Tällä kertaa Listafriikin lukijoiden kysymyksissä pohditaan muun muassa sitä, ovatko kaikki eläimet oikea- tai vasenkätisiä. Ihmisillähän näin on, mutta miten on sukulaistemme laita.

Etsimme vastauksen myös siihen, tuleeko Pisan torni joskus kaatumaan.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Ovatko muut eläimet oikea- tai vasenkätisiä?

Kuva: Pixabay

Lyhyesti ja yksinkertaisesti vastattuna: kyllä ovat. Iso osa eläimistä käyttää vartalonsa toista puolta enemmän kuin toista. Asiaa on ollut helpoin tutkia ihmisen uskollisimmilla lemmikeillä: koirilla ja kissoilla.

Kätisyys tai ”tassuisuus” on tasaisemmin jakautunut kuin ihmisellä, sillä meidän lajissamme vasenkätisiä on vain noin 10 prosenttia. Kumpiko puoli on vahvempi sinun lemmikilläsi? Se on suhteellisen helppo testata laittamalla eläin esimerkiksi kurkottamaan jotain tassullaan.

Muista eläimistä tiedetään sen verran, että kaikki muutkin isot ihmisapinat – gorillat, simpanssit ja orangit – ovat vasen- tai oikeakätisiä. Simpanssien ja gorillojen keskuudessa tavataan enemmän oikeakätisyyttä, mutta mielenkiintoisesti bonobo- ja orankipopulaatioissa on enemmän vasenkätisiä.

Mutta mikä kätisyyden tai dominoivan vartalon puolen saa aikaan, on tutkimuksista huolimatta hämärän peitossa.

Tuleeko Pisan kalteva torni joskus kaatumaan?

Ennen kysymykseen vastaamista tutustutaan tuohon kaltevaan torniin hieman tarkemmin.

Italialaisessa Pisan kaupungissa sijaitseva tuomiokirkon kellotorni on maailmankuulu, koska se on kallellaan. Valkoisesta marmorista valmistettua tornia alettiin rakentamaan vuonna 1173, ja epätasainen alusta huomattiin vasta siinä vaiheessa, kun kolme tornin kahdeksasta kerroksesta oli jo pystyssä. Rakennustyöt laitettiin jäihin – ei enemmän eikä vähemmän kuin vuosisadaksi.

Perustukset asettuivat tuona aikana, joten vuonna 1272 rakentamista jatkettiin. Johtavana insinöörinä toiminut Giovanni di Simone päätti kompensoida kallistusta rakentamalla matalamman puolen kerroksista hieman korkeampia. Vippaskonstit eivät toimineet, vaan torni jatkoi vajoamista. Kuudessa vuodessa rakennettiin neljä kerrosta ja jälleen prosessi jäi kesken lähes sadan vuoden ajaksi. Kellotorni valmistui vasta vuonna 1370.

Neljän seuraavan vuosisadan aikana torni varustettiin seitsemällä tuhansien kilojen painoisilla kelloilla, mutta suurimmat niistä hiljennettiin 1900-luvun alkuun mennessä, sillä heilumisen uskottiin pahentavan kallistumista.

1990-luvulla tornin alueella tehtiin lukuisia korjaus- ja maansiirtotöitä, joiden aikana torni oli myös kokonaan turisteilta suljettuna. Näiden ansiosta kallistuminen saatiin pysähtymään ja torni on jopa hieman suoristunut.

Sitten siihen kysymykseen: Insinöörien arvioiden mukaan Pisan kaltevan tornin pitäisi pysyä vakaasti pystyssä vähintään 200 vuoden ajan. Joten saattaa olla, että se joskus romahtaa, mutta siihen menee vielä kauan. Aika koomista on se, että melko voimakaskaan maanjäristys ei kaataisi huteraa, hieman reilun 55 metrin korkuista torni. Syy tähän on se sama, jonka takia torni on vinossa, nimittäin pehmeä maaperä.

Lue myös:

• Gizan pyramidit kohoavat aivan miljoonakaupungin vieressä – erikoisia faktoja maailman kuuluisimmista maamerkeistä
• 10 uskomatonta kertaa, kun eläimet joutuivat oikeuden eteen rikoksesta syytettyinä

Tällä listalla on tiedossa faktoja heinäkuusta ja heinäkuussa syntyneistä; tuttuun tapaan tiukan tutkimustiedon ja viihteellisen hömpän iloisena sekamelskana.

Listafriikki selvittää muun muassa sen, mistä heinäkuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri heinäkuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista ja -kivistä kiinnostuneille.

Lisäksi otamme katsauksen siihen, minkälaisia heinäkuussa syntyneet ovat tutkimusten mukaan ja minkälaista urapolkua juuri tässä kuussa syntyminen saattaa povata.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Kuva: Unsplash

Kuluvan kuun 22. päivään asti synttäreitään viettävien horoskooppimerkki on Rapu. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Rapu on romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa tunteiden johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat tuntevat täysillä – sekä vihaa että rakkautta.

Heinäkuun lopulla, 23. päivästä eteenpäin, syntyneiden horoskooppimerkki on Leijona, joka kuuluu tulimerkkeihin. Tulimerkin edustajana Leijona on kunnianhimoinen idealisti, joka unelmoi isosti ja vetää sen vuoksi muita puoleensa. Tulimerkin alla syntyneet maailmanparantajat myös nauttivat siitä, kun muut ihailevat heitä.

Entäs ne heinäkuun lasten henkieläimet?

Ravut voivat hakea yhtäläisyyksiä kilpikonnista. Henkieläimenä kilpikonna symboloi sympaattisuutta, herkkyyttä ja avuliaisuutta. Tunteelliset kilpparit välittävät syvästi, mutta välttävät viimeiseen asti mitä tahansa ristiriitoja. Toisaalta juuri siksi ne sopeutuvat tarvittaessa tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Jos horoskooppimerkkisi on Leijona, niin myös henkieläimesi on voimakas, dominoiva ja itsevarma leijona, joka janoaa huomiota. Leijonan ominaisuuksiin kuuluvat myös älykkyys, reiluus, itsepäisyys ja jopa röyhkeys.

Tunnistatko kenties näitä piirteitä itsestäsi tai jostain läheisestäsi?

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Kuva: Jason D | Unsplash

Heinäkuussa syntyneiden onnenkukkia ovat ritarinkannus ja lumpeenkukka. Ritarinkannukset symboloivat hyväntuulisuutta, kauneutta ja hyväntahtoisuutta.

Veden pinnalla kelluvat lumpeenkukat edustavat viattomuutta, puhtautta, avointa sydäntä ja rauhaa. Muinaisessa Egyptissä violetit lumpeenkukat olivat pyhiä, sillä ne edustivat aurinkoa ja uudelleensyntymistä.

Heinäkuun lasten syntymäkivi on ylellisen punainen rubiini. Tämä jalokivi symboloi intohimoa, mutta myös maallista yltäkylläisyyttä varallisuuden muodossa. Keskiajan Euroopassa rubiinin uskottiin tuovan viisautta, terveyttä sekä menestystä niin rahallisesti kuin rakkaudessakin. Burmalaiset sotilaat sen sijaan kantoivat mukanaan rubiineita, koska he uskoivat punaisen jalokiven tekevän heistä voittamattomia.

Historiallisesti rubiinilla on ajateltu olleen myös taikavoimia, sillä siihen on luotettu epäonnen ja vaarojen ennustamisessa. Toisaalta tämän himoitun jalokiven on ajateltu parantavan tulehduksia ja lievittävän kiukkua. Jälkimmäinen käy täysin järkeen, sillä kuka pystyisi olla pahalla tuulella rubiinin saadessaan!?

Heinäkuu on heinätöiden aikaa

Kuva: Pixabay

Jos edellisestä kuukaudesta kertova lista sai aikaan hienoisen järkytyksen, kun kesäkuu-sanan alkuperä onkin täysin oletetusta poikkeava, ei heinäkuu tuo minkäänlaista yllätystä. Heinäkuu on tietenkin heinätöiden aikaa.

Heinät on korjattava talveksi kotieläimille talteen, oli sää mikä hyvänsä. Siitä kertoo myös vanha kokemäkeläinen viisaus: ”Ei se heinää tee, joka pilvii vahtaa.”.

Julius Caesaria kunnioittava Iulius

Kuva: Pixabay

Ennen kuin Rooman valtakunnassa kehitettiin Julius Caesarin käskystä juliaaninen kalenteri karkauspäivineen, oli käytössä ikivanha kymmenkuukautinen kalenteri. Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta. Heinäkuu oli siis vuoden viides kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään Quintilis.

Juliaanisessa kalenterissa nimi säilyi, vaikka heinäkuusta tuli tammi- ja helmikuun lisäyksen johdosta vuoden seitsemäs kuukausi. Caesar ei siis vastoin yleistä uskomusta nimennyt heinäkuuta itsensä mukaan, vaikka se ehkä hänen persoonaansa olisi sopinutkin.

Caesarin kuoltua Rooman senaatti halusi kunnioittaa elinikäiseksi diktaattoriksi julistettua suurmiestä ja kunnianosoituksena tämän syntymäkuukausi heinäkuu sai uuden nimen Iulius.

Monissa kielissä heinäkuu on jonkilainen muunnos tuosta latinankielisestä nimestä – esimerkiksi ruotsin Juli, englannin July, espanjan julio ja unkarin július.

Heinäkuun lapset ovat aurinkoisia kuin syntymäkuukautensa

Kuva: Jill Wellington | Pixabay

Yleiseurooppalainen tieteellinen yhdistys European College of Neuropsychopharmacology julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jossa löydettiin vahva yhteys syntymäajan ja elämään suhtautumisen kanssa.

Tutkimuksen mukaan heinäkuussa syntyneillä on muita enemmän ”taipumusta aurinkoisuuteen” ja suhtautuminen elämään on keskimääräistä optimistisempaa.

Heinäkuun lapsilla on myös alhaisempi riski kärsiä aikuisena vakavista mielialahäiriöistä. Toisaalta mielialan nopeat vaihtelut ovat yleisimpiä heinäkuussa ja muina kesäkuukausina syntyneillä.

Itsehillintä on heinäkuisilla taaperoilla tapissa

Kuva: Unsplash

Vuonna 2016 julkaistun japanilaistutkimuksen mukaan heinäkuussa syntyneillä on kaikkein paras itsekontrolli. Tutkimuksessa havainnoitiin puolitoistavuotiaita taaperoita, ja kokeeseen osallistujista heinäkuussa syntyneet kykenivät pitämään ikätovereitaan paremmin tunteensa hallussa.

Oli kyse sitten pelin häviämisestä tai siitä, että lelu otetaan pois, niin heinäkuisilla lapsukaisilla ei pinna palanut yhtä herkästi kuin muilla.

Taitelijoita vai sittenkin veturinkuljettajia?

Kuva: Gordon Simpson | Pixabay

Voiko syntymäkuukausi määritellä jopa tulevaisuuden ammatin? Kaikki ei tietenkään ole näin mustavalkoista, mutta lukemattomissa tutkimuksissa on todettu, että ainakin vuodenajalla on suuri vaikutus koko elämään.

Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa. Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen loppuelämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka, lämpötila sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä.

Nämä kaikki tekijät ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.

Jos oma syntymäajankohta, tai paremminkin sitä edeltäneet kuukaudet äidin kohdussa, määrittävät voimakkaasti ominaisuuksiamme, niin miksi sillä ei olisi vaikutusta myös ammatilliseen suuntautumiseen?

Tämä seuraava on tietenkin vain yhden maan tilasto, mutta Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio.

Kyseisen tutkimuksen mukaan heinäkuussa syntyneitä oli verrattain paljon taiteilijoiden joukossa. Mutta yhtä lailla heinäkuun lapsia oli tilastollisesti odotettua enemmän veturinkuljettajien ja muurareiden joukossa.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 4.0

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Missä vaiheessa heinäkuuta mitäkin sitten oikein kannattaa tehdä?

Hammaslääkärillä käynti kannattaa ajoittaa kuun 9.-10. päivälle, jolloin on paras aika myös hedelmien keräämiselle. Silloin on siis hyvä hetki lähteä mustikkametsälle; marjat ovat varmasti parhaimmillaan!

Siitä onkin sitten paras sauma astella avioon, sillä naimisiinmenolle kuun suotuisin ajankohta on 12. ja 13. päivänä.

Heinäkuun 25.-27. päivänä on kaikkein paras aika kuivata hedelmiä, vihanneksia ja lihaa; joten silloin keittiöön, mars! Jos ruoan parissa puuhastelu ei innosta, niin nuo samaiset päivät ovat heinäkuun parhaat myös rikkaruohojen kitkemiseen ja tuholaisten häätämiseen.

Jos heinäkuussa haluaa aloittaa jotain projekteja, on siihen ryhdyttävä mitä pikimmiten. Paras aika aloittaa uusia juttuja on heinäkuun 6. päivä. Päätökseen projektit kannattaa tässä kuussa saattaa 20. päivänä.

Lue myös:

• Kuuluisat sitaatit, jotka eivät pidä paikkaansa: Caesar ei ikinä sanonut ”sinäkin Brutukseni” eikä Kola-Olli sanonut ”liian hapokasta”
• Voiko kasvohalvauksen saada, jos pitää autossa ikkunaa auki?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi silmien siristäminen auttaa?

Kuva: Ethan Currier | Unsplash

Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!

Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?

Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.

Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.

Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.

Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.

Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.

Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.

Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.

Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle. 

Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!

Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.

Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?

Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.

Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.

Onko silmien siristelystä haittaa?

Kuva: Gabe Pierce | Unsplash

Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!

Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.

Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!

Lue myös:

• 10 optista harhaa, joilla saa silmät sekaisin ja pään pyörälle
• Vesi herahtaa kielelle ajatuksen voimalla – Miksi pelkkä ruoan näkeminen saa syljen erittymään?
• Miksi iho menee kananlihalle vaikuttavasta musiikkiesityksestä? 5 hämmästyttävää faktaa ihmiskehosta

Suomessa ei ainakaan vielä olla helisemässä niin sanotun kostean kuumuuden kanssa, mutta esimerkiksi ulkomailla lomaileville ilmiö on tuttu. Miksi kostea kuumuus tuntuu paljon pahemmalta kuin kuiva helle?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi kostea kuumuus on niin tukahduttavaa?

Kuva: Gerd Altmann | Pixabay

On kuumuutta ja sitten on kuumuutta. Jos lämpömittari näyttää 30 astetta, tuntuu sen hyvin erilaiselta, jos ilma on kuiva verrattuna kosteaan.

Kosteus pahentaa kuumuutta huomattavasti ja monessa maailman kolkassa lämpötila ilmoitetaan sääennustuksissa kahdella eri luvulla: sillä, mihin elohopea kohoaa, sekä sitten kosteusindeksillä, joka kertoo sen, miltä ilma oikeasti tuntuu. Kosteus lisää helteen tukaluutta huomattavasti.

Ihminen jäähdyttää itseään hikoilemalla. Viilennys tapahtuu, kun hiki haihtuu iholta ilmaan, ja olomuodon muutos nesteestä kaasuksi vaatii energiaa. Hien haihtuminen siis vie iholta lämpöä ja näin jäähdyttää koko kehoa. Kun ilmankosteus kasvaa, ei hikeä pääsekään enää samalla tavalla haihtumaan. Jos suhteellinen ilmankosteus on sata prosenttia, ei ilmaan mahdu enää lisää vesihöyryä, joten hiki ei haihdu eikä hikoilu siis viilennä elimistöä.

Tähän liittyy myös Suomessakin mitattava märkälämpötila, joka kertoo kosteuden ja lämpötilan yhteisvaikutuksesta. Märkälämpötila mitataan märkään kankaaseen käärityllä lämpömittarilla. Kun kankaasta haihtuu vettä, lämpömittarin lukema laskee. Mitä voimakkaampaa haihtuminen on, sitä enemmän mittari viilenee ja lämpötila laskee. Samoin tapahtuu ihmisen iholle.

Kun ilman suhteellinen kosteus on sata prosenttia, näyttää märkä lämpömittari samaa lukemaa kuin tavallinen kuiva mittari. Muulloin märkälämpötila on alempi kuin perinteisesti mitattava lämpötila.

Suomessa voi olla hyvinkin kosteaa kesäaamuisin, mutta lämpötila ei ole vielä korkea. Toisaalta yli kolmenkympin helteissä ilma on meillä melko kuivaa. Kun Liperissä mitattiin lämpöennätys heinäkuun 29. päivänä vuonna 2010, kohosi elohopea 37,2 asteeseen, mutta märkälämpötila oli korkeimmillaankin vain 20,7 astetta.

Tutkijoiden mukaan 35 asteen märkälämpötilassa ihminen kuolee muutamassa tunnissa. Tuohon ei ole missään päin maailmaa vielä ”päästy”, vaikka esimerkiksi Intiassa ja Persianlahdella onkin jo koettu 30 asteen märkälämpötiloja.

Ilmastotutkijat ovat arvioineet, että täysin terve, varjossa lepäävä ihminen, jolla on rajaton määrä vettä juotavaksi, kuolee 35 asteen märkälämpötilassa muutamassa tunnissa, sillä elimistö ei kykene viilentämään itseään. Kun aineenvaihdunnan tuottama lämpö ei pääse kehosta ulos, kohoaa ruumiinlämpö nopeasti 42–43 asteeseen – ja kuka tahansa osaa päätellä, että silloin noutaja on tulossa.

Euroopan vuoden 2003 ja Venäjän vuoden 2010 lämpöaaltojen aikana märkälämpötila nousi korkeimmillaan 28 asteeseen ja niissä kuoli kuumuuteen yhteensä 100 000 ihmistä. Valitettavasti tällaiset ääri-ilmiöt tulevat lähivuosina yleistymään.

Lue myös:

• Hirmuhelteet: 10 historian pahinta lämpöaaltoa
• Mikä on historian suurin lämpötilan muutos yhden vuorokauden sisällä?
• Ilmastonmuutos: 10 faktaa, joita et voi kiistää

Hääperinteet ovat meille kaikille tuttuja: bestman, morsiusneidot, kuherruskuukausi, vihkisormus… Lista on loputon. Mutta tiedätkö, mistä ne kaikki ovat saaneet alkunsa!?

Vaikka sitä haluaisi järjestää mahdollisimman modernit häät, ovat ikivanhat hääperinteet lähes väistämättä läsnä. Traditiot voivat nykyään tarkoittaa hääparille aivan jotain muuta, kuin mitä varten niitä on alunperin ruvettu harjoittamaan, mutta silti me juhlimme häitä edelleen muinaisten taikauskojen mukaisesti.

Onnea kaikille tänä kesänä avioliiton satamaan asteleville!! Muistakaa pysyä suojassa pahoilta hengiltä; tässä muutamia hääperinteitä, jotka voivat olla siinä avuksi.

Sukkanauha

Kuva: Chalo Garcia | Unsplash

Sukkanauhan heittäminen on peräisin 1500-luvulta, jolloin uskottiin, että palanen morsiamen hääpukua tuottaa onnea. Uskomus johti valitettavan usein siihen, että häävieraat kirjaimellisesti hyökkäsivät morsiamen kimppuun ja repivät puvun hajalle.

Siksi morsiamet alkoivat piilottaa pukujensa alle helposti riisuttavia sukkanauhoja, joita he sitten heittelivät häävieraille – niille uhkaavasti ja hullunkiilto silmissään puvunpalasia himoaville häävieraille. Morsiamella saattoi olla muitakin kyseiseen tarkoitukseen pyhitettyjä kankaan paloja, mutta sukkanauha on säilynyt mukana perinteissä tähän päivään saakka.

Toisen uskomuksen mukaan sukkanauha oli todiste siitä, että avioliitto oli hääyönä sinetöity, joten sulhasen lähimmät ystävät kävivät anastamassa riisutun asusteen hääparin majapaikasta.

1500-luvun lopulla perinteeksi muodostui, että sulhanen riisui sukkanauhan hääjuhlassa, sillä hyvää onnea halajavat, usein juopuneet miesvieraat, saattoivat edelleen yrittää ryöstää sen suoraan morsiamen päältä.

Avioehto

Kuva: Gerd Altmann | Pixabay

Voiko tämän nyt laskea hääperinteeksi vai ei? Listalle se pääsi silti, sillä on hyvin mielenkiintoista, että avioehdon tekeminen ei ole ollenkaan niin uusi asia, kuin miltä se kuulostaa.

Avioehtosopimukset olivat hyvin yleisiä muinaisessa Egyptissä, ja vanhin tunnettu avioehtosopimus on hieman alle 2500 vuotta vanha. Siinä todetaan, että jos avioliitto ei syystä tai toisesta toimi, tarjotaan vaimolle riittävä elintaso: ”1.2 palaa hopeaa ja 36 pussia viljaa joka vuosi hänen loppuelämänsä ajan”.

Myös ketubah, ainakin 2000 vuotta vanha juutalaisten avioehtosopimus velvoittaa miehen huolehtimaan vaimonsa hyvinvoinnista mahdollisen avioeron tai leskeyden sattuessa kohdalle.

Bestman ja alkuperäinen morsiamen ryöstö

Kuva: Pixabay

Bestmanin tehtävät ovat saaneet alkunsa jo ennen 500-lukua saksalaisissa goottiyhteisöissä, joissa nuorista naisista oli pulaa ja morsian piti varastaa. Sulhanen valitsi lähimmän ystävänsä matkaan mukaan, kun hän lähti toiseen kylään morsiamen ryöstöön. Koska oli selvää, että naisen perhe yrittäisi estää kidnappauksen, oli bestmanin työnä suojella pakenevaa nuortaparia. Ketäänhän ei kiinnostanut, oliko morsian suostuvainen vai ei.

Bestmanin tehtävät eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan hänen tuli häiden aikana seistä sulhasen oikealla puolella vahtimassa, ettei mikään tai kukaan pääse keskeyttämään seremoniaa; ilmeisesti tuolloin oli syytä pelätä, että morsian kaapattaisiin (jälleen kerran) juuri ennen virallisuuksia. Onneksi nykyään bestmanilla on miekan sijaan taskussaan sormukset.

Tapa, jossa morsiamen isä saattelee tyttärensä alttarille, on suhteellisen tuore. Jos hääpari kävelee yhdessä papin (tai vihkijän) luo, on morsian sulhasen vasemmalla puolella. Aiemmin tämä oli ainut käytäntö, koska siten sulhanen sai pidettyä ryöstämänsä morsiamen lähellä, ja vapaana olleella oikealla kädellä pystyi heiluttamaan miekkaa ja hätistämään naapurikylän miehiä etäämmälle.

Morsiusneidot

Kuva: Galina Krupoderova | Pixabay

Morsiusneidot olivat avioliittoon astuvan morsiamen tukena ja turvana lukuisin joukoin jo muinaisessa Egyptissä. Toisin kuin nykyään, tuolloin morsiusneidot pukeutuivat morsiamen kanssa samanlaisiin asuihin, jotta pahat henget saataisiin hämilleen.

Uskomuksena oli, että pahat henget yrittäisivät saapua hääjuhlaan ja pilaisivat häät noitumalla morsiamen. Jos morsianta ei voinut samanlaisista asuista johtuen erottaa muista juhlijoista, oli juhla turvassa.

Mitään ei kuitenkaan haluttu riskeerata, joten varotoimenpiteenä morsian kantoi valkosipulista ja tillistä valmistettua kimppua, jonka voimakas tuoksu ajoi kaikki pahantahtoiset henkiolennot tiehensä.

Nykyisin morsiuskimput ovat näyttäviä ja tuoksuvia, mutta eivät sentään haise ruoalta. Vai kuka uskaltaa olla hieman erilainen ja perinteitä kunnioittava morsian, ja marssii alttarille yrttinippu kädessään?

Vihkisormus

Kuva: Pixabay

Yleisesti ajatellaan, että muinaiset egyptiläiset olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät sormuksia hääseremonioissaan. Ensimmäiset sormukset olivat renkaaksi punottua hamppua tai kaislaa, mutta koska kasvit eivät olleet kaikkein kestävimpiä materiaaleja, korvattiin ne sormuksilla, jotka oli tehty luusta, nahasta tai norsunluusta. Sulhanen laittoi sormuksen morsiamensa sormeen merkiksi siitä, että hän uskoi ja luotti tuoreen vaimonsa pystyvän pitämään huolta kodista.

Rooman valtakunnan aikaan vihkisormus annettiin useimmiten morsiamen isälle, mikä symboloi tytöstä käytyä onnistunutta kauppaa. Jossain vaiheessa sormus alettiin kuitenkin luovuttaa itse morsiamelle merkkinä luottamuksesta. Sulhanen halusi siis osoittaa tulevalle vaimolleen, että kykenee luottamaan arvokasta omaisuuttaan tämän haltuun.

Kristillisiin hääseremonioihin vihkisormus löysi tiensä vasta ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella. Silloinkin kyse oli lähinnä kalleuksien vaihtamisesta ja ehtojen noudattamisesta: ”Saat tämän sormuksen avioliiton merkiksi, jos isäsi maksaa luvatun summan”.

Kuherruskuukausi

Kuva: Pixabay

Kuherruskuukausi -käsitteen arvellaan syntyneen aikana, jolloin morsiamet ryöstettiin väkisin kotikylistään. Kaappaamisen jälkeen nainen (tai useimmiten kai nuori tyttö) pidettiin piilopaikassa yhden kokonaisen kuun kierron ajan. Jos morsianta ei tuona aikana löydetty ja saatu palautettua kotiin, tuli hänestä laillisesti kidnappaajansa puoliso. Monesti tuleva vaimo oli tuossa vaiheessa jo raskaana ja sulhanen maksoi tämän perheelle korvauksen.

Englanninkielinen honeymoon juontaa juurensa perinteeseen, jossa morsiamen tuli hyvän lapsionnen takaamiseksi juoda häiden jälkeen kuukauden ajan hunajaviiniä, joka yhdistettiin hellyyteen, aistillisuuteen ja hedelmällisyyteen.

Valkoinen hääpuku

Monet luulevat virheellisesti, että Englannin kuningatar Viktoria (kuvassa) oli ensimmäinen, joka piti valkoista hääpukua mennessään prinssi Albertin kanssa naimisiin vuonna 1840. Hän oli toki se, joka teki valkoisesta hääpuvusta maailmanlaajuisen muoti-ilmiön, mutta eräs toinen kuningatar ehti edelle satoja vuosia aiemmin.

Ranskan kuningatar Anna Bretagnelainen oli ensimmäinen, joka kohautti pukemalla ylleen valkoista hääpäivänään vuonna 1499. Hän avioitui itseasiassa kolmesti, joista viimeisellä kerralla oli vuorossa valkoinen asu. Anna oli naimisissa Ranskan kuninkaan Kaarle VIII:n kanssa ja heidän avioehdossaan oli pykälä, jonka mukaan Anna pysyisi kuningattaren valtaistuimella, jos Kaarlelle sattuisi jotain.

Sopimus pistettiin Kaarlen menehdyttyä käytäntöön, ja Anna astui avioon kuolleen miehensä kaukaisen serkun ja seuraajan, kuningas Ludvig XII:n. Ennen Anna Bretagnealaista Englannin kuninkaalliset olivat pukeutuneet hääpäivänään hopeisiin pukuihin ja kaikki muut sinisiin.

Suomessa käytettiin pitkään mustaa hääpukua. Valkoinen alkoi yleistyä vasta 1800-luvun lopulla, arvatenkin kuningatar Viktorian esimerkin villitsemänä. Musta hääpuku oli siitä käytännöllinen, että sen pystyi siirtämään häiden jälkeen juhla- ja hautajaisvaatteeksi.

Huntu

Kuva: Hisu Iee | Unsplash

Morsiushuntu on todennäköisesti ollut käytössä jopa satoja vuosia morsiuspukua aiemmin. Huntu ei myöskään alunperin ollut symboli morsiamen vaatimattomuudesta ja neitseellisyydestä, johon kristillinen kirkko sen yhdisti. Onneksi nykyään ei enää katsota pahalla silmällä ”synnissä eläneitä” morsiamia, jotka haluavat laittaa hunnun hääpäivänään.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa huntu suojeli kantajaansa miltäs muultakaan kuin pahoilta hengiltä, ja se oli useimmiten tulta symboloidakseen valmistettu punaisesta tai keltaisesta kankaasta. Huntu oli myös oleellinen osa sitä ajatusta, että tulevat puolisot eivät näe toisiaan ja mahdollisesti pakene paikalta ennen seremoniaa, jos kumppanin ulkonäkö ei miellytä. Oltiin siis siirrytty siihen ”suloiseen” aikaan, jolloin morsiamia ei enää väkipakolla ryöstetty kodeistaan, vaan avioliitot olivat sukujen järjestämiä.

Koska hunnut olivat alunperin paksua kangasta, jotta niiden läpi ei juuri mainitusta syystä nähnyt, tarvi morsian hieman apua päästäkseen alttarille asti. Sen takia isät saattoivat tyttärensä oikeaan osoitteeseen. Vaikka hunnun käyttötarkoitus ja tyyli ovat Euroopan varhaisesta historiasta radikaalisti muuttuneet, säilyi taluttaminen yleisenä hääperinteenä.

Hääkakku

Kuva: Pixabay

Rooman valtakunnan aikana nähtiin ensimmäiset hääkakut, mutta niitä ei tokikaan syöty. Sen sijaan sulhanen iski ohrasta valmistetun kakun morsiamen päähän hedelmällisyyden takaamiseksi.

Keskiaikaisessa Englannissa vieraat toivat hääparille lahjaksi pieniä kakkusia, jotka sitten kasattiin niin korkeaksi pinoksi kuin mahdollista; niitäkään ei syöty. Tuoreen pariskunnan piti yrittää suudella kasan yli, ja jos se onnistui, oli onnellinen ja menestyksekäs avioliitto taattu. Ehkä siitä ovat myös peräisin hääkakun päällä olevat suutelevaa hääparia kuvaavat koristeet.

Nykyaikaisen hääkakkutrendin luojana pidetään Englantia 1600-luvun lopulla hallinnutta kuningas Kaarle II:a. Hän määräsi, että kakkujen tulee maistua hyvältä (neronleimaus!), ne tulee kasata moneen kerrokseen ja lopuksi kuorruttaa kauniisti.

Siihen asti makean kakun sijaan englantilaisissa häissä oli nautittu ”morsiamen piirakkaa”, joka oli tehty kukonharjasta, männyn siemenistä, lampaan kiveksistä ja ostereista. Piirakasta kieltäytymistä pidettiin äärimmäisen töykeänä.

Luojalle kiitos Kaarle-kuninkaasta!

Kynnyksen yli kantaminen

Kuva: Katelyn MacMillan | Unsplash

Morsiamen kantaminen kynnyksen yli on myös ikivanha perinne ja sen alkuperästä on monia teorioita.

Roomalaisen perinteen mukaan morsian tuli kantaa yhteiseen kotiin, koska jos hän sattuisi kompuroimaan kynnyksellä, oli pariskunnalle tiedossa pahat ajat. Historian kirjoissa ei ole mainintaa siitä, mitä tulisi tapahtumaan, jos sulhanen kompastui, mutta se taitaa olla epäolennaista.

Joidenkin mukaan kynnyksen yli kantaminen tehtiin siksi, että nuoret ja viattomat tytöt olivat äärimmäisen alttiita pahoille hengille, joiden uskottiin väijyvän ovensuissa. Kynnykset nähtiin elävien ja kuolleiden välisten maailmojen portteina, mistä syystä edelleen monissa kulttuureissa kynnyksen yli halaamista pidetään epäonnea tuottavana.

Vaikka jo mainituissakaan teorioissa ei mitään ruusuista ollut, on tämä viimeinen vähiten romanttinen. Sen mukaan kynnyksen yli kantaminen juontaa juurensa aikaan, jolloin ryöstetyt morsiamet piti vasten tahtoaan ja väkisin kantaa tuoreen aviomiehen kotiin.

Oi aikoja, oi tapoja!

Lue myös:

• Miksi kosiessa polvistutaan ja kumpiko polvi pitää olla maassa?
• 10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä

Maantiede ei ole kaikkien vahvin osaamisalue. Oletko joskus kuullut jonkun esittävän näitä seuraavia asioita faktoina? Afrikka on maa. Sydney on Australian pääkaupunki. Moskova on Aasiassa. Suomessa on jääkarhuja ja aina kylmä.

Meidän Top 10 listalle nämä harhakäsitykset eivät päässeet, koska Suomessa harvoin kukaan tekee tällaisia virheellisiä olettamuksia; maantietoa opiskellaan koulussa ensimmäiseltä luokalta lähtien. Mutta nuo edellä mainitut ovat tosielämän esimerkkejä uskomuksista, joihin voi törmätä maailmalla. Muun muassa stereotypia yhdysvaltalaisten huonosta maantieteellisestä osaamisesta pitää valitettavan usein paikkaansa.

Nyt ei kuitenkaan mennä hassuihin olettamuksiin, vaan Listafriikki pureutuu maantieteen 10 faktaan, jotka eivät oikeasti pidäkään paikkaansa. Ne voivat yllättää jopa meidät hyvän yleistiedon omaavat suomalaisetkin.

1. virhe: Puerto Rico on maa

Kuva: Pixabay

Mitä yhteistä on muun muassa Brittiläisillä Neitsytsaaarilla, Ahvenanmaalla, Puerto Ricolla ja Baskimaalla? Ne ovat kaikki jonkun maan itsehallintoalueita.

Puerto Rico on osa Yhdysvaltoja. Se ei ole Yhdysvaltain osavaltio vaan erillisalue, jolla on oma hallinto ja lainsäädäntö, mutta ei oikeutta esimerkiksi muodostaa ulkopoliittisia suhteita muiden maiden kanssa. Veroja maksetaan niin Puerto Ricoon kuin liittovaltiollekin. Oman lainsäädännön lisäksi Puerto Ricossa pätevät liittovaltion lait, minkä takia kaikkien asianajajien täytyy olla kaksikielisiä, vaikka pääkieli alueella on espanja.

Poliittinen asema on melko monimutkainen: Pueroricolaiset ovat USA:n kansalaisia, mutta eivät saa äänestää vaaleissa. Puerto Ricosta kuitenkin lähetetään delegaatio osallistumaan sekä republikaanien että demokraattien esivaaleihin, joissa valitaan puolueiden presidenttiehdokkaat. Yhdysvaltain kongressissa Puerto Ricolla on edustaja, mutta hänellä ei ole äänivaltaa.

Puerto Ricossa on viime vuosina koettu lukuisia luonnonkatastrofeja. Vuosina 2019 ja 2020 koettiin useita tuhoisia maanjäristyksiä, ja syyskuussa 2017 maata runteli hurrikaani Maria tappaen yli 3000 ihmistä saaden aikaan koko saaren laajuiset tuhot. Yhdysvaltain hallintoa on voimakkaasti kritisoitu siitä, että se jättää puertoricolaiset oman onnensa nojaan, eikä auta ollenkaan samalla lailla kuin jos kyse olisi jostain osavaltiosta.

2. virhe: Hollanti ja Alankomaat ovat sama asia

Kuva: Pixabay

Tämä menee niin monella sekaisin, että nyt on korkea aika saada asiaan selvyys.

Alankomaat on valtio, joka jakautuu 12 provinssiin. Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinssit muodostavat maantieteellisen alueen nimeltä Hollanti.

Eräs syy koko valtion Hollanniksi nimittämiseen on varmasti se, että maan kolme suurinta kaupunkia kuuluvat tuohon alueeseen, ja se on lisäksi maan kulttuurillinen ja poliittinen keskus. Eli jos matkustat Amsterdamiin, Haagiin tai Rotterdamiin, niin suuntaat sekä Alankomaihin että Hollantiin.

Sekaannusta lisää entisestään myös se, että maan jalkapallojoukkuetta kutsutaan yleisesti Hollannin maajoukkueeksi. Ja vaikka esimerkiksi suomen kielessä ei ole väärin kutsua koko maata Hollanniksi, harmittaa nimitys Alankomaissa muilla alueilla asuvia ihmisiä.

3. virhe: Maine on Yhdysvaltain itäisin osavaltio

Kuva: Pixabay

Jos sinulta kysyttäisiin mikä Yhdysvaltain osavaltio on kaikkein itäisin, alkaisit varmaan luonnollisesti käydä mielessäsi maan itärannikon osavaltioita läpi. Ehkä päätyisit maan koilliskulmaan. Lopulta ottaisit kartan esille, ja huomaisit sen olevan Maine. Miten tämä nyt sitten on virheellistä tietoa?

Yhdysvaltain pohjoisin ja läntisin osavaltio on Alaska. Mutta se on myös itäisin.

Otetaan pikakurssi maantiedettä: Leveyspiirit kiertävät maapalloa päiväntasaajan mukaisesti, ja pituuspiirit kulkevat kaarina napojen välillä. Nollapituuspiiri on Greenwichissa, Lontoossa, josta itään on luonnollisesti itäinen pallonpuolisko, johon Suomikin kuuluu, ja länteen on läntinen pallonpuolisko, johon kuuluu muun muassa Yhdysvallat. Keskellä Tyyntämerta, nollameridiaania ”vastapäätä” kohtaavat 180° itäinen ja 180° läntinen pituuspiiri.

Kurssi suoritettu. Takaisin Alaskaan.

Alaskaan kuuluva, Aleuttien saaristossa sijaitseva, Amatignakin saari on Yhdysvaltain ja Pohjois-Amerikan läntisin piste, ja siitä reilu sata kilometria länteen on Semisopochnoin saari, maan itäisin piste.

Ai siis mitä?

Aleuttien saariryhmän saaret levittäytyvät niin pitkälle länteen, että ne ylittävät 180° pituuspiirin ja siirtyvät maantieteellisesti itäiselle pallonpuoliskolle.

Koska elämä sääntöineen on kuitenkin tylsää, lasketaan kaikki Yhdysvalloille kuuluvat maa-alueet läntiseen pallonpuoliskoon, ja 180° pituuspiiriä mukaileva kansainvälinen päivämääräraja tekee näppärän koukkauksen saadakseen kaikki saaret samalle viikonpäivälle.

4. virhe: Afganistan on Lähi-idän maa

Kuva: Erika Wittlieb | Pixabay

Valitettavasti Lähi-idästä tulee ensimmäisenä mieleen sodat ja ihmisten suuri hätä. Mutta Lähi-itään kuuluu myös suosittuja lomakohteita, kuten Kypros ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. Osa maista, kuten Jemen, ovat hyvin köyhiä, mutta toisaalta alueelta löytyy tähtitieteellisen rikkaat öljyvaltiot Qatar ja Saudi-Arabia.

Maantieteellisesti Lähi-itä pitää sisällään Aasian läntisimmän osan maat sekä Egyptin (Afrikka) ja Turkin (osittain Eurooppa).  Periaatteessa Välimeren, Mustanmeren, Punaisenmeren, Kaspianmeren ja Arabianmeren ympäröimä alue on Lähi-itää.

Koska Lähi-itä ei ole virallinen alue, voi siihen kuuluvien maiden listat olla asiayhteydestä riippuen hyvin erilaisia.

Poliittisesti Lähi-itään voidaan nähdä kuuluvaksi Israel ja sen kanssa sotineet maat. Historia tuo omat haasteensa määrittelyyn: Kypros on maantieteellisesti osa Lähi-itää, mutta kulttuurillisesti lähempänä Eurooppa.

Moni ajattelee Afganistanin olevan osa Lähi-itää. Tämä ajatus on varmaankin peräisin suuren mediahuomion saaneesta sodasta, jota käytiin tällä vuosituhannella kahdenkymmenen vuoden ajan. Jos joukkoja lähetetään Afganistaniin, ovat he menossa Lähi-itään.

Afganistan kuuluu kuitenkin maantieteellisesti ja virallisen YK:n määritelmän mukaan Etelä-Aasiaan, ja vaikka kulttuurillisesti sen voitaisiin sanoa kuuluvan Lähi-itään, pitäisi alueen rajoja venyttää melkoisesti tuohon määritelmään.

5. virhe: Aavikot ovat kuumia

Kuva: Pixabay

Pohjoisen-Afrikan Sahara, Australian Iso Hiekka-aavikko, Yhdysvaltain lounaisosissa sijaitseva Mojaven aavikko. Kaikki kuumia paikkoja, mutta se ei ole lämpötila, joka määrittelee alueet aavikoiksi. Esimerkiksi yksi maailman suurimmista aavikoista, Gobin autiomaa Itä-Aasiassa, on kesäisin kuuma, mutta talvet ovat pitkiä ja kylmiä.

Virallisen määritelmän mukaan aavikko on alue, jonka vuosittainen sademäärä on alle 250 mm (25 cm). Tuo sade voi tulla missä muodossa tahansa. Vetenä tai lumena. Vertailuna Suomen vuotuinen sademäärä, joka vaihtelee Lapin 500 mm:stä Etelä-Suomen 750 mm:iin.

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin Etelämanner on aavikko! Se on itseasiassa maailman suurin aavikko.

Siinäpä näppärä kysymys illanistujaisten tietovisaan.

6. virhe: Yhdysvalloista ei voi nähdä Venäjälle

Kuva: Dave Davidson | Pixabay

Kun John McCain kamppaili vuoden 2008 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Barack Obamaa vastaan, oli hänen varapresidenttiehdokkaansa Alaskan kuvernööri Sarah Palin. Vaalikampanjan aikaan Palin jakoi rajusti McCainin kannattajien mielipiteitä ja vaikutti monesti, enempää miettimättä, puhuvan mitä sylki suuhun tuo. Vaalit hävinnyt McCain kertoi myöhemmin katuneensa Palinin valintaa.

Yhdet isoimmista otsikoista ja naurunpyrskähdyksistä seurasivat Palinin erästä haastattelua kampanjan alkupuolella. Häneltä kysyttiin, että miten hän alaskalaisena kokee Venäjän, koska hänen osavaltionsa on sitä lähimpänä.

Haastattelusta ei mennyt kauaakaan, kun mediat ympäri maailman riehaantuivat: ”Sarah Palin väittää näkevänsä kotoaan Venäjälle!”. Siitä tuli yleinen vitsi, koska eihän se ole mahdollista.

Tosiasiassa tuon lentävän lauseen on sanonut koomikko Tina Fey esittäessään Palinia viihdeohjelma Saturday Night Livessa. Haastattelijan kysymykseen Palin vastasi todellisuudessa näin: ”He ovat naapureitamme, ja alaskalaiselta saarelta voi itseasiassa nähdä Venäjälle.”.

Ja kuinka ollakaan, Beringinsalmessa sijaitseva Yhdysvaltoihin kuuluva saari Pieni-Diomedes on lähimmillään vain 4 kilometrin etäisyydellä Venäläisestä Isosta-Diomedeksestä. Palin oli siis aivan oikeassa, joten tässä kohtaa pilkka osui kaikkia ivaajia nilkkaan.

Se, minkälaista ulkopoliittista kokemusta saarelle tuijottelu antaa, onkin sitten eri juttu.

7. virhe: Englanti, Iso-Britannia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat sama asia

Kuva: Pixabay

Okei, arkipäivän keskusteluissa Englannilla monesti viitataan koko saarivaltioon, vaikka puhuja hyvin tietäisi, että kyseessä on vain osa kokonaisuutta. Sitten homma käykin kinkkisemmäksi! Kovimmallakin maantiedenerolla voi tässä kohtaa mennä sormi suuhun.

Kun tuosta länsieurooppalaisesta valtiosta puhutaan englanniksi, vuorottelevat nimitykset ”Great Britain” ja ”the UK” peräkkäisissä lauseissa usein viitaten samaan maantieteelliseen alueeseen. Tämä tulee monelle yllätyksenä, mutta sitä ne eivät ole.

Isoon-Britanniaan kuuluu Ison-Britannian saarella sijaitsevat maat: Englanti, Wales ja Skotlanti. Yhdistyneessä kuningaskunnassa (the United Kingdom), joka on valtion virallinen nimi, on Ison-Britannian lisäksi Irlannin saarella sijaitseva Pohjois-Irlanti.

Mutta älä vain milloinkaan tee sitä virhettä, että laskisit Irlannin tasavallan kuuluvaksi mihinkään näistä edellä mainituista! Varsinkaan irlantilaisten seurassa.

Vähemmästäkin menee pää pyörälle!

8. virhe: Vapaudenpatsas sijaitsee New Yorkissa

Kuva: Lucilla Dal Pozzo | Pixabay

Vapaudenpatsas, tuo New Yorkin tunnetuin maamerkki, sijaitsee itseasiassa aivan toisen kaupungin, Jersey Cityn, vesillä. Liberty Island -saari, jolla patsas seisoo, on siis New Jerseyn osavaltion puolella. Teoriassa.

Sekä New Yorkin että New Jerseyn osavaltio pitää patsasta omanaan. Virallisesti Liberty Islandin veden alla oleva osa kuuluu New Jerseylle, ja kaikki kuivalla maalla, patsas mukaan lukien siis, kuuluu New Yorkille. New York saa kerätä veroja saaren matkamuistomyymälöistä ja kuljettaa sinne postin. Veden, sähkön ja viemäröinnin hoitaminen kuuluu New Jerseylle.

Loppuun vielä hauska nippelitieto: Yhdysvaltain kansalaisuutta hakevan henkilön täytyy tehdä koe, jossa kysellään erinäisiä maahan liittyviä asioita. Testissä on 2000-luvun alussa ollut kohta, jossa kysyttiin Vapaudenpatsaan sijaintia.

Oikea vastaus maahanmuuttoviraston mukaan oli New Yorkin satama tai Liberty Island. Mutta hyväksyttyjä vastauksia olivat myös New Jersey ja New York.

Kiista jatkunee.

9. virhe: Mt. Everest on maapallon kohta, joka on lähimpänä avaruutta

Kuva: Pixabay

Jos seisot yksin Mount Everestin huipulla, ajattelet varmasti olevasi lähempänä taivasta ja tähtiä kuin kukaan muu ihminen maailmassa. Olet väärässä.

Älkää huolestuko! En väitä, ettei Mt. Everest olisi maailman korkein vuori. Merenpinnasta mitattuna se on huimat 8848 metriä korkea ja näin ollen korkein kohta maapallolla.

Mutta se ei ole piste, joka maapallolla on lähimpänä avaruutta!

Nyt ensiksi täytyy ymmärtää, että maapallo ei ole täydellinen pallo. (Sivuhuomio! Se ei myöskään ole litteä. Aiheeseen liittyen voit käydä lukemassa listan täältä.) Jatkuvasta pyörimisliikkeestä johtuen Maa on päiväntasaajan kohdalta hiukan pullollaan; kuvittele, että joku istuisi rantapallon päällä.

Jos haluat oikeasti olla maailman katolla, täytyy sinun matkustaa Ecuadoriin. Andien vuoristoon kuuluva Mount Chimborazo, joka merenpinnasta mitattuna on 6268 metriä korkea, ei mahdu edes sadan maailman korkeimman vuoren joukkoon. Mutta jos lähdetään Maan ytimestä kohti avaruutta, on Mount Chimborazon huippu kauimpana lähtöpisteestä.

Se on yli kaksi kilometriä lähempänä taivasta kuin Mt. Everest.

Lue myös: Mount Everest – tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita

10. virhe: Etelä-Amerikka on suoraan Pohjois-Amerikan alapuolella

Kuva: Pixabay

Otetaan pieni leikkituokio! Laita silmät kiinni, ja mieti kokonaista Amerikkaa. Miten Pohjois- ja Etelä-Amerikka sijoittuvat toisiinsa nähden? Jos mietit Etelä-Amerikan läntisimpiä maita, niin mitä alueita ajattelisit olevan niiden kanssa samoilla pituuspiireillä Pohjois-Amerikassa?

Tuliko mieleesi kuva kahdesta allekkain olevasta mantereesta? Tuliko mieleesi Kalifornia, Arizona tai ehkä Texas, kun mietit mitä sijaitsee esimerkiksi Perun tai Ecuadorin yläpuolella?

Se, kuinka idässä Etelä-Amerikka oikeasti on, voi äkkiseltään yllättää. Esimerkiksi Floridan rantakohde Miami sekä Kanadan suurin kaupunki Toronto ovat lännempänä kuin Ecuadorin pääkaupunki Quito.

Lisäksi, Brasilian itäisimmät osat ovat uskomattoman lähellä Afrikkaa.

Nyt, jos katsot karttaa, niin asiahan on päivänselvä!

Lue myös:

• Suomen ja Ruotsin välillä on yksi maailman oudoimmista rajoista – 10 kummallista valtioiden rajaa
• 10 hämmentävää faktaa aikavyöhykkeistä

Käytämme monia esineitä päivittäin miettimättä sen enempää sitä, miten ne ovat alunperin käsiimme päätyneet.

Enää ei tarvitse miettiä, sillä Listafriikki kertoo nyt kymmenen arkipäiväisen esineen mielenkiintoisen tarinan. Alkuperä on saattanut olla aivan jotain muuta kuin sitä, miten esinettä nykyisin käytetään – kuten korkokengät – tai sitten esine on käynyt läpi valtavan kehityskaaren ja muodonmuutoksen – kuten lautasliina tai pitäisikö sanoa taikina!?

Haarukka

Haarukka on alunperin Lähi-idän alueelta ja Bysantin valtakunnasta muualle levinnyt ruokailuväline. Veitsiä ja lusikoita on käytetty huomattavasti kauemmin. 

Bysantin valtakunnan keisareiden Basileios II:n ja Konstantinos VIII:n veljentytär Maria Argyropoulina meni vuonna 1004 naimisiin Venetsian herttuan kanssa. Hän toi häihinsä mukanaan rasiallisen kolmihaaraisia, kultaisia haarukoita, joita sitten juhlaillallisella käytettiin. Venetsialaiset olivat ilmeisen järkyttyneitä oudoista välineistä. 

Kun Argyropoulina, hänen aviomiehensä ja poikansa sairastuivat ja kuolivat paiseruttoon vain kolme vuotta myöhemmin, syytettiin tragediasta naisen hienostelevia tapoja, muun muassa haarukan ja hajuveden käyttöä. Puoli vuosisataa myöhemmin munkki ja kardinaali Peter Damian julisti kuolemien olleen jumalan rangaistus. Ja niin haarukan matka Euroopassa päättyi seuraaviksi neljäksisadaksi vuodeksi.

Mikä venetsialaisten ongelma sitten oli? No tietenkin kaikki uusi ja erilainen, mutta etenkin haarukoiden kolme piikkiä. Ne muistuttivat syvästi katolisia ihmisiä atraimista, joiden kolme piikkiä yhdistettiin pakanajumala Poseidoniin ja tietysti myös Paholaiseen. Osittain siksi nykyajan haarukoissa on neljä piikkiä.

Ikuinen tuli

Kuva: Stéphane Juban | Unsplash

Vaikka moderneissakin kodeissa on varaavia takkoja, jotka lämmittävät taloja pimeinä ja kylminä talvina, ovat tulisijat nykyään enemmänkin sisustuselementtejä ja katseenvangitsijoita.

Mutta tuhansien vuosien ajan, ennen kaasua ja sähköä, tulisijat olivat kaikkein keskeisin osa kotia. Tuli tarjosi lämpöä ja valoa, niin kuin se tekee edelleen, mutta aiemmin elämä oli täysin siitä riippuvaista. 

Oli kyseessä sitten tiipii preerialla tai keskiaikainen kartano Pariisin liepeillä, asumukset rakennettiin avoimen tulisijan ympärille. Nuotio keskellä kotia ja jatkuva savun hengittäminen puutteellisella ilmanvaihdolla aiheuttivat toki terveysongelmia, mutta tulisija oli kodin sydän, jonka ympärillä laitettiin ruokaa, syötiin, kerrottiin tarinoita ja nukuttiin. 

Tuli oli sen verran tärkeä osa elämää, että sen harvoin annettiin sammua kokonaan ja monissa taloissa samaa liekkiä pidettiinkin yllä sukupolvesta toiseen jopa useiden vuosikymmenten ajan.

Tyyny

Kuva: Public Domain

On vaikea kuvitella, että tyyny olisi jotain muuta kuin pehmeä. Sitä se kuitenkin on alunperin ollut, sillä mukavuus ei ole ollut tyynyn alkuperäinen tarkoitus.

Vanhimmat tunnetut tyynyt juontavat juurensa noin 4500 vuoden päähän, Egyptin kolmannen dynastian aikakaudelle. Tyynyt olivat kuin pieniä lastenjakkaroita, joissa kaareva päätuki lepäsi jalan päällä.

Tyyny oli todellisuudessa tarkoitettu niskan alle tueksi, jotta näyttävät kampaukset eivät menisi yön aikana pilalle. Mukavana lisänä tuli se, että pää oli irti lattiasta, jossa ryömi jos jonkinlaisia hyönteisiä.

Unohda sikeät unet, tervetuloa niskasäryt!

Lautasliina

Kuva: Jeremiah Lazo | Unsplash

Antiikin Kreikassa asuneet spartalaiset olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät lautasliinoja. Toki se on melko lavea termi, sillä kankaan sijaan he pyyhkivät sormensa taikinaan.

Taikina jaettiin pieniksi paloiksi, rullattiin ja vaivattiin pöydässä sileäksi. Sitä pyörittelemällä oli helppo saada rasvaiset sormet puhtaiksi, ja aterian lopuksi taikina heitettiin koirille.

Jossain vaiheessa raaka taikina vaihtui paistettuun, toisin sanoen leipään, jolloin se toimi myös ruokailuvälineenä, sillä Spartassa ei käytetty lusikoita tai haarukoita. Kaikki ruoka leikattiin valmistusvaiheessa sopivan kokoisiksi palasiksi.

