Oudoimmat uutiset: Enon luuranko muuntui toimivaksi kitaraksi

Listafriikin oudoimmissa uutisissa kerrotaan tällä viikolla miehestä, jonka enon luuranko aiheutti perheelle päänvaivaa. Niinpä siitä tehtiin toimiva kitara!

Lisäksi kerrotaan 18 000 vuotta vanhasta simpukankuorisoittimesta ja erikoisesta tavasta varata parkkipaikka. Viikon luontouutinen koskee merimakkaroita, joiden uloste pitää korallit hengissä.

Käy tsekkaamassa tämän viikon, ja toki kaikki muutkin, listat. Otamme mielellämme ehdotuksia vastaan, joten jos haluat tietää enemmän mistä tahansa aiheesta, niin pistä meidät töihin ja nauti valmiista tietopaketista!

Yhteyden meihin saat some-kanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.instagram.com/listafriikki/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Mutta nyt katsaus siihen, mitä erikoista maailmalla on sattunut. Tässä siis viikon oudoimmat uutiset!

Luuranko muuntui kitaraksi


Tämä tarina sopii loistavasti oudoimpiin uutisiin juuri tällä viikolla, sillä teimme pari päivää sitten listan esineistä, jotka Plainfieldin teurastaja Ed Gein valmisti kuolleiden ihosta ja muista ruumiinosista. Tässä uutisessa ei kuitenkaan ole kyse samanlaisesta hirviömäisestä toiminnasta.

Floridalainen kitaristi Prince Midnight on nimittäin rakentanut täysin toimivan kitaran Filip-enonsa luurangosta. MetalSucks -verkkosivustolle antamassaan haastattelussa Midnight kertoo kitaran ”soivan täydellisesti ja kuulostavan mahtavalta.

Kreikkalainen Filip oli itsekin muusikko ja tutustutti sisarenpoikansa metallimusiikin ihmeelliseen maailmaan. Eno kuitenkin menehtyi vuonna 1996 moottoripyöräonnettomuudessa ollessaan vain 28-vuotias. Hän oli toivonut maallisten jäänteidensä lahjoittamista paikalliselle yliopistolle, jossa luuranko toimikin kahdenkymmenen vuoden ajan lääkäriopiskelijoiden apuvälineenä.

Kun opinahjo päätti luopua hyvin palvelleesta luurangosta, oli Filipin perheellä ongelma: Kellään ei ollut varaa maksaa hautapaikkaa eikä Kreikan ortodoksikirkko katso polttohautaamista hyvällä, joten luuranko makasi hautausmaalla puisessa laatikossa, josta perhe joutui maksamaan vuokraa.

Siinä vaiheessa Midnight päätti puuttua asiaan ja pyysi enon luurankoa lähetettäväksi Yhdysvaltoihin. Uskonnollinen perhe oli järkyttynyt, kun mies ei halunnutkaan haudata enoaan, vaan päätti kunnioittaa tämän elämää parhaaksi katsomallaan tavalla: rakentamalla luurangosta kitaran. Ei varmasti tule suurena shokkina, että useimmilla kitaravalmistajilla ei ollut kokemusta kyseisestä materiaalista eikä kukaan suostunut työstämään ihmisen jäänteitä. Niinpä Midnight kävi itse tuumasta toimeen.

Luuranko ei ole kokonaisuudessaan mukana soittimessa, vaan kitara rakentuu enon rintakehästä, selkärangasta ja lantiosta. Saadakseen aikaan toimivan kitaran Midnight liitti luihin kielet sekä kaulan ja sähköisti sen. Soitin sai nimen Filip Skelecaster, joka on hatunnosto sekä enolle että legendaariselle Fender Telecaster -kitaralle.

Midnightin äiti eli Filipin sisko piti luurakokitaraa ensin loukkaavana ja paholaisen työnä, mutta muutti mielensä, kun Midnight kysyi ”Missä Filip-eno mieluummin olisi: maanpovessa vai rokkaamassa?”. Äitikin oli sitä mieltä, että rokkaamassa.

Nyt eno saa rokata ikuisesti.

Parkkipaikan varaamista jäädytetyillä farkuilla


Suomi ei ole ainoa paikka maailmassa, missä on saatu nauttia viime aikoina kirpeistä talvipakkasista. Chicagossa, Yhdysvalloissa, kylmä rintama on tuonut lunta tupaan oikein huolella ja elohopea on laskenut reippaasti nollan alapuolelle.

Ilmeisesti Chicagossa on hyvin yleisenä tapana varata itselle parkkipaikka kadun reunalta; varsinkin jos on kotoa lähtiessä joutunut kaivamaan autonsa lumen keskeltä ja lapioimaan kinokset pois tieltä. Kuka nyt haluaisi lahjoittaa muille siistityn parkkipaikan? Varaaminen toimii yksinkertaisella periaatteella: kadun varteen laitetaan jokin esine varauksen merkiksi.

Chicagon kaduilla on nähty muun muassa puutarhatuoleja, lastenrattaita ja nyrkkeilysäkkejä – periaatteessa mikä tahansa käy. Kirjailija Adam Selzer on kehittänyt kuitenkin tähän mennessä ehkä omaperäisimmän varaustyylin, sillä ”hänen” parkkipaikoillaan seisoo farkkuja.

Selzer esitteli luomuksiaan hiljattain Twitterissä ja kertoi simppelistä valmistusmenetelmästä: ”Housut kastellaan ja laitetaan ulos pakkaseen. Noin 20 minuutin jälkeen ne voi muokata haluamaansa malliin ja toisen parikymmenminuuttisen jälkeen ne ovat jähmettyneet toivottuun muotoon.”

Seuraavaksi Selzer suunnittelee paitojen jäädyttämistä, jotta saisi kasattua kadunvarteen kokonaisen asun.

Toimisikohan vastaavanlainen varausjärjestelmä Suomessa!?

Simpukankuori olikin varhainen puhallinsoitin

Kun ranskalaisessa Toulousen museossa tehtiin hiljattain inventaariota, herätti eräässä laatikossa unohdettuna maannut simpukankuori tutkijoiden huomion. Sen uskotaan olevan 18 000 vuotta vanha puhallinsoitin.

Museoon simpukankuori päätyi vuonna 1931, kun arkeologit löysivät asutuksen jälkiä Pyreneiden vuoristossa sijaitsevasta luolasta. Siihen ei kuitenkaan vuosikausiin kiinnitetty sen enempää huomiota.

Tutkijoiden mukaan kuorta oli porattu ja muokattu niin tarkasti, ettei se voinut olla luonnollista kulumaa. Kuoren kärki oli leikattu irti, ja 3,5 senttimetriä halkaisijaltaan olevaan aukkoon on todennäköisesti aikoinaan istutettu suukappale soittamista varten. Näihin päätelmiin tultiin, kun kuorta verrattiin muualta maailmalta, muun muassa Uudesta-Seelannista ja Syyriasta, löydettyihin simpukkasoittimiin. Tämä nyt tutkittu simpukankuori on kuitenkin vanhin kaikista.

Tutkijaryhmä halusi testata soitinteoriaansa, joten he pestasivat ammattilaisen kokeilemaan 31-senttisen simpukankuoren soittamista. Etevä torvensoittaja saikin rekonstruoidun suukappaleen avulla aikaan kolme selvää säveltä, jotka voit kuunnella tämän linkin kautta.

Vielä on epäselvää, onko soitinta käytetty varsinaisesti musiikin tuottamiseen vai onko se kenties ollut kommunikointiväline tai osa jotain seremoniaa. Toulousen yliopiston tutkijoiden seuraavana aikomuksena onkin valmistaa simpukankuoresta 3D-tulostimen avulla jäljennös, jolla soittimen tuottamia ääniä voitaisiin tutkia enemmän.

Merimakkarat pitävät koralliriutat hengissä kakkaamalla

Merimakkarat ovat merenpohjassa eläviä meritähtien sukulaisia, jotka näyttävät nimensä mukaisesti lihapötköiltä. Näillä aivottomilla piikkinahkaisilla on suuaukon ja ruoansulatuskanavan toisessa päässä peräaukko (luonnollisesti), jonka kautta ne myös hengittävät (ei niin luonnollisesti). Jälkimmäisenä mainittu ruumiinontelo hoitaa tietysti ”perinteisemmänkin” tehtävän eli sen kautta merimakkara ulostaa. Ja vihdoin päästiin uutisen aiheeseen!

Sydneyläisen Macquarien yliopiston tutkijat ovat kartoittaneet merimakkarapopulaatiota Australian Ison valliriutan eteläpuolella sijaitsevalla Heron Island -riutalla. Noin 19 neliökilometrin alueella eläimiä arvioitiin olevan yli 3 miljoonaa yksilöä. Laskennan jälkeen tutkijat selvittivät laboratoriossa, että yksi merimakkara tuottaa vuorokaudessa noin 38 grammaa ulostetta. Siitä tehtiin pari helppoa laskutoimitusta ja tultiin siihen tulokseen, että vuodessa Heron Islandin merimakkarat puskevat pihalle 64 miljoonaa kiloa kakkaa. Se on hieman enemmän kuin viisi Eiffel-tornia. Siis yhdellä, melko pienellä riutalla.

Ja miksi tämä sitten on niin merkittävä tiedeuutinen? Erinomainen kysymys!

Merimakkarat imevät merenpohjan sedimenttiä, josta niiden elimistö ottaa käyttöönsä levää ja muita mikro-organismeja. Ruoansulatuksen jätteenä mereen vapautuu runsaasti tärkeitä ravinteita, jotka muuten jäisivät ikuisiksi ajoiksi pohjamutiin. Merimakkarat saattavat nämä ravinteet muiden eliöiden käyttöön.

Korallieläinten kannalta erityisen tärkeitä ovat merimakkaroiden ulosteen mukana vapautuva kalsiumkarbonaatti, sillä siitä rakentuvat niiden kovat kuoret, sekä ammoniakki, joka lannoitteen tavoin edelleen edistää korallien kasvua. Kakan emäksisyys myös vaikuttaa suurina määrinä meriveden pH:hon, mikä luo koralleille mieluisamman, vähemmän happaman ympäristön. Eli jos koralliriutat halutaan säilyttää, on syytä jättää merimakkarat punnertamaan rauhassa!

Käy myös lukemassa tämän viikon listat: