Tiede

Lukijoiden kysymyksiä: Onko kaikilla eläimillä napa?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään tänään se, että onko kaikilla eläimillä napa.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki etsii nyt vastauksen siihen, että onko kaikilla eläimillä napa. Jos on, niin ainakaan se ei ole yhtä näkyvä kuin ihmisellä. Mutta otetaan asiasta selvää!

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Advertisement

Onko kaikilla eläimillä napa?

Kaikilla eläimillä ei ole napaa, sillä se on leikatun napanuoran jättämä arpi. Napa voi siis olla vain nisäkkäillä, joiden poikaset kasvavat emon kohdussa. Kehittyvät poikaset saavat ravintonsa istukan kautta, johon ne ovat yhteydessä napanuoran välityksellä.

Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että kaikilla nisäkkäilläkään ei ole napaa. Nisäkkäiden luokka jakaantuu muniviin nisäkkäisiin, pussieläimiin ja istukallisiin nisäkkäisiin. Munivista nisäkkäistä elossa on enää nokkaeläimet eli vesinokkaeläin ja viisi nokkasiililajia, jotka alaluokkansa nimen mukaisesti lisääntyvat munimalla. Ei istukkaa, ei napanuoraa, eikä siis napaa.

Pussieläimillä – kuten kenguruilla ja koaloilla – poikanen kyllä kehittyy aluksi äidin kohdussa. Mutta alkio on irrallisessa ruskuaispussissa, josta se saa kaiken tarvitsemansa ravinnon. Noin reilun kuukauden jälkeen pieni poikanen tulee ulos ruskuaispussista, siirtyy synnytyskanavaa pitkin äidin pussiin ja kiipeää nisälle.

Matka voi ison emokengurun tapauksesssa olla jopa puoli metriä; se on aika käsittämätön suoritus parin sentin mittaiselta sokealta poikaselta. Joten pussieläimilläkään ei ole napaa, koska niillä ei missään vaiheessa ole emoon yhteyttä napanuoran välityksellä.

Tästä päästäänkin istukallisiin nisäkkäisiin, joihin me ihmisetkin siis kuulumme. Kaikilla istukkanisäkkäillä on elämän alussa istukkaan yhteydessä oleva napanuora; niinkuin ryhmän nimikin kertoo. Muilla lajeilla napanuoran arpi ei vain ole yhtä selvä kuin ihmisillä, mutta olemassa se joka tapauksessa on. Monilla eläinlajeilla arpi on karvapeitteen alla piilossa ja sen voi yrittää omalta lemmikiltä paikallistaa etsimällä pientä karvatonta viivaa.

Vain ihmisillä napa on  selvästi erottuva, mikä johtuu napanuoran katkaisutyylistä. Meillä napanuora leikataan ja tynkä solmitaan tiukasti jälkivuodon ehkäisemiseksi.

Advertisement

Synnytyksen jälkeen napasuonten verenkierto kyllä pysähtyy, mutta me haluamme ottaa varman päälle. Muut eläinemot katkaisevat napanuoran yleensä hampaillaan; siksi arpi on tasaisempi ja pienempi kuin meillä.

*

Tiedätkö muuten, mikä on omfalofobia? Se on sairaalloinen navan pelko. Lue lisää täältä: Top 10 oudoimmat fobiat.

Tiede

10 yllättävää tapaa, joilla sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen

Julkaistu

Tässä tulee kymmenen tapaa, joilla sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen.

Listafriikki käy nyt läpi yllättäviä tapoja, joilla sää vaikuttaa ihmiseen. Sää muuttaa käytöstämme, vaikuttaa merkittävästi terveyteemme ja myös tapaan, jolla aivomme käsittelevät tietoa.

Tällä listalla emme kerro siitä, kuinka aurinko polttaa tai pakkasella iho kuivaa. Nyt mennään erikoisempiin juttuihin, joista osa saa todenteolla pohtimaan omaa käytöstä. Nimittäin sää vaikuttaa huomaamattamme myös arvostelukykyyn ja päätöksentekoon. Se on melko pelottava ajatus, mutta toisaalta aika moni muukin asia vaikuttaa ihmisen toimintaan, joten hetkiä päätösten tai tärkeiden valintojen tekemiseen ei kannata ruveta siirtämään sään perusteella.

Sydänkohtaukset ja halvaukset lisääntyvät talvella

Tämän luulisi kyllä olevan toisin päin! Ja onhan se totta, että äärimmäiset lämpötilat molempiin suuntiin rasittavat kehoa, mutta kylmä tekee sydämelle kirjaimellisesti enemmän hallaa.

Sydän joutuu tekemään enemmän töitä kierrättääkseen verta ympäri kehoa ja pitääkseen sen lämpimänä. Samaan aikaan elimistössä tapahtuu muita muutoksia, joilla se kamppailee kylmää vastaan: verisuonet supistuvat, jolloin sydämen hapensaanti laskee. Tästä syystä sydämen on pumpattava entistä kovemmin saadakseen veren kulkemaan supistuneissa suonissa. Tämä yksinkertainen kysynnän ja tarjonnan epäsuhta johtaa verenpaineen ja sykkeen kohoamiseen, mistä lopputulos voi pahimmillaan olla sydänkohtaus tai aivoinfarkti.

Joten kun aina varoitellaan huhkimasta kesäkuumalla, niin talvipakkasilla lumitöiden tekeminen saattaa olla paljon vaarallisempaa!

Kuuma sää vähentää siittiöiden määrää

Siittiöiden määrän aleneminen kuumalla säällä on todettu jo 1980-luvulla tehdyissä tutkimuksissa, eikä tilanne ainakaan ilmastonmuutoksen myötä ole paranemaan päin. On evoluution kannalta omituista, että kivekset sijaitsevat ruumiinontelon ulkoupuolella varsin haavoittuvaisina. Mutta siihen (niinkuin kaikkiin muihinkin sopeumiin) on hyvä syy: siittiöiden muodostuminen vaatii ruumiinlämpöä viileämmät olosuhteet. Urospuolisen ihmisen, jota mieheksikin kutsutaan, siittiöille optimaalinen lämpötila on 34 celsiusastetta.

Ympäristön lämpötilalla on yllättävän paljon merkitystä, sillä talvella siemennesteessä on enemmän siittiöitä kuin kesällä. Jos ja kun ilmasto muuttuu ja lämpötilat vain jatkavat kohoamistaan, ovat siittiöt todellisessa vaarassa.

Advertisement

Useissa tutkimuksissa on todettu, että siemennesteessä olevien siittiöiden määrä on suurimmillaan talvella ja pienimmillään kesän kuumuudessa. Esimerkiksi Teksasissa vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että joillakin miehillä kesäiset siittiömäärät olivat tasolla, joka luokitellaan hedelmättömyydeksi, mutta talvella määrä oli täysin normaalilla tasolla.

Matalapaine ja kylmyys lisää nivelkipuja

Olet varmasti kuullut jonkun ennustavan myrskyn tulevan, koska tuntee sen luissaan. Silmien pyörittelyn sijaan varoitukseen voi suhtautua puolivakavasti, sillä jotkut ihmiset oikeasti tuntevat ilmanpaineen vaihtelut kehossaan.

Toisaalta yhteyttä huonon sään ja nivelkipujen välillä ei ole kyetty lukuisissa tutkimuksissa vahvistamaan, ja monien lääkäreiden mielestä kyse on plasebovaikutuksesta: iänkaiken on puhuttu sään aiheuttamista kivuista, joten sateella tunnettu kipu polvessa yhdistetään heti säähän. Siinä kohtaa unohtuu, että aurinkoisellakin säällä kolottaa.

On myös lääkäreitä ja varsinkin potilaita, jotka uskovat nivelkipujen ja matalapaineen välillä olevan yhteyden. Erityisesti kiputuntemuksia kokevat nivelreumapotilaat, joilla tulehdussolut tuhoavat omia kudoksia. Saattaa olla, että suojaava rusto on niin pahoin vaurioitunut, että luiden kipureseptorit ja hermot havaitsevat ilmanpaineen vaihtelut terveitä niveliä herkemmin.

Toisen teorian mukaan matalapaine saa nivelten kudokset laajentumaan, mikä aiheuttaa kipua ja jäykkyyttä. Korkeapaineessa ilmanpaine on nimensä mukaisesti suurempi, joten ilmakehä ”puskee” meitä vasten estäen kudosten laajentumisen. Ilmanpaineen laskiessa kudoksilla on enemmän tilaa.

Aivot toimivat parhaiten harmaalla säällä

Kun ulkona sataa ja on synkkää, voi mieli olla matalana ja auringonvalon vähäisyys aiheuttaa todistetusti masennusta. Mutta ihmisen älylliset toiminnot ovat parhaimmillaan silloin, kun sää on surkeimmillaan.

Tutkimusten mukaan muisti toimii paremmin pilvisellä kuin aurinkoisella säällä. Eräässä australialaistutkimuksessa shoppailijoille tehtiin pistokokeita pienestä myymälästä lähtemisen jälkeen ja heitä pyydettiin muistamaan sattumanvaraisten esineiden sijainti. Huonolla säällä muistettujen esineiden määrä oli kolminkertainen verrattuna aurinkoisiin päiviin. Tutkijoiden mukaan kyse on siitä, että kauniina päivinä ihmiset ovat paremmalla tuulella eivätkä kiinnitä samalla tavalla huomiota mitättömiin asioihin. Hyväntuulisuus voi kadota, jos kuluttaa energiaa epäolennaisuuksiin.

Advertisement

Ollessaan huonolla tuulella, joka siis on yleisempää huonolla säällä, ihmisillä on tapana käyttää niin sanottua alhaalta ylöspäin suuntautuvaa tiedonkäsittelyä. Tällöin mennään suoraviivaiseen, aistihavainnoista koottavaan prosessointiin verrattuna ylhäältä alaspäin suuntautuvaan ajatusmalliin, jossa aiemmat kokemukset, konteksti ja yleinen tietämyksemme muokkaavat tiedonkäsittelyä. Arvellaan, että alhaalta ylöspäin tapahtuva tiedonkäsittely on tehokkaampaa muistamisen kannalta.

Esimerkiksi opiskelijan kannattaisi tämän perusteella päntätä tentteihin nimenomaan pilvisinä päivinä, sillä silloin aivot keskittyvät paremmin juuri haluttuun asiaan.

Äkillinen muutos ilmanpaineessa voi käynnistää synnytyksen

Sadepilviä horisontissa – kohta tulee lähtö synnärille. Näin ainakin Japanissa tehdyn pitkäaikaistutkimuksen mukaan. Tokion lääketieteellisessä yliopistossa tehty ja vuonna 2006 julkaistu tutkimus osoittaa, että synnytysten määrä lisääntyy ilmanpaineessa tapahtuvien nopeiden muutosten myötä. Seitsemän vuoden ajalta synnytyksiä läpikäyneet tutkijat havaitsivat, että merkittäviä piikkejä tuli nimenomaan matalapaineen alla.

Tutkimuksessa löydettiin yhteys äkillisen ilmanpaineen laskun ja lapsiveden menemisen välillä. Lapsiveden meneminen tarkoittaa siis sitä, että sikiökalvot puhkeavat, ja lapsivettä rupeaa tihkumaan tai sitä lorahtaa kunnolla ulos – kuten elokuvissa. Ja silloin vauva on valmis tulemaan. Joskus sikiökalvot puhkeavat vasta ponnistusvaiheessa, jolloin synnytys on ollut jo hyvän aikaa käynnissä.

Synnytysten määrä kasvaa siis ilmanpaineen vaihtelussa kumpaankin suuntaan, mutta spontaani sikiökalvojen puhkeaminen ja lapsiveden meneminen on matalapaineen tekosia. Johtuisiko samasta syystä kuin nivelten kipu ja jäykkyys matalapaineen alla? Kudokset pääsevät laajenemaan ja sikiökalvot venyvät puhkeamiseen asti.

Lämpötila vaikuttaa arvostelukykyymme

Jos ikinä joudut oikeuteen rikoksesta syytettynä, niin pidä peukut pystyssä, että käsittely tapahtuu kesällä. Lämmin sää nimittäin tekee meistä vähemmän tuomitsevia. Toivottavaa tietenkin on, että ei koskaan joutuisi kyseisenlaiseen tilanteeseen.

Asiaa on tutkittu muun muassa Saksassa, jossa yli sadalle yliopisto-opiskelijalle näytettiin pidätyskuvia. Koehenkilöt, jotka olivat viileässä huoneessa, arvioivat pidätetyt henkilöt kylmäverisiksi rikollisiksi, jotka viettävät kaiken aikansa suunnitellen tihutöitä. Lämpimässä huoneessa kuvia arvioineet taas näkivät pidätetyt impulsiivisina, hetken mielijohteesta rikoksiin päätyneinä henkilöinä. Jos vedetään mutkat suoriksi, niin lämpötilasta riippuen henkirikoksesta syytetty voi saada tuomion murhasta tai taposta, joista annettavat rangaistukset ovat aivan eri luokkaa.

Advertisement

Lämpimässä myös ihmiset ovat lämpimämpiä ja epäitsekkäämpiä. Kylmässä toisiin ihmisiin suhtautuminen on kalseampaa.

Sää voi vaikuttaa siihen, mihin pääsee opiskelemaan

Tämä on varsin pelottava teoria ja liippaa läheltä listan edelliseen kohtaa, jossa käsiteltiin sään vaikutusta arvostelukykyyn. Nyt mennään siihen, miten ihmiset säästä riippuen arvostavat erilaisia asioita.

Käyttäytymistieteiden professori, sosiaalipsykologi Uri Simonsohn on tutkinut muun muassa yliopistojen opiskelijavalintaa ja sitä, mitkä kaikki seikat vaikuttavat valintaan. Vuonna 2007 hän julkaisi tutkimuksen, jossa seurattiin 682 opiskelemaan pyrkineen haastatteluja. Simonsohn halusi selvittää, miten sää vaikuttaa haastattelijoiden arvioihin.

Ja kuten Simonsohn oli ennustanut, säällä oli merkittävä vaikutus siihen, mitä saavutuksia haastattelija piti arvossa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin varsin kuvaavasti otsikoidussa artikkelissa: Clouds make nerds look good eli pilvet saavat nörtit näyttämään hyvältä. Kävi siis ilmi, että pilvisinä päivinä haastattelijat suosivat niitä nuoria, jotka olivat akateemisesti ansioituneita. Aurinkoisella säällä tehdyissä haastatteluissa koulumenestys ei tokikaan ollut sivuseikka, mutta esimerkiksi urheilusaavutuksilla, kerhotoiminnalla tai erilaisiin toimikuntiin kuulumisella oli suurempi merkitys.

Jos esimerkiksi opiskelemaan pyrkivä on ahkerasti mukana koulunsa teatteritoiminnassa, mutta hänen numeronsa eivät välttämättä ole täydelliset, on yliopistoon pääseminen todennäköisempää aurinkoisena haastattelupäivänä.

Simonsohnin tutkimusten mukaan muutokset pilvipeitteessä suuntaan tai toiseen voivat nostaa hyväksymisen todennäköisyyttä jopa 12 prosentilla.

Advertisement

Rikoksia tehdään vähemmän huonossa ja kylmässä säässä

Ei varmasti ole mitenkään yllättävää, että väkivaltarikoksia tehdään huonolla säällä vähemmän. Yllättävää on se, miten paljon tutkimustietoa asiasta on. Vuonna 2013 Science-lehdessä julkaistiin kokooma-artikkeli valtavasta määrästä dataa, johon kuului tutkimuksia jokaisesta maailmankolkasta ja niissä oli perehdytty ajanjaksoihin 12 000 vuoden takaa aina nykypäivään saakka. Yhteenvedossa havaittiin, että lämpötilan nousu on aina lisännyt rikollisuutta, erityisesti väkivaltarikosten määrää, maailmanlaajuisesti.

Tämä on havaittavissa pienemmässäkin mittakaavassa: kesäisin tehdään enemmän rikoksia kuin talvisin. Kylmä tai sateinen sää ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuta ihmisten käytökseen, sillä ”tarve” varastaa, pahoinpidellä tai tappaa ei ole kesällä sen suurempi kuin talvella. Kyse on siitä, että ihmisiä liikkuu ulkona vähemmän; oli kyse uhreista tai rikollisista. Mutta säällä siis on merkitystä, ja jos meillä on koko ajan lämpimämpää ja lämpimämpää, niin rettelöitä on tiedossa. Tämä kannattaa pitää mielessä myös lomareissun ajankohtaa suunnitellessa.

Nyt on pakko liittää tähän mukaan yksi omakohtainen tarina. Helmikuussa 2015 olimme New Yorkissa ja tuo viikko oli kylmä. Siis todella kylmä. Sehän ei meitä hidastanut – päinvastoin, sillä mihinkään nähtävyyksiin ei tarvinnut jonottaa. Meidän Airbnb-isäntä naureskeli, että moneen päivään ei ole tapahtunut murhia, sillä murhaajatkaan eivät halua tulla ulos sellaisella pakkasella. Myöhemmin luin, että kyseessä oli pisin murhaton putki New Yorkissa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kokonaista 12 päivää ilman raportoituja murhia. Tuo helmikuinen pätkä oli myös harvinaisen kylmä. Meillä oli siis viileä, mutta turvallinen lomaviikko!

Kädet ja jalat turpoavat kuumassa

Kuumalla säällä kämmenet ja jalat voivat turvota merkittävästi. Jopa niin paljon, että helteisenä päivänä voi olla syytä jättää sormukset lipaston päälle. Ilmiö on voimakas varsinkin silloin, kun korkeaan lämpötilaan yhdistyy korkea ilmankosteus. Tällöin elimistöllä on vaikeuksia jäähdytellä, minkä se tekee etenkin hikoilun avulla. Tämän lisäksi lämpöä siirretään kehon sisäosista ja lihaksista ihon pinnalla, mikä tapahtuu ohjaamalla enemmän verta iholle.

Pintaverenkierron tehostuessa verisuonet laajenevat; se on hyvä, koska tällöin lämpöä pääsee pois enemmän. Toisaalta verisuonten laajentuessa niissä olevaa nestettä pääsee tihkumaan ympäröiviin kudoksiin, mikä näkyy sitten turpoamisena.

Turpoaminen on yleisempää naisilla, sillä naisten rasvaprosentti on luontaisesti korkeampi kuin miesten, ja mitä enemmän rasvaa, sitä kehnommin lämpö pääsee poistumaan.

Sateet pahentavat allergiaa

Toisin kuin voisi luulla, niin sateet laittavat kausiluontoisesta allergiasta kärsivät vieläkin tukalampaan olotilaan. Pitkään kestävä sade kyllä vähentää ympäriinsä leijailevia siitepölyhiukkasia ja huuhtoo ne lopulta mukanaan, mutta kun sateet alkavat, pahentuvat monen allergikon oireet huomattavasti.

Kun sadepisara maahan tippuessaan osuu siitepölyryppääseen, hajoaa tuo kasauma pienemmiksi osasiksi, jotka leviävät helpommin ja nopeammin ympäristöön. Siitepölyn määrä ilmassa on usein suurimmillaan sateella. Siksi sadekuurojen aikaan allergiaoireet voivat pahentua, vaikka kuivalla säällä sitä toivoo sateiden tuomaa ”helpotusta”.

Advertisement
Continue Reading

Tiede

Hävinneet haukut: 10 sukupuuttoon kuollutta koirarotua – osa 1

Julkaistu

Nyt listataan koirarodut, jotka ovat syystä tai toisesta hävinneet eli kuolleet sukupuuttoon.

Kun puhutaan eliöiden sukupuutosta, niin ensimmäisenä mieleen eivät varmaankaan tule koirarodut. Mutta historian saatossa lukuisia koirarotuja on hävinnyt erinäisistä syistä.

Kyse voi olla muun muassa vakavasta tautiepidemiasta tai siitä, että kyseinen rotu ei ole enää tarpeellinen ihmisille siinä muodossa, johon se alunperin jalostettiin.

Voi myös olla, että jatkojalostus ja sekoittuminen muihin rotuihin on johtanut tietyn rodun katoamiseen. Tai sitten yksinkertaisesti jokin koirarotu ei ole enää ollut ihmisen silmää miellyttävä, jolloin sen suosio on romahtanut ja lopulta johtanut häviämiseen.

Koirarotujen sukupuutto ei kuitenkaan ole mikään kaukaiseen historiaan jäänyt tapahtuma. Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI tunnustaa 356 rotua, joiden joukossa on useita uhanalaisia koirarotuja.

Tällä listalla esitellään 10 koirarotua, jotka ovat jo syystä tai toisesta hävinneet. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen.

Advertisement

Dalslanninkoira

Ruotsalainen dalslanninkoira olisi saattanut vaipua kokonaan unholaan, ellei rodusta intohimoisesti kiinnostunut Il Öhman olisi ruvennut tutkimaan ja selvittelemään sen historiaa. Öhman kiersi 1950-luvulla syrjäisiä kyliä etsien sinnikkäästi rodun mahdollisia jäljellä olevia yksilöitä, mutta yhtäkään ei löytynyt. Dalslanninkoira oli jo ehtinyt hävitä.

Monet pienten kylien ihmiset kuitenkin muistivat dalslanninkoiran ja Öhman kirjasi ylös kertomuksia näistä pelottomista vartijoista. Vaikka rotu oli kadonnut, sai Öhman kuitenkin käsiinsä vuodelta 1904 peräisin olleen harvinaisen valokuvan, joka esittää puhdasrotuista dalslanninkoiraa nimeltään Bella. Bella ja omistajansa poseeraavat yllä olevassa kuvassa.

Kukaan ei tiedä varmasti, mikä dalslanninkoiran alkuperä oli. Syntyikö rotu Ruotsissa vai tuotiinko sitä maahan jo puhtaaksi jalostettuna. Jo ensimmäisen vuosituhannen lopulta peräisin olevissa viikinkien tarinoissa mainitaan suuria, pitkäkarvaisia vahtikoiria, mutta on tietysti mahdoton sanoa, olivatko nämä juuri dalslanninkoiria. Faktana tiedetään se, että 1600-luvulla dalslanninkoiria oli Lounais-Ruotsin maatiloilla vahteina.

Dalslanninkoiria käytettiin pääasiassa suojelemassa karjaa suurpedoilta, kuten karhuilta ja susilta. Vaikka rotu oli vahva ja ketterä, eivät koirat suojeluvaistonsa ja rohkeutensa vuoksi välttyneet yhteenotoilta petojen kanssa. Vakavat vammat eivät olleet harvinaisia, joten omistajat rupesivat laittamaan koirille kaulaan suurilla piikeillä varustettuja pantoja. Tällaisia pantoja oli myös viikinkilegendojen vahtikoirilla.

1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä dalslanninkoirien määrä alkoi laskea tasaisesti; osittain siksi, että susien ja karhujen määrä vähentyi eteläisessä Ruotsissa. Myös karjanhoidon kehittyminen ja tuliaseiden yleistyminen johtivat siihen, että dalslanninkoirien työt vähenivät: karja ei enää laiduntanut vapaasti kaukana maatilasta ja ihmiset kykenivät aseilla ajamaan petoja pois.

Vuonna 1854 iskenyt raivotautiepidemia vähensi koirien määrää ja 1860-luvun lopun suuret katovuodet olivat viimeinen niitti. Suurien ja pitkälti tarpeettomiksi tulleiden koirien pitäminen oli nälänhädän vuosina aivan liian kallista.

Advertisement

Vaikka rotua pyrittiin 1800-luvun lopulla vielä elvyttää, olivat yritykset tuloksettomia. Dalslanninkoira julistettiin hävinneeksi vuonna 1913.

Cordobantaistelukoira

Cordobantaistelukoira jalostettiin nimensä mukaisesti Argentiinan Córdobassa. Ja niin ikään nimensä mukaisesti tämä koirarotu oli jalostettu koiratappeluihin.

Se oli tunnettu äärimmäisestä kivunsietokyvystään ja valmiudestaan taistelemaan kuolemaan saakka. Taisteluvietti ja aggressio muita koiria kohtaan oli niin voimakas, että toisinaan urokset ja naarat kävivät mieluummin toistensa kimppuun kuin parittelivat. Astuttaminen ei siis ollut mikään läpihuutojuttu. Kuten ei ollut metsästyskään.

Metsästyksessä ei voitu käyttää isoa koirajoukkoa, ja pienenkin ajueen oli koostuttava sekä nartuista että uroksista; muuten koko homma meni tappeluksi. Vaikka cordobantaistelukoira oli taitava metsästäjä, johti aggressiivisuus muita koiria kohtaan ja kyvyttömyys laumatyöskentelyyn lopulta rodun kohtaloksi.

Cordobantaistelukoirien lukumäärä oli 1900-luvulle tultaessa laskenut lähes olemattomaksi – osittain siksi, että niin moni rodun edustaja menetti henkensä hurjissa koiratappeluissa. Viimeinen niitti tuli kuitenkin 1920-luvulla, kun vain 18-vuotias Antonio Nores Martinez päätti lähteä luomaan uutta argentiinalaista koirarotua.

Nores Martinezin tavoitteena oli synnyttää rotu, joka kykenisi metsästämään suurriistaa, kuten puumia ja villisikoja, ja toimimaan saumattomasti muiden koirien kanssa. Sata vuotta sitten argentiinalaiset metsästäjät eivät käyttäneet tuliaseita, vaan puukkoja, joten koirien piti olla tarpeeksi vahvoja ja pelottomia pitämään suurikin peto paikallaan.

Advertisement

Moni haluttu ominaisuus oli kohdallaan cordobantaistelukoirassa, joten Nores Martinez käytti sitä uuden rodun pohjana. Jalostuksessa käytettiin myös useita muita rotuja, joilta saatiin mukaan muun muassa rauhallisempaa luonnetta erityisesti muita koiria kohtaan. Vuonna 1928 Nore Martinez kirjoitti ensimmäisen rotumääritelmän luomuksestaan, joka sai nimen dogo argentino. Sen myötä viimeisetkin puhtaat cordobantastelukoirat olivat hävinneet.

Turnspit

Turnspit oli koirarotu, jota käytettiin 1500-luvun Englannissa työkoirana isoissa keittiöissä niin majataloissa kuin kotitalouksissa. Rotua voisi suomeksi kutsua vaikkapa vartaankääntäjäksi, sillä sen työtehtäviin kuului suurten lihavartaiden pyörittäminen.

Useita tunteja kestävä rattaiden veivaaminen käsin oli ihmisille tuskallista puuhaa, joten kyseistä hommaa varten ruvettiin jalostamaan sopivaa koirarotua. Lyhytraajainen ja pitkävartaloinen koira juoksi rattaassa, joka oli yhteydessä tulipesän yllä paistuvaan vartaaseen. Näin liha kypsyi tasaisesti jokaiselta puolelta.

Ongelmitta ei kuitenkaan näiden työkoirien kanssa selvitty. Ne tiesivät, milloin oli työpäivä ja lähtivät usein omille teilleen ennen vuoronsa alkua. Tällöin rattaita pyörittämään valjastettiin hanhia.

Koirat myös aistivat, milloin niiden normaali työaika loppui, joten jos päivä vaikutti menevän kovasti ylitöiden puolelle, hyppäsivät ne oma-aloitteisesti rattaasta pois. Paistakoot ihmiset omat lihansa!

Vaikka turnspit-koirat saivat olla vapaalla sunnuntaisin ja osallistua kirkonmenoihin omistajiensa jalkojen lämmittäjinä, pidettiin niitä ennemminkin keittiötyövälineinä kuin lemmikkeinä.

Advertisement

Tästä syystä niiden määrä alkoi laskea 1800-luvulla, kun vartaiden pyörittämiseen keksittiin erillinen laite – rodusta tuli ihmisille tarpeeton. Seuraavan vuosisadan alussa turnspit oli jo hävinnyt koirarotu.

Salishinvillakoira

Pohjois-Amerikassa Salishin meren ympäristössä eläneillä kansoilla ei ollut lampaita ja villien lumivuohien villan kerääminen oli äärimmäisen vaikeaa. Tekstiilejä kuitenkin tarvittiin, joten ihmiset jalostivat tuohon tarpeeseen sopivan villakoiran.

Salishinvillakoiraksi kutsutulla rodulla oli valkea, pitkä ja paksu karva, joka aina vuosittain alkukesästä kerittiin. 10–20 koiran laumat pidettiin visusti erossa muista koirista, jotta rotu pysyi puhtaana. Raa’alla lohella ruokitut villakoirat elivät eristettyinä aidatuissa luolissa.

”Villasta” tehtiin tietenkin vaatteita, mutta myös kallisarvoisia vilttejä. Uskonnollisissa seremonioissakin käytettyjä vilttejä pidettiin lähes samanarvoisina kuin orjia.

Salishinvillakoiran päivät rotuna lähtivät vetelemään viimeisiään 1820-luvulla, kun mantereen itäosissa jo parisataa vuotta kukoistanut turkiskauppa laajeni länsirannikolle. Salishin mereen laskevien suurten jokien varsille perustettiin muutama suuri turkiskauppapaikka, joiden myötä länteen saapui massatuotannolla koneellisesti tehtyjä vilttejä.

Yhden perinteisen viltin tekemiseen tarvittiin monen koiran karvat, ja koiralaumallisen ruokkiminen vaati yhteisöiltä paljon. Jos valmiin viltin sai ostettua vain muutamalla majavannahalla, niin valinta oli helppo. Lisäksi vuosisadan puoliväliin tultaessa saatavilla oli valmiiksi värjättyä, lampaanvillasta tehtyä lankaa, eikä salishinvillakoirien karvaa enää tarvittu.

Advertisement

Kauppiaat toivat lännestä myös muita koiria, jotka risteytyivät salishinvillakoirien kanssa hävittäen rodun lopullisesti. Joitakin harvoja yksilöitä kerrotaan eläneen syrjäisissä reservaateissa vielä 1900-luvun alussa, mutta rodun puhtaudesta ei tietenkään voida olla varmoja.

Havaijinkoira

Ensimmäiset koirat saapuivat Havaijille yhdessä polynesialaisten uudisasukkaiden kanssa jo ennen 1000-luvulle siirtymistä. Ne elivät vapaasti yhdessä sikojen kanssa, mutta eivät koskaan villiintyneet – mahdollisesti siksi, että ihmisten läheisyydessä riitti helppoa ruokaa.

Havaijilla ei ollut isoja petoja eikä muitakaan kookkaita maanisäkkäitä, ihmisten tuomia sikoja lukuunottamatta, joten koirille ei ollut tarvetta vahteina tai apuna metsästyksessä. Eivätkä ne varsinaisesti olleet lemmikkejä. Mikä siis oli havaijinkoiran tehtävä?

Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, niin tämä koirarotu oli lihakarjaa. Havaijilaisen uskonnon mukaan naiset eivät saaneet syödä sianlihaa, koska sika oli Lono-jumalan ruumiillistuma ja se kantoi sisällään ainoastaan miehille suotuja voimia. Havaijinkoirat olivat siis varsinkin naisille kallisarvoisen proteiinin lähde.

Koiria ruokittiin paikallisen taaro-kasvin tyvimukuloista tehdyllä sakealla nesteellä, sillä tietenkään arvokasta sianlihaa ei tuhlattu koirien ruokasi. Taikinamaisen poi-ruoan lipittäminen lihotti koirista laiskanpulleita.

Koirarotua ei tarkoituksella jalostettu mihinkään suuntaan, mutta aikojen kuluessa niille kehittyi käyttötarkoituksensa ja ruokavalionsa vuoksi tiettyjä ominaispiirteitä. Havaijinkoira oli pullea, lyhytjalkainen, litteäkalloinen ja hidasliikkeinen. Kuuluisa tutkimusmatkailija James Cook, joka oli ensimmäinen Havaijisaarille seilannut eurooppalainen, kuvaili paikallisia koiria pömppömahaisiksi.

Advertisement

Havaijinkoiran tarina omana rotunaan tuli päätökseen, kun sankoin joukoin saapuneet eurooppalaiset siirtolaiset toivat saarille muita koiria. Havaijinkoirat risteytyivät muiden rotujen kanssa, eikä 1900-luvulle tultaessa ollut jäljellä enää yhtään puhdasta rodun edustajaa. Häviämistä edesauttoi alkuperäisuskonnon kieltäminen, eivätkä länsimaiset valtaajat myöskään katsoneet hyvällä koiranlihan syömistä.

Ainoa varmaksi luokiteltu kuvallinen todiste havaijinkoirasta on saksalaisen maalarin ja tutkimusmatkailijan Louis Chorisin taiteilema piirros vuodelta 1816. Muuten se elää vain vanhoissa kertomuksissa.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

10 upeaa, mutta harvinaista pilvimuodostelmaa

Julkaistu

Pilviä on lukuisia erilaisia, mutta niihin harvemmin kiinnittää huomiota. Listafriikki halusi olla pilvien asialla ja esittelee kymmenen näyttävää, mutta harvinaista pilvimuodostelmaa.

Oletko ikinä katsellut pilviä ”sillä silmällä”? Nyt on korkea aika siirtää katseet taivaalle, koska sieltä löytyvät eräät luonnon upeimmista taideteoksista.

Toivottavasti et enää tämän listan jälkeen pidä pilviä itsestäänselvyytenä. Jospa innostut tästä niin, että alat pilvibongaajaksi. Listan kirjoittajalla taisi käydä niin!

Listafriikki esittelee nyt kymmenen upeaa, toinen toistaan harvinaisempaa pilvimuodostelmaa, joiden jälkeen taivaalle tuijottelu ei enää koskaan ole tylsää. Paitsi tietenkin jos taivas on pilvetön.

Helmiäispilvet

Helmiäispilviä voi Suomessa nähdä talvikuukausina, parhaiten auringonlaskun jälkeen tai juuri ennen sen nousua. Upeissa pastellinsävyissä hehkuvat helmiäispilvet ovat kuitenkin hyvin harvinaista herkkua: niiden vuosittaisen esiintymisen voi laskea yhden käden sormilla. Parhaiten niitä voi nähdä vuoristojen läheisyydessä, muun muassa Länsi-Lapissa, jossa Skandit nostavat alailmakehän kosteutta kylmään ja kuivaan stratosfääriin. 

Vedestä sekä typpi- ja rikkihaposta muodostuvien kiteiden kauneudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Yli 15 kilometrin korkeudessa ja -85 celsiusasteessa muodostuvat jääkiteet vapauttavat auringonsäteilyn ansiosta klooria ja siten edistävät otsonikatoa.  

Reikäpilvet

Reikäpilvi muodostuu ylä- tai keskipilviin, kun kosteus alkaa jostain syystä jäätymään ja putoamaan. Kuulostaa kummalliselta, tutkitaan siis tarkemmin.

Advertisement

Pilvissä olevat vesipisarat ovat huomattavasti kylmempiä kuin veden jäätymispiste; ne ovat siis alijäähtyneitä. Pisaroissa ei ole niin sanottua jäätymisydintä, joten ne eivät voi muodostaa jäätä, ja pysyvät siten nestemäisinä -40 celsiusasteeseen saakka.

Kun lentokone ohittaa pilvikerroksen, sen siipien ja/tai propellien ympärillä kiitävä ilma laajenee ja viilenee, mikä saa pilven alijäähtyneet pisarat jäätymään. Kun ensimmäiset jääkiteet ovat muodostuneet, syntyy ketjureaktio, jossa viereiset pisarat liittyvät naapureidensa joukkoon ja suuri määrä jäätä putoaa. Reaktio on nopea, sillä alle tunnissa reikäpilvet voivat kasvaa halkaisijaltaan jopa 50 kilometrin kokoisiksi.

Valaisevat yöpilvet

Kuva: Joshua Humpfer | Unsplash

Valaisevat yöpilvet syntyvät, kun pienten pölyhiukkasten ympärille muodostuu jääkiteitä. Tuon pölyn arvellaan olevan peräisin voimakkaista tulivuorenpurkauksista ja meteoreista. Nämä pilvet havaittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1885, mikä tapahtui kaksi vuotta sen jälkeen, kun Indonesiassa sijaitseva Krakataun tulivuori oli tuhoisasti purkautunut. 

Pilvien tutkiminen on hankalaa, koska ne sijaitsevat pilvistä korkeimmalla, noin 85 kilometrin korkeudessa, eli lähellä avaruuden niin sanottua rajaa. Valaisevia yöpilviä voi nähdä ainoastaan pohjoisella pallonpuoliskolla kesäkuukausina. Oikea hetki on juuri auringon laskettua, kun maassa on jo pimeää, mutta auringon säteet saavuttavat korkealla taivaalla sijaitsevat kuuran peittämät kiteet. Kolme kertaa Suomen kokoisina lauttoina liikkuvat pilvet hehkuvat kauniin sinivalkoisina.

Valaisevia yöpilviä on alettu viime vuosikymmeninä näkemään yhä enemmän, mikä johtuu todennäköisesti ilmaston lämpenemisestä, joka vastavuoroisesti viilentää yläilmakehän. Pilvet muodostuvat noin 120 pakkasasteessa, joten niiden syntymiselle on ilmastonmuutoksen vuoksi pidemmän aikaa otolliset olosuhteet. 

Mantelipilvet

Mantelipilvet ovat viralliselta nimeltään altocumulus lenticularis, mikä on viittaus niiden tasaiseen, linssimäiseen (engl. lens) ulkonäköön. Kuvaa kun katsoo, niin ei yllätä lainkaan, että mantelipilvien uskotaan olevan yleinen syyllinen UFO-havaintoihin. Niitä havaitaan useimmiten vuoristoissa.

Kun liikkuva ilma kohtaa esteen, monesti siis vuoren, on sen pakko liikkua kohteen yli. Kun ilma lipuu esteen toiselle puolelle, vetää painovoima sitä hieman alaspäin, ennen kuin sen vieterin lailla palaa takaisin ylös. Tasainen ilmamassa nousee ja laskee matkatessaan vuoren yli ja jättää jälkeensä näkymättömän, levymäisen aallon.

Advertisement

Jos ilma on tarpeeksi kosteaa, muodostaa se mantelipilviä, kun ”levyt” nousevat viileämpään yläilmaan. Muihin pilviin verrattuna mantelipilvet ovat erikoisia siinä mielessä, että ne pysyvät paikoillaan ja näyttävät leijuvan vuoren yläpuolella. Kuin lentävät lautaset.

Utarepilvet

Utarepilvet ovat pyöreitä, pussimaisia ulokkeita, jotka näyttävät roikkuvan muusta pilvipeitteestä.

Utarepilvet ovat kuin uppoavia taskuja, jotka koostuvat kylmästä ja kosteasta ilmasta. Useimmiten niitä voi nähdä ukkospilvien reunoilla ja ne ovatkin merkki tulevasta tai jo ohi menneestä myrskystä.

Tavallinen ukkospilvi syntyy, kun lämmintä ja kosteaa ilmaa virtaa ilmakehän ylempiin kerroksiin. Pilven yläosa alkaa levitä sivusuuntaan, kun se korkeussuunnassa on saavuttanut stratosfäärin. Stratosfäärn vakaampi ja kuivempi ilma toimii kuin kattona ukkospilvelle.

Pilven kasvaessa tarpeeksi korkeutta irtoaa siitä sivusuunnassa leviävä alasin, jonka alapuolella on pilvimassaa huomattavasti kuivempaa ilmaa. Kuivan ja kostean ilman rajalla nousuvirtaukset tasoittavat epätasapainoa kääntymällä laskuvirtauksiksi. Alasimen alaosaan alkaa muodostua laskuvirtausten aiheuttamia pullistumia eli utarepilviä.

Advertisement

Ne näyttävät siltä, kuin voisivat tipahtaa pisaran lailla minä hetkenä hyvänsä.

Rivipilvet

Rivipilvet syntyvät yleensä inversiotilassa, eli sellaisessa kohdassa ilmakehässä, jossa lämpötila kasvaa tai pysyy vakiona ylöspäin mentäessä. Normaalistihan lämpötila laskee, kun kohotaan ylöspäin. Inversiota tapahtuu Maata lähimpänä olevassa kerroksessa, troposfäärissä, usein lämpimän rintaman läheisyydessä.

Inversio aiheuttaa sen, että vesihöyry ei pääse kohoamaan lämpimän ja vakaan ilmakerroksen yli, vaan tiivistyy pilviksi. Jos olosuhteisiin lisätään vielä samansuuntainen tuuli, saattaa taivaalla nähdä pilvikaduiksikin kutsuttuja juovia. Tämän linkin kautta pääset katsomaan, miltä rivipilvet näyttävät satelliittikuvissa.

Yläilmoista rivipilvet vasta hienolta näyttävätkin. Alla oleva twiitti on australialaisen Virgin-lentoyhtiön Perthistä Adelaideen matkanneelta lennolta, jossa eräs matkustaja oli napannut epätodelliselta näyttävän kuvan rivipilvistä. Tuohtuneet seuraajat tuomitsivat kuvan muokatuksi, mutta meteorologit ovat todistaneet sen olevan aito ilmiö. 

Kelvinin-Helmholtzin pilvet

Näitä pilviaaltoja on vaikea uskoa todellisiksi. Kelvinin-Helmholtzin pilvet ovatkin yksi harvinaisimmista pilvityypeistä ja pilvien bongaajien keskuudessa tämä on kuin Graalin malja. Vaikka muodostelma voi syntyä kaikissa ilmakehän kerroksissa ja lähes kaikkialla maailmassa, kestävät aallot vain muutaman minuutin kunnes häviävät jälkeä jättämättä. 

Advertisement

Pilvikuvio syntyy, kun nopeasti liikkuva, lämmin ilmavirta kulkee kylmän, hitaan ja tiivimmän kerroksen yli. Fyysikot William Thompson (paremmin lordi Kelvininä tunnettu) ja Hermann von Helmholtz havaitsivat 1800-luvulla, että tuo ero vauhdissa ja tiheydessä saa aikaan lainehdintaa samalla lailla myös veden pinnalla. 

Kun nopeusero on juuri oikea, rullautuu tiheämpi aine yläosastaan ylös- ja eteenpäin, muodostaen pyörteen, joka lopulta rikkoutuu. Jos lämpimän ja viileän ilman rajapintaan muodostuu pilviä, tekevät ne ilmiöstä silmillä havaittavan. Mutta vain pieneksi hetkeksi.

Vaikka pilvet ovat kauniita katsoa, ovat ne lentäjille merkki erittäin epävakaista olosuhteista ja niiden läheisyydessä onkin vaarallista lentää.

Pienenä knoppitietona: Vincent van Goghin Tähtikirkas yö -maalaus on todennäköisesti saanut innoituksensa juuri näistä laineista taivaalla. Katso kuva museon sivuilta.

Tässä vielä muutama kuva ihasteltavaksi:

Advertisement

Asperitas-pilvet

Asperitas-pilvet ovat niin erikoisia ja harvinaisia, että ne hyväksyttiin omaksi pilvilajikseen vasta kesäkuussa 2015. Edellisen kerran uusi pilvityyppi oli lisätty Maailman ilmatieteen järjestön listaukseen vuonna 1951. Asperitas-pilvet näyttävät yksinkertaisesti siltä, kuin apokalypsi olisi iskemässä päälle. Tummat pyörteet liikkuvat uhkaavasti läpi taivaan.

Vuonna 2008 pilvitutkija Gavin Pretor-Pinney ehdotti nimeämättömän pilven lisäämistä pilviatlakseen, koska se oli herättänyt ihmisissä kiinnostusta. Eikä yhtään kumma, sillä ei joka päivä koe taivasta, joka näyttää myrskyävältä mereltä. 

Advertisement

Asperitas-pilviä nähdään usein ukkosmyrskyjen jälkeen, mutta hyvin harvoin ne itsessään tuovat edes sateita mukanaan. Vaikka pahaenteinen ulkonäkö voisi viittaisikin maailmanlopun meininkiin.

Supersolu

Supersolut ovat kaikkein harvinaisimpia ukkosmyrskyjä, ja hyvä niin, sillä niiden tuhovoima on lähes hurrikaanien luokkaa.

Tavallisesta myrskystä supersolut eroavat siten, että ne muodostavat mesosyklonin, eli pyörivän ja ylöspäin suuntautuvan ilmavirran, jonka avulla myrsky pysyy tuntikausia voimissaan.

Supersolu on siis pyörivä ukkospilvi, jonka synnyttämät syöksyvirtaukset katkovat puita ja hajottavat rakennuksia. Lisäksi tennispallon kokoiset rakeet, voimakas salamointi ja tulvia aiheuttavat rankkasateet lisäävät tuhoa entisestään. Vain kymmenesosa supersoluista muodostaa tornadon, mutta lähes jokainen tornado on supersolun aiheuttama. Säätutkat havaitsevat valtavien supersolujen muodostumisen, joten tornadovaroitus voidaan antaa hyvissä ajoin.

Advertisement

Vyörypilvet

Vyörypilvet ovat useimmiten osa suurta ukkospilveä.

Korkeussuunnassa kasvavan ukkospilven reunaan voi muodostua pitkittäinen, rullaa muistuttava kielekepilvi. Kun ukkospilven viileä ilmamassa laskeutuu alaspäin, kohtaa sen reuna lämpimän vyöhykkeen, josta se nostaa lämmintä ilmaa mukaansa. Lämpimän ja kostean ilman vesi tiivistyy, ja noustessaan se muodostaa rullaavalta näyttävän pilven.

Joskus, äärimmäisen harvoin, muodostuu ukkospilvestä täysin erillinen vyörypilvi, jota kutsutaan rullapilveksi. Yllä olevalla videolla nähdään Michiganjärvellä kuvattu, erikoistehosteelta näyttävä rullapilvi. Se on kuin valtava tornado, joka on kaadettu kyljelleen. 

Yksittäistä rullapilveä vieläkin harvinaisempi ilmiö on monta samanlaista peräkkäin. Australian pohjoisrannikolla sijaitseva Carpentarianlahti on rullapilvien osalta ainutlaatuinen paikka maailmassa. Siellä rullapilvien rivejä tavataan aina keväisin (lokakuussa) noin viikon ajan, kun olosuhteet ovat suotuisat. Muuallakin, esimerkiksi Kalifornian rannikolla voi satunnaisesti nähdä pilvimakkaroiden ryppään, mutta se on tuurista kiinni.

Advertisement

Pistokoe:

ÄLÄ katso seuraavan twiitin tekstiä, vaan tarkastele pelkästään kuvaa.

Mitkä kaksi listalla mainittua pilveä muodostavat yhdessä tämän upeuden?

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme aiotko alkaa bongailemaan pilviä. 

Advertisement

 

Continue Reading

Tiede

10 häkellyttävää faktaa puista: Puut vähentävät rikollisuutta ja edistävät tutkitusti ihmisten terveyttä

Julkaistu

Nyt luvassa on listallinen faktoja puista: Ne ehkäisevät rikoksia ja suojaavat ihmisiä muun muassa syövältä.

Pidätkö puita tylsinä eliöinä? Ei kannattaisi – ja tämä lista onkin omiaan panemaan ennakkoluulot uusiksi! Luvassa on siis listallinen mielenkiintoisia faktoja puista.

Nyt, jos koskaan, on syytä suunnata metsään tai ihan vain yksittäisen pihapuun luo ja antaa sille kunnon rutistus. Ole ylpeästi puunhalaaja! Maapallolla on reippaat 3 biljoonaa puuta eli yli 400-kertainen määrä ihmisiin nähden. Halattavaa siis löytyy, vaikka samaan aikaan noin 15 miljardia puuta häviää hakkuiden vuoksi vuosittain.

Listafriikki esittelee nyt hauskoja ja hämmästyttäviä faktoja puista – toivottavasti tämän listan jälkeen et enää pidä puita tylsinä!

Jotkut puut voisivat kasvaa rajoittamattomasti

Yhdysvalloissa Kalifornian ja Oregonin osavaltioissa kasvavat jättiläispunapuut (Sequoia sempervirens) ovat maailman korkeimmiksi kasvavia puita. Puut ovat niin korkeita, että niiden latvaa voi olla mahdoton nähdä juurelta tähyillessä.

Kaikkein korkein tunnettu puu on saanut nimen Hyperion. Noin 600-vuotias jättiläispunapuu Hyperion löydettiin Redwoodin kansallispuistossa vuonna 2006 ja sillä on mittaa lähes 116 metriä. Vertauksena Näsinneulan näköalatasanne sijaitsee 12o metrin korkeudessa. Hyperionin tarkka sijainti haluttaisiin pitää salassa, etteivät paikalle pyhiinvaelluksen tapaan saapuvat turistit polkisi maastoa pilalle.

Vaikka Hyperion ja sen lajitoverit ovat suuria ja mahtavia, voivat niiden juuret kärsiä kohtalokkaasti jatkuvasta tamppaamisesta. Siksipä viralliset oppaat esittelevät vain yleisesti aluetta, jossa maailman korkein puu kasvaa. Maasta käsin tietämättömän on mahdoton arvioida, mikä jättiläisistä on korkein. Puun sijaintia ei kuitenkaan ole kovinkaan vaikea selvittää, sillä google kertoo koordinaatit sekunneissa.

