Yleistieto

Mikä ihmeen kiitospäivä? Faktoja ja sepitysten oikomista amerikkalaisten suuresta perhejuhlasta

Julkaistu

Mikä on amerikkalaisten perinteinen kiitospäivä?

Aina marraskuun neljäntenä torstaina vietetään Yhdysvalloissa kiitospäivää. Mutta mikä tuo kiitospäivä oikein on ja miksi sitä vietetään?

Jos rapakon taakse ei ole mitään siteitä tai ei ole sattunut viettämään siellä aikaa kiitospäivän ympärillä, on juhlinta tuttua lähinnä televisiosarjoista ja elokuvista. Syödään kalkkunaa ja kerrotaan läheisille, mistä ollaan kiitollisia. Sitähän se pitkälti onkin – siis syömistä, koko pitkän viikonlopun ajan.

Listafriikki kurkistaa nyt eilen vietetyn kiitospäivän historiaan ja perinteisiin, ja samalla oiotaan myös muutamia väärinkäsityksiä, joita tuohon tärkeään perhejuhlaan liittyy. Eivätkä nuo virheelliset olettamukset ole ainoastaan niiden päässä, jotka eivät kiitospäivää juhli, sillä kiitospäivän alkuperää opetetaan amerikkalaisissakin kouluissa päin mäntyä. Pian selviää, että miten!

Miten kiitospäivä sai alkunsa?

Vuonna 1620 joukko uskonsa vuoksi vainottuja puritaaneja pakeni Englannista Mayflower-nimisellä laivalla uuteen maailmaan Amerikan mantereelle. Noin satapäinen porukka saapui vaikean merimatkan jälkeen nykyisen Massachusettsin osavaltion rannikolle ja pystytti sinne siirtokunnan, jonka perustalle on kasvanut Plymouthin kaupunki. Puritaanit nimesivät uuden siirtokunnan lähtöpaikkansa, Englannissa sijaitsevan Plymouthin, mukaan.

Syksyllä 1621 puritaanit juhlivat onnistunutta sadonkorjuuta yhdessä uusien ystäviensä, paikallisen alkuperäiskansan, kanssa. Viljan korjaamiseen osallistuneita wampanoag-heimon jäseniä kutsuttiin juhlintaan ja kaikki istuivat onnellisina nuotion äärellä kalkkunaa syöden. Jumalaa kiitettiin hyvin sujuneesta satokaudesta.

Näin kiitospäivän tarina menee oppikirjojen mukaan. Mutta totuus on jotain aivan muuta kuin tämä idyllinen kertomus antaa ymmärtää.

Advertisement

Mitä puritaaneille oikeasti tapahtui?

Puritaanit saapuivat uuden maailman rannikolle joulukuussa 1620, mutta talvi oli niin hyytävä, että siirtokunnan perustaminen ei tullut kyseeseen, vaan he viettivät talven Mayflowerilla. Vain alle puolet siirtolaisista selvisi tuosta ensimmäisestä talvesta elossa. Naisia Euroopasta oli lähtenyt matkaan 19, mutta vain viisi oli hengissä kevään tullen.

Kesä toi lupauksen paremmasta ja alkuperäisasukkaiden avustuksella saatiin kasvatettua satoa. Syytä kiitollisuudelle toki oli, mutta varsinaista riemua satokauden päättäneissä kekkereissä ei ollut. Monet perheet surivat edelleen menetyksiä. Kiitollinen sai olla siitä, että oli elossa.

Kiitospäivää, jota ei tuolloin kutsuttu kiitospäiväksi, ei myöskään vietetty marraskuun lopulla, vaan muutamaa kuukautta aiemmin; silloin, kun sato oli saatu korjattua. On myös väärin kutsua vuonna 1621 järjestettyä juhlaa ”ensimmäiseksi”, sillä vuosituhansien ajan Atlantin molemmin puolin oli eri kulttuureissa vietetty sadonkorjuujuhlia.

Miten uudisasukkaat ja wampanoagit kykenivät kommunikoimaan?

Periaatteessa puritaanien ja wampanoag-kansan välille löytyi yhteinen sävel juuri niinkuin oppikirjoissa kerrotaan: Squanto-niminen, englantia osaava patuxet-heimon jäsen toimi tulkkina osapuolten välillä. Patuxetit olivat osa suurempaa wampanoagien klaania. Squanto, viralliselta nimeltään Tisquantum, oli kuin nykypäivän diplomaatti, joka toimi välikätenä myös kaupankäynnissä. Hän myös neuvoi uudisasukkaille toimivimman tavan kylvää maissia ja parhaat kala-apajat. Ja tähän yleensä päättyy tarina Squantosta.

Mutta se on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Herää tietenkin kysymys, että miten mies oikein osasi englantia. No, englantilaiset olivat kaapanneet ja vanginneet hänet vuonna 1614 ja muutaman saarivaltiossa vietetyn vuoden jälkeen hänet myytiin Espanjaan orjaksi. Kun Squanto pääsi vuonna 1619 palaamaan takaisin kotiseudulleen, oli hänen koko heimonsa kuollut eurooppalaisten tuomiin tartuntatauteihin. Hän oli patuxetien viimeinen.

Tästä viimeisenä mainitusta syystä johtuen uudisasukkaita odottivat valmiit pellot viljelyä varten ja rakentamiseen soveltuva, valmiiksi raivattu maasto. Plymouth nousi menehtyneiden patuxetien maille.

Wampanoagien roolista kiistellään edelleen

Yksi asia, josta historioitsijat eivät ole tänäkään päivänä yksimielisiä, on wampanoag-heimon rooli siirtokunnan sadonkorjuujuhlissa. Missään ei ole mainintaa siitä, että uudisasukkaat olisivat kutsuneet paikallisia mukaan juhliin. Toki se kuulostaa historian kirjoissa hyvältä, joten miksi niin ei kerrottaisi tapahtuneen…

Wampanoagit kyllä osallistuivat monipäiväisiin pitoihin – se tiedetään sekä heidän omista että puritaanien lähteistä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan wampanoagit olivat tekemässä perinteistä, satokauden jälkeistä kierrostaan naapuriheimojen luona. Se oli tärkeä traditio, kuin nykyajan valtiovierailu, jolla pidettiin yllä hyviä suhteita ja pyrittiin välttämään konflikteja. Koska wampanoag-päällikkö Massasoit miehineen oli tavannut uudisasukkaat jo keväällä, päätti hän liittää puritaanit tavattavien kansojen joukkoon. Lisäksi wampanoageilla oli omia viljelysmaita aivan puritaanien siirtokunnan läheisyydessä ja kesällä oli tehty jonkun verran yhteistyötä, joten naapurisovun ylläpito oli tärkeää.

Advertisement

Saattaa myös olla, että visiitti Plymouthiin tehtiin silkkaa uteliaisuutta, sillä syömisen lisäksi sadonkorjuujuhlissa pelailtiin ja pidettiin leikkimielisiä sotaharjoituksia. Pyssyjen pauke saattoi houkutella wampanoagit paikalle ja hyvän tahdon eleenä mukana vietiin riistaa; tarkemmin sanottuna viisi peuraa.

Todennäköisesti siis alkuperäisasukkaat ja uudisasukkaat viettivät juhlaa yhdessä, mutta ennemminkin tuttavallisissa kuin ystävällisissä tunnelmissa.

Miten tämän yhden aterian pohjalle rakentui yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä juhlapyhistä?

Kukaan ei tiedä, juhlittiinko Plymouthissa samalla tavalla seuraavana vuonna. Ehkä, sillä satoa korjattiin vuosittain.

1600-luvun loppuun mennessä alkuperäiskansan sadonkorjuujuhlat ja kristillisen Jumalan kiittäminen maan antimista olivat sekoittuneet yhdeksi ja samaksi juhlaksi. Plymouthista kiitospäivän viettäminen levisi muihinkin Uuden Englannin, eli Yhdysvaltojen koillisosien, siirtokuntiin. Siitä oli tullut jokasyksyinen perinne.

Kiitospäivän juhlinta sai myös ikäviä piirteitä, sillä 1630-luvulla sitä juhlittiin alkuperäiskansoja vastaan käytyjen sotien voittamisen kunniaksi. Jumalaa kiitettiin veristen taistelujen voitosta. Erityisesti tämä jätetään usein kertomatta, kun kiitospäivän historiaa opetetaan.

Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeen kulloinenkin presidentti on julistanut kiitospäivän vietettäväksi oman mielensä mukaan. Välillä sitä on juhlittu helmikuussa, toisinaan myöhään syksyllä ja joskus ei ollenkaan. Vasta 1800-luvulla juhlinta levisi Uudesta Englannista muualla Yhdysvaltoihin, mutta eri osavaltiot viettivät kiitospäivää eri ajankohtina, eikä se ollut yleinen juhla- tai pyhäpäivä.

Advertisement

Ensimmäinen kiitospäivä saattoikin olla kaukana pohjoisessa

Myös Kanadassa vietetään kiitospäivää, mutta ei samana päivänä kuin eteläisessä naapurissa. Kiitospäivä on lokakuun toinen maanantai.

Vaikka kiitospäivän mielletään alkaneen Yhdysvalloista, niin joidenkin historioitsijoiden mielestä ihka ensimmäistä kiitospäivää vietettiin vuosikymmeniä aiemmin kuin puritaanit edes miettivät Atlantin yli seilaamista. Eikä sitä vietetty Plymouthin suunnalla, vaan jäiden keskellä kaukana pohjoisessa.

Arktisen alueen tutkimusmatkailija Martin Frobisher oli ryhmineen etsimässä luoteisväylää eli pohjoista meritietä Euroopan ja Aasian välillä. Vuonna 1578 Frobisher oli jo menettänyt yhden seurueensa laivoista pohjoisen Kanadan jäiseen mereen, mutta pitääkseen ilmapiirin positiivisena hän päätti järjestää miehistölle mukavan hetken yhdessä.

He pysähtyivät jäiden keskelle paikkaan, joka nimettiin myöhemmin Frobisherin lahdeksi. ”Juhla” oli hyvin vaatimaton verrattuna nykypäivän yltäkylläiseen mättämiseen, sillä tarjolla oli vain säännöstelty palanen suolalihaa ja kuivettunutta leipää. Mutta miehet pitivät pienen jumalanpalveluksen, söivät aterian yhdessä ja kiittivät siitä, että olivat vielä hengissä.

Juhlapyhästä on kiittäminen Maijal oli karitsa -runon kirjoittajaa

Kesti vuosisatoja ennen kuin kiitospäivästä tuli Yhdysvalloissa koko kansan juhlapyhä. Juhlasta on pitkälti kiittäminen Sarah Josepha Halea, joka tunnetaan muun muassa naisille suunnatun Godey’s Lady’s Book -lehden päätoimittajana. Toimittajana työskentelyn lisäksi Hale oli kirjailija ja runoilija, jonka tunnetuin teos on Mary Had a Little Lamb -runo. Suomessakin tuota runoa rallatellaan, mutta kotimaisella Maijal oli karitsa -käännöksellä.

Hale aloitti kiitospäivän rummuttamisen jo vuonna 1827 ja kirjoitti vetoomuksia 13 eri presidentille, jotta päivästä tehtäisiin koko maalle yhteinen ja virallinen juhlapyhä. Abraham Lincoln oli viimein se presidentti, joka nappasi Halen ideasta kiinni. Hale esitti asiansa Lincolnille juuri oikeaan aikaan: kiitospäivä voisi olla toimiva tapa yhdistää sisällissodan runtelema maa. Niinpä Lincoln teki vuonna 1863 kiitospäivästä kansallisen pyhän, jota tuli viettää marraskuun viimeisenä torstaina, ja jolloin kuului kiittää ja ylistää Jumalaa. Yhtenäisyyden tunnetta pyrittiin kasvattamaan ensimmäisestä kiitospäivästä kerrotuilla tarinoilla, joissa kaikki taustasta riippumatta viettivät juhlaa yhdessä.

Kaikkien niiden vuosikymmenten aikana, joina Hale ajoi kiitospäivän sanomaa ylemmille tahoille, juurrutti hän ideaa myös kansalaisten, varsinkin naisten, mieliin. Hän julkaisi reseptejä ja valmiita ateriakokonaisuuksia toimittamassaan lehdessä, joten kun kiitospäivästä vihdoin tuli virallinen juhlapyhä, olivat naiset siihen valmiita. Halen ansiosta kiitospäivän ateria on juuri sellainen kuin se tänäkin päivänä on.

Advertisement

Ensimmäinen kiitospäivän ateria oli hyvin erilainen kuin nykyään

Jos kalkkuna on modernin kiitospäivän aterian tähti, niin sitä se ei ollut vuonna 1621. On totta, että Yhdysvaltain koillisosissa oli tuolloin paljon villikalkkunoita, joten ehkä sitä oli myös tarjolla, mutta paremminkin lisukkeena. Varmaa on se, että perinteisiä kiitospäivän herkkuja, kuten kurpitsapiirakkaa, karpalohyytelöä, maukasta täytettä tai perunaa, ei ensimmäisenä kiitospäivänä syöty.

Pöytään kannettiin mitä saatavilla oli; suurimmaksi osaksi lihaa. Aikalaisten kirjoitusten mukaan wampanoagit toivat mukanaan viisi peuraa ja puritaanit puolestaan valmistivat maissista leipää ja puuroa, mutta se onkin ainoa, mitä tiedetään. Siirtokunnan sijainnin huomioon ottaen aterialla oli hyvin todennäköisesti merenantimia, kuten simpukoita, hummeria ja jopa hyljettä. Nuotiolle päätyi myös lintuja; hanhia, joutsenia sekä muuttokyyhkyjä. Ja ehkäpä muutama kalkkuna.

Jos perheelleen haluaa valmistaa oikein perinteisen kiitospäivän illallisen, niin ehkäpä perunamuusi ja kalkkuna pitäisi vaihtaa hylkeen rasvalla valeltua joutsenta.

Kiitospäivän ajankohta haki paikkaansa vielä melko hiljattain

Viimeinen iso muutos kiitospäivän viettoon tehtiin vuonna 1939, kun Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt siirsi juhlapyhän ajankohtaa. Ihan vain siksi, että ihmiset saataisiin käyttämään enemmän rahaa.

Roosevelt oli huolissaan siitä, että amerikkalaiset eivät ruvenneet tekemään joululahjaostoksia ennen kuin vasta kiitospäivän jälkeen. Niinpä juhlaa aikaistettiin viikolla. Rooseveltin paljon vastustusta saanut muutos teki kuitenkin tehtävänsä ja joulushoppailu alkoi heti kiitospäivän jälkeen, aiemmasta ajankohdasta huolimatta. Toiset kieltäytyivät luopumasta perinteisestä kiitospäivästä ja jonkun vuoden muutamat osavaltiot viettivätkin kahta juhlapyhää.

Rooseveltin suunnitelma avitti taloutta, mutta hillitäkseen äänekkäitä vastustajia hän peukaloi kiitospäivän ajankohtaa vielä kerran. Se tuli olemaan marraskuun neljäntenä torstaina, mutta ei kuitenkaan koskaan kuukauden kahtena viimeisenä päivänä. Julistus oli varmaan sen verran hämmentävä, että kukaan ei enää jaksanut ruveta väittämään vastaan.

Lue myös:

Advertisement
Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yleistieto

Miksi taitavasti kiipeileviä kissoja pitää pelastaa puusta? Eivätkö ne oikeasti pääse kynsineen alas?

Julkaistu

Kissa puussa! Miksi nämä taitavat kiipeilijät tarvitsevat välillä ihmisen apua päästäkseen alas?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi kissat jäävät puuhun jumiin. Sehän on melko hassua, että näppärästi ylös kiipeävät mirrit tarvitsevat ihmistä apuun päästääkseen alas.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi kissa jää puuhun jumiin?

Kissaeläimet ovat lähes lajista riippumatta näppäriä kiipeilijöitä, jotka kipuavat muutamalla vedolla korkeaankin puuhun. Terävät kynnet tekevät puuhun nousemisesta helppoa. Mutta miksi kissoja pitää pelastaa puista ja esimerkiksi sähkötolpista? Eikö se kynsiensä kanssa voi yhtä helposti laskeutua?

