Elämäntapa
Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta
Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia: Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä?
Länsimaista vain Yhdysvalloissa kuolemantuomio on edelleen voimassa 28 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat niin sanottua lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Vaikka tämänkin listan teloitetuista useimmat ovat ilman epäilyksen häivääkään syyllisiä niihin rikoksiin, joista heidät on tuomittu, on järkyttävää, että yksi yhdeksästä kuolemaantuomitusta on uusien todisteiden valossa todettu myöhemmin syyttömiksi. Joidenkin kohdalla liian myöhään.
Lue myös:
10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomine vankilassa
Jälkkäri säästettiin myöhemmin syötäväksi
Ricky Ray Rector ampui Arthur Criswellin maaliskuun 21. päivänä vuonna 1981 arkansasilaisessa ravintolassa. Rector oli tulistunut, kun hänen ystäväänsä ei oltu päästetty sisään. Muutaman päivän mies piilotteli virkavallalta, mutta lupautui siskonsa painostuksesta antautumaan poliisille. Rector suostui, kunhan kiinniottaja olisi Robert Martin, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka.
Kun Martin saapui pidättämään Rectoria, kaivoi tämä aseen esiin ja ampui tuttua poliisia kylmäverisesti kasvoihin ja kaulaan. Sen jälkeen murhaaja marssi ulos ja ampui itseään päähän. Virkavalta löysi Rectorin kuitenkin nopeasti ja kiireellisen leikkauksen ansiosta tämän henki saatiin pelastettua. Miehen aivojen otsalohko tuhoutui itsemurhayrityksessä ja monien mielestä hän oli kykenemätön oikeudenkäyntiin, mutta varmasti osaltaan poliisimurhan vuoksi hänet arvioitiin lobotomiasta huolimatta oikeustoimikelpoiseksi. Rector todettiin syylliseksi kahteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Rector teloitettiin myrkkyruiskeella tammikuussa 1992 ja sitä ennen hän oli syönyt hyvin klassisen viimeisen aterian – muutamalla erikoisella lisäyksellä. Hänen toivomuksensa oli pihvi ja friteerattu kana, jotka hän halusi huuhtoa alas kirsikanmakuisella, veteen sekoitettavasta jauheesta valmistetulla, Kool-Aid -juomalla. Jälkiruoaksi Rector oli toivonut palan pekaanipähkinäpiirakkaa. Pääruoan hän söikin, mutta jätti piirakan tarjottimelle.
Rector ilmoitti vanginvartijoille, jotka tulivat hakemaan häntä teloitushuoneeseen, että halusi säästää piirakan syödäkseen sen myöhemmin eli teloituksen jälkeen, mikä ehkä kertoi jotain hänen senhetkisestä mielenterveydestään.
Viimeinen ateria, jonka vuoksi viimeiset ateriat kiellettiin Teksasissa
Lawrence Russell Brewer, John King ja Shawn Berry tekivät äärimmäisen raa’an ja rasistisen murhan kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998. James Byrd sai tuona iltana kolmikolta kyydin kotiinsa, tai niin hän luuli, sillä auto ajettiin teksasilaisessa Jasperin kaupungissa syrjäiselle tien pätkälle, jossa brutaali pahoinpitely alkoi. Nuo kolme valkoisen ylivallan kannattajaa hakkasivat Byrdin, virtsasivat ja ulostivat hänen päälleen ja sitoivat lopuksi nilkoista auton perään. Byrdiä vedettiin pitkin tietä noin viisi kilometriä, minkä aikana hän menehtyi käsivartensa ja päänsä leikauduttua irti siltarumpuun osumisen seurauksena.
Brewer, King ja Berry jäivät pian kiinni teostaan ja kaksi ensimmäistä tuomittiin kuolemaan, Berry sai elinkautisen. Miehet eivät osoittaneet katumusta, vaan nämä uusnatsit kertoivat ennemminkin olleensa ylpeitä, ja jo murhan tekohetkellä valmiita kuolemaan aatteensa vuoksi.
Kun Brewerin teloituksen aika tuli syyskuussa 2011, tilasi hän sellaisen annoksen ruokaa, että viimeiset ateriat Teksasin kuolemaantuomituilla päättyivät siihen. Hänen ruokatoiveeseensa kuului kaksi pihviä kastikkeella ja sipulilla, triplahampurilainen pekonilla, juustomunakas jauhelihalla ja kasviksilla, kulhollinen paistettua okraa ketsupilla, puoli kiloa grillattua lihaa ja puolikas leipä, kolme fajitasta, pizza lihatäytteellä, puoli litraa jäätelöä, maapähkinävoita rouhituilla pähkinöillä, sekä kolme inkivääriolutta.
Teksasissa oli vuodesta 1924 saakka ollut tapana toteuttaa teloitettavien vankien toive viimeisestä ateriasta, joten kaikki tuo ruokamäärä järjestettiin Brewerin nautittavaksi.
Hän ei kuitenkaan syönyt tuosta muruakaan ilmoittaen syyksi sen, että ei ollut nälkäinen.
Tempauksen jälkeen Teksasissa muutettiin käytäntöä eikä kukaan toiveistaan huolimatta saa erityistä ateriaa, vaan saman annoksen kuin muutkin vangit kyseisenä päivänä.
Israelilaista punaviiniä natsille
Ja näin kun päästiin ”mukavasti” aiheeseen, niin jatketaan alkuperäisillä natseilla ja yhdellä niistä pahimmista – nimittäin toisen maailmansodan aikaisen holokaustin toteutuksesta vastanneella Adolf Eichmannilla.
Eichmann toimi kapellimestarina ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” orkestroinnissa. Hänet napattiin kiinni pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta mies onnistui pariinkiin otteeseen pakenemaan vankeudesta. Vuonna 1950 Eichmann matkasi väärennetyn henkilöllisyyden ja passin turvin Argentiinaan, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa seurasivat muutaman vuoden päästä perässä. Natsijohtaja perheineen asui suhteellisen mukavasti, eikä heidän lopulta tarvinnut pahemmin piilotellakaan. Eichmannin henkilöllisyys oli monella tiedossa, mutta erinäisistä poliittisista syistä hän sai elää melko vapaata elämää.
Lopulta Israelin tiedustelupalvelu sai vihiä Eichmannin olinpaikasta ja Mossadin joukot nappasivat hänet toukokuussa vuonna 1990. Sotarikollinen lennätettiin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja todettiin syylliseksi muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan.
Eichmann siirrettiin Ramlan vankilaan odottamaan teloitustaan, joka suoritettiin hirttämällä toukokuun 31. päivänä vuonna 1962. Ennen teloitusta hän ei halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa, vaan söi normaalin vankilaruoan, johon kuului leipää, juustoa, oliiveja ja teetä. Yksi toive kuitenkin oli.
Eichmann pyysi saada pullollisen israelilaisen Carmel-viinitilan punaviiniä. Hän joi pullosta noin puolet. L’Chaim!
Pizza kodittomalle
Elokuun 5. päivänä vuonna 1981 kokaiiniin pahasti koukussa ollut perheenisä Philip Workman teki Wendys’s -pikaruokaravintolaan aseellisen ryöstön Memphisissä, Tennesseessä. Ryöstön ollessa käynnissä, onnistui yksi työntekijä painamaan äänetöntä hälytysnappia, jonka seurauksena kolme poliisia saapui paikalle. Workman yritti paeta ja juostessaan parkkipaikan läpi hän avasi tulen poliiseja kohti ja ampui Ronald Oliveria kuolettavasti.
Workman todettiin syylliseksi poliisin murhaan ja valamiehistö puolsi kuolemantuomiota, joka miehelle lopulta langetettiin.
Workman oli määrä teloittaa jo vuonna 2001, mutta vain puolta tuntia ennen myrkkypistokselle määrättyä ajankohtaa Tennesseen korkein oikeus kumosi alkuperäisen päätöksen perustuen oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin virheisiin. Seuraavina vuosina ampumistapausta käsiteltiin uudelleen ja esiin tuli valheellisia todistajanlausuntoja ja alkuperäisen tuomarin epäoikeudenmukainen ja puolueellinen näkökanta.
Lopulta Workmanin kuolemantuomio kuitenkin säilyi ja hänet teloitettiin toukokuun 9. päivänä vuonna 2007. Mies ei ollut halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa itselleen, vaan pyysi sen sijaan, että jollekin kodittomalle ihmiselle annettaisiin iso kasvispizza. Vankila ei suostunut pyyntöön ja Workman päätti olla syömättä mitään.
Seuraavana päivänä kodittomille tarkoitettuihin asuntoloihin ympäri Tennesseen tulvi kasvispizzoja, joita lahjoittivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin kunnioittaakseen Workmanin viimeistä pyyntöä.
Halusi multaa, sai jogurttia
Teksasilainen James Edward Smith ampui vakuutusvirkailija Larry Rohusin maaliskuussa 1983 ryöstön yhteydessä. Smith oli innostunut voodoosta ja mustasta magiasta ja oli ennen Teksasiin muuttoaan työskennellyt tarot-tulkitsijana New Orleansissa. Oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Juuri ennen kesäkuun 26. päivänä vuonna 1990 tapahtunutta teloitusta Smithin äiti vetosi poikansa mielenterveyteen ja yritti kaikin keinoin estää myrkkyruiskeen. Smith oli kuitenkin itse toista mieltä ja ilmoitti olevansa valmis ja halukas kuolemaan; hän halusi jättää aineellisen elämän taakseen ja palata henkiseen maailmaan. Hän kertoi osallistuneensa ainakin kuuteen rituaalimurhaan ennen pidätystään, mutta näitä väitöksiä ei uskottu tai voitu todistaa paikkansapitäviksi. Väitteiden arveltiin olevan Smithin keino estää teloituksen mahdollinen peruuntuminen, sillä hän ei missään nimessä halunnut elää vankilassa.
Maailmankatsomuksensa mukaisesti Smith halusi viimeiseksi ateriakseen jotain aivan muuta kuin ruokaa. Hän halusi kokkareen multaa. Voodoossa rhaeakunda-multaa käytetään merkkaamaan kuolleen ruumis, jotta henki pääsee siirtymään eteenpäin eikä jää kummittelemaan maahan.
Kun multa ei hieman yllättäen kuulunutkaan Huntsvillen vankilassa hyväksyttyjen ruokien listalle, tarjottiin Smithille vaihtoehtoisesti jogurttia. Siitä tuli hänen viimeinen ateriansa.
Koska Smith ei saanut haluamaansa multakasaa, julisti hän vartijoille, että tulisi kummittelemaan vankilan alueella seuraavat 300 vuotta.
Pikaruokaa entisestä työpaikasta
Yksi yhdysvaltojen tunnetuimmista sarjamurhaajista on John Wayne Gacy, joka 1970-luvulla raiskasi ja murhasi vähintään 33 poikaa ja nuorta miestä. Joulukuussa 1978 virkavalta alkoi päästä Gacyn jäljille, kun tämä yhdistettiin hiljattain kadonneeseen teini-ikäiseen Robert Piestiin. Lopulta Gacy marssi itse poliisilaitokselle, tunnusti murhat ja osoitti 27 uhrinsa hautapaikan oman talonsa alta. Loput ruumiit Gacy kertoi heittäneensä jokeen.
Lastenjuhlissa klovninakin esiintynyt Gacy vetosi syyntakeettomuuteen, mutta vetoomus ei mennyt läpi. Helmikuussa 1980 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi 33 murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Teloitus tapahtui myrkkyruiskeella toukokuun 10. päivänä vuonna 1994. Gacy sai syödä viimeisen ateriansa perheensä kanssa vankilan sisäpihalla, mikä kertoo jotain kieroutuneesta systeemistä, jossa ihmisiä tuomitaan kuolemaan, mutta silti heitä kohtaan tunnetaan empatiaa ja annetaan etuoikeuksia muihin vankeihin verrattuna. Esimerkiksi juuri mahdollisuus valita viimeinen ateria.
Gacyn appiukko oli omistanut kolme Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolaa, joissa murhaaja oli työskennellyt esimiestehtävissä. Tähän palaan historiaa liittyi myös toive viimeisestä ateriasta. Gacy tilasi kanansiipiä KFC:stä ja sen lisäksi uppopaistettuja katkarapuja, ranskalaisia ja sokeritonta Coca-Colaa. Ateria kruunattiin tuoreilla mansikoilla.
Katumusta Gacy ei osoittanut koskaan ja hänen kuuluisat viimeiset sanansa olivatkin: ”Kiss my ass”.
Viimeinen mahdollisuus valittaa ruoasta
Thomas J. Grasso teloitettiin myrkkyruiskeella maaliskuun 20. päivänä vuonna 1995. Hänet oli tuomittu kahdesta murhasta, joista molemmat olivat kohdistuneet ikäihmisiin.
Ensimmäinen uhri oli Tulsassa, Oklahomassa, asunut 87-vuotias Hilda Johnson, jonka Grasso kuristi jouluvaloilla jouluaattona vuonna 1990, jotta sai ryöstettyä 12 dollaria ja reilun satasen arvoisen television. Puoli vuotta myöhemmin Grasso varasti New Yorkissa 81-vuotiaan Leslie Holtzin sosiaalitukishekin ja tappoi miehen siinä samalla.
New Yorkissa Grasso sai 20 vuoden vankeustuomion, mutta Oklahomassa tilanne oli toinen: hänet tuomittiin kuolemaan. Mies toivoi viimeiseksi ateriakseen kaikkia suosikkiruokiaan: kymmenittäin simpukoita, tuplahampurilaisen Burger Kingistä, grillikylkeä, kaksi mansikkapirtelöä, puolikkaan kurpitsapiirakan kermavaahdolla sekä mansikoita. Ai niin, ja tölkillisen valmispastaa nimeltään SpaghettiO yhdessä lihapullien kanssa. SpaghettiO:n pasta on pieniä spaghettirinkuloita.
Grasso sai haluamansa viimeisen aterian, ainakin melkein. Hieman ennen teloitustaan vanki antoi kolme kirjallista lausuntoa, jotka annettiin hänen pyynnöstään julki medialle. Niissä oli hengellisiä viestejä ja pätkiä runoista.
Vain tunti ennen teloitusta Grasso antoi neljännen ja viimeisen lausuntonsa: ”En saanut SpaghettiO:ta, sain spaghettia. Haluan lehdistön tietävän sen”. Nämä olivat Thomas Grasson viimeiset sanat.
Ruokahalu ei ollut kadonnut
Düsseldorfin vampyyrina tunnetuksi tullut saksalainen Peter Kürten oli sarjamurhaaja ja raiskaaja. Vähemmän mairittelevan lempinimensä mies sai sen vuoksi, että yritti toisinaan juoda verta uhriensa vuotavista haavoista.
Kürten tappoi kahden vuosikymmenen aikana varmasti yhdeksän ihmistä, mutta todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Murhanyrityksiäkin miehelle kertyi yli kolmekymmentä. Murhavälineeksi Kürten valikoi useimmiten teroitetut sakset ja kävi myös joskus paloittelemaan uhrinsa.
Kun Kürten viimein saatiin keväällä 1930 kiinni, tunnusti hän auliisti syyllisyytensä. Psykiatrit arvioivat miestä koko oikeudenkäynnin ja vankeuden ajan, ja raakojen rikosten taustalla todettiin olleen seksuaalisen mielihyvän tavoittelu. Jota Kürten siis sai tappamisesta ja veren näkemisestä.
Tämä tuli esille vielä senkin jälkeen, kun mies oli tuomittu kuolemaan ja teloitustavaksi oli määrätty mestaus. Kürten jutteli psykiatrilleen juuri ennen giljotiiniin joutumista heinäkuun 2. päivänä vuonna 1932: ”Kerrohan… Kun pääni on katkaistu, kykenenkö edelleen edes hetkellisesti kuulemaan oman vereni suihkuavan kaulan tyngästä? Se olisi nautinnollisin tapa päättää kaikki nautinto.”.
Mutta siihen viimeiseen ateriaan…
Toisin kuin voisi luulla, ei edessä siintävä teloitus ilmeisesti vie moniltakaan vangeilta ruokahaluja. Sen verran tuhteja annoksia viimeiset ateriat usein ovat. Kürten oli kuitenkin täysin omassa luokassaan. Hänen ruokatoiveensa – wieninleike, paistetut perunat ja pullollinen valkoviiniä – ei ollut mitenkään erikoinen pyyntö, mutta hän eroaa muista ”kollegoistaan” siinä, että pyysi saada lisää. Ja uskomatonta kyllä, pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Kürtenille tarjoiltiin viimeistä ateriaa vielä toinenkin annos.
Minttusuklaajäätelöä
Ennen syyskuun 11. päivää vuonna 2001, tuhoisin Yhdysvaltain maaperällä tehty terrori-isku oli kotimaista käsialaa. Entinen armeijan sotilas, Persianlahden sodassa palvellut, Timothy McVeigh jätti huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 räjähteillä täytetyn auton Oklahoma Cityssä sijainneen liittovaltion virastorakennuksen eteen. Hän sytytti kahden minuutin tulilangan ja poistui paikalta.
Räjähdyksessä kuoli 168 ihmistä, joista 19 oli rakennuksen päiväkodissa olleita lapsia. McVeigh’n motiivina oli taistelu liittovaltion tyranniaa vastaan ja hän halusi iskullaan aloittaa vallankumouksen. Iskun aikaan 26-vuotias mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1997 ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella korkean turvatason vankilassa Indianassa vuonna 2001.
McVeigh’n toive viimeiseksi ateriaksi oli melko erikoinen: hän ei halunnut varsinaisesti ruokaa, vaan litran verran minttusuklaajäätelöä. Sen hän nautti pienessä sellissään teloitusta edeltäneenä iltana.
Yksi kivellinen oliivi
Edellisessä kohdassa mainittu McVeigh oli vuosikausiin ensimmäinen liittovaltion teloittama vanki. Edellinen liittovaltion toimesta täytäntöön pantu kuolemantuomio tapahtui maaliskuussa vuonna 1963, kun Victor Feguer teloitettiin Iowassa hirttämällä.
Feguer kidnappasi lääkäri Edward Bartelsin Iowassa kesällä 1960 motiivinaan oletettavasti tohtorin mukanaan kuljettamat lääkkeet ja pääsy käsiksi niihin. Hän kuljetti sieppaamansa miehen Illinoisiin ja tappoi tämän siellä. Koska Feguer oli ylittänyt vankinsa kanssa osavaltioiden rajan, oli liittovaltiolla oikeus nostaa syyte häntä kohtaan. Oikeusprosessi ei kestänyt kauaa, eikä Feguer ollut vuosikausia kuolemaantuomittujen jonossa.
Feguerin ruokatoive on ehkä kummallisin tällä viimeiset ateriat -listalla. Hän halusi yhden kivellisen oliivin. Tietojen mukaan Feguer oli toivonut, että jossain vaiheessa hänen haudastaan nousisi rauhaa symboloiva oliivipuu. Oliivin kivi, joka siis on tietenkin siemen, löytyi teloituksen jälkeen Feguerin puvun taskusta. Todennäköisesti häntä ei haudattu siemenen kanssa, sillä hirttämisen jälkeen mies puettiin uuteen pukuun hautaustoimistossa.
🤷♀️ Sitten otetaan loppuun hyvin filosofinen kysymys: Minkälainen olisi sinun viimeinen ateriasi, jos sellaisen saisit tai joutuisit päättää?
Miksi kielisuudelma on toiselta nimeltään ranskalainen suudelma? Intohimoisen suukottelun kutsumanimen alkuperä on tällä kertaa Listafriikin suurennuslasin alla.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi ja miten kielisuudelma liittyy Ranskaan?
Ranskalaiseksi suudelmaksi sanotaan pusua, joka ei ole mikään pieni muiskaus. Intohimoiseen kielisuudelmaan viitattiin Euroopassa, myös Ranskassa, alunperin firenzeläisenä suudelmana, jonka juuret epäilemättä ovat Italiassa. Mutta miten ja miksi pusuttelun osoite vaihtoi maasta toiseen? Termi on kuitenkin tunnettu ja käytetty ympäri maailmaa.
Todennäköisesti kyse on vain mielikuvasta ja ranskalaisten intohimoisesta maineesta. Monessa muussa maassa saatettiin 1900-luvun alussa jopa hieman karsastaa ranskalaisten estotonta tunteiden osoittamista ja heitä pidettiin (tai he olivat) seksuaalisesti vapautuneempia. Ranskalainen suudelma nousi ihmisten huulille 1920-luvulla ja nimi on sen jälkeen pitänyt oman paikkansa.
Erään teorian mukaan laukaisevana tekijänä oli ensimmäinen maailmansota. Ranskassa olleet amerikkalaiset ja brittiläiset sotilaat todistivat ranskalaisten häpeilemättömän intohimoisia rakkaudenosoituksia ja veivät sitten viestin – ja samalla myös tavan – kotimaihinsa. Tai sitten ulkomaalaiset sotilaat olivat tehneet lähempää tuttavuutta ranskalaisten neitojen kanssa…
On siellä varmaan tyttöystävät ja vaimot olleet ihmeissään, kun sotilaat palasivat kotiin ja nappasivat heitä kaikkien nähden intohimoiseen suuteloon!
Intiassa kielisuudelma on muuten englantilainen suudelma. Elokuvissa oli alkujaan kiellettyä näyttää suutelemista – Intiassa siis – ja ensimmäiset tällaiset hellyydenosoitukset nähtiin englanninkielisessä elokuvassa vuonna 1926. Siitä siis nimitys.
Myöskään Ranskassa kielisuudelmia ei kutsuta ranskalaisiksi suudelmiksi. Rakkaalla lapsella on kuitenkin ranskankielellä monta nimeä. Rouler une pelle tarkoittaa kirjaimellisesti ja suoraan suomennettuna lapion rullaamista, rouler un patin tarkoittaa yleisesti rullailua ja un baiser amoureux on rakastajan suudelma. Siinä vain muutama esimerkki ranskalaisista kielisuudelmista.
Lue myös:
Elämäntapa
Valssia pidettiin aikoinaan liian riettaana tanssina: 10 faktaa eri tanssilajeista ja niiden mielenkiintoisesta historiasta
Huhtikuun 29. päivänä vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Sen kunniaksi Listafriikki esittelee erilaisia tansseja ja niihin liittyviä mielenkiintoisia faktoja, koska joka päivä on hyvä päivä tanssia!
Vaikka tästä voi olla montaa mieltä, osaa jokainen ihminen tanssia sisäsyntyisesti. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva voi osoittaa merkkejä rytmin ymmärtämisestä. Ihmiset ovat myös tanssineet kauan, melko varmasti tanssiminen on alkanut samoihin aikoihin, kun ihmiset eli Homo-suku näki päivänvalon yli 2 miljoonaa vuotta sitten. Lähes kaikissa luolamaalauksissa on merkkejä seremoniallisista tansseista, joten tanssiminen on aina ollut hyvin merkittävä osa ihmisten arkea ja juhlaa. Tanssiminen myös yhdistää ihmisiä taustasta riippumatta!
Nyt tutustutaan tuttuihin ja hieman tuntemattomiin tansseihin; samalla listalla valssataan, flossataan, pistetään tikarilla rintaan ja taivutetaan sormia luonnottomiin asentoihin.
Baletti
Baletti juontaa juurensa vanhoihin hovitansseihin, joita esitettiin nimensä mukaisesti viihdykkeenä Euroopan – erityisesti Ranskan ja Italian – hoveissa.
Ensimmäinen kerronnallisen baletin esiaste esitettiin vuonna 1495 italialaisen ylhäisön hääjuhlissa. Jokainen erillinen tanssi kuvasi jotenkin juuri sillä hetkellä tarjoiltavaa ruokalajia ja ne yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi kreikkalaisen mytologian kautta. Ohjelmanumero oli niin suosittu, että baletista tuli monien häiden kohokohta.
Baletista ei kuitenkaan ehkä koskaan olisi tullut sitä, mitä se nykypäivänä on, ilman Katariina de’ Mediciä. Tämä italialaiseen Medicien mahtisukuun kuulunut ja kahdelle paaville sukua ollut 14-vuotias tyttö naitettiin vuonna 1533 samanikäiselle ranskalaispojalle, josta tuli myöhemmin kuningas Henrik II. Ranskaan muuttanut kuningatar Katariina ei kuitenkaan unohtanut entisen kotimaansa taiteita, ja varsinkin tanssi oli lähellä hänen sydäntään.
Katariinan lempipojan, Henrik III, noustua kuninkaaksi, järjestettiin hovissa häät: avioliittoon astuivat hallitsijan vaimon sisko Marguerite ja Joyeusen herttua Anne de Joyeuse. Katariina halusi miellyttää poikaansa, sillä de Joyeuse eli sulhanen oli mitä todennäköisimmin Henrikin rakastaja.
Niinpä kuningataräiti tilasi italialaiselta viulistilta Balthasar de Beaujoyeux’lta esityksen poikansa mielitietyn häihin ja tuo 5,5-tuntinen spektaakkeli Le Ballet Comique de la Reine tunnetaan maailman ensimmäisenä virallisena balettina.
Katariina lähetti esityksestä piirrettyjä kuvia hoveihin ympäri Eurooppaa, minkä jälkeen kaikki korvasivat italialaiset tanssimestarinsa ranskalaisilla ja yrittivät matkia esitystä. Kun Italiassa keskityttiin oopperaan ja Englannissa teatteriin, sai baletti kukoistaa Ranskassa. Sen takia baletin kieli on ranska.
Tiesitkö muuten, että rap-legenda Tupac Shakur oli nuorempana balettitanssija. Hän kävi Baltimoressa esittävään taiteeseen erikoistunutta koulua, jossa baletti oli yksi oppiaineista. Myöhemmin hän oli myös newyorkilaisen 127th Street Ensemble -teatteriryhmän jäsen, kunnes rap-musiikki ja siihen liittynyt Yhdysvaltain itä- ja länsirannikoiden välinen kilpailu vei mukanaan – lopulta hautaan saakka.
Uprock – todellinen dance battle
Toiset laskevat uprockin osaksi breakdancea ja toisten mielestä noilla kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään. Samoilla New Yorkin kaduilla ne kuitenkin syntyivät 1960- ja 1970-luvulla.
Uprockissa kaksi tanssijaa matkii melko aggressiivisesti erilaisia tapoja taistella keskenään ja rytmin mukaan käytetään monia aseita; kuvaannollisesti. Nyrkit heiluvat ja ”aseita” pistooleista jousipyssyihin vedetään esiin, mutta toiseen ei kosketa.
Breakdancen kuulee monesti, virheellisesti, syntyneen väkivallattomana tapana ratkoa jengien välisiä kiistoja, mutta hyvin todennäköisesti sillä ei ole koskaan ollut mitään osaa jengisodissa.
Uprockin juuret taas ovat nimenomaan jengien välien selvittelyissä. Nokkamiehet kävivät ensin väkivallattoman uprock-battlen ja voittaja sai päättää, missä varsinainen tappelu käytäisiin.
Pienen porukan jutuksi jääneestä uprockista on omaksuttu muutamia tunnistettavia liikkeitä breakdanceen ja niitä päästään näkemään muun muassa Pariisin olympialaisissa vuonna 2024. Se on historiallinen hetki, sillä koskaan aiemmin mikään tanssilaji ei ole ollut mukana olympialaisissa.
Lue myös: 10 kultamitalin arvoista koskettavaa tarinaa menneistä olympialaisista
Valssi
Listan vähiten eksoottinen tanssi on valssi. Vaikka ei osaisi mitään muuta tanssia, niin valssin askeleet luonnistuvat varmasti useimmilta. Suomalainen häävalssiperinne on pitänyt tämän alkuperältään keskieurooppalaisen kansantanssin suosiossa sekä opeteltavien tanssien kärkisijalla.
Ennen kuin sitä tanssittiin salongeissa ja kuninkaallisten loisteliaissa saleissa, kuului valssaaminen pääasiassa köyhempien luokkien juhlintaan. Ehkä juuri siksi valssiin suhtauduttiin vastustellen ja sitä pidettiin sivistymättömänä tanssina. Iso osansa oli myös sillä, että valssia tanssiva pari oli hyvin lähellä toisiaan tai jopa vartalot aivan yhdessä – se oli ennenkuulumatonta ja varsin sopimatonta.
Joissakin Euroopan maissa valssia oli sallittua tanssia vain 10 minuuttia kerrallaan, ja Englannissa valssi kiellettiin kokonaan 1700-luvulla, koska se oli liian irstas tanssilaji. Vain sopivalla etäisyydellä tanssittavat menuetit olivat Euroopan hoveissa hyväksyttyjä. Monet aateliset kuitenkin hipsivät yön pimeydessä palvelijoidensa illanviettoihin päästäkseen tanssimaan hävytöntä valssia.
Muutos vastarintaan alkoi vuonna 1815, Waterloon taistelun jälkeen, kun Napoleonia vastaan sotineet liittokunnat juhlivat Ranskan vallan kukistamista. Ilo oli ylimmillään, ja kun Wienin kongressissa Euroopan rajoja vedettiin uusiksi, oli aikaa myös tanssimiselle. Silloin kaikki ihastuivat paikalliseen, hurjasti pyörivään valssiin.
Myös Englannissa suhtautuminen alkoi muuttua 1800-luvulla, koska valssi oli erään merkittävän henkilön lempitanssi. Kuningatar Viktoria rakasti tanssimista eikä vieroksunut valssin läheistä tanssiasentoa. Ja kukas monarkkia olisi käynyt uhmaamaan!
Flossaus
Flossaus, shoottaus, sufflaus, savage… Ovatko nuo sanat tuttuja? Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tanssiliikkeitä jo vuosien ajan, mutta videopalvelu TikTok vei buumin jokunen vuosi sitten täysin uudelle tasolle. Ja se on ainoastaan hyvä asia, sillä nämä tanssihaasteet ovat hauskoja eivätkä vahingoita ketään. Samaa ei voi sanoa kaikista somehaasteista: 10 järkyttävää sosiaalisen median aiheuttamaa kuolemaa.
Flossaus on varmasti tunnetuin sometanssi, eikä siltä ole voinut välttyä, jos vähänkin on pitänyt silmiään auki. Yhdysvaltalainen Russell Horning, joka sosiaalisessa mediassa tunnetaan nimellä The Backpack Kid, latasi vuonna 2016 Instagramiin videon, jossa hän esitteli kavereilleen tanssiliikkeitä ollessaan kirkon leirillä. Hän ajatteli, että videon näkee ehkä muutama kymmenen tuttua. Toisin kävi.
Monet kuuluisuudet jakoivat Horningin videota ja pian tämän Instagram-tilillä oli satojatuhansia seuraajia. Sitten tuli yhteydenotto laulaja Katy Perryltä, joka pyysi poikaa tanssimaan keikalleen Saturday Night Live -ohjelmaan. Ja sen esiintymisen jälkeen kaikki rupesivat flossaamaan!
Flossaus lisättiin Fortnite-videopeliin yhdeksi hahmojen tanssiliikkeeksi ja usko tai älä, niin Kotimaisten kielten keskuksen valinta kuukauden sanaksi huhtikuussa 2018 oli flossaus.
Horning tai oikeastaan hänen äitinsä haastoi vuonna 2018 Fortniten oikeuteen flossauksen varastamisesta, sillä heidän mukaansa peli oli rikkonut tekijänoikeuksia käyttämällä Horningin keksimää tanssia luvatta. Ilmeisesti Horning oli juuri rekisteröimässä flossausta omiin nimiinsä. Vuoden 2020 lopulla vääntöön saatiin jonkinlainen päätös, kun Yhdysvaltain tekijänoikeuksista vastaava virasto ilmoitti, että syytteelle ei ole pohjaa, koska flossaus ei täytä tanssin määritelmää vaan se on koreografia, jota ei voi kukaan omia.
On toki totta, että Horning teki flossauksesta kuuluisan, mutta ei hän sitä missään nimessä ole keksinyt, vaikka niin väittääkin. Yllä olevalla videolla yksi nuorista miehistä flossaa kohdassa 03:08 (paina play ja video alkaa muutamaa sekuntia aiemmin). Video on tehty vuonna 2012. Vielä tätäkin vanhempi on vuodelta 2011 peräisin oleva pätkä, jossa ilmiselvästi flossataan.
Oletko kokeillut? Flossaus ei ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se näyttää!
Capoeira
Afrikasta kaapattiin miljoonia ihmisiä orjiksi 1500-luvulta alkaen ja suurin yksittäinen vastaanottajamaa noin 400 vuotta kestäneen orjakaupan aikana oli Brasilia.
Orjat olivat sokeriruokopelloilla tarkan valvonnan alla, mutta pitivät yllä kamppailutaitoja naamioiden ne tanssiksi. Kulttuureissa, joista ihmiset oli riistetty orjatyöhön, tanssin ja taistelun raja oli häilyvä, joten liikkeitä oli helppo treenata huvittelun varjolla.
Aina kun silmä vältti, otettiin tanssiin mukaan itsepuolustusliikkeitä ja lähitaistelua. Näin alkoi syntyä tanssi- ja kamppailulaji nimeltään capoeira. Koska orjilla ei saanut olla mitään kättä pidempää, oli capoeira ainoa tapa puolustaa itseään.
Aina silloin tällöin orjia pääsi pakenemaan, ja heitä palauttamaan komennetut metsästäjät alkoivat kertoa tarinoita ankarasta vastarinnasta ja tappavan tehokkaasta taistelumuodosta. Paenneet orjat alkoivat kerääntyä yhteen muodostaen pieniä kyliä, joita kutsuttiin nimellä Quilombos. Niihin muutti myös alkuperäisiä brasilialaisia sekä eurooppalaista syntyperää olevia ihmisiä, joita ei kiinnostanut elää katolisen kirkon sääntöjen mukaan. Capoeira – kamppailulaji, tanssi, musiikki – sai näin vaikutteita monista eri kulttuureista.
Kun orjuus lakkautettiin Brasiliassa vuonna 1888, pelkäsi hallitus, että entiset orjat yhdistäisivät voimansa ja käyttäisivät capoeiraa kapinoidessaan valtaapitäviä vastaan. Rikollisryhmittymät palkkasivat capoeiraa taitavia palkkamurhaajiksi ja henkivartijoiksi. Niinpä sen harjoittaminen kiellettiin vankilatuomion uhalla.
Perinnettä ei kuitenkaan missään nimessä hylätty, vaan kamppailulaji naamioitiin yhä enemmän tanssiksi ilman kontaktia. Capoeiraa esitettiin katseilta piilossa ja hiljalleen se alettiin nähdä kansantaiteena. Muutaman vuosikymmenen päästä kielto oli hylättävä.
Vuonna 1936 hallitus kutsui Manuel dos Reis Machadon, jota pidetään modernin capoeiran isänä, esiintymään presidentille. Paljon on tultu eteenpäin varsin lyhyessä ajassa, sillä nykyisin capoeira on Brasilian virallinen kansallislaji ja toiseksi suosituin urheilulaji jalkapallon jälkeen. Se on myös suosittu harrastus ympäri maailman.
Kumisaapastanssi
Etelä-Afrikassa apartheidin aikana voimassa olleiden, rotuerotteluun liittyvien lakien tärkein tehtävä oli pitää valkoihoiset vallassa. Esimerkiksi kaivoksilla johtajat olivat valkoisia ja työntekijät järjestään tummaihoisia. Ilman turvavarusteita tehty työ oli varsin vaarallista eikä työntekijöiden sallittu puhuvan keskenään.
Kaivoksissa oli paljon tulvia, mutta sen sijaan, että ongelmia olisi korjattu, päätettiin turvautua halvempaan ratkaisuun: työntekijöille hankittiin kumisaappaat, jotta nämä voivat jatkaa epäterveellisessä ympäristössä.
Puhumattomuus turhautti kaivosmiehiä, mutta kumisaappaat tarjosivat heille yllättävän kommunikointivälineen. He keksivät oman systeemin, kuin morsekoodin, jossa ääni luotiin saappaita läpsimällä ja erilaisilla taputuksilla. Hiljalleen viestinvälitys alkoi kehittyä tanssiksi, sillä kaivosten säännöissä ei kielletty tanssimista. Lisäksi se oli ainoa valonpilkahdus surkeissa työolosuhteissa ja alistetussa asemassa.
Kaivosten johtajat eivät ensin katsoneet tanssimista hyvällä, mutta koska se vaikuttikin nostavan työmoraalia eivätkä he voineet asialle mitään, annettiin huvin jatkua. Heillä ei ollut aavistustakaan, että toisinaan musisoinnilla kritisoitiin olosuhteita.
Koska kaivoksille tuli työntekijöitä ympäri Etelä-Afrikkaa ja muualtakin Afrikan mantereelta, lisäsivät kaikki palasen omaa kulttuuriaan tanssiin. Vaikka heimoasujen käyttö oli myös kiellettyä, siirtyivät perinteet uuteen, yhteiseen tanssiin.
Kumisaapastanssia tanssivat kaikki iästä ja sukupuolesta riippumatta, ja nykyisin sitä opetetaan ympäri maailman!
Dutty Wine – kuoleman tanssi!?
Jamaikalaisilla klubeilla syntynyt Dutty Wine on varsinkin nuorten naisten suosiossa: siinä heilutellaan polvia, pyöritetään lantiota ja – mikä tärkeintä – päätä. Nimenomaan ankara pään pyörittäminen on aiheuttanut yleistä pahennusta ja huolta.
Joidenkin lääkäreiden mukaan tanssi voi olla hengenvaarallinen niillekin, jotka ovat sitä pitkään harjoitelleet ja totuttaneet kehonsa liikkeisiin. Lääkärit varoittavat nimenomaan niskaan ja selkään kohdistuvasta repivästä liikkeestä, joka saattaa aiheuttaa lihas- ja nivelvaurioita. Muun muassa yhdysvaltalainen ortopedi Paul Wright on sanonut, että liikkeet voivat johtaa jopa halvaantumiseen.
Kun Tony Matterhorn, jamaikalainen DJ, teki vuonna 2006 Dutty Wine -nimisen kappaleen, jonka musiikkivideon koreografiaa ei varmaankaan tarvi arvailla, lähti tanssin suosio räjähdysmäiseen nousuun ympäri maailman. Sitten kun vielä Beyoncé otti Dutty Winen osaksi esiintymistään, ei sille löytynyt pysäyttäjää.
Kohu tanssin ympärillä alkoi todenteolla, kun eräs jamaikalainen teinityttö kuoli Dutty Wine -kilpailussa, vaikka ei tiedetä, oliko kuoleman ja tanssimisen välillä mitään yhteyttä. Melkein mikä tahansa liikunta voi kai olla vaarallista, jos sitä tekee osaamatta ja varsinkin lämmittelemättä; tätä ovat alleviivanneet myös monet Dutty Wine -ohjaajat.
Miksi metallimusiikin ystäviä ei ole jatkuvasti sairaalassa rajun moshauksen jälkeen? Voisiko kyse olla vain siitä, että kaikkea uutta täytyy vastustaa – olihan valssikin joskus kielletty…
Apsaroiden tanssi
Kambodžalainen khmerien klassinen baletti, apsaroiden tanssi, juontaa juurensa 600-luvulle. Nykyaikainen tanssi perustuu pitkälti tuolta ajalta oleviin veistoksiin ja seinäkaiverruksiin, joita on löytynyt vanhoista temppeliraunioista.
Kun yksi Kaakkois-Aasian suosituimmista turistikohteista, Angkor Watin temppelialue, eli kukoistuskauttaan 1100-luvulla, esiintyi siellä tuhansia apsara-tanssijoita. Hillityllä liikkumisellaan ja luonnonlait rikkovilla käsiliikkeillään he viihdyttivät kuninkaita ja heidän vieraitaan. Tämä on kaikki ikuistettu Angkor Watin temppeleiden seiniin.
Tanssi perustuu apsaroihin eli henkiolentoihin, jotka syntyivät maitomerestä tanssimaan jumalille ja hypnotisoimaan kuolevaisia lumoavilla liikkeillään. Apsaroiden tanssissa on elementtejä sekä hindulaisuuden että buddhalaisuuden mytologioista, ja vaikka se voi muistuttaa klassista thai-tanssia, ei kyse ole lainkaan samasta asiasta. Molemmat toki on aikoinaan luotu intialaisten hovitanssien pohjalta.
Ainutlaatuisessa apsaroiden tanssissa esiintyjät liikkuvat pehmeästi vieno hymy huulillaan ja tärkeässä osassa ovat yli 1500 erilaista kädenliikettä, joita lapset – tytöt ja pojat – alkavat harjoitella taaperoiässä. Liikkeillä voidaan kertoa kokonaisia tarinoita ja niiden vivahde-erot on opeteltava tarkasti, etteivät kertomukset muutu. Lasten sormia (ja raajoja ylipäätään) ruvetaan taivuttelemaan jo vauvana, sillä nivelten on käännyttävä yli ja sormet on saatava avustettuina taipumaan vasten kämmenselkää – myöhemmällä iällä prosessi on lähes mahdoton.
