Suoraan scifi-leffoista: Top 10 uskomattomat ja erikoiset sienet

Nyt kun sienestyskausi on sopivasti käynnissä, niin otetaan listan muodossa käsittelyyn upeat ja erikoiset sienet. Listafriikki on antanut paljon palstatilaa eläimille ja kasveille, mutta sienet ovat jääneet tyystin vaille rakkautta.

Tällä listalla korjataan tuo huutava vääryys, sillä kuten tulet aivan kohta huomaamaan, ovat sienet uskomattoman upeita ja mielenkiintoisia eliöitä! Näiden ei uskoisi olevan maapallon asukkeja.

Osa tämän listan ihmeellisyyksistä löytyy kotimaisistakin metsistä – ilmianna toki itsesi, jos joku näistä on tullut vastaan! Kaikki nämä erikoiset sienet eivät toisaalta omista edes suomenkielistä nimeä; ainakaan en sellaista jokaiselle löytänyt. Siksipä monessa kohdassa käytetään vain tieteellistä nimeä.

Listalle eivät päässeet esimerkiksi kärpässieni tai korvasieni, sillä vaikka ne epäilemättä menevät erikoiset sienet -kategoriaan, ovat ne varmasti kaikille suomalaisille tuttuja. Mutta kunniamaininta täytyi niille kuitenkin antaa, sillä ovathan kirkkaanpunainen ja valkoisilla täplillä varustettu lakki sekä kiemurainen, aivoja muistuttava rakenne tarkemmin ajateltuna melko mielettömiä ulkoasuja. Tämän listan erikoiset sienet ovat kuitenkin hieman eksoottisempia tapauksia!

Karvasorakas

Kuva: Bernypisa | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Aloitetaan erikoiset sienet -lista ehkäpä sillä järjettömimmällä tapauksella. Karvasorakas (Hydnellum peckii) on sieni, jota tavataan myös Suomessa, mutta harva on oikeasti päässyt näkemään tämän omituisuuden ”parhaimmillaan”. Täysikasvuisena karvasorakas on varsin vaatimattoman näköinen eikä vanha yksilö ruskeine lakkeineen erityisesti kiinnitä huomiota. Toisin on nuoren sienen laita. Se on väriltään valkoinen ja täydellisten olosuhteiden osuessa kohdalleen se rupeaa pisaroimaan.

Nuoren karvasorakkaan pisarointi on kuin pahimmista painajaisista, sillä se näyttää verta vuotavalta, vaalealta kudokselta. Kirkkaanpunaista nestettä pisaroi sienen pintaan vain silloin, kun keli on ollut pitkään tarpeeksi kostea. Sienen imemään veteen liukenee sen omia väriaineita, jotka sitten pursuavat brutaalisti pintaan. Ilmeisesti joidenkin mielestä karvasorakas näyttää herkulliselta kakkupalalta, jossa on hilloa päällä, mutta jos itse törmäisin kyseiseen eliöön metsässä, niin kuvittelisin varmaan tulleeni rikospaikalle.

Vaikka karvasorakas houkuttelisi haukkaamaan, niin syötävä sieni se ei ole. Karvasorakas ei ole myrkyllinen, mutta sen maku on polttavan kirpeä ja sienen nahka on erittäin sitkeää – sen leikkaamiseen tarvitaan järeitä työkaluja.

Kummalle näkökannalle sinä kallistut: herkullinen vai hirvittävä?

Phallus indusiatus


Phallus indusiatus -sieni kasvaa trooppisilla seuduilla joka puolella maailmaa. Sillä on monenlaisia merkityksiä kulttuurista riippuen, sillä esimerkiksi Kiinassa se on ollut tärkeä rohto kaikkeen yskän ja leukemian välillä, Meksikossa sienellä on ollut merkittävä rooli erilaisissa seremonioissa ja Uudessa-Guineassa sitä on pidetty pyhänä.

P. indusiatus kasvaa munan muotoisesta itiöemästä nopeasti (yhdessä yössä) yli 20-senttiseksi lieriöksi, minkä jälkeen se vapauttaa upean verkon jalkansa ympärille. Sieni tunnetaankin englanniksi hunnutettuna leidinä, the veiled lady. Verkkomainen ”huntu” vakauttaa vauhdilla pystyyn noussutta sientä, auttaa ”mehukkaan” hajunsa lisäksi lentäviä hyönteisiä löytämään paikalle ja tarjoaa siivettömille itiöiden levittäjille kiipeilyreitin jalan päässä olevaan tummaan itiömaltoon.

Vuosituhannen vaihteessa P. indusiatus päätyi ryminällä lehtien palstoille, sillä sen hajun oli tutkimuksessa todettu saavan naisilla aikaan orgasmin. Liekö syy vihjailevassa ulkomuodossa!? Vaikka tutkimus oli julkaistu tieteellisenä artikkelina alan lehdessä, ei kyseistä julkaisua pidetty asiantuntijoiden piireissä varteenotettavana tai luotettavana. Tutkimustulokset on suurelta osin julistettu huuhaaksi eikä koetta ole koskaan toistettu. Upea P. indusiatus sai joka tapauksessa huomiota, mikä on ainoastaan hyvä juttu.

Suomessa tätä sientä ei esiinny, mutta samaan sukuun kuuluva haisusieni meidänkin metsistämme kyllä löytyy. Se ei heitä samanlaista verkkoa ympärilleen, mutta kasvaa myös ihan silmissä. Voimakkaasti raadolta haiseva sieni myös katoaa nopeasti, sillä etovan hajun paikalle houkuttelemat kärpäset tuhoavat sen vauhdilla. Haisusienelle on aikoinaan ihan tosissaan esitetty nimeksi mulkkusientä, mutta maatalous- ja metsätieteiden tohtorin, professori Toivo Rautavaaran ehdotus ei saanut laajempaa hyväksyntää. Tieteelliselle nimelle ei kuitenkaan kukaan sievistelijä voi mitään, sillä Phallus impudicus tarkoittaa hävytöntä siitintä.

Cyttaria gunnii

Cyttaria gunnii -sieni on tarkka kasvualustastaan, sillä se loisii vain ja ainoastaan pronssietelänpyökin oksilla ja rungossa. Tämä oranssinvalkoinen, erehdyttävästi hedelmää muistuttava sieni on syötävä – ja lukemani mukaan herkullinen – ja sitä poimiessa voikin helposti kuvitella keräävänsä talteen puun omaa satoa. Sienet esiintyvät terttuina ja muistuttavat kokonsa puolesta viinirypäleitä.

C. gunniita tavataan ainoastaan Australiassa, koska sen isäntäpuukin kasvaa vain kyseisellä mantereella. Saman suvun edustajia elää Etelä-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa, ja vaikka kaikki lajit ovat hieman erinäköisiä, ovat ne vaikuttava näky – varsinkin kun sieni avaa hunajakennomaiset itiökotelonsa vapauttaakseen itiönsä matkaan.

Sinkohome

Kuva: Keisotyo | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Nyt mennään sinkohomeeseen, yhteen erikoiset sienet -listan pienimmistä lajeista. Nämä sienet kasvavat eläinten ulosteilla. Se ei kuitenkaan tee sinkohomeesta ainutlaatuisia, sillä monet sienet ja muutkin eliöt viihtyvät sonnassa. Mutta sinkohome (Pilobolus crystallinus) on yksi maapallon nopeimmista eliöistä – ja se on maininnan arvoinen saavutus.

Nimensä mukaisesti tämä sieni sinkoaa itiönsä ammuksen lailla, mitä ei voi ihmissilmällä havaita. Se ei ehkä ole perinteisessä mielessä maailman nopein eliö, mutta harva otus pystyy kamppailemaan sinkohomeen kanssa kiihtyvyydessä. Kun itiöpesäke laukaistaan matkaan, kiihtyy se silmänräpäyksessä nollasta 25 metriin sekunnissa – tai itseasiassa vieläkin nopeammin. Huippuvauhtinsa itiöpesäke saavuttaa nimittäin kahdessa sekunnin miljoonasosassa. Puhutaan 20 000 G:n voimasta. Normaali ihminen olisi menettänyt henkensä jo tuhat kertaa.

Muutaman sentin mittainen, hintelä sinkohome laukaisee itiöpesäkkeensä räjähdysmäisesti noin kahden metrin päähän kohti valoisinta havaitsemaansa aluetta, johon itiöt sitten laskeutuvat ja kiinnittyvät kasvillisuuteen. Mieleiseensä kasvu- ja lisääntymispaikkaansa sinkohome pääsee, kun eläimet syövät kasveja, jolloin sieni siirtyy ruoansulatuskanavan toiseen päähän ja jälleen elinkiertonsa alkuun keskelle haisevaa lantaläjää.

Siiliorakas

Kuva: Lebrac | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Siiliorakkaan (Hericium erinaceus) suomenkielinen nimi ei ole kaikkein kuvaavin. Englannin kielessä tämä valkoinen ilmestys tunnetaan nimellä lion’s mane eli leijonanharja. Ehkä kaikkein paras kuvaus siiliorakkaasta on vertaus perinteiseen narumoppiin.