Kysymys siis kuuluu, että miksi kissa jää puuhun jumiin? Se kieltämättä tuntuu jotenkin hassulta, joten ei ole ihme, että asia on ihmetyttänyt myös lukijaamme.

Kynnet ovat koukkumaiset ja takajalat ovat etujalkoja paljon voimakkaammat, joten kissat ovat kuin tehtyjä kiipeämiseen. Laskeutuminen onkin toinen juttu.

Advertisement

Kissoilla on sisäsyntyinen taipumus kohdata kaikki niin sanotusti pää edellä ja tuntemattomaan peruuttaminen on niiden vaistojen vastaista. Siksipä puuhun kiivenneen kissan ensimmäinen ajatus onkin laskeutua alas pää edellä. Tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä koukkumaisten kynsien vuoksi puusta ei saa siinä asennossa tukevaa otetta. Ainut vaihtoehto on pakittaminen.

Monesti kissat eivät kuitenkaan kiipeä kovin korkealle, jolloin ne pääsevät alas ihan vain hyppäämällä. Mutta esimerkiksi nuori kissa voi huomata olevansa kiipelissä liian ylhäällä eikä sillä ole rohkeutta tai voimaa tulla alas. Tai sitten se ei vain keksi laskeutua takapuoli edellä.

Siksi kissoja täytyy aina silloin tällöin pelastaa puusta – niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Kissa puussa – Mikä neuvoksi?

Kissa puussa! Miksi nämä taitavat kiipeilijät tarvitsevat välillä ihmisen apua päästäkseen alas?

Milloin kissan sitten voi sanoa olevan jumissa? Vanhan sanonnan mukaan kissa ei puuhun kuole, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kissa ei tietenkään selviä päiväkausia syömättä ja juomatta. Eläinlääkäri Johanna Lankila kertoo Iltalehden haastattelussa, että kolme päivää on ehdoton raja.

Jos kissa hengailee puussa, ei ensimmäisen päivän aikana vielä tarvitse huolestua. Mutta toisena tai viimeistään kolmantena päivänä on syytä ryhtyä toimiin. Syömättömyys ja juomattomuus voivat Lankilan mukaan aiheuttaa hankalia terveysongelmia, kuten vakavaa kuivumista ja maksan rasvoittumista. Elimistön vauriot voivat olla jopa pysyviä. Siksi pitkään puussa jumissa ollut kissa on hyvä käyttää eläinlääkärillä tarkistuksessa.

Advertisement

Jos kissa on itselle saavuttamattomissa, niin on paras ottaa yhteyttä pelastuslaitokselle. Vielä parempi on, jos lähialueelta löytyy jokin eläinten pelastuksiin erikoistunut järjestö. Hätänumeroon soittamista ei suositella.

Mutta siihen ei kannata luottaa, että ”kissa kyllä tulee alas puusta”. Aina ne eivät tule ja tarvitsevat silloin ihmisen apua.

Poikkeukset sääntöön


On olemassa kolme kissalajia, Kaakkois-Aasian mantereella elävä puuleopardi, Borneon ja Sumatran saarilla kiipeilevä borneonpuuleopardi sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa tavattava margai, jotka laskeutuvat vaivattomasti pystysuoraa puunrunkoa pitkin pää alaspäin.

Sekä puuleopardien että margain nilkat ja ranteet ovat erityisen joustavat ja kääntyvät 180 astetta. Kyseiset kissat kykenevät tämän ominaisuutensa ansiosta käyttämään kynsiään myös laskeutumisessa – ne saavat ”koukuilla” mukavasti kiinni puunrungosta. Yllä olevalla videolla mallia näyttää margai.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Vesi herahtaa kielelle ajatuksen voimalla – Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään tänään se, että miksi pelkkä ruoan näkeminen tai ajatteleminen saa syljen erittymään.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi ruoan näkeminen saa syljen erittymään? Ja joskus pelkkä ajatuskin herkullisesta ateriasta riittää.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan!

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Advertisement

Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?

Kuva: Pixabay

Televisiossa näkyy houkutteleva ruoka-annos ja vesi herahtaa kielelle. Miksi näin tapahtuu? Se, että herkullinen tuoksi aiheuttaa reaktion, käy paremmin järkeen, mutta miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?

Yksi syljen tärkeimmistä tehtävistä on suuhun pannun ruoan liukastuttaminen ja pehmentäminen. Sylki helpottaa ruoan pureskelemista ja muokkaamista sulavammin nieltävään muotoon. Syljessä olevat entsyymit myös aloittavat ruoansulatuksen eli prosessin, joka muuttaa syödyn ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Ravintoaineiden pilkkominen alkaa siis jo ennen kuin saamme ruoan nieltyä.

Tästä päästäänkin pienen kiertoreitin kautta varsinaiseen vastaukseen.

Näköhavainto siirtyy hermoja pitkin aivojen ydinjatkeen alueella sijaitsevaan syljenerityskeskukseen, jossa tieto käsitellään ja josta toimintakäskyt lähtevät. Tuo keskus reagoi myös haju-, maku- ja tuntoaistimuksiin ja kyllä – aktivoituu myös pelkällä ajatuksen voimalla.

Kun silmät näkevät ruokaa, reagoivat aivot näkyyn kuin sanoen: ”Nyt syödään!”. Sitten ne ilmoittavat asiasta sylkirauhasille, jotka vastaavat yhtä innokkaasti: ”Selvä juttu! Ruokaa tulossa!”. Niinpä rauhaset alkavat erittää sylkeä valmistautuen ravinnon käsittelyyn. Itse asiassa samanlainen reaktio tapahtuu mahalaukussa, jossa ruoansulatusentsyymien määrä lisääntyy pelkästä ruoan tuoksusta tai sen näkemisestä.

Vaikka syljen erittyminen on refleksi, voi siihen kuitenkin joissain määrin vaikuttaa. Kylläisenä kaikkein herkullisinkaan ruoka-annos ei tuoksuineen tai houkuttelevan näköisenä saa aikaan reaktiota. Aivot ovat tietoisia siitä, että energiaa ei nyt kannata käyttää tähän toimintoon. Myös vankka tietoinen päätös siitä, että ei ole missään nimessä aikeissa syödä, on selvä viesti aivoille ja sitä kautta sylkirauhasille, että lisäsyljen erittäminen on turhaa.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Lukijoiden kysymyksiä: Mitä eroa on sympatialla ja empatialla?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään tänään muun muassa se, mitä eroa sympatialla ja empatialla on.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, mitä eroa on sympatialla ja empatialla. Ero ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mitä eroa on sympatialla ja empatialla?

Sympatia ja empatia menevät helposti sekaisin, ja normaalissa arkipuheessa niitä kumpaakin käytetään, kun puhutaan myötätunnosta. Sympatia ja empatia tarkoittavat kuitenkin eri asioita. Ero on hienoinen, mutta se on olemassa.

Sympatia viittaa karkeasti sanottuna sääliin tai pahaan oloon, jota tuntee toisen ihmisen vastoinkäymisestä. Empatia taas on kykyä astua toisen ihmisen saappaisiin, mutta tiedostaa, että tunteet ovat toisen ihmisen tunteita, ei omia. Jos työskentelee ammatissa, jossa autetaan muita ihmisiä, on empatiakyky äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Sympatia sen sijaan voi olla hyvinkin vahingollista. Siksi sympatia ja empatia on syytä tunnistaa ja osata erottaa toisistaan.

Sanojen eron huomaa myös kreikankielisistä termeistä, joista ne alunperin on lainattu useisiin kieliin.

Advertisement

Sympatia eli sym pathos on suoraan suomeksi käännettynä ”yhdessä tuntea”. Sympatiaa tunteva samaistuu toisen tunteeseen ja pyrkii myötäelämään, mutta omasta näkökulmastaan käsin. Rumasti ja kärjistetysti sanottuna sympatia on toisen tunteen omimista. Sympatiaa tunteva menee mukaan toisen tunnetilaan – tunne ikään kuin tarttuu, mikä ei aina ole paras vaihtoehto esimerkiksi surun keskellä. Sääli ja sympatia voivat vain vahvistaa negatiivisia tunteita.