Useimmilla eliölajeilla tietyt geenit pysäyttävät kasvun, mutta jättiläispunapuilla näin ei tapahdu. Ne siis voisivat jatkaa kasvamistaan loputtomasti ilman DNA:n määräämää päätepistettä. Pituuskasvu tyssää kuitenkin siihen, kun niiden korkeimmat lehdet alkavat kuolla janoon. Puut eivät pysty enää kuljettaa vettä ja ravinteita sellaisiin korkeuksiin, joten katto tulee väistämättä vastaan.

Kuolemattomat puut

Jos punapuiden kasvulla ei ole rajaa, niin on olemassa puita, joiden eliniällä ei ole rajaa. Yhdysvaltain länsiosissa luontaisesti esiintyvä okakäpymänty (Pinus longaeva) ja sen kaksi lähisukulaislajia elävät uskomattoman vanhoiksi; ne ovat käytännössä kuolemattomia. Kyllä, okakäpymännyt voivat kuolla erinäisistä syistä, mutta vanhuus ei ole yksi niistä.

Yksilöillä on ikää tuhansia vuosia ja vanhin niistä on Methuselah. Se on nimetty pitkäikäisimmän Raamatussa mainitun henkilön, tarinan mukaan 969 vuotta vanhaksi eläneen Metuselahin mukaan. No, ikävuosissa puu pieksee kuvitteellisen kaimansa mennen tullen, sillä tällä hetkellä sen ikä on reilut 4800 vuotta. Toki sitäkin vanhempia puita voi olla olemassa; se on jopa todennäköistä.

Puiden vuosirenkaita tutkivan ryhmän mukaan vuonna 2009 saatiin määritettyä eräs toinen samalla alueella elävä okakäpymänty 5063 vuoden ikäiseksi. Näyte oli kerätty jo 1957-luvulla, samaan aikaan Methuselahista poratun näytteen kanssa, mutta sitä ei oltu aiemmin tutkittu. Valitettavasti näyte on kadonnut samoin kuin tiedot siitä, mikä okakäpymänty oli kyseessä ja missä se sijaitsee. Mutta ei se olisi mikään

Jos edellisessä kohdassa vertailtiin Näsinneulaan, niin nyt verrataan mammutteihin. Methuselah ja monet muut sen lajitoverit olivat jo kypsässä iässä siinä vaiheessa, kun viimeisetkin mammutit hävisivät maapallolta noin 4000 vuotta sitten.

Näitä ikivanhoja puita pääsee ihailemaan Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajalla kohoavilla White Mountains -vuorilla ja tarkemmin sanottuna Methuselah Grove -vaellusreitillä. Mutta oppaista ei löydy ikänestorin tarkkaa sijaintia; sitä ei haluta paljastaa, ettei puita vahingoitettaisi. Huoli on täysin todellinen, sillä vuonna 2012 floridalainen Sara Barnes poltti metamfetamiinia maailman viidenneksi vanhimman puun juurella ja sytytti samalla koko puun palamaan.

Puut tekevät hyvää monella tavalla

Jo pelkkä puiden katseleminen tekee ihmisistä onnellisempia, luovempia ja vähemmän stressaantuneita; se on ihan tutkittu tosiasia. Mutta vaikutuksen takana on ihan oikeasti kemiaa, sillä monet puut erittävät haihtuvia öljyjä, fytonsideja, joilla on todistettuja terveysvaikutuksia. Fytonsidien hengittäminen alentaa verenpainetta, vähentää ahdistuneisuutta ja kohottaa kipukynnystä. Luonnon omia mieliala- ja kipulääkkeitä siis!

Mutta vielä uskomattomampaa on se, että puut ja niiden erittämät fytonsidit taistelevat konkreettisesti syöpää vastaan.

Advertisement

Fytonsidien on todettu lisäävän luonnollisten tappajasolujen (NK-solut) määrää ja aktivoivan niitä. Ja miksi tämä on hyvä asia? No siksi, että NK-solut tunnistavat ja tuhoavat syöpäsoluja. Fytonsidien positiivinen vaikutus NK-soluihin kestää jopa viikon. Suomessa tällaisia haihtuvia öljyjä erittävät runsaasti muun muassa tammi ja mänty.

Puut huolehtivat myös toisistaan

Sen lisäksi, että puut tekevät hyvää ihmisille, ovat ne varsin lojaaleja toisilleen. Tunnetaan monia puulajeja, jotka varoittavat naapureitaan ilmateitse leviävillä yhdisteillä, jos joutuvat esimerkiksi hyönteisten hyökkäyksen kohteeksi. Kun joku erittää varoituskemikaaleja, reagoivat lähipuut tuottamalla kitkerän makuisia tanniineja lehtiinsä suojautuen näin tuholaisilta.

Vuonna 2013 espanjalais-hollantilainen työryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa selvisi, että omenapuut kutsuvat apujoukkoja havaitessaan perhosentoukkien mutustelevan lehtiään. Puut erittävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, jotka houkuttelevat paikalle toukkia syöviä lintuja.

Tämä kuulostaa kuin suoraan Avatar-elokuvasta repäistyltä, mutta on totisinta totta. Eikä yhteistyö pääty ainoastaan puolustautumiseen, vaan puut ”juttelevat” keskenään ja auttavat toisiaan jakamalla vettä ja ravinteita. Tämä tapahtuu sienijuuren eli mykorritsan avulla. Sienijuuri on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi, jonka avulla kasvi saa paremmin ravinteita ja vettä, ja sieni puolestaan saa hiilihydraatteja, joita se ei itse pysty tuottamaan.

Vaikka puiden juuretkin voivat levittäytyä laajalle alueelle, voivat juurissa elävät sienet yhdistää kokonaisen metsän yhdeksi valtavaksi kokonaisuudeksi. Sieni toimii kuin puiden internet, jonka välityksellä kommunikoidaan ja jaetaan resursseja.

Vanhemmat ja isommat puut, niin kutsutut ”emopuut”, voivat olla yhteydessä satoihin ympärillään kasvaviin pienempiin puihin. Ne lähettävät kasvaville taimille ravintoaineita, vettä ja kaiken hiilen, joka niiltä itseltä jää yli. Tämän on todettu nostavan taimien selviytymismahdollisuuksia jopa nelinkertaisesti. Ja tämä kaikki tapahtuu yli lajirajojen. Myöhemmin nuoremmat puut auttavat vastavuoroisesti niitä vanhempia.

Brittiläisen Kolumbian yliopiston ekologin Suzanne Simardin mukaan vuosikymmenien tai -satojen aikoina koetut vaihtelut ilmastossa ovat jättäneet jälkensä vanhempien puiden DNA:han. Kun niillä on välineet valmiina muuttuviin olosuhteisiin, voivat ne siirtää nämä ”muistot” nuoremmille puille, jotka saavat mahdollisuuden sopeutua verrattain nopeaan, ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Maailman suurin organismi

Yhdysvalloissa, Utahin osavaltiossa elää massaltaan maailman suurin organismi. Sen nimi on Pando, joka on latinaa ja tarkoittaa ”minä leviän”. Ja kyllähän se on levinnyt! Tuo organismi on amerikanhaapayhdyskunta ja sen kokonaismassa on noin 6 000 tonnia eli 6 miljoonaa kiloa.

Pando on levittäytynyt 43 hehtaarin kokoiselle alueelle ja sen uskotaan olevan noin 80 000 vuotta vanha. Yksittäiset puut eivät kuitenkaan vedä vertoja aiemmin mainituille okakäpymännyille; siksi se ei ole maailman vanhin puu. Pando sai aikoinaan alkunsa yhdestä koiraspuolisesta amerikanhaavasta ja kaikki alueelle sen jälkeen nousseet yksilöt ovat geneettisiä kopioita siitä. Ne ovat siis klooniyhdyskunta, jossa yksilöt ovat syntyneet suvuttomasti. Tavalliselta metsältä vaikuttavan Pandon jokainen puunrunko jakaa yhteisen juuriverkoston, josta taimet ovat nousseet pintaan.

Valitettavasti noin 47 000 tuhannen puun yhdyskunta ei enää uusiudu: kun vanhat rungot kuolevat pois, ei uusia enää synny. Tämä ikävä tieto tuli ilmi vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa ja syyttävä sormi osoittaa tuttuun suuntaa eli ihmisen toimintaan. Petoeläinkannat ovat pienentyneet metsästyksen ja luontaisen elinympäristön tuhoutumisen vuoksi, mikä on nostanut kasvinsyöjänisäkkäiden, kuten peurojen määrää. Peurat taas syövät puiden taimia.

Ihmisen vaikutus näkyy myös pitemmällä aikavälillä. Koska kaikki puut ovat toistensa kopioita ja syntyneet ilman suvullista lisääntymistä, ei populaatiossa ole geneettistä vaihtelua, joten niillä ei ole mahdollisuuttakaan sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Advertisement

Puiden olemassaolo vähentää rikollisuutta

Maaseudulla väite puiden rikollisuutta vähentävästä vaikutuksesta ei ehkä pidä paikkaansa, mutta kaupungeissa kyllä. Tutkimusten mukaan sellaisissa naapurustoissa ja kaupunginosissa, joissa on paljon puita, tapahtuu vähemmän rikoksia.
Yhtenä syynä tähän on se, että ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona puiden läheisyydessä ja kesällä niiden varjossa. Sen voisi kuvitella houkuttelevan murtovarkaita tyhjiin taloihin, mutta vaikutus on päinvastainen. Viheralueille kerääntyvät ihmisjoukot tarkoittavat sitä, että katujen varsilla on enemmän väkeä ja valvovia silmiä. Talon läheisyydessä kasvavat puut taas antavat suojaa, jolloin rikolliset eivät näe ikkunoista sisään yhtä helposti ja kohteen tarkkailu hankaloituu.

Väite siitä, että puut vähentäisivät rikollisuutta, kuulostaa hassulta; voiko sillä todella olla vaikutusta? Mutta Yhdysvalloissa Baltimoren alueella tehdyn tutkimuksen mukaan 10 prosentin lisäys puustossa laski rikollisuutta – murtoja, ryöstöjä ja ammuskeluja – 12 prosenttia. Puut eivät koskaan ole huono asia, mutta tässä on yksi oikein pätevä syy käydä istutushommiin!

Yli puolet puulajeista elää vain yhdessä maassa

Vuonna 2017 Journal of Sustainable Forestry -lehdessä julkaistiin järkyttävän määrän työtä vaatinut tutkimus, jossa oli ensimmäistä kertaa ikinä ”samoihin kansiin” laitettuna kaikki maailman puulajit. Tutkijat keräsivät tietoa lukuisista lähteistä, muun muassa museoista ja kasvitieteellisistä puutarhoista, ja lopputulemaksi tuli 60 065 puulajia. Se, paljonko vielä on tieteelle tuntemattomia lajeja, on tietysti täysi mysteeri.

Sen lisäksi, että tutkimuksessa selvitettiin puulajien määrä, kertoo tämä samainen ”väestönlaskenta” myös sen, missä ja miten nuo yli 60 000 lajia elävät. Melko yllättävä löydös oli se, että noin 58 prosenttia kaikista puista on kotoperäisiä eli niitä esiintyy luontaisesti vain yhdessä maassa.
Eniten endeemisiä puulajeja on Brasiliassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa, mikä käy järkeen. Onhan näiden valtioiden alueilla lajistoltaan muutenkin monimuotoisia metsiä. Tuhansista saarista koostuva Indonesia on ihanteellinen paikka lajiutumiselle eli sille, että toisistaan erillään elävät populaatiot kehittyvät hiljalleen erillisiksi eliölajeiksi.

Linnunpönttö pysyy aina samalla paikalla

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että puunrunkoon kiinnitetty linnunpönttö pysyy aina samassa kohdassa, vaikka puu itsessään kyllä kasvaisi? Kun puuhun kasvaa oksa, ei se liiku siitä ajan mittaan ylöspäin vaan pysyy paikallaan. Samalla lailla, jos pihapuun oksaan ripustaa vaikkapa tuulikellon, se ei liiku siitä ”ulospäin”, vaikka oksa kasvaakin pituutta.

Nämä ovat varmasti tuttuja ilmiöitä, mutta miksi niin tapahtuu tai paremminkin ei tapahdu?

Puut kasvavat pituutta ainoastaan kasvusolukostaan eli meristeemistä, jota löytyy oksien päissä olevista versoista ja haarakohdista. Kun eläimet kasvavat pituutta kehon joka kohdasta, tulee puihin pituutta ainoastaan kärkiosissa.

Toisaalta alimmat oksat eivät ole ikuisia, sillä kun puu kasvaa pituutta latvastaan ja synnyttää uusia oksia ylemmäs, karsii se alimmat sitä mukaa pois.

Maailman vaarallisin puu

Tällä listalla on jo käsitelty vanhimmat ja korkeimmat puut, mutta nyt otetaan vuoroon maailman vaarallisin puu, tuonenomena (Hippomane mancinella). Tuon Karibianmeren ympäristössä kasvavan puun nimikin on pahaenteinen!

Tuonenomenan jokainen osa on myrkyllinen, sillä polttavaa maitiaisnestettä erittyy hedelmien ja lehtien lisäksi myös runkoon ja kuoreen. Vaikka tuonenomenasta yleensä puhutaan myrkyllisenä, on välitön vaikutus paremminkin syövyttävä. Tuonenomenan neste ei sisällä sellaisia verenkierron kautta elimistössä leviäviä solu- tai hermomyrkkyjä kuin monella muulla myrkyllisellä eliöllä on. Se ei toki vie mitään pois puun vaarallisuudesta – sisältäähän maitiaisneste myös karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia aineita.

Vaikka tuonenomenan hedelmät ovat maultaan makeita, ei sellaista kannata haukata. Yksikin puraisu voi tehdä suuhun äärimmäisen kivuliaita rakkuloita, tuhota ruoansulatuselimistöä ja pahimmillaan johtaa kuolemaan. Iholle joutuessaan vaalea maitiaisneste aiheuttaa palovammaa muistuttavia rakkuloita eikä laimennus juuri auta. Sateella tuonenomenan alle ei kannata mennä suojaan, sillä myrkky valuu sadeveden mukana maahan tai sadetta pitävän ihmisen päälle. Eläinten tiedetään kuolleen sen jälkeen, kun ne ovat syöneet puun juurella kasvavaa ruohoa.

Eikä siinä vielä kaikki. Polttopuuksikaan tuonenomena ei ole turvallinen vaihtoehto, sillä pelkästään puun pilkkomisen tiedetään aiheuttavan hengitysoireita ja poltettaessa nouseva savu saa aikaan silmävammoja. Eikä kyse ole pienestä kirvelystä, vaan savun tiedetään johtaneen väliaikaiseen sokeutumiseen, mutta harvoin pysyvään näönmenetykseen.

Tuonenomenan vaarallisuudesta kertoo paljon myös se, että sen erittämää nestettä on perinteisesti käytetty nuolenpäämyrkkynä.

Koputatko puuta, kun toivot hyvän onnen jatkuvan?

Sanonta ja tapa on peräisin ikivanhasta uskomuksesta, joka on ollut hyvin samankaltainen monessa maailman kolkassa. Sen mukaan hyväntahtoiset ja avuliaat henget asuivat puissa ja niitä sai kutsuttua apuihin puuta koputtamalla. Koputus on mahdollisesti ollut myös osoitus kiitollisuudesta, kun jotain hyvää on tapahtunut. Toisen teorian mukaan koputuksella on häiritty pahojen henkien puuhasteluja tai estää jonkun pahan asian tapahtumisen.

On vaikea sanoa, missä tapa on alunperin syntynyt, koska se on yllättävän universaali. Puuta koputetaan tai kosketaan useissa kulttuureissa ja monessa paikassa traditio on kehittynyt omaan muotoonsa.

Muista nämä hyvät henget seuraavan kerran, kun sanot että ”pitää koputtaa puuta”, jos joku asia on sujunut hyvin ja haluat sen pysyvän samalla tavalla!

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Suomen myrkylliset kasvit raparperin johdolla sekä ihmisen kokemia pahimpia kipuja

Julkaistu

Nyt esitellään tiedekategoriasta muutama mielenkiintoinen lista: Suomen myrkylliset kasvit ja ihmisen tuntemat pahimmat kivut.

Listafriikki kaivelee arkistojen kätköistä huippulistoja, jotka ansaitsevat nousta kaikkien luettavaksi. Tänään esittelyssä ovat pahimmat kivut, joita ihminen voi kokea, sekä top 10 Suomen myrkylliset kasvit.

Tiesitkö muuten, että edellinen kuoleman aiheuttaja on tuttuakin tutumpi raparperi!?

Seuraavan viikon ajan Listafriikki ottaa hieman kevyemmin, kun lomailemme koti-Suomessa. Julkaisemme kuitenkin eri kategorioista mielenkiintoisia listoja, ja tänään on vuorossa tiede.

Tässä siis Suomen myrkyllisiä kasveja sekä pahimpia kipuja, joista ihminen voi kärsiä.

Top 10 Suomen myrkylliset kasvit

Tässä tulevat Suomen Top 10 myrkylliset kasvit.

Kasvien aiheuttamat myrkytykset ovat Suomessa hyvin harvinaisia, eikä vakavia myrkytyksiä juurikaan tapahdu. Myrkytystietokeskuksen tietoon on viimeisten vuosikymmenten aikana tullut muutamia hengenvaarallisia myrkytyksiä ja edellinen kuolemaan johtanut kasvimyrkytys tapahtui vuonna 1959. Se oli yllättäen kotoisan raparperin aiheuttama.

Listafriikki valitsikin tälle listalle mukaan sellaiset Suomen myrkylliset kasvit, jotka oikeasti aiheuttavat vakavia oireita. Esimerkiksi kansalliskukka kielon nauttiminen runsain määrin on omiaan johtamaan pahoinvointiin ja ripuliin, mutta hengenvaaraa siitä ei ole. Siksipä kielo karsiutui pois listalta.

Mukana on sekä Suomen luonnosta että puutarhoista löytyviä myrkyllisiä kasveja, jotka kannattaa pitää kaukana erityisesti pienten lasten kätösistä – niillä kun on taipumusta päätyä suuhun. Perheen pienimmille nämä kasvit ovat myös kaikkein vaarallisimpia.

LUE LISTA TÄÄLTÄ: Top 10 myrkylliset kasvit Suomessa: Raparperi on edellinen kuoleman aiheuttaja

Top 20 pahimmat kivut, jotka ihminen voi kokea

Tämä 20 kivun ja kiputilan lista julkaistiin kahdessa osassa. Ihmisillä on aivan liikaa tuskallisia vammoja ja sairauksia, mutta listan kiputilat ovat sellaisia, että ne estävät arkipäiväiset askareet ja tekevät normaalista elämästä tarpeettoman hankalaa tai jopa mahdotonta – kipu on niin lamauttavaa.

Listaus perustuu Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmän (National Health Service, NHS) luetteloon, mutta ne eivät ole missään järjestyksessä. Jokaisen kipukynnys ja tuntemukset ovat yksilöllisiä, joten kokemus kivusta on aina henkilökohtainen.

LUE LISTAT TÄÄLTÄ: 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä listoista:

Continue Reading

Tiede

Löytyykö sinun kehostasi näitä turhia lihaksia? 7 evoluution jäännettä, jotka voi edelleen löytää nykyihmisestä

Julkaistu

Kehomme on täynnä evoluution jäänteitä, jotka ovat periaatteessa tarpeettomia, mutta kertovat lajimme historiasta.

Me ihmiset olemme aikoinaan näyttäneet hyvin erilaisilta kuin nykyään. Evoluutio on jättänyt noista aiemmista muodoista merkkejä elimistöömme.

Listalla esitellyt rakenteet ovat nykyään täysin tarpeettomia tai sitten ne ovat menettäneet alkuperäisen tarkoituksensa. Siitä huolimatta ne ovat jääneet kehoihimme muistuttamaan kehittymisestä ja sopeutumisesta erilaiseen elämään.

Nyt siis sukelletaan ihmiskehon kummalliseen maailmaan ja tutustutaan evoluution jäänteisiin, jotka kertovat lajimme jatkuvasta muuttumisesta.

Kananliha

Ihmisten iho menee kananlihalle kylmässä, kun pienet karvankohottajalihakset supistuvat ja nostavat ihokarvat pystyyn. Karvan nouseminen vääntää ihon hieman koholle aiheuttaen nyppylämäisen pinnan. Pystyyn nousevat karvat saavat eläimet myös näyttämään suuremmilta ja vaarallisemmilta.

Ihmiseltä turkki on kadonnut, mutta reaktio on edelleen tallella. Yksinkertaisin selitys paksun karvapeitteen puuttumiselle olisi vaatteet, mutta se ei evoluution näkökulmasta käy järkeen. Ihminen nimittäin menetti turkkinsa jo paljon ennemmin kuin se vaelsi sellaisille alueille, joissa tarvittiin suojaavaa ja lämmittävää vaatekertaa.

Vallalla olevan käsityksen mukaan ihminen ”luopui” karvapeitteestä, koska liikuttaessa aukealla ja puuttomalla savannilla oli ilman turkkia helpompi säädellä elimistön ja ihon lämpötilaa. Vähäinen karvoitus on voinut olla myös evoluutiota puskeva voima siinä mielessä, että loiset viihtyivät huonosti karvattomalla iholla.

Umpilisäke

Pitkään ajateltiin, että umpilisäke (kuvassa appendix) on täysin turha ja ihmiselle vain pelkkä riesa. Nykyään kuitenkin tiedetään, että se toimii hyvien bakteerien varastopaikkana, josta otetaan täydennystä ja käynnistetään suolistoa uudelleen esimerkiksi vaikean ripulitaudin jälkeen.

Yleensä umpilisäke tulee esille ainoastaan silloin, jos se on tulehtunut ja joudutaan poistaa. Sen poistosta ei kuitenkaan ole mitään terveydellistä haittaa ja mahataudistakin toipuu ihan hyvin vaikkei pientä suolen pätkää enää olisikaan. Tuoreiden tutkimusten mukaan umpilisäke löytyy myös monilta muilta nisäkkäiltä, toisin kuin aiemmin oli ajateltu.

Umpilisäkettä voidaan silti sanoa evoluution jäänteeksi, sillä sen uskotaan alunperin toimineen selluloosan pilkkojana; olemme aikoinaan syöneet paljon lehtiä. Nykyään umpilisäke ei siis enää toimi siinä tehtävässä, vaan on ottanut hoitaakseen bakteerien ylläpidon.

Ikävien umpilisäkkeen tulehdusten luulisi aiheuttaneen sen, että suoli olisi hävinnyt kokonaan, mutta evoluutio onkin toiminut viekkaalla tavalla. Luonnonvalinta itseasiassa suosii suurempia umpilisäkkeitä, koska ne tulehtuvat pienikokoisempia harvemmin.

Joten tulevat sukupolvet: Turha odottaa, että pahamaineinen umpisuoli olisi menossa mihinkään!

Korvan liikuttajalihakset

Korvan liikuttajalihakset ovat eläinkunnassa kovassa käytössä. Eläimet pystyvät liikuttamaan molempia tai vain toista korvaansa kuunnellakseen tarkemmin ympäristönsä ääniä. Korvat voivat kääntyä kokonaan taaksepäin tai lähes ympäri, mikä parantaa aistimusta.

Meillä ihmisilläkin on jäljellä nuo samat korvaa ympäröivät viuhkamaiset lihakset, mutta ne eivät saa aikaan mitään liikettä. Toki lihaksia voi treenata, ja osa ihmisistä pystyykin heiluttamaan korviaan, joskin sitä tehdään lähinnä muiden viihdyttämiseksi.

Silti edelleen, jos ihminen kuulee yllättävän äänen takaansa, värähtävät nuo pienet lihakset ääntä lähempänä olevassa korvassa, kuin muistutuksena esi-isiä uhanneista vaaroista.

Darwinin kyhmy

Joillakin ihmisillä on korvalehden ylärustossa pieni, lähes huomaamaton evoluution jäänne. Rustossa on hieman paksumpi kohta, jota kutsutaan Darwinin kyhmyksi. Tämän periytyvän piirteen esiintymistiheys vaihtelee väestöryhmien osalta merkittävästi muutamasta prosentista jopa viiteenkymmeneen prosenttiin. Paksunema voi olla molemmissa korvissa tai vain toisessa.

Darwinin kyhmy on jäänne useiden nisäkkäiden korvissa hyvinkin selvästi nähtävissä olevasta kärjestä. Nimensä paksunema sai tietenkin evoluutioteorian isältä, Charles Darwinilta, joka kuvasi rakenteen ensimmäisen kerran Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta -kirjassaan esimerkkinä evoluution jämäpaloista.

Jos vielä pysytään pienen hetken ajan korvissa, niin osalla ihmisistä on korvan vieressä, kasvojen puolella, pieni reikä. Se on todellisuudessa täysin harmiton kehityshäiriö, jota esiintyy vain noin muutamalla prosentilla väestöstä. Mutta esimerkiksi Chicagon yliopistossa työskentelevän evoluutiobiologin Neil Shubinin mukaan nuo pienet reiät ovat muinainen jäänne kalojen kiduksista.

Turhat lihakset

Pitkän kämmenlihaksen tehtävänä on koukistaa kyynärniveltä sekä taittaa rannetta kämmenpuolelle. Kädessä on toki muitakin lihaksia, jotka ovat vastuussa noista liikkeistä, sillä pitkä kämmenlihas puuttuu noin 15 prosentilta ihmisistä. Sen esiintyminen kuitenkin vaihtelee laajasti eri väestöryhmien välillä.

Miksi meillä sitten on tuo turha lihas? Se on ollut merkittävässä osassa ihmisen kantamuodoilla, jotka ovat kiipeilleet ja riippuneet puiden oksissa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että lihaksen puuttuminen ei enää nykyään vaikuta millään lailla esimerkiksi ihmisen puristusvoimaan.

Voit tarkistaa kätesi tilanteen puristamalla peukaloa ja pikkurilliä yhteen. Jos ranteen sisäpinnalle nousee selvästi näkyviin jänne, olet enemmistöä. Mutta ei huolta, jos jännettä ei näy; evoluutio on vain tehnyt tehtävänsä ja olet tavallaan paremmin sopeutunut ihmisen nykyiseen ympäristöön.

Jalan takaosassa sijaitseva plantaris-lihas on kätevä siinä kohtaa, kun pitää kiipeillä puissa tai käyttää jalkoja erilaisten esineiden käsittelyyn. Lähimmille sukulaisillemme, apinoille, kyseinen lihas on korvaamaton, mutta meille sillä ei ole käyttöä. Se on niin turha, että 9 prosenttia nykyihmisistä syntyy sitä ilman.

Turhuuteen tekee poikkeuksen tilanne, jossa tarvitaan kudossiirrettä: samoin kuin edellä mainittu kämmenlihas, myös plantaris voidaan huoletta poistaa ja käyttää muualla kehossa jänne- ja lihasvaurioiden korjaamiseen.

Viiksilihakset

Kuva: Pixabay

Lähes kaikilla nisäkkäillä on viiksikarvat. Poikkeuksia toki on, mutta ei montaa: muurahaiskarhut, vesinokkaeläimet ja ihmiset. Kasvojen viiksikarvoiksi ei siis lasketa ylähuulen päällä kasvavia viiksiä.

Eläinten viiksikarvat ovat elintärkeät, sillä niillä kerätään tietoa ympäristöstä ja ne ovat herkät monenlaisille ärsykkeille. Viiksikarvat ovat suuri apu myös silloin, kun muut aistit eivät ole käytettävissä: esimerkiksi hylkeet pystyvät viiksikarvojensa avustuksella saamaan kiinni kaloja, vaikka niiden silmät ja korvat olisi peitetty.

Ihmisen viiksikarvat ovat kadonneet, koska aloimme kerätä informaatiota muilla aisteilla. Tokikaan nämä meidän aistimme eivät ole erityisen tarkkoja, jos verrataan muihin eläimiin, mutta me otimme käyttöömme ”kättä pidempää”, joka ainakin osittain on korvannut tarpeen huippuunsa viritetyille aisteille.

Meillä kaikilla on kuitenkin edelleen ylähuulissamme jäljellä pienet, surkastuneet lihakset muistutuksena pitkistä viiksikarvoistamme.

Häntäluu

Häntäluu on selkärangan alin osa ja evoluution jäljelle jättämä merkki siitä, että ihmisen kantamuodoilla on muinoin ollut häntä.

Kun ihminen aikoinaan vaihtoi puissa kiipeilyn kahdella jalalla kävelemiseen, jäi häntä tarpeettomaksi. Tasapainokin kehittyi aivan siedettäväksi ilman apuvälinettä.

Häntäluu sen sijaan ei ole tarpeeton, sillä siihen kiinnittyy monia tärkeitä lihaksia ja se antaa tukea, kun ihminen istuu ja nojaa taaksepäin. Se myös pitää peräaukon paikallaan, mikä on sinänsä suhteellisen tärkeä tehtävä.

Oikeastaan kaikilla nisäkkäillä on jossain elämän vaiheessaan häntä, mutta muun muassa ihmisellä geenit ohjelmoivat sen tuhoamisen kohdussa, yksilönkehityksen alkuvaiheessa. Kaikkein selvimmin ihmisalkion häntä on nähtävillä hieman reilut 30 päivää hedelmöittymisen jälkeen.

Silloin tällöin sikiönkehityksessä sattuu virhe ja vauva syntyy pienen hännän kanssa. Se on melko harvinaista, mutta ei mitenkään vaarallista, sillä lisäuloke saadaan helposti poistettua leikkauksella.

Laulajatähti Ke$ha on kertonut moneen otteeseen haastatteluissa, että hänellä oli syntyessään reilun puolen sentin mittainen häntä. Lääkäreiden ja vanhempien päätös leikata häntä pois on myöhemmin harmittanut suunnattomasti räväkkää naista.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Hitler-kuoriaisia ja Playboy-pupuja: 10 erikoista ja huvittavaa tieteellistä nimeä

Julkaistu

Tieteelliset nimet ovat latinaa, mutta toisinaan oudoilta kuulostavien nimien joukosta löytyy hauskoja yllätyksiä.

Eliöiden tieteelliset nimet ovat latinaa, eivätkä ne yleensä aukea kieltä osaamattomille millään tavalla. Joskus joukkoon pääsee kuitenkin ilahduttavia yllätyksiä.

Monesti uuden lajin nimi viittaa jotenkin eliön ulkonäköön tai käytökseen, mutta todellisuudessa se voi olla aivan mitä tahansa. Kirjaimellisesti siis mitä tahansa, kunhan se vain jollain lailla näyttää latinalta. Tutkijat ovat siis ruvenneet nimeämään lajeja mielensä mukaan. Ja miksipäs ei!

Pieni opetus- tai muistutustuokio tähän väliin. Lajeja nimettäessä ensimmäisenä tulee kattavampi suvun nimi ja toisena yhden lajin määrittävä lajinimi. Esimerkiksi tiikeri kuuluu suurkissojen sukuun Panthera ja sen lajinimi on tigris. Leijona on vastaavasti Panthera leo.

Harvoin tutkijat enää pääsevät nimeämään kokonaista sukua; yleensä vain jälkimmäinen nimi on päätettävissä. Mutta tälle listalle mahtuu yksi poikkeus!

Listafriikki esittelee nyt erikoisia ja osittain huvittaviakin tarinoita tieteellisten nimien takana.

Kovakuoriaiset Bushin hallinnon mukaan

Vuonna 2005 Cornellin yliopiston hyönteistutkijat löysivät useita tieteelle entuudestaan tuntemattomia keräpallokkaita, jotka ovat hometta syöviä kovakuoriaisia.

Quentin Wheelerillä ja Kelly Millerillä oli edessään kova pähkäily, kun heidän piti keksiä tieteelliset lajinimet kaiken kaikkiaan 65 keräpallokkaalle.

Niin nykyiset kuin entiset vaimot sekä Pocahontas ja Darth Vader saivat toimia nimellisinä esikuvina kuoriaisille. Tutkijat halusivat myös osoittaa kiitollisuuttaan silloiselle presidentille ja tämän hallinnolle, joten näin päivänvalon näkivät nimet Agathidium bushi, A. cheneyi ja A. rumsfeldi.

Presidentti George W. Bush soitti henkilökohtaisesti Wheelerille kiittääkseen tätä suuresta kunniasta ja välitti kiitokset myös varapresidentti Dick Cheneyltä ja puolustusministeri Donald Rumsfeldiltä.

Joitakin nimeäminen nauratti, ja mediassa pohdittiinkin, olivatko tutkijat halunneet vain vitsailla hallinnon kustannuksella, sillä vaikka kuoriaiset ovat suomeksi keräpallokkaita, on niiden nimi englanniksi slime-mole beetle eli limahomekuoriainen. Tutkijat ovat kuitenkin vakuuttaneet, että nimeäminen tehtiin täydestä kunnioituksesta ja kiitoksena rohkeista toimista vaikeina aikoina.

Gaga-saniaiset

Viihteen monitoiminaisen, Lady Gagan, mukaan on nimetty ampiainen Aleiodes gaga, mihin tutkijat eivät ole antaneet sen kummempaa selitystä. Ehkä hän vain on tutkijaryhmän suosikkiartisti?

Vielä suuremman kunnian nainen sai, kun kokonainen saniaissuku sai vuonna 2012 nimensä hänen taiteilijanimensä perusteella. Duken yliopiston biologin Kathleen Pryerin mukaan artistin albumi ”Born This Way” (suom. syntynyt tällaiseksi) soi usein tutkijaryhmän laboratoriossa ja on kokonaisuudessaan voimaannuttava kaikille niille, joita yhteiskunta syystä tai toisesta hyljeksii tai pilkkaa. Saniaistutkijat tuntevat kuuluvansa tuohon joukkoon.

Kaiken lisäksi Lady Gagan asu vuoden 2010 Grammy-gaalassa muistutti saniaisen kaksineuvoista lisääntymisvaihetta.

Vaikka suurin osa uuteen sukuun luokitelluista saniaisista oli jo tunnettuja lajeja, sai kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta kasvia suvun nimen lisäksi lajinimikseen hatunnoston Gagalle.

Gaga germanotta, joka nimettiin Lady Gagan oikean nimen, Stefani Germanotta, mukaan, ja Gaga monstraparva, joka viittaa Gagan faneihin, pieniin hirviöihin (engl. little monsters).

Tutkijat myös kertoivat, että saniaissuvun perimässä on neljän emäksen kohta: guaniini-adeniini-guaniini-adeniini, mikä DNA-sekvenssissä kirjoitetaan GAGA. (Toim. huom: Toki kaikilla eliöillä on miljoonien emäspariensa joukossa varmasti vähintään yksi tuollainen kohta, joten meissä kaikissa on hieman Gagaa.)

Apina kasinon mukaan

Luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöt kamppailevat jatkuvasti riittämättömän rahoituksen kanssa, mikä voi johtaa äärimmäisten keinojen käyttöön. Näin kävi Madididin kansallispuistossa Boliviassa. Kerätäkseen rahaa puiston ylläpitoon tutkijat päättivät vuonna 2005 järjestää huutokaupan, jonka voittaja sai oikeuden nimetä hiljattain löytyneen apinalajin.

Internetissä toimiva kasino tarjosi huutokaupassa eniten ja sai päättää apinalajin nimen. Goldenpalace-niminen kasino ei juurikaan käyttänyt mielikuvitusta, vaan nimeksi tuli Plecturocebus aureipalatii. Lajinimi aureipalatii tarkoittaa kultaista palatsia.

Yhtiö käytti ostokseen 650 000 dollaria, mutta nettikasinon omistajan mukaan satsaus kannatti. Sivusto tulee elämään tuhansien vuosien ajan kullanruskean apinan nimessä.

Yhtiö on muutenkin tunnettu erikoisista markkinointikampanjoistaan, sillä he ovat maksaneet kymmeniätuhansia euroja muun muassa puoliksi syödystä paahtoleivästä, jossa oletettavasti oli Neitsyt Marian kuva. Lisäksi he ovat ostaneet isolla rahalla näyttelijä William Shatnerin munuaiskiven sekä mainostatuoinnin erään naisen otsaan.

Lue myös: 10 markkinointikampanjaa, jotka menivät pahasti pieleen

Bootylicious-kärpänen

Scaptia beyonceae niminen paarma on – kuten aiemman kohdan saniaisetkin – nimetty maailmankuulun laulajan mukaan. Mutta toisin kuin Lady Gagan kohdalla, Beyoncé päätyi vuonna 2012 nimiesikuvaksi hieman maallisimmista syistä.

Tällä erittäin harvinaisella paarmalla on kaunis, kullankeltainen peräpää, mikä erottaa sen kaikista muista sukunsa lajeista. Kun sille alettiin miettiä nimeä, pohtivat tutkijat, että kenellä muulla voisi olla mahtava, kultainen takapuoli. He päätyivät luonnollisesti yhteen maailman suurimmista poptähdistä. S. beyonceae on kultaisen peränsä kanssa paarmamaailman suurin diiva.

Beyoncé kuului ennen menestyksekästä soolouraansa Destiny’s Child -yhtyeeseen, jonka suurimpia hittejä oli Bootylicious, jonka voisi vapaasti suomentaa ”joku, jolla on muodokas takapuoli”. Tämä oli varmasti myös yksi aspekti nimen valinnassa.

Australialaisen tutkimusryhmän johtajan Bryan Lessardin mukaan paarman nimeäminen Beyoncén mukaan oli osoitus tutkimustyön ja taksonomian hauskoista ja kevyemmistä puolista.

Hitler-kuoriainen lähes sukupuuton partaalla

Vain muutamassa slovenialaisessa luolassa elävä Anophthalmus hitleri -kovakuoriainen on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Vuonna 1933 saksalainen hyönteistutkija Oscar Scheibel nimesi tämän kovakuoriasen juuri Saksan valtakunnankansleriksi nousseen Adolf Hitlerin mukaan.

Hitler jopa kiitti Scheibelia kunniasta, vaikka joidenkin spekulaatioiden mukaan tutkija teki Führeristä ovelaa pilkkaa. Kuoriaisen suvun nimi Anophthalmus tarkoittaa silmätöntä, joten lajin koko nimi kääntyy ”silmättömäksi Hitleriksi”.

A. hitlerin kohtaloksi on muodostumassa juuri sen ikävän kuuloinen nimi. Kovakuoriainen on nimittäin himoittu kohde kaikille natsiajan esineitä keräileville henkilöille. Baijerin osavaltion museossa Münchenissä on yksi maailman suurimmista eläin- ja hyönteiskokoelmista, ja sieltä on varastettu lähes kaikki kyseisen kovakuoriaisen näytekappaleet.

A. hitlerin ympärillä on aivan oma mustapörssinsä, jossa näitä varastettuja tai laittomasti luolista kerättyjä, uhanalaisia hyönteisiä myydään jopa 2000 euron kappalehinnalla. Salametsästävät uusnatsit ei kuulosta hyvältä yhtälöltä.

Suklainen fossiili

Paleontologi Tom Rich toimi 2000-luvun alussa tutkimusryhmän johtajana Australian itärannikolla, jossa suoritettiin mittavia kaivauksia etsien dinosaurusten fossiileja. Rich ei itse ollut kuitenkaan kiinnostunut juuri dinosauruksista, sillä hänen uransa päätavoite oli löytää sellaisia nisäkkäitä, jotka vaeltelivat maankamaralla suurten matelijoiden aikakautena.

Hänen opiskelijansa jakoivat innostuksen ja he olivatkin lyöneet mahdollisesta löytymisestä vetoa. Rich oli kysynyt, mitä opiskelijat haluavat palkinnoksi, jos he onnistuvat löytämään etsimänsä. Koska työmaan ruoka oli kaikkien mielestä kamalaa, olivat opiskelijat ilmoittaneet haluavansa kuutiometrin verran suklaata. Rich oli suostunut, sillä toiveista huolimatta hän oli varma, ettei eläimiä löydy.

Kuinka ollakaan, kaivauksissa löytyi viiden sentin mittainen olkaluu, joka kuului aiemmin tuntemattomalle, nokkaeläinten lahkoon kuuluvalle otukselle. Richin oli aika pitää lupauksensa.

Kenellekään ei kuitenkaan ollut aiemmin tullut mieleen, että kuutiometri suklaata maksaisi useita tuhansia euroja. Vedosta ja löydöksestä kuullut paikallinen Cadburyn suklaatehdas riensi apuun ja rakensi Richin ryhmälle kaakaovoista oikean kokoisen kuution. Sitä kukaan ei tokikaan syönyt.

Myöhemmin fossiilin löytäneet opiskelijat kuitenkin palkittiin juhlassa, jossa kokonainen huone oli täytetty suklaapatukoilla ja näky oli kuin suoraan Jali ja suklaatehdas -elokuvasta.

Cadburykaan ei jäänyt vaille huomiota, sillä Rich opiskelijoineen antoi tuntemattomalle nokkaeläimelle nimeksi Kryoryctes cadburyi.

Playboy-pupu

Kuva: Chad Anderson/USFWS | Public Domain

Mikä eläinlaji Playboysta tulee ensimmäisenä mieleen? Kuten otsikkokin kertoo, niin tietenkin kanit.

Suokaniineja, Sylvilagus palustris, elää laajoilla alueilla Floridassa, Yhdysvalloissa. Mutta vuonna 1984 osavaltion eteläisestä kärjestä, yli tuhannen erillisen saaren muodostamalta, Florida Keysiltä löydettiin hieman muista poikkeava alalaji. Se todettiin välittömästä erittäin uhanalaiseksi elinalueensa pirstoutuneisuuden vuoksi.

Tämän suokaniinin tutkimusta ja suojelutyötä johti The Conservation Agency -nimisen ympäristöjärjestön tutkija James Lazell, joka sai työhönsä huomattavaa taloudellista tukea Playboy-yhtiöltä. Kiitoksena rahoituksesta Lazell antoi suokaniinin alalajille nimen Sylvilagus palustris hefneri Playboyn perustajan Hugh Hefnerin mukaan.

Nimi sukeltajan typpinarkoosista

Vuonna 1993 tutkijat Richard Pyle ja Jack Randall olivat keskellä Tyyntämerta etsimässä tiettyä keisarikalaa, joka oli pysytellyt tehokkaasti ihmissilmiltä piilossa.

Yhtäkään kalaa ei oltu saatu aiemmin kerättyä, joten miehillä oli vaikea tehtävä edessään. Eräänä tutkimuspäivänä Pyle lähti tapansa mukaan sukeltamaan, mutta noustessaan pintaan hän koki typpinarkoosin oireita. Sitä kutsutaan kansankielellä myös ”syvyyshumalaksi”, sillä laitesukelluksessa typen osapaineen kasvu hengitetyssä ilmassa saa aikaan muun muassa huvittuneisuutta, musitikatkoksia, sekavuutta ja väsyneisyyttä.

Kun Pyle nousi pintaan, oli hän sen verran pökerryksissä, että ei muistanut sukelluksestaan mitään. Yllätys oli siis melkoinen, kun hän tutki keräysämpärinsä sisältöä ja siellä uiskenteli kirkkaan keltainen, äärimmäisen harvinainen keisarikala. Juuri se, mitä he olivat jo kauan etsineet. Hän oli unohtanut löytäneensä sen.

Miehet olivat jo opiskeluaikana vitsailleet Pylen huonolle typensietokyvylle sukeltaessa. He olivat kesken erään seminaarin vaihdelleet viestilappuja ja miettineet minkälaisia nimiä antaisivat kalalajeille, jos sellaiseen ikinä tulisi mahdollisuus. Randall oli kirjoittanut narcosis Pylen jatkuville typpinarkooseille ilkkuen.

Kun he sitten onnistuivat keräämään sekoilun ja unohduksen siivittämänä keisarikalojen graalinmaljana pidetyn yksilön, ei nimivaihtoehtoja ollut kuin yksi: Centropyge narcosis.

Bob Marleyn kappaleen innoittama

Kuva: Eddie Mallin | CC BY 2.0

Vuonna 2017 Australian pohjoisosista, trooppisen Queenslandin rannikolta löydettiin täysin uusi vesihämähäkkilaji. Desis-suvun hämähäkit ovat vesiympäristöön soveltuneita ja elävät vuorovesialueilla koralliriutoilla ja kivien alla.

Tutkijat olivat kuunnelleet reggaelegenda Bob Marleyta ollessaan rannikolla hämähäkkejä keräämässä. He kokivat Marleyn sanoman optimismista ja omien ajatusten esiin tuomisesta kuvastavan myös tutkijan välillä turhauttavaakin työtä.

Kun uusi hämähäkkilaji löytyi, ei nimestä tarvinnut kauaa vääntää. Marleyn rakkautta ja ystävyyttä läpi elämän vaikeuksien julistava ”High Tide or Low Tide” (suom. nousuvesi tai laskuvesi) osui kaiken lisäksi nappiin Desis bobmarleyi –hämiksen elinympäristön kanssa.

Loispistiäinen, joka pistää lanteet heilumaan

Otetaan vielä yksi naislaulaja mukaan listalle. Kolumbialainen Shakira on tunnettu paitsi omalaatuisesta äänestään, niin myös fysiikan lakeja uhmaavasta lantionpyörityksestään.

Napatanssiakin taitava Shakira sai taksonomisen kunnian vuonna 2014, kun Ecuadorista löytyi 24 tieteelle tuntematonta loispistiäislajia. Yhden nimeksi tuli Aleiodes shakirae, mutta ei sen takia, miten se itse liikkuu.

Loispistiäinen nimittäin munii omat munansa toisiin hyönteisiin, tavallisesti toukkiin, jotka munien kuoriuduttua tulevat syödyksi sisältäpäin. Elävältä.

A. shakirae saa isäntätoukkansa kääntyilemään ja kiemurtelemaan monenlaisilla tavoilla, mikä ilmeisesti toi tutkijoille mieleen Shakiran tanssimisen.

Lue myös:

Continue Reading

Tiede

Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset päätyvät kuollessaan aina selälleen?

Julkaistu

Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen? Näitä pohditaan tänään lukijoiden kysymyksissä.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa tänään ötököiden maailmaan. Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi valo houkuttelee hyönteisiä?

Teorioita sille, miksi valo houkuttelee hyönteisiä puoleensa, on monia. Tutkijatkaan eivät ole täysin yksimielisiä syystä, mutta yksi suosituimmista teorioista liittyy suunnistamiseen. Hyönteiset käyttävät luonnollisia valonlähteitä, kuten Kuuta ja Aurinkoa, pysyäkseen kärryillä lentosuunnasta.

Pohjoista kohti lentävä yökkönen voi esimerkiksi ajatella pitävänsä Kuun oikealla puolellaan, mutta kun peliin tuleekin joku ulkovalo, hämmentää se hyönteistä melkoisesti. Se voi päätyä kiertämään lamppua loputtomasti, sillä siten se on Kuuksi kuvittelemaansa valoon nähden koko ajan samassa kulmassa. Erityisesti houkuttelee sellainen keinovalo, jossa on ihmissilmälle havaitsematonta ultraviolettivaloa, jota siis on myös auringonvalossa.

Ultraviolettivalo on takana myös toisessa teoriassa, jonka mukaan hyönteinen erehtyy luulemaan lamppua kukaksi. Monet yöperhoset imevät nektaria kukista, joiden tiedetään heijastavan UV-valoa.

Vai voisivatko hyönteiset kenties pitää valoa merkkinä pakoreitistä? Jos hyönteinen tuntee olonsa uhatuksi ja näkee valon, se lentää sitä kohti, koska reitin edessä ei näytä olevan mitään. Pimeässä täytyy myös väistellä puita ja muita esteitä: valossa reitti on selvä ja siksi houkutteleva. Keinovalon keksiminen on siis ollut hyönteisten kannalta pahin mahdollinen asia, sillä ne eivät ole sopeutuneet siihen mitenkään.

Miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?

Ketarat osoittavat kohti taivasta ja hyönteinen on liikkumattomana paikallaan – se on siis heittänyt henkensä. Kaikille varmasti tuttu näky, mutta nyt kysymys kuuluukin, että miksi näin käy. Selityksiä on monia.

Jos hyönteinen päätyy syystä tai toisesta selälleen, pystyy se normaalitilanteessa jalkojaan heiluttelemalla kääntymään oikein päin. Kääntyminen ei kuitenkaan onnistu, jos hyönteinen on heikossa kunnossa tai sen hermosto ei toimi kunnolla; syynä voi olla ruoan- ja vedenpuute tai yksinkertaisesti vanhuus. Niinpä selälleen kaatunut tai tipahtanut hyönteinen jää paikalleen ja kuolee siihen asentoon.

Hyönteismyrkyt vaikuttavat juuri hermostoon ja varsinkin kovakuorisilla hyönteisillä, kuten torakoilla, on vaikeuksia pitää itsensä pystyssä, kun niihin suihkuttaa myrkkyjä. Toisen puolen jalat menettävät hallinnan ensin ja sen johdosta ötökkä kellahtaa kumoon. Myrkyt voivat saada aikaan kouristuksia, joiden aikana hyönteinen sätkii jaloillaan holtittomasti eikä saa raajojaan enää synkkaamaan, jotta voisi kääntyä oikein päin.

Kaikkein yksinkertaisin selitys sille, että kuollut hyönteinen makaa selällään, johtuu painovoimasta. Yläilmoissa, puussa tai seinällä kuollut, ja maahan tippuva hyönteinen päätyy painovoiman vaikutuksesta painavampi puoli eli selkä kohti maata.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat