Suuret suomalaiset huijaukset – 10 onnistunutta petkutusta

Laiho oli lukuisten muiden syytekohtien lisäksi syytettynä kahdesta taposta ja useista pahoinpitelyistä, mutta vuonna 2017 hovioikeus katsoi hänen syyllistyneen 21 rikokseen – muun muassa luvattomaan ammattitoimen harjoittamiseen, törkeään väärennykseen, törkeisiin petoksiin ja yhteen pahoinpitelyyn. Hovioikeus tuomitsi Laihon viiden vuoden vankeuteen ja lisäksi maksamaan yhteensä noin miljoonan euron vahingonkorvaukset entisille työnantajilleen ja asiakkailleen.

Taidehuijari Erkki-Juhani Minkkinen

Erkki Minkkinen oli suomalainen taidekauppias, joka oli vastuussa yhdestä Suomen historian suurimmasta taidehuijauksesta. Minkkinen oli pääjärjestäjänä Helsingin Wanhassa Satamassa vuonna 2004 pidetyssä Salvador Dalín 100-vuotisjuhlanäyttelyssä. Näyttelyn yhteydessä myös myytiin Dalín (kuvassa) teoksia.

Rikosvyyhti rupesi purkautumaan, kun useat näyttelystä teoksia ostaneet alkoivat epäillä niiden aitoutta. Poliisi kävi ilmoitusten perusteella tarkastuskäynnillä näyttelyssä ja pian teokset oli takavarikoitu valtion haltuun.

Minkkiseltä takavarikoitiin tutkintaan liittyen satoja teoksia, joihin kuului Dalín lisäksi muun muassa Pablo Picasson, Andy Warholin ja Marc Chagallin töitä. Suurin osa taiteesta oli väärennettyä. Taidehuijauksesta uutisoitiin laajasti myös kansainvälisessä lehdistössä. Poliisin kuulusteluissa kävi ilmi, että Minkkinen oli tehnyt taidekauppaa väärennetyillä teoksilla yli 30 vuoden ajan. Myös hänen henkilökohtainen taidekokoelmansa koostui pitkälti tunnettujen taiteilijoiden väärennöksistä.

Minkkisen hallussa olleet väärennökset olivat niin taidokkaasti tehtyjä, että Suomessa asiantuntijuus ei riittänyt, joten Dalín teoksia lähetettiin Espanjaan tutkittavaksi.

Viikkoja kestäneen pidätyksensä jälkeen Minkkinen vapautettiin odottamaan oikeudenkäyntiä. Valitettavasti taidehuijaus päätti Minkkisen uran lisäksi hänen elämänsäkin, sillä kaksi viikkoa vapautumisen jälkeen, 24. elokuuta 2004, mies löydettiin asunnostaan kuolleena.

Silvo Sokka lensi raketillaan

Lokakuun 7. päivän iltana vuonna 1948 Suonenjoelta kuului kummia: maamieskoulun pihamaalta oli löytynyt tajuttomana märissä pukeissa ollut nuorimies, joka virottuaan kertoi lentäneensä itse suunnittelemallaan ja rakentamallaan raketilla 50 kilometrin matkan Kuopiosta ja pudonneensa läheiseen järveen. Tuo nuorimies oli 17-vuotias Silvo Sokka.

Silverstar-nimisellä raketilla matka Kuopiosta Suonenjoelle oli ollut rivakka kolmen ja puolen minuutin pyrähdys, mutta Sokka oli joutunut tekemään seitsemän kilometrin korkeudesta pakkolaskun Suonteenselkään, kun aluksen polttoainesäiliö oli rikkoutunut. Sokka suolsi tekstiä tulemaan ja vaikutti läsnäolijoiden mielestä kaikin puoli selväjärkiseltä. Vaikka rakettilento tuntui uskomattomalta, ei kukaan uskaltanut epäillä Sokan tarinaa keksityksi – varsinkin, kun nuorukainen kertoi hankkeessa mukana olleesta insinööristä.

