Tiede
10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
Seuraavassa Listafriikki käsittelee 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin – monista erinäisistä syistä johtuen.
Uskoakseni moni meistä tiedostaa sen, ettei mikroaaltouunia tulisi koskaan laittaa tyhjänä käyntiin. Ongelmana on katsokaas se, että tyhjänä ollessaan mikron sisällä ei ole mitään elementtiä, joka imisi mikroaallot, ja siten koko mikro saattaa päätyä käyttökelvottomaan kuntoon.
Maailmassa on monia asioita, joita ei itse asiassa saisi laittaa lainkaan mikroon.
Esimerkiksi kiinalaisen ravintolan ruoat tulevat usein laatikossa, jossa on eräänlaiset kantokahvat ja nämä kantokahvat sisältävät lähes poikkeuksetta metallia. Kun mikrouunin laittaa päälle, alkaa tuo metalli kipinöimään ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla tulipalo.
Mikroon ei tulisi myöskään laittaa pesusientä, sillä toisin kuin monet olettavat, mikrouuni ei suinkaan tapa siinä olevia kaikkia bakteereita, vaan ainoastaan niistä ne heikoimmat.
Listaa asioista, joita ei siis kannata laittaa mikroon, voisi jatkaa lähestulkoon loputtomiin, mutta nyt me keskitymme ruokiin (myös nesteisiin), joita ei kannata laittaa mikroaaltouuniin, ja uskallanpa melkein luvata, että edessä on teistä monille todellisia yllätyksiä.
Sen pidemmittä puheitta, siirrytään tästä Listafriikin listan pariin.
Vesi
Onko sinulla koskaan niin sanotusti laiskuuttasi käynyt mielessä, että lämmittäisit veden esimerkiksi teetä tai kahvia varten vedenkeittimen tai kahvinkeittimen sijaan mikroaaltouunissa? Jos on, niin toivottavasti et ole kuitenkaan lähtenyt sitä tekemään – tai et tee niin ainakaan enää jatkossa tämän listan luettuasi – sillä kyseessä on melkoisen huono idea.
Tämä tuorein listamme asioista, joita sinun ei tulisi koskaan laittaa mikroaaltouuniin aloitetaan siis vedellä ja vesilasilla, sillä seuraukset tällaisesta toiminnasta voivat olla todella pahat. Ja olet oikeassa – vesi ei varsinaisesti ole ruokaa, mutta se mahtuu ehdottomasti tälle listalle, koska se on meille ihmisille elintärkeää.
Mutta mitä sitten voi tapahtua, kun olet laittanut vesilasin tai vesimukin mikrouuniin ja otat sieltä lämpöisenä höyryävän kupillisen ulos?
Koska vesimukissa ei ole mitään, joka hajottaisi mikroaaltouunista tulevan energian, se ylikuumenee. Vesi ei varsinaisesti kiehu, koska mikroaaltouunissa vesi ei pääse kuplimaan niin sanotussa tasaisessa astiassa, mutta se on tulikuumaa. Kun sitten otat tämän vesimukin ulos mikrosta, lisäten sinne esimerkiksi sokeria tai laittamalla sinne teepussin, se saa veden välittömästi kuplimaan eli kiehumaan. Ja koska neste laajenee muuttuessaan kaasuksi, vesi saattaa ikään kuin räjähtää ulos – vieläpä suoraan ylöspäin eli mahdollisesti suoraan kasvojasi kohti – aiheuttaen pahoja palovammoja.
Yksi tapa estää tätä tapahtumasta on laittaa esimerkiksi puinen tikku mukiin ennen kuin laitat veden mikrouuniin; tällöin vesi pääsee kiehumaan jo mikrossa ollessaan.
Riisi
Vuonna 2015 yksi suomalainen söi keskiarvolta kalenterivuoden aikana 5,3 kiloa riisiä, mikä oli lähes yhtä paljon kuin suomalainen söi vuoden aikana keskiarvolta kotimaista kauraa. Riisi on siis keskeinen osa suomalaisten syömiä ruokia. Sitä saattaa jäädä usein myös ruuan jälkeen ylimääräistä, jolloin se laitetaan jääkaappiin. Sieltä se laitetaan sitten seuraavana päivänä mikrouuniin lämpenemään ja syödään samaa ruokaa toisena perättäisenä päivänä.
Näin ei kuitenkaan kannattaisi välttämättä riisin suhteen toimia, vaan se kannattaisi annostella niin, ettei sitä jää jäljelle seuraavalle päivälle tai vaihtoehtoisesti pitää huoli siitä, että sen kanssa toimitaan oikein. Mutta miksi tämä sitten on tärkeää?
Siksi, että riisi sisältää usein Bacillus cereus -bakteerin itiöitä, jotka eivät välttämättä kuole keittoprosessin aikana.
Useimmiten tämän edellä mainitun bakteerin itiöiden selviytyminen johtuu siitä, että riisistä valmistetun ruoan jälkikäsittely on epäonnistunut. Toisin sanoen riisi on jätetty liian pitkäksi aikaa huoneenlämpöön jäähtymään ja siirretty liian myöhään jääkaappiin. Tällöin nämä itiöt ovat saattaneet ehtiä muuttumaan konkreettisesti Bacillus cereus -bakteeriksi ja sen seurauksena edessä saattaa olla ruokamyrkytys.
Edellä mainitusta johtuen olisi tärkeää, ettei riisi ole sen keittämisen jälkeen tuntia kauempaa huoneenlämmössä. Tärkeää on myös se, että riisi lämpenee tasaisesti ja todella kuumaksi, kun se laitetaan mikroaaltouuniin. Riisi tulisi myös heittää roskikseen 24 tuntia sen keittämisen jälkeen ja sitä ei tulisi koskaan lämmittää uudelleen yhtä kertaa enempää.
Kananmuna
Raa’an kananmunan keittäminen mikroaaltouunissa saattaa tuntua esimerkiksi kovan kiireen keskellä hyvältä idealta, kun aikaa ei ole hukattavaksi ja siten kananmunan keittäminen kattilassa, liedellä, veisi liian paljon aikaa.
Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin todella huono suunnitelma, jota ei voi suositella kenellekään – ellei sitä sitten ehdoin tahdoin halua elää riskirajoilla. Tämä johtuu siitä, että mikroaaltouunin korkeat lämpötilat johtavat suurella todennäköisyydellä siihen, että kananmunan sisään kehittyy höyryä. Kun tuo höyry ei pääse pakenemaan minnekään, aiheuttaa se lähes varmasti kananmunan räjähtämisen.
Jos olet tällaisessa edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa, hyvässä lykyssä kananmuna räjähtää jo mikroaaltouunissa ollessaan, jättäen taakseen vain melkoisen ikävän sotkun. Pahimmassa tapauksessa se räjähtää kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun olet ottanut kananmunan mikroaaltouunista pois, ja sen ympäri ämpäri leviävän kananmunasotkun lisäksi edessäsi saattaa olla sairaalareissu palovammojen seurauksena. Kaiken kukkuraksi tämä jälkimmäinen skenaario on paljon todennäköisempi, sillä useimmiten kananmuna räjähtää muutama minuutti sen jälkeen, kun se on otettu ulos mikrouunista.
Eikä siinä vielä suinkaan kaikki: mikäli olet esimerkiksi edellisenä päivänä keittänyt kananmunan kattilassa ja päätät sitten lämmittää sen myöhemmin mikroaaltouunissa – joko kuorineen päivineen tai ilman kuoria – tällöin seurauksena saattaa olla niin ikään kananmunan räjähtäminen.
Tämä sama ongelma pätee myös siemenien ja pähkinöiden kanssa, mutta niiden kohdalla seuraukset eivät ole välttämättä ihan niin dramaattiset.
Ylijääneet perunat
Aivan kuten riisin kohdalla, myös peruna kuljettaa meidät bakteerien pariin – joskin tällä kertaa kyse on Clostridium botulinum -bakteerista, joka aiheuttaa niin ikään ihmiskehossa myrkytystilan.
Kuvitellaan siis tilanne, jossa olet keittänyt perunoita. Olet nauttinut esimerkiksi lounaan tai illallisen, mutta ruokailun jälkeen toteat, että kaikkia perunoita ei tullut syötyä. Tämän huomattuasi päätät hyödyntää perunat seuraavan päivän aterioinnin yhteydessä eli laitat ne jääkaappiin. Et laita niitä kuitenkaan heti jääkaappiin, vaan vasta hieman myöhemmin. Tällaisen toiminnan seurauksena Clostridium botulinum -itiöt, jotka eivät välttämättä ole kaikki kuolleet keittoprosessin aikana, saattavat kehittyä kyseiseksi bakteeriksi. Ja sitten, kun laitat perunat seuraavana päivänä mikroon, siellä tarjolla oleva lämpö ei riitä tappamaan bakteeria.
Meidän suomalaisten makuun ovat myös foliomytyssä paistetut perunat, eikö totta?!
Valitettavasti myös tässä kokkaustavassa edessäsi saattaa häämöttää ruokamyrkytys, sillä nämä Clostridium botulinum -bakteerin itiöt saattavat selviytyä niin ikään tällaisessa valmistusprosessissa. Aterioinnin jälkeen myttyjä jäi ylimääräisiä ja päätät laittaa ne jääkaappiin folion sisällä. Kun samaan aikaan folio estää hapen pääsyn mytyn sisään, soppa on niin sanotusti valmis. Tämän voit kuitenkin välttää sillä, että valmistusprosessin jälkeen siirrät perunat pois folion sisältä – ennen siis jääkaappiin säilömistä – jolloin ne saavat happea ja itiöiden kehittyminen varsinaiseksi Clostridium botulinum -bakteeriksi jää toteutumatta.
Tässä kohtaa tämä muuttuukin sitten melkoiseksi kauhutarinaksi, sillä tämä edellä moneen otteeseen mainittu bakteeri saattaa johtaa botulismiin, joka on kyseisen bakteerin kehittämästä hermomyrkystä johtuva todella vakava ruokamyrkytys, joka saattaa hoitamattomana johtaa esimerkiksi halvaantumiseen, kuten erään kanadalaismiehen kohdalla kävi, tai jopa kuolemaan.
Prosessoitu liha
Oletko koskaan lämmittänyt mikroaaltouunissa esimerkiksi hot dogin, pekonia, makkaraa tai jotain muuta prosessoitua lihaa?
Edellä mainitut prosessoidut lihat ovat sellaisia, ettei elimistösi – etenkään se verisuonisto – juurikaan pidä niistä. Ne aiheuttavat pitkässä juoksussa esimerkiksi verisuonisairauksia, muun muassa kohonneen kolesterolin muodossa.
Tässä ei ole kuitenkaan tarkoitus estää ketään syömästä prosessoitua lihaa, vaan jälleen kerran varoittaa siitä mikroaaltouunista tällaisten lihojen lämmittämiseen. On nimittäin niin, että prosessoitu liha johtaa mikrouunissa ollessaan hapettuneeseen kolesteroliin (COP), joka on tutkimusten mukaan haitallisempaa ihmiselle kuin niin sanottu tavallinen kolesteroli.
COP saattaa pitkässä juoksussa johtaa jopa vakaviin sydän- ja verisuonitauteihin, tai ainakin kohottaa riskiä, sillä se aiheuttaa muun muassa verisuonien plakkeutumista ja muita terveysongelmia. Lisäksi COP:n kerrotaan aiheuttavan myös muun muassa ummetusta eli toisin sanoen vatsaongelmia.
Mikäli siis päätät syödä prosessoitua lihaa, valitse tällaisen ruoan kokkaamiseen jatkossa sen pikavalinnan eli mikroaaltouunin sijaan ihan ehta, aito ja oikea uuni.
Pakastettu liha
Lihan pakastaminen on varsin yleinen tapa suomalaisten keskuudessa, eikä siinä ole itsessään yhtikäs mitään väärää. Vaan miten on sitten asian laita, kun se liha halutaan ottaa sieltä pakkasesta, sulattaa ja tarjoilla vielä samana päivänä esimerkiksi lounaan tai illallisen muodossa?
Lihan sulattaminen mikroaaltouunissa on toki kohtalaisen yleistä, mutta se ei välttämättä ole ihan se kaikkein fiksuin tapa tämän sulatusprosessin läpivientiin. Toki kyse on äärimmäisen nopeasta ja tehokkaasta tavasta, mutta samaan aikaan jäätyneen lihan sulattamiseen mikrossa liittyy omat riskinsä.
Mmllaisia nämä riskit sitten oikein ovat?
No todettakoon nyt ihan ensimmäisenä, että lihan sulattaminen mikrouunissa ei ole lopulta niin yksinkertaista ja nopeaa kuin voisi kuvitella, vaan se saattaa olla jopa yllättävän aikaavievää puuhaa. Liha pitäisi saada sulatettua tasaisesti, mutta koska se on usein melko paksua, on tästä asiasta hieman haastava varmistua.
Ja myös se varsinainen suurempi ongelma osuu tähän samaan edellä mainittuun seikkaan eli lihan tasaiseen lämmittämiseen: on nimittäin niin, että mikäli lihaa ei saada lämmitettyä tasaisesti, se mahdollistaa bakteerien kasvamisen ja leviämisen lihassa, minkä seuraukset voivat taasen olla melko ikävät.
Kaikkein paras vaihtoehto lihan sulattamiseen onkin iskeä se ”mötikkä” pakastimesta sinne jääkaapin puolelle ja antaa sen sulaa siellä kaikessa rauhassa yön yli.
Parsakaali
Mikäli perheessäsi syödään parsakaalia, on se suurella todennäköisyydellä yksi yleisimmin mikroaaltouuniin päätyvistä vihanneksista. Vaikka parsakaali ei varmastikaan ole ihan jokaisen suomalaisen makuun, kyseessä on erittäin terveellinen vihannes, joka voi ehkäistä monien vakavien sairauksien syntymistä, kuten esimerkiksi joidenkin syöpämuotojen ja sydänsairauksien.
Jatkossa kannattaa kuitenkin harkita tarkasti sitä parsakaalin lämmittämistä siellä mikrouunissa, sillä kyseisellä lämmitysmuodolla juuri esimerkiksi ne erilaisia vakavia sairauksia ehkäisevät ravintoaineet saattavat jäädä saamatta – tai ainakin niiden määrät vähenevät.
Journal of the Science of Food and Agriculture julkaisi nimittäin vuonna 2003 tutkimuksen, jonka mukaan parsakaalin lämmittäminen mikrossa tuhoaa huomattavasti enemmän niitä positiivisia ainesosia kuin muut tämän vihanneksen valmistustavat. Kaikkein optimaalisin vaihtoehto on parsakaalin hellävarainen höyryttäminen, jolloin saat siitä paljon enemmän irti.
Chili
Niin hauskalta kuin se saattaa kuulostaakin, chili ei ole vihannes, vaan se luokitellaan marjaksi. Meillä suomalaisilla saattaa olla hieman erilainen käsitys marjoista, mutta näin se nyt vain on, että chilit eivät kuulu vihannes-kategoriaan.
Kuten me kaikki varmasti varsin hyvin tiedämme, chili on parhaimmillaan, tai pahimmillaan, todella tulinen marja (ei, tähän chilin kuvailuun marjana ei yksinkertaisesti totu, mutta niillä mennään, mitä on annettu). Ja jos sitten chilin menee epähuomiossa, tai tarkoituksellisesti, laittamaan mikroaaltouuniin, kannattaa varautua hikeen ja kyyneleihin – onneksi sentään ei vereen, ainakaan toivottavasti.
Chilistä tekee tulisen kemiallinen yhdiste nimeltään kapsaisiini. Kun chilin laittaa mikrouuniin, tuota edellä mainittua kapsaisiinia vapautuu melkoinen määrä mikroaaltouunin sisälle. Ja, kun sitä sitten avaa sen mikrouunin luukun, tuo kapsaisiini vapautuu ilmaan ja sitä kautta suoraan esimerkiksi kasvoillesi sekä silmiisi; lopputuloksena on melkoisen epämukavat oltavat, sillä eihän sitä turhaan kehoiteta chilin leikkaamisen jälkeen välttämään kosketusta limakalvoille.
Homman nimi on siis se, että kaikki muut keinot chilin lämmittämiseen ovat paljon viisaampia kuin mikrossa lämmittäminen.
Leipä
Nostakaa kaikki sellaiset yksilöt käsi pystyyn, jotka eivät ole koskaan lämmittäneet leipää mikrossa… Jotenkin uskallan arvailla, että siellä näyttöpäätteiden tai mobiililaitteiden ääressä ei noussut kovinkaan montaa kättä pystyyn – kenties ei yhden ainutta.
Tässä kohtaa moni saattaakin sitten hämmästellä, että miksi ihmeessä sitä leipää ei nyt sitten tulisi laittaa lämpiämään sinne mikrouuniin.
Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, miten mikroaaltouunin säteet vaikuttavat leivän koostumukseen eli mitä toisin sanoen leivälle tapahtuu siellä mikrossa. Leipä muuttuu mikrossa lämmittäessä väljähtäneeksi mössöksi, vain reippaan kymmenen sekunnin lämmittämisen jälkeen, mikä nyt ei ole varmasti kenenkään mielestä se parhaalta kuulostava yhdistelmä leivästä puhuttaessa.
Kaiken kukkuraksi leivän saa jopa palamaan mikrossa, mikäli sen jättää sinne liian pitkäksi aikaa.
Jos sinä et syystä tai toisesta omista paahdinta, siinä tapauksessa kannattaa harkita vakavasti uunin laittamista päälle, sillä vaikka se on selkeästi mikroaaltouunia hitaampi prosessi leivän lämmittämiseen, on se ehdottomasti sen arvoista. Toki sen leivän lämmittämiseen mikrossa kohtalaisin tuloksin löytyy niin ikään keinoja, mutta paljon helpommalla pääset sen uunin kanssa.
Ja älkääs nyt vielä hätäilkö mihinkään, sillä tähän leivän kanssa samaan kategoriaan pääsee myös pizza. Kyllä, onhan se ihan syötävää mikroaaltouunissa lämmittämisen jälkeen, mutta ei se kyllä ole missään nimessä enää parhaimmillaan. Selkeästi parempi vaihtoehto on esimerkiksi pizzan syöminen kylmänä, mutta mikäli nimenomaan lämmin pizza on se sinun juttusi, niin ei muuta kuin tässäkin tapauksessa sitä uunia lämpenemään.
Maidonkorvike & rintamaito
Mikroaaltouuni saattaa olla monelle vanhemmalle se paras mahdollinen ystävä, sillä siellä ruoat saa kiireisen arjen keskellä lämmitettyä kaikkein nopeimmin, vaikkakaan lopputulos ei ole se paras mahdollinen; suosittelemme kuitenkin muistamaan nämä kaikki aiemmin esitellyt listan kohdat, ettei se arki muutu entistä ongelmallisemmaksi.
Mutta miten on sitten rintamaidon tai maidonkorvikkeen laita eli voisiko ne laittaa niin ikään sinne mikrouuniin lämpenemään, jolloin ne vastaisivat paremmin sitä suoraan rinnasta tulevaa maitoa?
Tottahan toki sinne mikroon voi laittaa myös nämä kaksi eri versiota vauvan tärkeimmästä ravinnosta, mutta rintamaidon ja maidonkorvikkeen lämmittämisen kanssa tulee olla todella tarkkana, kun käytössä on mikro. Ongelmana on nimittäin siinä, että tutkimusten mukaan mikro lämmittää todella herkästi maidon ja/tai korvikkeen epätasaisesti. Sen seurauksena maito/maitokorvike saattaa sisältää niin sanottuja kuumia pisteitä, jotka taas ovat omiaan polttamaan vauvan suun ja kurkun.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA suositteleekin, että mikrouunissa lämmittämisen jälkeen maitoa/maitokorviketta tulee ensiksi sekoittaa, antaa sen seistä 30 sekuntia ja sen jälkeen vielä varmistaa sen tasainen lämpö maistamalla sitä itse, ennen kuin sitä annetaan vauvalle.
Lue myös, mistä kirjoitimme vuosi sitten:
Vedenalaiset kaupungit: 10 tosielämän Atlantista
🤷♂️ Miten moni fakta sinulle tuli näistä listan kohdista täytenä yllätyksenä, ja oletko itse toiminut näiden ohjeiden vastaisesti? Kommentoi aihetta alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme!
Tiede
Miksi suussa maistuu metalliselta ennen oksentamista?? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 2
Miksi nenää kirvelee, kun sinne pääsee vettä? Mistä johtuu sormien rypistyminen kosteassa tai mahanpohjasta kouraisu vuoristoradassa? Muun muassa näihin ihmiskehon mystisiin reaktioihin selvitämme syyt tällä listalla.
Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyy miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.
Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi ihmiskehon eriskummallista reaktiota voit lukea tästä:
Miksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1
Miksi sormet rypistyvät vedessä?
Kun ihminen on ollut pitkään vedessä, muuttuvat hänen sormensa ja varpaansa ryppyisiksi. Aiemmin tämän ajateltiin johtuvan siitä, kun nesteet liikkuvat ihokudoksen ja veden välillä. Kuitenkin jo 1930-luvulla tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että reaktio ei ole niin yksinkertainen, sillä niillä ihmisillä, joilla oli hermovaurioita kämmenissä tai jalkapohjissa, ei rypistymistä enää tapahtunut.
Rusinamaisten sormenpäiden taustalle on veden sijaan autonominen hermosto, joka säätelee muun muassa hengitystä ja hikoilua.
Kun vettä alkaa imeytyä ihon uloimpaan kerrokseen, lähtee sieltä hermosolujen kautta viesti aivoille, ja vasteena sormien verisuonet alkavat supistumaan. Kapenevien verisuonten aikaansaama negatiivinen paine vetää ihoa sisäänpäin, jolloin sormiin muodostuu pieniä uria.
Miksi näin sitten tapahtuu? Evoluutiotutkijoiden mukaan ryppyiset sormet ovat auttaneet ihmistä tarttumaan tukevammin muun muassa kaloihin ja rapuihin veden alla tai kosteissa olosuhteissa. Samoin jalkapohjien ryppyisyys on tuonut pitävyyttä märällä maaperällä. Rypyt toimivat kuten autonrenkaiden urat; ne antavat paremman pidon ohjaamalla vettä pois.
Teoriaa on tutkittu laittamalla koehenkilöt nostamaan vedestä marmorikuulia ja ujuttamalla niitä ulos akvaarion seinässä olevasta pienestä reiästä. Ryppyisillä sormilla tehtävä onnistui merkittävästi nopeammin kuin sileillä.
Miksi suussa maistuu metalliselta juuri ennen oksentamista?
Oksennus pääsee harvoin yllättämään totaalisesti. On tiettyjä merkkejä, jotka kertovat pian seuraavasta ylenantamisesta: mahassa kiertää, heikottaa ja kylmä hiki nousee otsalle.
Jotkut ihmiset aavistavat yrjön saapuvan, kun suussa alkaa maistua metalliselta. Gastroenterologian professorin John F. Kuemmerlen mukaan sylkirauhaset alkavat tuottaa runsaasti sylkeä siinä vaiheessa, kun tavaraa on siirtymässä ruokatorvea pitkin väärään suuntaan.
Elimistö valmistautuu happamaan mahanesteeseen erittämällä emäksistä sylkeä. Tuo emäksinen eli alkalinen sylki neutraloi voimakkaan hapon suojellakseen suun sisäpintaa ja hampaita; ja saa samalla suun maistumaan metalliselta.
Miksi iho menee kananlihalle vaikuttavasta musiikkiesityksestä?
Kylmästä johtuva kananlihalle meneminen on yksiselitteinen asia: adrenaliini saa pienet karvankohottajalihakset supistumaan ja nostamaan karvat pystyyn, jotta turkki olisi pöyheämpi ja suojaisi paremmin kylmältä. Karvan nouseminen vääntää ihon koholle aiheuttaen nyppylämäisen pinnan. Nykyihmiselle reaktio on tarpeeton, koska olemme menettäneet evoluution kuluessa turkkimme.
Karvat voivat nousta pystyyn myös pelottavassa tilanteessa. Silloin kehossamme aktivoituu taistele- tai pakenereaktio, ja adrenaliini jälleen nostattaa turkin pystyyn – tällä kertaa yrittäen tehdä meistä isomman näköisiä.
Kaikkein kummallisinta on karvojen pystyyn nouseminen silloin, kun ihminen kokee valtavan, positiivisen tunne-elämyksen. Vaikuttava musiikkiesitys, omissa häissä alttarille käveleminen tai vaikka kansallislaulun kuuleminen voivat saada vilunväreet aikaan ja ihon menemisen kananlihalle.
Syynä on sama stressireaktio kuin kylmässä tai pelätessä, sillä aivot tulkitsevat voimakkaan tunnekuohun kuin jotain olisi vialla ja viestivät lisämunuaisille, että nyt tarvitaan adrenaliinia ja vähän äkkiä, jotta tilanteesta selvitään kunnialla.
Miksi vuoristoradassa ottaa mahanpohjasta?
Sydän pomppaa kurkkuun ja vatsassa muljahtaa, kun hissi laskeutuu vauhdilla tai vuoristorata lähtee syöksymään alaspäin. Tuntemus kertoo juuri siitä, mitä sillä hetkellä konkreettisesti tapahtuu.
Vaikka ihminen pysyy huvipuistolaitteen penkissä kiinni vyöllä eikä hississäkään kukaan lähde leijailemaan, on tarina toinen meidän sisäelimillämme. Maksa ja perna pysyvät melko hyvin paikoillaan, mutta suolet ovat vatsaontelossa suhteellisen vapaana.
Nopeaan laskuun lähdettäessä suolet pääsevät liikkumaan ja ovat hetken aikaa painottomassa tilassa. Lisäksi suolen ja virtsarakon nestemäinen sisältö liikkuu hetkellisen vapaapudotuksen takia muusta elimistöstä irrallaan. Valppaana olevat hermot havaitsevat liikkeet ja välittävät aistimuksen aivoille. Siitä johtuu mahanpohjan muljahtava tunne.
Miksi nenää kirvelee ja polttaa, kun sinne pääsee vettä?
Kelle ei olisi käynyt niin, että vetäisee uidessaan vahingossa vettä nenään tai hyppää altaaseen ja vesi syöksähtää sieraimista sisään? Tunne ei ole ollenkaan mukava, eikä se johdu ainoastaan siitä, että iskisi paniikki hukkumisesta.
Kylmä ja makea vesi ovat nenän sisäosille pahinta myrkkyä, sillä normaalisti olosuhteet siellä ovat suolaiset. Kaikki kehomme solut ovat suolaisia, joten niille tulee suurena shokkina yllättävä makean veden kohtaaminen.
Vesi ryöppyää soluihin yrittäen tasapainottaa solukalvon eri puolilla olevien nesteiden väkevyyseroa. Tästä yhtäkkisestä tunkeutumisesta ja solujen täyttymisestä aiheutuu kivulias ja polttava tuntemus.
Nenän limakalvon solut ovat kovalla koetuksella, kun ne yrittävät tuottaa tarpeeksi räkää päästäkseen eroon makean veden invaasiosta. Siksi uidessa tulee usein tarve niistää.
Lue myös:
Mistä johtuu hikka tai punastuminen? Entäs aivojen jäätyminen tai vaikkapa pyörtyminen, kun näkee verta? Ihmiskeho on mystinen kapistus.
Emme useinkaan pysähdy miettimään, mistä arkipäiväiset reaktiot johtuvat. Mutta jos niitä ryhtyykin miettimään, alkaa moni ilmiö vaikuttaa melko kummalliselta.
Enää selityksiä niiden takana ei tarvi pohtia, sillä Listafriikki rientää apuun ja paljastaa syyt ihmiskehon omituisiin reaktioihin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoisuudet meidän kehoissamme ovat luvassa huomenna.
Miksi aurinkoon katsominen aivastuttaa?
Tavallisessa aivastusrefleksissä nenän limakalvon aistinsolut havaitsevat tunkeilijan, esimerkiksi pölyhiukkasen, jolloin niiden värekarvat aktivoivat kasvojen tuntohermon. Sitä pitkin tieto välittyy aivojen aivastuskeskukseen, joka lähettää ylävartalon lihaksille viestin, että nyt vierasesineestä on päästävä eroon ja tuloksena on tahdosta riippumaton aivastus.
Noin neljäosalla ihmisistä aivastusrefleksi ilmenee myös auringonvalon vaikutuksesta. Tätä ilmiötä kutsutaan ACHOO-syndroomaksi (engl. Autosomal Dominant Compelling Helioopthalmic Outburst) eli foottiseksi, valosta johtuvaksi aivasteluksi.
Valon aiheuttamassa aivastuksessa pupilli- ja aivastusrefleksien viestit sekoittuvat, koska niiden hermoradat kulkevat niin lähellä toisiaan. Niillä ihmisillä, jotka aivastavat mennessään hämärästä kirkkaaseen valoon, silmän pupillista tulevat impulssit eivät mene suoraan aivojen näkökeskukseen, vaan kiertävät aivastuskeskuksen kautta. Joten samaan aikaan, kun pupillit saavat käskyn supistua, tulee aivoihin myös virheellinen viesti siitä, että nenässä on jotain ylimääräistä.
Foottisen aivastelun arvellaan olevan periytyvää, mutta sille altistavaa geeniä (tai geenejä) ei ainakaan vielä ole löydetty.
Miksi punastumme?
Täysin tahdosta riippumaton punastumisrefleksi on lähinnä nolo, varsinkin kun aina löytyy joku, joka tuo asian esille: ”Sinulla nousi ihan värit pintaan”. Kiitos tiedosta!
Punastuminen voi johtua ilosta, jännityksestä, puoleensavetävän ihmisen kohtaamisesta, kehujen vastaanottamisesta, nolostumisesta, suuttumuksesta tai jopa aivan normaalista kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa. Punastumisen fysiologia on yksiselitteistä: stressaavassa tilanteessa erittyvä adrenaliini saa ihon hiussuonet laajenemaan ja veren virtaamaan.
Mutta miksi niin käy?
On outoa, että ihminen on ainut eläin, joka punastuu. Kummallista on myös se, että meidän silmiinpistävin ruuminosamme muuttuu punaiseksi tilanteissa, joissa haluamme olla mahdollisimman huomaamattomia.
Punastumisen syytä on hankala selvittää, mutta tutkimusten perusteella sen arvellaan olevan tärkeässä roolissa ihmissuhteiden muodostuksessa. Noloissa tai katumista aiheuttavissa tilanteissa punastuvia ihmisiä pidetään yleisesti miellyttävämpinä ja luotettavampina kuin niitä, joiden kasvot eivät paljasta tunteita.
Täysin tahdosta riippumaton punastuminen on havainnoijalle merkki siitä, että henkilö on vilpittömästi pahoillaan, ymmärtää tehneensä väärin eikä todennäköisesti tule toistamaan virhettään tulevaisuudessa.
Seuraavan kerran kun punastut, niin muista, että olet silloin muiden mielestä huipputyyppi!
Mistä hikka johtuu?
Hikka johtuu siitä, että keho joutuu käsittelemään liikaa jotain, mitä tahansa. Se voi olla ruokaa, juomaa, naurua, itkua, tupakan savua tai ihan vain ilmaa.
Hikottelu johtuu pallean, joka on keuhkot ja vatsaontelon erottava ohut lihas, äkillisistä supisteluista. Pallea on ihmisen tärkein hengityslihas ja normaalisti sen rauhallinen supistuminen täyttää keuhkot ilmalla. Hikka syntyy jonkin ärsyttäessä mahalaukkua tai ruokatorvea, minkä seurauksena pallealihas alkaa supistelemaan hallitsemattomasti. Tällöin ilmaa virtaa liian nopeasti sisään, mutta samaan aikaan sulkeutuva kurkunpää estää ilmaa täyttämästä keuhkoja. Kurkunpäässä sijaitsevien äänihuulten äkillinen sulkeutuminen taas saa aikaan hikalle ominaisen äänen.
Nykytiedon valossa hikan uskotaan olevan sikiöaikainen jäänne, sillä nikottelu on aikuiselle ihmiselle täysin merkityksetön toiminto. Toisin on kehittyvälle vauvalle, joka elää ensimmäiset kuukautensa nesteen täyttämässä pussissa silloin tällöin hikotellen. Tutkimusten mukaan sikiöillä on raportoitu hikkaa jopa yhdeksänneltä raskausviikolta lähtien.
Hapen sikiö saa tietenkin napanuoransa kautta, mutta hikan arvellaan olevan kehon refleksimäinen tapa harjoitella hengittämistä. Vauvan hengityslihakset treenautuvat, mutta hengitystiet pysyvät suljettuina hikan aiheuttamassa ”sisäänhengityksessä”.
Miksi aivot jäätyvät jäätelöä syödessä?
Kuva: Jayel Aheram | CC BY 2.0
Moni on varmasti kokenut brain freezen eli ”aivojen jäätymisen” syödessään tai juodessaan jotain todella kylmää. Brain freeze ilmenee erityisesti hotkittaessa, joten on parempi syödä jätskiä rauhallisesti nautiskellen. Tietenkään aivot eivät jäädy, mutta on kummallista, että kylmä tuntuu otsassa, jonka kautta harva varmaankaan syö ja juo.
Ilmiö johtuu äkillisestä lämpötilan muutoksesta kitalaen takaosassa. Kurkussa on paljon verisuonia, jotka menevät shokkiin ja supistuvat kylmäkosketuksesta. Kun kylmä ruoka tai juoma nielaistaan, antaa keho verisuonille käskyn jälleen laajentua.
Aivoihin verta vievien verisuonten nopea supistuminen ja laajentuminen saa niitä ympäröivät hermosolut lähettämään signaalin tuntokeskukseen, että jotain kummallista on meneillään. Aivot tulkitsevat tapahtuman kipuna, mutta paikallistavat sen virheellisesti suun sijasta otsaan.
Jäätymisen tunnetta voi yrittää estää syömällä hitaammin ja antamalla kielen hermosolujen viestittää aivoille, että jotain kylmää on tulossa.
Miksi veren näkeminen pyörryttää?
Ihmisellä on stressitilanteessa kolme vaihtoehtoa: taistele, pakene tai lamaannu. Jos veren näkeminen pyörryttää, ei kyse ole taistelusta tai pakenemisesta. Tässä tapauksessa stressitaso on noussut liian korkeaksi, jolloin ihmiskeho ottaa käyttöön sen kolmannen vaihtoehdon eli lamaantumisen.
Aivot kokevat, että uhka on liian suuri, eikä ole mitään mahdollisuutta paeta tai taistella. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja laskee kehon kierroksia, mistä on usein merkkinä pahoinvointia, väsymystä ja pyörtymisen tunnetta.
Tässä tapauksessa pyörtyminen johtuu siitä, että laukaisevien tekijöiden (pelko, kipu, voimakas henkinen stressi, veren näkeminen) johdosta alaraajojen verisuonet rentoutuvat, jolloin veren paluu sydämeen vaikeutuu ja veri alkaa kerääntyä jalkoihin. Lamaantumisreaktion takia sydämen syke hidastuu, aivot eivät saa tarpeeksi verta ja lopulta verenpaine ja koko ihminen romahtaa.
Tutkijoiden mukaan kaikki ihmiset kärsivät heikotuksesta jossain määrin nähdessään sisälmykset. Se taas on ollut elintärkeä ja sisäsyntyinen ominaisuus edeltäjillemme. Kun vihollinen viilsi suuren, verta vuotavan haavan käteen, oli selviämisen kannalta hyödyllistä pyörtyä. Pyörtyneenä maassa makaava esi-ihminen saattoi säästyä kaulan katkaisulta, koska hänen uskottiin jo olevan kuollut.
Lue myös:
Tiede
Kaiken kiveksi muuttava lähde ja sateenkaarivuoret: 10 luonnonihmettä, joita on vaikea uskoa todeksi
Nämä kymmenen paikkaa ympäri maapallon ovat todellisia luonnonihmeitä. Niiden ei pitäisi olla mahdollisia, mutta totuus on tarua ihmeellisempää.
Mitä tulee mieleesi, jos pitäisi luetella mykistävimpiä luonnonihmeitä? Suuri valliriutta, Grand Canyon tai ehkä revontulet? Nyt kuitenkin paneudumme paikkoihin, jotka uhmaavat sitä, miten olemme ympäröivän luonnon tottuneet näkemään ja kokemaan. Tämän listan nähtävyydet eivät välttämättä ole maailman suosituimpia turistikohteita (eikä kaikkiin ole edes mahdollista päästä), mutta käsittämättömyydellään ne päihittävät kuuluisammatkin kohteet.
Tervetuloa Listafriikki.com:n mukaan tutustumaan luonnonihmeisiin, joita ei meinaa uskoa todeksi!
Lähde, joka muuttaa kaiken kiveksi
Englantilaisessa Knaresboroughin kaupungissa on lähde, jonka tavallaan voisi sanoa olevan ikuisen nuoruuden lähde. Jos haluaa siis kivettyä patsaaksi. Nimittäin tuosta lähteestä pohjavesi virtaa kallioseinämää alas ja muuttaa kiveksi kaiken mihin se koskee.
Mutta lähteitähän on ympäri maailmaa, eivätkä asiat kivety? Tuon North Yorkshiren alueella sijaitsevan lähteen vedessä onkin niin korkea mineraalipitoisuus, että se muodostaa kovan kuoren minkä tahansa esineen ympärille.
Ihmiset ovat tuoneet seinämän alle kaikkea mahdollista leluista keittiövälineisiin; niin kuin kuvasta voi nähdä. Onpa joku keksinyt tuoda vanhan pyöränsäkin kivettymään. Patsaaksi muuttuminen kestää esineen materiaalista, koosta ja huokoisuudesta riippuen muutamasta viikosta puoleen vuoteen; pehmeät nallet ovat jostain syystä suosittuja ja muuttuvat kiveksi vain kuukaudessa.
Aikoinaan lähteen ajateltiin olevan kirottu (kuinkas muutenkaan), mutta nyt tämän luonnonihmeen tiedetään tapahtuvan samalla tavalla kuin tippukiviluolat syntyvät.
Sinisen laavan tulivuori
Kawah Ijen -tulivuori ei ole mikä tahansa tulivuori: se syöksee sinistä laavaa. Se on suosittu turistikohde, koska sähkönsinisenä lyövät lieskat ja tulivuoren uumenista hohkaava sininen kajo vaikuttavat olevan aivan toisesta maailmasta.
Päivänvalossa Kawah Ijen on kuitenkin kuin mikä tahansa muukin tulivuori. Eikä sen laava oikeasti ole sinistä, anteeksi jos tuotin pettymyksen. Tuo fakta ei kuitenkaan ota mitään pois tältä ainutlaatuiselta luonnonihmeeltä.
Mistään muualta maailmassa ei löydy yhtä isoa rikkikeskittymää kuin tuolla tulivuorella. Kun rikkikaasu pääsee hapen kanssa kosketuksiin yli 360 celsiusasteen lämpötilassa, palaa se kirkkaan sinisellä liekillä; rikkilieskat voivat lyödä jopa viiden metrin korkeuteen. Kovassa paineessa tulivuoren seinämien halkeamista purskahtelee sulanutta rikkiä, joka valuu vuoren rinnettä pitkin luoden vaikutelman kirkkaan sinisestä laavasta.
Eikä Kawah Ijenin nähtävyydet tähän lopu: paikan päällä voi myös ihastella tulivuoren kalderaan muodostunutta maailman suurinta happojärveä. Sen kaunis turkoosi väri houkuttelee pulahtamaan, mutta pH 0.5 syövyttäisi vilvoittelijan alta aikayksikön.
Rikkikaasu tekee tulivuoren ilmasta hengitykselle myrkyllistä, joten kaikki ilmiötä ihastelemaan ja tutkimaan menevät joutuvat käyttämään kaasunaamareita. Valitettavasti kauneudella on myös kääntöpuolensa. Vuorella on iso rikkikaivos, jonka työntekijät paiskivat hommia ilman suojavarusteita. Sama kirkas sininen valo, joka valaisee työmaan, on salainen tappaja, joka väistämättä sairastuttaa heidät.
Hessdalenin leijuvat valot
Pienessä muutaman sadan asukkaan norjalaisessa Hessdalenissa on 1930-luvulta saakka käynyt UFO-harrastajia. Ei ehkä samalla lailla kuin nevadalaisella Area 51:llä, mutta siinä määrin kuitenkin, että paikalliset ovat tehneet tuottoisaa bisnestä ”lentävien lautasten” ansiosta.
Hessdalenissa on jo useita vuosikymmeniä saatu todistaa ilmassa leijuvia valoja. Valoilmiöitä ei ole pystytty koko tiedemaailmaa tyydyttävästi selittämään, joten onko ihmekään, että ne kiehtovat maapallon ulkopuolisesta elämästä kiinnostuneita. Spekulaatioita ja teorioita on sitten senkin edestä.
Pallon muotoiset valot voivat olla valkoisia, keltaisia tai punaisia. Niiden on nähty leijuvan paikoillaan ja syöksyvän huimaa vauhtia pimeyteen. Valot ilmestyvät yleensä hämärällä ja pysyvät näkyvissä muutamasta sekunnista jopa yli tuntiin. Kun havaintoja 1980-luvulla oli parhaimmillaan 20 viikossa, alkoi todellinen ryntäys pieneen vuoristokylään. Nykyään selittämättömiä valoilmiöitä esiintyy harvemmin, noin muutama kymmenen kertaa vuodessa.
Hessdalen on itseasiassa kahden vuoren välissä oleva laakso, jonka läpi virtaa joki. Italialaisen insinöörin, Jader Monarin, teorian mukaan laaksoon muodostuu luonnon oma akku, jossa ympäröivät vuoret toimivat elektrodeina ja välissä virtaava joki elektrolyyttinä. Laakson toisella puolella vuoren rinteessä on kuparipitoisia mineraaleja, ja toisella rinteellä raudasta ja sinkistä koostuvia kiviä.
Pelkkä vesi ”akun” päiden välillä on huono johde, mutta ehkä laaksossa sijaitsevasta vanhasta kaivoksesta on valunut jokeen rikkihappoa, joka taas toimisi sähkönjohtimena. Sähkövirran kulkiessa elektrodien välillä nousee joesta kaasukuplia, joista vapautuneet sähkövaraukset synnyttävät valoa. Monimutkaista…
Monarin johtaman tutkimusryhmän teoria ei ole saanut laajaa kannatusta, mutta kukaan ei ole pistänyt paremmaksikaan.
Ehkä kyse on sittenkin ufoista?
Pinkki järvi
Lake Hillier sijaitsee saarella Intian valtameressä, Länsi-Australian rannikolla. Järvestä tekee erityisen sen kirkkaan vaaleanpunainen väri. Se ei ole vain vähän punertava, vaan vesi näyttää aivan kuin mansikkapirtelöltä.
Järvi löydettiin aivan 1800-luvun alussa ja se on siitä lähtien houkutellut laumoittain turisteja ihastelemaan kummallista väriä. Kaikkein upeimpana Lake Hillier näyttäytyy yläilmoista katsottuna; varsinkin kontrasti viereiseen siniseen mereen saa epäilemään kuvien aitoutta, mutta totta se on.
Järven vesi on hyvin suolapitoista, eikä siellä ole paljoakaan elämää. Mutta Dunaliella salina -levä kukoistaa ja se on myös vastuussa kauniista pinkistä väristä. Levässä on paljon beetakaroteenia eli sitä samaa pigmenttiä, joka antaa värinsä monille hedelmille ja vihanneksille, esimerkiksi porkkanalla. Beetakaroteeni on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Sen on myös ajateltu suojaavan D. salina -levää liialta suolaisuudelta, sillä karoteenin pitoisuus kasvaa suolaisuuden mukana.
Mitä väkevämpää, sen pinkimpää!
Ikuinen salamointi
Jos uskot sanontaan ”ei salama samaan paikkaan kahta kertaa iske”, et varmaankaan ole kuullut venezuelalaisesta Maracaibo-järvestä. Maailman sähköisimmäksi paikaksi nimetyllä järvellä on (lähes) ikuinen ukkonen. Kun pimeä laskee, alkaa järvellä salamoida, jopa 28 kertaa minuutissa, kymmenen tunnin ajan ja keskimäärin 260 yönä vuodessa. Siitä voi tehdä nopeita kertolaskuja ja selvittää montako kertaa salama lyö samaan paikkaan Catatumbo-joen suistossa.
Runsaan salamoinnin syyksi on aiemmin epäilty maaperän korkeaa uraanipitoisuutta. Myöhemmin suosittu teoria oli se, että läheisiltä öljykentiltä nouseva metaani lisää järven päällä törmäävien lämpimien ja viileiden ilmamassojen sähkönjohtavuutta.
Nykyään ajatellaan, että radikaalisti vaihtelevat pinnanmuodot vaikuttavat tuulten reitteihin ja aiheuttavat ukkosmyrskyjä.
Varmuutta ilmiön syyhyn ei kuitenkaan ole saatu. Mysteeriä lisää se, että vuonna 2010 salamointi loppui totaalisesti ja täysin selittämättömästi, vain jatkuakseen 6 viikon kuluttua kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sateenkaarivuoret
Pinkkiä, valkoista, punaista, vihreää, ruskeaa, violettia ja keltaista. Kuulostaa ulkoavaruuden planeetalta tai yksisarvisten maailmalta.
Uskomattomat värit ja vuorien raidat ovat syntyneet vuosimiljoonien kuluessa, kun maaperään muodostuneiden sedimenttien erilaiset mineraalit ovat sekoittuneet veteen. Nämä sateenkaaren värit voi nähdä Perussa, Cuscon kaupungin lähellä sijaitsevalla Vinicunca-vuorelle.
Siitä on vain viidessä vuodessa tullut yksi maailman kuvatuimpia luonnonihmeitä ja Perun toiseksi suosituin turistikohde, Machu Picchun jälkeen tietenkin. Syy tähän vasta hiljattain alkaneeseen yleisöryntäykseen on surullinen.
Värikkäät vuoret tulivat esiin vasta 2010-luvun aikana, kun niitä peittäneet ikilumi- ja jää alkoivat sulaa pois – ilmastonmuutoksen seurauksena.
Puu puun päällä
Ymmärrän, että kuva on vähän masentava, kun puut eivät ole lehdessä. Mutta jos ne olisivat, eivät nämä kaverukset erottuisi toisistaan. Niitä kutsutaan nimellä Il Bialbero di Casorzo eli Casorzon tuplapuu.
Luoteis-Italian maaseudulla viljellään mulperihedelmiä, mutta erään tarhan keskellä kasvaa yllättäen kirsikkapuu. Kummallista tuosta kirsikkapuusta tekee se, että se kasvaa onnellisena mulperipuun päällä. Molemmat puut ovat lajitovereihinsa verrattuina aivan normaalin kokoisia.
Puu kasvamassa toisen päällä ei ole sinänsä ennenkuulumatonta, mutta yleensä parasiittipuu kuolee nopeasti ja tipahtaa pois, koska se tarvitsee kasvaakseen vettä ja ravinteita maaperästä (sademetsien epifyytit ja liaanit ovat asia erikseen). Casorzon tuplapuun tapauksessa kirsikka ja mulperi kuitenkin kukkivat ja kasvattavat lehtensä täysin normaalisti.
Tuplapuun syntytarina on vain arvailujen varassa. Paikalliset asukkaat uskovat linnun pudottaneen mulperin päälle kirsikan siemenen, joka on sitten kasvattanut juurensa maahan asti mulperipuun rungon onttojen kohtien kautta.
Jos joskus ajelet Piemonten alueella, niin kurvaa ihmeessä katsomaan tätä maailman näyttävintä päällys- ja isäntäkasvin liittoa.
Romanian rikkiluola
Kaakkois-Romaniassa sijaitsee muusta maailmasta 5,5 miljoona vuotta eristyksissä ja auringonvalolta piilossa ollut täysin elinkelvoton luola. Elinkelvoton siis meille ja muille maanpinnalla eläville eliöille. Siitä huolimatta luola kuhisee elämää!
Vuonna 1986 kommunistisessa Romaniassa etsittiin uudelle ydinvoimalalle sopivaa sijoituspaikkaa ja työntekijät törmäsivät sattumalta tähän Movilen luolaksi kutsuttuun paikkaan. Kun tutkijat laskeutuivat erittäin vaikeapääsyiseen luolaan, oli heitä vastassa vaarallinen, mädältä kananmunalta haiseva, rikkijärvi.
Luolan ilmassa leijuu tajuton määrä hiilidioksidia ja rikkivetyä. Happea ei ole nimeksikään, ellei lasketa luolan seinämien pienistä halkeamista tihkuvaa vähäistä määrää. Ihminen pystyy olemaan luolassa kerrallaan vain muutamia tunteja.
Mutta jälleen kerran luonto on löytänyt keinon. Luolassa elää kokonainen ekosysteemi: yli 50:stä löydetystä lajista 37 on sellaisia, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Monilta pimeään luolaan sopeutuneilta eläimiltä on evoluution kuluessa jääneet tarpeettomat silmät pois, eikä niissä ole mitään pigmenttiä. Aavemaisen valkoiset niveljalkaiset ja madot ovat luopuneet kaikesta itselleen turhasta.
Ilman auringonvaloa luolassa ei tietenkään ole kasveja, mutta eläimet saavat ravintonsa veden päällä tasaisena kerroksena olevasta vaahdosta. Tuossa vaahdossa olevat bakteerit tuottavat runsaan hiilidioksidin avulla energiaa (prosessia kutsutaan kemosynteesiksi), jolla muut eliöt selviävät vaativissa olosuhteissa.
Luola on nykyisin tarkoin varjeltu, eikä sinne pääse kuka vain. Tuo upea ja ainutlaatuinen ympäristö halutaan säilyttää sellaisena, joksi se on miljoonien vuosien aikana kehittynyt. Tällaisia luonnonihmeitä toivottavasti on olemassa muuallakin, mutta ainakin toistaiseksi vielä meiltä ihmisiltä piilossa.
Soivat kivet
Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioissa Yhdysvalloissa on satojen kilometrien mittainen rikkonainen kaistale kummallisia kivirykelmiä. Pitkään aikaan ei tiedetty, mistä kiviröykkiöt ovat paikalleen päätyneet, mutta ne olivat olleet olemassa jo paljon ennen eurooppalaisia valtaajia. Näin alkuperäiskansat ovat kertoneet.
Kuvissa kivijoukot näyttävät meille tutummilta pirunpelloilta, jotka ovat merkkejä vanhoista rannoista. Pennsylvanian kivet ovat kuitenkin eri syntyperää: Kun maapallon pinta muovaantui tuolla alueella satoja miljoonia vuosia sitten, pääsi sulaa kiviainesta nousemaan pintaan. Jähmetyttyään kiinteäksi ja kovaksi, kului tuo kiviaines eroosion vaikutuksesta ja mureni lopulta pienemmiksi paloiksi.
Kummallisinta noissa kivissä ei kuitenkaan ole niiden muodostuminen vaan musikaalisuus. Niillä voi luoda musiikkia, kuten rummuilla; joskin kapulat kannattaa vaihtaa moukariin tai vasaraan. Monilta alueen kivipelloilta ihmiset ovat ottaneet itselleen kaiken mitä jaksavat kantaa. Nykyään ahneet vierailijat yrittävät hajottaa jäljelle jääneitä isompia lohkareita pienemmiksi, mutta tuo tuhotyö valitettavasti ”rikkoo” muutakin kuin osia kivistä. Nimittäin luonnon instrumenteista katoaa hajottamalla jännitys, joka saa äänen aikaan.
Sattumanvarainen kivien kilkuttelu tuo lähinnä vain päänsäryn, mutta ylläolevalla videolla voit kuunnella, miltä kivet kuulostavat taitavien soittajien käsittelyssä.
Kiehuva joki
Reilut kuusi kilometriä yli 90-asteista vettä, valmiina kiehuttamaan hengiltä epäonniset tai uhkarohkeat luontokappaleet. Sellainen joki on Shanay-Timpishka syvällä Amazonin sademetsässä.
Aluetta tutkinut geofyysikko Andrés Ruzo on sanonut, että jokeen päätyneen eläimen silmät keittyvät ensin, sitten kiehuu iho ja lopulta karmea loppu tulee vastaan, kun kuuma vesi korventaa sisuskalut.
Maailmalla löytyy kyllä kuumia ja kiehuvia vesistöjä muuallakin, esimerkiksi Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa, mutta ne ovat aina tulivuorten läheisyydessä. Shanay-Timpishkalta on läheisimmälle tulivuorelle matkaa noin 700 kilometriä.
Miten ihmeessä joki sitten on niin kuuma? Aluksi ajateltiinkin, että joen alla täytyy olla tutkimuksissa huomaamatta jäänyt magmaesiintymä, eli vulkaanista toimintaa. Yhtenä pelottavana skenaariona nähtiin, että läheisellä öljykentällä olisi sattunut vaarallinen onnettomuus, joka vaikuttaisi veden lämpötilaan. Kumpikaan ei pitänyt paikkaansa.
Nykyään hyväksytty teoria on se, että pienistä maankuoren halkeamista pääsee pulppuamaan kiehuvaa vettä, joka lämmittää Mayantuyacu-alkuperäiskansalle pyhän joen ainutlaatuiseksi luonnonihmeeksi, jollaista ei löydy mistään muualta. Kokemattoman turistin ei kannata mennä uiskentelemaan jokeen, vaikka alueella asuvat ihmiset niin tekisivätkin. He tietävät tarkalleen juuri ne kohdat, joissa kylpeminen on nautinnollista ja osaavat välttää ne, joissa tulee kirjaimellisesti tuli hännän alle.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi tiikeri on oranssi. Oranssi ei kuulosta erityisen hyvältä suojaväriltä, mutta tietenkin luonnossa kaikkeen erikoiseenkin on lopulta täysin järkevä syy.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi tiikeri on oranssi? Eikö se ole mahdottoman huono suojaväri?
Tiikerin raidat ovat loistava suojautumiskeino. Eihän niiden tietenkään tarvitse suojautua ketään vastaan, sillä huippupedolla ei luonnossa ole vihollisia. Raidat auttavat tiikeriä sulautumaan ruohikkoon sekä metsän valoihin ja varjoihin, jolloin sen ääriviivat katoavat ja siitä tulee saaliseläimille näkymätön.
Oranssilla värillä on sama tehtävä, mikä tietysti kuulostaa hullulta. Oranssihan on yksi eniten huomiota herättävistä väreistä! Me käytämme oranssia muun muassa huomioliiveissä ja liikennekartioissa. Oranssi erottuu, mutta ei kaikille eläimille!
Ihmisillä on tyypillisesti kolmivärinäkö eli trikromaattinen värinäkö. Se tarkoittaa sitä, että verkkokalvolla sijaitsevia tappisoluja on kolmenlaisia: punaherkkiä, viherherkkiä ja siniherkkiä. Näiden kolmen perusvärin aistimisesta muodostuvat aivoissa kaikki muut värit. Kaikilla ihmisapinoilla ja joillakin muilla kädellisillä on kolmivärinäkö.
Mutta tiikereiden ravinto koostuu pitkälti nauta- ja hirvieläimistä, joilla on dikromaattinen värinäkö. Myös koirilla, kissoilla ja vaikkapa hevosilla on dikromaattinen värinäkö. Niillä on verkkokalvolla vain sinistä ja vihreää aistivia tappisoluja. Tämän vuoksi tiikerin saaliseläimet näkevät oranssin vihreänä, ja vihreän sävyistä, raidallista kissaa on erittäin hankala huomata kasvuston seassa.
Asiaa on testattu myös värisokeilla ihmisillä: jos koehenkilöltä puuttuvat punaista aistivat tappisolut tai ne ovat viallisia, kestää tiikerin löytäminen kuvasta huomattavasti kauemmin.
Lue myös:
Tiede
Näin avaruudessa oksennetaan, pestään hampaat ja käydään vessassa: 9 faktaa astronautin elämästä
Astronautin elämään kuuluu työntekoa, mutta myös vapaa-aikaa, eli arjen askareet ovat samoja kuin Maassa. Paitsi että avaruudessa kaikki on painotonta. Minkälaista on elämä avaruudessa?
Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1961 Juri Gagarin vietti kaksi tuntia Maan kiertoradalla. Hän oli ensimmäinen ihminen avaruudessa.
Nyt 65 vuotta myöhemmin avaruuslennot ovat lähes arkipäiväisiä ja ihmisiä elää Kansainvälisellä avaruusasemalla, ISS:llä, jopa useita kuukausia putkeen. Todellisuudessa astronautin elämä on kaikkea muuta kuin arkipäiväistä, sillä henki on vähintäänkin laukaisussa ja Maahan palaamisessa vaarassa eikä avaruus anna armoa – se on ihmiselle hyvin vihamielinen paikka.
Listafriikki tutustuu nyt astronautin elämään ja luvassa on hauskoja faktoja siitä, miten hommat Kansainvälisellä avaruusasemalla tehdään. Tällä listalla käytän selvyyden vuoksi kaikista avaruuteen matkaavista henkilöistä nimitystä astronautti, vaikka kiinalaiset avaruuslentäjät ovat taikonautteja ja venäläiset kosmonautteja. Ja onhan meillä myös sisunautti Timothy Kopra.
Avaruudessa ei kannata katsoa nyyhkyleffoja
Kuten jo alussa mainittiin, niin astronautin elämään kuuluu myös vapaa-aikaa. Se vietetään lukien (ISS:lle on kertynyt jo melko mittava kirjasto), perheen kanssa jutustellen tai Maata katsellen. Avaruusasemalla katsellaan myös leffoja, jopa avaruusaiheisia sellaisia. Jos elokuvat saavat herkästi liikuttumaan kyyneliin saakka, kannattaa leffailta ehkä jättää väliin. Tai ainakin on syytä pitää nenäliina kädessä.
”Ja et avaruudessa ei pysty itkemään, Painottomuudessa kyynel ei lähdekään vierimään”. Näin laulaa Anssi Kela Levoton tyttö -kappaleessaan. Se ei aivan täysin pidä paikkaansa, sillä tokihan avaruudessakin pystyy itkemään ja kyyneliä muodostuu. Ongelma on se, että nuo pienet kyynelpisarat eivät lähde vierimään vaan jäävät silmään; siinä Kela siis osui oikeaan.
Tämän on demonstroinut kanadalainen astronautti Chris Hadfield, joka on tullut kuuluisaksi hauskoista, mutta informatiivisista videoistaan, joissa kerrotaan minkälaista astronautin elämä avaruudessa oikeasti on. Näitä videoita on tälläkin listalla useampia.
Erikoinen ympäristö vaatii erikoisia ratkaisuja myös henkilökohtaiseen siistiytymiseen
Yllä olevalla videolla koko planeetan suosikkiastronautti Hadfield kertoo hampaiden pesusta avaruudessa. Siinä tarvitaan hieman vettä ja syötävää hammastahnaa, joten pitkälti hammaskaluston puhdistus sujuu samalla tavalla kuin omassa kylpyhuoneessa. Ehkä hauskinta näin katsojalle on hammasharjan kasteleminen vesikuplalla.
Hadfield on myös kertonut miten kynsien leikkaaminenkin on normaalia tarkempaa puuhaa. Yksikään kynnenpalanen ei saa karata, koska ne leijailevat miehistön silmiin tai joku vetäisee niitä vahingossa nenäänsä. Tai mikä pahinta: tunkeutuvat tietokoneisiin. Manikyyri on suoritettava ilmanvaihtoaukon päällä, jolloin leikatut kynnet jäävät ilmaa sisäänsä vetävän kanavan suojaritilään. Siitä ne on sitten helppo imuroida.
Kun avaruusasemalla vietetään jopa useita kuukausia putkeen, vaativat hiukset jossain vaiheessa lyhentämistä. Sama juttu kuin kynsien kanssa: hiukset on kerättävä talteen. Se onnistuu tavallisella hiustenleikkuukoneella, johon on yhdistetty imuri.
Hiusten peseminen onnistuu sekin, joskaan varsinaisesta syväpuhdistuksesta ei kannata uneksia. Pesussa käytetään pieni määrä vettä – josta osa leijuu tiehensä – sekä shampoota, jota ei tarvitse huuhdella. Tästä voit katsoa videon, jolla yhdysvaltalainen astronautti Karen Nyberg pesee pitkät hiuksensa.
Suihku on täysin tuntematon sana avaruusasemalla majailevan astronautin elämässä. Kroppa pestään erityisellä nesteellä, jossa on saippuaa ja vettä sekaisin. Sitä puristetaan pussista ulos yksi kupla, jota sitten levitetään ympäri kehoa (video). Pesuainetta ei tarvitse huuhtoa, mikä helpottaa elämää huomattavasti.
Miten avaruudessa oksennetaan?
Pahoinvointi on avaruudessa väistämättömästi edessä. Suurin osa astronauteista voi erittäin huonosti pian avaruuteen mentyään. Niin hienoa kuin painottomuudessa leijuminen onkin, laittaa se kirjaimellisesti pään sekaisin.
Kuten tiedämme, on korvassa kuuloreseptorien lisäksi tasapainoreseptoreja. Koska korvan rakenteissa liikkuva neste (kuten kaikki muutkin ihmiskehon sisäiset nesteet) on painottomassa tilassa, eivät sisäkorvan asentoreseptorit erota suuntia. Sekavuus johtaa äärimmäiseen matkapahoinvointiin ja astronautit voivat oksentaa päiväkausia ennen kuin elimistö tottuu uuteen ympäristöön.
Ja sitten se oksentaminen. Jos kyyneliä on hankala metsästää painottomassa avaruuskapselissa, on tilanne sama muillakin kehon eritteillä. Kaikki oksennus on saatava viimeistä pisaraa myöten talteen, sillä vapaasti leijaillessaan ne voivat olla turvallisuusriski. Niinpä astronauteilla on erityisiä oksennuspusseja: niissä on mukana suun alueen pyyhkimiseen tarkoitettu liina, joka työnnetään pussiin sisällön kanssa, minkä jälkeen pussi suljetaan tiiviisti ja heitetään roskiin.
Lue myös: 10 yllättävää faktaa historian ensimmäisestä kuukävelystä
Entäs se vessassa käyminen?
Vessassa käyminen on sellainen yksittäinen asia, josta astronauteilta kysellään ehdottomasti eniten. Tämä on ihan ymmärrettävää, sillä kaikki leijuu eikä viemäröintiä ole.
Kansainvälisellä avaruusasemalla on kaksi vessaa, joissa ei tietenkään ole juoksevaa vettä. Virtsa kerätään voimakkaan imurin avulla säiliöön, josta se menee suoraan käsiteltäväksi. Vesi on kallisarvoista tavaraa, sillä kaikkea juomavettä ei ole mahdollista kuljettaa Maasta avaruuteen. Vettä säännöstellään ja kierrätetään: avaruusaseman järjestelmä kerää kaiken virtsan, hien, kyyneleet, hiusten pesuun käytetyn veden sekä hengityksen mukana syntyvän kosteuden, ja puhdistaa sen juomavedeksi.
Numero kakkosella käydään pöntöllä, jolle ei varsinaisesti istuta (koska istuminen ei onnistu painottomuudessa). Imuri vetäisee ulosteen pussiin, joka putoaa säiliöön. Asioimisen jälkeen vaihdetaan aina uusi pussi valmiiksi seuraavalle kävijälle. Videolla vessaa esittelee italialainen astronautti Samantha Cristoforetti.
Kansainvälisellä avaruusasemalla koettiin vuoden 2020 lokakuussa historiallinen ja kauan odotettu hetki, kun uuden miehistön mukana saapui myös uusi, 23 miljoonan dollarin hintalapun omaava vessa. Merkittävää tuosta vessasta tekee se, että se on suunniteltu nimenomaan naisen anatomialle. Vanhoissa vessoissa virtsaaminen ja ulostaminen on jaettu kahdeksi erilliseksi toimitukseksi ja kummatkin jäätteet on kerättävä omiin säiliöihinsä. Tämä on aiheuttanut ongelmia nimenomaan naisille, ja vuosien mittaan naisastronautit ovat jakaneet toisilleen vinkkejä siitä, miten vessassa kannattaa toimia. Täysin uudenlaisen vessan avulla ISS:llä ollaan päästy tasa-arvoisempaan aikaan tässäkin suhteessa.
Eteenpäin on siis tultu paljon niistä ajoista, kun yhdysvaltalainen Sally Ride matkusti avaruuteen vuonna 1983 NASA:n ensimmäisenä naisastronauttina (häntä olivat avaruudessa edeltäneet venäläiset Valentina Tereshkova ja Svetlana Savitskaya). Insinöörit kysyivät tuolloin Rideltä, että olisiko 100 tamponia sopiva määrä viikon mittaisen avaruuskomennuksen ajaksi. Saattaa nipin napin riittää…
Nukkuminenkin on omanlaisensa operaatio
Avaruudessa ei nukkuminenkaan ole yksinkertaista. Eiväthän astronautit voi vain pistää silmiään kiinni ja lähteä leijumaan vapaasti – tai voisivat varmaan periaatteessa, mutta käytännössä sellaiseen liittyy loukkaantumisvaara ja toisaalta riski aluksen vahingoittumiselle.
Astronautin elämässä nukkumaan meneminen on prosessi. Avaruusmakuupussi ei ole mikä tahansa kaupasta ostettu makuupussi, vaan sen on osaltaan tarkoitus pitää nukkuja paikallaan. Makuupussissa on käsille reiät, jotta raajat saavat leijua vapaasti, ja se on kiinnitetty erityiseen, pehmustettuun kapseliin; nukkumapaikkoja ISS:llä on kuusi. Tyynyjä avaruusasemalla ei ole, sillä painottomuudessa niskaa ei tarvitse tukea.
Unimaski on astronauteille välttämätön, sillä auringonnousu tapahtuu noin 90 minuutin välein eli 16 kertaa vuorokaudessa. Kaikelta valolta maskikaan ei kuitenkaan suojaa, sillä astronautit voivat silmät suljettuina kokea omituisia välähdyksiä, joita jotkut kutsuvat ”silmämunien ilotulitukseksi”. Ne ovat kosmisia säteitä, jotka vähät välittävät kiinni olevista silmäluomista tai astronautin unenlaadusta.
Treeniä, treeniä
Avaruudessa oleskelu ja työskentely vaatii ihmisen kehosta veronsa. Luuntiheys alenee kaksi prosenttia kuukaudessa, jos asialle ei tee mitään. Siksipä astronautin elämään avaruudessa kuuluu joka päivä kaksi tuntia treenaamista. Avaruusasemalla voi totisesti tuntea itsensä maailman vahvimmaksi, sillä parisataa kiloa rautaa ei painottomuudessa tunnu missään. Kuntoiluvälineet on siis suunniteltu nimenomaan avaruuteen.
Luiden lisäksi on syytä pitää huoli lihaksista, sillä ihmisen leijuessa painottomana jää lihastyö vähäiseksi. Kansainvälisellä avaruusasemalla on muun muassa juoksumatto ja kuntopyörä, joihin astronautit köyttävät itsensä valjailla kiinni. Painojen sijaan käytössä on vastuksella toimivia laitteita, jolla onnistuvat niin kyykkääminen, maastaveto kuin penkkipunnerruskin. Jumpan voi tehdä vaikka pää kohti lattiaa, sillä painottomuudessa suunnalla ei ole mitään väliä.
Pyykkipäivät ja tiskaaminen skipataan
Said goodbye to Progress 72 today to make room for 73P showing up on Wednesday. Caught this shot of it during reentry. It looked like a big firework that lasted minutes – flickering, sparking, and pulsing with brightness before it faded into the darkness. pic.twitter.com/Pfs98eTKPp
— Nick Hague (@AstroHague) July 29, 2019
Pyykkiä avaruudessa ei pestä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö vaatteita vaihdettaisi. Vaihtoväli kuitenkin venyy tavallista pidemmäksi ja esimerkiksi samoja hikisiä treenivaatteita pidetään viikkoja putkeen – ne saa vaihtaa vasta, kun on aivan pakko. Kun vaatekerta on käytetty loppuun, otetaan pakkauksesta uusi setti ja likaiset heitetään pyykkikoriin. Tuon astian sisältö ei oikeastaan koskaan päädy uusiokäyttöön, vaan sisältö päästetään avaruuteen.
Älä huolestu, likapyykki ei jää kiertoradalle pyörimään, sillä se lähetetään kohti Maan ilmakehää, johon saapuessaan astronauttien sukat ja t-paidat palavat tuhkaksi. Kaikkea ei hävitetä luonnollisella räjähdyksellä, sillä osa roskista lähetetään rahtilennoilla takaisin Maahan. Yhdysvaltalainen astronautti Nick Hague onnistui vuonna 2019 kuvamaan hetken (yllä oleva twiitti), jossa roskat, vaatteet ja ihmisten jätökset katosivat pimeyteen suurena ilotulituksena.
Tiskaamisestakaan avaruusasemalla ei tarvitse murehtia, sillä astioita ei ole. Kaikki ruoka on pusseissa, jotka leikataan omilla saksilla auki. Jos saksiin tulee pussin sisällöstä sotkua, nuolaisee astronautti ne puhtaaksi; siksikin leikkurit ovat henkilökohtaiset. Vedellä ei siis liiaksi pelata, ja juominen tehdään pillillä. Kahviakin avaruusasemalla on tarjolla, joskaan sitä ei perinteisellä keittimellä valmisteta. Aseman kuumavesiautomaatista vettä johdetaan kahviainekset sisältävään pussiin, josta se imetään niin ikään pillillä.
Pehmolelut ovat muutakin kuin söpöjä
Toukokuussa 2020 tehtiin historiaa, kun astronautit Bob Behnken ja Doug Hurley lennätettiin Kansainväliselle avaruusasemalle ensimmäisinä ihmisinä yksityisen avaruusyhtiö SpaceX:n Falcon 9 -kantoraketilla.
Mukana oli myös Tremor, paljetein koristeltu leludinosaurus, joka oli astronauttien mukana avaruusasemalle toukokuun 31. päivänä telakoituneessa Crew Dragon Endeavour -miehistökapselissa. Kimalteleva Tremor valikoitui matkaajaksi, koska Behnkenin ja Hurleyn pojat ovat dinosaurusfaneja. Lelusta oli suoritettu demokraattinen äänestys.
Mutta on Kansainväliselle avaruusasemalle matkannut vuosien mittaan muitakin leluja esimerkiksi ensimmäisellä kuukävelyllä mukana olleen Buzz Aldrinin mukaan nimetty, ja Toy Story -animaatioelokuvista tuttu, Buzz Lightyear. Lelut ovat hauska tapa saada lapset kiinnostumaan avaruuslennoista, mutta niillä on myös merkittävä rooli avaruusasemalle suuntaavilla lennoilla. Pieni roikkumaan laitettu pehmolelu paljastaa astronauteille sen hetken, kun he ovat saavuttaneet painottomuuden.
Mitä jos avaruudessa kutittaa nenää?
Miksi nenää alkaa aina silloin kutittaa, kun sen raapiminen ei onnistu? On vaikea kuvitella hankalampaa tilannetta nenän kutiamiselle kuin avaruuskävely eli EVA (engl. Extravehicular activity). Avaruuskävely on kaikkea muuta kuin rentouttava kävelyretki, sillä sisätiloista ei poistuta ihan vain huvin vuoksi.
Avaruuskävely on harhaanjohtavasta nimestään huolimatta työtehtävä, jonka aikana yleensä huolletaan itse avaruusasemaa tai jotain satelliittia. Tehtävien ajaksi ylle vedetään miljoonia maksava avaruuspuku, joka suojaa kantajaansa tappavalta ympäristöltä: paineelta, säteilyltä, kylmyydeltä ja kuumuudelta.
Mutta kun nenää kutittaa, niin sitä kutittaa. Oli sitten kotona sohvalla tai avaruudessa. Astronauteilla on muutama kikka, joilla oloa voi helpottaa. Kypärän sisällä on vaahtomuovista valmistettu palikka, jolla astronautit tukkivat nenänsä tasatakseen painetta. Niin kutsutussa Valsalvan manööverissä puhalletaan nenästä ilmaa ulos noin 15 sekunnin ajan. Tuo väline on oiva apu myös kutinan helpottamiseen. Myös kypärän mikrofoni on hätätilanteessa sopivasti nenän ulottuvilla.
Joskus astronautit kiinnittävät kypärän sisäpuolelle palan tarranauhaa, johon nenää on kätevä rapsuttaa ja joka on pehmeää sientä huomattavasti tehokkaampi apuväline.
Tarranauha on avaruudessa muutenkin kovassa käytössä, minkä olet ehkä pistänyt videoilta merkille. Sen avulla tavarat pysyvät paikallaan olivat ne sitten hyllyllä tai taskussa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa, että mikä on maailman myrkyllisin käärme. Samalla otimme selvää siitä, mikä on maailman vaarallisin käärme, sillä nämä kaksi eivät suinkaan ole sama käärmelaji.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Mikä on maailman myrkyllisin käärme?
Australian keskiosissa elävä aavikkotaipaani (Oxyuranus microlepidotus) on maailman myrkyllisin käärme. Se on myös yksi maailman myrkyllisimmistä eläimistä yhdessä nuolimyrkkysammakoiden ja kuutiomeduusojen kanssa.
Reilun parin metrin mittaiseksi kasvavan aavikkotaipaanin yksi purema sisältää vain joitakin kymmeniä milligrammoja myrkkyjä – parhaimmillaankin noin 100 mg – mikä on muihin myrkkykäärmeisiin verrattuna pieni määrä. Sen myrkky on kuitenkin moninkertaisesti vahvempaa ja yhdessä puraisussa on tarpeeksi myrkkyä tappamaan 100 aikuista miestä. Pistos on tappavan tehokas myrkkycocktail, joka lamauttaa niin hermoston kuin lihaksetkin – sydän mukaan lukien. Verimyrkyt estävät verta hyytymästä ja tuhoavat verisuonten seinämiä. Hoitamaton purema johtaa varmaan kuolemaan.
Maailman vaarallisin tai tappavin käärme aavikkotaipaani ei kuitenkaan ole, sillä se on hyvin arka ja puolustautumisen sijaan se valitsee paljon mieluummin pakenemisen. Koska tämä harvinainen käärme elää hyvin syrjäisellä seudulla, ei luonnollisia kohtaamisia ihmisten kanssa juurikaan tule. Useimmiten aavikkotaipaanin puremaksi joutuvat matelijoiden tutkijat eli herpetologit tai sitten ne, joilla on maailman myrkyllisin käärme lemmikkinä, minkä järkevyydestä voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Näissä molemmissa skenaarioissa on kuitenkin onni onnettomuudessa: tappavan myrkkyannoksen saaneilla pureman uhreilla on ollut mahdollisuus saada vastamyrkkyä hyvin nopeasti. Koska näin myrkyllisen eläimen kanssa tekemisissä olevilla on luonnollisesti vastamyrkkyä käden ulottuvilla.
Mikä on maailman vaarallisin käärme?
Maailman vaarallisimman käärmeen titteli ei ole mikään yksiselitteinen jaettava. Jos maailman myrkyllisin käärme ei ole vaarallisin, niin mikä sitten? Moni asiantuntija kääntää katseensa pyramidikyyhyn (Echis carinatus). Tutkijoiden arvioiden mukaan pyramidikyyt tappavat vuosittain enemmän ihmisiä kuin muut käärmelajit yhteensä.
Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Intian niemimaalla luonnonvaraisena elävän pyramidikyyn myrkky ei kuitenkaan ole erityisen tappavaa, sillä vain alle 10 prosenttia sen pureman uhreista menehtyy hoitamattomana. Tämän käärmeen vaarallisuus piilee siis laadun sijaan määrässä: äärimmäisen aggressiivinen pyramidikyy ei turhaan patsastele uhkaavassa hyökkäysasennossa, vaan se puree yllättäen, nopeasti ja usein.
Lue myös:
Tiede
Miten penis vapautetaan turvallisesti vetoketjun välistä? 10 erikoista tieteellistä tutkimusta – osa 2
Usein kummalliseltakin kuulostava tutkimus on jollakin tavalla merkittävä, mutta kuten tälläkin listalla saamme todeta: ei aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkimukset olisi kiinnostavia – päin vastoin.
Tieteentekijät ympäri maailman yrittävät joka päivä ratkaista ongelmia ja tutkia asioita, jotta ymmärtäisimme ympäröivää maailmaamme paremmin. Mutta tämän listan kymmenen tutkimusta herättävät lähinnä kysymyksen: Miksi? No, kysymykseen saadaan kohta vastaus.
Esimerkiksi jos olet miettinyt pääsi puhki sitä, voiko ulosteesta tehty veitsi toimia, niin kohta piinaa päättyy ja saat tietää vastauksen. Listafriikki keräsi vuosien varrelta eriskummallisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat ainakin sen, että ikinä ei voi tietää tai oppia liikaa!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi eriskummallista tutkimusta voit lukea tästä:
Torakka välttää zombiksi muuttumisen karatepotkulla
Vanderbiltin yliopiston biologien tutkimuskohteena on pitkään ollut sokeritorakka ja sen verivihollinen: julma saalistaja Ampulex compressa –loispistiäinen. Ensin nämä loispistiäiset halvaannuttavat torakan ja pistävät sitten suoraan sen aivoihin myrkyllisiä neurotoksiineja, jotka lamauttavat hyönteisen hermoston.
Torakasta tulee zombimainen orja, josta loispistiäinen ensin imee verta, ja sen jälkeen ohjailee sitä tuntosarvista kiinni pitäen täysin oman mielensä mukaan. Pistiäinen munii munansakin torakan päälle, jotta jälkeläisillä on heti syntyessään ravintoa nenän edessä.
Ken Catanian johtama tutkimusryhmä kuvasi vuonna 2018 pistiäisten ja torakoiden välisiä kohtaamisia nähdäkseen, mitä hyökkäysvaiheessa tarkalleen ottaen tapahtuu. Moninkertaisesti hidastettu tallenne paljasti tutkijoille jotain odottamatonta: torakasta kuoriutui uhattuna kunnon karateka. Noin puolessa yhteenotoista torakka pääsi karkuun potkaisemalla loispistiäistä päähän.
Ne torakat, jotka onnistuivat karkottamaan hyökkääjän, olivat useimmiten vanhempia yksilöitä. Joten hyönteismaailman herra Miyagit säästyivät varmalta kuolemalta iän tuoman kokemuksen ansiosta. Danielit sen sijaan päätyivät zombeiksi, potkivat ne miten kovasti tahansa.
Toimiiko ulosteesta tehty veitsi?
Inuiittien kansanperinteessä on tarina miehestä, joka valmisti omasta jäätyneestä ulosteestaan veitsen. Mies teroitti puukon syljellään, ja käytti sen jälkeen välinettä koiran tappamiseen ja paloitteluun. Luista hän teki reen, jonka kanssa hän katosi erämaan pimeyteen kaivettuaan ensin itsensä ulos lumesta ja jäästä käyttäen hommaan samaista veistä.
Siitä lähtien, kun antropologit ensimmäisen kerran 1990-luvulla tulivat tietoisiksi tästä tarinasta, joka kertojien mukaan on tositapahtuma, on se jostain syystä aiheuttanut suurta kiehtomusta akateemisissa piireissä.
Ohiolaisen Kent Staten yliopiston tutkijat päättivät vuonna 2019 ottaa härkää sarvista kiinni ja selvittää, olisiko kyseisen välineen valmistaminen mahdollista.
Metin Eren, joka oli aikoinaan kiinnostunut antropologiasta inuiittimiehen uskomattoman tarinan ansiosta, omaksui reiluksi viikoksi inuiittien proteiinipitoisen ruokavalion. Ulostenäytteitä kerättiin pitkin viikkoa ja materiaalista muovailtiin veitsiä joko käsin tai muotteja käyttämällä, minkä jälkeen veitset upotettiin kuivajäähän, jotta niistä tuli mahdollisimman kylmiä ja kovia.
Sitten koitti tutkimuksen jännittävin vaihe: Pystyykö ulosteesta valmistetulla veitsellä leikkaamaan eläimen nahkaa tai jänteitä? No ei pystynyt. Veitset rupesivat vain sulamaan ja jättivät pelkkiä rantuja muuten vahingoittumattomina säilyneisiin vuotiin. Koe tehtiin myös perinteistä länsimaalaista ruokavaliota noudattavan tutkijan ulosteilla, mutta tulokset olivat yhtä surkeat.
Miten vapauttaa penis turvallisesti vetoketjun välistä?
Sekaisin Marista on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut komedia, jossa Ben Stillerin esittämälle hahmolle käy teini-ikäisenä köpelösti. Hän vetää housujensa vetoketjun kiinni sen verran huolimattomasti ja vauhdilla, että vetskarin hampaiden väliin jää ikävästi jotain sinne kuulumatonta.
Kyseisenlainen tapaturma ei ole vain elokuvaa, vaan näin voi käydä ja on käynyt ilmeisen monesti, sillä newdelhiläisen Charak Palikan sairaalan lääkäri Satish Chandra Mishra paljasti intialaisessa lastenlääketieteeseen erikoistuneessa julkaisussa ”turvallisen ja kivuttoman tavan vapauttaa penis vetoketjun välistä”.
Mishra oli tutkinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että operaatioon aiemmin käytetyt välineet – luu- tai sivuleikkurit – usein vain pahensivat tilannetta, ja joissakin tapauksissa ympärileikkaus on ollut ainoa vaihtoehto tukalan tilanteen ratkaisussa.
Mishra esittää artikkelissaan esinahan vapauttamiseen ”nopean, yksinkertaisen ja ei-traumaattisen” tavan, jossa vetoketjua puristetaan sivusuunnassa pihdeillä. Toivon sydämeni pohjasta, että kenenkään ei tarvitse pistää tätä neuvoa käytäntöön!
Onko Loch Nessin hirviö olemassa?
Tutkijat joutuvat jatkuvasti kamppailemaan rahoituksesta, mikä johtaa valitettavasti siihen, että mediaseksikkäät aiheet saavat julkisuutta ja sen avulla tukirahoja helpommin.
Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat onnistuivat vuonna 2018 nerokkaalla tavalla kiertämään tätä typerää systeemiä. Geneetikko Neil Gemmelin johtama tutkijaryhmä halusi selvittää jonkun vesistön kaiken eliöstön. Se tapahtuu ottamalla kohteesta eri aikoina satoja näytteitä ja analysoimalla niistä kaiken perintöaineksen.
Gemmel otti työryhmineen kohteeksi Skotlannissa sijaitsevan Loch Nessin järven, jota on tutun tarinan mukaan yli tuhannen vuoden ajan asuttanut pelottava ja mystinen merihirviö. Tutkimusta markkinoitiin ajatuksella, että nyt selvitetään, löytyykö järvestä merkkejä hirviöstä.
Näytteissä ei kuitenkaan ollut yhdenkään matelijan DNA:ta. Loch Nessissä ei myöskään havaittu jättiläissampia tai haita, mutta ankeriaita sitäkin enemmän; jokaisessa yli 250 näytteessä oli ankeriaan perintöainesta.
Gemmel on kertonut, että saapuessaan tutkimuskohteeseen ryhmä sai kuulla kahdesta edellisenä päivänä tehdystä silminnäkijähavainnosta, joten he olivat rientäneet ensimmäisenä ottamaan näytteet havaintopaikalta. Mutta ei jälkeäkään hirviöstä.
Gemmel on saanut tutkimukselleen paljon näkyvyyttä ja myöntää avoimesti käyttäneensä Loch Nessin hirviötä täysin surutta hyväkseen, sillä yhden vesialueen koko eliöstön selvittäminen ei aiheena ehkä muuten niin kiinnosta suurta yleisöä. Hän on kertonut haastattelussa, että ei missään vaiheessa tokikaan ole uskonut merihirviön olemassaoloon, mutta sanoi samaan hengenvetoon, että ”eikö olisi aivan mieletöntä, jos olisin väärässä”.
Miksi Godzilla kasvaa jokaisen elokuvan myötä?
Dartmouth College -yliopiston antropologian professorin Nathaniel Dominyn johdolla vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin fiktiivisen elokuvahirviö Godzillan kasvutahtia.
Kun Godzilla ensimmäisen kerran 1950-luvulla näyttäytyi valkokankaalla, oli sillä mittaa huimat 50 metriä. Vuoden 2019 elokuvassa Godzilla oli jo 120 metriä pitkä. Aikamoinen kasvupyrähdys siis.
Tutkimuksessa pohdittiin useampia mahdollisia syitä kasvupyrähdyksen takana, sillä vuosien mittaan hirviö on vaikuttanut kasvavan lähes jokaisen elokuvan myötä. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että Godzillan koko on verrannollinen ihmisten yleismaailmalliseen ahdistukseen. Likainen politiikkapeli, ympäristön tila ja ihmisten henkilökohtaiset ongelmat pitävät stressitason jatkuvasti tapissaan – ja samalla siis Godzillan kasvamassa. Godzilla on metafora ihmiskunnan yhteisille ongelmille, kuten ilmastonmuutokselle ja terrorismille.
Kun hirviö on välillä ollut suurempi ja taas pienempi, ovat vaihtelut olleet tutkijoiden mukaan hyvin selitettävissä maailman silloisella tilalla. Koko on korreloinut havaittavissa määrin myös sen kanssa, miten paljon Yhdysvaltain puolustusvoimat ovat käyttäneet rahaa joukkojensa vahvistamiseen.
Minkähän kokoinen vuoden 2026 Godzilla olisi!?
Lue myös:
Tiede
Mikä on paras tapa kävellä kahvikupin kanssa läikyttämättä juomaa? 10 erikoista tieteellistä tutkimusta – osa 1
Tieteentekijät ympäri maailman yrittävät joka päivä ratkaista ongelmia ja tutkia asioita, jotta ymmärtäisimme ympäröivää maailmaamme paremmin. Mutta tämän listan kymmenen tutkimusta herättävät lähinnä kysymyksen: Miksi? No, kysymykseen saadaan kohta vastaus.
Useimmiten kummalliselta kuulostava tutkimus onkin jollakin tavalla merkittävä, mutta kuten tälläkin listalla saamme todeta: ei aina. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tutkimukset olisi kiinnostavia, päin vastoin.
Esimerkiksi jos olet miettinyt pääsi puhki sitä, onko uiminen hankalampaa siirapissa vai vedessä, niin kohta piinaa päättyy ja saat tietää vastauksen. Listafriikki keräsi vuosien varrelta eriskummallisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat ainakin sen, että ikinä ei voi tietää tai oppia liikaa!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset erikoiset tutkimukset ovat luvassa huomenna.
Onko naisilla kiima-aika?
Yleisen käsityksen mukaan naaraspuolisilla ihmisillä, toisin kuin useimmilla nisäkkäillä, ei enää ole niin sanottua kiima-aikaa. New Mexicon yliopiston tutkijat halusivat kuitenkin laittaa tämän teorian testiin ja ottivat tutkimuskohteekseen sylitanssijat.
Evoluutiopsykologi Geoffrey Millerin johtama tutkijaryhmä värväsi kokeeseen 18 ammattilaista, joiden tuli 60 päivän ajalta kirjata tarkasti ylös kuukautiskiertonsa vaiheet, tekemänsä työvuorot ja saatujen tippien määrä.
Vuonna 2007 Evolution and Human Behaviour -lehdessä julkaistu tutkimus totesi, että kuukautiskierron vaiheella tosiaankin oli merkitystä tippien saamiseen. Kuukautisten aikana tippiä tuli viiden tunnin työvuoron aikana keskimäärin 185 dollaria, juuri ennen niiden alkamista juomarahaa kertyi 260 dollaria ja ovulaation aikana (eli silloin, kun munasolu irtoaa ja todennäköisyys tulla raskaaksi on suurin) irtosi tippiä 335 dollaria.
Tutkijoiden mukaan tämä oli ”ensimmäinen selvä todiste siitä, että modernilla naisella tosiaankin on kiima-aika, jolla on suuri evolutiivinen ja myös kansantaloudellinen merkitys”.
Wasabi on loistava palovaroitin
Wasabi eli maustekrassi on tärkeä japanilaisen keittiön maustekasvi, jonka varren polttava maku on tuttu kaikille oikeaa wasabia syöneille. Limakalvoja ärsyttävät öljyt saavat tulisuutensa isotiosyanaateista, joiden aiheuttama polte on kuitenkin melko lyhytaikainen.
Japanilaisen Shigan yliopiston lääketieteen tutkijat yhdessä hajuvesivalmistaja Seemsin kanssa valmistivat wasabista vuonna 2008 jotain aivan muuta kuin sushia. Apulaisprofessori Makoto Imai kehitti työryhmänsä kanssa palovaroittimen, joka savua havaitessaan suihkuttaa ilmaan isotiosyanaatteja eli synteettistä wasabin tuoksua.
Nyt varmasti herää kysymys, että miksi. No siksi, että korvia särkevä palovaroittimen ääni on täysin turha, jos henkilö on kovin huonokuuloinen tai täysin kuuro.
Tutkijat testasivat myös muita kasveja, kuten laventelia ja piparminttua, mutta mikään muu ei osoittautunut yhtä tehokkaaksi herättäjäksi kuin wasabi. Yhtä lukuunottamatta kaikki 14 kokeeseen osallistunutta, joista kuuroja oli neljä, heräsi kahden minuutin sisällä pistävään wasabin tuoksuun.
Se yksi, joka nukkui sikeästi voimakkaasta hajusta huolimatta, kärsi tukkoisesta nenästä.
Miten spagetin saa katkaistua kahteen osaan?
Kun spagetin päistä ottaa kiinni ja alkaa taivuttaa sitä poikki, ei se katkea ikinä kahtena palana. Keskeltä napsahtaa irti yleisimmin yksi pieni pala, joskus parikin. Mutta miksi?
Ranskalaisfyysikot selvittivät mysteerin syyn vuonna 2005 julkaisemassaan tutkimuksessa. Kun kuivaa spagettia taivuttaa, katkeaa se ensiksi paikasta, jossa se on kaikkein kaareutunein. Katkeamisen synnyttämä voima lähettää aaltoja spagettia pitkin, mikä sitten aiheuttaa toisen tai useamman katkeamisen.
Massachusetts Institute of Technology -yliopiston professorin Jörn Dunkelin soveltavan matematiikan kurssilla vuonna 2018 olleet opiskelijat eivät kuitenkaan tyytyneet toteamukseen, että spagettia ei voisi katkaista kahteen osaan, vaan halusivat löytää tavan onnistua puolittamisessa.
Ja hupsis, kyllähän se onnistui.
Spagettia pitää vain yksinkertaisesti kiertää lähes 360 astetta, ja sitten hitaasti taittaa, jolloin se napsahtaa nätisti kahtia. Barilla-merkkisellä spagetilla tehdyn tutkimuksen tulos on merkityksellinen esimerkiksi hiilinanoputkien ja solujen tukirangan mikrotubulusten parissa työskenteleville. Kannattaa kokeilla itse!
Listafriikki testasi ja katkaisi kotilaboratoriossaan noin kolmekymmentä spagettia, ja lopputulos oli hyvin yksiselitteinen: spagetin paloja tulee löytymään ympäri keittiötä vielä kesälläkin.
Onko siirapissa hankalampi uida kuin vedessä?
Onko siirapissa hankalampi uida kuin vedessä? Onpas hölmö kysymys. Täytyykö sitä muka oikeasti tutkia, kun vastaus tuntuu niin äärettömän selvältä. Mutta tiede ei turvaudu olettamuksiin, joten kysymykseen on saatava luotettava vastaus.
Minnesotan yliopiston kemiantekniikan professori Edward Cussler ja hänen opiskelijansa Brian Gettelfinger alkoivat vuonna 2004 suunnittelemaan massiiviset järjestelyt vaativaa koetta. Gettelfingeriä tämä yksinkertaiselta vaikuttava dilemma oli mietityttänyt jo pitkään; hän oli kilpauimari, joka oli täpärästi menettänyt kisapaikan samaisena vuotena järjestettyihin Ateenan kesäolympialaisiin. Ei ihme, että mielessä pyöri tällaisia omituisuuksia.
Tutkimuksen hankalimmaksi vaiheeksi osoittautui lupien hakeminen: kaksikko tarvitsi kokeeseensa 22 hyväksyntää eri viranomaisilta, sillä yleisen uima-altaan täyttäminen paksulla guarkumilla, jota käytetään ruoan sakeuttamisaineena, ei ollutkaan aivan läpihuutojuttu.
Helpoin vaihe tutkimuksessa oli osallistujien löytäminen. Ilmeisesti räkää muistuttavassa aineessa uiminen on monen salainen haave.
Kuusitoista koehenkilöä kävi uimassa niin vedessä kuin guarkumissa, ja yllättävää kyllä, kierrosajoissa ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Syyksi todettiin se, että vaikka vettä tuplaten paksumpi guarkumi aiheuttaa uimarille enemmän vastusta, auttaa se toisaalta lisäämään eteenpäin kohdistuvaa liikevoimaa, kun uimari työntää kädellä tiheämpää nestettä vastaan.
Vedessä ja siirapissa uiminen on siis yhtä helppoa. Tai vaikeaa.
Mikä on paras tapa kävellä kahvikupin kanssa läikyttämättä juomaa?
Jokainen meistä on varmasti joskus kävellessään läikyttänyt mukistaan kahvia lattialle ja rinnuksille.
Korean Minjok Leadership Academy -sisäoppilaitoksessa opiskellut Han Ji-won oli lukioikäinen, kun hän vuonna 2016 tutki kahvin läikyttämistä äärimmäisellä hartaudella ja monella erilaisella koeasetelmalla.
Hanin tutkimuksessa vertailtiin erilaisia astioita ja kävelytyylejä optimaaliseen ja ennenkaikkea siistiin kahvikupin kanssa kulkemiseen. Achievement in the Life Sciences -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa käytetään erittäin monimutkaista kieltä, tieteellisiä termejä ja perusteellisia diagrammeja selitettäessä fysiikkaa kahvin läikkymisen takana.
Työlään ja monivaiheisen kokeen jälkeen Han tuli siihen tulokseen, että kupista on syytä pitää kiinni sen suuaukon ympäriltä. Ja se kävelytyyli? Kahvia läikkyy kaikkein vähiten silloin, jos kulkee takaperin.
Han kuitenkin mainitsee artikkelissaan, että takaperin kävelyyn liittyy muita uhkia, kuten työpaikalla kollegaan törmääminen tai ulkona kiveen kompastuminen, jotka kummatkin johtavat eittämättä kahvin läikkymiseen.
Lue myös:
-
Tiede1 viikko sittenMiksi veren näkeminen pyörryttää? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 1
-
Yleistieto3 päivää sitten
Oletko sinä tilastojen valossa keskimääräinen kesäkuun lapsi? 8 mielenkiintoista faktaa kesäkuusta
-
Tiede1 viikko sitten
Miksi suussa maistuu metalliselta ennen oksentamista?? 10 ihmiskehon omituista reaktiota – osa 2
-
Viihde7 päivää sitten
Top 10 ylivoimaiset urheilijat, joiden vuoksi lajien sääntöjä jouduttiin muuttamaan – osa 1
Heini Wilander
02.04.2021 at 16:02
Kiitos tästä loistavasta artikkelista Marko Ollonqvist. Olin aivan äimänkäkenä kun luin sitä. Olen satoja kertoja laittanut veden microon lämpiämään ja broccoli+jokin muu ruoka sen kanssa, esin just riisi. ja kuivettunut patonki, ei kuitenkaan tullut mössöksi, mutta pehmeni. Ai, apua. Kiitos tuhannesti. Ihan ihmettelinkin, miksi sain äkkinäisen ripulin tuon broccoli-sieni-riisi-sössön jälkeen. Fy fan.
Marko Ollonqvist
02.04.2021 at 16:43
Moikka Heini,
Ja kiitos kertakaikkisen ihanasta palautteesta 🙂
Tuossa tuli itsekin listaa kirjoittaessa niin sanotusti haukottua henkeä hämmennyksestä. Vastaan tuli monia asioita, joita on itsekin tullut tehtyä väärin nimenomaan ruoan lämmityksessä, ja listan kirjoittamisen jälkeen näitä samoja virheitä ei tule varmastikaan enää toistettua. Kaikkein shokeeraavinta oli se, millaisia seurauksia ruoan vääränlainen lämmitys voi oikeasti aiheuttaa.
Oikein mukavaa kevään jatkoa sinulle, Heini, ja mennään näillä ohjeilla tuon ”kokkauspuolen” osalta eteenpäin!