Orakkaat tunnistaa siitä, että niiden lakin alapinta on täynnä piikkimäisiä ulokkeita, joita kutsutaan oraiksi. Siiliorakkaan valtoimenaan roikkuvat narumaiset ulokkeet ovat sen oraat. Halkaisijaltaan sieni voi kasvaa 40-senttiseksi ja piikit pisimilläänkin alle kymmensenttisiksi.

Toisin kuin monet muut erikoiset sienet, on siiliorakas erinomainen ruokasieni ja maistuu ilmeisesti voissa paistetulta hummerilta. Sitä käytetään runsaasti kiinalaisessa keittiössä. Siiliorakkaalla uskotaan olevan paljon parantavia vaikutuksia ja tutkimusten mukaan se muun muassa tehostaa ruoansulatusta, säätelee veren rasva- ja sokeripitoisuutta sekä auttaa masennukseen lisäämällä serotoniinin tuotantoa.

Siiliorakasta tutkitaan paljon, sillä sen uskotaan jonain päivänä olevan merkittävässä roolissa muun muassa Alzheimerin taudin ja diabeteksen hoidossa. Nyt se on kuitenkin vielä vaihtoehtoinen luontaistuote.

Säkkimaatähti

Kuva: JJ Harrison | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Suomen lajitietokeskuksen tietokannan mukaan säkkimaatähdestä (Geastrum saccatum) on tehty Suomessa kolme havaintoa, joista Sipoossa löydetyt kaksi esiintymää ovat asiantuntijoiden varmistamia.

Kupusieniin kuuluva säkkimaatähti näyttää siltä, että se kuuluisi hienostuneen konditorian vitriiniin. Herkullisesta ulkomuodostaan huolimatta säkkimaatähti ei ole maukasta syötävää, sillä se on erittäin karvas. Sieni on maailmalla laajasti levinnyt ja se kasvaa lahoavalla puulla.

Jos tähän halkaisijaltaan enintään viiden sentin kokoiseen sieneen sattuu onnekkaasti törmäämään, ei sienikirjaa tarvitse kaivaa esille: ulkonäöstä ei voi erehtyä. Mutta sitä virhettä ei pidä tehdä, että kuvittelee jonkun pudottaneen metsään herkullisen, pähkinällä ja suklaalla koristellun leivonnaisen.

Chorioactis geaster

Maailman harvinaisimmaksi sieneksi kutsuttu Chorioactis geaster tunnetaan lempinimellä paholaisen sikari. Se on sukunsa ainoa laji ja aukeaa itiöitä levittäessään kuin tähti tai kukka.

Paholaisen sikarin levinneisyys on yksi kummallisimmista, sillä tätä sientä on tavattu ainoastaan muutamassa paikassa Japanissa sekä Yhdysvalloissa parissa Teksasin osavaltion piirikunnassa ja vuonna 2017 ensimmäisen kerran yhdessä Oklahoman piirikunnassa. Tutkijat eivät ole saaneet selville, miten ja miksi C. geasterin elinalue on näin ainutlaatuinen.

Yksinkertainen selitys tietenkin olisi se, että sieni on kulkeutunut ihmisen mukana Japanista Yhdysvaltoihin tai päin vastoin, mutta molekyylianalyysit ovat osoittaneet, että populaatiot ovat olleet toisistaan erillään noin 19 miljoonaa vuotta. Tutkijat voivat tässä kohtaa vain todeta, että C. geasterin levinneisyys on nyt tällainen. Piste.

Kun C. geaster nousee maasta, muistuttaa se kutsumanimensä mukaisesti pulleaa sikaria tai ehkä ennemmin jopa amerikkalaista jalkapalloa. Kun sieni on kypsä ja valmis päästämään pienet sikarin malliset itiönsä matkaan, se avautuu levittämällä kolmesta kuuteen ”terälehteä”. Eikä siinä vielä kaikki: Kun paholaisen sikari avautuu, päästää se ilmoille ihmiskorvalla kuultavissa olevan sihahduksen ja tuprauttaa itiöt matkaan tummana savupilvenä.

Clathrus archeri


Kun päästiin paholaiseen, niin jatketaan aiheella. Erikoiset sienet -listaa ei voi tehdä ilman Clathrus archerita, sillä paholaisen sormiksi nimitetty sieni on todella karmiva eikä juurikaan näytä sieneltä, vaan ennemmin esimerkiksi värikkäältä mehikasvilta. Vaikka yllä oleva video on nopeutettu – sillä ei paholainenkaan, tai siis C. archeri, noin vauhdilla kaivaudu esiin maan alta – on se silti puistattava. (Oikeasti tallenne on ollut 59 tuntia pitkä.)

C. archeria kutsutaan myös mustekalasieneksi, mikä on varsin osuva kuvaus sen lonkeroimaisesti avautuvista, jopa seitsemän senttiä pitkistä sakaroista. Toisaalta se haisee mätänevältä lihalta, mikä kirkkaanpunaisen värin kanssa sopii hyvin sen demoniseen puoleen. Sienen itiöemä on aluksi pieni ja harmittomalta munalta muistuttava vaalea pallo, josta limaiset sakarat nousevat näyttävästi ja lemuavasti houkuttelemaan raatoihin mieltyneitä hyönteisiä.

Vaikka C. archeri nimettiin ja löydettiin ensimmäisen kerran Isossa-Britanniassa, uskotaan sen olevan alunperin kotoisin eteläiseltä pallonpuoliskolta, ja tarkemmin Australiasta tai Uudesta-Seelannista, josta se on levinnyt laajasti ympäri maailmaa. Sen itiöiden uskotaan tulleen Eurooppaan vahingossa ihmisen mukana ja vieläpä varsin erikoisella tavalla, nimittäin ampumatarvikkeiden joukossa. Sienten itiöt ovat mikroskooppisen pieniä, joten salamatkustaminen on helppoa.

Nidulariaceae-heimo

Kuva: joergmlpts | CC BY 4.0 (kuvaa rajattu)

Linnunpesäsieniksi kutsutut Nidulariaceae-heimon erikoiset sienet oli mainittava listalla kokonaisuudessaan. Heimoon kuuluu viisi sukua ja niihin useita lajeja. Mutta kaikkia yhdistää epätodellisen näköinen itiöemä, joka maljamaiseksi hajotessaan paljastaa linsseiltä näyttävät leviäimet, jotka pitävät sisällään sienen itiöt. Kyseessä on ryhmä hyvin pieniä sieniä, nimittäin ”linnunpesät”ovat keskimäärin puoli senttiä halkaisijaltaan.

Eihän tällaisia voi olla olemassakaan!?

Kuvassa on Nidula niveotomentosa, jonka englanninkielinen nimi, woolly bird’s nest fungus, tarkoittaa kirjaimellisesti villaista linnunpesäsientä. Ja kyllä, se näyttää villaiselta linnunpesältä ruskeine ”munineen”. Mutta ei, se ei näytä sieneltä! Tälle evoluution mestariteokselle on tietenkin syynsä: kun sadepisarat tippuvat kuppiin juuri oikeassa kulmassa, ponnahtavat leviäimet lajista riippuen jopa metrin päähän pesästään.

Suomessa esiintyy Nidularia-sukuun kuuluva rakkosieni (Nidularia deformis), jota tavataan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko maassa. Laajasta levinneisyydestään huolimatta se on melko harvinainen, joten ihan jokaisella metsäretkellä ei rakkosieni tule vastaan. Se on siis ylävitosen paikka, jos sellaisen bongaa! Voit katsoa kuvia kotimaisista havainnoista laji.fi -sivustolta.

Violettihaarakas

Päätetään tämä erikoiset sienet -lista sellaiseen lajiin, jota voi yrittää bongailla myös Suomessa. Se kyllä kuulostaa uskomattomalta, sillä violettihaarakas (Clavaria zollingeri) näyttää paremminkin kuuluvan trooppiselle koralliriutalle. Violettihaarakas ei kuitenkaan ulkonäöstään huolimatta ole pehmytkoralli tai merivuokko, vaan tietenkin sieni. Eikä se elä riutoilla, vaan lehdoissa, kedoilla ja niityillä.

Noin 10 senttimetriä korkeaksi kasvavan violettihaarakkaan itiöemä on nimensä mukaisesti haarova, pensasmainen ja häikäisevän violetti tai fuksianpunainen. Suomessa violettihaarakas on verrattain harvinainen – varmistetut havainnot lasketaan muutamissa kymmenissä. Ilmeisesti tämä upeus on kuitenkin hieman yleistymään päin.

Lue myös:

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, aiotko lähteä syksyiseen metsään erikoiset sienet mielessä vai sujuuko sienestyskausi vanhan kaavan mukaan, tuttuja apajia koluten.

Lisää kommentti