Myyntiautomaatti

Kuva: Unsplash

Myyntiautomaatteja on nykyään kaikkialla: kouluissa, kaduilla, kuntosaleilla ja työpaikoilla. Ne vaikuttavat suhteellisen moderneilta keksinnöiltä, sillä automaattiin laitetaan rahaa tai kortti, ja kone tiputtaa halutun tuotteen luukusta ulos. Myyntiautomaatin idea on kuitenkin hyvin vanha; mennään antiikin Kreikkaan.

Jokaisesta myyntiautomaatista tipahtavasta kokiksesta tai suklaapatukasta saamme kiittää kreikkalaista matemaatikkoa ja mekaanikkoa Heron Aleksandrialaista, joka eli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla.

Hänen suunnittelemastaan automaatista ei kuitenkaan ostettu Snickersiä tai energiajuomaa, vaan vihkivettä. Kun kolikko työnnettiin sisään laitteeseen, aukesi venttiili väliaikaisesti ja sopiva määrä vihkivettä virtasi ostajan kerättäväksi. Tämä systeemi esti kuvaannollisesti kallisarvoisen vihkiveden varastamisen, mikä ilmeisesti oli tuohon aikaan yleinen juttu.

Piilolinssit

Kuva: Martin Slavoljubovski | Pixabay

Ajatus siitä, että jokin silmämunan päällä oleva voisi muuttaa näkökykyä, ei ole uusi, sillä itse Leonardo da Vinci esitti jo vuonna 1508, että ihmisen näkökyky muuttuu veden alla. Da Vincillä oli ideoita vesipisaran ja linssin yhdistämisestä, mutta kului kuitenkin vuosisatoja ennen kuin oikeasti käytännölliset piilolinssit tulivat mahdollisiksi. 

Vasta 1800-luvun lopulla lasin leikkaaminen oli kehittynyt niin hienostuneeksi, että silmään laitettava palanen oli mahdollista valmistaa. Vuonna 1888 sveitsiläinen lääkäri Adolf Flick otti testiin ensimmäiset suoraan silmään laitettavat lasit. Ne olivat kuitenkin liian suuret ja kömpelöt, ja peittivät koko silmämunan. Vain muutaman tunnin jälkeen niiden pitäminen kävi liian kivuliaaksi.

Vuonna 1948 englantilainen optikko Kevin Tuohy rikkoi vahingossa linssin ulkoreunan ja päätti kokeilla pienempää, hajonnutta linssiä omaan silmäänsä. Hän huomasi nopeasti, että lasi kiinnittyi sarveiskalvolle huomattavasti paremmin ja oli mukavampi käyttää, joten pienistä linsseistä tuli standardimalli. Myöhemmin linssit ovat tietysti kehittyneet ohuemmiksi, pehmeämmiksi ja materiaaliltaan vettä läpäiseviksi.

Juoksumatto

Kuva: Ryan De Hamer | Unsplash

Oletko koskaan juoksumatolla ollessasi miettinyt, että ”tämä on täyttä kidutusta”? Jos, ja kun, näin on, niin olet osunut naulan kantaan. Juoksumatot on alunperin kehitetty kidutusvälineiksi.

Historian ensimmäisen juoksumaton rakensi William Cubit vuonna 1818. Se oli puinen, kaiteilla varustettu pyörä, jota käytettiin rangaistuksena vankiloissa. Vangit joutuivat kävelemään paikallaan jopa 10 tuntia päivässä.

Jossain vaiheessa vankilanjohtajat tajusivat, että juoksupyörät voisi liittää muihin laitteisiin ja käyttää pyörimisestä syntyvää energiaa esimerkiksi viljan jauhamiseen ja veden pumppaamiseen. Ei aikaakaan kun pyörät levisivät jokaiseen brittiläiseen vankilaan.

1900-luvun vaihteessa nousi kuitenkin kansanliike, joka ajoi kiduttavien pyörien poistamista vankeinhoitolaitoksista. Juoksumattojen nähtiin olevan aivan liian julma rangaistus kaikkein pahimmillekin rikollisille.

Mietipä sitä seuraavan kerran, kun otat salilla alkulämpöjä!

Paperiset nenäliinat

Kuva: Hans Braxmeier | Pixabay

Pitkään nenäliinat olivat kankaisia, taskuun tai hihaan tungettavia rättejä. Ennen kuin paperiset nenäliinat tulivat käyttöön niistämis- tai suun pyyhkimistarkoituksessa, oli niillä täysin erilainen käyttökohde.

Kasvopaperit ja nenäliinat kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana kaasunaamareiden suodattimiksi. Kimberly-Clark -yhtiö, joka keksi ohuet, biohajoavasta selluloosasta valmistetut paperit, kertoo niiden olleen puuvillaa huomattavasti parempi vaihtoehto sekä kaasunaamareihin virtaavan ilman suodattamiseen että haavojen sitomiseen.

Lukot ja avaimet

Kuva: Walter Bichler | Pixabay

Ennen lukkoja ja avaimia tärkeitä sisäänkäyntejä ja kohteita suojelivat vartijat. Osa heistä jäi jo yli 4000 vuotta sitten työttömäksi, kun ensimmäiset tunnetut lukot näkivät päivänvalon Egyptissä. Tutkijat uskovat, että jonkinlaisia lukkoja on ollut jo ennen tuotakin.

Egyptiläiset lukot olivat siitä erityisiä, että kaikki, avain mukaan lukien, oli tehty puusta. Mutta perustekniikka oli samanlainen kuin nykyajan lukoissakin. Ensimmäiset metalliset lukot ovat peräisin antiikin Roomasta.

Suurin ero tämän päivän lukkoihin olivat avaimet, sillä tuolloin ne olivat jopa puolen metrin mittaisia, painavia kapistuksia. Avaimia ei liiemmin tarvinnut etsiä taskusta tai käsilaukusta. Avainten suuri koko hankaloitti myös lukkojen tiirikointia.

Vaikka Raamatussa moni asia onkin ilmaistu kuvaannollisesti, pitää profeetta Jesajan julistus ”Daavidin huoneen avain on hänen olallaan” täysin kirjaimellisesti paikkansa.

Korkokengät

Kuva: Zeke Bolden | Pixabay

Korkokengät, nuo naisellisuuden perikuva. Vaikka korkkareita nykyään pidetäänkin vain muodin vuoksi ja esteettisistä syistä, on niiden alkuperä käytännöllisempi ja vähemmän hohdokas.

Korolliset kengät saivat alkunsa keskiajalla, jolloin niitä pidettiin ”oikeiden” kenkien suojina. Kadut olivat täynnä roskaa ja viemärijätteitä, joten puusta veistetyt, kenkien päälle vedettävät, lisäosat säästivät oikeat asusteet kaikelta kuralta.

Korkeat korot olivat käytännölliset myös ratsastaessa, sillä jalat pysyivät tukevasti jalustimilla erillisen kannan ansiosta. Malli on edelleen nähtävissä cowboy-saappaissa.

1400-luvulle tultaessa korkeakorkoiset kengät olivat jo nousseet aristokraattien suosioon, mutta niitä pitivät vain ja ainoastaan miehet, jotka halusivat näyttää pidemmiltä ja mahtavammilta. Trendi levisi myös ylhäisön naisille, ja jossain vaiheessa mahdollisimman korkeat korot olivat statussymboli. Mitä korkeammat korot, sitä pidempi puvun helma.

Pidempi puvun helma taas tarkoitti enemmän kangasta, mikä puolestaan kertoi vauraudesta. Muotivillitys meni tietenkin liian pitkälle, kun jopa 50 sentin korotuksilla kävellä yrittäneet naiset joutuivat käyttää palvelijattariaan kainalosauvoina.

Lue myös:

• 10 tavallisten asioiden ja esineiden mielenkiintoista alkuperää
• 10 arkipäivästä asiaa, joiden olemassaolon syytä et tiennyt

Jos juuri alkuun pyörähtänyt kuukausi olisi saanut nimensä vuodenajan mukaan, niin nyt vietettäisiin kesäkuun sijaan suvikuuta! Listalla on luvassa mielenkiintoisia faktoja kesäkuusta.

Kaikista kuukausien nimistä juuri kesäkuun olettaisi olevan suora viittaus vuodenaikaan, mutta ei: kyse on jostain aivan muusta. Tämän hämmentävän faktan vastapainoksi luvassa on myös kevyttä hömppää kesäkuusta muun muassa henkieläinten ja syntymäkukkien muodossa.

Listafriikki ottaa kurkistuksen myös siihen, että minkälaisia kesäkuussa syntyneet ovat tutkimusten perusteella.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Kuva: Pixabay

Kesäkuun alkupuolella 20. päivään saakka syntyneet ovat horoskooppimerkiltään Kaksosia. Kuun lopulla syntymäpäiviään juhlivat ovat Rapuja.

Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Kaksoset ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi. Ilmamerkki nauttii päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Rapu on tunteikas, romanttinen ja itsepäinen vesimerkki, joka antaa fiilisten johdattaa; välillä myös järjenvastaisesti. Vesimerkkien edustajat rakastavat ja vihaavat täysillä. Kesäkuun eri puoliskoilla syntyneet ovat siis ainakin horoskooppimerkkien osalta täysin toistensa vastakohtia.

Miten on henkieläinten laita?

