäkinseitin silkin ja muiden biologisten materiaalien ominaisuuksia, mutta on nyt suunnannut kaiken tietotaitonsa norsunluuhun.
Yhdessä kiinalaisten tutkijoiden kanssa Vollrath on pyrkinyt kehittämään synteettisen version edelleen niin kovin himoitusta norsunluusta. ”Norsunluu on upeaa ainetta, mutta tarvitseeko sen tulla kuolleesta norsusta?”, järkeilee Vollrath ja kertoo, miksi hän lähti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. ”Aloitimme tämän projektin hiljentääksemme äänekkäät kiinalaiset kaivertajat, jotka puolustautuvat sillä, että norsunluun käyttökielto estää elinkeinon harjoittamisen ja tuhoaa 6000 vuotta vanhan perinteen. Heitimme vasta-argumenttina, että mitäpä jos voimme tarjota heille synteettisen vaihtoehdon, jolla on täysin samat ominaisuudet”.
Kollageenista ja mineraaleista valmistettua raaka-ainetta on saatavilla myös paljon isompina palasina.
Start-up-yritys Pembient taas on keskittynyt sarvikuonon sarveen, mutta idea on samanlainen kuin Vollrathilla ja kumppaneilla. Yrityksen perustaja Matthew Markus kertoo, että laboratoriossa on valmistettu 3D-tulostamalla kilon painoisia lieriöitä, jota tullaan myymään 2,61 dollarin grammahinnalla. Mustassa pörssissä sarvikuonon sarvesta maksetaan vähintään 65 dollaria grammalta, mikä siis alimmillaankin on vähemmän kuin gramma kultaa tai kokaiinia.
Nähtäväksi jää, miten nämä synteettiset materiaalit otetaan vastaan, mutta ainakin nämä ovat innovatiivisia tapoja käyttää modernia teknologiaa taistelussa salametsästystä vastaan.
Tiikerin tunnistaa raidoistaan
Kun viranomaiset takavarikoivat laittomia norsun syöksyhampaita tai tiikerin nahkoja, on äärimmäisen tärkeää selvittää, mistä ne ovat peräisin. Vaikka sillä hetkellä nähtävissä oleva on peruuttamatonta, on kaikki toimijat tärkeä saada vastuuseen teoistaan ja mieluiten pitkäksi aikaa kaltereiden taakse.
Monesti on kuitenkin hyvin vaikea päätellä, mistä laittomat ruumiinosat ovat alunperin tulleet. Onneksi nykyään viranomaisilla ja tutkijoilla on käytössään teknologiaa, joka monelta osin tekee mahdottomankin työn mahdolliseksi. Tekoäly auttaa esimerkiksi tunnistamaan tiikereiden raitoja, joiden kuviointi on kuin sormenjäljet eli jokaisella yksilöllä omanlaisensa.
Intian villieläininstituutissa on luotu valtava tietokanta, johon on kerätty tiikereiden suojelualueilta sadoittain automaattilaukaisimella varustettujen piilokameroiden napsimia kuvia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa tiikerin nahkoja, voidaan niitä verrata tietokantaan, jolloin saadaan selville, ovatko ne peräisin suojelualueilta. Tällöin kyseessä on rikos. Ohjelma tekee vertailun automaattisesti, joten kenenkään ei tarvitse istua ruudun edessä tuijottamassa silmät solmussa raitoja. Vuodesta 2016 lähtien CITES eli Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus on vaatinut kaikkia jäsenmaitaan lisäämään kuvia tietokantaa, jotta siitä tulisi entistä tehokkaampi.
Laillisiakin nahat voivat olla, sillä Itä- ja Etelä-Aasiassa on paljon tiikerifarmeja, joissa eläimiä kasvatetaan niistä saatujen ruumiinosien vuoksi. Luonnonvaraisia tiikereitä, kaikki alalajit mukaan lukien, on arvioiden mukaan jäljellä 5500 yksilöä. Aasian tiikerifarmeilla niitä elää arviolta 8000.
DNA-jäljitys
Kaikkia eläimistä peräisin olevia kappaleita ja niiden alkuperää ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella, joten silloin avuksi otetaan DNA. Vuodesta 2013 lähtien CITES-yleissopimus on vaatinut, että kaikki yli 500 kilon painoiset norsunluutakavarikot on lähetettävä DNA-analyysiin.
Sen tiedetään tuottavan tulosta, sillä Washingtonin yliopiston biologien ja Interpolin tutkijoiden yhteistyössä vuonna 2015 tekemä tutkimus osoitti, että iso osa edellisen viiden vuoden aikana takavarikoidusta norsunluusta oli peräisin muutamalta alueelta Tansaniassa.
Kansainvälisellä yhteisöllä oli käsissään todisteet, joihin vedoten Tansaniaa voitiin alkaa painostaa salametsästyksen kitkemiseen. Salametsästys oli toki nähtävissä, sillä vuonna 2014 Tansanian norsupopulaatio oli pienentynyt alle puoleen siitä, mitä se viisi vuotta aiemmin oli ollut. Mutta nyt siitä oli mustaa valkoisella.
DNA-jäljitys ei toimi kaikilla lajeilla, varsinkaan sellaisilla, jotka liikkuvat paljon. Hait ovat paljon liikkuva ja paljon salametsästetty eläinryhmä, mutta muutamalla hailajilla on saatu lupaavia tuloksia. Kun viranomaiset saavat haltuunsa laittomia haineviä, voidaan DNA:n avulla saada selville tarkat populaatiot, joihin kyseiset yksilöt ovat kuuluneet. Tämän datan avulla tiettyjä alueita voidaan tarkkailla paremmin, jos siellä tiedetään harjoitettavan laitonta haikalastusta.
Salametsästäjä ei ole vaarassa jäädä kiinni vain metsästyksen hetkellä, vaan hänet voidaan tuomita pitkän aikaa sen jälkeen, kun kauppatavara on jo lähtenyt eteenpäin. Pretorian yliopiston vuodesta 2010 saakka ylläpitämä Rhino DNA Indexing System (RhODIS) sisältää tuhansien sarvikuonojen DNA-näytteet, joiden avulla jonkun vietnamilaisen krapularohto – sarvikuonon sarvesta tehty jauhe – voidaan jäljittää tiettyyn yksilöön ja sitä kautta mahdollisesti eläimen tappaneeseen salametsästäjään ja laitonta kauppaa käyvään salakuljettajaan.
RhODIS-projektin DNA-näytteiden avulla on pystytty yhdistämään muita todisteita kymmeniin salametsästystapauksiin ja lukuisia rikollisia on saatu syytteeseen ja tuomittua.
Lue myös:
Tiede
Salametsästys: 10 innovatiivista keinoa, joilla taistellaan laitonta metsästystä vastaan – osa 1
Salametsästystä on äärimmäisen vaikea saada kuriin, mutta tällä listalla tutustutaan kymmeneen keinoon, jotka huipputeknologiaa apuna käyttäen ovat taistelun eturintamassa.
Ja taistelusta siinä nimenomaan on kyse. Salametsästäjiä jäljittäviltä puistonvartijoilta ja tutkijoilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta jonkinlaista sotilaskoulutusta, sillä kovaa vastaan on taisteltava kovalla. Kuumimmilla salametsästysalueilla käydään kirjaimellisesti sotaa päivittäin.
Jos ilmastonmuutos ajaa lajeja sukupuuttoon, niin salametsästys tekee kaikkensa saadakseen oman osuutensa. Joten kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot on otettava käyttöön. Listafriikki esittelee niistä kymmenen.
Lista on jaettu kahteen osaan, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keinot salametsästystä vastaan ovat luvassa myöhemmin.
Panta, joka estää hirttosilmukan kiristymisen
Salametsästys ei ole pelkkää ampumista, vaan tiettyjä eläimiä metsästetään passiivisesti ansalangoilla. Salametsästäjät asettavat ansoja napatakseen esimerkiksi leijonia, savannikoiria ja gepardeja. Tämä tietää eläimille usein hidasta ja kivuliasta kuolemaa, kun lanka kiristyy niiden kaulan ympärillä ennen kuin salametsästäjät saapuvat tarkastamaan pyydyksiään.
The Wildlife Act -organisaatiolla on mielenkiintoinen ratkaisu juuri näihin ansalankoihin liittyen. He ovat kehittäneet paikantimella varustetun paksun nahkapannan, joka on päällystetty pienillä metallisilla nupeilla. Ansalanka jää kiinni metallisosiin, jolloin silmukka ei pääse kuristamaan tai viiltämään eläimen kaulaa, vaikka se siihen jäisikin kiinni.
Panta antaa hälytyksen, jos eläin on paikallaan epänormaalin kauan tai vaikuttaa olevan erillään laumastaan. Työryhmä pystyy siten paikantamaan ansaan jääneen eläimen ja vapauttamaan sen loukusta.
Salametsästys kuriin valemunilla
Lokakuussa 2020 julkaistiin Current Biology -lehdessä tutkimus, jonka aiheena oli merikilpikonnan munien laiton kerääminen ja myynti. Tutkimusryhmä piilotti neljällä costaricalaisella rannalla pingispallon kokoisen valemunan sataan kilpikonnan pesään oikeiden munien joukkoon.
Tutkijat toivoivat, että mahdolliset salametsästäjät tai -kerääjät eivät huomaisi oikeiden munien joukossa yhtä hieman erilaista kappaletta. Ja menetelmä oli varsin tehokas: kun joku kaivoi munat rantahiekasta esiin, tuli siitä GPS-paikantimen välityksellä ilmoitus brittiläisessä Kentin yliopistossa väitöskirjaa tehneen Helen Pheaseyn puhelimeen.
Signaalin avulla oli helppo seurata koko laiton ketju kerääjältä salakuljettajalle, syrjäisiltä kujilta kauppoihin ja lopulta kuluttajan ruokapöytään. Niin, Keski-Amerikassa merikilpikonnan munat ovat suurta herkkua (mieluiten raakana) ja yhdestä munasta voidaan maksaa dollarin verran, joten ranta, jolla on kymmenittäin pesiä ja jokaisessa niissä jopa sata munaa, on arvatenkin houkutteleva. Laittomuudesta viis.
Alunperin idea valemuniin tuli Breaking Bad ja The Wire -televisiosarjoista, joissa jäljitys- ja äänityslaitteita piilotettiin yllättäviin paikkoihin. Pheasey teki yhteistyötä yhdysvaltalaisen Paso Pacifico -ympäristöjärjestön kanssa ja yhdessä he ratkaisivat ongelman, joka on vaivannut sekä tutkijoita että viranomaisia pitkään: miten seurata munien matkaa rikolliselta toiselle. Paso Pacificon biologi Kim Williams-Guillen valmisti munien kuoret 3D-tulostimella, sisään laitettiin GPS-paikannin ja Pheasey kollegoineen hiipi yön pimeydessä piilottamaan munat.
Tutkijoiden tarkoituksena oli kerätä tietoa laittoman kaupankäynnin ketjusta; mahdollisista seuraamuksista ja pidätyksistä vastaa aivan joku muu.
Silmät taivaalla
Oli droneista sitten mitä mieltä tahansa, niin salametsästystä vastaan taistelussa ne ovat etulinjassa. Kameroilla varustetut lennokit korvaavat tutkijoita, luonnonsuojelijoita ja puistonvartijoita valvontatehtävissä, jolloin näiden aika vapautuu muihin hommiin. Droneja käytetään uhanalaisten lajien suojelussa ympäri maapalloa; maalla, merellä ja ilmassa.
Yksi suurimmista ongelmista lennokkien käyttämisessä on raha, sillä teknologia ei ole halpaa. Ne eivät voi lentää rajoittamattomasti ilman pattereiden vaihtamista tai akun latausta, joten esimerkiksi valaiden seuraaminen, johon droneja on menestyksekkäästi käytetty, on varsin ongelmallista valtamerien koon vuoksi. Tällä hetkellä ei ole myöskään mahdollista lennättää droneja ympäri vuorokauden, mikä olisi toimiva pelote salametsästäjille, mutta resurssipula on valtava.
Rahaa siis tarvitaan ja toiminta on riippuvaista sekä tavallisten ihmisten että jättimäisten yritysten lahjoituksista. Esimerkiksi Google lahjoitti yksistään vuonna 2012 lähes 30 miljoonaa dollaria suojelutyössä käytettävän teknologian – muun muassa juuri lennokkien – kehittämiseen.
Koska salametsästys tapahtuu suurilta osin yöllä, on muun muassa Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa ja Malawissa otettu käyttöön infrapunakameroilla varustettuja droneja, jotka huomaavat laittomissa puuhissa olevat metsästäjät, vaikka nämä yrittäisivät piiloutua kasvillisuuden joukkoon.
Lue myös: Top 10 – omituisia faktoja eläimistä ja niiden käytöksestä
Hälytyksiä lähettävät aidat
Vaikka valtavia kansallispuistoja onkin mahdoton rajata, voidaan monia pienempiä alueita ja niillä eläviä eläimiä suojata aidoilla. Tietenkään aita yksinään ei pidättele salametsästäjiä, mutta Kenian ja Etelä-Afrikan johdolla vuodesta 2013 saakka monessa Afrikan maassa on ollut käytössä hälytysjärjestelmällä ja kameroilla varustettuja aitoja.
Tällainen aita siis lähettää hälytyksen puistonvartijoille, jos siihen kajotaan. Kyseessä voi toki olla myös joku monista villieläimistä tai sitten salametsästäjä. Hälytyksen myötä vartijat osaavat suunnata juuri oikealle seudulle ja pääsevät nappaamaan paholaiset itse teossa. Tai mieluummin jo ennen sitä.
Yksi erittäin mielenkiintoinen hälytysjärjestelmä liittyy sekin tavallaan aitaamiseen. Siinä kuitenkin ”aita” on jono maahan upotettuja magneetteja, jotka viestittävät vartijoille, jos niiden läheltä kulkee metallia. Ja sitä metalliahan harvemmin on millään muulla eläimellä kuin sillä, joka kantaa asetta.
Satelliitit salametsästäjien jäljillä
Satelliitit ovat loppumaton tietopankki tutkijoille, jotka seuraavat eläinten käyttäytymistä ja liikkeitä omissa toimistoissaan tietokoneen ruudulta. Vaikeapääsyisistä maastoista, joissa muun muassa jääkarhut, valaat ja pingviinit asustavat, saadaan satelliittien avulla uskomattoman tarkkoja kuvia. Näin villieläimiä voidaan laskea ja tarkkailla häiritsemättä niitä millään lailla.
Save the Elephants -hyväntekeväisyys- ja tutkimusjärjestö käyttää GPS-pantoja ja Google Earth -palvelua seuratakseen norsulaumojen liikkeitä (kuvassa) sekä sitä, miten nopeasti ne liikkuvat. Tutkimus ei ole ainoa käyttötarkoitus, vaan tietoja käytetään myös taistelussa salametsästystä vastaan.
Lähes reaaliaikaisesta datasta nähdään, vaikuttaako jokin yksilö tai koko lauma juoksevan pakoon takaa-ajajia, vai onko se kenties pysähtynyt pitkäksi aikaa paikalleen ja joutunut salametsästyksen uhriksi. Ryhmä saa hälytyksen puhelimen sovellukseen, kun norsujen liikkeet ovat epätavallisia.
Google Earthin kautta korkealaatuiset kuvat tulevat myös meidän kaikkien nähtäviksi. Kenen tahansa on mahdollista nähdä virtahepoja kenialaisen joen penkalla, afrikanmerikarhuja Namibian rannikolla tai keisaripingviinien yhdyskunta Etelämantereella. Kun tällainen aarrearkku on kaikkien ulottuvilla, saa se toivottavasti ihmiset kiinnostumaan yhä enemmän lajien suojelemisesta ja selvittämään erilaisia tapoja vaikuttaa. Sen myötä on mahdollista saada resursseja niille tahoille, jotka tekevät likaisen työn eli uhmaavat joka päivä oman henkensä taistellakseen salametsästystä vastaan.
Lue myös:
Tiede
Tekohymykin tekee onnelliseksi: 10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 2
Vaikka aivot johtavat tätä orkesteria, jota ihmiseksikin kutsutaan, niin kapellimestarikaan ei ole virheetön. Aivoja on kaiken lisäksi jopa melkoisen helppo manipuloida!
Tältä listalta löytyy vinkkejä siihen, miten huijata aivoja ja hämätä kehoa tekemään uskomattomia asioita. Vaikka sekä kehon että myös aivojen kapasiteetti on rajallinen, niin kyllä sieltä löytyy asioita, joita parantaa. Ja me itse pystymme siihen varsin yksinkertaisilla tavoilla.
Listafriikki kertoo vinkit muun muassa siihen, miten estää oksennusrefleksi, painaa asioita paremmin mieleen, tehdä kädestään luonnoton köntti marmoria ja tekohymyillä itsensä onnelliseksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset mielen ja kehon huijaukset voi lukea tästä:
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
Olet viehättävämpi, jos uskot tuoksuvasi hyvältä
Tuoksujen tiedetään vaikuttavan vastakkaiseen sukupuoleen – sekä houkuttelevasti että luotaantyöntävästi. Ihmisillä tämä kyseinen kemiallinen viestintätapa ei ole enää niin huomattavassa roolissa parinmuodostuksessa, mutta merkityksensä sillä kuitenkin on.
Myös sillä on merkitystä, miltä henkilö kuvittelee tuoksuvansa. Itsensä voi siis huijata viehättäväksi. Liverpoolin yliopistossa tehdyssä kokeessa puolelle miehistä suihkutettiin hyvän tuoksuista parfyymia ja puolet saivat suihkauksen täysin hajutonta sprayta; ja sitten koko porukkaa kuvattiin videolle. Videon miehet olivat kaikki suunnilleen yhtä hyvännäköisiä; heidät oli arvioitu etukäteen toisen testiryhmän toimesta.
Naispuolisia koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan videolla näkemiensä miesten puoleensavetävyyttä ja tulokset olivat varsin yllättävät. Videota katsoneet naiset arvioivat tuoksuvaa hajuvettä saaneet miehet viehättävämmiksi, vaikka heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuutta tietää, miltä kukaan tuoksui. Tutkijoiden mukaan ne miehet, jotka ajattelivat tuoksuvansa hyvältä, vaikuttivat itsevarmemmilta ja siten puoleensavetävämmiltä.
Mitä me sitten voimme tästä päätellä? No ainakin sen, että treffeillä ei kannata jännittää dödön pettämistä: uskottele itsellesi tuoksuvasi jumalaisen raikkaalta ja hyvältä, niin menestys on taattu.
Huijaa oksennusrefleksiä
Vaikka tahdosta riippumattomia refleksejä on hyvin vaikea, jopa mahdoton, estää, niin oksennusrefleksiä saa huijattua.
Jokainen voi omassa päässään kuvitella erilaisia skenaarioita, joissa syvälle kurkkuun tungettu asia laukaisee yökkäysrefleksin – ja sen välttäminen tuntuu varsin epätoivoiselta yritykseltä.
Erilaisten toimivien, mutta myös äärimmäisen typerien ja vaarallisten vinkkien aarrearkussa eli TikTok -videopalvelussa on pitkään kiertänyt vinkki siitä, miten yökkäämisen saa estettyä.
Molemmat kädet täytyy olla vapaana, sillä refleksin saa estettyä painamalla peukalolla keskelle toista kämmentä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta monesti sellaiset vinkit ovat niitä toimivimpia! Eikä tämä ole vain pelkkää TikTok-huuhaata, sillä painelutekniikkaa on tutkittu myös oikeasti.
Varsinkin hammaslääkäreiden keskuudessa kaikki mahdolliset niksit siitä, miten potilas selviää yökkäämättä, ovat tervetulleita. Oksennusrefleksi on hyvin herkkä, joten jossain vaiheessa se laukeaa, mutta kämmenen painaminen ainakin viivyttää sitä.
Hymyile, niin luulet olevasi onnellinen
Onnellisuus hymyilyttää, mutta toteamus on totta myös toisin päin – hymyily tekee onnelliseksi.
Hymyilyn on jo pitkään tiedetty vapauttavan aivoissa erilaisia mielihyvähormoneja kuten dopamiinia ja serotoniinia, jotka vahvistavat onnellisuuden tunnetta. Hymyily vähentää stressiä, ahdistuneisuutta sekä pelkoa hankalissa tilanteissa, alentaa verenpainetta, vahvistaa puolustuskykyä ja saattaa jopa auttaa elämään pidemmän elämän.
Stressaavassa tai pelottavassa tilanteessa hymyily on tietenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ketä muka silloin hymyilyttäisi? Mutta huoli pois: samat positiiviset vaikutukset voi saavuttaa myös teeskennellyllä hymyllä.
Sillä ei ole mitään väliä, miltä sinusta oikeasti tuntuu. Kunhan suupielet ovat kohti korvia ja hampaat näkyvillä, niin aivot päästävät onnellisuutta aiheuttavat aineensa irti. Niin monimutkainen ja erikoinen elin kuin aivot ovatkin, niin hymy on niiden heikko kohta; aivot eivät voi vastustaa virnettä.
Joten jos päivä tuntuu lähteneen käyntiin huonosti, niin pakota hymy kasvoille. Pian saattaa hymyilyttää ihan oikeasti!
Lue myös: 10 psykologista ilmiötä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Luovuus kukkimaan kulmakarvoja kohottamalla
Ihmisellä on kulmakarvat, koska niiden perimmäinen tehtävä on estää sadetta ja hikeä valumasta silmiin. Vaikka evoluution kuluessa ihminen on menettänyt suurimman osan karvoituksestaan, niin kulmakarvat ja ripset ovat säilyneet – silmät ovat tärkeät, sillä lajimme luottaa niin vahvasti näköaistiin. Mutta kulmakarvat tekevät muutakin kuin suojaavat, sillä ne korostavat ilmeitä ja siten vahvistavat kasvojen lähettämää viestiä.
Kulmakarvojen avulla voi saada myös luovuuden kukkimaan. Jos oikein pannu jumittaa tai ongelmiin ei löydy ratkaisua, niin lopeta kulmien kurtistelu ja kohota ne hetkeksi ylös. Kulmien kohottaminen laajentaa näkökenttää sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti, joten todennäköisesti uudet ja jännittävät ajatukset täyttävät mielen.
Joten seuraavassa työpaikan ideariihessä rupeat vain kohottelemaan kulmia niin korkealle kuin kykenet (tai kehtaat). Mahdolliset naureskelijat hiljenevät varmasti kuningasideasi kuultuaan!
Leikkauksesta toipuminen on nopeampaa musiikin avulla
Jos musiikin avulla voi tehostaa oppimista, kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, niin lempikappaleet voivat siivittää myös nopeampaan toipumiseen leikkauksen jälkeen. Musiikki ei siis ainoastaan vaikuta aivoihimme, vaan koko kehoon. Kuulostaa järjettömältä, mutta musiikilla on käsittämätön voima.
Brittitutkijoiden vuonna 2015 julkaiseman laajan potilastutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen ennen ja jälkeen leikkauksen, sekä itse operaation aikana, tehosti paranemista ja vähensi kipuja yllättävän tehokkaasti.
Mutta mikä tahansa musiikki ei toiminut samalla tavoin; kappaleiden piti olla potilaalle mieluisia.
Kirurgien on siis syytä jättää omat soittolistansa vapaa-ajalle ja luukuttaa leikkaussalissa potilaan lemppareita. Ilmiö havaittiin myös niillä potilailla, jotka olivat leikkauksen aikana nukutettuja.
Musiikin kuuntelu panee aivot vapauttamaan hormoneja ja muita molekyyleja, jotka vahvistavat immuunijärjestelmää ja lievittävät kipuja. Lempibiisejä kuunnelleet potilaat tarvitsivat toipumisen aikana vähemmän kipulääkkeitä – erityisesti jos kuuntelu tapahtui ennen leikkausta.
Musiikki lievitti myös leikkausta edeltävää jännistystä ja potilaat raportoivat olleensa keskimääräistä tyytyväisempiä sairaalajaksoon. Suhteellisen edullinen ja helppo tapa tehdä kokemuksesta potilaalle mieluisampi!
Lue myös:
Tiede
10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 1
Vaikka aivot pitävät meidät toiminnassa ja niin sanotusti johtavat tätä ihmiseksi kutsuttua orkesteria, niin niitäkin voi huijata. Tässä vinkkejä omien aivojen manipulaatioon!
Mukana on myös niksejä siihen, miten omaa kehoa voi hämätä tekemään uskomattomia asioita. Vaikka sekä kehon että myös aivojen kapasiteetti on rajallinen, niin kyllä sieltä löytyy asioita, joita parantaa. Ja me itse pystymme siihen varsin yksinkertaisilla tavoilla.
Listafriikki kertoo vinkit muun muassa siihen, miten estää oksennusrefleksi, painaa asioita paremmin mieleen, tehdä kädestään luonnoton köntti marmoria ja tekohymyillä itsensä onnelliseksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset mielen huijaukset voit lukea tästä:
Tekohymykin tekee onnelliseksi: 10 metkaa tapaa, joilla omia aivojaan ja kehoaan voi huijata – osa 2
Elehdi itsellesi, jotta asiat painuvat mieleen
On monia erilaisia tekniikoita, joita koululaiset ja opiskelijat käyttävät oppimisen ja muistamisen tehostamiseksi. Kaikki vinkit ja tavat eivät tietenkään toimi jokaiselle, mutta esimerkiksi klassisen musiikin kuuntelemisen on todettu auttavan mieleen painamisessa. Myös kipu on hyvä kannustin, sillä jos koehenkilöt ovat lukemisen aikana kokeneet kipua, muistavat he lukemansa huomattavasti paremmin. Ehkä se ei kuitenkaan ole paras pänttäysmetodi.
Tieteellisesti on kuitenkin todistettu, että eräs varsin neutraali menetelmä on erittäin tehokas. Siinä ei käytetä keppiä eikä porkkanaa, vaan selitetään asia itselleen käsillä elehtien. Tutkimusten mukaan aivot rekisteröivät ja pistävät asiat säilöön huomattavasti paremmin silloin, kun tiedon selittää itselleen äänettömästi käyttäen samalla eleitä.
Käsillä tehtävät eleet vahvistavat informaation painumista mieleen paljon tehokkaammin, kuin esimerkiksi muistiinpanojen kirjoittaminen, ääneen itselleen puhuminen tai lukemalla kertaaminen.
Ehkäpä tämä menetelmä kannattaa säästää kotona tehtävään pänttäämiseen, sillä kirjastossa itsekseen huitominen saattaa herättää kummastusta kanssaihmisissä. Mutta toisaalta, mitä väliä!?
Vahvista vastustuskykyä kuvia katselemalla
Ihmisen immuunijärjestelmä kattaa koko joukon erilaisia soluja ja välittäjäaineita, jotka ovat jatkuvasti valmiina muuntumaan ja taistelemaan uusia uhkia vastaan.
Yleensä vastustuskyvyn paranemiseen ja kehittymiseen tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla esimerkiksi bakteeri tai virus. Uskomatonta, mutta totta: immuunijärjestelmämme reagoi pelkästään nuhaisen ihmisen näkemiseen. Itse asiassa pelkkä kuva voi riittää!
Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkijat ovat havainneet, että aivastavien ihmisten kuvien katsominen pani valkosolut vapauttamaan interleukiini 6 -molekyylia, joka toimii tulehdusten yhtenä välittäjäaineena.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että erilaisista flunssaoireista kärsivien ihmisten kuvien katseleminen sai koehenkilöillä aikaan voimakkaamman ja tehokkaamman puolustusreaktion, kun heidät myöhemmin altistettiin todellisille taudinaiheuttajille.
Yskäisy vähentää neulan aiheuttamaa kipua
Tässä tulee vinkki kaikille niille, jotka kärsivät neulakammosta.
Pelkoa ei mitenkään lievitä sen asian tiedostaminen, että piikki ei todellakaan satu niin paljon kuin sen kuvittelee sattuvan. Kipu on suurimmaksi osaksi pään sisällä, mutta se on siellä tiukasti, vaikka kuinka asian itselleen järkeilisi. Toisaalta esimerkiksi kanyylin laittaminen saattaa olla hyvinkin kivulias toimenpide.
On siis turvauduttava aivojen hämäämiseen! Potilaita on yritetty harhauttaa erilaisilla menetelmillä piirretyistä hypnoosiin ja musiikista vitseihin, mutta tutkimusten mukaan on olemassa eräs edullinen, riskitön ja yksinkertainen tapa viedä pistettävän huomio toisaalle: yskiminen.
Ja siis yskivä osapuoli on nimenomaan potilas, ei lääkäri tai hoitaja. Tutkimuksissa on todettu, että yskäisy pistoshetkellä vähentää merkittävästi kipuaistimusta. Syyn uskotaan olevan yskimisen luomassa häiriötekijässä, kun potilaan huomio siirtyy köhimiseen. Mutta vaikutuksensa on myös väliaikaisesti kohonneessa verenpaineessa, jonka tiedetään alentavan kipua.
Parhaan tuloksen saavuttamiseksi potilasta täytyy kehottaa yskäisemään juuri sillä samaisella hetkellä, kun neula työntyy ihoon. Nyt vain herää kysymys, että eikö ihminen liiku yskiessään? Onnistuuko pistäminen silloin?
Tekokäsi tuntuu oikealta
Tuntoaisti ja näköaisti lähettävät aivoille jatkuvasti tietoa siitä, missä ja miten ihminen on. Kuulostaa hassulta, mutta paikkamme ja asentomme ympäristössä vaihtuvat koko ajan, joten aivojen on mukauduttava jatkuvaan muutokseen.
Muovautuvuus ja mukautuminen muutokseen on uskomattoman nopeaa, sillä vain muutamassa minuutissa aivot voivat luulla kumikättä aivan oikeaksi kädeksi. Kyseessä on tietenkin klassinen kumikäsi-illuusio, jonka moni on varmasti nähnyt. Vaikka ihminen kuinka ajattelee tiedostavansa, ettei kyseessä ole oma ja aito käsi, niin aivot ovat jo ehtineet tehdä virheellisen päätelmänsä.
Kokeen voi periaatteessa tehdä missä tahansa, jos omistaa kumikäden. Illuusion kohdetta pyydetään laittamaan molemmat kätensä pöydälle, mutta toinen pannaan sermin taakse piiloon. Sermin toiselle puolelle, koehenkilön nähtäväksi, laitetaan samankätinen kumikäsi. Sitten sekä tekokättä että sermin takana olevaa oikeaa kättä ruvetaan silittämään. Hiljalleen koehenkilö alkaa pitää kumikättä oikeana, vaikka tietää jonkin olevan pielessä. Illuusiosta voi tehdä vielä tuntuvamman lyömällä kumikättä vasaralla.
Aivot siis hyväksyvät tekokäden nopeasti omaksi ja samaan aikaan se aito käsi unohtuu. Kokeen aikana tehdyissä mittauksissa on huomattu, että sermin takana olevan käden aivoihin yhteydessä olevien hermojen aktiivisuus aleni merkittävästi, jolloin käden käyttövalmius oli huomattavasti vähäisempi. Aivot hylkäsivät kehon oman käden tarpeettomana. Onneksi tämä illuusio on vain väliaikainen, sillä oma käsi tuntuu heti omalta, kun sen taas näkee.
Käsi voi muuttua luonnottomaksi esineeksi
Edellisessä kohdassa käsiteltiin sitä, miten näkemämme asiat vaikuttavat havainnointiin. Näköaistimus on helposti huijattavissa, vaikka kyse olisi meidän omasta kehostamme.
Samaa ilmiötä on testattu myös äänellä ja kosketuksella: Voiko niillä muuttaa ihmisen käsitystä siitä, mistä hänen kehonsa on tehty? Ja yllättävää kyllä, ihmisen aivot voi saada pelkän äänen avulla luulemaan, että oma keho on jotain muuta kuin lihaa ja luuta.
Marmorikädeksi kutsutussa tutkimuksessa koehenkilön piti laittaa kädet eteensä pöydälle. Sitten toista kättä napautettiin pienellä vasaralla. Aina kun vasara osui käteen, kuuli koehenkilö saman äänen: moukarin isku marmoriin.
Vain minuuteissa henkilö rupesi tuntemaan kätensä muuttuvan luonnottoman kovaksi, jäykäksi ja painavaksi – kuin palaksi marmoria. Myös tuntoaistin herkkyys aleni, minkä tutkijat vielä varmistivat viemällä terävää neulaa uhkaavasti lähelle koehenkilön kättä. Monikaan ei reagoinut lähestyvään neulaan millään lailla, koska ”kuvittelivat” kätensä olevan kovaa marmoria.
Vaikka meidän asentomme ja paikkamme ympäristössä muuttuu jatkuvasti, pysyy meidän kehomme materiaali aina samana. Aivojen on siis teoriassa täysin turha ruveta tulkitsemaan muutoksia ja sopeutumaan niihin. Siksi tutkimuksen tulos on niin yllättävä. Aivot siis keräävät jatkuvasti tietoa myös siitä, mistä meidät itse on tehty, ja muokkaavat käsitystä aistihavaintojen perusteella.
Lue myös:
-
Oudoimmat1 viikko sitten
Verenhimoinen joulukissa ja kakkaaja: 10 omituista jouluhahmoa
-
Tiede4 päivää sitten
Kaukoputki kohti taivasta: 10 harrastelijatähtitieteilijän tekemää mullistavaa löydöstä – osa 1
-
Oudoimmat1 päivä sitten
Granaattiomenan murskaamista oveen, värikkäitä alusvaatteita ja nukkejen polttamista roviolla: 10 erikoista tapaa juhlia uuttavuotta
-
Yhteiskunta1 viikko sitten
Miksi yksi joulun tärkeimmistä symboleista on nimenomaan joulukuusi eikä jokin muu puu?