Tiede

10 metkaa faktaa eläimistä: Miksi kukko ei kuuroudu kieunnastaan ja miten kauan sian orgasmi kestää?

Julkaistu

Vuorossa on lista täynnä nippelitietoa eläimistä ja saamme selville muun muassa sen, että miksi kiekuva kukko ei kuuroudu.

Nyt on vuorossa lista, jota on toivottu useammasta osoitteesta: lukijoilta ja Radio Suomipopin Aamulypsystä Jannilta. Eli vuorossa on nippelitietoa ja erikoisia faktoja eläimistä.

Samantapaisia listoja on toki tullut aiemminkin, mutta onneksi tuo eläinten aarrearkku on pohjaton. Tällä kertaa parrasvaloihin astuvat muun muassa kuulonsa säilyttävät kukot, orpoja poikasia adoptoivat oravat, katoavan peräaukon omaavat kampamaneetit ja nisäkäsmaailman pisimmästä orgasmista nauttivat siat.

Oliko kaikki ennestään tuttua kauraa vai pääsikö useampi fakta yllättämään?

Norsunpoikanen imee kärsäänsä kuin lapsi peukaloaan

Internet on pullollaan suloisia kuvia norsunpoikasista imemässä omia kärsiään. Se muistuttaa pientä ihmislasta imemässä peukaloaan, mikä yllättäen on täysin oikea tulkinta. Norsuvauvat nimittäin laittavat kärsän pään suuhunsa, kun ne esimerkiksi kaipaavat lohdutusta – se on niille tapa rauhoittua.

Kaikilla nisäkkäillä – ihmiset ja norsut mukaan lukien – on voimakas luontainen imemisrefleksi; siksi ne tietävät välittömästi synnyttyään, että mitä äidin rinnalla on tehtävä. Imeminen tarkoittaa pienokaiselle maitoa, emoa, turvaa ja lohtua. Kun norsu ei ime nisää, saattaa se työntää kärsän suuhunsa kuten vauvalle laitetaan tutti rauhoittamaan itkua. Toisaalta kärsän imeskely myös auttaa norsua oppimaan erikoisen ulokkeensa hallintaa.

Vaikka tapa poistuu hiljalleen norsun kasvaessa, tiedetään myös täysikasvuisten yksilöiden silloin tällöin turvautuvan tähän primitiiviseen rauhoittumiskeinoon. Jopa hurjat urosnorsut saattavat hermostuneina tai surullisina hakea lohtua oman kärsän imemisestä.

Advertisement

Pistooliravun äänekäs ja kuuma saksien napsautus


Pistoolirapu on helppo tunnistaa: tällä vain muutaman sentin kokoisella eläimellä on epäsymmetriset sakset. Suuremmalla aseellaan se saalistaa, mutta tapa onkin sitten hieman erikoisempi.

Pistoolirapu sulkee saksensa kiinni sellaisella nopeudella, että napsautus aiheuttaa jopa 220 desibelin voimakkuuden saavuttavan ääniaallon. Pienen äyriäisen lyhyt napsaus voidaan kuulla vedenalaisilla tutkimusasemilla hyvinkin kaukana ja äänet ovat aikoinaan nostattaneet hikikarpaloita otsalle Yhdysvaltain laivastossa. Onneksi äänten lähde selvisi ennen kuin mitään kansainvälistä selkkausta pääsi syntymään.

Pistooliravun napsautus on eläinmaailman kovimpia ääniä eikä tarvitse edes suhteuttaa kokoon: sinivalaan ääni kantautuu useiden satojen kilometrien päähän ja se yltää voimakkuudeltaan parhaimmillaan 200 desibeliin. Pistoolirapu pitää kovempaa meteliä.

Saksen napsautuksesta johtuva äkillinen paineenmuutos synnyttää jopa 100 kilometrin tuntivauhdilla etenevän kavitaatiokuplan, jonka lämpötila nousee hetkellisesti jopa 4400 celsiusasteeseen – se on muutaman sata astetta vähemmän kuin Auringon pintalämpötila. Kupla on kuin aseesta ammuttu tulikuuma luoti.

Ei siis ole kumma, että pistoolirapu saalistaa itseään huomattavasti suurempia eläimiä: saksien napsautus lamauttaa tai tappaa välittömästi, joten rapu voi rauhassa raahata saaliinsa piilossa nautittavaksi.

Advertisement

Miksi kiekuva kukko ei kuuroudu?

Jatketaan kovilla äänillä, mutta hieman tutummalla sellaisella – nimittäin kukon kieunnalla. Kukon yksi kiekaisu kestää sekunnin tai pari, mutta se kajahtaa kurkusta ulos jopa yli 130 desibelin voimalla. Eli siis kuuloa vahingoittavalla volyymilla. Äänenpaine on sama, kuin jos ihminen seisoisi vain 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta. Tutkijoita on luonnollisesti ihmetyttänyt, että miten kukko ei muka kuuroudu.

Ihminen voi turvallisesti oleskella keskimääräisestä kieunnasta kantautuvan melun ääressä vain alle sekunnin, sillä muuten sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat, mikä johtaa vääjäämättä kuuroutumiseen. Kukoilla on kuitenkin salainen ase, joka ihmiseltä puuttuu: niiden karvasolut ovat ainakin joissain määrin uusiutuva luonnonvara. Oma meteli kyllä vahingoittaa soluja, mutta niitä voi tulla lisää – toisin kuin ihmisellä.

Belgialaisen Antwerpenin yliopiston tutkijat ovat saaneet selville, että kukolla on myös korvatulpat omasta takaa, mikä alun alkaenkin suojelee herkkiä karvasoluja vaurioilta. Kun kukko kallistaa päätään taaksepäin ja avaa nokkansa ammolleen, niin sen korvakäytävä sulkeutuu kokonaan ja lisäksi pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta. Kovaääninen kieunta on siis tehokkaasti vaimennettu.

Kampamaneetin katoava peräaukko

Peräaukko on ruoansulatusjärjestelmän päätepiste, jonka kautta kiinteä jäte poistetaan kehosta ulostamalla. Usein se on melko helppo paikallistaa ihan vain eläintä katsomalla, ja siinä samassa kohdassa se on aina. Mutta amerikankampamaneetin kohdalla näin ei ole. Tai on joskus ja toisinaan sitten taas ei.

Läpikuultavan ja noin viisisenttiseksi kasvavan kampamaneetin peräaukko nimittäin ilmestyy, kun tarve näin vaatii ja tekee sitten katoamistempun kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Kun amerikankampamaneettia kakattaa, alkaa sen maha paisua niin, että se koskettaa yhdestä solukerroksesta muodostuvaa pintakerrosta. Hyytelöiseen kalvoon aukeaa kosketuksen vaikutuksesta niin sanottu anaalihuokonen, josta jäte pusketaan kerran tunnissa ulos. Ulostamisen jälkeen aukko sulkeutuu ja häviää jälkeäkään jättämättä. Siitä ei näy merkkiä edes mikroskoopilla katsottaessa.

Eikä tämä tilapäinen peräaukko muodostu joka kerta samaan paikkaan, vaan se aukeaa siihen, mihin turpoava suolisto koskettaa.

Advertisement

Vuohilla on suorakaiteen muotoiset pupillit

Jos kysytään, että minkä muotoisia pupillit ovat, niin ilmiselvä vastaus on, että pyöreät. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä vuohien pupillit ovat suorakaiteen muotoiset. Sitä ei edes nopeasti katsottuna huomaa, mutta jos vuohen kanssa päätyy tuijotuskisaan – tai katsoo kuvaa – niin suorakulmiothan sieltä toljottavat.

Vuohen pupillien malli johtuu sen paikasta ravintoketjussa: tällä kasvinsyöjällä on toki puolustautumiseen soveltuvat sarvet, mutta parempi vaihtoehto on, jos petoja ei tarvitse kohdata lähietäisyydeltä. Leveät pupillit antavat vuohelle laajemman näkökentän ja niiden avulla se näkee myös takaapäin lähestyvät vaanijat.

Vuohien silmissä on myös sellainen erikoisuus, että vaikka ne kumartuvat laiduntamaan pää alaspäin, pysyvät niiden pupillit samassa linjassa horisontin kanssa. Näin ne säilyttävät laajan näkökentän ruokailunkin ajan.

Naarasfretin kiima on hengenvaarallinen

Fretti on hilleristä kesytetty näätäeläin, jota jo faaraoiden Egyptissä pidettiin lemmikkinä. Monen lemmikin kohdalla kiima-aika on lähinnä riesa, joka ilmenee ylenpalttisena kiinnostuksena lajikumppaneita kohtaan ja muutenkin hormonihuuruisena käytöksenä. Fretin kohdalla on toisin, sillä naaraiden kiima voi olla eläimelle hengenvaarallinen, ellei sitä keskeytetä.

Kiima keskeytyy luonnollisella tavalla, jos naaras pääsee tositoimiin, mutta näin ei tietysti lemmikin kohdalla jokaisen kiiman aikaan käy. Naaraan ei tarvitse edes tulla tiineeksi, pelkkä parittelu riittää.

Joskus naaraan kiima voi katketa itsestään, mutta siihen ei saa missään tapauksessa luottaa – naarasfretin jättäminen kiimaan on eläinsuojelurikokseen verrattavissa oleva teko.

Pitkittyneessä kiimassa korkea estrogeenitaso voi aiheuttaa aplastista anemiaa, jossa verisolujen tuotanto luuytimessä romahtaa, mikä vakavimmillaan johtaa kuolemaan. Kiima voidaan katkaista hormonipistoksella, mutta se voidaan myös estää kokonaan hormoni-implantilla tai steriloinnilla.

Advertisement

Japaninmakakit tekevät huvikseen lumipalloja


Pallo on monen ihmislapsen ensimmäinen lelu. Mutta tuo yksinkertaisen nerokas esine kiehtoo myös eläimiä.

Maailman pohjoisin apinalaji, japaninmakaki, elää talvet lumen keskellä Japanissa. Ne ovat sopeutuneet hyytäviin olosuhteisiin ja ovat muun muassa keksineet lämmitellä kuumissa lähteissä. Japaninmakakit osaavat myös kalastaa, pestä ruokansa ja erotella hiekasta riisinjyviä. Uteliaisuus ja kekseliäisyys eivät kuitenkaan rajoitu vain hyödyllisiin toimintoihin, sillä nuoret yksilöt tekevät itselleen talvisin leluja lumesta.

Pienokaiset ja vähän vanhemmatkin makakit innostuvat vuosittain lumesta niin kovasti, että ne alkavat kasata ja pyöritellä siitä palloja. Lumisotaan apinat eivät kuitenkaan ryhdy, vaan ne kirmaavat pallojen kanssa rinteitä ylöspäin, päästävät pallot pyörimään alaspäin ja seuraavat riemuissaan niiden menoa. Joskus ne ryntäävät pallojen perään jahtaamaan niitä kiinni. Lapset ovat lapsia – lajista huolimatta!

Sian orgasmi kestää keskimäärin 30 minuuttia

Nisäkäsmaailman pisin orgasmi kuuluu kesysialle. Sika on saanut aiheesta ihan Guinnessin maailmanennätyksenkin. Keskimäärin kliimaksi kestää puoli tuntia, mutta voi pahimmillaan tai parhaimmillaan olla jopa 90 minuutin mittainen.

Tällaisen tutkiminen ei tietenkään ole yksinkertaista, eikä sian orgasmi ole aivan samanlainen kuin ihmisellä, mutta asiaa on selvitetty havainnoimalla ilmeitä, ääntelyä sekä lihasten supistumista ja rentoutumista.

Sian kohdalla pitkäaikainen ”orgasmi” on vain uroksen etuoikeus. Karju ejakuloi yhdessä sessiossa muutamaan otteeseen ja yhden lastin ulos ruiskaiseminen saattaa kestää vartin verran yhtä soittoa – näin on päästy laskutoimituksissa puolen tunnin keskimääräiseen laukeamiseen.

Advertisement

Perhoset maistavat jaloillaan

Meillä on yleensä tapana tarkastella maailmaa ihmisen näkökulmasta, mikä on täysin luonnollista. Se saa kuitenkin monet eläinten tekemät asiat vaikuttamaan varsin oudoilta. Mitä jos mekin kielemme sijaan maistaisimme jaloillamme kuten perhoset? Melkoista meininkiä! Mutta perhosten makureseptorit tosiaankin sijaitsevat sen jaloissa.

Pitkään perhosten arveltiin tunnistavan ravinnoksi kelpaavan meden tuntosarvillaan, imukärsällään tai muilla päänsä osilla, mutta niistä ei löytynyt mitään maun aistimiseen viittaavaa solukkoa.

Sitten tutkijat päättivät ottaa erilaisen lähestymistavan ja tutkia odottamattomia hyönteisen osia makureseptorien varalta. Ja jaloistahan ne löytyivät.

Oman ravinnon valitsemisen lisäksi perhoset selvittävät jalkojensa reseptoreilla, että missä on sopiva paikka munien laskemiselle. Emot maistelevat raajoillaan lehden pintaa ja päättävät sitten, onko kyseinen kasvi kuoriutuville toukille maistuvaa vai ei.

Oravat adoptoivat orvoiksi jääneitä poikasia

Eläimillä ei luonnossa ole yleensä tapana huolehtia muiden poikasista. Ne varmistavat omien jälkeläistensä hyvinvoinnin lajilleen ominaisella tavalla, eivätkä siksi vaaranna niiden tulevaisuutta tarjoamalla resursseja jollekin muulle. Sosiaaliset eläimet ovat hieman eri asia, mutta erakkoina elävät eläimet eivät muista välitä. Oravat lukeutuvat jälkimmäisiin otuksiin.

Mutta poikkeuksiakin on. Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että oravat voivat ottaa emonsa menettäneitä poikasia hoitaakseen – tietyin varauksin. Adoptoivalla emolla itsellään täytyy olla imeväisikäinen poikanen ja adoptoitavan täytyy olla sille läheistä sukua. Kahden vuosikymmenen aikana tutkijat havaitsivat vain viisi adoptiota, joten tapahtuma on hyvin harvinainen. Näissäkin tapauksissa adoptoitu poikanen oli joko emon lapsenlapsi, oma sisarus ja sisaren jälkeläinen.

Läheinen sukulaisuussuhde on tärkeä, sillä eläimille tärkeintä on omien geenien siirtyminen sukupolvelta toiselle, mikä yleensä tarkoittaa omista poikasista huolehtimista. Mutta jos orpo poikanen on lähisukulainen, on myös siinä paljon samoja geenejä kuin varaemossa. Tällöin oman emonsa menettäneestä poikasesta huolehtiminen on adoptoivalle naaraalle suotuisaa, kunhan resursseja on hyvin tarjolla eikä oman jälkeläisen selviäminen vaarannu.

Advertisement

On myös uskomatonta, että orava tunnistaa läheisen sukulaisen, vaikka ne eivät ole koskaan olleet tekemisissä. Tämä on hienoinen mysteeri myös oravia pitkään tutkineille biologeille, mutta valistuneita arvauksia on toki esitetty.

Oravat saattavat löytää oman reviirinsä läheltä syntymäpaikkaansa ja muistavat sukulaistensa uniikit kutsuhuudot. Naapurista saattaa kuulua siskon ääniä, vaikka suoranaisissa tekemisissä ei pesästä lähdön jälkeen ole koskaan enää oltukaan. Jos ääntely loppuu, saattaa utelias orava lähteä tutkimaan läheistä reviiriä ja löytää sieltä orpoja poikasia. Jos se arvioi poikaset lähisukulaisikseen, saattaa se kantaa ne omaan pesäänsä.

Lue myös:

Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suosituimmat