Kaksosten henkieläin on älykäs, sopeutuva ja seurallinen kettu. Kuten ketut, myös toukokuun loppupuolella syntyneet ovat aina valmiita antamaan kaikkensa ja heittäytymään uusiin seikkailuihin.

Ravut voivat hakea yhtäläisyyksiä kilpikonnista. Henkieläimenä kilpikonna symboloi sympaattisuutta, herkkyyttä ja avuliaisuutta. Tunteelliset kilpparit välittävät syvästi, mutta välttävät viimeiseen asti mitä tahansa ristiriitoja.

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Kesäkuun syntymäkukkia ovat ruusu ja kuusama, jotka molemmat symboloivat rakkautta eri muodoissa. Tulipunaiset ruusut kielivät tietenkin intohimoisesta ja romanttisesta rakkaudesta. Jos ei halua heti hypätä syvään päätyyn, niin kevyempi versio ovat vaaleanpunaiset ruusut, jotka symboloivat lempeyttä ja orastavaa ihastusta.

Huumaavan tuoksuiset kuusamat ovat merkki ikuisesta rakkaudesta, joten niiden viesti on selvääkin selvempi – jos siis kukkien symboliikka on lähellä sydäntä.

Kesäkuussa syntyneiden onnenkivi on seesteisyyttä, kauneutta ja puhtautta kuvaava helmi. Helmien on aikojen saatossa uskottu helpottavan synnytyskivuissa ja antavan kantajalleen sisäistä rauhaa.

Kesäkuun lasten todennäköiset urapolut

Kuva: Jason Goodman | Unsplash

Kukaan ei voi mustavalkoisesti sanoa, että syntymäkuukausi määrittelee tulevaisuuden ammatin – sehän olisi ihan naurettava väite, vaikka kuinka olisi tutkittu tilastoja. On kuitenkin täysi fakta, että syntymän ajankohdalla on suuri vaikutus koko elämään; jos ei ihan kuukauden niin ainakin vuodenajan tarkkuudella.

Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa. Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen loppuelämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka, lämpötila sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä.

Ja kyllä: Nämä kaikki tekijät ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.

Jos oma syntymäajankohta, tai paremminkin sitä edeltäneet kuukaudet äidin kohdussa, määrittävät voimakkaasti ominaisuuksiamme, niin miksi sillä ei olisi vaikutusta myös ammatilliseen suuntautumiseen?

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukauden ja ammatin välillä tosiaan on korrelaatio. Tietyt syntymäkuukaudet ovat vahvasti linkittyneet tiettyihin ammatteihin.

Kesäkuussa syntyneet ovat tämän tutkimuksen mukaan yliedustettuja yritysten johtavissa asemissa. Lisäksi kesäkuun lapsia on keskimääräistä enemmän Nobel-voittajien joukossa.

Kesäkuussa syntyneet ovat positiivisia, mutta ailahtelevia iltavirkkuja

Kuva: Pixabay

Tietenkään kaikki kesäkuussa syntyneet eivät ole positiivisia, ailahtelevia tai iltavirkkuja. Mutta tutkimusten ja tilastojen valossa näin on keskimääräistä todennäköisemmin muihin kuukausiin verrattuna. Näihin ominaisuuksiin vaikuttavat äidin raskausajasta juuri samat asiat, jotka lueteltiin edellisessä kohdassa: infektiot, ravinto, lämpötila ja auringonvalo.

Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus on osoittanut, että kesäkuussa syntyneet ovat pääosin iltavirkkuja ja menevät keskimääräistä myöhemmin nukkumaan.

Niin ikään opiskelijoihin keskittynyt unkarilaistutkimus selvitti puolestaan syntymäajankohdan vaikutusta luonteeseen. Kävi ilmi, että kesällä syntyneet ovat melko ailahtelevaisia. Yhdessä hetkessä ilo on ylimmillään ja fiilis korkealla, mutta toisaalta mieliala voi laskea silmänräpäyksessä.

Kesällä synttäreitään viettävät ovat kuitenkin keskimääräistä positiivisempia ja suhtautuvat elämään myönteisesti, mutta kääntöpuolena ovat nopeat mielialan vaihtelut.

Faktoja kesäkuusta kalenterikuukautena

Kuva: Unsplash

Näiden nippelitietojen tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseessä on faktoja kesäkuusta -lista, joten nämäkin erikoisuudet kuuluvat ehdottomasti mukaan!

Mikään kuukausi vuodesta ei ala samana viikonpäivänä kuin kesäkuu. Vuonna 2024 kesäkuun 1. päivä oli lauantai, mikä tarkoittaa siis sitä, että mikään muu kuukausi ei ala lauantaina. Näin on joka vuosi; myös karkausvuosina.

Toinen fakta nippelitietoa rakastaville on se, että jokaikinen vuosi kesäkuu ja maaliskuu päättyvät samana viikonpäivänä.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

Kuva: Wikimedia Commons | CC BY-SA 4.0

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Jos kesäkuussa aikoo leipoa, niin jauhopeukaloiden on syytä olla hereillä kuun 7.-9. päivä, sillä nämä ovat parhaat hetket tähän aktiviteettiin. Samaan aikaan kannattaa myös aloittaa metsien hakkuut.

Kesäkuussa parhaat hetket naimisiinmenolle ovat 15. ja 16. päivä, ja siitä heti seuraavat kaksi päivää ovat otollisinta aikaa eläinten teurastamiselle.

Olit sitten aloittamassa tai lopettamassa jotain projektia, niin maanviljelijän almanakka antaa tähänkin ohjeistuksen. Projektien käynnistäminen onnistuu parhaiten 7. kesäkuuta ja suotuisin hetki projektien päättämiselle on kuun 20. päivä.

Avioliiton ja synnyttämisen jumalattaren kuukausi

Kuva: Richard van Orley | Public Domain

Suomen kielessä on aikojen saatossa pidetty tiiviisti kiinni omista, omaperäisistä kuukausien nimistä – ja hyvä niin. Näin ei kuitenkaan ole monissa muissa eurooppalaisissa kielissä, sillä esimerkiksi kesäkuu on usein jonkilainen muunneltu versio latinankielisestä Junius-sanasta. Muun muassa Juni, June, junio, giugno ja junho ovat kaikki johdettuja tuosta sanasta.

Roomalaisessa kalenterissa tämä meneillään oleva kuukausi siis tunnettiin nimellä Junius. Nimi on peräisin avioliiton ja synnyttämisen jumalattarelta Junolta, joka oli ylijumala Jupiterin puoliso.

Koska Juno on avioliiton jumalatar, niin hänen mukaansa nimettyä kesäkuuta pidettiin kaikkein suotuisimpana ajankohtana naimisiinmenolle.

Mistä tulee sana kesäkuu?

Kuva: Pixabay

Suomen kielessä kesäkuun etymologia eli sanan alkuperä vaikuttaa itsestään selvältä. Kesä on tullut! Mutta kesä-sanan nykyisestä merkityksestä kesäkuu ei ole saanut nimeään. Suomenkieliset kuukausien nimet mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa.

Läntisissä murteissa lämpimin vuodenaika tunnettiin suvena ja Agricolan kirjaamat kuukaudet perustuivat nimenomaan tuon alueen murteisiin, erityisesti Turun murteeseen.

Kesä sen sijaan tarkoitti kesantoa eli tuotantoon käyttämätöntä peltoa, joka jätetään vuodeksi tai useammaksikin viljelemättä. Näin maaperän annetaan levätä, mikä parantaa kasvukuntoa.

Vanhassa länsisuomalaisessa talonpojan työkalenterissa oli tässä kuussa vuorossa kesantojen kyntäminen eli kesänajo. Kun siis on alettu puhua kesäkuusta, on kyseessä ollut kesantokuukausi eikä niinkään ”suvikuu”, kuten me sen nykyisin ymmärrämme.

Kesä-sana, joka nykyisin on yleiskielinen nimitys vuodenajalle, on paljon tuoreempi suomenkielinen sana kuin suvi.

Kesän arvellaan tässä merkityksessä olevan aikoinaan itämurteisiin tullut lainasana, vaikka länsimurteissakin se siis on ollut pitkään käytössä; vain eri tarkoituksessa.

Idästä kesä on vuodenajan nimityksenä levinnyt yleiskieleen 1800-luvulla, jolloin itämurteet alkoivat vahvasti vaikuttaa kirjoitettuun suomen kieleen.

Suvi on yhtälailla ollut käytössä itämurteissa, mutta nykyisen kesän kanssa sillä ei ole ollut mitään tekemistä. Pohjois- ja Itä-Suomessa suvi tarkoittaa talvista suojasäätä, mikä on siis lähes vastakohta suven länsisuomalaiselle merkitykselle

On siinä ollut tekemistä, kun on yritetty luoda järkevää yleiskieltä maahan, jossa alueelliset erot sanojen merkityksissä ovat näinkin suuria!

Lue myös:

• • Kumpiko on virallista ja hyvää suomen kieltä: Viro vai Eesti?
  • Mitäs eri kielillä sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomalainen sutkautus vie auttamatta voiton!
  • Mistä suomalaiset viikonpäivien nimet tulevat?