Tiede
Viagra kehitettiin rasitusrintakivun hoitoon, mutta lääke sai veren virtaamaan muualla: 10 keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja – osa 1
Usein parhaat ideat syntyvät vahingossa, ja joistain niistä tulee maailmaa mullistavia. On vaikea uskoa, että tämän listan keksintöjä ei oltaisi yritetty tarkoituksella kehittää.
Keksintö voi olla alunperin keksitty tekemään jotain ihan muuta tai sitten sen potentiaali huomataan aivan vahingossa; monesti vieläpä huolimattomuuden seurauksena. Olemme muun muassa aiemmin kirjoittaneet Alexander Flemingistä, joka jätti laboratorionsa sotkuiseksi ja keksi sen myötä penisilliinin.
Tuon listan voit lukea tästä: Pieni pala teippiä johti Yhdysvaltain historian suurimpaan poliittiseen skandaaliin – 10 uskomatonta sattumusta, jotka muuttivat maailmaa
Mutta nyt Listafriikki esittelee vahinkolaukauksia, joita ilman maailmamme olisi aika erilainen.
Kirjailija Mark Twainin sanoin: ”Mikä on ollut keksijöistä suurin? Sattuma.”.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tarinaa ovat luvassa myöhemmin.
Viagra
Kaikki tietävät ”pienen, sinisen pillerin”. Mutta tiesitkö, että Pfizer-yhtiö ei alunperin kehittänyt sildenafil-lääkettä erektiohäiriöiden hoitoon?
Lääke oli tehty rasistusrintakivun hoitamiseen. Kehitystyö oli jo niin pitkällä, että lääke oli edennyt ihmiskoevaiheeseen. Valitettavasti pilleri ei toiminut ollenkaan rintakivun lievityksessä, mutta koehenkilöt raportoivat jotain muuta mielenkiintoista. Lääke sai veren virtaamaan aivan jossain muualla.
Tuloksista innostuneena Pfizerilla käännettiin nopeasti tutkimuksen suunta, ja vuonna 1998 Viagra-kauppanimellä myytävästä sildenfilista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymä, suun kautta otettava, erektiolääke.
Mikroaaltouuni
Raytheon, yhdysvaltalainen sotateollisuuden yritys, valmisti toisen maailmansodan aikaan runsaasti välineistöä maailmalla sotiville joukoille. Insinööri Percy Spencer oli yksi yrityksen kruununjalokivistä, sillä hänellä oli ”ilmiömäinen kyky löytää yksinkertaisia ratkaisuja tuotanto-ongelmiin”.
Spencer oli kehittämässä tutkalaitteisiin uutta magnetronia, joka tuottaa korkeaenergisiä radioaaltoja, useimmiten mikroaaltoja. Sota-aikana moitteettomasti toimiville tutkille oli polttava tarve; kellään ei ollut päällimmäisenä mielessä popcornin valmistaminen.
Sota päättyi, mutta Percy Spencer jatkoi työtään magnetronin parissa. Eräänä päivänä vuonna 1946 hän huomasi taskussaan olleen pähkinäpatukan sulaneen tahmeaksi mössöksi. Hän osasi yhdistää mikroaallot reaktioon ja päätti mainiona tiedemiehenä perehtyä asiaan tarkemmin. Spencer laittoi magnetroniputken alle kananmunan, joka luonnollisesti räjähti hänen kasvoilleen. Tuloksesta innostuneena hän kokeili maissinjyvillä, ja päätti siinä vaiheessa jakaa löydöksensä (ja popcornit) muiden kanssa.
Raytheonilla onnistuttiin sitomaan aallot suljettuun tilaan, ja jo seuraavana vuonna maailman ensimmäinen mikroaaltouuni tuotiin markkinoille. Se ei 350 kilon painoisena ja 2000 dollarin hintaisena ollut myyntimenestys, ja otti 20 vuoden kehitystyön ennen kuin mikrosta tuli sellainen, kuin se meidän kaikkien keittiöissä tänä päivänä on.
Lue myös: Miksi leffateatterissa napostellaan nimenomaan popcornia?
Slinky-vieteri
Laivaston insinööri Richard T. James työskenteli toisen maailmansodan aikaan philadelphialaisella telakalla ja yritti kehittää systeemiä, joka tukisi ja vakauttaisi sotalaivoja kovassa merenkäynnissä. Uppoutuneena työhönsä, hän huitaisi vahingossa yhden varaosapurkin hyllyltä alas. James seurasi haltioituneena, kun yksi purkista pongahtanut jousi keräsi itsensä kasaan vain ”astuakseen” alemmalle hyllylle, siitä kirjapinon päälle, jatkaen pöydälle ja lopulta lattialle.
Jamesin päässä syttyi kliseisesti lamppu, ja hän arveli voivansa tehdä vieteristä lasten lelun, koska laivasto ei ollut innostunut mistään hänen tuotoksistaan. Muutaman vuoden ajan James hioi keksintöään, jolle hänen vaimonsa Betty keksi nimen ”Slinky”. Leluvieteri patentoitiin ja vuonna 1945 valmistunut neljänsadan kappaleen näyte-erä myytiin paikallisessa tavaratalossa loppuun 90 minuutissa.
Viidessäkymmenessä vuodessa Slinkyä oli myyty maailmanlaajuisesti yli 250 miljoonaa kappaletta. Suosion harjalle vieteri nousi uudelleen 1990-luvun lopulla, kun James Industries solmi Pixarin kanssa sopimuksen Slinky-koiran esiintymisestä Toy Story -elokuvissa.
Tarranauha
Useimpia koiranomistajia varmasti ärsyttää, kun rakkaat lemmikit tuovat puoli metsää turkkinsa mukana tullessaan ulkoa sisälle.
Sveitsiläinen sähköinsinööri George De Mestral oli kuitenkin eri maata. Hän oli lumoutunut siitä, miten tiettyjen kasvien, sappiruohojen, mykeröt kiinnittyivät takiaisten lailla hänen koiransa turkkiin.
De Mestral otti yhden mykerön työpaikalleen ja alkoi tutkia sitä lähemmin mikroskoopilla. Hän huomasi, että mykeröissä oli tuhansia pieniä koukkuja, joilla kasvi kiinnittyi vaatteiden ja karvojen mikroskooppisiin lenkkeihin. Mies testaili erilaisia materiaaleja luodakseen synteettisesti samanlaisella mekanismilla toimivan vahvan liitoksen. Vuonna 1955 De Mestral oli tullut siihen lopputulokseen, että nailon on tehtävään täydellinen ja niin oli tarranauha syntynyt.
New Yorkissa vuonna 1959 järjestetyssä muotinäytöksessä tarroilla kiinnitettävät asusteet olivat näytillä ensimmäistä kertaa, mutta muotialan vaikuttajat eivät olleet innostuneita.
Tarranauha, Velcro-tuotenimellä, tuli suosituksi vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kun Nasa käytti sitä avaruuslennoillaan. Se oli kätevä väline kiinnittämään esineitä, ja estämään niitä leijumasta ympäriinsä painottomassa tilassa.
1960-luvun lopulla urheilujätit, Puma etunenässä, ottivat tarran ensimmäistä kertaa käyttöön jalkineissa, ja siitä lähtien ihmisillä on ollut viha-rakkaus-suhde tuohon äärimmäisen kätevään kiinnitysmenetelmään.
Hakaneula
1800-luvun alkupuoliskolla keksijä Walter Hunt oli pulassa. Hänellä oli velkoja maksettavana, eikä luovuus ollut parhaimmillaan taloudellisessa ahdingossa. Vaikka Hunt oli tuottelias keksijä, oli hänellä paha tapa myydä keksintönsä ennen kuin ne nousivat suosioon. Hänen alkuperäisiä keksintöjään ovat muun muassa ompelukone ja veitsenteroitin.
Hunt pähkäili ulospääsyä tilanteesta ja alkoi pyöritellä käsissään ensimmäistä sormiin osunutta esinettä. Niin kuin monet tekevät miettiessään.
Huntin nappaama esine oli 20-senttinen pala messinkistä lankaa. Kieputettuaan lankaa sormensa ympärille, välähti hänen mieleensä idea hakaneulasta! Hän haki keksinnölleen patenttia huhtikuun 10. päivä vuonna 1849, ja kuvasi esinettä näin: ”neula, joka on tehty yhdestä metallisesta langasta, jossa on jousi ja haka”.
Ennennäkemätöntä Huntin keksinnössä oli sen terävä kärki, jonka sai kuitenkin turvallisesti piiloon. Niin kuin aiemminkin, Hunt myi keksintönsä lähes heti patentin saatuaan, ja sai siitä nykyrahassa mitattuna noin 10 000 dollaria. Ehkä velat tuli sillä maksettua.
Lue myös:
Listafriikki käy nyt läpi yllättäviä tapoja, joilla sää vaikuttaa ihmiseen. Sää muuttaa käytöstämme, vaikuttaa merkittävästi terveyteemme ja myös tapaan, jolla aivomme käsittelevät tietoa.
Tällä listalla emme kerro siitä, kuinka aurinko polttaa tai pakkasella iho kuivaa. Nyt mennään erikoisempiin juttuihin, joista osa saa todenteolla pohtimaan omaa käytöstä.
Nimittäin sää vaikuttaa huomaamattamme myös arvostelukykyyn ja päätöksentekoon. Se on melko pelottava ajatus, mutta toisaalta aika moni muukin asia vaikuttaa ihmisen toimintaan, joten hetkiä päätösten tai tärkeiden valintojen tekemiseen ei kannata ruveta siirtämään sään perusteella.
Sydänkohtaukset ja halvaukset lisääntyvät talvella
Tämän luulisi kyllä olevan toisin päin! Ja onhan se totta, että äärimmäiset lämpötilat molempiin suuntiin rasittavat kehoa, mutta kylmä tekee sydämelle kirjaimellisesti enemmän hallaa.
Sydän joutuu tekemään enemmän töitä kierrättääkseen verta ympäri kehoa ja pitääkseen sen lämpimänä. Samaan aikaan elimistössä tapahtuu muita muutoksia, joilla se kamppailee kylmää vastaan: verisuonet supistuvat, jolloin sydämen hapensaanti laskee. Tästä syystä sydämen on pumpattava entistä kovemmin saadakseen veren kulkemaan supistuneissa suonissa. Tämä yksinkertainen kysynnän ja tarjonnan epäsuhta johtaa verenpaineen ja sykkeen kohoamiseen, mistä lopputulos voi pahimmillaan olla sydänkohtaus tai aivoinfarkti.
Joten kun aina varoitellaan huhkimasta kesäkuumalla, niin talvipakkasilla lumitöiden tekeminen saattaa olla paljon vaarallisempaa!
Kuuma sää vähentää siittiöiden määrää
Kuva: Bobjgalindo | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Siittiöiden määrän aleneminen kuumalla säällä on todettu jo 1980-luvulla tehdyissä tutkimuksissa, eikä tilanne ainakaan ilmastonmuutoksen myötä ole paranemaan päin. On evoluution kannalta omituista, että kivekset sijaitsevat ruumiinontelon ulkoupuolella varsin haavoittuvaisina. Mutta siihen (niinkuin kaikkiin muihinkin sopeumiin) on hyvä syy: siittiöiden muodostuminen vaatii ruumiinlämpöä viileämmät olosuhteet. Urospuolisen ihmisen, jota mieheksikin kutsutaan, siittiöille optimaalinen lämpötila on 34 celsiusastetta.
Ympäristön lämpötilalla on yllättävän paljon merkitystä, sillä talvella siemennesteessä on enemmän siittiöitä kuin kesällä. Jos ja kun ilmasto muuttuu ja lämpötilat vain jatkavat kohoamistaan, ovat siittiöt todellisessa vaarassa.
Useissa tutkimuksissa on todettu, että siemennesteessä olevien siittiöiden määrä on suurimmillaan talvella ja pienimmillään kesän kuumuudessa. Esimerkiksi Teksasissa vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että joillakin miehillä kesäiset siittiömäärät olivat tasolla, joka luokitellaan hedelmättömyydeksi, mutta talvella määrä oli täysin normaalilla tasolla.
Matalapaine ja kylmyys lisää nivelkipuja
Olet varmasti kuullut jonkun ennustavan myrskyn tulevan, koska tuntee sen luissaan. Silmien pyörittelyn sijaan varoitukseen voi suhtautua puolivakavasti, sillä jotkut ihmiset oikeasti tuntevat ilmanpaineen vaihtelut kehossaan.
Toisaalta yhteyttä huonon sään ja nivelkipujen välillä ei ole kyetty lukuisissa tutkimuksissa vahvistamaan, ja monien lääkäreiden mielestä kyse on plasebovaikutuksesta: iänkaiken on puhuttu sään aiheuttamista kivuista, joten sateella tunnettu kipu polvessa yhdistetään heti säähän. Siinä kohtaa unohtuu, että aurinkoisellakin säällä kolottaa.
