Tiede
10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
Seuraavassa Listafriikki käsittelee 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin – monista erinäisistä syistä johtuen.
Uskoakseni moni meistä tiedostaa sen, ettei mikroaaltouunia tulisi koskaan laittaa tyhjänä käyntiin. Ongelmana on katsokaas se, että tyhjänä ollessaan mikron sisällä ei ole mitään elementtiä, joka imisi mikroaallot, ja siten koko mikro saattaa päätyä käyttökelvottomaan kuntoon.
Maailmassa on monia asioita, joita ei itse asiassa saisi laittaa lainkaan mikroon.
Esimerkiksi kiinalaisen ravintolan ruoat tulevat usein laatikossa, jossa on eräänlaiset kantokahvat ja nämä kantokahvat sisältävät lähes poikkeuksetta metallia. Kun mikrouunin laittaa päälle, alkaa tuo metalli kipinöimään ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla tulipalo.
Mikroon ei tulisi myöskään laittaa pesusientä, sillä toisin kuin monet olettavat, mikrouuni ei suinkaan tapa siinä olevia kaikkia bakteereita, vaan ainoastaan niistä ne heikoimmat.
Listaa asioista, joita ei siis kannata laittaa mikroon, voisi jatkaa lähestulkoon loputtomiin, mutta nyt me keskitymme ruokiin (myös nesteisiin), joita ei kannata laittaa mikroaaltouuniin, ja uskallanpa melkein luvata, että edessä on teistä monille todellisia yllätyksiä.
Sen pidemmittä puheitta, siirrytään tästä Listafriikin listan pariin.
Vesi
Onko sinulla koskaan niin sanotusti laiskuuttasi käynyt mielessä, että lämmittäisit veden esimerkiksi teetä tai kahvia varten vedenkeittimen tai kahvinkeittimen sijaan mikroaaltouunissa? Jos on, niin toivottavasti et ole kuitenkaan lähtenyt sitä tekemään – tai et tee niin ainakaan enää jatkossa tämän listan luettuasi – sillä kyseessä on melkoisen huono idea.
Tämä tuorein listamme asioista, joita sinun ei tulisi koskaan laittaa mikroaaltouuniin aloitetaan siis vedellä ja vesilasilla, sillä seuraukset tällaisesta toiminnasta voivat olla todella pahat. Ja olet oikeassa – vesi ei varsinaisesti ole ruokaa, mutta se mahtuu ehdottomasti tälle listalle, koska se on meille ihmisille elintärkeää.
Mutta mitä sitten voi tapahtua, kun olet laittanut vesilasin tai vesimukin mikrouuniin ja otat sieltä lämpöisenä höyryävän kupillisen ulos?
Koska vesimukissa ei ole mitään, joka hajottaisi mikroaaltouunista tulevan energian, se ylikuumenee. Vesi ei varsinaisesti kiehu, koska mikroaaltouunissa vesi ei pääse kuplimaan niin sanotussa tasaisessa astiassa, mutta se on tulikuumaa. Kun sitten otat tämän vesimukin ulos mikrosta, lisäten sinne esimerkiksi sokeria tai laittamalla sinne teepussin, se saa veden välittömästi kuplimaan eli kiehumaan. Ja koska neste laajenee muuttuessaan kaasuksi, vesi saattaa ikään kuin räjähtää ulos – vieläpä suoraan ylöspäin eli mahdollisesti suoraan kasvojasi kohti – aiheuttaen pahoja palovammoja.
Yksi tapa estää tätä tapahtumasta on laittaa esimerkiksi puinen tikku mukiin ennen kuin laitat veden mikrouuniin; tällöin vesi pääsee kiehumaan jo mikrossa ollessaan.
Riisi
Vuonna 2015 yksi suomalainen söi keskiarvolta kalenterivuoden aikana 5,3 kiloa riisiä, mikä oli lähes yhtä paljon kuin suomalainen söi vuoden aikana keskiarvolta kotimaista kauraa. Riisi on siis keskeinen osa suomalaisten syömiä ruokia. Sitä saattaa jäädä usein myös ruuan jälkeen ylimääräistä, jolloin se laitetaan jääkaappiin. Sieltä se laitetaan sitten seuraavana päivänä mikrouuniin lämpenemään ja syödään samaa ruokaa toisena perättäisenä päivänä.
Näin ei kuitenkaan kannattaisi välttämättä riisin suhteen toimia, vaan se kannattaisi annostella niin, ettei sitä jää jäljelle seuraavalle päivälle tai vaihtoehtoisesti pitää huoli siitä, että sen kanssa toimitaan oikein. Mutta miksi tämä sitten on tärkeää?
Siksi, että riisi sisältää usein Bacillus cereus -bakteerin itiöitä, jotka eivät välttämättä kuole keittoprosessin aikana.
Useimmiten tämän edellä mainitun bakteerin itiöiden selviytyminen johtuu siitä, että riisistä valmistetun ruoan jälkikäsittely on epäonnistunut. Toisin sanoen riisi on jätetty liian pitkäksi aikaa huoneenlämpöön jäähtymään ja siirretty liian myöhään jääkaappiin. Tällöin nämä itiöt ovat saattaneet ehtiä muuttumaan konkreettisesti Bacillus cereus -bakteeriksi ja sen seurauksena edessä saattaa olla ruokamyrkytys.
Edellä mainitusta johtuen olisi tärkeää, ettei riisi ole sen keittämisen jälkeen tuntia kauempaa huoneenlämmössä. Tärkeää on myös se, että riisi lämpenee tasaisesti ja todella kuumaksi, kun se laitetaan mikroaaltouuniin. Riisi tulisi myös heittää roskikseen 24 tuntia sen keittämisen jälkeen ja sitä ei tulisi koskaan lämmittää uudelleen yhtä kertaa enempää.
Kananmuna
Raa’an kananmunan keittäminen mikroaaltouunissa saattaa tuntua esimerkiksi kovan kiireen keskellä hyvältä idealta, kun aikaa ei ole hukattavaksi ja siten kananmunan keittäminen kattilassa, liedellä, veisi liian paljon aikaa.
Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin todella huono suunnitelma, jota ei voi suositella kenellekään – ellei sitä sitten ehdoin tahdoin halua elää riskirajoilla. Tämä johtuu siitä, että mikroaaltouunin korkeat lämpötilat johtavat suurella todennäköisyydellä siihen, että kananmunan sisään kehittyy höyryä. Kun tuo höyry ei pääse pakenemaan minnekään, aiheuttaa se lähes varmasti kananmunan räjähtämisen.
Jos olet tällaisessa edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa, hyvässä lykyssä kananmuna räjähtää jo mikroaaltouunissa ollessaan, jättäen taakseen vain melkoisen ikävän sotkun. Pahimmassa tapauksessa se räjähtää kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun olet ottanut kananmunan mikroaaltouunista pois, ja sen ympäri ämpäri leviävän kananmunasotkun lisäksi edessäsi saattaa olla sairaalareissu palovammojen seurauksena. Kaiken kukkuraksi tämä jälkimmäinen skenaario on paljon todennäköisempi, sillä useimmiten kananmuna räjähtää muutama minuutti sen jälkeen, kun se on otettu ulos mikrouunista.
Eikä siinä vielä suinkaan kaikki: mikäli olet esimerkiksi edellisenä päivänä keittänyt kananmunan kattilassa ja päätät sitten lämmittää sen myöhemmin mikroaaltouunissa – joko kuorineen päivineen tai ilman kuoria – tällöin seurauksena saattaa olla niin ikään kananmunan räjähtäminen.
Tämä sama ongelma pätee myös siemenien ja pähkinöiden kanssa, mutta niiden kohdalla seuraukset eivät ole välttämättä ihan niin dramaattiset.
Ylijääneet perunat
Aivan kuten riisin kohdalla, myös peruna kuljettaa meidät bakteerien pariin – joskin tällä kertaa kyse on Clostridium botulinum -bakteerista, joka aiheuttaa niin ikään ihmiskehossa myrkytystilan.
Kuvitellaan siis tilanne, jossa olet keittänyt perunoita. Olet nauttinut esimerkiksi lounaan tai illallisen, mutta ruokailun jälkeen toteat, että kaikkia perunoita ei tullut syötyä. Tämän huomattuasi päätät hyödyntää perunat seuraavan päivän aterioinnin yhteydessä eli laitat ne jääkaappiin. Et laita niitä kuitenkaan heti jääkaappiin, vaan vasta hieman myöhemmin. Tällaisen toiminnan seurauksena Clostridium botulinum -itiöt, jotka eivät välttämättä ole kaikki kuolleet keittoprosessin aikana, saattavat kehittyä kyseiseksi bakteeriksi. Ja sitten, kun laitat perunat seuraavana päivänä mikroon, siellä tarjolla oleva lämpö ei riitä tappamaan bakteeria.
Meidän suomalaisten makuun ovat myös foliomytyssä paistetut perunat, eikö totta?!
Valitettavasti myös tässä kokkaustavassa edessäsi saattaa häämöttää ruokamyrkytys, sillä nämä Clostridium botulinum -bakteerin itiöt saattavat selviytyä niin ikään tällaisessa valmistusprosessissa. Aterioinnin jälkeen myttyjä jäi ylimääräisiä ja päätät laittaa ne jääkaappiin folion sisällä. Kun samaan aikaan folio estää hapen pääsyn mytyn sisään, soppa on niin sanotusti valmis. Tämän voit kuitenkin välttää sillä, että valmistusprosessin jälkeen siirrät perunat pois folion sisältä – ennen siis jääkaappiin säilömistä – jolloin ne saavat happea ja itiöiden kehittyminen varsinaiseksi Clostridium botulinum -bakteeriksi jää toteutumatta.
Tässä kohtaa tämä muuttuukin sitten melkoiseksi kauhutarinaksi, sillä tämä edellä moneen otteeseen mainittu bakteeri saattaa johtaa botulismiin, joka on kyseisen bakteerin kehittämästä hermomyrkystä johtuva todella vakava ruokamyrkytys, joka saattaa hoitamattomana johtaa esimerkiksi halvaantumiseen, kuten erään kanadalaismiehen kohdalla kävi, tai jopa kuolemaan.
Prosessoitu liha
Oletko koskaan lämmittänyt mikroaaltouunissa esimerkiksi hot dogin, pekonia, makkaraa tai jotain muuta prosessoitua lihaa?
Edellä mainitut prosessoidut lihat ovat sellaisia, ettei elimistösi – etenkään se verisuonisto – juurikaan pidä niistä. Ne aiheuttavat pitkässä juoksussa esimerkiksi verisuonisairauksia, muun muassa kohonneen kolesterolin muodossa.
Tässä ei ole kuitenkaan tarkoitus estää ketään syömästä prosessoitua lihaa, vaan jälleen kerran varoittaa siitä mikroaaltouunista tällaisten lihojen lämmittämiseen. On nimittäin niin, että prosessoitu liha johtaa mikrouunissa ollessaan hapettuneeseen kolesteroliin (COP), joka on tutkimusten mukaan haitallisempaa ihmiselle kuin niin sanottu tavallinen kolesteroli.
COP saattaa pitkässä juoksussa johtaa jopa vakaviin sydän- ja verisuonitauteihin, tai ainakin kohottaa riskiä, sillä se aiheuttaa muun muassa verisuonien plakkeutumista ja muita terveysongelmia. Lisäksi COP:n kerrotaan aiheuttavan myös muun muassa ummetusta eli toisin sanoen vatsaongelmia.
Mikäli siis päätät syödä prosessoitua lihaa, valitse tällaisen ruoan kokkaamiseen jatkossa sen pikavalinnan eli mikroaaltouunin sijaan ihan ehta, aito ja oikea uuni.
Pakastettu liha
Lihan pakastaminen on varsin yleinen tapa suomalaisten keskuudessa, eikä siinä ole itsessään yhtikäs mitään väärää. Vaan miten on sitten asian laita, kun se liha halutaan ottaa sieltä pakkasesta, sulattaa ja tarjoilla vielä samana päivänä esimerkiksi lounaan tai illallisen muodossa?
Lihan sulattaminen mikroaaltouunissa on toki kohtalaisen yleistä, mutta se ei välttämättä ole ihan se kaikkein fiksuin tapa tämän sulatusprosessin läpivientiin. Toki kyse on äärimmäisen nopeasta ja tehokkaasta tavasta, mutta samaan aikaan jäätyneen lihan sulattamiseen mikrossa liittyy omat riskinsä.
Mmllaisia nämä riskit sitten oikein ovat?
No todettakoon nyt ihan ensimmäisenä, että lihan sulattaminen mikrouunissa ei ole lopulta niin yksinkertaista ja nopeaa kuin voisi kuvitella, vaan se saattaa olla jopa yllättävän aikaavievää puuhaa. Liha pitäisi saada sulatettua tasaisesti, mutta koska se on usein melko paksua, on tästä asiasta hieman haastava varmistua.
Ja myös se varsinainen suurempi ongelma osuu tähän samaan edellä mainittuun seikkaan eli lihan tasaiseen lämmittämiseen: on nimittäin niin, että mikäli lihaa ei saada lämmitettyä tasaisesti, se mahdollistaa bakteerien kasvamisen ja leviämisen lihassa, minkä seuraukset voivat taasen olla melko ikävät.
Kaikkein paras vaihtoehto lihan sulattamiseen onkin iskeä se ”mötikkä” pakastimesta sinne jääkaapin puolelle ja antaa sen sulaa siellä kaikessa rauhassa yön yli.
Parsakaali
Mikäli perheessäsi syödään parsakaalia, on se suurella todennäköisyydellä yksi yleisimmin mikroaaltouuniin päätyvistä vihanneksista. Vaikka parsakaali ei varmastikaan ole ihan jokaisen suomalaisen makuun, kyseessä on erittäin terveellinen vihannes, joka voi ehkäistä monien vakavien sairauksien syntymistä, kuten esimerkiksi joidenkin syöpämuotojen ja sydänsairauksien.
Jatkossa kannattaa kuitenkin harkita tarkasti sitä parsakaalin lämmittämistä siellä mikrouunissa, sillä kyseisellä lämmitysmuodolla juuri esimerkiksi ne erilaisia vakavia sairauksia ehkäisevät ravintoaineet saattavat jäädä saamatta – tai ainakin niiden määrät vähenevät.
Journal of the Science of Food and Agriculture julkaisi nimittäin vuonna 2003 tutkimuksen, jonka mukaan parsakaalin lämmittäminen mikrossa tuhoaa huomattavasti enemmän niitä positiivisia ainesosia kuin muut tämän vihanneksen valmistustavat. Kaikkein optimaalisin vaihtoehto on parsakaalin hellävarainen höyryttäminen, jolloin saat siitä paljon enemmän irti.
Chili
Niin hauskalta kuin se saattaa kuulostaakin, chili ei ole vihannes, vaan se luokitellaan marjaksi. Meillä suomalaisilla saattaa olla hieman erilainen käsitys marjoista, mutta näin se nyt vain on, että chilit eivät kuulu vihannes-kategoriaan.
Kuten me kaikki varmasti varsin hyvin tiedämme, chili on parhaimmillaan, tai pahimmillaan, todella tulinen marja (ei, tähän chilin kuvailuun marjana ei yksinkertaisesti totu, mutta niillä mennään, mitä on annettu). Ja jos sitten chilin menee epähuomiossa, tai tarkoituksellisesti, laittamaan mikroaaltouuniin, kannattaa varautua hikeen ja kyyneleihin – onneksi sentään ei vereen, ainakaan toivottavasti.
Chilistä tekee tulisen kemiallinen yhdiste nimeltään kapsaisiini. Kun chilin laittaa mikrouuniin, tuota edellä mainittua kapsaisiinia vapautuu melkoinen määrä mikroaaltouunin sisälle. Ja, kun sitä sitten avaa sen mikrouunin luukun, tuo kapsaisiini vapautuu ilmaan ja sitä kautta suoraan esimerkiksi kasvoillesi sekä silmiisi; lopputuloksena on melkoisen epämukavat oltavat, sillä eihän sitä turhaan kehoiteta chilin leikkaamisen jälkeen välttämään kosketusta limakalvoille.
Homman nimi on siis se, että kaikki muut keinot chilin lämmittämiseen ovat paljon viisaampia kuin mikrossa lämmittäminen.
Leipä
Nostakaa kaikki sellaiset yksilöt käsi pystyyn, jotka eivät ole koskaan lämmittäneet leipää mikrossa… Jotenkin uskallan arvailla, että siellä näyttöpäätteiden tai mobiililaitteiden ääressä ei noussut kovinkaan montaa kättä pystyyn – kenties ei yhden ainutta.
Tässä kohtaa moni saattaakin sitten hämmästellä, että miksi ihmeessä sitä leipää ei nyt sitten tulisi laittaa lämpiämään sinne mikrouuniin.
Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, miten mikroaaltouunin säteet vaikuttavat leivän koostumukseen eli mitä toisin sanoen leivälle tapahtuu siellä mikrossa. Leipä muuttuu mikrossa lämmittäessä väljähtäneeksi mössöksi, vain reippaan kymmenen sekunnin lämmittämisen jälkeen, mikä nyt ei ole varmasti kenenkään mielestä se parhaalta kuulostava yhdistelmä leivästä puhuttaessa.
Kaiken kukkuraksi leivän saa jopa palamaan mikrossa, mikäli sen jättää sinne liian pitkäksi aikaa.
Jos sinä et syystä tai toisesta omista paahdinta, siinä tapauksessa kannattaa harkita vakavasti uunin laittamista päälle, sillä vaikka se on selkeästi mikroaaltouunia hitaampi prosessi leivän lämmittämiseen, on se ehdottomasti sen arvoista. Toki sen leivän lämmittämiseen mikrossa kohtalaisin tuloksin löytyy niin ikään keinoja, mutta paljon helpommalla pääset sen uunin kanssa.
Ja älkääs nyt vielä hätäilkö mihinkään, sillä tähän leivän kanssa samaan kategoriaan pääsee myös pizza. Kyllä, onhan se ihan syötävää mikroaaltouunissa lämmittämisen jälkeen, mutta ei se kyllä ole missään nimessä enää parhaimmillaan. Selkeästi parempi vaihtoehto on esimerkiksi pizzan syöminen kylmänä, mutta mikäli nimenomaan lämmin pizza on se sinun juttusi, niin ei muuta kuin tässäkin tapauksessa sitä uunia lämpenemään.
Maidonkorvike & rintamaito
Mikroaaltouuni saattaa olla monelle vanhemmalle se paras mahdollinen ystävä, sillä siellä ruoat saa kiireisen arjen keskellä lämmitettyä kaikkein nopeimmin, vaikkakaan lopputulos ei ole se paras mahdollinen; suosittelemme kuitenkin muistamaan nämä kaikki aiemmin esitellyt listan kohdat, ettei se arki muutu entistä ongelmallisemmaksi.
Mutta miten on sitten rintamaidon tai maidonkorvikkeen laita eli voisiko ne laittaa niin ikään sinne mikrouuniin lämpenemään, jolloin ne vastaisivat paremmin sitä suoraan rinnasta tulevaa maitoa?
Tottahan toki sinne mikroon voi laittaa myös nämä kaksi eri versiota vauvan tärkeimmästä ravinnosta, mutta rintamaidon ja maidonkorvikkeen lämmittämisen kanssa tulee olla todella tarkkana, kun käytössä on mikro. Ongelmana on nimittäin siinä, että tutkimusten mukaan mikro lämmittää todella herkästi maidon ja/tai korvikkeen epätasaisesti. Sen seurauksena maito/maitokorvike saattaa sisältää niin sanottuja kuumia pisteitä, jotka taas ovat omiaan polttamaan vauvan suun ja kurkun.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA suositteleekin, että mikrouunissa lämmittämisen jälkeen maitoa/maitokorviketta tulee ensiksi sekoittaa, antaa sen seistä 30 sekuntia ja sen jälkeen vielä varmistaa sen tasainen lämpö maistamalla sitä itse, ennen kuin sitä annetaan vauvalle.
Lue myös, mistä kirjoitimme vuosi sitten:
Vedenalaiset kaupungit: 10 tosielämän Atlantista
🤷♂️ Miten moni fakta sinulle tuli näistä listan kohdista täytenä yllätyksenä, ja oletko itse toiminut näiden ohjeiden vastaisesti? Kommentoi aihetta alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme!
Tiede
Alpeilla kohoavan Matterhornin huippu onkin afrikkalainen: 10 huippufaktaa vuorista ja vuoristoista – osa 2
Vuoristot ovat meille suomalaisille lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, mutta noin 15 prosentille maapallon väestöstä ne ovat koti. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.
Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset vuorifaktat voit lukea tästä:
10 huippufaktaa vuorista ja vuoristoista – osa 1
Vuoristoja on kiittäminen myös ruoasta
Ruokakaupassa asioidessa tulee harvoin mietittyä, että mistä mikäkin ruoka-aine on kotoisin; siis alunperin. Tokihan moni varmasti tarkistaa, ovatko tomaatit kotimaisia, ovatko perunat läheiseltä tilalta ja kuinka kaukaa omenat on kauppaan kuljetettu.
Maailman 20 tärkeimmästä ruokakasvista kuusi on lähtöisin vuoristoista. Vuorilla kotoperäisinä eläneitä kasveja on jalostettu pitkälle, joten nykyiset lajikkeet eroavat valtavasti alkuperäisistä. Mutta vuoria on kiittäminen jo edellä mainituista perunoista, tomaateista ja omenasta, sekä maissista, durrasta ja ohrasta.
Ainutlaatuista ja monimuotoista vuoristoluontoa
Maapallolla on alueita, joita kutsutaan luonnon monimuotoisuuden keskuksiksi – biodiversity hotspot. Näillä alueilla lajimonimuotoisuus on poikkeuksellisen suuri ja niillä elää paljon sellaisia lajeja, joita ei esiinny missään muualla maailmassa. Siksikin näitä keskuksia on äärimmäisen tärkeää suojella, sillä jos niiltä katoaa lajistoa, tarkoittaa se eliölajin katoamista koko maailmasta.
Sademetsät ja koralliriutat ovat ehkä tunnetuimpia hotspoteja, mutta YK:n mukaan puolet maapallon monimuotoisuuden keskuksista sijaitsee vuoristoissa. Otetaan esimerkiksi Kapkaupungin liepeillä, Etelä-Afrikassa, sijaitseva reilun kilometrin korkuinen Pöytävuori. Reilun 50 neliökilometrin alueella elää enemmän kotoperäisiä kasvilajeja kuin koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Kestävän turismin puolesta
Vuoristoiset alueet suosittuja matkailukohteita, mutta mielessä on tietenkin pidettävä, että kyse on jonkun kodista. Vuosittain joulukuun 11. päivänä vietetään YK:n kansainvälistä vuoristopäivää. ja viime vuosina tuon päivän teemat ovat suunnanneet katseita tulevaisuuteen.
Esimerkiksi vuonna 2021 kansainvälisen vuoristopäivän teema oli kestävä turismi. Vaikka vierailijat eivät aina ole positiivinen juttu kaikkine lieveilmiöineen, on turismi tärkeä elinkeino sadoille miljoonille vuoristojen asukkaille sekä myös merkittävä tulovirta ympäristönsuojelulle.
Itse asiassa noin 15-20 prosenttia kaikesta maailmanlaajuisesta turismista kohdistuu vuoristoseuduille. Vuoristoissa elävät yhteisöt ovat usein vähävaraisia, joten turismi on nykypäivänä niille elinehto. Samaan aikaan on pakko kehittää erilaisia kestäviä ratkaisuja, jota tasapaino luontokohteiden suojelun ja tärkeän turismin välillä säilyy.