Seuraavana päivänä Savo-lehden toimitukseen tuli omituinen kirje, jonka kirjoittaja kertoi olevansa Sokkaa rakettiprojektissa auttanut insinööri. Kirjeessä insinööri halusi koko kansa tietävän, minkälainen suurmies oli menehtynyt: ”Surren täytyy minun ilmoittaa, että maailma ja Suomi on menettänyt tänään erään lahjakkaan keksijänalun. Hän sai lopun noustessaan ilmaan suunnittelemallaan raketilla, joka räjähti pirstaleiksi kaukana korkeuksissa.”. Vain hetkeä myöhemmin Sokka marssi itse lehden toimitukseen kertoakseen pelastuneensa täpärästi.

Silvo Sokan toiveiden vastaisesti lehdet kotimaassa ja ulkomailla kirjoittivat kilpaa ”mielikuvitukselliselta vaikuttaneesta rakettilennosta”. Uutinen nousi lehtien etusivuille Australiaa ja Etelä-Amerikkaan myöten. Kuopio täyttyi toimittajista ja Sokka joutui tentattavaksi.

Hän kertoi medialle raketin olleen ”reaktiokäyttöinen, sikaria muistuttava seitsemän metrin pituinen ja noin metrin levyinen laite.”. Apuna oli häärinyt saksalainen insinööri nimeltään Ganzeuge, jonka olinpaikkaa Sokka ei kuitenkaan tiennyt. Raketti oli maksanut 200 000 markkaa ja osat siihen oli saatu muun muassa Tampellan ja Telko Oy:n tehtailta. Tehtaat kieltsivät myyneensä mitään raketteihin sopivia osia eikä Ganzeugea löytynyt mistään. Raketin väitetyt rakennuspaikka ja lähtörata eivät antaneet mitään viitteitä raketin olemassaolosta eikä sitä myöskään löydetty järvestä, johon Sokka väitti pudonneensa.

Myös poliisit kuulustelivat Sokkaa, sillä jos tarina piti paikkansa, oli mies syyllistynyt useaan rikokseen – pahimmillaan hän oli rikkonut Pariisin rauhansopimuksen ehtoja.

Kohua kesti vain muutaman päivän, kunnes lokakuun 11. päivänä Sokka tunnusti rakettikertomuksen olleen huijausta. Sokka oli halunnut karata ja kadota riitaannuttuaan vanhempiensa kanssa, ja oli lähtenyt pyörällä kohti Etelä-Suomea. Hän oli kirjoittanut kirjeen Savo-lehteen, jotta kukaan ei häntä etsisi. Suonenjoelle poljettuaan suunnitelma mielessä kuitenkin muuttui, joten hän kasteli itsensä järvessä ja asettui makaamaan maamieskoulun pihamaalle.

Ennen kuin toimittajat poistuivat Kuopiosta häntä koipien välissä, kysyttiin Sokalta, että miltä hänestä paljastuksen jälkeen tuntuu – ”hävettää”. Niin hävetti tiedotusvälineitäkin, kun kaikki olivat ahnaasti tarttuneet jymyjuttuun välittäen lukijoilleen valeuutista ilman kunnollista faktantarkistusta.

Aito ja alkuperäinen Auervaara

Supliikki herrasmies, joka kietoo muut ihmiset helposti pikkusormensa ympärille. Usein tällainen henkilö on manipuloiva narsisti, joka huijaa ja hurmaa. Tällaiselle miehelle on myös suomen kieleen vakiintunut nimitys: auervaara. Auervaaran tavoitteena on hurmata nainen suhteeseen vain saavuttaakseen taloudellista hyötyä. Hän onnistuu hurmaamaan uhrinsa kauniilla sanoilla ja katteettomilla lupauksilla.

Alkuperäinen Auervaara syntyi Turussa vuonna 1906 nimellä Ruben Oskar Jansson. Jo teini-ikäisenä Jansson istui linnassa pikkurikoksista, mutta parikymppisenä hän löysi kutsumuksensa eli naisten huijaamisen. Sukunimi vaihtui Auervaaraksi, mutta huijatessaan hän käytti monia eri valenimiä.

Lehti-ilmoituksilla löytyneet uhrit kuvittelivat olevansa menossa naimisiin mitättömän näköiseksi, mutta karismaattiseksi ja sanavalmiiksi kuvaillun miehen kanssa. Auervaaran ainoa tavoite oli hyötyä taloudellisesti. Uhreiksi valikoituivat varakkaimmat sekä ne, jotka vaikuttivat helposti petettäviltä. Monet olivat akateemisesti koulutettuja. Vaikka raha oli kaikkein mieluisinta kähvellettävää, ”lainasi” Auervaara morsiamiltaan pysyvästi muun muassa koruja, tyynynliinoja, aseita ja pyyhkeitä.

Auervaara hurmasi naiset esittämällä hieman ujoa peräkamarin poikaa, joka herätti uhreissa hellyydentunteita ja suojeluhalua. Lisäksi mies vaikutti olevan varakas merkkihenkilö, sillä hänellä oli valokuvia itsestään esimerkiksi lentäjän univormussa, hintavan auton kanssa ja massiivisen pianon ääressä upeassa kartanossa. Kuvat olivat tietenkin lavastettuja.

Tasaisin väliajoin hän istui vankilassa, mutta sieltäkin käsin hän oli kirjeenvaihdossa hyväuskoisten naisten kanssa. Auervaara nousi alkuvuodesta 1945 koko maan laajuiseen kuuluisuuteen, kun rikospoliisi julkaisi suurimmissa päivälehdissä kuvan huijarista ja pyysi tämän uhreja ilmoittautumaan. Samana vuonna oikeuslääkäri diagnosoi miehen psykopaatiksi.

Kaikki oikeudenkäynnit mukaan lukien Auervaara tuomittiin noin 20 naisen huijaamisesta Suomessa ja Ruotsissa. Yksi uhreista oli petkutetuksi tultuaan päätynyt itsemurhaan, mistä Auervaaralle lankesi syyte kuolemantuottamuksesta. Uhreja oli varmasti paljon enemmän, mutta kaikista rikoksista ei nostettu syytettä tai annettu tuomiota: Auervaara osasi pelata peliään myös virkavallan kanssa.

Keväällä 1964 Auervaara päätyi selliin viimeisen kerran. Syynä oli avioliittohuijaus. Toukokuussa Auervaara löytyi pidätyssellistään hirttäytyneenä.

Timanttitalon arvottomat timantit

”Timanttitalo on Skandinavian suurimman sijoitustimanttiyhtiön Diamanthusetin suomalainen tytäryhtiö”. Näin kerrottiin Helsingin Sanomissa olleessa mainoksessa joulukuussa 1980. Samassa mainoksessa hehkutettiin, että ”Timanttitalon timantti on turvallinen ja tuottoisa sijoituskohde”.

Sijoitusliike lupasi asiakkailleen jopa 20 prosentin vuotuista arvonnousua. Tuottojen kerrottiin realisoituvan helposti ja nopeasti Timanttitalon maailmanlaajuisestikin ”ainutlaatuisen jälleenmyyntipalvelun ansiosta”. Timanttitalon sijoitustimanteilla oli myös vakuutus varkauden ja katoamisen varalle.

Mutta omaa sijoitustaan ei päässyt itse arvioimaan – ja miksi olisi pitänyt, sillä olihan niillä ”kansainvälisesti tunnustetun ja puolueettoman luokituslaboratorion laatutodistus”. Timanttien laatua oli mahdoton tarkistaa, sillä Timanttitalo lähetti jalokivet muovisissa, sinetöidyissä kaseteissa, joita ei saanut aukaista. Jos koteloon oli kajottu, oli sijoitus menetetty eikä kivillä ollut Timanttitalon kautta jälleenmyyntiarvoa. Lukuisissa lehtimainoksissaan Timanttitalo lupasi myös lunastaa sijoitustimantit takaisin vähintään ostohintaan; kunhan kasetin sinetti oli ehjä.

Näin nykypäivän tietämyksellä homma haiskahtaa ilmiselvältä huijaukselta, mutta maailma oli neljäkymmentä vuotta sitten aivan erilainen.

Timanttitalo, joka muutti nimensä myöhemmin Investiaksi, oli poliisin suurennuslasin alla jo muutamassa vuodessa, kun huijausta ruvettiin tutkimaan yhtäaikaisesti useassa eri maassa. Jälleenmyyntirahoja ei kyetty tilittämään asiakkaille, eikä Investialla ollut varaa lunastaa kasetteja takaisin kuten se oli luvannut. Yhtiö oli konkurssissa vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Suomalaiset olivat sijoittaneet timantteihin yhteensä yli 30 miljoonaa markkaa. Yksittäisten sijoittajien osuudet vaihtelivat muutaman tuhannen ja 3 miljoonan markan välillä. Sijoitukset hävisivät kuin tuhkana tuuleen, sillä timantit olivat todelliselta arvoltaan vain murto-osan myyntihinnasta. Kivet olivat huomattavasti pienempiä ja huonolaatuisempia kuin oli annettu ymmärtää. Ne olivat teollisuustimantteja, joita käytetään työkalujen kuten timanttiporien ja -leikkureiden valmistukseen.

Ysäritähti Miisa ei laulanutkaan itse

Yksi 1990-luvun suurimmista suomalaisen musiikin toivoista oli Miisa, jolta odotettiin suurta kansainvälistä menestystä. Yhdysvaltain markkinoillakin Miisan singlejä ja albumi julkaistiin, mutta varsinainen läpimurto jäi tekemättä.

Suomessa Miisan menestynein kappale oli All Or Nothing, joka vuonna 1994 nousi virallisen singlelistan sijalle neljä. Kansainvälisesti suurin hitti oli Set Me Free, joka vuonna 1996 nousi yhdysvaltalaisen Billboard Hot Dance/Disco Club Play -listan yhdeksännelle sijalle. Menestystä ei siis voida sanoa olemattomaksi, mutta maailmantähteä Miisasta ei tullut ja pian jenkkilistoille pääsyn jälkeen artisti palasi Suomeen, vetäytyi kokonaan julkisuudesta ja ryhtyi työskentelemään meikkaajana.

Vuonna 2002 ysäritähti nousi takaisin otsikoihin, kun musiikkialan moniosaaja Cris Owen paljasti elämäkerrassaan, että Miisa ei laulanut kappaleitaan itse. Studiossa kappaleet lauloi ruotsalainen Karin Strömfelt ja Miisa esiintyi aina playbackina. Ysärin eurodancelle eri laulajan käyttäminen oli hyvin tavallista, mutta Suomessa tuollainen vilppi oli ennenkuulumatonta.

Owen, joka toimi Miisan managerina ja tuottajana, oli tehnyt Strömfeltin kanssa jo aiemmin yhteistyötä, mutta ei nähnyt tässä lavakarismaa. Niinpä Owen päätti yhdistää kauniin, energisen ja valovoimaisen Miisan ulkonäön ja Strömfeltin lauluäänen. Naiset ystävystyivät yhteisten vuosien aikana, mutta yhteydenpito loppui samaan aikaan Miisan esiintyjänuran kanssa.

Strömfelt on Owenin paljastuksen jälkeen kertonut, että huijaus oli lähtenyt täysin käsistä, eivätkä he olleet varautuneet niin suureen suosioon; tarkoitus oli ollut tavallaan haastaa musiikkialaa. Varsinkin Miisa – projektin nimi ja kasvot – inhosi huijaamista ja poti siitä huonoa omaatuntoa. Kolmikko oli vannonut pitävänsä huijauksen salassa, mutta toisin kävi.

Heinäkuussa 2016 Miisa Päällysaho-Mustonen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen ollessaan 46-vuotias.

WinCapita

Eihän suomalaiset huijaukset -listaa voi tehdä ilman WinCapitaa. Se on Suomen rajojen sisällä ainutlaatuinen pyramidihuijaus, jossa uhreilta kerättiin yhteensä yli 100 miljoonaa euroa ja lupailtiin jopa nelinkertaisia tuottoja valuuttakauppojen avulla.

Suomen historian suurin petosvyyhti rupesi aukeamaan maaliskuussa 2008, kun poliisi aloitti rikostutkinnan sijoituskerho WinCapitasta, jota epäiltiin pyramidihuijauksesta. WinCapita, joka tunnettiin aiemmin nimillä GiiClub ja WinClub, oli kerännyt yli 10 000 jäsentä. Jäseneksi pääsi vain toisen jäsenen suosituksella. Jäseniä hankittiin kaveripiiristä sekä järjestämällä värväystilaisuuksia.

WinCapitan päähahmo Hannu Kailajärvi (kuvassa) myönsi lopulta kuulusteluissa, että mitään valuuttakauppaa ei koskaan käyty ja huijauksessa saadut varat muodostuivat ainoastaan uusien jäsenten tekemistä sijoituksista ja vanhojen jäsenten lisäsijoituksista.

Kailajärvi kyllä palautti rahaa kotiutuspyyntöjen perusteella, mutta eniten tienasivat WinCapitan sijoituskerhoon aikaisessa vaiheessa liittyneet jäsenet. Suurin osa miljoonista päätyi Kailajärven omaan käyttöön. Kun poliisitutkinta alkoi, oli yrityksen tilillä rahaa jäljellä vain 5 miljoonaa euroa.

Kailajärvi, joka sittemmin on vaihtanut nimekseen Johan Kreus, sai viiden vuoden vankeustuomion törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Wincapita-vyyhdissä jaettiin kourallinen rikostuomioita, mutta yhteensä 626 kerhon jäsentä tuomittiin menettämään valtiolle yli 63 miljoonaa euroa rikoshyötyrahoja, joista Oikeusrekisterikeskus on onnistunut perimään takaisin noin puolet. Asianomaiset eli pyramidihuijauksessa sijoituksiaan menettäneet tulevat saamaan valtiolta miljoonakorvaukset.

Ylen vuonna 2019 haastattelema rikosoikeuden Matti Tolvanen sanoo uhrijoukon olevan poikkeuksellinen, sillä klubiin oli haksahtanut mukaan yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevia ihmisiä ja lähes kaikista ammattikunnista: ”Yleensä ajatellaan, että nettihuijausten ja siihen verrattavien rikosten kohteeksi joutuu ihmisiä, joilla ei ole tietoa, jotka ovat hölmöjä”. WinCapita on täydellinen esimerkki siitä, miten kuka vain voi joutua huijatuksi.

Rainer Partasen alumiiniakku

Keksijä Rainer Partanen mainosti 2000-luvulla muun muassa Helsingin Sanomissa ahkerasti Europositron-yhtiötään ja pyrki keräämään rahaa osakkeita myymällä. Partasen suuri keksintö oli nanokemian avulla kehitetty alumiiniakku, jonka luvattiin olevan kaksikymmentä kertaa silloisia akkuja kevyempiä ja huomattavasti kestävämpiä. Partasen mukaan hänen keksintönsä mahdollistaisi sähköautolle jopa 900 kilometrin toimintasäteen.

Sijoittajat ympäri maailman syytivät Partaselle rahaa – myös sadat suomalaiset ostivat osakkeita yhteensä ainakin 1,3 miljoonalla eurolla. Mutta kuten sanottua, eivät suomalaiset olleet ainoita höynäytettyjä. Yhdysvaltalainen konsulttiyritys Frost & Sullivan myönsi Partaselle vuonna 2005 arvostetun teknologiapalkinnon, mikä varmasti avasi sijoittajien kukkaroiden nyörejä.

Poliisitutkimusten mukaan keksintö oli pelkkää mielikuvituksen tuotetta, joten Partanen oli vain kerännyt sijoituksia ilman mitään konkreettista tuotetta. Europositron Oy:llä ei todettu olevan mitään muuta toimintaa kuin osakkeiden myymistä. Poliisin mukaan yhtiöllä ei ollut käynnissä minkäänlaista prototyyppiohjelmaa, vaikka se oli perustettu jo vuonna 1989 ja keksintökin oli yrityksen nettisivujen perusteella syntynyt 1990-luvun alussa. Partasen mukaan keksintö oli olemassa, mutta prototyypin valmistaminen olisi vaatinut lähes 5 miljoonaa euroa, mistä uupui pidätyshetkellä miehen omien sanojen mukaan noin miljoona.

Vuonna 2010 Partanen tuomittiin törkeästä petoksesta kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen ja lisäksi hänet määrättiin maksamaan satoja tuhansia euroja vahingonkorvauksia Europositronin osakkeenomistajille.

Nyt 81-vuotias Partanen ei kuitenkaan luovuta: hänellä on toisen firman kautta sekä Suomessa että Yhdysvalloissa patenttihakemukset vetämässä ladattavalle alumiiniakulle. Ja osakkeita saa ostaa, mutta ei ehkä kannata.

Lue myös:

• Kuuluisat huijaukset: 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
• 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, minkälaisia mietteitä nämä suomalaiset huijaukset herättivät. Olivatko kaikki tuttuja juttuja vai pääsikö joku yllättämään?