On myös lääkäreitä ja varsinkin potilaita, jotka uskovat nivelkipujen ja matalapaineen välillä olevan yhteyden. Erityisesti kiputuntemuksia kokevat nivelreumapotilaat, joilla tulehdussolut tuhoavat omia kudoksia. Saattaa olla, että suojaava rusto on niin pahoin vaurioitunut, että luiden kipureseptorit ja hermot havaitsevat ilmanpaineen vaihtelut terveitä niveliä herkemmin.
Toisen teorian mukaan matalapaine saa nivelten kudokset laajentumaan, mikä aiheuttaa kipua ja jäykkyyttä. Korkeapaineessa ilmanpaine on nimensä mukaisesti suurempi, joten ilmakehä ”puskee” meitä vasten estäen kudosten laajentumisen. Ilmanpaineen laskiessa kudoksilla on enemmän tilaa.
Aivot toimivat parhaiten harmaalla säällä
Kun ulkona sataa ja on synkkää, voi mieli olla matalana ja auringonvalon vähäisyys aiheuttaa todistetusti masennusta. Mutta ihmisen älylliset toiminnot ovat parhaimmillaan silloin, kun sää on surkeimmillaan.
Tutkimusten mukaan muisti toimii paremmin pilvisellä kuin aurinkoisella säällä. Eräässä australialaistutkimuksessa shoppailijoille tehtiin pistokokeita pienestä myymälästä lähtemisen jälkeen ja heitä pyydettiin muistamaan sattumanvaraisten esineiden sijainti. Huonolla säällä muistettujen esineiden määrä oli kolminkertainen verrattuna aurinkoisiin päiviin. Tutkijoiden mukaan kyse on siitä, että kauniina päivinä ihmiset ovat paremmalla tuulella eivätkä kiinnitä samalla tavalla huomiota mitättömiin asioihin. Hyväntuulisuus voi kadota, jos kuluttaa energiaa epäolennaisuuksiin.
Ollessaan huonolla tuulella, joka siis on yleisempää huonolla säällä, ihmisillä on tapana käyttää niin sanottua alhaalta ylöspäin suuntautuvaa tiedonkäsittelyä. Tällöin mennään suoraviivaiseen, aistihavainnoista koottavaan prosessointiin verrattuna ylhäältä alaspäin suuntautuvaan ajatusmalliin, jossa aiemmat kokemukset, konteksti ja yleinen tietämyksemme muokkaavat tiedonkäsittelyä. Arvellaan, että alhaalta ylöspäin tapahtuva tiedonkäsittely on tehokkaampaa muistamisen kannalta.
Esimerkiksi opiskelijan kannattaisi tämän perusteella päntätä tentteihin nimenomaan pilvisinä päivinä, sillä silloin aivot keskittyvät paremmin juuri haluttuun asiaan.
Äkillinen muutos ilmanpaineessa voi käynnistää synnytyksen
Sadepilviä horisontissa – kohta tulee lähtö synnärille. Näin ainakin Japanissa tehdyn pitkäaikaistutkimuksen mukaan. Tokion lääketieteellisessä yliopistossa tehty ja vuonna 2006 julkaistu tutkimus osoittaa, että synnytysten määrä lisääntyy ilmanpaineessa tapahtuvien nopeiden muutosten myötä. Seitsemän vuoden ajalta synnytyksiä läpikäyneet tutkijat havaitsivat, että merkittäviä piikkejä tuli nimenomaan matalapaineen alla.
Tutkimuksessa löydettiin yhteys äkillisen ilmanpaineen laskun ja lapsiveden menemisen välillä. Lapsiveden meneminen tarkoittaa siis sitä, että sikiökalvot puhkeavat, ja lapsivettä rupeaa tihkumaan tai sitä lorahtaa kunnolla ulos – kuten elokuvissa. Ja silloin vauva on valmis tulemaan. Joskus sikiökalvot puhkeavat vasta ponnistusvaiheessa, jolloin synnytys on ollut jo hyvän aikaa käynnissä.
Synnytysten määrä kasvaa siis ilmanpaineen vaihtelussa kumpaankin suuntaan, mutta spontaani sikiökalvojen puhkeaminen ja lapsiveden meneminen on matalapaineen tekosia. Johtuisiko samasta syystä kuin nivelten kipu ja jäykkyys matalapaineen alla? Kudokset pääsevät laajenemaan ja sikiökalvot venyvät puhkeamiseen asti.
Lämpötila vaikuttaa arvostelukykyymme
Jos ikinä joudut oikeuteen rikoksesta syytettynä, niin pidä peukut pystyssä, että käsittely tapahtuu kesällä. Lämmin sää nimittäin tekee meistä vähemmän tuomitsevia. Toivottavaa tietenkin on, että ei koskaan joutuisi kyseisenlaiseen tilanteeseen.
Asiaa on tutkittu muun muassa Saksassa, jossa yli sadalle yliopisto-opiskelijalle näytettiin pidätyskuvia. Koehenkilöt, jotka olivat viileässä huoneessa, arvioivat pidätetyt henkilöt kylmäverisiksi rikollisiksi, jotka viettävät kaiken aikansa suunnitellen tihutöitä. Lämpimässä huoneessa kuvia arvioineet taas näkivät pidätetyt impulsiivisina, hetken mielijohteesta rikoksiin päätyneinä henkilöinä. Jos vedetään mutkat suoriksi, niin lämpötilasta riippuen henkirikoksesta syytetty voi saada tuomion murhasta tai taposta, joista annettavat rangaistukset ovat aivan eri luokkaa.
Lämpimässä myös ihmiset ovat lämpimämpiä ja epäitsekkäämpiä. Kylmässä toisiin ihmisiin suhtautuminen on kalseampaa.
Sää voi vaikuttaa siihen, mihin pääsee opiskelemaan
Tämä on varsin pelottava teoria ja liippaa läheltä listan edelliseen kohtaa, jossa käsiteltiin sään vaikutusta arvostelukykyyn. Nyt mennään siihen, miten ihmiset säästä riippuen arvostavat erilaisia asioita.
Käyttäytymistieteiden professori, sosiaalipsykologi Uri Simonsohn on tutkinut muun muassa yliopistojen opiskelijavalintaa ja sitä, mitkä kaikki seikat vaikuttavat valintaan. Vuonna 2007 hän julkaisi tutkimuksen, jossa seurattiin 682 opiskelemaan pyrkineen haastatteluja. Simonsohn halusi selvittää, miten sää vaikuttaa haastattelijoiden arvioihin.
Ja kuten Simonsohn oli ennustanut, säällä oli merkittävä vaikutus siihen, mitä saavutuksia haastattelija piti arvossa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin varsin kuvaavasti otsikoidussa artikkelissa: Clouds make nerds look good eli pilvet saavat nörtit näyttämään hyvältä. Kävi siis ilmi, että pilvisinä päivinä haastattelijat suosivat niitä nuoria, jotka olivat akateemisesti ansioituneita. Aurinkoisella säällä tehdyissä haastatteluissa koulumenestys ei tokikaan ollut sivuseikka, mutta esimerkiksi urheilusaavutuksilla, kerhotoiminnalla tai erilaisiin toimikuntiin kuulumisella oli suurempi merkitys.
Jos esimerkiksi opiskelemaan pyrkivä on ahkerasti mukana koulunsa teatteritoiminnassa, mutta hänen numeronsa eivät välttämättä ole täydelliset, on yliopistoon pääseminen todennäköisempää aurinkoisena haastattelupäivänä.
Simonsohnin tutkimusten mukaan muutokset pilvipeitteessä suuntaan tai toiseen voivat nostaa hyväksymisen todennäköisyyttä jopa 12 prosentilla.
Rikoksia tehdään vähemmän huonossa ja kylmässä säässä
Ei varmasti ole mitenkään yllättävää, että väkivaltarikoksia tehdään huonolla säällä vähemmän. Yllättävää on se, miten paljon tutkimustietoa asiasta on. Vuonna 2013 Science-lehdessä julkaistiin kokooma-artikkeli valtavasta määrästä dataa, johon kuului tutkimuksia jokaisesta maailmankolkasta ja niissä oli perehdytty ajanjaksoihin 12 000 vuoden takaa aina nykypäivään saakka. Yhteenvedossa havaittiin, että lämpötilan nousu on aina lisännyt rikollisuutta, erityisesti väkivaltarikosten määrää, maailmanlaajuisesti.
Tämä on havaittavissa pienemmässäkin mittakaavassa: kesäisin tehdään enemmän rikoksia kuin talvisin. Kylmä tai sateinen sää ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuta ihmisten käytökseen, sillä ”tarve” varastaa, pahoinpidellä tai tappaa ei ole kesällä sen suurempi kuin talvella. Kyse on siitä, että ihmisiä liikkuu ulkona vähemmän; oli kyse uhreista tai rikollisista. Mutta säällä siis on merkitystä, ja jos meillä on koko ajan lämpimämpää ja lämpimämpää, niin rettelöitä on tiedossa. Tämä kannattaa pitää mielessä myös lomareissun ajankohtaa suunnitellessa.
Nyt on pakko liittää tähän mukaan yksi omakohtainen tarina. Helmikuussa 2015 olimme New Yorkissa ja tuo viikko oli kylmä. Siis todella kylmä. Sehän ei meitä hidastanut – päinvastoin, sillä mihinkään nähtävyyksiin ei tarvinnut jonottaa. Meidän Airbnb-isäntä naureskeli, että moneen päivään ei ole tapahtunut murhia, sillä murhaajatkaan eivät halua tulla ulos sellaisella pakkasella. Myöhemmin luin, että kyseessä oli pisin murhaton putki New Yorkissa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kokonaista 12 päivää ilman raportoituja murhia. Tuo helmikuinen pätkä oli myös harvinaisen kylmä. Meillä oli siis viileä, mutta turvallinen lomaviikko!
Kädet ja jalat turpoavat kuumassa
Kuumalla säällä kämmenet ja jalat voivat turvota merkittävästi. Jopa niin paljon, että helteisenä päivänä voi olla syytä jättää sormukset lipaston päälle. Ilmiö on voimakas varsinkin silloin, kun korkeaan lämpötilaan yhdistyy korkea ilmankosteus. Tällöin elimistöllä on vaikeuksia jäähdytellä, minkä se tekee etenkin hikoilun avulla. Tämän lisäksi lämpöä siirretään kehon sisäosista ja lihaksista ihon pinnalla, mikä tapahtuu ohjaamalla enemmän verta iholle.
Pintaverenkierron tehostuessa verisuonet laajenevat; se on hyvä, koska tällöin lämpöä pääsee pois enemmän. Toisaalta verisuonten laajentuessa niissä olevaa nestettä pääsee tihkumaan ympäröiviin kudoksiin, mikä näkyy sitten turpoamisena.
Turpoaminen on yleisempää naisilla, sillä naisten rasvaprosentti on luontaisesti korkeampi kuin miesten, ja mitä enemmän rasvaa, sitä kehnommin lämpö pääsee poistumaan.
Sateet pahentavat allergiaa
Toisin kuin voisi luulla, niin sateet laittavat kausiluontoisesta allergiasta kärsivät vieläkin tukalampaan olotilaan. Pitkään kestävä sade kyllä vähentää ympäriinsä leijailevia siitepölyhiukkasia ja huuhtoo ne lopulta mukanaan, mutta kun sateet alkavat, pahentuvat monen allergikon oireet huomattavasti.
Kun sadepisara maahan tippuessaan osuu siitepölyryppääseen, hajoaa tuo kasauma pienemmiksi osasiksi, jotka leviävät helpommin ja nopeammin ympäristöön. Siitepölyn määrä ilmassa on usein suurimmillaan sateella. Siksi sadekuurojen aikaan allergiaoireet voivat pahentua, vaikka kuivalla säällä sitä toivoo sateiden tuomaa ”helpotusta”.
Lue myös:
Kymmeniä miljoonia vuosia sitten eläneistä eläimistä tiedetään paljon, mutta vielä enemmän on selvittämättä. Ja juuri siksi dinosaurukset yllättävät ja paljastavat itsestään fossiilien välityksellä jatkuvasti uusia asioita. Tässä tulee listallinen yllättäviä ja mielenkiintoisia faktoja dinosauruksista!
Dinosaurusten valtakausi alkoi noin 230 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi lopulta tuhoisaan asteroidi-iskuun noin 65 miljoonaa vuotta sitten. On kuitenkin väärin sanoa, että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon, sillä yksi dinosaurusryhmä elää keskuudessamme tänäkin päivänä. Lintujen sanotaan polveutuvan dinosauruksista, mutta itse asiassa tieteellinen fakta on se, että linnut ovat dinosauruksia.
Kotipihan puussa laulava sinitiainen kuuluu dinosaurusten teropodi-alalahkoon ja se on läheisempää sukua Tyrannosaurus rexille, kuin T. rex on pitkäkaulaisille brontosauruksille tai kolmisarvisille triceratopseille.
Monet näistä listan faktoista liittyvätkin siihen, miten samankaltaisia linnut ja tietyt dinosaurukset ovat. Jos dinosaurusten käytös kiinnostaa, niin paras tapa tutustua siihen on seurata lintuja. Se on uskomatonta, mutta totta!
Listafriikki tarjoilee nyt kymmenen yllättävän faktan listan, joka avaa muniaan hautovien, saaliin perässä uivien ja soidintansseja esittävien dinosaurusten elämää.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Lisää faktoja dinosauruksista voit lukea tästä:
Tyrannosaurus rexiä olisi helppo juosta karkuun: 10 yllättävää faktaa dinosauruksista – osa 1
Hilse ei ole mikään uusi juttu: sitä oli jo dinosauruksilla
Noin 125 miljoonaa vuotta sitten elänyt dinosaurus on vanhin eläin, jolla tiedetään olleen hilseongelma. Hilsettä on löytynyt useilta petodinosauruksilta, ja sen esiintyvyys on yhteydessä höyheniin.
Hilseeseen törmättiinkin aivan sattumalta, kun tutkijat yrittivät selvittää tapaa, jolla dinosaurukset varistivat höyhenensä eli miten hirmuliskojen sulkasato tapahtui. Tutkijat havaitsivat, että joissain höyhenissä oli korneosyyttejä, litteitä keratiinisoluja, joita muodostuu myös ihmisellä, kun iholla on hilsettä.
Samaisessa tutkimuksessa kävi myös ilmi, että dinosaurukset varistivat höyhenensä pienissä osissa, kuten modernit linnut, eivätkä kerralla vanhaa peitettä tiputtaen. Sama pätee myös ihoon, sillä toisin kuin vaikkapa liskot, eivät dinosaurukset luoneet nahkaansa kokonaisena vaan pieninä paloina – hilseenä.
Suunnilleen jurakauden puolivälissä, noin 170 miljoonaa vuotta sitten, kun höyhenpeitteisiä dinosauruksia alkoi olla yhä enemmän ja enemmän, ja sulkien rakenne monimuotoistui, alkoi myös hilse kehittymään.
Kun linnut eriytyivät omaksi ryhmäkseen noin 150 miljoonaa vuotta sitten, oli hilse yllättäen suuressa roolissa. Modernien lintujen nahasta irtoaa rasvaisia hiutaleita, jotka toimivat jäähdytysjärjestelmänä lennon aikana; ne sitovat ja hajottavat lämpöä.
Dinosaurusten hilse oli hyvin samankaltaista, mutta siinä ei ollut rasvaa. Löydös viittaa siihen, että nämä hilseilevät dinosaurukset eivät sulistaan ja siipimäisistä eturaajoistaan huolimatta kyenneet lentämään. Siksi hilseestä on tullut paleontologeille yllättävä väline sen selvittämiseen, mitkä dinosaurukset ovat lähteneet valloittamaan taivasta.
Kuvan Caudipteryx-dinosauruksella oli varmasti hilsettä, sillä sen höyhenpeitteestä on jäänyt selvät painaumat kiveen. Se ei kuitenkaan koskaan noussut siivilleen.
Dinosaurukset esittivät soidintansseja
Teknologian kehittyessä saamme koko ajan paremman kuvan siitä, miltä dinosaurukset ovat näyttäneet, mutta niiden käyttäytyminen on, ja tulee varmasti aina olemaan, enemmän tai vähemmän arvailua ja päättelyä. Kaikki tieto, mitä meillä on noista noin 65 miljoonaa vuotta sitten kadonneista eläimistä, saadaan kivettyneitä jäänteistä tai painaumista. Toisaalta, mitä enemmän dinosauruksista selviää, sitä paremmin käy ilmi se, miten samanlaisia ne lintujen kanssa olivatkaan – sekä ulkonäöltään että käytökseltään.
Nature-lehdessä vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin yhden dinosauruslajin koiraat heittäytyi vauhdikkaaseen soidintanssiin hurmatakseen naaraat.
Vauhdikkaista kosiomenoista on löytynyt todisteita monista liitukauden aikaisista fossiiliesiintymistä Coloradosta, Yhdysvalloista. Ensin paleontologit löysivät kalkkikivestä naarmuja – ja naarmuilla tarkoitetaan kahden metrin mittaisia ja puolen metrin syvyisiä koloja. Ne näyttivät dinosauruksen jäljiltä ja päättyivät kynnen painaumaan. Uurteita oli yhdessä kohdassa jopa 50 kappaletta ja aina pareittain.
Tutkijoiden hämmennys oli valtava, kunnes he tajusivat, että nykypäivän dinosaurukset eli linnut jättävät samanlaisia jälkiä maahan soidinmenojen aikaan. Koiraat hyppivät, tanssivat ja raapivat maata esitelläkseen pesänrakennustaitojaan naaraille. Jälkien epäillään olevan jonkun teropodien ryhmään kuuluvan dinosauruksen tekemiä; tuohon alalahkoon kuuluvat muun muassa tyrannosaurukset, allosaurukset ja velociraptorit sekä kolibrit, pulut ja kaikki koskaan eläneet linnut.
Ja jos tanssivia lajeja on löytynyt yksi, ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö soidinmenot olisi laajemmallekin levittäytynyt ominaisuus – siitä ei vain ole jäänyt jälkiä tai niitä ei ole vielä löydetty.
Dinosaurukset elivät laumoissa tai paremminkin parvissa
Dinosaurukset nähdään usein verenhimoisina erakkoina. Suuret kasvinsyöjälaumat meille on toki esitelty elokuvissa, mutta laumaeläminen ei ollut rajoittunut vain näihin laiduntajiin. Dinosaurukset, kuten linnutkin, elivät parvissa ja pesivät yhdyskunnissa. Näin poikasilla oli suurempi todennäköisyys selvitä, sillä niillä oli monta suojelijaa.
Aasiassa sijaitsevasta Gobin autiomaasta löydettiin vuonna 2018 noin 80 miljoonaa vuotta vanha yhdyskunta, jossa oli 15 pesää ja vähintään 50 munaa. Sedimenteistä voitiin päätellä, että pesät olivat olleet käytössä samaan aikaan. Ne olivat jo aiemmin mainittujen teropodien, kaksijalkaisten petodinosaurusten, pesiä.
Toinen todiste siitä, että petodinosaurukset elivät laumoissa, löytyi Mongoliasta vuonna 2016. Samasta paikasta löytyi kymmeniä höyhenpukuisia Aviminus-dinosauruksia, jotka olivat olleet yhdessä kuoleman hetkellä noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Paleontologien mukaan näitä hyvin paljon lintuja muistuttaneita oviraptoreita oli todennäköisesti ollut satojen yksilöiden parvi, mutta läheskään kaikkien jäänteet eivät ole säilyneet nykypäivään.
Nämä ovat olleet varsin mullistavia löytöjä, mutta ottaen huomioon kaikkien teropodien ja varsinkin oviraptorien läheisen sukulaisuuden lintujen kanssa, ei se loppuviimeksi ole lainkaan yllättävää.
Höyhenpeitettä on kovin vaikea kuvitella
On kovin hankala saada iskostettua omaan päähän, että dinosauruksilla oli höyheniä. Dinosaurus-sanasta tulee mieleen paksu, suomujen peitossa oleva ja ehkäpä tummanvihreä tai ruskea nahka. Sellainen kuin krokotiililla on.
Vasta melko hiljattain höyhenpeitteen levinneisyys on alkanut selvitä tutkijoille ja sitä myötä myös meille muille. Virheellinen kuvaus on ymmärrettävä, sillä höyhenet eivät samalla tavalla kivety ja säily kuin luut.
Ensimmäiset höyhenpeitteiset dinosaurukset löydettiin vasta muutama vuosikymmen sitten. Ehkä kaikkein hämmentävintä on se, että meidän kaikkien tuntema Tyrannosaurus rex oli mitä ilmeisimmin yksi näistä höyhenpeitteisistä pedoista. Sillä höyhenet olivat keskittyneet selkään, päälaelle, häntään ja mahdollisesti kasvoihin – hurjalla T. rexillä saattoi olla kunnon räpsyripset. Mutta totta se on, höyhenet olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Vuonna 2015 paleontologi Lida Xing oli kiertelemässä torilla Myanmarissa, kun hän löysi palan meripihkaa. Jos kyseisen esineen olisi ottanut käsiinsä lähes kuka tahansa muu, olisi sen arvo jäänyt huomaamatta. Meripihka sisälsi nimittäin dinosauruksen pyrstön, jota myyjä oli luullut hyönteiseksi.
Tarkemmissa tutkimuksissa pyrstöstä voitiin erottaa kaikki yksityiskohdat luita, lihaa, nahkaa ja tietenkin niitä sulkia myöden. Coelurosaurukseksi tunnistettu varpusen kokoinen dinosaurus oli kuolleessaan vasta poikanen ja olisi kasvanut noin strutsin kokoiseksi, ellei olisi noin 99 miljoona vuotta sitten juuttunut epäonnisesti pyrstöstään meripihkaan. Tutkimus julkaistiin Current Biology -lehdessä vuonna 2016.
Löydös oli erittäin merkittävä, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun tutkijat pääsivät näkemään, miltä dinosaurusten höyhenet näyttävät kolmiulotteisina. Coelurosaurukset ovat hyvin läheistä sukua linnuille ja esimerkiksi tyrannosauruksille, joten jälleen yksi vahva viite siihen, että sillä pahamaineisimmallakin pedolla oli höyhenpeite.
Dinosaurukset sukelsivat saaliin perään
Varsin hiljattain paleontologeille on selvinnyt, että maalla eläneet petodinosaurukset saalistivat myös vedessä. Ne eivät kuitenkaan olleet mitään vesieläimiä, vaan osasivat uida sisäsyntyisesti kuten vaikkapa koirat ja syöksyivät veteen tarpeen niin vaatiessa.
Tällaisesta käytöksestä on löytynyt todisteita muun muassa kivettyneestä joen pohjasta. Albertan yliopiston tutkijat löysivät jäljet Kiinasta, sellaiselta reitiltä, jota dinosaurusten tiedetään jäljistä päätellen käyttäneen paljon.
Kolmella varpaalla varustettu teropodi, joka oli T. rexin kaltainen, mutta pienempi, oli uinut noin 15 metrin matkan sen verran matalassa vedessä, että sen pitkät kynnet olivat raapineet symmetriset jäljet pohjaan. Kyseessä ei ollut mikään paniikinomainen räpiköinti vaan jäljistä päätelleen rytmikäs ja koordinoitu potkiminen vuorojaloin.
Lue ensimmäinen osa: Tyrannosaurus rexiä olisi helppo juosta karkuun: 10 yllättävää faktaa dinosauruksista – osa 1
Lue myös:
Mistä rakastuminen johtuu? Mikä toisessa ihmisessä kiehtoo? Rakastuminen ei olekaan aivan niin yksinkertaista, että niin vain käy tai sitten ei. Rakastumisen takan on hyvin yllättäviäkin syitä.
Löydätkö kenties tältä listalta syyn siihen, miksi joku on saanut perhoset lentelemään vatsassasi tai miksi juuri sinä olet vienyt joltakin jalat alta?
Rakkauden löytäminen voi olla tuskallista, mutta lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on selvitelty rakastumisen anatomiaa, ja tunteen kehittymiseen vaikuttavat lukuisat erilaiset tekijät. Listafriikki esittelee nyt kymmenen psykologisten tutkimusten tarjoamaa kiehtovaa selitystä rakastumiselle.
Kemialla – hajuilla ja mauilla – on toki myös näppinsä pelissä; siihen rakastumisen puoleen voi tutustua suutelusta kertovalla listalla: Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi salaisuutta rakastumisen anatomiasta voit lukea tästä:
10 yllättävää psykologista syytä rakastumiselle – osa 1
Jaetut pelottavat kokemukset
Kuva: Kamil Pietrzak | Unsplash
Rakastuminen voi tapahtua yllättäen ja omituisissa olosuhteissa. Tutkimusten mukaan jännittävät tai jopa pelottavat kokemukset yhdistävät ihmisiä; tämähän ei ole mitenkään yllättävää. Mutta yhteinen, adrenaliinintäyteinen kokemus kasvattaa myös viehätystä ja romanttisia tunteita toista osapuolta kohtaan.
Tätä on tutkittu jo vuonna 1974, kun psykologit laittoivat kauniin naisen pelottavalle riippusillalle haastattelemaan sattumanvaraisia miehiä. Tutkimuksessa selvisi, että useammat miehet kokivat voimakasta ihastumista ollessaan ylittämässä tutisevaa siltaa verrattuna siihen, että haastattelija jututti heitä tukevasti maan pinnalla. Tästä voitiin siis päätellä, että kohtaaminen jännittävässä tai jopa pelkoa herättävässä vaaratilanteessa voi johtaa rakastumiseen.
Nyt on siis syytä vaihtaa seuraavat illallistreffit vaikkapa laskuvarjohyppyyn!
Elehdintä ja erityisesti käsien liikkeet
Nykyajan kiireisessä maailmassa ensivaikutelmalla on aiempaa suurempi merkitys, sillä moderni kosiskelu ei useinkaan etene siihen pisteeseen, että toiseen pääsisi tutustumaan kunnolla. Yksi kuva tai nopea tapaaminen voi määrittää suhteen tulevaisuuden.
Vuonna 2016 Kalifornian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa perehdyttiin sekä paikannustietoihin perustuviin deittisovelluksiin että pikatreffailuun eli Speed Dating -tapahtumiin.
Tutkijat tekivät sovellukseen miesten ja naisten profiileja, joissa samat henkilöt poseerasivat kuvissa elehtivinä tai hillitysti. Kävi ilmi, että henkilö oli huomattavasti kiinnostavampi silloin, jos hän esiintyi kuvassa ”laajemmassa” asennossa eli hyvässä ryhdissä ja raajat levällään, kuin jos hän seisoi esimerkiksi käsivarret ristissä.
Samanlainen ilmiö oli todettavissa pikatreffeillä. Koehenkilöt halusivat jopa kaksi kertaa todennäköisemmin tavata treffikumppanin uudelleen, jos tämä liikutteli käsiään, verrattuna siihen, että toinen istuisi paikallaan. Tutkijoiden mukaan tämä liittyy parinvalintaan: elehtiminen osoittaa dominanssia, joka on hyvän puolison (evolutiivisessa mielessä lisääntymiskumppanin) merkki.
Rakastuminen voi olla pienistä jutuista kiinni, joten jos olet kiinnostunut jostain henkilöstä, niin ota rennosti tila haltuun ja käytä käsiäsi.
Yhteensopivuus
Kanadalaisen psykiatrin Eric Bernen mukaan rakastuminen ja onnellinen parisuhde riippuu siitä, sopivatko puolisot yhteen kaikilla kolmella hänen määrittelemällään tasolla.
Bernen mukaan kaikilla meillä on kolme minää: vanhempi, lapsi ja aikuinen. Vanhempi on se, mitä sinulle on opetettu, lapsi on se, miltä sinusta tuntuu, ja aikuinen taas on se, mitä olet oppinut.
Kahdella ihmisellä on Bernen teorian mukaan synkattava jokaisella tasolla, jotta he ovat oikeasti yhteensopivia. Ja kun nämä asiat ovat kunnossa, on täydellinen kumppani löytynyt ja yhteensopivuudesta voi seurata rakastuminen – ainakin paperilla.
Koska Bernen teoria ja nämä eri minät voivat olla hankalasti hahmotettavia, niin yhteensopivuutta voi mietiskellä helpompien kysymysten kautta.
Vanhempi: Onko meillä samanlaiset arvot ja uskomukset? Lapsi: Onko meillä kivaa yhdessä? Näyttääkö toinen seksikkäältä? Aikuinen: Pidämmekö toisiamme fiksuina? Olemmeko hyviä ratkaisemaan ongelmia yhdessä?
Muistutatko ihastuksesi vanhempaa?
Tämä on ikuisuuskysymys: Valitsemmeko puolisoksemme oman vanhempamme? Ei tietenkään kirjaimellisesti, vaan itsemme kanssa vastakkaista sukupuolta olevaa vanhempaa muistuttavan puolison.
Vaikka moni varmasti torjuu ajatuksen, niin tutkimusten mukaan siinä on vinha perä. Joillekin, ei tokikaan kaikille, omat vanhemmat ovat ne tärkeimmät roolimallit. Jos esimerkiksi treffikumppanilla on samanlaisia piirteitä tai hän käyttäytyy samalla tavalla kuin oma vanhempi, voi se lisätä tämän vetovoimaa, koska ominaisuudet ovat tuttuja ja turvallisia. Omaa vanhempaa muistuttava kumppani voi olla puoleensavetävä myös siinä tapauksessa, jos vanhemman kanssa samanlaiset ominaisuudet eivät ole positiivisia – se on kaikesta huolimatta myös tuttua ja turvallista.
St. Andrewsin yliopiston psykologin David Perretin johtamassa, Evolution and Human Behaviour -lehdessä vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset ovat romanttisessa mielessä kiinnostuneita sellaisista henkilöistä, joilla on samanväriset silmät ja hiukset kuin heidän omalla, vastakkaista sukupuolta olevalla vanhemmallaan.
Eräässä toisessa, niin ikään Perretin ja hänen kollegoidensa tekemässä, vuonna 2002 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin vanhempien iän vaikutusta rakastumiseen ja kumppanin valintaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ”vanhoille” eli yli 30-vuotiaille vanhemmille syntyneet naiset olivat viehättyneempiä ikääntymisen merkkejä osoittaviin miehiin, kuin ”nuorille” vanhemmille syntyneet.
Miehilläkin iällä todettiin olevan vaikutusta, mutta ainoastaan äidin kautta – isän iällä ei ole merkitystä. Oman äidin ikä ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, minkä näköisten naisten kanssa mies olisi valmis lyhyeen suhteeseen, mutta pitkäaikaisen kumppanin valinnassa kyllä. Sigmund Freud heittää voltteja haudassaan.
Vastakohdat eivät vedä puoleensa eivätkä täydennä toisiaan
Vuosikymmenien ajan on tehty tutkimuksia, jotka todistavat vanhan kliseen – vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa – täysin vääräksi. Ensihuuma ja ihastuminen voivat toki saada entisestään kipinää kumppanin erilaisuudesta, mutta rakastuminen, rakastaminen ja varsinkin pitkäaikainen kumppanuus vaativat samankaltaisuutta.
Kaikessa puolisoiden ei tietenkään tarvitse olla samanlaisia; sehän on sula mahdottomuus. Mutta hyvin erilaisten persoonien voi olla vaikea ymmärtää toisiaan arjessa, jolloin pikkuasioistakin tulee erimielisyyksiä. Jos taas osapuolet ovat luonteeltaan samankaltaisia, on kommunikointi huomattavasti sujuvampaa ja elämä helpompaa.
Eikä viehättyminen samankaltaisuudesta ole pelkästään persoonallisuuskysymys: ihmisiä miellyttävät myös heidän omat fyysiset piirteensä. Tämä on todettu muun muassa vuonna 2010 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa, jossa koehenkilöt arvioivat täysin vieraiden ihmisten kuvia ja sellaisia kuvia, joissa oli heidän omat kasvonsa sekoitettuna tuntemattomien kasvoihin; tietenkin heidän tietämättään. Seksuaalisesti viehättävimpinä koehenkilöt pitivät niitä kasvoja, joissa oli heidän omia piirteitään.
Lue ensimmäinen osa: 10 yllättävää psykologista syytä rakastumiselle – osa 1
Tiede
Loiskaksonen eli miehen sisällä 36 vuotta: 10 elävää olentoa, jotka ovat löytyneet ihmisen sisältä – osa 2
Ihmisen sisältä voi löytyä melko käsittämättömiä asioita ja nyt siis tarkoitetaan sinne kuulumattomia asioita. Tälle listalle niistä valittiin elävät olennot.
Ihmisen sisälle päätyy asioita vahingossa, mutta toisinaan esineitä tungetaan sisään tarkoituksella; erinäisistä ruumiinaukoista. Ongelmalliseksi tilanne muodostuu siinä vaiheessa, kun vierasesine, tai tässä kohtaa vieraseliö, ei katoakaan, vaan jää pitämään majaa ihmisen sisälle.
Listafriikki esittelee teille nyt kymmenen karmivaa ja kummallista tapausta, joissa eläviä olentoja on löytynyt ihmisen sisältä. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset puistattavat tarinat voit lukea tästä:
10 elävää olentoa, jotka ovat löytyneet ihmisten sisältä – osa 1
Keuhkokala
Eräänä toukokuisena iltapäivänä Anil Barela, 12-vuotias intialaispoika, oli kavereidensa kanssa leikkimässä ulkona. Lasten suosittu huvitus Indoren kaupungissa oli niellä eläviä kaloja; ilmeisesti jalkapallo tai kuurupiilo eivät olleet tarpeeksi jännittäviä.
Jokin meni kuitenkin pahasti pieleen, sillä myöhemmin samana päivänä Barelan oli hankala hengittää. Hän lähti perheensä kanssa hakemaan apua lääkäriltä, joka määräsi pojan välittömästi keuhkokuviin, koska tämän veren happipitoisuus oli vain 80 prosenttia, yli 15% normaalia alhaisempi.
Kuvista voitiin nähdä, että Barelan vasemmassa keuhkossa oli jotain täysin sinne kuulumatonta: poika oli kaloja niellessään imaissut vahingossa yhden niistä väärään putkeen. Keuhkotautien erikoislääkäri Pramod Jhawar suoritti tähystyksen ja nopealla leikkauksella 9 senttiseksi kalaksi osoittaunut tunkeilija saatiin poistettua. Kala oli elossa, kun lääkärit paikallistivat sen, mutta kuoli pian keuhkoista ulostulon jälkeen.
Barela sen sijaan toipui loistavasti, mutta tarina ei kerro jatkoiko hän tuon episodin jälkeen elävien kalojen nielemistä.
Tuliaisia tropiikista
Coloradolainen Aaron Dallas lomaili Belizessä kesällä 2007. Palattuaan onnistuneelta reissultaan takaisin Yhdysvaltoihin hän huomasi päänahassaan useita, kivuliaita muhkuroita.
Dallas meni näyttämään verta vuotavia kuhmuja sairaalaan, mutta lääkärit arvelivat syyksi hyttysten pistoksia tai vyöruusua. Kotona Dallas yritti rasvata patteja, mutta kivut vain pahenivat. Jossain vaiheessa patit tuntuivat lähtevän liikkumaan, mutta hän ajatteli sen johtuvan vain voimakkaasta veren virtauksesta. Sitten, kun Dallas alkoi kuulla ääniä päässään, hän arveli tulleensa hulluksi.
Lopulta myös lääkärit havaitsivat pattien liikehdinnän ja päänahasta löydettiin viisi loiskärpäsen toukkaa, jotka olivat kaivaneet muutaman millin levyisiä onkaloita nahan alle.
Ja sitten hammaspesulle
Loiskärpäsen munimista ei voi juuri mitenkään estää, muuta kuin ehkä suihkutelemalla hyönteismyrkkyä. Mutta tässä on esimerkki asukkaasta, jonka majailu olisi voinut olla estettävissä tunnollisella hampaiden harjaamisella.
Vuonna 2011 taiwanilainen 36-vuotias mies hakeutui hammaslääkärille lamauttavan hammassäryn takia. Kivun aiheutti pahoin reikiintynyt viisaudenhammas. Kun lääkäri veti osittain mädäntyneen ylähampaan pois, hän huomasi, että siinä kasvoi pieni taimi. Miehellä ei ollut alapuolella hammasta, joten guava-hedelmän versoksi tunnistetulla kasvilla oli ollut tilaa kasvaa.
Hammaslääkäri unohti siinä silmäyksessä ammattietiikkansa ja kutsui klinikalla olleet hoitajat ja muut potilaat todistamaan kummallista löydöstä. Suussaan puutarhaa kasvattanut mies oli nolostunut kyseenalaisesta huomiosta ja paennut paikalta vähin äänin.
Huono pila sammuneelle
Vuonna 2010 kiinalainen 59-vuotias keittiömestari menehtyi ankeriaan aiheuttamiin vammoihin. Kyse ei ollut myrkytyksestä tai kuolettavasta sähköiskusta. Ankerias oli miehen suolistossa, jossa se söi kaiken eteensä sattuvan lihan.
Mies hakeutui sichuanilaiseen sairaalaan järkyttävien vatsakipujen, nestehukan ja peräaukon runsaan verenvuodon takia. Lääkärit olivat ymmällään ja päättivät suorittaa pikaisen leikkauksen vakavien oireiden selvittämiseksi. He löysivät puolimetrisen suoankeriaan juuttuneena miehen peräsuoleen. Ankerias oli löydettäessä kuollut, mutta se oli ehtinyt mutustella reikiä suolistoon, ja siten aiheuttanut sisäistä verenvuotoa ja tulehdusreaktion.
Keittiömestarin perhe sanoi miehen syöneen edellisenä päivänä ankeriasta ruoaksi, mutta kukaan ei keksinyt järkevää syytä sille, miksi eläin oli päätynyt kokonaisena ja elävänä sinne, mistä se oli löydetty. Hoidosta huolimatta mies menehtyi vammoihinsa reilun viikon päästä.
Pian myös selvisi syy kaikkia ihmetyttäneeseen tragediaan.
Mies oli ollut ystäviensä kanssa juopottelemassa ja kuppia oli kaatunut sen verran reilusti, että hän oli sammunut. Kaverit olivat päättäneet hieman pilailla hänen kustannuksellaan.
”Mitä keksittäisiin? Hmm, hammastahnaa käsiin tai rivoja piirroksia kasvoihin? Ei. Ne ovat vanhoja ja tylsiä kepposia. Laitetaan elävä ankerias peräaukosta sisään.”
Mikä muka voisi mennä pieleen!?
Epätavallinen ”raskaus” olikin loiskaksonen
Nagburin kaupungissa, Intiassa, asuva Sanju Bhagat oli koko elämänsä tuntenut häpeää isosta vatsastaan. Vuonna 1999 keskivartalo oli niin pullollaan, että 36-vuotias maanviljelijämies näytti kuin olisi viimeisillään raskaana.
Kesäkuussa olotila äityi sen verran pahaksi, että Bhagat jouduttiin kiidättämään ambulanssilla sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi. Lääkärit arvelivat kyseessä olevan valtava kasvain, joka päätettiin pikimmiten poistaa leikkauksessa.
Leikkauksen suorittanut lääkäri Ajay Mehta on kertonut haastattelussa, että pystyy yleensä hyvin nopeasti tunnistamaan, minkälaisesta kasvaimesta on kyse, mutta Bhagatin avattuaan hän oli ymmällään.
Leikatessaan syvemmälle hän kohtasi jotain järkyttävää. Omien sanojensa mukaan ”joku Bhagatin sisällä oli valmis kättelemään”. Miehen vatsasta löytyi mutatoitunut loiskaksonen, joka on tulosta erittäin harvinaisesta fetus in fetu -tilasta.
Siinä toinen kaksosista jää varhaisessa sikiövaiheessa toisen sisään, mutta kasvaa ja kehittyy siellä kuin loinen, imien isäntänsä, tässä tapauksessa veljensä, verenkierrosta ravintoa. Useimmiten molemmat kaksoset menehtyvät raskauden alkuvaiheessa ravinteiden puutteeseen, mutta Bhagat oli ruokkinut ja pitänyt hengissä niin itseään kuin kaksostaan 36 vuoden ajan.
Kaksosella oli hyvin kehittyneet jalkaterät ja kädet, ja kynnet olivat häkellyttävän pitkät. Kudoksessa oli nähtävissä myös osia raajoista ja sukupuolielimistä, leukaluut sekä hiuksia. Bhagat ei halunnut nähdä mitä hänen sisältään oli poistettu, ja hyvä niin, sillä loiskaksoset voivat olla melko kauhistuttavan näköisiä. (Lääketieteellinen tapausraportti ja kuvia tämän linkin takana. Teitä on varoitettu.)
Lue ensimmäinen osa: 10 elävää olentoa, jotka ovat löytyneet ihmisten sisältä – osa 1
Lue myös:
Nyt listataan Suomen myrkylliset kasvit, jotka saattavat yllättää vaarallisuudellaan. Usein myrkyllisiä kasveja ajatellaan olevan vain tropiikissa, mutta kyllä niitä tosiaan löytyy Pohjolastakin.
Kaikki varmasti tietävät, että kansalliskukkamme kielo on myrkyllinen. Jos sen punaisia marjoja tai valkoisia kukkia syö oikein urakalla, on syytä varautua pahoinvointiin ja ripuliin. Hengenvaaraa kielosta ei kuitenkaan ole. Ei edes silloin, jos joku sattuisi vahingossa hörppäämään kielokimpun maljakosta vedet.
Listafriikki otti tälle listalle mukaan sellaiset myrkylliset kasvit, jotka aiheuttavat vakavia oireita. Osa listan kasveista on luonnonvaraisia ja toisia löytyy vain puutarhoista. Kasvoivat ne missä vain, niin silmät kannattaa pitää auki – varsinkin jos mukana on pieniä lapsia, joilla on tapana laittaa suuhunsa kaikki mahdollinen ja vähän ylikin. Juuri heille nämä myrkylliset kasvit ovat kaikkein vaarallisimpia. Onneksi useimmiten myrkytys saadaan hoidettua lääkehiilellä ja moniin myrkkyihin on myös vasta-aineita.
Koristavatko nämä kauniit, mutta myrkylliset kasvit sinun pihapiiriäsi?
1. Ukonhattu
Myrkylliset kasvit -lista aloitetaan ukonhattujen (Aconitum) suvulla, jonka kaikki lajit ovat myrkyllisiä. Ukonhatuilla onkin maailmalla pahaenteisiä lempinimiä, kuten Queen of Poisons eli myrkkyjen kuningatar sekä Devil’s Helmet eli paholaisen kypärä.
Ukonhatut sisältävät monia myrkyllisiä aineita, joista vaarallisin on hermomyrkky akonitiini. Vaikka koko kasvi on myrkyllinen, ovat juuret sen tappavin osa. Juurimukuloista saadun akonitiinin teho on tiedetty jo kauan, ja sitä onkin käytetty nuolimyrkkynä. Myrkyt imeytyvät siis myös iholta ja limakalvoilta, mutta annos ei useinkaan riitä tappamaan; syötynä asia on eri. Vain muutama gramma ukonhatun juurakkoa riittää aiheuttamaan tuskallisen kuoleman. Kuolemantapaukset ovat harvinaisia, mutta eivät ennenkuulumattomia.
Noin vartin kuluessa alkavat ensimmäiset oireet, joihin kuuluu polttava tunne suussa, kihelmöintiä, nielemisvaikeuksia ja raajojen tuntoharhoja. Vakavammat oireet – lihasten lamautuminen ja sydämen rytmihäiriöt – alkavat noin 1–6 tunnin kuluessa syömisestä.
Ukonhattua on käytetty sen puuduttavien ominaisuuksien ansiosta lääkeaineena, mutta myös tehokkaana myrkkynä murhissa ja antiikin Roomassa teloituksissa.
Suomessa luonnonvaraisena kasvaa harvinainen ja rauhoitettu lehtoukonhattu, jota tavataan meillä ainoastaan Pohjois-Karjalassa. Keski- ja Etelä-Suomessa voi tavata muutamia ukonhattulajeja viljelykarkulaisina; upean kukintonsa ansiosta ne ovat suosittuja puutarhakasveja. Niitä ei kuitenkaan suositella sellaiseen pihapiiriin, jossa liikkuu pieniä lapsia tai kasveja syöviä kotieläimiä.
2. Rohtosormustinkukka
Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea) on näyttävän kukintonsa ansiosta puutarhojen suosittu koristekasvi, joka ei luontaisesti kasva Suomessa. Etelä-Suomessa sitä tavataan kuitenkin jonkin verran kukkapenkeistä karanneen ja villiintyneenä.
Rohtosormustinkukan digitalisglykosidit vaikuttavat sydämeen ja keskushermostoon aiheuttaen tajunnan heikkenemistä, kouristuksia, hallusinaatioita ja vatsavaivoja tunteja altistumisen jälkeen. Myrkytysoireita saadakseen ihmisen on pitänyt syödä sormustinkukkaa – mikä tahansa kasvin osa riittää, sillä se on kauttaaltaan myrkyllinen ja yksikin lehti voi riittää vakavaan myrkytystilaan, joka voi pahimmillaan aiheuttaa kuolemaan johtavan kammiovärinän.
Digitalis-suvun kasvien lehtiä on jo 1700-luvulla käytetty sydämen vajaatoiminnan hoidossa ja nykyäänkin kukinta-aikaan kerättyjä lehtiä käytetään raaka-aineena lääkkeiden valmistuksessa. Yksi sormustinkukasta saatava lääkeaine on digoksiini, jolla salolainen myrkkyhoitaja Lembit Kapanen tappoi 84-vuotiaan naisen, johon hänellä oli ollut hoiva- ja seurustelusuhde.
Lue myös: 10 kylmäveristä sairaanhoitajaa, jotka paljastuivat sarjamurhaajiksi
3. Kultasade
Kuva: Etienne | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Luonnonvaraisena eteläisessä Euroopassa kasvavat kultasateet (Laburnum) ovat suosittuja koristepensaita ja -puita Etelä-Suomen puistoissa ja puutarhoissa. Kultasateen nimi on varsin osuva, sillä sen keltaiset kukinnot ovat runsaat ja roikkuvat.
Koko kasvi sisältää sytisiini-nimistä alkaloidia, mutta kaikkein myrkyllisin osa ovat sen siemenet. Niissä piileekin vaaran paikka, sillä kultasateen siemenpalot muistuttavat hieman herneitä. Lapsia siis kannattaa varoittaa, sillä tunnin kuluessa alkavia myrkytysoireita voi tulla vain yhden siemenen syömisestä. Oireita ovat muun muassa pahoinvointi, lihasheikkous, rytmihäiriöt, alentunut verenpaine ja koordinaatiokyvyn heikkeneminen. Vakavassa myrkytystilassa voi esiintyä myös kouristelua, tajuttomuutta ja hengityksen lamaantumista.
Sytisiini on myös teratogeeninen aine eli se voi aiheuttaa sikiövaurioita ja epämuodostumia. Kultasadetta ei kuitenkaan sinällään tarvitse vältellä, sillä se ei levitä haitallisia aineita ympäristöön eikä siitä ole vaaraa muuta kuin syötynä.
Lue myös: 10 ällistyttävää faktaa puista – Puut ehkäisevät rikoksia ja suojaavat syövältä
4. Risiini
Kuva: Dinkum | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Risiini (Ricinus communis) on kookas ja pensasmainen kasvi, jota Suomen leveyksillä kasvatetaan kesäkukkana puutarhoissa ja puistoissa. Risiini on alunperin kotoisin Itä-Afrikasta.
Risiinikasvin papumaisista, hieman kylläistä punkkia muistuttavista siemenistä saadaan vatsaoireita helpottavaa sekä kauneudenhoidossa käytettävää, vaaratonta risiiniöljyä. Samaisesta kasvista saadaan kuitenkin myös äärimmäisen myrkyllistä risiiniä. Kokonaisista siemenistä risiini ei pääse imeytymään, mutta jos niitä lähtee pureskelemaan, riittää hengenvaaralliseksi annokseksi vain yksi tai kaksi kappaletta. Moninkertaisesti tappavampaa risiini on hengitettynä tai pistoksena, ja sitä pidetäänkin yhtenä maailman myrkyllisimmistä aineista.
Risiini aiheuttaa noin viisi tuntia nauttimisen jälkeen muun muassa oksentelua ja ripulia, ja alkuoireiden jälkeen kestää jopa 2–5 vuorokautta, että maksa- ja munuaisvauriot ja keskushermoston oireet tulevat ilmi. Risiini on proteiini, joka estää joidenkin muiden proteiinien valmistuksen kehossa, joten sen takia vakavat oireet tulevat viiveellä.
Risiini on monelle varmasti tuttu korkean profiilin salamurhayrityksistä; viimeksi viime vuonna yhdysvaltalaisviranomaiset takavarikoivat presidentti Donald Trumpille osoitetun risiinilähetyksen. Joskus salamurhissa on onnistuttukin, nimittäin bulgarialainen toisinajattelija Georgi Markov murhattiin risiinillä syyskuussa 1978. Markov odotti Lontoossa bussia, kun hänen jalkaansa pistettiin sateenvarjolla. Myöhemmin reittä alkoi särkeä, minkä jälkeen miehelle nousi kova kuume. Markov kuoli kolme päivää myöhemmin. Ruumiinavauksessa hänen reidestään löytyi nuppineulanpään kokoinen myrkkyä sisältävä kuula.
5. Myrkkykeiso
Kuva: Kristian Peters | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Myrkylliset kasvit -listalla mennään nyt siihen kaikkein pahimpaan, sillä myrkkykeisoa (Cicuta virosa) on pidetty Suomen kasveista kaikkein myrkyllisimpänä. Se voi jo hyvinkin pienenä annoksena aiheuttaa pahoja lihaskouristuksia. Myrkkykeiso on varsin yleinen kasvi Etelä- ja Keski-Suomen rannoilla ja matalissa rantavesissä, ja sen vaarallisuutta lisää samankaltaisuus vaarattoman koiranputken kanssa. Nämä kaksi erottaa esimerkiksi lehdistä: myrkkykeison lehdet ovat leveät ja sahalaitaiset verrattuna koiranputken hentoihin, kaksilehdykkäisiin lehtiin. Parhaiten eron näkee juurakosta, joka myrkkykeisolla on pystysuora ja lokerollinen. Juurakkoa ei kuitenkaan kannata sen tarkemmin tutkia, sillä myrkkykeison sisältämää, nopeasti imeytyvää kikutoksiinia on eniten nimenomaan juurissa. Vuonna 2007 Alavudella kaksi naista päätyi sairaalahoitoon syötyään mukulaselleriksi luulemaansa myrkkykeison juurta.
Myrkkykeison kanssa ei pidä leikkiä, ja jos herää edes epäily mahdollisesta kasvin osien nielemisestä, tulee henkilölle antaa lääkehiiltä ja toimittaa hänet välittömästi sairaalahoitoon.
Kikutoksiinin nauttiminen aiheuttaa noin tunnin sisällä muun muassa oksentelua, vatsakipuja ja syljen erityksen lisääntymistä. Näitä seuraavat vakavammat, hieman epilepsiakohtausta muistuttavat oireet kuten suusta tuleva verinen vaahto, kouristelu ja munuaisten pettäminen. Kikutoksiinin aiheuttama keskushermoston yliaktiivisuus voi johtaa sydämen pysähtymiseen ja hengityksen salpautumiseen. Ilman hoitoa myrkkykeison syöminen saattaa johtaa kuolemaan vain muutamassa tunnissa. Suomessa vakavatkaan myrkytykset eivät pitkään aikaan ole olleet kohtalokkaita.
6. Raparperi
Käsi pystyyn kaikki ne, jotka ovat surutta syöneet raparperia kotipuutarhasta! Raparperia ei kuitenkaan saisi syödä suuria määriä ainakaan raakana, koska sen varsi ja erityisesti lehdet sisältävät oksalaatti-nimistä nefrotoksiinia.
Lieviin raparperimyrkytyksen oireisiin kuuluvat nielemisvaikeudet, pahoinvointi, ripuli ja oksentaminen. Vakavassa myrkytystilassa oksalaatin kertyminen elimistöön aiheuttaa hypokalsemiaa eli pienentynyttä veren kalsiumpitoisuutta, lihaskramppeja, tunnottomuutta ja voi pahimmillaan johtaa munuaisvaurioon.
Raparperin vaarallisimmat osat ovat suuret vihreät lehdet, joita ei missään nimessä pidä mennä popsimaan. Muuten raparperia kyllä kannattaa syödä, varsinkin kypsennettynä, sillä se sisältää paljon tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. Jos kirpeä raparperi maistuu suurina annoksina, kannattaa kyytipojaksi valita jotain kalsiumpitoista ruokaa, kuten maitotuotteita.
Kasvimyrkytykset ovat Suomessa harvinaisia, vaikka Myrkytystietokeskuksen tietoon on viimeisten vuosikymmenten aikana muutamia vakavia ukonhattu- ja myrkkykeisomyrkytyksiä tullutkin. Suomessa viimeisin kuolemaan johtanut kasvimyrkytys oli raparperin aiheuttama. Vuonna 1959 pieni lapsi menehtyi syötyään raparperin lehtiä.
7. Oleanteri
Oleanteri (Nerium oleander) on luonnonvaraisena Välimeren alueella ja Etelä-Aasiassa kasvava, parhaimmillaan jopa kuuden metrin korkuinen pensaskasvi. Myrkyllisyydestään huolimatta sitä pidetään myös huonekasvina kauniiden, tuoksuvien kukkiensa vuoksi. Useimmiten oleanteri hankitaan kuitenkin pihan koristukseksi, mutta paikka täytyy valita huolella, jotta lapset eivät pääse sitä koskettamaan. Oleanterin taittuneista lehdistä nimittäin erittyy erittäin myrkyllistä valkoista nestettä. Lehtien välttely ei toki riitä, sillä kasvin jokainen osa on myrkyllinen. Ihmisiä on kuollut, kun he ovat käyttäneet oleanterin oksia varraskeppeinä!
Nesteessä on tappavaa oleandriinia, joka kuluu samaan sydänglykosidien joukkoon kuin rohtosormustinkukan digoksiini. Myrkytyksen oireita ovat vatsakivut, päänsärky, sekavuus, tietoisuuden tason lasku, rytmihäiriöt ja kouristukset.
Vain yksi oleanterin lehti voi jo aiheuttaa hengenvaarallisia myrkytysoireita ja tehosta kertonee myös se, että kuivatuista lehdistä on Välimeren maissa valmistettu rotanmyrkkyä. Oleandriini ja muut oleanterin myrkylliset aineet pitävät siis tehonsa kuivattunakin.
8. Myrkkykatko
Myrkkykatko (Conium maculatum) on hyvin samannäköinen myrkkykeison ja harmittoman koiranputken kanssa, mutta myrkkykatkon tunnistaa punatäpläisestä varresta. Se ei ole alunperin kasvanut luonnonvaraisena Suomessa, mutta nykyään sillä on täälläkin laaja levinneisyysalue, vaikka se melko harvinainen onkin.
Myrkkykatkossa on monia myrkyllisiä aineita, joista vaarallisin on koniini. Vaikka kasvin ontosta varresta olisi houkuttelevaa tehdä hernepyssy, voi pelkkä puhaltaminen siihen aiheuttaa pahoinvointia ja suun polttelua. Myrkytys voi seurata hyvinkin nopeasti syömisen jälkeen ja pienikin määrä riittää; 6–8 tuoretta lehteä saattaa olla tappava annos.
Ensimmäiset oireet ovat oksentelu sekä polttava tunne suussa ja nielussa. Oireita ovat myös heittelevä verenpaine ja rytmihäiriöt. Koniinin – ja siten myrkkykatkon – vaarallisuus johtuu sen lihaksia halvaannuttavasta vaikutuksesta. Vakava myrkytystila aiheuttaa jaloista alkavan tunnottomuuden, joka leviää koko kehoon ja halvaannuttaa lopulta hengityslihakset. Myrkytyksen uhri voi selvitä, jos hänet saadaan nopeasti hengityskoneeseen, joka pitää yllä elintoimintoja sillä aikaa, kun koniinin vaikutukset muutaman päivän kuluessa häviävät.
Myrkkykatkoa on aikoinaan käytetty kuolemantuomioiden toimeenpanossa ja kuuluisin myrkkykatkolla teloitettu lienee länsimaisen filosofian isänä pidetty Sokrates.
9. Syysmyrkkylilja
Syysmyrkkyliljan (Colchicum autumnale) myrkyllisyys on pääteltävissä jo nimestä. Sitä esiintyy luonnonvaraisena Etelä- ja Keski-Euroopassa; Suomessa syysmyrkkylilja eli alastonimpi on puutarhojen koristekasvi – viljelykarkulaisia voi toki tavata luonnossakin.
Tämä sipulikasvi on kokonaan erittäin myrkyllinen, mutta eniten alkaloideihin kuuluvaa kolkisiinia löytyy siemenistä. Samoin kuin kultasateen sytisiini, myös syysmyrkkyliljan kolkisiini saattaa aiheuttaa epämuodostumia. Sitä käytetäänkin juuri tästä syystä kasvien kromosomistojen monistamiseen laboratorioissa.
Syysmyrkkylilja aiheuttaa myrkytysoireita hyvinkin pieninä määrinä syötynä. Oireita ovat muun muassa verenpaineen lasku, tuntohäiriöt, hallusinaatiot, vakavat vatsaoireet, hengityksen lamautuminen ja munuaisten vajaatoiminta. Ikävät oireet aiheuttava kolkisiini on kuitenkin oikein annosteltuna tärkeä lääkeaine, jota käytetään esimerkiksi niveltulehduksien ja sydänpussintulehduksen hoidossa.
10. Lehtonäsiä
Lehtonäsiä (Daphne mezereum) on melko harvinainen pensas, mutta sen levinneisyysalue on lähes koko Suomi pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Sen kauniin vaaleanpunaiset kukat puhkeavat Etelä-Suomessa jo huhtikuussa; ennen kuin sillä on vielä lehtiäkään. Hempeän ulkonäön ei kannata antaa hämätä, sillä lehtonäsiän jokainen osa on hengenvaarallisen myrkyllinen. Nisäkkäät, muut kuin ihmiset, tietävät luontaisesti jättää sen kirkkaanpunaiset marjat rauhaan, mutta linnuille niistä ei aiheudu harmia.
Vaikka koko kasvi on myrkyllinen, sisältävät sen marjat erityisen paljon metsereiiniä, joka lamauttaa hermoston aiheuttaen tukehtumisen tunteen. Suomalainen luonnontutkija ja kemisti Pehr Adrian Gadd kirjoitti lehtonäsiän vaarallisuudesta jo vuonna 1751: ”Muutamia marjoja annetaan pikku lapsille matojen menoksi, heidän sanotaan niistä siten kyllä pääsevänkin, mutta on siinä hengenmenokin pelättävissä.”.
Kuten monet myrkylliset kasvit, niin näsiäkin on ollut lääkekäytössä; pieninä määrinä käytettynä sillä on hoidettu muun muassa riisitautia, josta kertoo sen sen muut nimitykset kuten risimarjat ja riihipuu. Näsiän marjoja myös sekoitettiin voin, tervan, tupakan ja valkosipulin kanssa hoitavaksi salvaksi, jota ohjeistettiin käyttämään lasten vitsavoiteena. Eli näsiän marjoja pakaroille kurituksen jälkeen!
Näsiää käytettiin aikanaan petojen myrkyttämiseen, sillä vain kuusi raatoon piilotettua marjaa riitti tappamaan suden. Sama määrä on kohtalokas lapselle, ja aikuiseltakin ihmiseltä lähtee henki 10-15 marjalla, joten onneaan ei rohtojen kanssa kannata koettaa.
Lue myös:
- Dart Vader, lentävä ankka, alaston mies – 10 erikoista kukkaa, jotka näyttävät aivan joltain muulta
- Kauneudenhoito: 10 kammottavaa menetelmää menneisyydestä
Nyt kun selväksi on tullut, että Suomessakin on koko joukko myrkyllisiä kasveja, niin lopuksi lyhyt ohjeistus:
Myrkyllistä kasvia syönyttä ei saa laittaa oksentamaan, vaan hänelle annetaan ensiapuna lääkehiiltä. Myrkytysten hoidossa tarvittava lääkehiilimäärä on suuri – yliannostuksen vaaraa ei ole.
Jos epäilet mahdollista myrkytystä tai haluat neuvoja ja toimintaohjeita, niin ota yhteys vuorokauden ympäri palvelevaan Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111 (maksuton) tai 09 471 977 (normaalihintainen puhelu).
Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
Rakastuminen on henkimaailman juttuja: niin vain käy tai sitten ei. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, ja rakastumisen takana on melko yllättäviäkin syitä.
Mikä toisessa ihmisessä kiehtoo? Mikä sinut on saanut rakastumaan? Löydätkö kenties tältä listalta syyn siihen, miksi joku on saanut perhoset lentelemään vatsassasi tai miksi juuri sinä olet vienyt joltakin jalat alta?
Rakkauden löytäminen voi olla tuskallista, mutta lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on selvitelty rakastumisen anatomiaa, ja tunteen kehittymiseen vaikuttavat lukuisat erilaiset tekijät. Listafriikki esittelee nyt kymmenen psykologisten tutkimusten tarjoamaa kiehtovaa selitystä rakastumiselle.
Kemialla – hajuilla ja mauilla – on toki myös näppinsä pelissä; siihen rakastumisen puoleen voi tutustua suutelusta kertovalla listalla: Suukottelu kannattaa – 10 ihanaa, ällöttävää ja mielenkiintoista faktaa suutelusta.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi salaisuutta rakastumisen anatomiasta ovat luvassa myöhemmin.
Ympäristöystävälliset valinnat
Jos etsii vain lyhyttä romanssia eikä hakusessa ole pitkäaikainen kumppani, niin omaan ostoskäyttäytymiseen ei tarvi kiinnittää juurikaan huomiota. Tärkeämpää on, että ostaa paljon ja luksusta!
Mutta jos etsii elämänmittaista puolisoa, niin hankintojen ympäristöystävällisyys ja ekologiset valinnat saattavat olla merkittävässä osassa. The Journal Of Social Psychology -lehdessä vuonna 2016 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa koehenkilöiden tuli lukea kuvaus täysin tuntemattoman henkilön ostoskäyttäytymisestä ja sen jälkeen arvioida omia romanttisia tunteitaan ja shoppailijan soveltuvuutta partneriksi. Kuvia koehenkilöille ei tarjottu.
Ne, jotka vinguttivat visaa hinnasta ja tuotteen vastuullisuudesta välittämättä, arvioitiin fyysisesti puoleensavetäviksi ja houkutteleviksi, mutta kumppaneina heidät katsottiin sopiviksi vain lyhytaikaisiin suhteisiin. Valinnoissaan ympäristöasioihin huomiota kiinnittävät sen sijaan koettiin fyysisesti vähemmän viehättäviksi, mutta toisaalta lämpöisemmiksi ja hyvät kumppanin ominaisuudet omaaviksi. Koehenkilöt valitsivat vihreiden arvojen kannattajia parhaiksi pitkäaikaisiksi kumppaneiksi.
Joten haetko hetken huumaa vai suhdetta? Mieti siis, mitä ostoskärryysi laitat!
Silmiin katsominen
Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Sanotaan myös, että yksi katse voi muuttaa kaiken. Tämän listan aiheen kohdalla nämä ainakin pitävät paikkansa, sillä tutkimusten mukaan rakastuminen voi tapahtua pelkästään silmiin katsomalla.
Massachusettsin yliopiston psykologi Joan Kellerman testasi katseen voimaa vuonna 1989, kun hän laittoi toisilleen tuntemattomia opiskelijoita katsomaan toisiaan suoraan silmiin kahden minuutin ajan. Koehenkilöt kertoivat tuijottamisen jälkeisessä haastattelussa, että heillä oli varsin yllättäen herännyt niin kiintymyksen kuin intohimoisen rakkaudenkin tunteita sitä kohtaan, jota he olivat katsoneet silmiin.
Sama ilmiö on todettu monissa tuoreemmissakin tutkimuksissa. Pitkä katsekontakti voi todella yhdistää kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet toisiaan. Rakastumisen tunne on tällaisissa kokeissa varsin yleinen, vaikka se täysin tuntemattomaan ihmiseen kohdistuessa voikin tuntua kummalliselta. Ensisilmäyksellä rakastuminen on siis mahdollista, kunhan tuo ensisilmäys on tarpeeksi pitkä!
Vaikeasti tavoiteltava mysteeri
Rakastuminen on mysteeri ja mysteeriin voi rakastua. Jostain syystä ihmisiä kiehtoo epätietoisuus, sillä rakastumisen tunne saattaa voimistua, jos toinen osapuoli on arvoituksellinen.
Epätietoisuus siitä, mitä toinen ajattelee tai tuntee ei suinkaan vähennä tämän puoleensavetävyyttä, vaan se tekee henkilöstä entistä houkuttelevamman. Mystisyys luo myös vaarantuntua, jonka on itsessään todettu lisäävän viehättävyyttä. Mutta palataan siihen tarkemmin listan seuraavassa kohdassa.
Tutkimuksissa on myös todettu, että miehet ovat kiinnostuneita vaikeasti tavoiteltavista naisista. Esimerkiksi pikatreffitapahtumassa tehdyssä kokeessa miehet pitivät naisia huomattavasti haluttavimpina, jos nämä eivät vaikuttaneet olevan kiinnostuneita keskustelusta.
Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, sillä hyvin nopeasti välinpitämättömyys kääntyy naista vastaan. Tilanne muuttuu tuolloin päinvastaiseksi: vaikeasti tavoiteltava nainen ei olekaan enää viehättävä, varsinkaan jos hakusessa on pitkäaikainen kumppani.
Oikeanlaiset ilmeet
Onnellisuus vetää miehiä puoleensa, mutta naisilla tilanne on päinvastoin. Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vuonna 2011 tehty tutkimus on psykologian alan Emotion -julkaisussa otsikoitukin musertavasti: Happy guys finish last eli iloiset jätkät jäävät viimeisiksi.
Professori Jessica L. Tracyn johdolla tehdyissä tutkimuksissa yli tuhannelle henkilölle näytettiin kuvia vastakkaisen sukupuolen edustajista, minkä jälkeen heitä pyydettiin arvioimaan kuvissa olleiden henkilöiden puoleensavetävyyttä.
Miehet pitivät kaikkein viehättävimpinä sellaisia naisia, jotka hymyilivät kuvissa. Naisten mielestä taas kuvissa onnellisilta näyttäneet miehet olivat siellä vähiten kiinnostavimpien joukossa.
Samanlainen sukupuolten välinen ero oli havaittavissa ylpeydessä, mutta toisin päin: Ylpeät miehet olivat kaikkein kiinnostavimpia naisten mielestä, mutta miehille ylpeä ilme oli kaikkein luotaantyöntävin. Hyvin mielenkiintoista on se, että häpeä oli kummankin sukupuolen mielestä yksi houkuttelevimmista tunteista; ainakin ilmeen perusteella.
Näiden mieltymysten todettiin myös pysyvän samanlaisina kuvia katsoneen tai kuvissa olleiden iästä riippumatta.
Olisiko tämä tutkimus syytä pitää mielessä, kun valitsee profiilikuvaa Tinderiin?
Koiran omistajalla käy flaksi
Vuonna 2014 Journal of Evolutionary Psychology -lehdessä julkaistu israelilaistutkimus selvitti sitä, vaikuttaako koiran omistaminen miesten puoleensavetävyyteen. Tutkimusryhmä oli jakanut miehet karkeasti kahteen ryhmään ”cads and dads” eli moukkiin ja hyvää isämateriaalia oleviin.
Psykologi Sigal Tifferetin johtaman ryhmän hypoteesina oli se, että koiran omistaminen tekisi moukistakin naisten silmissä potentiaalisia pitkäaikaisia kumppaneita. Ja oletus meni nappiin!
Koehenkilöinä toimivat naiset lukivat lyhyitä kuvauksia kumpaankin ryhmään kuuluvista miehistä ja yleisesti ottaen moukat olivat sopivia kumppaneita vain lyhytkestoisiin suhteisiin. Mutta koira muutti kaiken. Jos kuvauksessa oli mainittu, että miehellä on koira, näkivät naiset hänet huolehtivaisena ja kykeneväisenä sitoutumaan riippumatta kaikista moukkamaisista ominaisuuksista.
Lemmikkikaupoille ei kuitenkaan ole rakkauden löytymiseksi lähdettävä, sillä pelkkä koiran kanssa nähdyksi tuleminen nostaa naisten silmissä pisteitä. Etelä-Bretagnen yliopistossa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa laitettiin parikymppinen mies pyytämään puhelinnumeroa sadoilta nuorilta naisilta. Todennäköisyys numeron saamiselle oli paljon suurempi silloin, jos hänellä oli koira mukanaan. Eli nyt vain innokkaasti ulkoiluttamaan kaikkien tuttavien koiria! Varsinkin, jos koet olevasi moukka.
Lue myös:
Sydän tykyttää, kädet puristuvat nyrkkiin ja pää meinaa räjähtää. Nämä tuntemukset ovat tuttuja misofoniasta kärsiville, jotka raivostuvat arkipäiväisistä äänistä.
Misofonia tarkoittaa yliherkkyyttä tietyille tavanomaisille äänille, kuten ruoan pureskelu, kynän naputtelu tai yskiminen. Tämän erikoisen ja melko harvinaisen vaivan syytä ei tunneta eikä siihen myöskään ole parannuskeinoa.
Misofoniasta kärsivää voidaan pitää huonokäytöksisenä, sillä tiettyjen äänien kuuleminen aiheuttaa voimakkaan tunnereaktion: kuvotusta, raivoa, paniikkia ja vihaa. Henkilö tiedostaa itsekin reaktionsa olevan aivan liian voimakas, mutta hän ei voi sille yhtikäs mitään.
Listafriikki keräsi nyt kasaan faktoja misofoniasta – lista saattaa auttaa sinua ymmärtämään läheisesi räjähtävää suhtautumista tai sitten omaa reagointiasi mitättömiltä kuulostaviin ääniin.
Mitä misofonia ei ole?
Aloitetaan oikomalla väärinkäsityksiä, eli mitä misofonia ei ole.
Se ei ole fobia. On olemassa fonofobia eli puhumisen tai kovien äänien pelko, mutta misofonia on täysin eri asia.
Misofonia ei myöskään ole sama kuin hyperakusia, josta kärsivät kokevat kaikki ympäristön äänet sietämättöminä. Misofoonikko on herkistynyt vain tietyille äänille, jotka ovat usein matalia ja toistuvia.
Misofoniasta ei myöskään ole kyse sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi naapurista kantautuvat kovat äänet tai jonkun äänekäs pureskelu ärsyttävät. Nämä ovat täysin normaaleja tuntemuksia, joihin reagointi on kontrolloitavissa.
Misofoniikolle ne äänet, joille hän on herkistynyt, ovat täysin ylivoimaisia. Reaktiota on mahdoton hallita. Kyseessä ei ole inhotus, vaan päällimmäinen tunne on puhdas raivo.
Minkälaiset äänet raivostuttavat misofoonikkoa?
Usein misofonia kuvaillaan raivoksi, jonka laukaisee syömisen äänet. Usein näin onkin, mutta vaiva ei kuitenkaan ole noin yksioikoinen.
Laukaisevat äänet voidaan luokitella viiteen eri kategoriaan: suuäänet kuten ruoan pureskelu, hengitysäänet, vokaaliset äänet kuten hyräily, kehon liikkeiden äänet kuten sormien naksuttelu, sekä sekalaiset äänet kuten karkkipussin rapistelu.
Ruoan maiskutus, tuuletin, tiskikoneen tyhjäyksen aikainen astioiden kolina, kynsien viilaaminen, näppäimistön näpyttely, mahan murina, tuulilasinpyyhkimet – reaktion laukaisevia ääniä on monia erilaisia. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että useimmille ihmisille ne ovat täysin yhdentekeviä.
Misofonian syytä ei tunneta
Koska sairautta ei ole vielä kovinkaan kauaa tai paljon tutkittu, ei sen syntymekanismia tai -syytä tunneta. Yhtälailla mysteeri on se, miksi misofonia on yleisempää tytöillä kuin pojilla. Useimmiten misofonia puhkeaa esiteini-iässä eli 9–12-vuotiaana. Varsin usein ensimmäinen misofonian laukaiseva ärsyttävä ääni on vanhemman tai jonkun muun lapsuudenaikaisen perheenjäsenen tuottama.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan laukaisevana tekijänä saattaa toimia stressi ja ahdistus, mutta kaikki eivät ole yhtä mieltä. Jos näin olisi, tepsisi terapia huomattavasti paremmin.
Newcastlen yliopiston neurotieteen instituutin johtava tutkija Sukhbinder Kumar uskoo, että misofonia liittyy menneisyyden muistoihin, joihin liittyvät tunteet nousevat äänen kuullessa pintaan. Kumarin mukaan keskimääräinen puhkeamisikä tukee tätä ja voimakas tunnereaktio on misofoonikon aivojen tapa muistuttaa aiemmasta. Kumarin teoria viittaa siis psykologiseen vaivaan, mutta toisaalta misofoonikoiden aivoissa on havaittu rakenteellisia muutoksia.
On myös erikoista, että kaikkien ihmisten tuottamat äänet eivät aiheuta misofoonikossa samanlaista reaktiota. Usein esimerkiksi tuntemattoman henkilön syömisen ääni voi olla siedettävä, mutta läheinen henkilö kun mässyttää menemään, niin hermot ovat riekaleina.
Muutoksia aivotoiminnassa
Misofoniasta kärsivien todellista lukumäärää ei tiedetä, mutta lääkärien mukaan se on erittäin harvinainen sairaus. Suomessa misofonialla ei ole virallista tautiluokitusta, vaikka kyse on täysin todellisesta vaivasta.
Misofoniaa tutkittaessa on havaittu, että henkilön aivot lähtevät ylikierroksille tietyille äänille altistuessaan. Newcastlen yliopistossa misofoonikkojen aivoja on kuvannettu ja tutkimuksissa on ilmennyt, että aivojen osa nimeltään aivosaari on yliaktiivinen. Aivosaari liittää aistimukset tunteisiin. Misofoonikoilla aivosaaren havaittiin myös olevan normaalista poikkeavalla tavalla yhteydessä niihin muihin aivojen osiin, jotka liittyvät tunteiden käsittelyyn.
Samat tutkijat ovat saaneet selville myös sen, että misofoonikoiden etuotsalohkoissa on havaittavissa hienoisia muutoksia. Ja aivojen otsalohkossa tapahtuu tunteiden käsittelyä ja sinne keskittyy nimenomaan mekanismit, jotka normaalisti hillitsevät epänormaalia reagointia ääniin.
Ongelma siis vaikuttaa piilevän hermoston kytkennöissä. Toimintaongelma on niissä aivojen osissa, joissa kuuloaistimus yhdistyy tunteeseen.
Reaktio voi olla fyysinen
Jotkin äänet ottavat päähän; se on normaalia. Mutta harva meistä reagoi ääniin fyysisesti. Misofoonikolle näin voi kuitenkin käydä. Rintakehässä voi tuntua painetta ja jopa kipua, sydämensyke nousee ja alkaa hikoiluttaa. Muita havaittuja oireita ovat muun muassa hengenahdistus ja verenpaineen nousu.
Kehossa aktivoituu sympaattinen hermosto, joka käynnistää taistele tai pakene -reaktio. Kyseessä on elintärkeä stressireaktio, mutta tavanomaisten äänten ei sellaista pitäisi laukaista.
Misofoonikoilla tilanne on kuitenkin juuri näin: ettei tulisi totaalista räjähdystä, on monen vaivasta kärsivän lähdettävä huoneesta pois. Hänen on taisteltava tai paettava.