Apsaroiden tanssi oli vaarassa kadota Pol Potin johtamien punakhmerien toteuttaman kansamurhan vuoksi, sillä suurin osa perinteistä tanssia osaavista teloitettiin 1970-luvulla. Tanssi ja siihen liittyvät perinteet yritettiin systemaattisesti hävittää, mutta onneksi muutamat eloonjääneet saivat pidettyä kulttuurinsa voimissa.
Apsaroiden tanssin elpymiseen vaikutti myös suuresti hirmuhallinnon aikaan maanpaossa ollut prinsessa Buppha Devi. Kuninkaan tytär oli ennen kansanmurhaa Kamdobžan kuninkaallisen baletin päätanssija, ja myöhemmin hän nousi maansa kulttuuriministeriksi: apsaroiden tanssin tulevaisuus näytti valoisammalta ja se on lisätty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Barong-tanssi
Indonesiaan kuuluvalla Balilla tanssitaan ikivanhaa kerronnallista Barong-tanssia, jolla kuvataan hyvän ja pahan välistä kamppailua. Barong on hyvien henkien kuningas, kuin kansan suojelusenkeli, jonka ulkomuoto vaihtelee alueesta riippuen – perinteisesti se on kuitenkin leijona. Noitamainen Rangda on Barongin vihollinen ja pahuuden ilmentymä.
Tarinan ja tanssin kohokohdassa miestanssijat joutuvat Rangdan mustan magian valtaan. Rangda noituu heidät tekemään itsemurhan ja transsissa olevat tanssijat iskevät itseään kris-tikareilla rintaan. Barong rientää kuitenkin pelastamaan ja lähettää suojeluloitsun, joka säästää itseään puukottavat tanssijat vahingoittumiselta. Tanssi huipentuu Barongin ja Rangdan, hyvän ja pahan, viimeiseen taisteluun, jonka Barong aina lopulta voittaa.
Tanssijat pääsevät seremonian aikana transsitilaan, ja usein sivustaseuraajatkin vaipuvat jonkinlaiseen hysteriaan: valtoimenaan itkeviä naisia joudutaan kantaa sivummalle rauhoittumaan.
Tikarien pistot aiheuttavat hyvin harvoin vammoja, vaikka miehet iskevät niiden teräviä kärkiä rintaansa sellaisella voimalla, että terät välillä taipuvat. Balilaisten mukaan kyse on siitä, että Barong suojelee kansaa. Järkevää syytä sille, että edes iho ei rikkoudu, ei ole löydetty. Joskus hyvät loitsut eivät kuitenkaan toimi, sillä vuonna 2017 eräs 15-vuotias poika joutui sairaalahoitoon iskettyään oman tikarinsa syvälle rintaansa – hän ei toki transsitilassaan sitä edes itse huomannut tai tuntenut.
Vuonna 2021 kävi vielä huonommin, kun Rangda-noidan asussa esityksessä mukana ollut 16-vuotias poika sai iskun toisen tanssijan tikarista, joka painui kohtalokkaasti sydämeen. Kuolemantapauksen vuoksi seremoniaa päätettiin muuttaa siten, että pyhimpiin rooleihin ei enää hyväksytä alaikäisiä ja kokemattomia tanssijoita.
Pyörivät dervissit
Samoin kuin apsaroiden tanssi, myös turkkilainen dervissien sema-seremonia kuuluu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Dervissien tanssia on varmasti moni nähnyt ainakin televisiossa: valkoisiin asuihin pukeutuneet miehet pyörivät vinhasti paikallaan kädet ylös kohotettuina.
Suufilainen Mevlevi-veljeskunta perustettiin 1200-luvulla Turkin Konyassa, joka on edelleen paras matkakohde, jos haluaa päästä ihailemaan dervissien tanssia. Tanssi, asut ja musiikki yhdistyvät seremoniaksi, joka symboloi ihmisen henkistä kasvua kohti täydellisyyttä.
Dervissien tanssissa toinen käsi on kohotettuna ylöspäin ja sillä kerätään jumalalta siunauksia, ja alaspäin suunnatulla kädellä jaetaan nämä siunaukset maan päälle. Dervissit pyörivät toisen jalan varassa vastapäivään eli samaan suuntaan kuin Maa ja muut planeetat kiertävät Aurinkoa.
Dervissin asuun kuuluu valkoinen kaapu, joka edustaa hänen oman egonsa käärinliinaa, sekä kamelinkarvahattu, joka kuvastaa oman egon hautakiveä. Tanssi voi kestää jopa kaksi tuntia, jonka aikana pyörähdysten tahti pysyy hyvin saman: 30-40 pyörähdystä minuutissa. Siinä saakin olla varuillaan, ettei mene pää pyörälle; varsinkin kun aina ennen seremoniaa dervissit paastoavat monta tuntia.
Nykyisin pyöriminen on enemmänkin kääntymistä, mutta seremonian alkuaikoina transsinomaisessa tilassa pyörivät dervissit ponkivat vain toisella jalalla vauhtia kierroksiin. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö modernilla tyylillä pitäisi jo muutaman käännöksen jälkeen mennä pitkin seiniä.
Lue myös:
Jos jännität tai jopa pelkäät lääkäriin menemistä, niin harkitse tarkkaan lukemisen jatkamista. Nyt Listafriikki nimittäin käy läpi käsittämättömiä hoitovirheitä.
Kaikkien on joskus käytävä lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolla ja silloin on vain pakko luottaa siihen, että terveydenhuollon ammattilaiset tekevät kaikkensa hoitaakseen meidät kuntoon. Ainakaan heidän ei uskoisi tekevän vahinkoa. Virheitä kuitenkin sattuu kaikille, se on vain inhimillistä ja väistämätöntä, ja myös lääkärit voivat mokata. Valitettavasti lääkärin ammatti on sellainen, missä pienelläkin virheellä voi olla katastrofaaliset seuraukset.
Tänään listamme on siis mallia karmeat hoitovirheet, ja vaikka äsken todettiin, että kaikki tekevät virheitä, ovat nämä kymmenen tapausta jotenkin täysin käsittämättömiä.
Lääkäri poisti sappirakon sijaan munuaisen
Vuonna 2006 eräs 84-vuotias nainen kirjautui sisään Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevaan Milford Regional Medical Center -sairaalaan rutiininomaista sappirakon poistoleikkausta varten. Poiston suoritti kirurgi Patrick McEnaney, joka toimi sairaalassa yhtenä vastaavista lääkäreistä.
Tähystysleikkaus alkoi hyvin, mutta pian McEnaney havaitsi leikkausraportin mukaan ”huomattavan paljon sisäistä verenvuotoa ja tulehduksen merkkejä sisäelimissä”. Lääkäri tulkitsi näytöllä näkyviä kuvia väärin, sillä hän ei operoinut lainkaan sappijärjestelmässä, vaan aivan jossain muualla. Ongelmista johtuen McEnaney vaihtoi tähystyksen avoleikkaukseen.
Koska tiehyet olivat menneet lääkärillä sekaisin, poisti hän sappirakon sijaan potilaan oikean munuaisen. Ihmisen anatomiaa tuntevat tietävät, että sappirakko (kuvassa gallbladder) ja munuainen (kuvassa kidney) ovat hyvin erinäköiset, joten kyllähän kirurgin pitäisi ne erottaa toisistaan. Mutta kun McEnaney veti elimen ulos, oli se muuttunut täysin tunnistamattomaksi skalpellin viiltojen, ärhäkän tulehdusreaktion ja verenvuodon vuoksi. Virhe huomattiin vasta parin päivän päästä, kun poistettu ”sappirakko” oli tutkittavana sairaalan patologilla.
Tässä tapauksessa oli potilaan kannalta ironisen onnellinen loppu: Naisen tila koheni väärän elimen poistamisen myötä (tai jostain tuntemattomasta syystä) niin paljon, että sappirakkoa ei lopulta edes tarvinnut poistaa.
Hoitovirheen tehnyt McEnaney asetettiin kuuden kuukauden toimintakieltoon, jonka jälkeen hän palasi töihin, mutta joutui viideksi vuodeksi koeajalle. Se tarkoitti sitä, että hänen suorittamissaan leikkauksissa täytyi aina olla mukana toinenkin kirurgi.
Siirtoelimet olivat väärää kudostyyppiä
Duke University Medical Center on yksi Yhdysvaltojen arvostetuimmista sairaaloista. Mutta parhaillekin sattuu virheitä ja tämän sairaalan kohdalla vuonna 2003 tapahtunut hoitovirhe oli katastrofaalinen, ja mikä pahinta – hyvin helposti vältettävissä. Kyse ei ollut edes varsinaisesta virheestä, vaan totaalisesta huolimattomuudesta ja väärien olettamusten sarjasta.
Jesica Santillan oli 17-vuotias tyttö, jolle oli varattu suuri, mutta kyseisessä sairaalassa ei mitenkään harvinainen, elinsiirtoleikkaus. Santillanin oli määrä saada uusi sydän ja molemmat keuhkot. Riemu oli tietysti suuri, kun sopivat elimet olivat vihdoin löytyneet harvinaisesta restriktiivisestä kardiomyopatiasta kärsivälle tytölle.
Ongelmat alkoivat hyvin pian mallikkaasti sujuneen leikkauksen jälkeen. Kolme vuotta elinsiirtolistalla odottaneen Santillanin keho alkoi hylkiä uusia elimiä, hän sai vakavan aivovamman ja vaipui koomaan. Vasta siinä vaiheessa lääkärit tajusivat, että siirretyn sydämen ja keuhkojen kudostyyppi ei ollutkaan potilaalle sopiva: Santillan kuului O-veriryhmään ja elimet olivat A-veriryhmää.
Sairaala kuitenkin salasi hoitovirheen 11 päivän ajan ja tulivat vasta sitten julkisuuteen etsien uutta luovuttajaa. Sopivat elimet löytyivätkin nopeasti, vain kaksi viikkoa ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta se oli Santillanille myöhäistä: hänet julistettiin aivokuolleeksi ja elintoimintoja ylläpitävät laitteet suljettiin.
Jesica Santillan menehtyi, koska kaikki hänen hoidossa ja leikkauksessa mukana olleet lukuisat terveydenhuollon ammattilaiset olivat luulleet jonkun toisen tarkistaneen kudostyyppien vastaavuuden. Kukaan ei kuitenkaan ollut sitä tehnyt.
Lopulta leikkauksesta vastannut lääkäri James Jaggers otti hoitovirheestä vastuun, sillä hän oli näyttänyt vihreää valoa, kun Carolinan osavaltion elintenluovutuksia kontrolloiva virasto tarjosi sairaalalle elimiä. Jaggers oli vain olettanut, että toki palvelussa oltiin tarkastettu yhteensopivuus, kun elimiä kerran tarjottiin. Nykyisin Duken yliopistollisessa sairaalassa on käytössä uusi järjestelmä, joka varmistaa siirteiden vastaavuuden, ettei samanlaista tilannetta pääsisi enää koskaan tapahtumaan.
Sairaala ja Santillanin perhe pääsivät korvaussopimukseen, jonka yksityiskohtia ei ole julkaistu.
Kun yhden sairaalaan neurokirurgit tekivät hoitovirheitä toisensa perää
Yhdysvaltalainen Rhode Islandin sairaala on tunnettu asemastaan Ivy League -korkeakouluihin kuuluvan Brownin yliopiston lääketieteen opiskelijoiden opetussairaalana. Hoitovirheiltä ei sielläkään ole vältytty, vaikka henkilökuntaan kuuluu paljon alojensa huipputekijöitä.
Jos jonkun leikkauksen haluaisi sujuvan ilman töppäilyjä, niin se olisi varmasti aivoleikkaus. Vuonna 2007 Rhode Islandin sairaalan neurokirurgit kuitenkin töpeksivät ei kerran tai kahdesti, vaan kolme kertaa ja aina samalla uskomattomalla tavalla. He operoivat väärää puolta potilaan aivoista!
Yhdessä tapauksessa virhe tajuttiin, kun lääkäri oli viiltänyt päänahan auki. Kahdessa tapauksessa tohelointi huomattiin vasta siinä vaiheessa, kun potilaan päähän oli jo porattu ensimmäinen reikä. Pidemmälle ei onneksi päästy ja kirurgit siirtyivät saman tien reiän täyttämisen jälkeen leikkaamaan hoitoa vaativaa puolta. Kaksi potilasta toipui täysin.
Yksi hoitovirheen uhriksi joutuneista potilaista ei ollut onnekas. Yli kaksikymmentä vuotta alalla työskennellyt neurokirurgi ei ollut merkinnyt järjestelmään, kummassa aivopuoliskossa potilaan veritulppa oli, vaan julisti hoitajille, että kyllä hän muistaa mistä pitää leikata. Hän ehti porata reiän pääkalloon ennen kuin joku hoitajista pisti pelin poikki. Kaksi viikkoa myöhemmin tämä 86-vuotias potilas menehtyi, joskin sairaalan mukaan täysin leikkauksesta riippumattomista syistä.
Kaikissa kolmessa tapauksessa hoitovirheen tehneet olivat eri lääkäreitä. Neurokirurgian osastolla ei kuitenkaan käynyt viikate, vaan lääkäreitä käsiteltiin silkkihansikkain ja he saivat vain kahden kuukauden ammatinharjoittamiskiellon. Sairaala sai 50 000 dollarin sakon.
Suolalios oli liian väkevää
Emily Jerry oli vain puolitoistavuotias, kun hänellä vuonna 2005 todettiin pahanlaatuinen ruskuaispussikasvain. Vaikka diagnoosi oli järkyttävä, antoivat Clevelandin lastensairaalan lääkärit ja hoitajat positiivisen ennusteen: Emily tulisi hyvin todennäköisesti paranemaan täysin.
Viinirypäleen kokoisen kasvaimen kimppuun käytiin lukuisilla leikkauksilla ja toistuvalla kemoterapialla. Emily pysyi koko ajan päällepäin hyväkuntoisena eikä ikinä valittanut hoidoista.
Hoidot tehosivat ja alkuvuonna 2006 otetut magneettikuvat osoittivat, että koko kasvain oli hävinnyt. Asian varmisti kolme eri röntgenlääkäriä, sillä kasvaimesta ei näkynyt edes arpikudoksen jäämiä. Emily oli siis päihittänyt syövän kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan! Lääkärit eivät kuitenkaan halunneet jättää mitään sattuman varaan, joten tytölle päätettiin antaa vielä yksi kemoterapiahoito, joka sovittiin aloitettavaksi helmikuun 24. päiväksi. Silloin Emily täyttäisi kaksi vuotta.
Kotona juhlittiin ja ilopilleri Emily oli myös sairaalahenkilökunnan suosikkipotilas.
Viimeisen kemoterapiahoidon kolmantena päivänä Emily leikki tapansa mukaan huoneessaan tippapussi mukana kulkien. Kun pussi viimeisen kerran vaihdettiin, muuttui tytön käytös totaalisesti. Hän ei pysynyt pystyssä ja ensimmäistä kertaa syövän toteamisen jälkeen hän valitti kipua. Pieni Emily piti käsiään päänsä molemmin puolin ja huusi: ”Äiti, minun pääni, minua sattuu päähän!”. Hän alkoi oksentaa ja meni pian täysin veltoksi. Välittömästi aloitetusta elvytyksestä ja tehohoidosta huolimatta Emily todettiin tunnin päästä aivokuolleeksi ja vain laitteet pitivät hänen elintoimintojaan keinotekoisesti yllä. Muutaman päivän kuluttua Emily menehtyi.
Syy tähän traagiseen kohtaloon oli virhe tippapussin valmistelussa. Vuosikausia sairaalassa työskennellyt lääketeknikko ei ollut käyttänyt valmista, isotonista liuosta, jossa natriumkloridia on alle 1 prosentti. Sen sijaan hän oli täyttänyt pussin itsetekemästään sekoituksesta, jossa suolaa oli 23,4 prosenttia. Se johti Emilyn kuolemaan.
Lääketeknikko oli arvellut jonkin olevan pielessä, kun hän oli sekoittanut liuosta, mutta ei ollut tarkistanut asiaa keneltäkään muulta. Hän ei ollut tiennyt, että liian väkevä suolaliuos todennäköisesti tappaa pienen potilaan.
Ohion osavaltio ei aiemmin ollut vaatinut lääketeknikoilta minkäänlaista koulutusta tai rekisteröitymistä farmasia-alan työntekijöiksi. Sittemmin on säädetty Emilyn laki, jonka mukaan ihan kuka tahansa ei voi vain päästä sairaalaan töihin valmistelemaan lääkkeitä potilaille.
Väärän jalan amputointi
Raajan amputointi ei ole potilaalle ikinä mikään pikkujuttu saati sitten siinä tapauksessa, että lääkäri poistaa väärän raajan. Näin kävi 51-vuotiaalle Willie Kingille, jolta oli tarkoitus pitkälle edenneen kakkostyypin diabeteksen vuoksi amputoida oikea jalka vuonna 1995. Lopulta King lähti floridalaisesta sairaalasta ilman kumpaakin jalkaa, sillä lääkäri leikkasi ensiksi irti täysin terveen raajan.
Väärän jalan amputointi lähti liikkeelle yksittäisestä, virheellisestä merkinnästä, mikä kuitenkin johti ketjureaktioon eli erehdyksen kirjaamiseen moneen kriittiseen paikkaan, muun muassa sairaalan tietojärjestelmään sekä leikkaussalin aikatauluun. Viimeisimpänä se oli kirjoitettuna leikkaussalin taululle juuri amputaation alkaessa. Tämä johti siihen, että henkilökunta oli steriloinut ja valmistellut väärän jalan kirurgi Rolando Sanchezin operoitavaksi. Puolessa välissä leikkausta yksi hoitajista oli käynyt läpi papereita ja tajunnut hirvittävän erheen, mutta siinä vaiheessa mitään ei enää ollut tehtävissä.
Kun hoitovirhettä setvittiin oikeudessa, vetosi Sanchez puolustuksessaan siihen, että itse asiassa molemmissa jaloissa oli ollut paha tulehdus ja amputaatiot olivat perusteltuja. Näin ei kuitenkaan asiantuntijatodistajien mukaan ollut, ja Sanchezille lätkäistiin 10 000 dollarin sakko ja hänen lääkärilupansa hyllytettiin puoleksi vuodeksi. Siviilioikeudessa sairaala ja Sanchez pääsivät Kingin kanssa 1,15 miljoonan dollarin arvoiseen korvaussopimukseen.
Koeputkihedelmöityksessä käytettiin väärää siemennestettä
Thomas ja Nancy Andrews olivat jo pitkään toivoneet toista lasta, mutta yrityksistä huolimatta raskaaksi tuleminen ei ottanut onnistuakseen. Andrewsit päätyivät lopulta koeputkihedelmöitykseen New York Medical Service -sairaalaan lisääntymislääketieteeseen erikoistuneessa yksikössä. Ilo oli ylimmillään, kun Jessicaksi nimetty terve tyttö syntyi lokakuussa vuonna 2004.
Vanhemmat olivat kuitenkin hieman hämmentyneitä, sillä vauva vaikutti olevan iholtaan huomattavasti tummempi kuin kumpikaan vanhemmista. Valkoihoinen Thomas ja latinalaisamerikkalaista syntyperää oleva Nancy ajattelivat heti, että olisiko munasolut hedelmöitetty väärällä siemennesteellä ja ihmettelivät asiaa myös lääkärille. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kaikki oli sujunut protokollan mukaan, ja että ajan myötä lapsen iho vaalenee, vaikka se ei vanhempien huolenaiheena missään nimessä ollutkaan.
Andrewsien epäilykset eivät laantuneet, joten he tekivät DNA-testin ja tulokset osoittivat pelon aiheelliseksi: Thomas ei ollut Jessican biologinen isä. Koeputkihedelmöityksestä vastannut klinikka oli onnistunut sekoilemaan siemennesteiden kanssa ja Nancyn munasolu oli hedelmöitetty tuntemattoman miehen sukusoluilla.
Thomas ja Nancy olivat tietenkin järkyttyneitä, että tällainen sekaannus oli päässyt tapahtumaan ja tuoreet vanhemmat olivat erityisesti huolissaan siitä, että jossain vaiheessa Jessican biologinen isä voisi esittää vaatimuksia lapsensa suhteen. Andrewsit halusivat viedä jokaisen mahdollisen henkilön oikeuteen, mutta tuomari antoi vuonna 2007 luvan ainoastaan hedelmöitysklinikan haastamiseen. Saattaa olla, että asia on saatu sovittua suljettujen ovien takana, sillä ainakaan mediasta ei löytynyt mainintaa mistään jatkotoimista.
Tarpeeton rintojen poisto
Darrie Eason oli 35-vuotias, kun hän sai lääkäriltään ikäviä uutisia: hänellä oli aggressiivinen rintasyöpä. Lääkärin ehdotuksesta Eason päätyi vuonna 2006 poistattamaan molemmat rintansa. Turhaan.
Rinnoista oli lähetetty koepalat tutkittavaksi CBLPath-laboratorioon, joka on yksi Yhdysvaltojen johtavista laitoksista diagnostiikan alalla. Ennen leikkauspäätöstä Eason halusi vielä toisen lääkärin mielipiteen, mutta tämän arvio oli sama: molemmat rinnat olisi syytä poistaa.
Kun Eason kuukausia myöhemmin meni rintojen korjausleikkaukseen, hänelle selvisi, että mitään syöpää ei koskaan ollut ollutkaan – laboratorio oli sekoittanut näytteet. Niin kamalaa, kuin koko prosessin läpikäyminen oli Easonille ollutkin, oli se myös suuri järkytys sille naiselle, joka aiemmin oli saanut terveen paperit. Hän menetti kallisarvoisia kuukausia, joina hoidot olisi jo voitu aloittaa.
Eason nosti syytteen laboratoriota vastaan, mutta juttu sovittiin ilman oikeuskäsittelyä ja hän sai 2,5 miljoonaa dollaria korvauksia.
Glutaraldehydiä selkäytimeen
Monia palkintoja saanut ja yli 30 vuoden ajan Miami Herald -lehden valokuvaajana työskennellyt Bob East menehtyi vuonna 1985 täysin käsittämättömän hoitovirheen seurauksena.
Hänellä oli todettu kasvain silmän sarveiskalvolla, minkä vuoksi koko silmä täytyi poistaa. Aktiivisesti hyväntekeväisyystoiminnassa mukana ollut 64-vuotias East päätti lahjoittaa poistettavan silmänsä paikalliselle yliopistolle, jossa lääketieteen opiskelijat voisivat tutustua lähemmin kyseiseen silmäsyöpään.
Miamin Jackson Memorial -sairaalan lääkäreiden antama ennuste oli kaikin puolin hyvä: leikkauksessa ei pitänyt olla mitään ihmeellistä ja kasvain lähtisi kokonaan silmän mukana. Leikkaussalissa kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen.
Kun operaatio oli käynnissä, tuotiin saliin näytepullossa ruumiiden palsamoinnissakin käytettyä, formaldehydiä muistuttavaa glutaraldehydiä, johon silmä saataisiin heti irrottamisen jälkeen säilöttyä.
Kirurgi oli ennen leikkausta ottanut Eastilta aivo-selkäydinestettä pois, jotta paine aivojen pinnalla vähenisi ja silmän takaosan operointi olisi helpompaa. Neste oli tarkoitus ruiskuttaa leikkauksen jälkeen takaisin. Astiat menivät kuitenkin sekaisin ja lääkäri injektoi potilaan selkäytimeen glutaraldehydiä, joka teki Eastista välittömästi aivokuolleen. Hän menehtyi viiden päivän kuluttua.
Katastrofaalinen hoitovirhe johti muutoksiin sairaaloiden toimintatavoissa, eikä leikkaussaleihin saa enää tuoda merkitsemättömiä näytepulloja.
Onnea, kasvainta ei enää ole! Mutta ei ole kyllä paljon muutakaan
Kun 67-vuotias Hurshell Ralls heräsi leikkauksen jälkeen, oli hänen vaimonsa sairaalasängyn vieressä kertomassa erinomaiset uutiset: virtsarakon syöpä oli saatu poistettua! Ralls päätteli vaimonsa olemuksesta, että tulossa oli vielä ”mutta”. Hän oli oikeassa, sillä virtsarakossa olleen kasvaimen lisäksi teksasilaisen sairaalan lääkärit olivat poistaneet Rallsilta peniksen ja molemmat kivekset. Kirurgit olivat epäilleet syövän levinneen.
”Olin vihainen”, kommentoi Ralls tuntemuksiaan ABCNews -televisioyhtiön haastattelussa. Ärtymystä ei aiheuttanut vain se kaikkein ilmiselvin asia eli sukuelinten leikkaaminen pois, vaan Ralls ilmoitti, ettei ollut kuullutkaan sellaisesta skenaariosta leikkaukseen suostuessaan. Leikkaavat lääkärit eivät myöskään olleet ottaneet siittimestä tai kiveksistä koepaloja, vaan koko touhu oli poistettu silmämääräisen arvion perusteella. Leikatut elimet toki lähetettiin patologille irrottamisen jälkeen, ja ehkä arvasitkin: Rallsilla ei ollut syöpää varmuuden vuoksi poistetuissa ruumiinosissa.
Ralls vei sairaalan oikeuteen ja kahden istuntopäivän jälkeen osapuolet pääsivät sopimukseen, jonka yksityiskohtia ei ole julkistettu.
Unohtuiko potilaan sisään jotain?
On uskomatonta, miten paljon leikkauksissa jää tavaraa potilaan sisälle. On löydetty muun muassa saksia, hanskoja, sieniä ja mitä lie muuta, mutta useimmiten esineet ovat verrattain pieniä. Voivatko pienet esineet ”piiloutua” sisäelinten sekamelskaan? Kyllä. Onko se sitten hyväksyttävää? Ei tietenkään ole, mutta ehkä sen voi jotenkin yrittää ymmärtää.
Tässä tarinassa potilaan sisään jätetty esine ei ollut kovinkaan pieni.
Floridalainen William Barlow joutui vuoden 2000 joulukuussa leikkaukseen vatsa-aortan laajentumisen vuoksi. Pullistuma oli elintärkeää korjata, jottei se pääsisi räjähtämään. Leikkaus suoritettiin miamilaisessa veteraanisairaalassa, ja hyvin sujuneen operaation ja toipumisen jälkeen 62-vuotias Barlow kotiutettiin.
Viikko kotiinpaluun jälkeen Barlow’lle nousi yli 40 asteen kuume ja lääkärit totesivat hänen saaneen vakavan verenmyrkytyksen, joka oli vaarassa johtaa monielinvaurioon. Antibiootit eivät tehonneet, eikä kukaan ymmärtänyt, mistä miehen tulehdustila johtui. Neljä kuukautta myöhemmin Barlow kiikutettiin uuteen leikkaukseen. Sillä kertaa ei tarvinnut korjata aorttaa, vaan poistaa 40×70 cm:n kokoinen puuvillapyyhe, joka oli ensimmäisessä operaatiossa jäänyt potilaan sisälle ja kietoutunut tämän sisäelinten ympärille.
Sairaala kyllä myönsi hoitovirheen, mutta yritti paikkailla tuhoja vedoten potilaan huonoon terveydentilaan ja liikalihavuuteen. Vahingonkorvauksia tarjottiin 100 000 dollaria, mutta syyttely oli alkanut sapettaa kovista tulehduskivuista kärsinyttä Barlow’ta, joten hän vei jutun oikeuteen. Tuomari ei myöskään hyväksynyt sairaalan selittelyjä ja piti suurehkon pyyhkeen jättämistä potilaan sisään täysin anteeksiantamattomana ja huolimattomana käytöksenä. Barlow määrättiin saamaan sairaalalta korvauksia 450 000 dollaria.
Lue myös:
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Vaikka kyseessä on Irlannin kansallispäivä, juhlii sitä puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien.
Tuskin minkään muun maan kansallispäivää juhlitaan niin laajasti ja sankoin joukoin kuin Irlannin. Pyhän Patrickin päivään liittyy paljon historiaa ja perinteitä, joista Listafriikki on nyt poiminut hauskimmat ja kiinnostavimmat tälle listalle.
Vihreää vaatetta, olutta ja paraateja – nämä ainakin tulevat mieleen. Mutta mitä muuta? Se selviää nyt. Éirinn go Brách!
Kuka Pyhä Patrick oli?
Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen eikä hänen nimensä ollut Patrick.
Pyhän Patrickin uskotaan syntyneen joskus 300-luvun loppupuolella Rooman valtakuntaan kuuluneessa Britanniassa, todennäköisesti Walesin alueella. Eli ei siis Irlannissa. Ja nimekseen hän sai Maewyn Succat.
Naapurisaarelle Patrick päätyi teini-ikäisenä, kun joukko irlantilaisia ryövääjiä kidnappasi hänet ja vei mukanaan orjaksi. Kuuden vuoden orjuuden jälkeen Patrick onnistui karkaamaan ja hän seilasi takaisin Britanniaan.
Sitten hän päätti ryhtyä papiksi, omaksui nimen Patrick ja opiskeli teologiaa Manner-Euroopassa. Irlannissa vietetty aika oli jättänyt nuoreen mieheen jälkensä ja hän on itse kirjoittanut, että kuuli jatkuvasti mielessään ”irlantilaisten äänet”, jotka kuiskivat: ”Tule takaisin meidän luoksemme Patrick”.
Ja niinpä hän sitten päätti palata kristinuskon kanssa Irlantiin pelastaakseen sen kansalaiset pakanuuden kurjuudelta. Siinä Pyhä Patrick onnistuikin oikein maineikkaasti, ja niinpä pyhimyksen mukaan nimetyn päivän perimmäinen tarkoitus on juhlia kristinuskon saapumista Irlantiin.
Maaliskuun 17. päivää pidetään pyhimyksen kuolinpäivänä, joten siksi juuri se on valikoitunut viralliseksi juhlapyhäksi. Tarinan mukaan Pyhä Patrick haudattiin vuonna 461 kaupunkiin, joka on saanut osuvasti nimekseen Downpatrick, mutta joka irlantilaisten harmiksi sijaitsee nykyään toisessa maassa, nimittäin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa.
Myytti käärmeiden karkottamisesta
Tunnetun legendan mukaan Pyhä Patrick seisoi kukkulalla ja ajoi kaikki käärmeet pois Irlannista, minkä vuoksi saarella ei näitä luikertelevia matelijoita luonnonvaraisena elä. Viimeinen kohta on faktaa: Irlannissa ei tosiaan ole käärmeitä.
Fossiiliaineiston perusteella biologit ovat kuitenkin sitä mieltä, että Irlannissa ei ole koskaan ollutkaan käärmeitä, joten Patrickilla ei ollut mitään karkotettavaa.
Tätä hienoista aukkoa historiassa on selitetty sillä, että käärmeet olivat vertauskuva pakanuudelle, jonka Pyhä Patrick tosiaan ajoi pois Irlannista. Käärmehän on aikojen alusta, tai siis Raamatun ajoista, asti yhdistetty suoraan paholaiseen, joten se oli helppo valinta karkotettavaksi.
Pakanallinen apila kolminaisuusopin kuvaajana
Kuten jo niin monella listalla aiemminkin on todettu, kristinusko on näppärästi ottanut käyttöön perinteitä ja juhlapäiviä pakanauskonnoista, mikä on helpottanut uuden uskonnon myymistä ihmisille.
Näin kävi myös Irlannissa, kun Pyhä Patrick havainnollisti pyhää kolminaisuutta apilan avulla. Apilat olivat olleet jo entuudestaan tärkeitä kelteille, jotka uskoivat jokaisella apilanlehdellä olevan oma merkityksensä: usko, toivo ja rakkaus. Pyhän Patrickin mukaan apilan kolme lehteä kuvastivat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Koska Patrick vaikutti laajasti Irlannin saarella ja perusti koko joukon kouluja, kirkkoja ja luostareita, levisi kertomus apilasta maan joka kolkkaan.
Nelilehtiseen apilaan Patrickilla ei ollutkaan sanottavaa, mutta hänen onnekseen todennäköisyys sellaisen löytymiselle on 1/10 000. Legendan mukaan neljäs lehti merkitsee onnea, jota sen löytymiseen todella tarvitaan.
Päivä, jona pubit olivat kiinni
Irlantihan tunnetaan oluen ja pubien maana, ja toisaalta syvästi katolisena sellaisena. Pyhän Patrickin päivä on Irlannissa yksi kristinuskon tärkeimmistä juhlapyhistä, jota vietettiin 1970-luvulle asti hyvin eri tavalla kuin nykyään. Vuodessa oli aiemmin kaksi päivää, jolloin pubit sulkivat ovensa: pitkäperjantai ja maaliskuun 17. päivä.
Ainoa poikkeus anniskeluun oli kansallinen koiranäyttely, joka järjestettiin perinteisesti tuona juhlapyhänä, ja jossa olutta sai myydä ja nauttia vapaasti. Nykyään uskonnollisuus ja kuivin suin oleminen eivät ensimmäisenä tule mieleen, jos löytää itsensä keskeltä Pyhän Patrickin päivän juhlintaa.
Eikä juhlintaa tarvitse lähteä hakemaan Irlannista, sillä vuosisatojen aikana ympäri maailmaa siirtolaisiksi lähteneet irlantilaiset ja nykyään heidän jälkeläisensä pitävät perinnettä yllä erityisesti englanninkielisissä maissa – Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa – mutta myös muualla maailmassa.
Massiivia paraateja järjestetään esimerkiksi Buenos Airesissa, Moskovassa ja Tokiossa. Irlantilaisten juhlintaan ovat vuosisatojen saatossa liittyneet kaikki ystävät ja kylänmiehet. Käy ihmeessä fiilistelemässä tunnelmaa jossakin Suomen lukuisista irkkupubeista!
Ensimmäistä Pyhän Patrickin päivän paraatia ei järjestetty Irlannissa
Irlantilaiset siirtolaiset olivat niitä, jotka suurelta osin muokkasivat Pyhän Patrickin päivästä kotimaansa kulttuuria ylistävän juhlan, jossa uskonnollinen alkuperä on jäänyt toissijaiseksi. Se on toki melkoisen outoa, että syvästi katolinen Irlanti on seurannut juhlinnassa perässä.
Pyhän Patrickin päivää on vuosisatojen ajan juhlittu paraateissa ympäri maailman. Historian ensimmäinen paraati ei kuitenkaan hieman yllättäen ollut Irlannissa, vaan nykyisessä St. Augustinen kaupungissa, Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Maaliskuun 17. päivänä vuonna 1601 paikalla oli espanjalainen siirtokunta, jonka irlantilainen pastori Ricardo Artur järjesti kotimaansa suojeluspyhimyksen kunniaksi kekkerit.
Paraatit eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen ennen kuin vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen varsinainen Pyhän Patrickin juhla järjestettiin Bostonissa vuonna 1737. Ensimmäistä paraatia saatiin vielä odottaa vuoteen 1762 saakka. Silloin New Yorkissa asuneet amerikanirlantilaiset järjestivät kulkueen Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa Brittien armeijassa palvelleiden irlantilaisten kunniaksi, ja hiljalleen paraatiperinne levisi muihinkin kaupunkeihin. Irlanti seurasi perässä reippaasti myöhemmin, sillä Dublinissa marssittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
New Yorkin paraati on maailman suurin Pyhän Patrickin päivän juhla, joka koki ennennäkemättömän hetken maaliskuussa 2020 (ja uudelleen 2021). Ikinä ennen, edes sotien aikaan, paraatia ei oltu sen yli 250-vuotisen historian aikana peruttu. Mutta pandemian iskettyä paraatia ei kahteen vuoteen järjestetty normaalisti. Vain pieni joukko ihmisiä marssi turvavälit huomioonottaen maaliskuun 17. päivän varhaisina tunteina New Yorkin kaduilla, jotta ikivanha perinne ei kokonaan katkeaisi.
Mitä Pyhän Patrickin päivänä juodaan?
Guinnessia, Guinnessia ja Guinnessia. Ja sitten vielä vähän Guinnessia.
Tilastojen mukaan tuon, tietenkin Irlannista kotoisin olevan, tumman oluen myynti moninkertaistuu Pyhän Patrickin päivänä maailmanlaajuisesti ja Guinnessia myydään 819 % enemmän kuin tuiki tavallisena päivänä. Se tarkoittaa noin 13 miljoonaa tuoppia. Nopealla laskutoimituksella juhlijat kumoavat 150 tuoppia per sekunti. Ja tuskinpa pubit ovat auki vuorokauden ympäri!
Joten jos käyt St. Paddy’s Day:n juhlintaan, niin ainoa oikea suun kostuke on Guinness. Ja tosiaan, monesti juhlapäivän lyhennetyn lempinimen näkee kirjoitettavan muodossa St. Patty’s Day, mikä on suuri virhe. Vaikka Irlannin suojeluspyhimyksen nimi on englanniksi Patrick, on se iiriksi Pádraig. Joten ainoa sallittu lyhenne on ”Paddy”. Eihän kukaan nyt halua loukata irlantilaisia heidän suurena juhlapäivänään!?
Mitä Pyhän Patrickin päivänä syödään?
Pyhän Patrickin päivän perinteisin ruoka on suolaliha ja kaali, jotka sopivat tumman oluen kanssa nautittavaksi kuin nenä päähän. Mutta tämä ei olekaan peräisin Irlannista, vaan samoin kuin oli paraatien suhteen, niin tämän perinneruoan syntytarina löytyy niin ikään Atlantin takaa Yhdysvalloista.
New Yorkissa oli ja on edelleen alueita, jotka voidaan nähdä tietyn siirtolaisyhteisön keskittyminä. Amerikanirlantilaiset olivat kerääntyneet Manhattanin eteläisiin osiin ja monet heistä elivät köyhyydessä, mutta jos joskus oli sallittua revitellä, niin Pyhän Patrickin päivänä.
Suolalihaa saatiin samalle alueelle asettuneiden juutalaisten lihakaupoista tai sitä ostettiin ylijäämänä pitkiltä kauppamatkoilta saapuvilta laivoilta, joissa liha oli säilöttynä suolaliemeen. Lihan kyljessä tarjoiltiin perunaa sekä halvinta saatavilla ollutta vihannesta – kaalia.
Oli Irlannissakin toki syöty juhla-ateria, mutta kaalin ja perunan kanssa tarjoiltiin pekonia ja kinkkua. Näihin ei Manhattanin siirtolaisilla ollut varaa. Hassua kyllä, perinne suolaliha-ateriasta päätyi vuosien saatossa myös Irlantiin ja ohitti alkuperäisen version.
Vihreä on uusi sininen
Jos Pyhän Patrickin päivää haluaisi juhlia oikein perinteiseen tapaan, niin pitäisi pukeutua siniseen, nimittäin sitä Patrick itse suosi. Sininen on pääväri myös Irlannin vanhoissa lipuissa sekä nykyisessä vaakunassa ja presidentin virallisessa lipussa (kuvassa). Vihreää, joka nykyään symboloi koko maata ja kansakuntaa, pidettiin aiemmin epäonnen värinä.
Värin muutoksen takana on montakin pientä syytä, jotka yhdessä luovat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Irlannin maaseutu on hyvin vehreää ja maa tunnetaan myös nimellä Emerald Isle eli smaragdinvihreä saari. Apila, josta jo aiemmin puhuttiin, on vihreä – samoin kuin luonto keväisin muutenkin – ja Pyhän Patrickin päivä maaliskuun puolessavälissä osuu juuri kevään korvalle.
Suojaudu haltijan nipistykseltä pukeutumalla vihreään
Iso osa vihreän värin vallankumouksessa oli haltijoilla; erityisesti sellaisilla, jotka tarun mukaan paljastavat salaisen aarteensa kätköpaikan niille, jotka onnistuvat haltijan nappaamaan. Pyhä Patrick ei varmasti olisi kovinkaan mielissään, että hänen kunniakseen vietettävään päivään yhdistetään haltijoita.
Monissa Pyhän Patrickin päivän koristeissa näkyy haltijoita, jotka ovat peräisin irlantilaisesta kansantarustosta. Tasa-arvo on löytänyt tiensä myös muinaiseen mytologiaan, sillä monissa kuvissa esiintyy naispuolisia haltijoita, vaikka legendoissa sellaisista ei ollut tietoakaan. Irlannin haltijat eli leprekaunit ovat partasuisia ja vihreisiin asuihin pukeutuvia olentoja, jotka tekevät suutarin hommia ja kätkevät työstä saamansa kolikot sateenkaaren päähän.
Haltijat siis pukeutuvat itsekin vihreään asuun, mutta Pyhän Patrickin päivänä kaikkien on syytä verhota itsensä vihreällä. Vihreät vaatteet nimittäin tekevät ihmisestä haltijoille näkymättömän, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että noilla kiusanhengillä on tapana nipistää vastaantulijoita. Näkymättömyys tietenkin suojaa tonttumaisten haltijoiden pikkuisilta sormilta.
Yhdysvaltain presidentti saa vuosittain apilan, joka tuhotaan samantien
Kaikki valtionjohtajat eivät pääse koskaan henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa, mutta Irlannin pääministerille sellainen kunnia suodaan vuosittain.
Jo vuosikymmenien ajan Irlannin pääministeri eli taoiseach, joka tällä hetkellä on Leo Varadkar, käy Pyhän Patrickin päivän tienoilla vierailulla Valkoisessa talossa ja lahjoittaa presidentille Kerryn kreivikunnassa kasvatetun apilan kristallisessa kulhossa. Koska kyseinen valkoapila on Yhdysvalloissa vaarallisten vieraslajien listalla, ei kasvi kauaa ehdi vastaanottajaansa ilahduttaa.
Kun virallinen osuus puheineen ja juhlallisuuksineen on ohi, siirtyy lahja nopeasti presidentiltä salaisen palvelun hoidettavaksi. Ja hoidettavaksi tarkoittaa tässä kohtaa tuhottavaksi. Apiloista ei ole jälkeenpäin nähty vilaustakaan. Huhuja on liikkunut, että muutamia apiloita olisi vuosien aikana päätynyt Valkoisen talon kukkapenkkeihin, mutta kukaan ei ole asiaa pystynyt varmistamaan. Tai halunnut vahvistaa, sillä kyseessä olisi rikos.
Valkoinen talo juhlistaa muutenkin Pyhän Patrickin päivää, ja sen puutarhassa oleva suihkulähde on usein värjätty vihreäksi vieraan maan kansallispäivän kunniaksi. Toisaalta, koko Valkoinen talo on irlantilaissyntyisen arkkitehdin James Hobanin suunnittelema ja sama mies myös toimi rakennustöiden johtajana.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi hengitys haisee erityisen pahalta nimenomaan aamulla. Kyseessä on hyvin yleinen ja täysin normaali ”vaiva”, johon ei edes vaadita heikkoa suuhygieniaa.
Nyt hyökkäämme siis aamuhengityksen pariin: sen pistävää hajua voi yrittää vähentää, mutta eroon siitä ei pääse.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi hengitys haisee pahalta aamuisin?
Leffoista tutut kiihkeät aamusuudelmat ja kumppanin kanssa nenät vastakkain juttelu eivät välttämättä tosielämässä ole niin auvoisia kokemuksia. Kauniin hetken saattaa pilata toisen tai kummankin katkeran hajuinen aamuhengitys. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä kenenkään hönkäykset tuskin tuoksuvat aamuisin kukkasilta. Pahanhajuinen aamuhengitys on täysin luonnollista ja yleistä, mutta mistä se oikein johtuu?
On varsin yleinen harhakäsitys, että hengitys haisee erityisen pahalta aamuisin siitä syystä, että edellisestä hampaidenpesusta on kulunut monta tuntia. Mutta jos asiaa miettii tarkemmin, niin eihän päivänkään aikana hampaita pestä moneen tuntiin. Usein hampaidenpesujen väli on valveillaoloaikana reippaasti yli kellonympärys, eikä hengitys todennäköisesti haiskahda samalla tavalla kuin aamuisin.
Pohjimmiltaan pahanhajuiseen aamuhengitykseen on syynä suun kuivuminen.
Lähes kaikki ihmisen elintoiminnot hidastuvat nukkuessa, joten myös syljeneritys vähenee. Sylki auttaa pitämään suuta puhtaana ja huuhtoo bakteereja pois, joten kun suu kuivaa, pääsevät mikrobit vapaasti jylläämään. Aamuinen hampaidenpesu on tärkeää monesta syystä, mutta myös siksi, että se edistää syljenerityksen käynnistymistä nukutun yön jälkeen.
Nukkuvalla ihmisellä on usein myös suu auki ja suun kautta hengitys on nukkuessa varsin yleistä. Tämä johtaa siihen, että se vähäinenkin sylki pääsee helpommin haihtumaan.
Syöminen lisää syljeneritystä ja koska nukkuessa tulee harvemmin syötyä, lisäävät pitkä syömättömyys ja juomattomuus edelleen suun kuivumista.
Lue myös: 10 hullua asiaa, joita ihmiset tekevät unissaan
Pahanhajuinen aamuhengitys voi olla seurausta siitä, mitä pistät suuhusi
Vaikka jo muutamaan otteeseen on tullut mainittua, että pahanhajuinen aamuhengitys on normaalia, niin tietyt asiat toki voimistavat tunkkaista katkua – vuorokaudenajasta riippumatta.
Heikolla mallilla oleva suuhygienia on tietenkin yksi vaikuttava tekijä: mitä harvemmin hampaat, hammasvälit ja kielen putsaa, sitä enemmän suussa on hajua aiheuttavia bakteereja.
Elämäntavat ovat myös isossa osassa, sillä toiset ruoat ja juomat saavat hengityksen haisemaan pahemmalta – jopa useiden tuntien ajan. Alkoholin tiedetään kuivattavan suuta ja lisäksi sen haihtuminen aineenvaihdunnasta voi aiheuttaa pahaa hajua, vaikka suu olisi miten kostea.
Tupakointi on yksi pahanhajuista hengitystä edistävä tapa, sillä kaikkien haisevien yhdisteiden lisäksi tupakointi alentaa syljeneritystä ja kuivattaa siten suuta.
Joidenkin lääkkeiden – esimerkiksi antihistamiinien ja lihasrelaksanttien – sivuvaikutuksiin kuuluu suun kuivuminen. Tämä alkaa kuulostaa nyt rikkinäiseltä levyltä, sillä eiköhän tässä vaiheessa kaikille ole tullut jo selväksi, että kuiva suu on yhtä kuin pahanhajuinen hengitys.
Lääkitystä ei tokikaan voi aina muuttaa, mutta kielen huolellinen puhdistaminen auttaa.
Miten pahanhajuista aamuhengitystä voi lievittää?
Vaikka pahanhajuista aamuhengitystä ei voi mitenkään kokonaan estää, voi sitä pyrkiä lievittämään. Kannattaa muistaa voimakkaasti haisevat ruoka-aineet ja juomat – tai siis paremminkin muistaa niiden välttäminen.
Suuhygieniasta on syytä pitää hyvää huolta. Hampaidenharjaus ja hammasvälien putsaaminen ovat suomalaisilla keskimäärin hyvin hallussa, mutta huomiota kannattaa kiinnittää myös kieleen. Yli puolet suun hajua tuottavista bakteereista elää kielellä, joten kielen puhdistaminen on syytä lisätä repertuaariin.
Perinteisen intialaisen lääketieteen opin eli ayurvedan mukaan kielellä on tärkeä osa suun kokonaisvaltaisessa terveydessä. Siksi ayurveda on suositellut kielen mekaanista puhdistamista jo vuosituhansien ajan.
Aamuisen kielen kaapimisen on uskottu puhdistavan kehoa kuona-aineista, edistävän ruoansulatusta ja herättelevän makuaistia. Kielenkaavinnan on väitetty myös parantavan kurkkukipua ja suun tulehduksia.
Myös länsimaisessa lääketieteessä kielen putsaamiseen on alettu kiinnittää enenevissä määrin huomiota. Kieli on bakteereille mainio kasvupaikka, joten jos ne pääsevät kovasti siinä lisääntymään, on tiedossa luotaantyöntävän hajuinen hengitys.
Kielelle yön aikana kertyneen kuonan voi puhdistaa varta vasten siihen kehitetyllä kielenkaapimella, mutta homma hoituu myös hammasharjalla tai vaikkapa lusikalla.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään ikivanhan tavan alkuperää: Miksi synttärikakun päälle laitetaan kynttilöitä ja miksi niitä puhaltaessa esitetään toivomus?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämänkertainen lukijoiden kysymys!
Miksi synttärikakun päälle laitetaan kynttilöitä puhallettavaksi?
Kynttilöiden puhaltaminen sammuksiin synttärikakun päältä on niin perinteinen juttu, mutta tavan alkuperä on ainakin Listafriikillä hämärän peitossa. Tai oli ennen vastauksen etsimistä! Mennään siis asiaan.
Syntymäpäiväkakku on ollut perinteinen tarjottava jo antiikin Roomassa ja kyllähän herkullinen leivonnainen sopii juhlaan. Mutta kuka kumma on keksinyt sytyttää kynttilöitä kakun päälle?
Paljon kannatusta saaneen teorian mukaan tapa sytyttää kakun päälle kynttilät on peräisin antiikin Kreikasta. Siellä ihmiset toivat kakkuja metsästyksen jumalatar Artemiksen temppeliin, ja kakut oli päällystetty kynttilöin, jotta leivonnainen loistaisi kuin Kuu. Kreikkalaisessa mytologiassa Artemis metsästää Kuun valossa ja häntä pidetään myös Kuun jumalattarena.
Monissa vanhoissa kulttuureissa savun uskottiin kuljettavan rukouksia taivaaseen tai sinne, missä ikinä jumalhahmo kenenkin uskomuksissa oli. Nykypäivän perinne toiveen esittämisestä ennen kynttilöiden puhaltamista on todennäköisesti perua tästä ikivanhasta tavasta.
Vielä vähän lisää synttäreistä…
Kun seuraavan kerran suunnittelet syntymäpäiväkekkereitä tai sitä, miten merkkipäivääsi muuten viettäisit, niin älä unohda vanhempiasi. Kyllä, kyseessä ovat sinun synttärisi, mutta päivä on erityinen myös niille, jotka ovat sinut saattaneet maailmaan.
Muista siis pyhittää juhlinnasta edes pieni hetki henkilölle, jonka sisällä olet mahdollisesti kasvanut yhdeksän kuukauden ajan ja joka tavalla tai toisella on sinut synnyttänyt.
Ja oli kyse biologiasta tai ei, niin syntymäpäiväsi – se ensimmäinen – mullisti vanhempiesi elämän. Toivottavasti hyvällä tavalla!
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla. Nythän se vaikuttaa täysin luonnolliselta toimintatavalta, mutta mistä tapa on saanut alkunsa.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi suosiota osoitetaan taputtamalla?
Ihmiset lyövät käsiään yhteen ollessaan innoissaan, kannustaessaan sekä osoittaessaan suosiota. Mutta miksi olemme ruvenneet taputtamaan?
Taputtaminen on ikivanhaa perua, sillä se on universaali tapa kommunikoida eli joka puolella maailmaa sen merkitys on sama. Ihminen on alunperin taputtanut nimenomaan innostuneena. Reaktio on selvästi kehittynyt vasta ihmiselle, sillä muut kädelliset eivät luonnossa taputa samasta syystä – ne voivat kyllä oppia matkimalla, mutta villeillä apinoilla taputus on muun muassa merkki pelosta.
On mahdotonta tietää, miksi ja milloin innostuneet ihmiset ovat alkaneet taputtamaan, mutta ensimmäiset aplodit saadaan kyllä merkattua historian aikajanalle; ainakin ensimmäiset dokumentoidut sellaiset. Roomalainen näytelmäkirjailija Titus Maccius Plautus päätti teoksensa 200-luvulla eaa. sanaan plaudite, jolla yleisöä kehotettiin antamaan suosionosoitukset taputtamalla.
Sitä ennen aplodeja oli annettu ainoastaan johtajille. Ateenassa oli jo 500-luvulla eaa. säädetty laki, jonka mukaan alamaisten on taputettava hallitsijoille ja sotaherroille.
Taputtaminen ei kuitenkaan ollut ainoa tapa, sillä suosiota osoitettiin myös jalkoja tömistelemällä ja sormia napsuttelemalla. Plautus kuitenkin antoi tarkat ohjeet siitä, miten hänen näytelmiensä jälkeen tuli toimia: suosionosoitukset piti suorittaa nimenomaan kämmeniä yhteen lyömällä.
Vielä sellainen huomio loppuun, että Vanhan Testamentin Toisessa kuninkaiden kirjassa kerrotaan eräässä kohdassa väkijoukon taputtaneen juuri kruunatulle Joasille. Joas nousi Israelin kuninkaaksi noin vuoden 800 eaa. tienoilla, mutta kirjan tekstit on kirjoitettu 500-luvulla eaa. On toki mahdollista, että sanat ja lauseet ovat muuttaneet muotoaan lukuisten käännösten myötä ja tuhansien vuosien aikana.
Lue myös:
Kuka ei tykkäisi puhua ruoasta!? Ruoka ihastuttaa, vihastuttaa, mutta ennen kaikkea ruoka aiheuttaa kiivasta keskustelua.
Nykyään se, mikä on trendikäs tai terveellinen ruokavalio, vaihtelee lähes viikoittain. Kaikessa sekamelskassa on vaikea pysyä kärryillä! Aika monesta tuntuu varmasti siltä, että syömisestä ja ruoasta on tehty aivan liian vaikeaa.
Siksipä Listafriikki halusi tehdä erilaisen ruokajutun! Saat syventyä hauskoihin ja yllättäviin faktoihin ruoasta, ja voit käyttää näitä, kun muut alkavat kinata siitä, kuka joukossa syö oikein tai väärin.
Jos paleo-vege-keto-pätkäpaasto-mehukeitto-jääpala -keskustelu kyllästyttää, niin heitä mukaan fakta muilla eläimillä täytetyistä grillatuista kameleista tai omenan syanidisiemenistä!
Punaiset karkit värjätään…
Esimerkiksi punaiset karkit värjätään E120-väriaineella. Sitä voidaan elintarvikepakkauksissa nimittää myös kokkiniiliksi, karmiinihapoksi tai karmiiniksi. Näitä löytyy yllättävän monesta ruoasta.