Empatia tulee sanoista em pathos ja se tarkoittaa ”tuntea sisällä”. Empatia on kykyä ymmärtää toisen tunteita ja pyrkimystä asettua toisen asemaan, mutta ei kuitenkaan ”omia” tämän tunnetta. Empatiassa ei ole kyse säälistä, vaan empaattinen ihminen osaa reagoida toisen tunteisiin ”oikealla” tavalla sen kummemmin asiaa miettimättä. Empatiassa ei ole kyse voivottelusta.

Empatia on siis toisen ihmisen tunnetilan ymmärtämistä ja sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä. Vaikka sympatia voi kuulostaa positiiviselta asialta, on se monesti haitallista, sillä sympatiaa tunteva harvoin kykenee auttamaan tunteen kohdetta. Hän velloo nimittäin omassa tunteessaan eikä kykene katsomaan asiaa objektiivisesti.

Empatiaa tunteva ei itse tunne esimerkiksi surua juuri sillä hetkellä, mutta kykenee siitä huolimatta – tai juuri siksi – ymmärtämään ja tukemaan surevaa.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Faktoja elokuusta sekä elokuussa syntyneistä, jotka ovat pitkänhuiskeita positiivareita

Julkaistu

Nyt on luvassa viihdettä ja faktoja elokuusta sekä elokuussa syntyneistä.

Nyt on luvassa listan verran faktoja elokuusta. Minkälaisia elokuun lapset ovat tieteen näkökulmasta, mitä astrologia kertoo heistä ja mistä kuukauden nimi on peräisin?

Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa, mutta niiden vastapainona muun muassa henkieläimiä ja syntymäkukkia.

Jos olet elokuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Suhtaudutko elämään tavallista positiivisemmin, mutta mielialasi vaihtelevat tiuhaan? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin tutkimukset osoittavat.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Elokuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat alkupuolen Leijona ja loppukuun Neitsyt. Elokuun 22. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Leijonat, joka kuuluu tulimerkkeihin. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Tulimerkin edustajana Leijona on kunnianhimoinen idealisti, joka unelmoi isosti ja vetää sen vuoksi muita puoleensa. Tulimerkin alla syntyneet maailmanparantajat myös nauttivat siitä, kun muut ihailevat heitä.

Elokuun 23. päivästä eteenpäin syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Neitsyitä. Neitsyt kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.

Jos horoskooppimerkkisi on Leijonat, niin henkieläimesi on – rumpujen pärinää – voimakas, dominoiva ja itsevarma leijona. Leijonan ominaisuuksiin kuuluvat myös älykkyys, reiluus, itsepäisyys ja jopa röyhkeys. Tunnistatko kenties näitä piirteitä itsestäsi tai läheisestäsi?

Advertisement

Elokuun lopulla syntyneet Neitsyet taas voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tuntua Leijonakuninkaan Rafikista, joka on Jylhäkallion arvostettu šamaani eli ennustaja ja parantaja. Neitsyen henkieläin on siis ahkera, nokkela ja neuvokas mandrilli (kuvassa), joka viihtyy ja on parhaimmillaan ryhmässä. Vähemmän mairittelevia ominaisuuksia ovat jääräpäisyys ja tuomitsevuus. Osuuko kuvailu itseesi tai johonkin tuntemaasi Neitsyeen?

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Elokuun lapsien syntymäkukkia ovat miekkalilja (kuvassa) ja unikko, jotka kummatkin symboloivat muistoja ja muistelua.

Jos elokuussa syntymäpäiväänsä viettävälle haluaa viedä kukkia, ovat miekkaliljat loistava valinta. Elokuun onnenkukka miekkalilja ei kaipaa kaverikseen edes korttia, sillä sanat ovat tarpeettomia: miekkaliljan on nimensä mukaisesti tarkoitus lävistää vastaanottajansa sydän ja viestittää näin ihastumisesta. Lävistys tapahtuu toivottavasti vain kuvaannollisesti!

Miekkalilja edustaa myös uskollisuutta, luonteen lujuutta ja korkeaa moraalia. Miekkaliljoja on saatavilla kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen väri antaa kukille tietenkin oman lisämerkityksensä: punainen symboloi intohimoa, keltainen ystävyyttä ja valkoinen puhtautta.

Unikko sen sijaan symboloi rauhaa, rentoutumista ja palautumista. Toisaalta unikot on antiikin aikana yhdistetty nukkumiseen ja uniin sekä kuolemaan. Siksi se voi olla hieman riskaabeli kukka lahjakimpussa. Kuoleman symboli kuulostaa toki uhkaavalta, mutta taustalla on myös kaunis ajatus: unikon kukkien uskotaan auttavan muistamaan niitä läheisiä, jotka ovat tämän maailman jo jättäneet.

Elokuun syntymäkivi on hennon vihertävä peridootti. Tuon jalokiven on uskottu pitävän sisällään taikavoimia ja parannuskyvyn, joten se on tuonut kantajalleen terveyttä. Lisäksi se on suojannut kantajaansa pahoilta hengiltä ja painajaisunilta sekä karkottavan kateelliset tunteet ja laiskuuden.

Advertisement

Mistä elokuu-sana on peräisin?

Jos heinäkuussa korjattiin talteen heinä ja elokuussa koittaa viljan aika. Maatiloilla tuskin koskaan laiskotellaan, mutta elokuussa ei ainakaan! Varsinais-Suomen Kalannista on peräisin hyvin paikkansa pitävä sananlasku: ”Joka elon aikana makaa, se tulevan kesän aikana kerjää”.

Elo on tarkoittanut monenlaista omaisuutta, muun muassa ruokaa, tavaroita ja kotieläimiä. Pohjois-Suomessa porokarja- tai lauma tunnetaan poroelona. Ehkä kuitenkin tunnetuin elo-sanan merkitys on se, mistä kuukaudenkin nimi on tullut. Se nimittäin tarkoittaa viljaa – kasvavaa, kaadettua tai puitua viljaa. Elo voi myös tarkoittaa itse viljankorjuuta.

Muista suomenkielisten kuukausien nimistä elokuu poikkeaa siten, että sitä ei mainittu Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneessä Rucouskiriassa. Suomen kirjakielen isälle elokuu oli mätekw eli kyluökw, jotka – noh – suomeksi ovat mätäkuu ja kylvökuu. Kirjoitettuna elokuu esiintyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1630 julkaistussa Hemminki Maskulaisen virsikirjassa.

Kylvökuu-nimitys tulee siitä, että näihin aikoihin suoritetaan rukiin syyskylvö. Mitä tahansa viljapeltoa voidaan kutsua elopelloksi, mutta osassa Suomea nimitys on vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan ruispeltoa.

Mätäkuu, jota edelleen jonkin verran käytetään, tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko siirtyy Leijonan tähtimerkkiin. Se juontaa juurensa muinaiseen Mesopotamiaan, jossa tähtitaivaan muutoksen aloittama ajanjakso tunnettiin koiranpäivinä. Kyseessä oli siis koirankuu.

Mätäkuu-nimitys on itse asiassa käännösvirhe, sillä alkujaan Saksassa otettiin käyttöön kaskeamiskuuta tarkoittava Rodenmonat. Tanskalaiset käänsivät Rodenmonatin virheellisesti råddenmånediksi, joka sitten omaksuttiin ruotsin kieleen ja sitä kautta kääntyi suomeksi mätäkuuksi.

Advertisement

Mätäkuu alkaa jo heinäkuun puolella ja usein se on kesän kuumin ajanjakso. Vaikka nimitys on käännösvirhe, sopii se enemmän kuin hyvin kesähelteisiin. Varsinkin ennen kylmälaitteiden keksimistä ruoka pilaantui silloin tavallista nopeammin.

Keisari Augustus ei halunnut jäädä edeltäjänsä varjoon, joten hän muutti elokuun nimen

Monessa kielessä elokuu on jonkinlainen muunnos latinankielisestä Augustus-sanasta.

Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.

Elokuu oli siis vuoden kuudes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään Sextilis. Caesarin juliaanisessa kalenterissa elokuun nimi säilyi, vaikka siitä tuli tammi- ja helmikuun lisäyksen myötä kahdeksas kuukausi.

Keisari Augustus, Julius Caesarin adoptiopoika ja seuraaja Rooman hallitsijana, koki olevansa edeltäjänsä arvoinen, joten hän nimesi Sextiliksen uudelleen itsensä mukaan. Koska olihan heinäkuu nimetty Julius Caesarin mukaan.

Toki heinäkuu sai nimen Iulius vasta Caesarin kuoltua, kun Rooman senaatti halusi kunnioittaa heinäkuussa syntynyttä suurmiestä. Mutta keisari Augustus koki ilmeisesti alemmuudentuntoa kuuluisaa ottoisäänsä kohtaan. Näin elokuusta tuli Augustus – ja myöhemmin sen monet muunnokset eri kielillä.

Advertisement

Elokuun vauvat ovat suurikokoisia ja heistä kasvaa verrattain pitkiä

Cambridgen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikössä tehdyn tutkimuksen mukaan loppukesällä syntyneet vauvat ovat keskimääräistä suurempia ja he ovat aikuisina pidempiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet.

Tietenkin perintötekijät ja kasvuympäristö vaikuttavat pituuteen, joten kenenkään elokuussa syntyneen lyhyen henkilön ei pidä ottaa tätä henkilökohtaisesti. Kyse on keskiarvoista.

Tutkijoiden mukaan ”syyllinen” on hyvin todennäköisesti aurinko ja raskauden aikainen D-vitamiinin saanti. Jos auringonvaloa on runsaasti tarjolla raskauden loppuvaiheessa, vaikuttaa se positiivisesti syntymättömän lapsen kasvuun vielä vuosienkin päästä.

Mitä muuta hyvää aurinko saa aikaan?

Elokuussa syntyneet ovat tutkimusten mukaan keskimääräistä positiivisempia ja mieltävät itsensä onnekkaiksi – nämä ominaisuudet johtavat usein menestykseen elämässä.

Yltiöpositiivisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kesällä syntyneiden mielialat voivat vaihdella silmänräpäyksessä. Vaikka se voi kanssaeläjien mielestä olla jopa ärsyttävää, ei kyse ole mistään vakavasta. Elokuussa syntyneillä diagnosoidaan kaikkina muina kuukausina syntyneisiin verrattuna vähiten kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa.

On hyvin todennäköistä, että nämä kaikki edellämainitut ominaisuudet ovat tulosta auringonvalon ja sitä kautta D-vitamiinin saannin määrästä.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Huomenna elokuun 3. päivänä on kuukauden paras hetki lähteä telttailemaan ja sielä voi sitten perinteisten aktiviteettien sijaan keskittyä hiusten suoristamiseen, sillä tämä puuha sattuu juuri samaan ajankohtaan.

Advertisement

Suotuisin ajankohta astua avioliittoon on 24.–27. päivänä. Purukalustonkin voi siinä ennen naimisiinmenoa laittaa kuntoon, sillä hammaslääkärikäynti on elokuussa syytä ajoittaa 23. tai 24. päivälle.

Häähumun jälkeen onkin sitten aika palata arkiseen aherrukseen. Elokuun 28. ja 29. päivänä kannattaa aloittaa oluen ja siiderin paneminen, jonka yhteydessä on kuun paras hetki eläinten astuttamiselle ja toisaalta myös teurastamiselle. Sehän on sitten täysin toinen juttu, että kuinka monen arkeen nämä aktiviteetit nykypäivänä kuuluvat.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

15 sanaa, joita ei voi kääntää muille kielille – ainakaan järkevästi!

Julkaistu

On olemassa liuta sanoja joita ei voi kääntää järkevästi muista kielistä. Listafiikki esittelee noista muutamia, mahdollisesti jopa käyttökelpoisia.

Lähes jokaisesta maailman kielestä löytyy sanoja joita ei voi kääntää muille kielille ilman, että merkitys katoaisi tai kärsisi.

Suomessa on esimerkiksi sisu, löyly ja kalsarikännit, joista monet ulkomaalaiset ovat innoissaan ja ne ovat saaneet paljon näkyvyyttä erilaisissa medioissa. Me tiedämme tasan tarkkaan, mitä kaikkea sisu merkitsee, mutta sen selittäminen muille ei olekaan niin yksinkertaista. 

Sama juttu on muissa kielissä: yksi sana voi tarkoittaa jotain monimutkaista tunnetta, jota on hankala saada selitettyä, jos kuulija ei tiedä sen syvintä olemusta.

Löysi Listafriikki joukkoon myös hauskojakin ilmaisuja, mutta usein nämä kääntäjille mahdottomat sanat ovat voimakkaita tunteita kuvaavia. 

Tässä siis sanoja, joiden kääntäminen on lähes mahdotonta – ainakaan suoraan ja ilman parin lauseen selitystä. 

Advertisement

Komorebi, japani

Komorebi on japanilainen sana, jonka selittämiseen tarvii suomeksi ja useimmilla muillakin kielillä liudan sanoja.

Se kirjoitetaan japanilaisilla kanji-kirjoitusmerkeillä 木漏れ日, jossa ensimmäinen merkki on puu, kaksi seuraavaa tarkoittaa ”loistaa läpi” ja viimeinen merkki on aurinko.

Komorebi tarkoittaa siis valoa, joka siivilöityy puun lehtien lävitse. Muista ottaa sana käyttöön, ja kehua seuraavalla lenkillä tai retkellä kaverillesi metsän upeaa komorebiä.

Tartle, skotti

Tartle on listamme kevyimmästä ja hauskimmasta päästä, sillä monet muut, kuten jo tuli mainittua, kuvaavat suuria tunteita.

Tartle tarkoittaa sitä kiusallista hetkeä, kun sinun pitäisi esitellä kaksi ihmistä toisilleen, mutta joudut paniikinomaisesti takeltelemaan henkilön nimen kanssa. Se ei vain meinaa muistua mieleen. Siinä kohdassa voi vetää skottilaisen ässän hihasta ja sanoa: ”Öö, anteeksi pieni tartleni Maria”. Tartle pelastaa myös silloin, jos tapaat jonkun yllättäen kadulla, mutta nimi on hetken aikaa kadoksissa.

Ja nimenomaan hetken aikaa, sillä tartleen voi vedota vain siinä tapauksessa, jos nimi lopulta palautuu mieleen. Jos niin ei käy, ovat tekosyyt vähissä, sillä tartle on jo ohitettu.

Advertisement

Iktsuarpok, inuktitut

Inuktitut on itäisessä Kanadassa puhuttu inuiittikieli. Kielessä on käytössä sana iktsuarpok, joka on helpoin ymmärtää sillä, kun muistelee lapsuuden jouluaattoja ja joulupukin odotusta.

Iktsuarpok viittaa siihen innostuneeseen tunteeseen, kun odottaa jotakuta saapuvaksi niin paljon, että käy jatkuvasti ulkona tarkastamassa näkyykö ketään.

Se ei siis tarkoita pelkkää innostusta ja odottamista, vaan tämä yksi sana kattaa sisäänsä myös sen ulos menemisen.

Mamihlapinatapai, yaghan

Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä sijaitsee Tulimaa, jonka jakavat Argentiina ja Chile. Saaren alkuperäisasukkaat ovat puhuneet yaghania, joka jo nyt on lähes sammunut kieli.

Kielessä on sana, mamihlapinatapai, joka tarkoittaa sanatonta katsetta, jonka kaksi ihmistä jakavat, kun he haluavat ryhtyä johonkin, mutta kumpikaan ei halua tehdä aloitetta.

Kuulostaa yltiöromanttiselta, ensimmäisen suudelman piinaavalta odotukselta, mutta mamihlapinatapai voi tarkoittaa myös muuta. Esimerkiksi kahden ihmisen välistä katsetta, jolla ilmaistaan, että ”tiedän, mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä”. 

Advertisement

Vuonna 1994 Guinnessin ennätysten kirja listasi mamihlapinatapain maailman ytimekkäimmäksi sanaksi, jota on äärimmäisen vaikea kääntää millekään muulle kielelle. Siitäkin huolimatta monet varmasti ovat kokeneet kyseisen katseen ja tietävät sen merkityksen. 

Duende, espanja

Duende, joka yhdistetään usein flamencoon, on tarkoittaa nykyään kaiken taiteen kykyä herättää suuria tunteita. Se on minkä tahansa taiteen lajin mystinen voima tai sielu, joka saa katsojan syvän liikutuksen valtaan. 

Aiemmin Duende on ollut espanjalaisessa mytologiassa peikkomainen taruolento, joka piti huolen siitä, että lapset käyttäytyvät hyvin. Taiteen laji sekin!

Ya’aburnee, arabia

Ya’aburnee on arabiaa ja merkitsee laveasti käännettynä ”sinä hautaat minut”. Se tarkoittaa sitä, että lausuja toivoo kuolevansa ennen toista, koska elämä ilman tätä olisi niin sietämätöntä. Se on suuri rakkaudenosoitus, joka voidaan sanoa myös ystävälle.

Ya’aburneen melankolisen tunteen on myös Nalle Puh laittanut sanoiksi halatessaan Risto Reipasta: ”Jos elät satavuotiaaksi, haluan minäkin elää satavuotiaaksi, miinus yhden päivän. Siten minun ei tarvitse koskaan elää ilman sinua.”

Advertisement

L’esprit De l’escarier, ranska

Ranskankielinen l’esprit de l’escalier tarkoittaa kirjaimellisesti portaikon henkeä, mutta sanan merkitys on syvällisempi.

Tässä tilanteessa ovat varmasti kaikki olleet joskus: Lähdet pois jostakin kiivaasta sananvaihdosta ja vasta hetken päästä mieleesi pälkähtää täydellisen naseva vastaus, jota olisit voinut käyttää. Mutta se on jo myöhäistä. 

L’esprit de l’escalier tarkoittaa tuota jälkeen päin tullutta ajatusta ja harmistusta sen menettämisestä. 

Tingo, rapanui

Rapanuita puhutaan Chileen kuuluvalla Pääsiäissaarella. Toivottavasti tingo ei ole siellä paljon käytetty sana, sillä se tarkoittaa henkilöä, joka lainaa ystävänsä asunnosta tavaroita yksi kerrallaan, niin että lopulta mitään ei ole jäljellä. 

Sehän voisi olla yksinkertaisesti varas, mutta tingon tapauksessa kyse on nimenomaan ystävästä, joka omii esineitä. Mielenkiintoisia kavereita Pääsiäissaarella! Luulisi, että haalimiselle laitettaisiin loppu ennen kuin koko kämppä on tyhjä.

Ilunga, bantu

Ilunga on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa puhutuissa bantukielissä esiintyvä sana, joka vuonna 2004 valittiin maailman kaikkein vaikeimmin käännettäväksi sanaksi.

Advertisement

Ilunga tarkoittaa henkilöä, joka antaa ensimmäisellä kerralla pahoinpitelyn tai kaltoinkohtelun anteeksi, toisella kerralla suvaitsee sen, mutta kolmas kerta on viimeinen. Lyhyimmin ilungan voisi kuvailla olevan henkilö, jonka sietokyvyllä on määritelty raja. Mutta mitä ilmeisimmin sekin on kömpelösti sanottu.

Lítost, tšekki

Lítost on tšekinkielinen sana joka kuvaa niin henkilökohtaista tunnetta, että koko konseptin käsittäminen on hieman hankalaa. Lítost on hyvin erityinen suru: se on tuska, jonka aiheuttaa oman onnettomuuden oivaltaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita niin pinnallista tunnetta kuin itsesääli, vaan on sekoitus surua, katumusta, myötätuntoa ja määrittelemätöntä kaipausta.

Milan Kundera, Tšekin ehkä kuuluisin kirjailija, kirjoittaa lítostista Olemisen sietämätön keveys -kirjassaan näin: ”Olen yrittänyt etsiä samaa tarkoittavaa sanaa muista kielistä, siinä kuitenkaan onnistumatta, vaikka en osaa kuvitellakaan, miten ihmissielua voisi ymmärtää ilman tätä sanaa.

Saudade, portugali

Saudade tarkoittaa kaipuuta jotain sellaista kohtaan, jota on rakastanut, mutta jonka on menettänyt. Se voi olla jokin esine, ihminen tai täysin abstrakti asia.

Saudaden sisältämä tyhjyyden tunne, melankolia tai nostalgia pitävät sisällään tiedon siitä, että kaipuun kohde ei todennäköisesti koskaan palaa. Tunne on katkeransuloinen, sillä vaikka kohde on hävinnyt, on rakkaus silti jäljellä. Saudade, miten sydäntä raastavaa!

Torschlusspanik, saksa

Torschlusspanik tarkoittaa kirjaimellisesti sulkeutuvan portin paniikkia. Ja siitä tässä sanassa pohjimmiltaan on kyse. Toivottavasti kukaan ei kärsi kovin vakavasta torschlusspanikista!

Advertisement

Se merkitsee pelkoa, jonka aiheuttaa vanheneminen ja erityisesti iän myötä katoavat mahdollisuudet. 

Kuva: Bradley Howington | Unsplash

Facepalm, englanti

Facepalm on ihan mahtava termi. Se on monille meille suomalaisillekin tuttu, koska kuulemme ja käytämme englantia Internetin ja television välityksellä jatkuvasti. Kyseessä on siis ele, jossa läpsäistään kämmen omilla kasvoille ärsyyntymisen tai turhautumisen merkiksi. Vaikka kyseinen ele on kulttuurista riippumatta maailmanlaajuisesti käytetty, ei sille ole yksiselitteistä sanaa muussa kuin englannin kielessä.

Facepalm toimii myös oikein hyvin myötähäpeän kohdalla. Siinä on muuten suomalainen sana, jolle ei löydy englannista sopivaa käännöstä!

Bakku-shan, japani

Ajatuksena tähän listaan lähtiessä oli se, että en ottaisi mistään kielestä muuta kuin yhden sanan. Mutta aivan ensimmäisenä mainittu japaninkielinen komorebi oli liian kaunis pois jätettäväksi ja tämä, bakku-shan, taas aivan liian kamala.

Bakku-shan on siis japania ja tarkoittaa sitä, että tyttö tai nainen näyttää kauniilta takaapäin, mutta hänellä onkin rumat kasvot. Ilmeisesti japanilaiset miehet ovat täydellisiä joka suunnasta katsottuna…

Utepils, norja

Utepils on norjankielinen sana, joka suoraan käännettynä tarkoittaa ”ulko-olutta”. Alunperin sana on kuvannut sitä ensimmäistä, aurinkoisena päivänä, ulkona juotua olutta. Nykyään utepilsillä viitataan kaikkeen ulkona juotuun olueen, kunhan sää vain on kaunis.

Advertisement

Suomessahan meillä on vähän vastaava termi, pussikalja, joka ei kuitenkaan tarvi seurakseen aurinkoa. Se on tietysti plussaa, mutta ei välttämätöntä. 

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Lukijoilta: Onko totta, että norsut eivät koskaan unohda?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitetään tänään pitääkö paikkansa, että norsut eivät unohda koskaan.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään maailman suurimpaan nykyisin elävään maaeläimeen liittyvän sanonnan todenperäisyyttä: Onko totta, että norsut eivät unohda koskaan?

Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Pitääkö paikkansa, että norsut eivät unohda koskaan?

Vanhan sanonnan mukaan ”norsut eivät koskaan unohda”. Onko tosiaan näin ja miten se voidaan tietää? Tätä lähdemme nyt selvittämään.

Nämä maailman suurimmat maaeläimet ovat uskomattomia otuksia. Ne ovat erittäin älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä, joilla on läheiset perhesuhteet. Ne ilmaisevat voimakkaasti tunteitaan, surevat kuolleita lauman jäseniä ja tunnistavat itsensä peilistä eli ovat niin sanotusti tietoisia omasta itsestään, mihin monetkaan eläimet eivät kykene. Norsujen tiedetään palaavan laumatovereidensa kuolinpaikalle suremaan tätä jopa pitkien aikojen jälkeen ja ne lohduttavat toisiaan menetysten hetkellä.

Mutta entäs se muisti? Onko oikein sanoa, että jollakin on norsun muisti, jos hänellä on mielettömän hyvä muisti?

Se, että norsut eivät unohda koskaan mitään, voi olla liioittelua, mutta niillä toden tottakin on hyvä muisti. Luonnossa se on välttämätöntä koko lauman selviytymisen kannalta. Jokaisessa laumassa johtajana toimii vanhempi naaras, matriarkka, joka muistaa ja tunnistaa ei vain oman laumansa kymmenet jäsenet, vaan kaikki laumasta vuosien mittaan karkotetut urosnorsut. Naaraat jäävät yleensä synnyinlaumaansa, mutta urokset ajetaan omilleen, kun emo on ne vieroittanut.

Mutta vanhojen tuttujen tunnistaminen ei rajoitu vain niihin yksilöihin, joiden kanssa norsut ovat viettäneet yhdessä vuosia. Tästä on hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen Tennesseessä sijaitsevassa suojelukeskuksessa elänyt Jenny-norsu, joka innostui silmin nähden vuonna 1999, kun keskukseen tuotiin uusi norsu nimeltään Shirley. Kaksikon suhtautuminen toisiinsa ihmetytti keskuksen työntekijöitä, sillä norsut vaikuttivat siltä, kuin käynnissä olisi ollut erittäin tunteellinen jälleennäkeminen. Niinpä Jennyn ja Shirleyn taustoja ruvettiin selvittämään. Kävi ilmi, että ne olivat kuuluneet samaan sirkukseen 23 vuotta aiemmin, mutta olleet silloin yhdessä vain muutaman kuukauden ajan. Siitä huolimatta ne tunnistivat ja muistivat toisensa.

Hyvä muisti on elintärkeä luonnossa, kun olosuhteet ovat ankarat. Jos vettä ei ole tarjolla, johdattaa vanha matriarkka laumansa sellaisiin paikkoihin, joissa se muistaa vuosia sitten olleen vettä. Vaikka se ei olisi käynyt kyseisessä paikassa vuosikymmeniin, muistaa se reitin pitkänkin matkan päässä sijaitsevalle juomapaikalle.

Siksikin lauman kannalta on tärkeää, että johdossa on mahdollisimman iäkäs naaras, jolla on paljon elämänkokemusta. Kuivina kausina ne tietävät, mihin kannattaa lähteä, koska ovat todennäköisesti olleet samassa tilanteessa joskus aiemminkin.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Yöllinen vieruskaveri lähettää noin puolikkaan banaanin kokoisen säteilyannoksen: Top 10 huvittavat ja erikoiset mittayksiköt – osa 2

Julkaistu

Nyt listataan huvittavat ja erikoiset mittayksiköt, jotka hymyilyttävät, mutta ovat totisinta totta.

Tämän listan aiheena ovat erikoiset mittayksiköt. Kaikille niille on oma aikansa ja paikkansa, vaikka ne melko omalaatuisia ovatkin.

Suomessa, kuten suurimmassa osassa maailmaa, on käytössä kansainvälinen yksikköjärjestelmä eli SI-järjestelmä, johon kuuluvat muun muassa sekunnit, metrit ja kilogrammat. Standardijärjestelmän mittayksiköt eivät kuitenkaan aina onnistu parhaimmalla tavalla havainnollistamaan haluttua asiaa, joten siksi on olemassa näitä toinen toistaan omituisempia mittayksikköjä.

Listafriikki keräsi kasaan sellaiset erikoiset mittayksiköt, joita ei ehkä ihan jokapäiväisessä elämässä tule käyttäneeksi. Toki tämän listan jälkeen siihen voi tehdä muutoksen!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset erikoiset mittayksiköt voit lukea tästä:

Poronkusema ja partasekunti: 10 omituista ja huvittavaa mittayksikköä – osa 1

Banaania vastaava säteilyannos

Sievert on säteilyannoksen yksikkö, joka kuvaa ionisoivan säteilyn biologista vaikuttavuutta. Kaikessa ympärillämme olevassa on säteilyä, mutta sen määrän hahmottaminen on hieman hankalaa, kun annoksista yleensä puhutaan sievertin tuhannesosina eli millisieverteinä (mSV) tai miljoonasosina eli mikrosieverteinä (µSv).

Japanissa maaliskuussa 2011 sattuneen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen säteily nousi kaikkien huulille ja lehtien otsikoihin – mikä on turvallista ja mistä kaikesta säteilyä voi saada? Suosittu humoristinen XKCD-nettisarjakuvalehti julkaisi tuolloin taulukon säteilyannoksista, joita erilaisista asioista voi saada.

Se oli tehty säteilyasiantuntijoiden kanssa yhteistyössä ja kaavion julkaisun jälkeen monet maineikkaat mediat, kuten BBC ja Forbes, ovat käyttäneet artikkeleissaan juuri banaania vastaavaa säteilyannosta havainnollistamaan muista lähteistä saatuja annoksia.

Yhdestä banaanista saatava säteilyannos on 0,1 mikrosievertiä, eli aivan mitätön määrä. Suomalaiset saavat säteilyä keskimäärin 3,2 millisievertiä vuodessa eli vastaavan annoksen saisi vetämällä 32 000 banaania. Tappava säteilyannos on 4 sievertiä, joka vastaa 40 000 miljoonaa banaania.

Voimme siis melko huolettomasti suhtautua asioihin ja ihmisiin ympärillämme. Yöllinen vieruskaverisi muuten säteilee sinulle joka yö puolen banaanin verran!

Lato

Barn, suomeksi lato, kuulostaa valtavan kokoiselta, mutta mittayksikkönä se on minimaalisen pieni. Se on uraaniatomin ytimen kokoinen eli noin 0,000000000000000000000001 neliösenttimetriä.

Termi näki päivänvalon indianalaisessa Purduen yliopistossa, jossa ydinfyysikot työskentelivät Manhattan projektin parissa. Projektin tavoitteena oli 1940-luvun alussa kehittää ydinase, missä lopulta hyvin lyhyen työn jälkeen onnistuttiin.

Barn viittaa (pienuudestaan huolimatta) uraanin ytimen suhteellisen suureen kokoon; ainakin jos verrataan muihin alkuaineisiin. Tutkijat myös leikittelivät sanonnalla ”ei osuisi puolen metrin päästä ladon seinään”, kun he yrittivät osua juuri uraanin ytimeen atomien viuhuessa hiukkaskiihdyttimessä.

Lisäbonuksena tuli vielä se, että kun uraanin ytimeen viitattiin keskusteluissa ja kirjoituksissa latona, ei kukaan ymmärtänyt mistä puhuttiin, joten sota-ajan salaisuudet pysyivät piilossa.

Äitilehmäindeksi

Äitilehmäindeksi on vielä suhteellisen hiljattain ollut käytössä Lounais-Yhdysvaltojen maatiloilla. Erityisen hyödyllinen se on ollut silloin, kun maatiloista ja maatilkuista on käyty kauppaa.

Äitilehmäindeksi on arvio siitä, kuinka monta tiineenä olevaa lehmää tietty maa-alue pystyy ruokkimaan. Jopa niille maanviljelijöille, joilla ei ollut karjaa, luku oli kullanarvoinen, sillä se antoi hyvä kuvan maaperän hedelmällisyydestä ja viljelykelpoisuudesta.

Kärpäsen kivespussi

Baijerin alueella Saksassa pienin mahdollinen pituusmitta tai määrä on muggaseggel, joka tarkoittaa kärpäsen kivespussia. Humoristisuutensa lisäksi, tai siitä huolimatta, se on kulttuurillisesti merkittävä sana, ja onpa se valittu jopa Baijerin murteiden kauneimmaksi sanaksi.

Sanalla ei ole mitään pilkkaavaa tai seksuaalissävytteistä merkitystä, eikä se ole missään tapauksessa kirosana. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi lasten kanssa kokkaillessa: ”Tämä keitto vaatii muggaseggelen verran lisää suolaa”. Ei toimisi suomen kielessä ihan samalla tavalla.

Vaikka muggaseggel viittaa määrittämättömään, erittäin pieneen mittaan, ovat tutkijat luonnollisesti selvittäneet sen koon. Stuttgartin luonnontieteellisen museon hyönteistutkijat päästivät kaikki asiaa pähkäilleet pälkähästä ja julkaisivat artikkelin, jossa muggaseggelin paljastettiin olevan keskimäärin 0,22 millimetriä.

Big Mac -indeksi

Arvostettu talouslehti The Economist on vuodesta 1986 asti arvioinut ja vertaillut eri maiden kansantalouksia kehittämällään metodilla, Big Mac -indeksillä.

Indeksi perustuu ostovoimapariteettiteoriaan. Teorian mukaan valuuttojen vaihtosuhteiden pitäisi pitkällä aikavälillä liikkua kohti tasoa, joka tasaisi keskenään samanlaisten hyödykekorien hinnan. The Economistin korissa on ainoastaan Big Mac -hampurilainen, ja sen perusteella voidaan nähdä, onko joku valuutta yli- vai aliarvostettu. Koska McDonald’seja on ympäri maailman, on käytettävä mittari ihan validi.

Käytännössä indeksi toimii niin, että vertaillaan Big Macin hintaa esimerkiksi Suomessa (7,60 euroa) ja Sveitsissä (8,20 frangia). Jaetaan Big Macin eurohinta frangihinnalla (0,926) ja verrataan tämänhetkiseen vaihtokurssiin (0,93). Koska 0,93 on hieman suurempi kuin 0,926, on euro aliarvostettu verrattuna Sveitsin frangiin, ainakin Suomessa. Tässä kohtaa valuuttojen arvoissa ei ole Big Mac -indeksin perusteella mitään moitittavaa, mutta monien maiden välillä erot ovat paljon suuremmat.

Indeksiä on kritisoitu siitä, ettei se ota huomioon maiden varallisuuseroja tai esimerkiksi työvoimakustannuksia, mutta ei kai mikään valtio rupea sen perusteella suunnittelemaan budjettiaan.

Toiset kuitenkin ottavat asian hieman vakavammin. Argentiina joutui suurennuslasin alle vuonna 2011, kun sitä syytettiin Big Macin hintakartellista, jolla maa oli yrittänyt parantaa sijoitustaan indeksissä.

Lue ensimmäinen osa: Poronkusema ja partasekunti: 10 omituista ja huvittavaa mittayksikköä – osa 1

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Poronkusema ja partasekunti: 10 omituista ja huvittavaa mittayksikköä – osa 1

Julkaistu

Oletko koskaan kuullut partasekunnista tai Big Mac -indeksistä? Listafriikki esittelee 10 hupaisaa mittayksikköä, jotka voit napata käyttöösi tältä lukemalta.

Maailma on mittayksikköjä pullollaan. Jotkin niistä ovat hieman omalaatuisia, mutta jokaisella on aikansa ja paikkansa.

Suurin osa maailmasta käyttää kansainvälistä yksikköjärjestelmää eli SI-järjestelmää, johon kuuluvat muun muassa sekunnit, metrit ja kilogrammat. Niillä ei kuitenkaan aina onnistuta parhaimmalla mahdollisella tavalla havainnollistamaan haluttua asiaa, joten siksi on olemassa näitä toinen toistaan omituisempia mittayksikköjä.

Listafriikki keräsi kymmenen erikoista mittaa, joita ei ehkä ihan jokapäiväisessä elämässä tule käyttäneeksi. Toki tämän listan jälkeen siihen voi tehdä muutoksen!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoiset mittayksiköt ovat luvassa myöhemmin.

Vohveliravintola

Waffle House -taulukko on Yhdysvaltain hätätilaviraston, FEMA:n, käyttämä mittari. Sillä määritellään myrskyjen vaikutuksia asuinalueilla sekä yhteisöjen kykyä toipua vahingoista. Taulukon avulla voidaan arvioida, miten todennäköisesti jollain tuhoalueilla tarvitaan apua. Waffle House -vohveliravintolaketju on päätynyt mittariksi katastrofivalmiutensa vuoksi, sillä se on tunnettu siitä, että ravintolat pitävät ovensa auki rajujenkin myrskyjen aikana.

Waffle House -taulukko luotiin vuonna 2011 tuhoisasti iskeneen tornadon jälkeen. Kaksi Waffle Housea pysyi silloin auki. Taulukko voi kuulostaa täysin hullulta, mutta FEMA pystyy kyseisiä ravintoloita seuraamalla ohjaamaan resurssinsa niitä eniten tarvitseville alueille.

Taulukossa on kolme tasoa: Vihreä (koko ruokalista) tarkoittaa sitä, että ravintolassa on edelleen sähköt, eikä tuhoja juurikaan ole. Keltaisella tasolla (rajoitettu ruokalista) ravintolan täytyy käyttää varageneraattoreita, eivätkä toimitukset kulje normaalisti.

Viimeinen, eli punainen taso, tarkoittaa sitä, että Waffle House on suljettu. Silloin asiat ovat todella huonosti.

Partasekunti

Partasekunti on matka, jonka keskimääräinen partakarva kasvaa sekunnissa. Puhutaan siis äärimmäisen lyhyestä matkasta. Mittayksikkö on tietysti huumorilla tehty, mutta silti yllättävän suosittu. Myös Googlen mittayksikkömuunnin tunnistaa partasekunnin (engl. beard second).

Partasekuntia on hieman vaikea määritellä virallisesti, sillä kaikki parrat kasvavat erilaista vauhtia. Yleisesti sen kuitenkin ajatellaan olevan 5 nanometriä; yksi nanometri on millimetrin miljoonasosa. Google käyttää muuntimessaan juuri tuota lukua. Viiden nanometrin mitta on saatu siitä, että ”keskivertoparta” kasvaa noin 15 senttimetriä vuodessa.

Maantieteelliset kohteet

Australiassa käytetään hyvin virallisissakin yhteyksissä veden määrän ilmoittamiseen sydharb-mittaa. Yksi sydharb on noin 500 000 000 000 litraa, eli saman verran kuin Sydneyn kuuluisassa satamassa virtaa vettä nousuveden aikaan. Sitä käytetään, kun puhutaan esimerkiksi tulvista tai joessa virtaavasta vesimäärästä.
Briteillä on monia kummallisia tapoja kuvailla jonkun asian kokoa, esimerkiksi joku rakennus voi olla kolmen kaksikerroksisen bussin korkuinen. Pinta-alaa kuvaavana yksikkönä on toiminut jo siirtomaa-ajoilta saakka wales. Yksi wales on luonnollisesti Walesin kokoinen, noin 20 000 neliökilometriä.

Tavallisen ihmisen oli walesin avulla helppo ymmärtää, minkä kokoluokan alueesta oli kyse. Kun Yhdysvallat aloitti Vietnamin sodan, esittelivät brittimediat Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan maan ”14 kertaa Walesin kokoisena”.

Yhdistyneen kuningaskunnan liittyessä Euroopan unioniin vaihtui määre Belgiaksi, joka on noin puolitoistakertainen Walesiin nähden. Se oli kansainvälisempi ja nähtiin parempana vaihtoehtona. Brexitin myötä on taidettu palata vanhaan tuttuun Walesiin.

Mickey Mouse

Mickey Mouse, eli Mikki Hiiri, on tietokoneinsinöörien ja ohjelmoijien käyttämä määre, ja sillä viitataan tietenkin tietokoneen hiireen. Yksi mickey on pienin liike, jonka tietokone havaitsee, ja joka ”normaaleilla” mitoilla on noin 0,1 millimetriä.

Tietokoneen hiiren herkkyys ilmoitetaan yhtälailla mikkeinä senttimetriä kohden ja sen nopeus taas on mikkejä sekunnissa.

Poronkusema

Eihän outoja ja hauskoja mittayksikköjä voi listata ottamatta mukaan poronkusemaa!? Vaikka se on useimmille suomalaisille tuttu termi, aiheuttaa se ulkomailla kovasti hilpeyttä.

Kaikessa koomisuudessaan poronkusema on hyvin looginen mitta. Se on matka, jonka poro voi kulkea virtsaamatta. Mitta oli tärkeä tietää aikana, jolloin porojen vetämillä reillä kuljettiin pitkin jylhää Lappia. Porot eivät nimittäin kykene samaan aikaa kävelemään ja pissaamaan, ja liian pitkään virtsaamatta oleminen saattoi pahimmillaan johtaa porojen halvaantumiseen.

Poronkusema on maksimissaan 7,5 kilometriä, jonka jälkeen on viimeistään syytä pysähtyä helpotukselle.
Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat