Eläinten viestintä: 10 erikoista tapaa kommunikoida

Eläinten viestintä on hyvin monimutkaista; olemme vasta raapaisseet pintaa, mitä tulee kaikkiin erilaisiin kommunikaatiotapoihin.  

Kuten ihmisillä, myös eläimillä kaikella viestinnällä on merkityksensä. Oli se sitten kehonkieltä, ääntelyä tai erilaisia liikkeitä. 

Sudet ulvovat ja karhut jättävät hajumerkkejä puihin, mutta minkälaista muuta eläinten viestintä voi olla. Siitä Listafriikki halusi tällä kertaa ottaa selvyyden, ja kylläpäs eläinten uskomattomuus jälleen veti sanattomaksi! 

Savannikoira

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävät, uhanalaiset savannikoirat ovat erittäin sosiaalisia eläimiä, joilla on tarkka laumahierarkia. Kooltaan 10-40 yksilön lauma on vielä yleensä jakautunut omiin ryhmiinsä sukupuolen mukaan: laumassa on johtava pari, mutta kaikki naaraat ovat uroksia korkea-arvoisempia. Päätöksiä tehtäessä laumassa ollaan silti yllättävän demokraattisia.

Botswanassa vuonna 2014-2015 suoritetussa intensiivisessä tutkimuksessa biologit huomasivat, että savannikoirat järjestävät eräänlaisia kokouksia ennen kuin lähtevät muun muassa saalistamaan. 

Tärkeistä asioista äänestetään päästämällä nenästä ulos lyhyitä ja voimakkaita hengähdyksiä, aivan kuin aivastuksia. Mitä useampia aivastuksia, sitä todennäköisemmin lauma lähtee liikkeelle. Se, montako aivastusta ehdotuksen läpimenoon tarvitaan, riippuu kokouskutsun esittäneen yksilön asemasta hierarkiassa. Jos kokouksen pistää kasaan arvoasteikolla alhaalla oleva jäsen, tarvitaan noin kymmenen kyllä-ääntä eli aivastusta. Raja kuitenkin laskee merkittävästi, jos koollekutsuja on johtava naaras tai uros; silloin riittää vain kolme aivastusta. 

Mehiläinen

Mehiläiset lähtevät aina kevään koittaessa pesästään etsimään siitepölyä ja mettä. Jos mehiläinen sattuu löytämään loistavan apajan, on sen erittäin tärkeää kertoa löydöksestään muille yhteisön jäsenille. Sen ne tekevät ilmassa tanssien.

Ihmisen silmään pyöriminen voi näyttää sattumanvaraiselta, mutta tarkasti suoritettu koreografia kertoo lajitovereille kaiken, mitä niiden täytyy tietää.

Tanssi alkaa, kun mehiläinen yrittää kiinnittää muiden huomion: se lentää toisten päälle ja värisee vauhdikkaasti. Kun tarpeeksi iso määrä mehiläisiä on kerääntynyt kasaan, on esityksen kohokohdan aika. Tanssiva yksilö heiluttaa kehoaan ja liikkuu suoraan eteenpäin, kiertäen aina uudelleen aloituspaikalle. Tämän osion kesto kertoo muille kuinka kaukana vaikkapa houkutteleva niitty sijaitsee.

Apajan sijainnin mehiläinen ilmoittaa tekemällä tanssinsa auringosta katsoen tiettyyn suuntaan. Siten myös pesän sisällä suoritettu tanssi on informatiivinen. Jos mehiläinen liikkuu alaspäin, on niitty suoraan auringosta poispäin.

Lisäapuja muut mehiläiset saavat löydöksen tehneen yksilön tuomasta maistiaisesta, joka kertoo niille, mitä kukkia on tarkoitus etsiä.

Töyhtökyyhky

Monien lintujen, ja tietysti muidenkin eläinten, tiedetään varoittavan parvensa jäseniä lähestyvästä vaarasta. 

Australiassa elävä töyhtökyyhky ei ole poikkeus, sillä pelästyneenä ilmaan noustessaan se päästää sarjan vihellyksiä. Erikoisen tästä viestintätavasta tekee se, että ääni ei tule linnun nokasta, vaan sen höyhenpeitteestä. Ja vielä tarkemmin eräästä tietystä paikasta: kahdeksannesta siipisulasta. 

Jokainen siiven ylösveto tuottaa matalataajuuksisen äänen ja vastaavasti joka alasveto saa aikaan korkeataajuuksisen äänen. Kun lintu pakenee saalistajaa, räpyttää se tietenkin siipiään tiheää tahtia, minkä muut töyhtökyyhkyt tulkitsevat vaarasignaalina.

Luonnollisesti ääni kuuluu joka kerta, kun lintu lähtee lentoon, mutta rauhallinen ja rento siipien räpyttäminen ei laukaise muussa parvessa paniikkireaktiota. Siipisulkien vihellykset tulevat silloin liian harvassa.

Valkohuulisammakko

Sähkötekniikan opiskelija Peter Narins etsi 1970-luvulla aihetta viestintään liittyvään tutkimusprojektiinsa. Hänet haastettiin astumaan laatikon ulkopuolelle ja osallistumaan Puerto Ricon sademetsiin suuntautuneelle tutkimusmatkalle, jolla oli tarkoitus seurata sammakoiden kommunikaatiota. Nykyään Narins on fysiologian professori, joten biologia vei mennessään. 

Sademetsän äänet huumasivat nuoren opiskelijan, mutta hän kiinnostui vielä enemmän eläinten äänettömästä viestinnästä. Tutkiessaan valkohuulisammakkoa Narins havaitsi, että nuo yöeläjät hautaavat takapäänsä maahan ja pullistavat toistuvasti kaulansa alla olevaa äänipussia. 

Pieni valkohuulisammakko ei kykene kilpailemaan äänenvoimakkuudessa suurempien sukulaistensa kanssa, mutta jotenkin senkin on kommunikoitava. Kun valkohuulisammakko kurnuttaa, osuu sen äänipussi maahan ja tuottaa sarjan tömähdyksiä

Valkohuulisammakon sisäkorvassa on pussimainen rakenne, joka toimii kuin biologinen maanjäristysanturi. Kun kaulan äänipussi osuu maahan, aistivat muut valkohuulisammakot maaperän värähdyksiä tuolla korvan elimellä. Signaalin tärkein tarkoitus on ilmoittaa muille uroksille, että tämä on minun reviirini.

Sirkkaäyriäinen

Sirkkaäyriäisten silmät ovat, noh, silmiinpistävät. Mutta sen lisäksi niiden näköaisti on yksi eläinmaailman monimutkaisimmista. Sirkkaäyriäiset näkevät sekä ultravioletin että infrapunan, ja ne pystyvät näkemään myös sen, missä kulmassa valoaallot kulkevat. Lajista riippuen näiden eläinten silmissä voi olla jopa 16 värireseptoria, jotka ovat tärkeässä roolissa muiden lajitovereiden kanssa kommunikoidessa. Ihmisen värinäkö perustuu muuten vain kolmeen värireseptoriin. 

Tutkijat ovat selvittäneet, että ainakin yksi sirkkaäyriäinen, Haptosquilla trispinosa, käyttää leukajalkojensa kirkkaan sinisiä osioita hajottaakseen ja ohjaillakseen valoa pitkin merenpohjaa, mikä esimerkiksi viestittää lähestyvälle lajitovereille, että tietty kivenkolo on varattu. Sinisten osioiden solut eivät siis vain heijasta valoa sattumanvaraisesti, vaan niitä käytetään hyvinkin aktiivisesti.

Katkerosinisiipi

Tässä listan kohdassa ei kommunikoidakaan oman lajin sisällä.

Katkerosinisiipi on loisiva perhonen, joka käyttäytyy kuin hyönteismaailman käki. Sen toukat huijaavat viholaismuurahaisia pitämään huolta itsestään. Kun toukka kuoriutuu munasta, rouskuttaa se onnellisena kasvin lehteä. Juuri ennen kotelovaihetta se alkaa kuitenkin päästelemään värähteleviä ääniä, jotka houkuttelevat paikalle viholaismuurahaisia; eikä suinkaan ruokailemaan. 

Tutkijat ovat minimaalisten mikrofoniensa avulla selvittäneet, että toukan päästämät äänet muistuttavat kuningatarmuurahaisen ääntelyä, joka eroaa hieman, mutta tarpeeksi, työläisten äänistä. Lisäksi toukkien pintarakenne ja -kemia muistuttavat muurahaisten vastaavia, joten uudet lastenhoitajat tulevat täysin huijatuiksi.

Työläiset kantavat perhosen toukat pesään, ja koska nuo kuulostavat kuningattarelta, joka on pyhimmistä pyhin, saattavat muurahaiset jopa uhrata vieraslajin puolesta oman henkensä tai tappaa pesässä kasvavia muurahaisen toukkia suojellakseen uutta lemmikkiään.

Muurahaispesän turvassa perhosen toukka voi rauhassa muuttua koteloksi, josta myös kuuluu koko muodonvaihdoksen ajan kuningattaren laulun kaltaista ääntä. 

Kilimanjaronmyllikäs

Kilimanjaronmyllikkäät viettävät suurimman osan elämästään maanalaisissa, monimutkaisissa onkaloissa. Koska luolaverkosto voi olla hyvinkin laaja, ei kaverille huutelu välttämättä ole se tehokkain kommunikointitapa. 

Nämä myllikkäät viestivät toisilleen jysäyttelemällä päätään tunnelin kattoon. Maaperän värähtelyt kulkevat paljon pidemmälle kuin pienten jyrsijöiden äänet. Lisäksi äänetön viestintä suojelee pedoilta.

Menetelmä ei kuitenkaan ole vain aivotonta pään seinään hakkaamista, vaan tömähdysten tahtia ja voimakkuutta muuttamalla kilimanjaronmyllikkäät viestivät eri asioita.

Perulainen viheltäjälintu

Perussa elävä viheltäjälintu on yksiavioinen eli pariskunta pysyy koko elämänsä tiiviisti yhdessä (tai niin on tarkoitus), ja ne suojelevat omaa reviiriään kiivaasti. Kamppailuja ei sentään tule, sillä linnut varoittavat muita pariskuntia alueen omistuksesta laulamalla kauniin harmonisesti yhdessä.

Välistävetäjiä kuitenkin riittää. Tämän lajin kohdalla, toisin kuin monen muun linnun, naaras joutuu pitämään kiinni puolisostaan. Naarasviheltäjällä on nokkela tapa karkottaa tunkeilijat: Jos yksinäinen naaras lähestyy pariskuntaa, alkaa ”vaimo” tahallaan laulamaan epävireisesti. Täysin epäharmoninen konsertti saa vieraan kaikkoamaan kuvaannollisesti korviaan pidellen.

Visentti

Eurooppalaiset biisonit eli visentit ovat laumaeläimiä, joiden keskuudessa vallitsee täydellinen demokratia. Tämä selvisi, kun ranskalainen tutkijaryhmä vietti vuonna 2015 kolme kuukautta seuraten herkeämättä niiden käyttäytymistä.

Visentit ääntelevät ja jättävät hajumerkkejä muille, mutta kommunikointi ei jää siihen. Kun on kyse kaikkein tärkeimmistä päätöksistä, kuten missä seuraavaksi syötäisiin, kerääntyvät visentit äänestämään.

Sopivaa ruokapaikkaa valitessa osalla yksilöistä on mielessään selkeä kohde, jota kohti ne kääntyvät seisomaan. Muu lauma alkaa hiljalleen valita puolensa ja kääntyä mieleisensä vaihtoehdon suuntaan. Visentit kuitenkin kunnioittavat vanhimpia ja voimakkaimpia naaraita sen verran, että jos ne ovat enemmistön kanssa eri mieltä, saattaa lauma hetkellisesti hajaantua. Lopulta kaikki kuitenkin päätyvät paikkaan, joka oli alunperin reiluilla vaaleilla valittu.

Kummituseläin

Vain reilun 10 senttimetrin kokoiset kummituseläimet ovat yksi kädellisten lahkon mielenkiintoisimmista jäsenistä. Kaikki suvun lajit elävät Kaakkois-Aasian saaristossa, ja ne poikkeavat muista sukulaisistaan (kuten meistä ihmisistä) siten, että ne ovat puhtaasti lihansyöjiä. 

Osa lajeista ääntelee apinamaisesti kiljuen, mutta tutkijat ihmettelivät pitkään Borneolla ja Filippiineillä elävien kummituseläinten äänettömyyttä. Ne kuitenkin usein availivat suutaan kuin sanoakseen jotain, mutta pihahdustakaan ei kuulunut.

Niiden epäiltiin ensialkuun olevan mykkiä. Mutta totuus oli aivan toinen, sillä ihmiskorva ei vain kyennyt kuulemaan ulostulevia ääniä. Koska tutkijat arvelivat jotain supervoimia vaativaa olevan meneillään, asettivat he lepakoiden tutkimisessa käytettäviä antureita kummituseläinten läheisyyteen, ja johan alkoi tapahtumaan. 

Kummituseläimet tuottavat ja vastaanottavat ultrakorkeita ääniä, jotka ovat taajuudeltaan 70-91 kilohertsiä. Ihmiskorva erottaa parhaimmillaankin vain noin 20 kilohertsin äänet.

Korkeilla äänillä kommunikoimiselle on kaksi erittäin tärkeää etua: Puolustuskyvytön kummituseläin pysyy suojassa saalistajilta, koska nämä eivät kuule sitä. Toisaalta sen omat saaliseläimet eivät osaa paeta, sillä niille kummituseläin on äänetön tappaja.

💁‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme mikä näistä eläinten viestintätavoista oli mielestäsi hauskin, yllättävin tai erikoisin.