Väriaine on uutettu kuivatuista kirvanaaraista (Dactylopius coccus). Väriainetta saa Ruokaviraston mukaan käyttää muun muassa maustettuun sulatejuustoon, punaisiin hedelmäsäilykkeisiin, hilloihin, hedelmänmakuisiin aamiaismuroiohin, makkaraan ja savustettuun kalaan.
Nauti kuitenkin huoletta E120:tä sisältäviä elintarvikkeita. Ihmiset saavat joka tapauksessa vuosittain satoja grammoja hyönteisjäämiä ruoasta, sillä tätä on hankala estää. Esimerkiksi Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto, FDA, on määritellyt sallitun jäämämäärän, mitä kussakin elintarvikkeessa saa olla.
Sadassa grammassa suklaata saa olla enintään 60 hyönteisjäämää ja 3 jyrsijän karvaa. Sadassa grammassa tomaattimurskaa saa olla enintään 5 mahlakärpäsen munaa, mutta vain yksi toukka. Mahtavaa.
Miksi chili polttaa?
Moni on varmasti syönyt joskus liian tulista ruokaa. Kyllä, ruoka tarvitsee mausteita, eikä pieni polte oli pahasta. Mutta voimakkaat chilipaprikat voivat saada suun (tai silmät ja ihon) tuntumaan siltä, kuin siellä löisivät helvetin lieskat.
Kuumuuden tunne johtuu rasvaliukoisesta kapsaisiinista. Yhdiste sitoutuu aistihermosolujen TRPV1-reseptoreihin, jotka välittävät tiedon ärsykkeestä aivoihin. Reseptorit ovat samoja, jotka aktivoituvat lämmöstä ja hankauksesta.
Kapsaisiini siis huijaa aivoja luulemaan, että kontaktipaikalle olisi muodostumassa suurempikin palovamma. Tietenkään mitään fyysistä palamista ei tapahdu, vaikka se siltä voisi tuntua.
Miksi minttu maistuu viileältä?
Samalla lailla kuin kapsaisiini huijaa aivoja kuumuudesta, saa mintun sisältämä mentoli keskushermostomme luulemaan, että olemme kosketuksissa johonkin kylmään.
Ihossa on aistihermopäätteitä, joihin mentoli kiinnittyy ja stimuloi silloin hermosolujen TRPM8-ionikanavia. Kanavat muuttuvat mentolin vaikutuksesta normaalia herkemmiksi ja antavat aivoille merkin, että nyt on kylmä. Keho reagoi yrittämällä lämmittää aluetta: verisuonet laajenevat, verenkierto vilkastuu ja iho voi alkaa punoittaa.
Pitäisikö testata, että kumoavatko kapsaisiini ja mentoli toisensa? Mitäköhän tapahtuu, jos ottaa suuhun yhtäaikaa piparminttukarkin ja palan chiliä?
Käsittämätön juhla-ateria
Tästä juhla-ateriasta liikkuu netissä vaikka mitä versioita ja tarinoita, mutta resepti löytyy esimerkiksi Richard Sterlingin The Fearless Diner -kirjasta, johon hän oli haastatellut aikoinaan Saudi-Arabiassa keittiömestarina toiminutta Sven Krausea. Krause oli saanut uransa erikoisimman pyynnön, kun hän oli suunnittelemassa menua korkea-arvoisen sheikin hääjuhlaan. Häntä oli pyydetty valmistamaan beduiinien perinteinen juhlaherkku, täytetty kameli.
Täytetty kameli:
1 keskikokoinen kameli
1 iso lammas
20 keskikokoista kanaa
60 kananmunaa
12 kiloa riisiä
2 kiloa pinjansiemeniä
2 kiloa manteleita
1 kilo pistaasipähkinöitä
415 litraa vettä
2,5 kiloa mustapippuria
Suolaa
Nylje ja leikkaa kameli, lammas ja kanat. Keitä mureaksi. (Toim. huom.: Missä? Uima-altaassa?) Paahda pähkinät ja sekoita keitettyyn riisiin. Kuori kovaksi keitetyt munat ja täytä kanat niillä ja riisiseoksella. Täytä lammas kanoilla ja lisää perään riisiä. Täytä kameli lampaalla, joka on täytetty kanoilla, jotka on täytetty riisillä ja munilla. Lisää loput riisit. Kääri täytetty kameli palmunlehtiin ja kypsytä metrin syvyisessä, maahan kaivetussa tulipesässä vuorokauden ajan. Tarjoile massiivinen ateria isossa vadissa riisipedillä.
Siitä vain kokeilemaan! Jos pidät kalasta, niin munien sijaan kanat voi myös täyttää sillä.
Muista, että kamelin on oltava keskikokoinen.
Mieltäylentävä 7 Up
Charles Leiper Grigg kehitti suositun 7 Up -virvoitusjuoman 1920-luvulla, jolloin se tunnettiin yksinkertaisella Bib-Label Lithiated Lemon-Lime Soda -nimellä. Ei ihmekään, että nimi on vaihtunut käyttäjäystävällisemmäksi.
Myös sisältö muuttui parikymmentä vuotta juoman lanseerauksen jälkeen. 7 Up sisälsi 50-luvulle asti litiumia, ja tämän erikoisen ainesosan vuoksi juoman mainostettiin olevan hyvä krapulalääke.
Litiumia käytetään edelleen lääkkeenä kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa, vaikka sen sivuvaikutukset ovat voimakkaita ja jopa vaarallisia. Lievempiä haittoja litiumin käytöstä ovat muun muassa oksentelu, ripuli, väsymys ja vapina. Miten tämä aine voisi olla hyvä krapulalääke, jos sen sivuvaikutukset aiheuttavat kirjaimellisesti samoja oireita kuin krapula?
7 Up:n nimen arvellaan syntyneen sen seitsemästä alkuperäisestä ainesosasta, ja Up (suom. ylös) viittaa sen poreileviin kupliin. Vai sittenkin ehkä litiumin vaikutukseen?
Lue myös: Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen
Hummeri kelpasi vain vangeille ja orjille
Hummeri on usein ruokalistan arvokkaimpia vaihtoehtoja. Alkuruoaksi ostereita ja pääruoaksi hummeria; johan alkaa Visa vinkua!
Niin ei ole kuitenkaan aina ollut. Hummereita pidettiin aikoinaan merien hyönteisinä ja lähes ihmisravinnoksi kelpaamattomina. Niitä oli Yhdysvaltojen ja Kanadan itärannikoilla niin paljon, että kalastusverkkoihin tarttuneet äyriäiset heitettiin takaisin mereen tai annettiin köyhille ruoaksi.
Vielä suurimman osan 1800-luvusta hummeria tarjoiltiin orjille ja vangeille, heidän suureksi inhotuksekseen. Tarinan mukaan Mainessa (maailman hummerikeskuksessa) oli olemassa laki, jonka mukaan hummeria ei saanut vankiloissakaan valmistaa ruoaksi kuin kaksi kertaa viikossa; sen katsottiin olevan liian julmaa.
Sama juttu ostereiden kanssa. Kaupunkien rannikoilla oli niin paljon ostereita, että niiden kerääminen antoi työpaikkoja sadoille ihmisille. Tuhannet vähävaraiset saivat syödäkseen hyljeksittyjä nilviäisiä, jotka sisältävät runsaasti välttämättömiä ravintoaineita ja vitamiineja.
Miten ajat muuttuvat!
Coca-Cola yritti keksiä pyörän uudelleen
Huhtikuun 23. päivä vuonna 1985 on jäänyt Coca-Cola Companyn historiaan yhtenä suurimpana munauksena. Yhtiö on sitä mieltä myös omilla nettisivuillaan. Juuri ennen satavuotisjuhlaansa se päätti uudistaa maailman suosituimman virvoitusjuoman reseptin. Syy muutokseen oli selvä: kilpailu oli kiristynyt ja Pepsi haali koko ajan isompaa markkinaosuutta.
Kun New Coke -nimellä lanseerattu juoma tuli kauppoihin, aiheutti se kuluttajissa massahysteriaa ja vanhan kokiksen hamstraamista; vannoutuneimmat fanit haalivat sadoittain tölkkejä, vielä kun niitä sai. Yhtiö sai päivittäin 1500 valituspuhelua ja mielenosoituksia järjestettiin ympäri maan. Kuluttajien reaktio ei jäänyt huomaamatta.
Vain kolme kuukautta uudistuksen jälkeen Coca-Cola palasi vanhaan, vuosisadan ajan toimineeseen reseptiinsä, eikä ole sen jälkeen haaveillut tekevänsä muutoksia klassikkoon.
Tomaatti kylvi kauhua myrkyllisyydellään
Amerikan alkuperäiskansat olivat jo vuosisatojen ajan viljelleet ja syöneet tomaatteja, mutta Eurooppaan oranssit suosikkihedelmät tulivat konkistadorien mukana 1500-luvulla. Tomaatti oli aluksi vain koristekasvi, osittain myös sen takia, että sen uskottiin virheellisesti olevan myrkyllinen kuten sukulaisensa belladonna eli myrkkykoiso.
Mutta mehevät hedelmät ja kertomukset uuden maailman asukkaista johtivat tomaatin päätymiseen lautasille. Maine ei kuitenkaan parantunut, ja tomaattia alettiin kutsua myrkkyomenaksi, koska sitä syöneet ihmiset usein sairastuivat tai jopa kuolivat. Oireista kärsineet olivat yleensä aristokraatteja.
Ongelma ei kuitenkaan ollut tomaatissa, vaan aatelisten lautasissa. Ruokailuvälineet oli valmistettu kovatinasta, joka koostuu noin 90 prosenttisesti tinasta ja loppuosa on muita metalleja, muun muassa kuparia ja lyijyä. Viimeisenä mainittu, ei ehkä niin yllättäen, oli syyllinen sairastumisiin. Tomaatin hapot liuottivat vaarallisen aineen lautasista ja ihmiset kuolivat lyijymyrkytykseen.
Maine alkoi kuitenkin hiljalleen parantua 1800-luvun lopulla, kun napolilainen pizza tomaattikastikkeineen alkoi levitä Italian ulkopuolelle.
Teepussi keksittiin vahingossa
Vaikka tee on kotoisin Kiinasta, niin Euroopassa tuon juoman valtakuntana pidetään Isoa-Britanniaa. Ennen 1900-lukua teetä oli tarjolla ainoastaan irrallisena, joten teelehdet laitettiin hautumaan pannun tai lasin pohjalle. Jossain vaiheessa yleistyivät erilaiset siivilät, joiden avulla pystyi helpommin kontrolloimaan haudutusaikaa.
Mutta teepussit saavat kiittää olemassaolostaan yhdysvaltalaisia kuluttajia, jotka rakastavat elämää helpottavia välineitä. Vuonna 1908 newyorkilainen teekauppias Thomas Sullivan alkoi lähettää asiakkailleen teenäytteitä pienissä silkkisissä pussukoissa. Osa näytteen vastaanottajista luuli, että pusseja tulee käyttää kuten metallisia siivilöitä, joten he upottivat koko paketin pannuun tyhjentämättä lehtiä ensin pussista.
Kriittisen asiakaspalautteen takia Sullivan alkoi miettiä parempaa pussimateriaalia. Hän päätyi ensin sideharsoon ja myöhemmin paperiin.
Näin oli syntynyt teepussi. Vahingossa.
Omenan siemenet sisältävät syanidia
Torjunta-aine Zyklon-B on surullisen kuuluisa keskitysleirien kaasukammioista, ja sen myrkyllisyys johtuu vetysyanidista. Tuota tappavaa yhdistettä esiintyy luonnostaan joidenkin hedelmien, kuten aprikoosin ja luumun siemenissä. Suurikokoisten kivien syöminen vahingossa onnistuu harvoin, mutta myrkkyä on myös omenan pienissä, mustissa siemenissä.
Siemenet sisältävät amygdaliinia, joka hajoaa veden vaikutuksesta. Yksi hajoamistuotteista on nimenomaan vetysyanidi, toiselta nimeltään sinihappo. Vetysyanidi vapautuu siemenistä nopeasti ihmisen ruoansulatusentsyymien vaikutuksesta.
Siemenissä on kuitenkin happoja kestävä ulkokerros, joten ei ole mitään hätää, jos niitä sattuu nielemään. Pureskeltuna asia onkin toinen. Pienen syanidimäärän elimistö pystyy käsittelemään, mutta isommalla annoksella voi olla kohtalokkaat seuraukset.
Ei silti kannata hätääntyä, sillä siemeniä pitäisi nauttia hienoksi pureskeltuna noin 200 kappaletta, jotta annos olisi haitallinen – saatika tappava. Jos miettii omenoiden määrässä, niin niitä pitäisi popsia kerralla noin 18 kappaletta ja niiden jokainen siemen huolellisesti murskaksi pureskellen. Ei taida kuulua kenenkään ruokatottumuksiin.
Joten omena päivässä pitää edelleenkin lääkärin loitolla.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenToukokuussa syntyneet ovat kaikkein positiivisimpia, mutta myös kaikkein alttiimpia masentumaan – tiukkaa faktaa ja vähän hömppää toukokuusta
-
Viihde1 päivä sittenHollywoodin kirous: Julkkisten 10 lyhyttä avioliittoa
-
Viihde3 päivää sittenTop 10 viisuskandaalit – Euroviisujen historian suurimmat kohut
-
Viihde1 viikko sitten10 huippunäyttelijää, jotka saivat rooleistaan käsittämättömän pienen palkan – osa 1
Nimetön
15.11.2023 at 00:00
Juustoautanen omilla valinnoilla ja voita, omavalintaista leipää litra rasvaista maitoa.