Misofonia voi hankaloittaa elämää ja ihmissuhteita merkittävästi
Misofoonikko ei välttämättä kestä syödä perheensä kanssa, joten hän saattaa aterioida eri huoneessa. Näin kävi esimerkiksi misofoniatutkimuksissa mukana olleelle englantilaiselle Olana Tansley-Hancockille, joka eristäytyi muusta perheestä aina ruokailujen ajaksi. Tansley-Hancock ei ollut tietoinen sairaudesta, ennen kuin googlasi ”haluan lyödä ihmisiä, kun kuulen heidän syövän”.
Tietoisuus sairaudesta on helpottanut naisen elämää, vaikka oireet eivät mihinkään ole kadonneetkaan. Apu on löytynyt korvatulpista, joita Tansley-Hancock käyttää aina muiden ihmisten seurassa ollessaan.
Koska reaktion laukaisevien tilanteiden välttäminen on ainoa täysin toimiva keino, voi arkipäiväisestä elämästä tulla piinaa. Moni pahoista oireista kärsivä on joutunut vaihtaa työpaikkaa ärsyttävien äänten takia ja koulunkäynti voi olla täyttä tuskaa.
Entäs vaikka junassa matkustaminen, kun joku toinen syö eväitään tai tekee tietokoneella töitä? Vaunua tai ainakin paikkaa on pakko vaihtaa, jos nämä äänet raivostuttavat.
Elokuvateatteriin on turha kuvitella menevänsä, koska karkkipussien rapistelu ja sipsien rouskuttelu saa pään räjähtämään.
Tai mieti tilanne, jossa puolison hengittämisen ääni saa aikaan sellaisen reaktion, että tekisi mieli käydä kurkkuun kiinni. Samalla tiedostat, miten järjetön reaktiosi on, mutta et voi tunteelle mitään.
Mikä avuksi?
Koska misofoniaan ei ainakaan vielä ole täydellistä parannus- tai hoitokeinoa, jää parhaaksi vaihtoehdoksi oireiden hillintä ja hallinta.
Tinnituksen, eli korvien soimisen ja huminan, hoitoon tarkoitetun siedätyshoidon on havaittu auttavan joitakin misofoonikkoja kestämään paremmin triggeröiviä ääniä. Jo aiemmassa kohdassa mainituista korvatulpista on löytynyt helpotus monelle misofoonikolle. Myös valkoista kohinaa tuottavat laitteet voivat auttaa peittämään raivostuttavia ääniä. Perinteinen keskusteluterapia tai hypnoterapia voivat niin ikään auttaa.
Myös vanha viisaus eli ”elämäntavat kuntoon” saattaa helpottaa misofonian oireiden hallintaa. Stressin ja väsymyksen tiedetään lisäävän ääniyliherkkyyttä, joten jo pelkkä lepo ja kunnollinen palautuminen voi parantaa misofoonikon elämänlaatua. Vaikeista oireista kärsiviä tällaiset vinkit toki vain turhauttavat.
Radikaalimpiakin keinoja on kokeiltu: tietyt masennuslääkkeet voivat auttaa, mutta niitä ei yleisesti suositella misofoonikoille. Kognitiivisen neurologian professori Tim Griffiths Newcastlen yliopistosta näkee sähköhoidon erittäin lupaavana vaihtoehtona. Historiallisesti sähkösokkihoitona tunnettu hoitomuoto on toki kiistanalainen, mutta heikko ja tarkasti kohdennettu sähkövirta säätää aivojen toimintaa juuri toivotulla tavalla.
Onko misofoniassa mitään positiivista?
Sanonta ”ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin”, pitää myös misofonian kohdalla paikkansa. Tutkimusten mukaan tästä ikävästä vaivasta kärsivät ovat luovia neroja.
Northwesternin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että misofoonikot pärjäävät erityisen loistavasti luovuutta vaativissa testeissä. Koehenkilöt vaikuttivat olevan sitä luovempia, mitä enemmän tietyt äänet heitä ärsyttivät.
Tiedetään, että aivojen limbiseen järjestelmään kuuluvien mantelitumakkeiden keskimääräistä suuremmalla koolla on yhteys luovuuteen. Tuoreessa Amsterdamin yliopistossa vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että misofoniasta kärsivien mantelitumakkeet ovat tavallista suurempia.
Mantelitumakkeet ovat osa aivojen limbistä järjestelmää ja osallistuvat isoilta osin tunnemuistiin sekä tunteiden prosessointiin eli muun muassa siihen, miten reagoimme pelkoon tai vihaan. Tutkijat kirjoittavat myös, että misofoonikoiden vasen mantelitumake on kytkeytynyt pikkuaivoihin normaalia enemmän, mikä saattaisi selittää refleksinomaisia fyysisiä reaktioita, joita tietyt äänet aiheuttava.
Lue myös:
Mitä kaikkea ylimääräistä ihmisen sisältä voi löytää? Käsittämättömiä asioita, usko pois! Tälle listalle niistä valittiin elävät olennot.
Joskus ihmisen sisältä voi löytyä sinne vahingossa päätyneitä asioita, ja joskus vierasesineitä laitetaan tarkoituksella sisään erinäisistä aukoista. Ongelmaksi nämä skenaariot muodostuvat silloin, kun vierasesine, tai tässä kohtaa vieraseliö, ei katoakaan, vaan jää pitämään majaa ihmisen sisälle.
Listafriikki esittelee teille nyt kymmenen karmivaa ja kummallista tapausta, joissa eläviä olentoja on löytynyt ihmisen sisältä. Nautinnollisia lukuhetkiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset puistattavat tarinat ovat luvassa myöhemmin.
Tosielämän Hämähäkkimies
Umpilisäkkeen poistaminen on nykyisin yksi yleisimmistä leikkauksista, eikä vatsan alueelle jää tähystyksestä kuin hyvin pieni arpi. Mutta vaikka arpikudos voi äkkisilmäyksellä vaikuttaa paksulta, on se todellisuudessa muuta ihoa ohuempaa. Sen sai karvaasti kokea australialainen Dylan Maxwell lomaillessaan indonesialaisella Balin saarella vuonna 2014.
Hän huomasi eräänä reissupäivänä saaneensa ikävän näköisen hyönteisen pistoksen vatsaansa, ja paikallisella lääkäriasemalla hänelle määrättiin antihistamiinia sen hoitoon.
Maxwell kuitenkin palasi uudelleen lääkärin pakeille, koska koko hänen vatsansa pituudelta – navasta rintaan – kulki kirkkaanpunainen, polttava vana. Tutkimuksissa lääkäri totesi ihon alla olevan pienen hämähäkin, joka oli kaivanut kantajaansa kivuliasta polkua kolmen päivän ajan.
Maxwell palasi kiireen vilkkaa kotimaahansa, jossa trooppinen tunkeilija vihdoin saatiin vedettyä navan kautta pois. Lääkärit arvelivat, että hämähäkki oli päässyt tunkeutumaan miehen ihoon vanhan leikkausarven kautta.
Maxwell selvisi koettelemuksesta lähinnä säikähdyksellä, ja tunnetaan nykyään kavereiden keskuudessa Spiderman-lempinimellä. Tietenkin.
Kummallinen kivi
Kun kalifornialainen Franklinin perhe oli viettämässä kaunista kesäpäivää meren rannalla vuonna 2013, sattui pieni Paul-poika kaatumaan. Paul sai polveensa haavan, mutta mitäs siitä; nelivuotiaan naarmu putsattiin ja siihen laitettiin laastari päälle, jotta leikki voi jatkua.
Parin viikon päästä polvi oli kuitenkin pahasti turvonnut ja näytti tulehtuneelta. Lääkärin määräämät antibiootit auttoivatkin tulehdukseen, mutta ne eivät poistaneet polvessa ollutta mustaa pattia, joka kaiken lisäksi vaikutti kasvavan.
Äiti, Rachel Franklin, päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja puristi näppylää lääkärin kielloista huolimatta. Ulos purskahti pieni, musta kappale, jonka hän ensi alkuun päätteli olevan kivi. Lähemmällä tarkastelulla ”kivessä” näytti olevan kierteitä, ja se osoittautuikin eläväksi kotiloksi.
Todennäköisesti haavaan oli rannalla päässyt kotilon muna, josta eläin oli kuoriutunut ja onnellisena alkanut terävällä raastinkielellään syömään pojan polvea.
Paul itse piti tapahtunutta ”vähän hulluna”, ja päätti pitää kotilon lemmikkinään nimeten sen samana kesänä ensi-iltansa saaneen Turbo-elokuvan mukaan.
Kukkia kannan
Pekingiläiset lääkärit olivat sanattomia, kun vain 16-kuukautinen Ranran tuotiin sairaalaan tutkittavaksi vuonna 2013. Vanhemmat olivat huolestuneet, kun tyttö itki aivan lakkaamatta ja raapi pakonomaisesti toista korvaansa. Äiti oli yrittänyt katsoa korvakäytävään ja nähnytkin siellä jotain epätavallista, mutta ei ollut saanut esinettä pois.
Tutkittuaan Ranranin korvaa, erikoislääkärit totesivat, että siellä on voikukka. Vanhemmat kertoivat, että tytön korvaan oli lentänyt voikukan siemen neljä kuukautta aiemmin, mutta se ei ollut heitä aiemmin huolestuttanut.
Lääkärit poistivat kovalla työllä ja tuskalla täysikasvuisen, joskin vain 2 senttimetrin mittaisen kukan. Kukan juuret olivat jo sulautuneet korvan seinämiin, se täytti koko korvakäytävän ja olisi myöhemmin saattanut aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Ranran ja hänen vanhempansa pääsivät kuitenkin samana päivänä kotiin; ilman korvakipuja ja ylimääräisiä voikukkia.
Pavunvartta pitkin
Yhdysvaltalainen Ron Sveden oli vuonna 2010 kärsinyt jo kuukausien ajan pahoista hengitysongelmista. Häntä yskitti koko ajan ja yleiskunto oli romahtanut. Eräänä kesäisenä päivänä Svedenin olo kävi niin tukalaksi, että hänen vaimonsa Nancy päätti soittaa ambulanssin.
Tutkimuksissa selvisi, että miehen vasen keuhko oli romahtanut ja Sveden oli henkisesti valmistautunut syöpädiagnoosiin. Mutta toisin kävi.
Röntgenkuvissa näkyi kaikkien ihmetykseksi herneenverso. Lääkärit epäilivät, että Svedenin syödessä herneitä oli yksi pallura eksynyt vahingossa väärään paikkaan. Keuhkojen lämpimässä ja kosteassa ympäristössä sen oli ollut hyvä itää ja kasvaa.
Leikkaus sujui hienosti ja vajaan puolentoista sentin mittainen verso saatiin poistettua. Saattaa olla, että sairaalan keittiöllä oli kuultu oudosta löydöksestä, sillä kun Sveden sai ensimmäisen kiinteän ateriansa, vastasivat vihannesosuudesta herneet. Kammoa miehelle ei ollut tullut, vaan hän söi nauraen lautasensa tyhjäksi.
Huojentava diagnoosi
Vuonna 2007 Phoenixissa asuva Rosemary Alvarez eli pahinta painajaistaan. Hän oli hakeutunut lääkärin vastaanotolle, kun hänelle oli ilmaantunut tasapaino-ongelmia, nielemisvaikeuksia ja toisen käden puutumista. Alvarez oli juuri saanut magneettikuviensa tulokset, jotka olivat vahvistaneet sen, mitä nainen oli jo osannut pelätä. Hänellä oli aggressiivinen aivokasvain.
Neurokirurgit päättivät lähteä vaaralliseen leikkaukseen ja poistamaan syvällä aivorungossa olevaa kasvainta, koska Alvarezin tila heikkeni vauhdilla. Leikkaussalin henkilökuntaa odotti aivoissa kuitenkin mieluinen yllätys, nimittäin elävä heisi- eli lapamato.
Löydös oli sen takia positiivinen, että mitään kasvainta ei ollut olemassakaan ja mato oli huomattavasti helpompi poistaa sen hyytelömäisestä majapaikasta.
Miten mato oli aivoihin päätynyt?
Yleensä heisimadot leviävät ulosteiden mukana ja loisivat suolistossa, mutta niiden pikkuruiset munat voivat päästä verenkierron kautta muualle elimistöön. Kuoriutuvat toukat muodostavat uuteen elinympäristöönsä kystia eli nesteen täyttämiä rakkuloita, joiden sisällä ne sitten elävät.
Lue myös:
-
Elämäntapa2 päivää sittenMount Everestin kahdet kasvot: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
-
Oudoimmat5 päivää sittenUskomatonta, mutta totta: 10 eriskummallista random-faktaa
-
Yleistieto1 viikko sittenVesi herahtaa kielelle ajatuksen voimalla – Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
-
Oudoimmat1 viikko sittenYliopistot jakoivat turvaseksikampanjassa reikäisiä kondomeita: 10 surkuhupaisaa ironian huipentumaa – osa 2