Vuoden 2024 joulukuussa kansainvälistä vuoristopäivää vietetään jälleen tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt halutaan kannustaa nuoria kehittämään vuoristojen elämää: sekä paikallisten että turismin näkökulmasta. Luonnonsuojeluun, maatalouteen ja matkailuun haetaan innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia, moderneja ratkaisuja.
Kahden mantereen Matterhorn
Vaikka amatöörin silmille monet vuoret näyttävät kuvissa aivan samanlaisilta eikä niitä ole helppo erottaa toisistaan, on Sveitsissä kohoava Matterhorn helppo tunnistaa. Liekö syynä Toblerone-suklaa!?
Matterhornin pyramidin mallisen huipun seinämät ovat mielenkiintoisesti kohti kutakin neljää pääilmansuuntaa. Seinämiä erottavat neljä terävää harjannetta: Furggen, Leone, Zmutt ja Hörnli.
Matterhornin erityisyyttä lisää se, että vuoren huippu on todellisuudessa Afrikasta. Kauan aikaa sitten kaikki se, mikä nyt on Euroopan korkein vuoristo, oli joskus meren pinnan alla. Muinainen Tethysmeri erotti aikoinaan toisistaan pohjoisen Lauraasian mantereen (Pohjois-Amerikka, Euraasia, Grönlanti) ja eteläisen Gondwanan jättimantereen (muun muassa Afrikka, Etelä-Amerikka, Australia ja Etelämanner).
Noin 45 miljoonaa vuotta sitten Afrikan laatta törmäsi Euraasian laattaan, jolloin sekä Alpit että Pyreneiden vuoristo rupesivat muodostumaan.
Matterhorn on merenpinnasta mitattuna 4478 metriä korkea ja ensimmäiset 3400 metriä siitä koostuu pitkälti Tethysmeren pohjan sedimenttikivistä. Matterhornin rinteiltä, kuten muualtakin Alpeilta, voi löytää esimerkiksi simpukoiden fossiileja.
Kun Afrikan litosfäärilaatta iskeytyi hitaasti, mutta voimalla Euraasiaan, puski kovempi gneissi vanhan merenpohjan päälle. Jääkaudet kuluttivat pois suurimman osan kovista kivilajeista, mutta Matterhornin viimeinen vajaa kilometri ennen huippua on afrikkalaista alkuperää. Minkä mantereen vuori Matterhorn siis geologisesti onkaan?
Kaikki kunnia Mount Everestille, mutta…
Ensinnäkin: Mount Everestin huippu ei ole maapallolla se piste, joka on lähimpänä avaruutta. Kyllä, Mt. Everest on merenpinnasta mitattuna 8848 metriä korkea ja täten maailman korkein vuori. Mutta taivas ja tähdet ovat lähempänä, jos niitä kohti kurottaa Ecuadorissa, Andeilla, sijaitsevan Mount Chimborazon huipulta.
Meren pinnasta mitattuna Mount Chimborazo on ”vain” 6268 metriä korkea, eikä tuolla mitalla mahdu sadan maailman korkeimman vuoren joukkoon. Mutta jos lähdetään liikkeelle Maan ytimestä, on Mount Chimborazon huippu yli kaksi kilometriä kauempana lähtöpisteestä kuin Mount Everestin lakipiste.
Tämä hämmentävä fakta selittyy sillä, että maapallo ei ole täysin symmetrinen pallo, vaan se on planeettamme pyörimisliikkeestä johtuen päiväntasaajan kohdalta hieman pullollaan.
Toisekseen: Jos korkeus mitattaisiin merenpinnan sijaan vuoren juurelta, olisi Havaijilla kohoava Mauna Kea (kuvassa) maailman korkein vuori. Sen virallinen korkeus on 4207 metriä eli alle puolet Mt. Everestistä. Mutta tämä uinuva tulivuori lähtee todellisuudessa kohoamaan kaukana merenpinnan alapuolella ja se peittoaa kokonaismitassa Himalajan hallitsijan lähes puolella kilometrillä.
Mauna Kealla on nimittäin mittaa 9323 metriä, mutta veden alla olevia vuorenrinteitähän ei lasketa.
Joten kaikki kunnia maailman korkeimmalle vuorelle, Mount Everestille. Ilman mitään muttia.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa tänään ötököiden maailmaan. Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi valo houkuttelee hyönteisiä?
Teorioita sille, miksi valo houkuttelee hyönteisiä puoleensa, on monia. Tutkijatkaan eivät ole täysin yksimielisiä syystä, mutta yksi suosituimmista teorioista liittyy suunnistamiseen. Hyönteiset käyttävät luonnollisia valonlähteitä, kuten Kuuta ja Aurinkoa, pysyäkseen kärryillä lentosuunnasta.
Pohjoista kohti lentävä yökkönen voi esimerkiksi ajatella pitävänsä Kuun oikealla puolellaan, mutta kun peliin tuleekin joku ulkovalo, hämmentää se hyönteistä melkoisesti. Se voi päätyä kiertämään lamppua loputtomasti, sillä siten se on Kuuksi kuvittelemaansa valoon nähden koko ajan samassa kulmassa. Erityisesti houkuttelee sellainen keinovalo, jossa on ihmissilmälle havaitsematonta ultraviolettivaloa, jota siis on myös auringonvalossa.
Ultraviolettivalo on takana myös toisessa teoriassa, jonka mukaan hyönteinen erehtyy luulemaan lamppua kukaksi. Monet yöperhoset imevät nektaria kukista, joiden tiedetään heijastavan UV-valoa.
Vai voisivatko hyönteiset kenties pitää valoa merkkinä pakoreitistä? Jos hyönteinen tuntee olonsa uhatuksi ja näkee valon, se lentää sitä kohti, koska reitin edessä ei näytä olevan mitään. Pimeässä täytyy myös väistellä puita ja muita esteitä: valossa reitti on selvä ja siksi houkutteleva. Keinovalon keksiminen on siis ollut hyönteisten kannalta pahin mahdollinen asia, sillä ne eivät ole sopeutuneet siihen mitenkään.
Miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?
Ketarat osoittavat kohti taivasta ja hyönteinen on liikkumattomana paikallaan – se on siis heittänyt henkensä. Kaikille varmasti tuttu näky, mutta nyt kysymys kuuluukin, että miksi näin käy. Selityksiä on monia.
Jos hyönteinen päätyy syystä tai toisesta selälleen, pystyy se normaalitilanteessa jalkojaan heiluttelemalla kääntymään oikein päin. Kääntyminen ei kuitenkaan onnistu, jos hyönteinen on heikossa kunnossa tai sen hermosto ei toimi kunnolla; syynä voi olla ruoan- ja vedenpuute tai yksinkertaisesti vanhuus. Niinpä selälleen kaatunut tai tipahtanut hyönteinen jää paikalleen ja kuolee siihen asentoon.
Hyönteismyrkyt vaikuttavat juuri hermostoon ja varsinkin kovakuorisilla hyönteisillä, kuten torakoilla, on vaikeuksia pitää itsensä pystyssä, kun niihin suihkuttaa myrkkyjä. Toisen puolen jalat menettävät hallinnan ensin ja sen johdosta ötökkä kellahtaa kumoon. Myrkyt voivat saada aikaan kouristuksia, joiden aikana hyönteinen sätkii jaloillaan holtittomasti eikä saa raajojaan enää synkkaamaan, jotta voisi kääntyä oikein päin.
Kaikkein yksinkertaisin selitys sille, että kuollut hyönteinen makaa selällään, johtuu painovoimasta. Yläilmoissa, puussa tai seinällä kuollut, ja maahan tippuva hyönteinen päätyy painovoiman vaikutuksesta painavampi puoli eli selkä kohti maata.
Lue myös:
Vaikka meille suomalaisille vuoristot ovat lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.
Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset vuorifaktat ovat luvassa huomenna.
Maailman korkeimmat vuoret sijaitsevat yhdessä vuoristossa
Korkeita vuoria on ympäri maailmaa, mutta on yksi paikka ylitse muiden. Himalaja on erityinen niin vuorten korkeudessa kuin määrässäkin. Maailmassa on 14 kappaletta yli 8000 metrin korkuista vuorta ja ne kaikki sijaitsevat Himalajalla. Himalajan vuoristoryhmään katsotaan kuuluvaksi myös Hinukušin ja Karakoumin vuoristot, joista jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa maailman toiseksi korkein vuori, K2 (kuvassa).
Aika pitkälle pitää korkeimpien vuorten listalla mennä, että päästään pois Aasiasta. Argentiinassa kohoava Aconcagua on korkein huippu Aasian ulkopuolella. Korkeutta Aconcagualla on 6962 metriä ja se on korkeimpien vuorten joukossa sijaluvulla 189.
Korkein vuori, jolle ei ole kiivetty
Vaikka valtaosa maailman korkeimmista huipuista on valloitettu, on yksi niistä suurimmista koskematon. Bhutanissa sijaitseva Gangkhar Puensum on maailman 40. korkein vuori, mutta kukaan ei ainakaan virallisten tietojen mukaan ole käynyt sen huipulla.
Vuonna 1999 japanilainen retkikunta sai Kiinalta luvan kiivetä Gangkhar Puensumin sivuhuipulle, joka joidenkin karttojen mukaan sijaitsee Tiibetin puolella. Tuo sivuhuippukin – Liankang Kangri – kohoaa yli 7,5 kilometriin, mutta Bhutanin puolella oleva 7570 metrin korkuinen Gangkhar Puensum on valloittamatta.
Bhutan on vuodesta 1994 lähtien kieltänyt kaikille yli 6000 metrin korkuisille vuorille kiipeämisen. Syyt ovat lähinnä hengellisiä, sillä Bhutanissa vuoret nähdään pyhinä paikkoina, joissa asuu jumalolentoja ja henkiä. Toisaalta paikalliset olivat tietoisia siitä, minkälaiseen kuntoon Mount Everest on kaiken roskaamisen myötä mennyt ja he painostivat hallitusta säästämään arvokkaan vuoren samalta kohtalolta.
Ennen lain voimaantuloa huipulle kyllä pyrittiin, mutta kaikki yritykset menivät syystä tai toisesta mönkään. Ehkäpä vuorten asukit eivät halunneet rauhaansa häirittävän?
Jotenkin tästä tulee hyvä olo. Maailmassa on vielä paikkoja, joihin ihminen ei pääse sekaamaan!
Maailman vanhin vuoristo
Etelä-Afrikassa ja Eswatinissa sijaitseva Makhonjwan vuoristo, toiselta nimeltään Barberton Greenstone Belt, on tutkijoiden mukaan maailman vanhin vuoristo. Sillä on ikää noin 3,6 miljardia vuotta. Maapallon arvioidaan olevan noin 4,5 miljardin vuoden ikäinen.
Makhonjwan vuoristo kohoaa korkeimmillaan 1800 metriin, joten kyse on melko matalasta vuoristosta. Se on täysin ymmärrettävää, sillä vuosimiljardien aikana korkeimmat huiput ovat kuluneet pois. Vuoristo on kuitenkin ikäänsä nähden säilynyt erityisen hyvin, joten se on tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa maapallon historiaan.
Sieltä on löytynyt vanhimpia kiistattomia merkkejä elämästä, ja vuorten kerrostumia tutkimalla päästäänkin näkemään siihen maailmaan, jossa elämä aikoinaan alkoi kehittymään.
Muutamia vuosia sitten geologit löysivät Makhonjwasta merkkejä ulkoavaruudesta peräisin olevista orgaanisista molekyyleistä. Se on tiedetty jo pitkään, että esimerkiksi metaania ja ehkä jopa aminohappoja esiintyy avaruudessa. Erään teorian mukaan näitä molekyylejä on tullut asteroidien mukana Maahan ja ne ovat edesauttaneet, ehkäpä jopa mahdollistaneet, elämän synnyn tällä planeetalla.
Makhonjwan vuoristosta löytyneessä, noin 3,3 miljardia vuotta vanhassa, vulkaanisessa kiviaineksessa oli tutkijoiden yllätykseksi merkkejä orgaanisista hiilimolekyyleistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Maassa olevista kivistä löytyi konkreettisia todisteita Maan ulkopuolisesta hiilestä.
Mitä salaisuuksia maailman vanhin vuoristo voikaan vielä paljastaa?
Korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee Marsissa
Mount Everest on maapallon korkein vuori, vaikka tähänkin aiheeseen palataan muutamalla vastaväitteellä listan viimeisessä kohdassa. Mutta korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee toisella planeetalla: Marsissa. Olympus Mons on noin kolme kertaa Mt. Everestiä korkeampi.
Olympus Mons on määritelmästä riippuen 22–27 kilometriä korkea ja leveyttä sillä on jopa 700 kilometriä. Tämä sammunut tulivuori on noin Puolan kokoinen. Olympus Mons on niin massiivinen, että jos sen korkeimmalla kohdalla seisoisi, ei tajuaisi olevansa vuoren huipulla, sillä vuoren rinnettä ei erottaisi planeetan kaarevuudesta. Samasta syystä vuorta voi havainnoida vain ylhäältä päin, sillä planeetan pinnalta katsoessa vuorenrinteet painuvat horisontin taakse.
Ihmisten juomavesi tulee vuorilta
Kuten aivan alussa mainittiin, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Mutta yli puolet kaikista maailman ihmisistä saa juomavetensä vuorilta. Esimerkiksi New York, yksi maailman suurimmista kaupungeista, saa vetensä muutaman sadan kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevilta Catskillvuorilta.
Eikä kyse ole ainoastaan juomavedestä, sillä vettä tarvitaan viljelysten kastelemiseen. Tämän lisäksi muun muassa miljoonakaupunki Nairobissa suurin osa sähköstä tuotetaan vesivoimalla, jota saadaan Kenian suurimpaan jokeen, Tanaan, rakennetuista padoista. Tana-joki saa alkunsa Aberdaren vuoristosta.
Myös sellaiset metropolit kuin Rio de Janeiro, Tokio ja Melbourne ovat täysin riippuvaisia vuorilta tulevasta makeasta vedestä.
Ilmastonmuutoksen myötä jokia ruokkivat jäätiköt sulavat, mikä tulee vääjäämättä vaikuttamaan vedensaantiin. Suurin huoli ovat vuorten läheisyydessä ympäri maailmaa asuvat ihmiset, jotka jo nyt tuskailevat veden puutteen vuoksi.
Suurkaupunkeihin löydetään varmasti rahalla ratkaisu, mutta entäs vaikkapa köyhät maanviljelijät Kirgisiassa? Miten he kastelevat viljapeltonsa ja kiinnostaako ketään tarpeeksi?
Lue myös:
Tiede
Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen: 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia – osa 2
Eläimet joutuvat monesti ahtaalle ihmisen toimien vuoksi. Tällä listalla käännetään asetelma kuitenkin toisin päin: eläimet tekevät kiusaa ihmisille – tietämättään, mutta kuitenkin!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen kertaa, kun eläimet totesivat, että nyt on takaisinmaksun aika. Valitettavasti osa näistä onnettomista sattumista on koitunut kummankin osapuolen kohtaloksi, mutta toisinaan lopputulos on lähinnä huvittava.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:
Meduusat ydinvoimalan vaivana
Ydinvoimalat on lähes aina rakennettu veden äärelle. Ne tarvitsevat vettä sähköä tuottavien turbiinien pyörittämiseen, mutta vesi toimii myös reaktorin jäähdyttäjänä. Ylikuumentunut ydinreaktori ei tunnetusti ole hyvä juttu.
Veden läheisyys saattaa kuitenkin aiheuttaa myös ongelmia, sillä vuonna 2013 ruotsalainen Oskarshamnin ydinvoimala jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti, sillä veden sisäänottoputket olivat menneet tukkoon. Syylliseksi osoittautui parvi meduusoja. Kyseessä ei ollut muutaman yksilön kokoontuminen, vaan eläimiä oli tuhansittain.
Ydinvoimalan mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun meduusat ovat tuottaneet ongelmia. Tutkijoiden mukaan se ei myöskään tule olemaan viimeinen kerta, sillä ylikalastuksen ja merien saastumisen seurauksena meduusoilla on vähemmän saalistajia, ja ne pystyvät tehokkaasti valtaamaan vähentyneiltä kaloilta vapautuvan ekosysteemin.
Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen
Kongon demokraattisessa tasavallassa sattui ikävä lento-onnettomuus vuonna 2010, kun kone tuli alas ilman mitään selittävää syytä. Niin ainakin aluksi luultiin. Törmäyksessä menehtyi kaksikymmentä ihmistä ja vain yksi kyydissä ollut selvisi hengissä. Hänellä oli oma näkemyksensä onnettomuuteen johtaneista tapahtumista.
Selviytyjä kertoi, että noin 80 senttimetrin mittainen, salaa koneeseen tuotu krokotiili oli karannut erään matkustajan urheilukassista, mikä oli saanut aikaan valtavan paniikin. Ihmiset olivat paenneet verenhimoista matelijaa pienen lentokoneen etuosaan, mikä oli aiheuttanut epätasapainon ja tippumisen.
Onnettomuustutkijoiden mukaan myös krokotiili selvisi tuhosta hengissä, sillä heillä oli hallussaan videomateriaalia, jossa matelija marssii kylmän rauhallisesti ulos romuttuneesta koneesta.
Häiritty hiukkaskiihdytin
Sveitsissä, CERN-tutkimuskeskuksessa sijaitseva LHC-hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider) on monimutkaisin ja kallein (3,5 miljardia euroa) ihmisen koskaan tieteelle rakentama laite. Se on yhtäaikaa valtavan kokoinen ja äärimmäisen herkkä, joten on selvää, että joskus asiat eivät suju ongelmitta. Vuonna 2008 valmistunut laite on kokenut elinkaarensa aikana kolme eläinten aiheuttamaa käyttökatkosta.
Avaamista seuraavana vuonna laite jouduttiin sammuttamaan, sillä sen yli lentänyt lintu oli tiputtanut patongin kondensaattoriin, joka yhdisti hiukkaskiihdyttimen ulkopuoliseen sähkönsyöttäjään. Patonki aiheutti häiriön jäähdytyslaitteistossa, minkä seurauksena kiihdytin pääsi ylikuumenemaan. Lintu selvisi tapauksesta vahingoittumattomana ja löydettäessä se nautti onnellisena tippunutta lounaspatonkiaan.
Vuonna 2016 hiukkaskiihdytintä piinasivat näädät. Ne eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita kuin piknikille laskeutunut lintu. Alkuvuodesta yksi näätä pureskeli sähkökaapelin säpäleiksi aiheuttaen itselleen kohtalokkaan sätkyn ja laitteen sulkemisen viikon ajaksi.
Myöhemmin toinen epäonninen näätä löysi tiensä hiukkaskiihdyttimen sisään ja osui muuntajaan. Eläimen läpi kulki noin 18 000 volttia, jotka käräyttivät sen niille sijoilleen. Iskun saanut näätä on nähtävillä Rotterdamin luonnontieteellisessä museossa.
Varpusen dominoefekti
Amsterdamissa valmistauduttiin kesällä 2005 rikkomaan Guinnessin maailmanennätys dominopalikoiden kaatamisessa. Useiden viikkojen ajan osallistujat olivat rakentaneet 4,1 miljoonan palan muodostelman, mutta juuri ennen h-hetkeä paikalle lenteli varpunen.
Lintu laskeutui yhden palikan päälle, aiheutti kirjaimellisen dominoefektin ja 23 000 palan kaatumisen. Järjestäjät eivät olleet varpusen tempusta innoissaan, joten he kutsuivat paikalle tuholaistorjujan, joka ampui linnun.
Palikat nostettiin pystyyn, dominojen ketjureaktio kesti kaksi tuntia ja maailmanennätys tuli rikottua. Hollantilaisia ei kuitenkaan kiinnostanut ennätyksen rikkominen, sillä he olivat tyrmistyneitä maassaan uhanalaisen linnun tappamisesta. Pian nettiin aukaistiin surunvalittelusivusto, jonne yli 5000 ihmistä kävi lyhyessä ajassa kirjoittamassa osanottonsa laittoman ampumisen vuoksi menetetylle linnulle. Kyseinen varpunen on muuten täytettynä samassa rotterdamilaisessa museossa kuin hiukkaskiihdyttimessä kärähtänyt näätä.
Puluja vai alkuräjähdys?
Vielä 1900-luvun puolivälissä universumin synnystä oli kaksi kilpailevaa teoriaa. Ensimmäisen mukaan universumi on iankaikkinen, päättymätön ja muuttumaton. Toinen teoria perustui alkuräjähdykseen, jonka mukaan universumi olisi joskus ollut paljon nykyistä pienempi. Teorioita tutkivien ja todistusaineistoa keräävien fyysikoiden työ oli mennä lähes pilalle pulujen takia.
Vuonna 1964 astronomit Robert Wilson ja Arno Penzias yrittivät mitata yötaivaan kirkkautta mikroaaltotunnistimella. Se osoittautui hankalaksi, sillä aina, kun tutkijat osoittavat teleskooppinsa taivaalle, kuului vain tasaista surinaa.
He sulkivat pois kaikki mahdolliset häiriötekijät, mutta outo signaali ei hävinnyt. Sitten he huomasivat pulupariskunnan nukkumassa välineidensä päällä. Wilson ja Penzias olettivat, että laitteiston havaitsema epämääräinen humina johtui pulujen ulosteista.
Linnut otettiin kiinni, lähetettiin 50 kilometrin päässä asuneelle pulujen kasvattajalle ja sitten jätökset putsattiin pois. Mutta ei aikaakaan, kun vapautetut linnut löysivät tiensä rakkaalle teleskoopilleen. Tutkijoiden ja pulujen välinen kamppailu kesti kuukausien ajan, mutta jossain vaiheessa linnut poistettiin lopullisesti kuvioista. Silloin Wilson ja Penzias ymmärsivät, että signaali tuli itseasiassa taivaalta eikä ulosteista.
Joka puolella universumissa on kosmista taustasäteilyä, jonka Wilson ja Penzias havaitsivat ensimmäisinä maailmassa. Se oli tärkeä todiste toisen universumin syntymallin puolesta, sillä juuri alkuräjähdysteoria ennusti taustasäteilyn olemassa olon. Wilsonille ja Penziasille myönnettiin löydöksestä Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1978.
Lue myös:
Tiede
Ruotsin laivasto luuli silakan ”pieruja” venäläisiksi sukellusveneiksi: 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia – osa 1
Yleensä se on ihminen, joka laittaa eläimet ahtaalle omalla toiminnallaan. Tällä listalla käännetään asetelma kuitenkin toisin päin.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen kertaa, kun eläimet totesivat, että nyt on takaisinmaksun aika. Valitettavasti osa näistä onnettomista sattumista on koitunut kummankin osapuolen kohtaloksi, mutta toisinaan lopputulos on lähinnä huvittava.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:
Kotka aiheutti valtavan puhelinlaskun
Vaeltavia arokotkia tutkiva venäläinen luonnonsuojelu- ja tutkimusryhmä ajautui vararikkoon kesällä 2019, kun sen rengastamat linnut lensivät Iraniin.
Tutkijat olivat rengastaneet 13 kotkaa, joiden muuttomatkaa etelään he halusivat seurata. Seurantalaitteen oli tarkoitus lähettää päivittäin neljä tekstiviestiä, joiden sisältämän GPS-datan avulla lintujen vaellusta voitiin seurata hyvinkin tarkasti.
Muutama lintu päätyi kuitenkin lentämään Kazakstanin syrjäseuduille, jossa ei ollut signaaleja välittäviä puhelinmastoja, joten tekstiviestit pääsivät kuukausien aikana kasaantumaan. Tutkijat vastaanottivat suuren määrän viestejä vasta siinä vaiheessa, kun kotkat lokakuussa saapuivat Iraniin.
Iranista lähetetyt viestit olivat kolme kertaa hintavampia kuin Kazakstanissa, joten tutkijoiden jo valmiiksi niukka budjetti koko vuodelle paloi odottamattomalle reitille suunnanneisiin lintuihin. Yhteyttä ei oltu ymmärretty sulkea, sillä kotkien suunnasta ei lähtemättömien viestien vuoksi ollut mitään tietoa.
Puhelinoperaattori Megafon tarjoutui mitätöimään velan, vaikka sosiaalisessa mediassa oli jo aloitettu joukkorahoituskampanja uhanalaisten kotkien tutkimustyön turvaamiseksi. Megafon tarjosi kotkille myös entistä edullisemman liittymäpaketin tulevia reissuja varten.
Diamond-koira ajoi Newtonin hulluuden partaalle
Lemmikit ovat omistajilleen rakkaita perheenjäseniä, mutta ne voivat kuitenkin aiheuttaa myös päänvaivaa. Hyvänä esimerkkinä toimivat englantilainen tiedemies Isaac Newton ja hänen Diamond-koiransa.
Newton työsti 1680-luvulla kiivaasti uutta käsikirjoitustaan, joka piti sisällään muun muassa kuuluisat painovoima- ja liikelait. Kynttilän valossa kirjoittaneen Newtonin seurana oli pomeranian-rotuinen Diamond, joka oli eräänä iltana tavallista vilkkaammalla tuulella ja juoksi päin pöydänjalkaa.
Tärähdyksen seurauksena pöydällä ollut kynttilä kaatui Newtonin papereiden päälle ja poltti ne poroksi. Lähes vuoden työ oli mennyttä, mutta Newton suhtautui tuhoon aluksi yllättävän rauhallisesti. Hän nosti koiransa syliinsä ja sanoi tälle: ”Voi Diamond, Diamond, et tiedäkään minkälaisen koiruuden menit minulle tekemään.”
Papereiden palaminen alkoi kuitenkin painamaan Newtonin mieltä: hän ei löytänyt motivaatiota kaiken uudelleen kirjoittamiseen ja vaipui useiden kuukausien ajaksi masennukseen. Oli hyvin lähellä, että Newton ei olisi koskaan saanut muodostettua painovoimateoriaansa uudelleen, mutta jossain vaiheessa päivä alkoi jälleen paistaa risukasaan.
Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, yksi historian merkittävimmistä tieteellisistä kirjoista, julkaistiin vuonna 1687.
Ruotsin laivasto säikähti silakan pieruja
Itämerellä elettiin 1980-luvulla jännittäviä aikoja. Ruotsin laivaston vedenalaiset mikrofonit olivat havainneet vieraita ääniä omilla merialueillaan. Hallitus oli varma, että kyseessä oli rajoja loukkaavat venäläiset sukellusveneet. Ruotsi ilmaisi huolensa Neuvostoliitolle, mutta äänet eivät kadonneet mihinkään. Sen suurempiin toimiin länsinaapurissa ei ryhdytty, sillä kukaan ei halunnut ylimääräisiä selkkauksia kylmän sodan aikana.
Vuonna 1982 Ruotsi määräsi lukuisia laivaston aluksia, sukellusveneitä ja helikoptereita kokonaiseksi kuukaudeksi etsimään tunnistamatonta vedenalaista kohdetta, mutta turhaan.
Kun Neuvostoliitto vuonna 1991 kaatui, oletettiin Ruotsissa, että sukellusveneet jättäisivät läntisen Itämeren rauhaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Siinä vaiheessa kärsivällisyys loppui ja pääministeri Carl Bildt otti yhteyttä Venäjän presidentti Boris Jeltsiniin esittäen virallisen valituksen laivaston käyttäytymisestä.
Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun ruotsalainen tutkijaryhmä löysi ”sukellusveneiden” äänille syyllisen: silakat, jotka vapauttavat peräaukostaan äänekkäästi ilmaa. Varsinaisesti niitä ei voi kutsua pieruiksi, sillä kaasu on pinnasta nielaistua ilmaa eikä ruoansulatuksen sivutuotetta. Silakoita saalistavat petokalat eivät kuule näitä ääniä, joten niiden on ajateltu olevan nerokas, lajinsisäinen tapa kommunikoida.
Julkisuuteen ei ole koskaan paljastettu, kuinka paljon silakan pierut tulivat Ruotsin puolustusvoimille ja rajavartiostolle yli kymmenen vuoden aikana maksamaan.
Päivänkorennot pysäyttävät liikenteen
Päivänkorennot eli surviaiset ovat hyönteisiä, jotka viettävät suurimman osan elämästään toukkina vedessä. Ne kuoriutuvat ja kehittyvät aikuisiksi, lentäviksi korennoiksi vain yhden asian vuoksi: löytääkseen lisääntymiskumppanin.
Päivänkorennoille on kehittynyt populaation menestymiseen tähtäävä sopeuma, sillä usein ne ajoittavat kuoriutumisen samaan ajankohtaan ja lähtevät lentoon suurissa parvissa; tämä vähentää syödyksi tulemisen mahdollisuutta. Päivänkorentoparvet voivat kasvaa ilmestyskirjamaisiin mittasuhteisiin, sillä suurimmat parvet näkyvät jopa satelliittikuvissa.
Koska valo vetää hyönteisiä puoleensa, voi autolla ajaminen parven lähistöllä olla hengenvaarallista yöaikaan. Vain muutaman senttimetrin mittaiset yksilöt muodostavat kasaantuessaan valtavia kerroksia, jotka tekevät teiden pinnoista jäätäkin liukkaampia. Ylläolevalla videolla on kuvaa korentoparven vuoksi suljetulta sillalta. Tuulilaseja peittäneet ja näkyvyyden estäneet päivänkorennot aiheuttavat vuosittain lukuisia liikenneonnettomuuksia.
Kanadanhanhet pakottivat lentokoneen jokeen
Taivaalla on ruuhkaa. Lennonjohto pystyy monitoroimaan ja estämään lentokoneiden yhteentörmäyksiä, mutta ihmisen rakentamat kulkuneuvot eivät ole ainoita ilmassa liikkuvia asioita.
Lintuja päätyy jatkuvasti lentokoneiden moottoreihin, ja koneille aiheuttamien vahinkojen arvellaan olevan maailmanlaajuisesti miljardin euron luokkaa. Joka vuosi.
Joskus moottoreihin päätyvät linnut aiheuttavat todellisia vaaratilanteita. Yksittäiset linnut harvemmin saavat suurta tuhoa aikaan, mutta vuonna 2009 parvi suuria kanadanhanhia lensi US Airways -lentoyhtiön matkustajakoneen moottoriin ja pakotti lentäjän tekemään hätälaskun Hudson-jokeen New Yorkissa. Kuten monet yhteentörmäykset lintujen kanssa, niin tämäkin onnettomuus sattui pian nousun jälkeen. Sen vuoksi useilla lentokentillä on valoja, kaiuttimia ja jopa istutettuja petolintuja pitämässä parvet etäällä laskeutuvista ja nousevista koneista.
Lue myös:
Tiede
Timanttisade on aurinkokuntamme yleisin sadetyyppi – Top 10 universumin äärimmäiset olosuhteet ja sääilmiöt
Rankkasateita, paahtavaa kuumuutta, hurrikaaneja ja purevia pakkasia. Maapallon monenlaiset sääilmiöt eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna universumin muihin taivaankappaleisiin.
Ehkäpä juuri siksi elämä, sellaisena kuin me sen tiedämme, on kehittynyt juuri Maassa. Toisaalta taas elämä itsessään on muokannut säätä kotiplaneetallamme. Maapallon sääilmiöitä on helppo tutkia ja havainnoida, mutta on uskomatonta, miten paljon myös muiden planeettojen ja kuiden olosuhteista tiedetään. Niitä kun ei vain tarkastella katsomalla ulos ikkunasta.
Tällä kertaa Listafriikki matkaa kanssanne pitkin kotigalaksiamme Linnunrataa. Näihin äärimmäisiin sääilmiöihin tutustumisen jälkeen täytyy kyllä pari kertaa miettiä, ennen kuin valittaa pienestä tuulesta ja tuiskusta!
Ikuinen hurrikaani
Maapallolla hurrikaanit keräävät voimiaan merillä päivien tai parhaimmillaan viikkojen ajan, mutta maakosketuksen jälkeen ne kulkevat vain tunteja. Aurinkokuntamme suurimman planeetan, Jupiterin, kaasumaisella pinnalla on kulkenut Suurena punaisena pilkkuna tunnettu pyörremyrsky ainakin 200 vuotta.
Jupiteria on tutkittu jo 600-luvulta lähtien, ja 1600-luvulla kuuluisa astronomi Cassini kirjoitti Jupiterin ”pysyvästä myrskystä”, jonka ajatellaan viittaavaan tähän planeetan pinnalla selvästi näkyvään täplään. Virallisesti myrskyn havaitsi ensimmäisen kerran tähtitieteen harrastaja Samuel Heinrich Schwabe vuonna 1831.
Hurrikaani kiertää planeetan 14:ssä Jupiterin päivässä ja myrskyn kummallisin ominaisuus on se, että reunoilla tuulet puhaltavat reilut 150 metriä sekunnissa, mutta ydin on suhteellisen tyyni.
Vedystä ja heliumista koostuva hurrikaani pysyy voimissaan, koska Jupiterin pinnalla ei tiettävästi ole mitään kiinteää, joka hidastaisi sen menoa. Jos mitenkään on mahdollista päästä käsiksi teleskooppiin, niin kannattaa suunnata se Jupiteriin, sillä useiden sukupolvien ajan ihmisiä kiehtonut Suuri punainen pilkku saattaa hävitä seuraavien vuosikymmenten aikana. Se on pitkään ollut kutistumaan päin; joskus kolme kertaa Maan kokoinen myrsky voisi nielaista ”enää” kaksi maapalloa.
Kristallisade
Orionin tähdistössä, 1350 valovuoden päässä maapallosta, sijaitsee tuoreehko tähti nimeltään HOPS-68. Meidän oma Aurinkomme on ollut joskus sen kaltainen ja sekin on silloin saanut niskaansa vihreiden kristallien sadekuuroja.
Oliviinikristallit ovat todennäköisesti peräisin syntyvästä tähdestä itsestään, kun sen kaasupurskahdukset syöksevät ainetta avaruuteen. Tähteä ympäröi viileä kaasupilvi, jonka hyvin kylmät olosuhteet saavat oliviinin ripottelemaan takaisin vihreänä jalokivisateena.
Samanlaisia kristalleja on löydetty myös aurinkokuntamme laitamilla syntyneistä komeetoista. Vihreiden jalokivien löytyminen kivisistä kiertolaisista oli aiemmin suuri mysteeri, mutta Spitzer-satelliitin 2000-luvun alussa tekemät havainnot HOPS-68:sta paljastivat niidenkin alkuperää. Aurinko on syntyaikoinaan syössyt tulikuumassa ytimessään syntyneitä kristalleja kaasupilveensä, josta niitä on satanut ja jäätynyt kiinni muihin taivaankappaleisiin.
Lunta syöksevät tulivuoret
Lunta ja jäätä syöksevät tulivuoret, vai pitääkö niitä kutsua lumivuoriksi, ovat tavallaan hyvin samankaltaisia Maan ”perinteisten” tulivuorten kanssa. Ne kohoavat maisemasta ylös, ja purkautuvat syösten nestemäistä sisältöään ympärilleen. Nimestäkin varmasti voi päätellä, että niistä ei tule ulos tulikuumaa magmaa, vaan lunta ja jäätä.
Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä kiertävä kääpiöplaneetta Ceres on esimerkki tällaisesta kryovulkanismista. Ceresissä sijaitsevan yhden ainoan tulivuoren sisällä on veteen sekoittuneena metaania, ammoniakkia ja klooria – samoja aineita siis, joista kääpiöplaneetan kuori koostuu. Purkautumismekanismia ei tiedetä, mutta jostain syystä nestemäinen sisu ryöpsähtää voimalla ulos, usein jähmettyen nopeasti alhaisen lämpötilan vuoksi.
Neptunuksen ja Jupiterin jäisissä kuissa on lumitulivuoria, samoin kuin planeettojen joukosta vuosia sitten pudotetussa Plutossa ja sen Kharon-kuussa. Saturnuksen kiertolaisessa, Enceladuksessa, on havaittu jopa 500 kilometrin korkeuteen nousevia nestepurkauksia.
Tutkijat arvelevat lumitulivuorten olevan hyvinkin yleisiä aurinkokunnassamme ja ohjaamalla satelliitteja purkautuvien nesteiden läpi, voitaisiin saada arvokas katsaus hyytävän kylmien taivaankappaleiden suliin sisuksiin. Mahdollisia elämän merkkejä etsien tietenkin!
Lue myös: Ei jos, vaan kun purkaus tapahtuu: Tässä ovat maailman vaarallisimmat tulivuoret!
Metaanisade
Saturnuksen suurin ja tunnetuin kuu on Titan. Sen arvoitukset pysyivät pitkään piilossa paksun pilviverhon takana, mutta kun sen oranssiin maailmaan päästiin vihdoin vuonna 2004 näkemään, olivat kaikki yllättyneitä.
Titanilla on jokia, järviä ja jäätiköitä. Siellä myös sataa, ja napa-alueiden vuoret ovat lumen peitossa. Kuulostaako siltä, että Titan olisi hyvä paikka ihmisten yhteiskunnan perustamiselle? Sitä on usein pidetty potentiaalisena kohteena.
Titanin pinnalla ei kuitenkaan ole vettä; se olisi joka tapauksessa ikijäässä -180 celsiusasteen lämpötilassa. Kylmyyden ja kovemman paineen ansiosta meille kaasuina tutut metaani, etaani ja propaani virtaavat nestemäisinä muodostaen kemikaalijokia ja -meriä. Kaasumaisista pilvistä metaani sataa maahan ja kiinteässä muodossa metaanilumi peittää napojen lumitulivuoret, jotka aina silloin tällöin sylkevät räjähdysherkkää, nestemäistä ammoniakkia.
Polttoaineita Titanilta siis löytyisi – vaikka millä mitalla – mutta muuten meidän pitäisi odotella vielä kuutisen miljardia vuotta, jotta Aurinko lämmittäisi sitä tarpeeksi ja mahdollistaisi elämän. Toki siinä vaiheessa kuolemaa tekevä tähtemme on jo nielaissut aurinkokunnan kolme ensimmäistä planeettaa sisuksiinsa.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita eksoplaneetalla
Ketun tähdistössä, reilun 64 valovuoden päässä meistä, sijaitsee hyvin Maata muistuttava aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta; kavereiden kesken se tunnetaan nimellä HD 189733b. Se on väriltään sininen ja siellä on havaittu olevan vettä… ja siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Noin Jupiterin kokoisella eksoplaneetalla puhaltavat tappavat tuulet 2 km/s voimakkuudella, mikä on muuten seitsemän kertaa rivakampi vauhti kuin äänen nopeus.
Vaikka joku onneton avaruusmatkailija päätyisi kieppumaan kotoisan näköisen planeetan ikuisiin hirmutuuliin, ei hätää: matka päättyisi lyhyeen, joskin melko karmealla tavalla, koska lämpötila nousee päivisin jopa 1000 celsiusasteeseen. Tuulen ja lämpötilan lisäksi olosuhteet tekee ”haastaviksi” ilmakehässä oleva silikaatti. HD 189733b saa siitä kauniin sinisen värinsä, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että planeetalla sataa vaakasuoraan lasia.
Timanttisade
Jokaikinen lumihiutale on ainutlaatuinen, sanotaan. Mutta miten sitten suu pantaisiin, jos taivaalta alkaisi sataa timantteja? Timanttisade on itseasiassa kaikkein yleisin sadetyyppi meidän aurinkokunnassamme.
Tätä sääilmiötä varten ei tarvi edes kovin kauas matkustaa, avaruuden etäisyyksillä mitattuna. Kaikilla kaasuplaneetoilla, kuten Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, ilmakehässä on jonkun verran metaania, joka koostuu hiilestä ja vedystä.
Salamointi saa aikaan metaanin epätäydellisen palamisen, jonka tuotteena syntyy nokea. Kun noki tippuu alaspäin, kohti kaasuplaneetan kiinteää ydintä, kovettuu se ensin grafiitiksi, ja lopulta kasvavan paineen ja helvetin lieskoja vastaavan lämpötilan vaikutuksesta timanteiksi. Saturnuksessa muodostuu jopa 1000 tonnia timantteja vuodessa. Kaikki hiomattomia.
Jopa sormenpään kokoiset timantit eivät todennäköisesti kestä Jupiterin ja Saturnuksen sisäistä lämpötilaa, ja sulavat hiililammikoiksi, mutta Neptunuksen ja Uranuksen viileämmillä pinnoilla timantit todella ovat ikuisia.
Rikkihapposateet
Venusta ja Maata kutsutaan monesti kaksosplaneetoiksi. Myönnetään, ne ovat lähes samankokoiset, painavat saman verran ja niiden koostumus on hyvin samankaltainen. Mutta kaksoset? Siinä saa termiä kyllä venyttää.
Ihmisen näkökulmasta naapuriplaneettamme voisi yhtä hyvin olla universumin kaukaisimmalla reunalla. Venukselle on lähetetty luotaimia tutkimaan sen pintaa, mutta ne ovat planeetan olosuhteissa kestäneet ehjinä vain joitakin tunteja.
Ensinnäkin Venus on 480 celsiusasteen pintalämpötilallaan planeetoista kuumin, koska sen paksu, enimmäkseen hiilidioksidista koostuva ilmakehä sitoo auringon säteilyä huomattavasti enemmän kuin lähimpänä Aurinkoa kiertävä Merkurius. Venus on loistava esimerkki siitä, mitä kasvihuoneilmiö pahimmillaan voi tarkoittaa. Toisekseen, planeetan pinnalla paine on 90-kertainen Maahan verrattuna, joten silmät ja vähän muutakin putkahtaisivat ulos alta aikayksikön.
Vähän korkeammalla Venuksen ilmakehässä, jossa paine ja lämpötila hellittävät, on vastassa kuitenkin paksut läpinäkymättömät rikkihappopilvet. Ja missä pilviä, siellä sadetta. Venuksessa ei sada jalokiviä, vaan voimakkaasti syövyttävää rikkihappoa. Sateet eivät kuitenkaan koskaan saavuta Venuksen pintaa, koska neste höyrystyy korkean lämpötilan takia.
Ääntä nopeammat tuulet
Neptunuksella voi täysin yllättäen joutua myrskyn vietäväksi, sillä siellä puhaltavat aurinkokuntamme kovimmat tuulet. Voit kuulla tuulen ulvovan, mutta vasta sitten, kun se on jo siepannut sinut mukaansa. Neptunuksen 2300 kilometriä tunnissa puhaltavat myrskyt liikkuvat lähes kaksinkertaisella äänen nopeudella ja välillä ne muodostavat maapallon kokoisia pyörremyrskyjä (jotka kuitenkin katoavat aikanaan, toisin kuin Jupiterin ikuinen hurrikaani).
Neptunusta pantamaisesti kiertävät, metaanikiteistä koostuvat pilvet sekoittuvat tuulen voimasta kaasumaisen vety-helium-pinnan kanssa. Tällöin ilmakehään pääsee pieni määrä metaania, joka imee auringonvalosta pitkät aallonpituudet ja saa planeetan hehkumaan sinisenä.
Marsin lumimyrskyt
Kaikista toiveista ja unelmista huolimatta Marsista ei koskaan löytynyt pieniä vihreitä miehiä, vaikka heitä ehdittiin jo marsilaisiksi nimittämään.
Marsissa on todisteiden mukaan aikoinaan ollut virtaavaa, nestemäistä vettä. Sen nykyinen, ohut ilmakehä ei ole pystynyt estämään vettä haihtumasta, minkä takia sen maaperä onkin kuivaa, aavikkomaista kivikkoa. Välillä koko planeetan pinta peittyy valtavien tornadojen nostattamien pölypilvien alle.
Marsissa on hieman Maata muistuttavat vuodenajat ja kesällä päiväsaikaan siellä voi olla mukavat 20 astetta lämmintä. Yöksi elohopea laskee kuitenkin -70ºC:een, koska ohuen ilmakehänsä takia Mars ei pysty sitomaan auringon lämpöenergiaa. Talvella, ja napojen alueella, pakkasta voi olla napakka -125ºC:tta.
Ilmakehä Marsissa on suurimmaksi osaksi hiilidioksidia, joka vähän alle 80 pakkasasteessa härmistyy (kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi) ja saa aikaan meillekin tutun kuivajään tai hiilihappojään muodostumisen. Kuivajää muodostaa pysyvän ikijään Marsin napojen peitoksi ja siitä syntyvät myös planeetan rajut lumimyrskyt.
Taivaalta sataa kaloja
Olihan meidän oma maapallommekin pakko saada listalle, vaikka sitten loppukevennyksenä. Missään muualla tässä aurinkokunnassa ei voi kokea kalojen satamista taivaalta. Entäs koko universumissa? Siitä Listafriikki ei voi mennä takuuseen, mutta aikamoinen yhteensattumien summa saisi tapahtua, että niin kävisi.
Mutta täälläpä niin voi käydä. Netistä voi löytää oikeita kuvia ja muokattuja kuvia, mutta kalojen ”sataminen” taivaalta on ilmiö, josta on kirjoitettu jo ennen ajan laskumme alkua. Meksikossa ja Hondurasissa on kyliä, joissa vuosittain kovien myrskyjen jälkeen maa on niin täynnä kaloja, että ihmiset keräävät niitä koreittain syötäväksi.
Tässä suoraan ilmestyskirjan sivuilta olevassa sääilmiössä ei tietenkään ole kyse siitä, että kalat putoaisivat pilvistä, vaan järven tai meren päällä syntyvä tornado nappaa kaloja mukaansa ja kuljettaa ne sisämaahan.
Kai olette katsoneet Haihurrikaani-elokuvia!?
Lue myös:
Harvinaiset sairaudet -listan taudit ovat kuin tieteiskirjallisuudesta. Valitettavasti ne eivät sitä kuitenkaan ole, ja harmittavan usein näitä erikoisia sairauksia ei osata diagnosoida.
Vai mitä luulet lääkärisi sanovan, jos marssit iho verisenä vastaanotolle ja epäilet olevasi vedelle allerginen? Tai kerrot, että sinun tekee mieli syödä sementtiä?
Vaikka riski sairastua näihin tauteihin on äärimmäisen pieni, tarvitsevat ne silti huomiota. Paljon rahaa käytetään muun muassa Alzheimerin ja erilaisten syöpien tutkimiseen, ja hyvä niin! Mutta myös harvinaiset sairaudet tarvitsevat hoitokeinoja ja lääkkeitä, vaikka eivät mediaseksikkäitä olisikaan.
Listafriikki keräsi outoja, harvinaisia sairauksia, joiden saamisen todennäköisyys on valtavan pieni, mutta jollekin se arpa kuitenkin osuu.
Mätänevän kalan haju
Trimetyyliaminuriaa (TMAU) kutsutaan myös nimellä kalanhajuoireyhtymä, joka kertoo tämän harvinaisen aineenvaihduntahäiriön ikävimmän oireen.
Oireyhtymää sairastavan henkilön elimistö ei tuota tarpeeksi flaviinientsyymiä, joka normaalisti pilkkoo ravinnosta tulevan trimetyyliamiinin (TMA). Siitä johtuen hajottamaton TMA kasautuu maksaan, ja erittyy sieltä ihmisen kehon eri nesteisiin: sylkeen, virtsaan ja hikeen.
TMA aiheuttaa pahan hajun, jota voisi kuvailla mätäneväksi kalaksi, eikä siitä pääse eroon vaikka miten usein peseytyisi ja suihkuttelisi deodoranttia. Hajuvedet eivät peitä sitä alleen ja voimakkuudellaan haju voi täyttää koko huoneen.
Tauti voi nopeasti ajateltuna naurattaa, mutta se saattaa aiheuttaa kantajalleen vakavia psyykkisiä ongelmia, rajoittaa heitä sosiaalisissa tilanteissa ja haitata merkittävästi urakehitystä. Tautiin ei ole hoitokeinoa, vaikkakin tiettyjen ruokien välttämisellä, esimerkiksi hernekasvit, kaalit ja sisäelimet, voi saada ongelmaa lievemmäksi.
Oireet voivat alkaa jo vauvaiässä tai vasta murrosiässä. Kummallista kyllä, osa ihmisistä ei laisinkaan haista tätä ulosteen ja jätteiden sekaista epämiellyttävää hajua. Kantaja itse voi olla täysin tietämätön hajuhaitasta ja toisaalta terveydenhuollossa potilas voidaan diagnosoida luulosairaaksi, jos henkilökunnan nenään ei haiskahda mitään.
Toinen käsi puuhailee omiaan
Vieraan käden oireyhtymä voi olla seurausta halvauksesta, kasvaimesta tai liittyä hermoston rappeumasairauksiin kuten Parkinsonin tautiin. Oireyhtymän ajatellaan johtuvan siitä, että yhteys eri aivojen osien välillä on syystä tai toisesta katkennut. Esimerkiksi 65-vuotiaan newjerseyläisen Karen Byrnen epilepsialeikkaus vasemman ja oikean aivopuoliskon yhdistävään aivokurkiaiseen sai reilut 30 vuotta sitten aikaan sen, että toinen käsi rupesi tekemään mitä lystää.
Vielä viime vuosisadan alussa oireyhtymästä kärsineet ihmiset ajattelivat tulleensa paholaisen riivaamiksi, eikä heitä voi ihmettelystä syyttää. Hallitsematon käsi voi liikuskella epämääräisesti tai sitten (ehkä pelottavammin) suorittaa arkipäiväisiä askareita. Oireyhtymä voi vaikuttaa myös jalkaan niin, että henkilö ei pysty kääntymään oikealle, vaan jää pyörimään ympyrää paikalleen.
Karen Byrnen tapauksessa oireilu tuli esille heti leikkauksen jälkeen, kun hän oli lääkärin läsnäollessa napittanut oikealla kädellä paitansa, jonka jälkeen vasen käsi oli alkanut avata nappeja niin, ettei Byrne tajunnut sitä itse ollenkaan. Hänen vasen kätensä on myös tumpannut juuri sytytetyn, tuhkakupin reunalla olleen tupakan, tyhjännyt huomaamatta käsilaukusta tavaroita ja pahimmassa tapauksessa käsi on hyökännyt hänen kimppuunsa aiheuttaen mustan silmän. Onneksi käsi, tai paremminkin toinen aivopuolisko, saatiin lääkityksellä takaisin hallintaan.
Naurutauti
Papua-Uudessa-Guineassa elää Fore-heimo, johon länsimaalaiset tutkijat tutustuivat ensimmäisen kerran vasta 1950-luvulla. Selvisi, että reilun 10 000 asukkaan heimossa kuoli vuosittain satoja lapsia ja nuoria naisia täysin selittämättömällä tavalla.
Paikalliset kutsuivat tautia kuruksi, joka perustuu forenkieliseen sanaan kuria (suom. vavista). Vapinan lisäksi oireita olivat hallitsemattomat raajojen liikkeet ja lopulta liikunta- ja pidätyskyvyn menetys. Kuru myös vaikutti arvaamattomasti tunne-elämään, ja sairastuneet olivatkin usein masentuneita, mutta saattoivat täysin yllättäen puhjeta nauramaan. Naurukohtausten yleisyyden vuoksi kurua on nimitetty myös naurutaudiksi. Kuru johti poikkeuksetta kuolemaan.
Vyyhti alkoi ratketa 1960-luvulla, kun yhdysvaltalainen antropologi Shirley Lindenbaum kiinnostui selvittämään, miksi kansa oli nuorten naisten menehtymisen johdosta vaarassa kadota. Heimossa oltiin myös huolissaan, mutta he syyttivät vitsauksesta mustaa magiaa.
Paikan päällä Lindenbaumille selvisi Fore-heimolaisten hautajaisten viettotapa. Monissa alueen kylissä oli tapana kunnioittaa vainajia siten, että heille rakkaat ihmiset paistoivat ja söivät ruumiit, ja vapauttivat näin heidän henkensä. Miehet söivät muun muassa lihaksia ja naiset aivoja, joista he silloin tällöin, sääntöjen vastaisesti, antoivat lapsille makupaloja.
Vuosien tutkimusten jälkeen tiedettiin varmaksi, että tauti levisi sairastuneen aivoissa runsaana esiintyvän, uudenlaisen patogeenin, prionin välityksellä. Kuolemantapauksista päästiin eroon, kun heimoissa luovuttiin kannibalismista.
Taudinaiheuttaja on samantyyppinen prioniproteiini kuin Creutzfeldt-Jakobin taudissa, joka voi hyvin harvoin olla synnynnäinen, mutta useammin tauti on tarttunut elinsiirroissa tai hullun lehmän taudista kärsineen eläimen lihan syönnistä.
Ihminen muuttuu patsaaksi
Taudin nimi on virallisesti Fibrodysplasia ossificans progressiva, josta yleisesti (meidän onneksi) käytetään lyhennettä FOP. Se on yksi harvinaisimmista tunnetuista sairauksista, sillä noin 1 ihminen kahdesta miljoonasta sairastuu siihen.
Diagnoosi on tyly: hitaasti etenevä tauti muuttaa väistämättä sairastuneen pehmytkudoksen luuksi.
FOP:in aiheuttaa ACVR1-geeni, jolla on tärkeä merkitys murtumien paranemisessa sekä sikiön luuston kehityksessä, kun rusto muuttuu hiljalleen luuksi. Geenissä tapahtunut mutaatio aiheuttaa kuitenkin epänormaalia aktivoitumista, joten pehmytkudokset alkavat luutumaan liikkumattomiksi jopa yhdessä yössä. Kaikki kaatumiset, törmäykset, lihasten revähdykset ja rokotukset, leikkauksista ja murtumista puhumattakaan, saavat aikaan luutumista. Aikoinaan sairastuneilta yritettiin poistaa luutuneita kehonalueita, mutta nopeasti huomattiin, että se saa prosessin vain leviämään hanakammin.
FOP:iin ollaan kehittelemässä lääkettä, joka estäisi ACVR1:n toimintaa, mutta sairauden harvinaisuuden vuoksi elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n vaatima laaja ihmiskoe on lähes mahdoton suorittaa. Koehenkilöitä ei ole tarpeeksi.
Tällä hetkellä sairaus johtaa kuolemaan, koska ennemmin tai myöhemmin elimistö on niin täysin luutunut, etteivät sydän ja keuhkot pysty enää toimimaan paikalleenkovettuneessa ympäristössä.
Syön vaikka pieniä kiviä
Pica on syömishäiriö, johon sairastuvat useimmiten lapset ja raskaana olevat naiset. Se on saanut nimensä harakan tieteellisen nimen, Pica pica, mukaan, koska kyseiset linnut syövät kaikkea mitä niiden eteen sattuu.
Picaan sairastunut henkilö ahmii ja himoitsee kaikkea muuta kuin ruokaa. Joskus mieliteon kohde on suhteellisen harmiton: jää tai raaka peruna. Joskus taas syöminen voi olla jopa hengenvaarallista myrkytyksen, tukehtumisen tai patogeenin aiheuttaman tulehduksen takia.
Pican aiheuttajasta ei olla varmoja, mutta jonkun hivenaineen puute, esimerkiksi raskauden aikainen raudanpuuteanemia, saattaa johtaa epätavallisiin mielitekoihin. Tietyissä mielenterveyden häiriöissä on myös havaittu muuta väestöä enemmän picaa.
Picassa ei ole kyse hienostuneesta maistelusta, vaan siitä kärsivälle henkilölle ahmiminen on pakonomaista. Himo voi iskeä mitä omituisempaan asiaan, tässä esimerkkejä oikeasta elämästä: hiekka, hiukset, kuivunut maali, lyijy, ulosteet, liitu, hehkulamppu, tupakantumpit ja -tuhka, neulat, pyyhekumi, oksennus, tärkkelys. Vain muutamia mainitakseni. Onneksi pica on usein ohimenevä ja/tai terapialla hoidettavissa oleva sairaus.
Jälkeenpäin voi vähän puistattaa.
Allerginen vedelle
Ihmisestä 70 prosenttia on vettä. Kaikki tarvitsevat vettä elääkseen. Mutta entä jos olet niin allerginen vedelle, että kosketuksesta ihosi tulee verisille rakkuloille ja pahimmassa tapauksessa kurkkusi turpoaa niin ettet pysyt hengittämään? Pieni joukko ihmisiä kamppailee asian kanssa päivittäin.
Vesiallergikoilla kivuliaan ihottuman saa aikaan mikä tahansa vettä sisältävä neste, jopa omat kyyneleet ja hiki. Sateella heidän on pakko pysytellä sisällä eikä uimista kannata edes ajatella. Yhdysvaltalainen 22-vuotias Alexandra Allen uneksi nuorempana meribiologin urasta, mutta joutui teini-iässä hylkäämään haaveensa, koska hänellä todettiin vesiallergia. Jääkylmässä suihkussa hän käy pakon sanelemana kaksi kertaa viikossa, vain muutaman minuutin kerrallaan. Hän suhtautuu kuitenkin sairauteensa positiivisesti ja vitsailee, että tilanne voisi olla paljon pahempi: hän voisi olla allerginen koirille.
Noin 1 ihminen 230 miljoonasta kärsii tästä harvinaisesta vesi-ihottumasta, jonka taudinkuva vaihtelee. Englantilaisen Michaela Duttonin oireet ovat pahemmat kuin edellä mainitun Allenin. Hän ei voi enää juoda mitään muuta kuin sokeritonta Coca-Colaa, koska kaikki muut nesteet saavat kurkun rakkuloille ja turpoamaan. Dutton ei kestä suihkussa oloa muutamaa sekuntia kauempaa, mutta näkee myös tilansa hyvän puolen: hänen ei koskaan tarvi tiskata tiskejä.
Mikään ei satu
CIPA on perinnöllinen hermostohäiriö, jossa henkilö ei tunne kipua, kuumaa tai kylmää eikä hikoile. Kuulostaa supervoimilta! Mutta toisin on. Kipu on välttämätöntä, sen ansiosta pysymme hengissä. Tätä harvinaista sairautta esiintyy vain kahdella ihmisellä miljoonasta, ja se voi salakavalan helposti johtaa kuolemaan. Sairaus johtuu mutaatiosta tuntohermosolujen reseptoriproteiinia koodaavassa geenissä. Tuntoaistimus ei pääse välittymään keskushermostoon.
Tätä häiriötä sairastavat ihmiset eivät huomaa poikki mennyttä jalkaa tai umpisuolen tulehdusta. Nimenomaan sisäiset vammat ovat pahimpia, koska kukaan muukaan ei voi havaita niitä. Vanhemmille se, että jälkikasvu ei tunne kipua, voi tuntua siunaukselta, mutta erityisesti pienet lapset, jotka eivät ymmärrä tilaansa, voivat aiheuttaa itse itselleen kamalia vammoja.
Siinä vaiheessa, kun lapsi puree kielensä poikki, järsii kättään niin että luu näkyy tai kaivaa oman silmänsä irti, alkaa kuka tahansa vanhempi toivoa kipua. Nuo muuten ovat tosielämän esimerkkejä.
Toisaalta täytyy löytää positiivisia puolia: CIPA:sta kärsivät naiset pitävät synnyttämistä lasten leikkinä.
Guevedoces – ”kivekset 12-vuotiaana”
Dominikaanisessa tasavallassa, Uudessa-Guineassa ja Turkissa on löydetty äärimmäisen harvinaisia tapauksissa, joissa tyttönä syntynyt lapsi on murrosikään tullessa muuttunut pojaksi. Nyt ei ole kyse transsukupuolisuudesta, vaan siitä, että lapsella on syntyessään tytön ulkoiset sukupuolielimet, mutta myöhemmin hänelle kasvaa penis ja kivekset.
Tämä johtuu erään sukupuolihormonin, 5α-reduktaasin, puutteesta. Poikalapsen sikiöaikainen sukupuolenkehitys on riippuvainen läsnäolevista hormoneista, koska lähtökohtaisesti kaikille sikiöille kehittyy tyttöjen sukupuolielimistö, ellei jokin muuta kulkua. Pelkkä Y-kromosomi ei tee mitään, vaan geenien täytyy olla myös toiminnallisia.
Tämän hormonin puutteesta kärsivät pojat kasvatetaan tyttöinä, koska sitä he vaikuttavat ulospäin olevan, mutta kun murrosikä hormoniryöppyineen saapuu, alkaa testosteronin seurauksena ”tytöille” kehittyä miesten elimet. Nämä Guevedoces (suora käännös: kivekset 12-vuotiaana) miehet ovat aikuisina aivan tavallisia miehiä; parrakkaita ja täysin lisääntymiskykyisiä.
Lääkäri Julianne Imperato-McGinley tutki aihetta jo 1970-luvulla, kun Dominikaanisesta tasavallasta tuli raportteja pojiksi muuttuvista tytöistä. Pienessä Las Salinasin kylässä jopa 1 sadasta poikalapsesta kärsii tästä hormonipuutteesta, kun muuten sitä on koko maailmassa raportoitu vain muutamia tapauksia koskaan.
Kun tenttiin lukeminen voi tappaa
Onnettomuuksissa tai henkilön sairastuessa lisämunuaiset tuottavat kortisolia; hormonia, joka pitää elimistön toiminnassa, kun se joutuu erityisen stressaavaan tilanteeseen. Myös pelästyminen tai jännittäminen saavat lisämunuaiset erittämään enemmän stressihormoneja. Kortisoli kontrolloi verenpainetta ja sydämen sykettä, ohjailee elimistön immuunipuolustusta ja antaa lisäenergiaa nostamalla sokerin määrää verenkierrossa.
Harvinaisessa Addisonin taudissa lisämunuaiset eivät tuota tätä elintärkeää hormonia. Ilman kortisolia elimistö menee stressin vaikutuksesta shokkitilaan, jonka seurauksena potilas voi joutua koomaan tai jopa menehtyä. Vielä 1930-luvulla tauti oli poikkeuksetta kohtalokas, mutta nykyään se on helppo pitää aisoissa hormonihoidolla. Kortisolin puutteesta kärsivät voivat nykyään oikealla lääkityksellä tehdä jopa rankkoja urheilusuorituksia.
Julkisuutta taudille on tuonut brittiläinen reilu parikymppinen Jennifer Lloyd. Nuorempana Lloydia täytyi valvoa jatkuvasti, koska ulkona leikkiminen, koiran taluttaminen tai vaikka elokuvan katsominen saattoivat johtaa voimakkaaseen oksenteluun, sekavuuteen ja tajunnan menettämisen. Hän oppi jo alle teini-ikäisenä tunnistamaan lähestyvän kohtauksen ja valmistautui ennalta jännittäviin hetkiin, olivat ne hyviä tai pahoja. Esimerkiksi nuorena Harry Pottereita katsoessaan hän lähti huoneesta, jos kohtaukset aiheuttivat liikaa tunteita.
Yliopistossa psykologiaa opiskelleelle Lloydille uusiin ihmisiin tutustuminen ja tehtävien aiheuttama stressi olivat aluksi ylivoimaisia, mutta hyvällä suunnittelulla ja viikkoja etukäteen aloitetulla pänttäämisellä nuori nainen pysyi hengissä läpi tenttiviikkojen.
Kädet ja jalat kasvavat ”kaarnaa”
Puumiehen syndroomaksi kutsuttu epidermodysplasia verrucifromis, EV, on harvinainen perinnöllinen ihosairaus. Maailmalta tiedetään vain noin 200 tapausta. EV ei varsinaisesti itse aiheuta valtavia syyliä, joista se on tunnettu, vaan sairaus altistaa ihmisen papilloomavirustartunnalle. Virus voidaan löytää piilevänä suurimmalta osalta ihmisiä, mutta useimmilla meistä se ei aiheuta oireita. Elämänlaatua heikentävien syylien lisäksi EV:tä sairastavilla on suuri riski saada ihosyöpä.
Syyliä muodostuu useimmiten ensin käsiin ja jalkoihin, joista ne leviävät ympäri kehoa. Täysin rajoittamattomasti kasvavat syylät ovat pitkiä ja voivat painaa useita kiloja. Sairastuneet eivät kykene syömään itsenäisesti, liikkumaan normaalisti saatikka tekemään töitä. Syylät näyttävät puunkaarnalta, mistä ”puumies” nimi on saanut alkunsa.
Sairauteen ei ole tehokasta tai pysyvää lääkitystä, eikä leikkaushoito ole yleensä ratkaisu. Vuonna 2016 kansainvälisissä medioissa hehkutettiin bangladeshilaista Abul Bajanderia, jolta oli 25 erillisessä leikkauksessa onnistuttu poistamaan syylät käsistä ja jaloista.
Valitettavasti muutaman vuoden päästä Bajander oli lähtöpisteessä, kun syylät olivat kasvaneet takaisin entisiin mittoihinsa.
Lue myös:
Tiede
Ihmisen ”hulluksi kissanaiseksi” muuttava alkueläin ja muut isäntänsä käytöstä ohjailevat loiset – osa 2
Loinen on jo sanana luotaantyöntävä, mutta ei anneta negatiivisen kaiun häiritä. Loiset ovat loistava esimerkki evoluution uskomattomasta nerokkuudesta ja kauneudesta.
Loisilla on elämässä samat kaksi tavoitetta kuin kaikella muullakin elävällä: ravinnon hankkiminen ja omien geenien siirtäminen eteenpäin. Loiset ovat vain kehittyneet tekemään kyseiset aktiviteetit toisten eliöiden kustannuksella. Tämä lista kertoo loisista, jotka eivät tyydy vain oleilemaan isäntänsä siivellä, vaan ohjailevat tämän käytöstä omien intressiensä mukaisesti.
Loiset eli parasiitit eivät yleensä ole kantajilleen kohtalokkaita, sillä isännän kuoleminen ei ole loiselle eduksi: siinä menevät sekä ravinnonlähde että elinympäristö. Jos isännän tappaminen on tarkoituksenmukaista, puhutaan parasiitin sijaan parasitoidista.
Listafriikki on sivunnut loisia aiemminkin, mutta nyt niille suodaan kokonaan oma listansa. Olemme muun muassa kirjoittaneet siirasta, joka syö isäntäkalan kielen ja alkaa toimia tämän uutena kielenä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – lue kielenkorvaajasiirasta tältä listalta: 10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin.
Olemme kirjoittaneet myös kovakuoriaisen täysin zombieksi muuttavasta loispistiäisestä, joka ohjailee oman päätöskykynsä menettänyttä isäntäänsä tuntosarvista ja munii tämän päälle, jotta pistiäistoukilla olisi heti kuoriuduttuaan syömistä.
Siinä esimerkit parasiitista ja parasitoidista. Tällä listalla on lajeja kummastakin ryhmästä.
Tässä siis isäntänsä käytöstä ohjaavat loiset – ja kyllä, me ihmisetkin olemme näiden pienten vihulaisten vietävissä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan loisijoihin voit tutustua tästä:
Mato, joka panee isäntänsä hukuttautumaan, ja muut isäntänsä käytöstä ohjailevat loiset – osa 1
Sieni, joka tekee katkaravuista ahnaita kannibaaleja
Kannibalismi on eläinmaailmassa varsin yleinen ilmiö. Sitä se on myös Irlannin makeissa vesissä eläville Gammarus duebeni celticus -katkaravuille. Täysikasvuiset katkaravut syövät silloin tällöin oman lajinsa nuorempia yksilöitä, mutta jos ne kantavat Pleistophora mulleri -sieni-infektiota, ovat ruokailutavat aivan eri luokkaa.
P. mulleri -sieni infektoi isäntänsä lihaksia, ja noita pikkuriikkisiä, yksisoluisia sieniä voi olla yhdessä katkaravussa miljoonia. Normaalisti läpikuultavat katkaravut muuttuvat maitomaisen sumeiksi infektion seurauksena.
Sienet ottavat kaiken ravintonsa isännästään, joten ravinnontarve on valtava. Siksi katkaravuista tulee ahnaita kannibaaleja, jotka ahmivat lähes yksinomaan oman lajinsa pienokaisia ja paljon nopeammalla tahdilla kuin terveet yksilöt.
Terveet katkaravut välttävät syömästä infektion saaneita lajikumppaneitaan, mutta jo loistartunnan saaneet eivät siitä välitä; ne pistelevät menemään kaiken mitä eteen sattuu, kunhan se vain on oman lajin edustaja. Infektio pääsee leviämään, kun sairas yksilö kuolee ja joku nälkäinen lajikumppani havaitsee helpon aterian.
Mato, joka tekeytyy kotilon silmiksi
Jos satut joskus törmäämään kotiloon, jonka harvinaisen paksut tuntosarvet sykkivät smaragdin- ja oliivinvihreine raitoineen, olet päässyt todistamaan aggressiivista mimikryä eli matkimista. Eliöt voivat matkia muita lajeja suojautuakseen vaaralta, mutta kotilon värikkäät ja sykähtelevät tuntosarvet sen sijaan ovat pedolle merkki siitä, että pöytä on katettu.
Vihreiden tuntosarvien tarina alkaa linnun jätöksistä. Ulosteessa on Leucochloridium paradoxum -madon munia, eivätkä kotilot pysty vastustamaan herkullista kasaa. Munista kuoriutuu kotilon sisällä laakamatoja, jotka kiemurtelevat tiensä kotilon tuntosarviin saaden ne sykähtelemään kuin perhosentoukat, joita madot vihreäraitaisen ulkomuotonsakin puolesta matkivat.
Yleensä isäntälajin kotilo pysyttelee varjossa ja kasvillisuuden alla suojassa pedoilta. Laakamato kuitenkin manipuloi sen käytöstä ja ohjaa kotilon nousemaan korkemmalle kasvien lehdillä ja asettautumaan näkyvälle paikalle houkuttelemaan lintuja. Lintu kuvittelee löytäneensä pullean perhosentoukan ateriakseen, nappaa kotilon tuntosarven sisältöineen suuhunsa ja laakamato pääsee lisääntymään seuraavan isännän sisällä.
Kotilo ei erityisesti kärsi loisesta, ja se pystyy kasvattamaan uudet tuntosarvet linnun haukkaamien tilalle. Toki jossakin lehden alla tulee taas vastaan ihanan herkullinen kasa linnunkakkaa…
Pistiäinen, joka tekee isännästään tottelevaisen henkivartijan
Kuten kaikki loispistiäiset, myös Dinocampus coccinellae munii munansa isäntänsä, tässä tapauksessa leppäkertun, sisälle. Kun muna kuoriutuu, kasvaa toukka muutaman päivän leppäkertun sisällä, mutta puree lopulta pienen reiän sen vatsapuolelle päästäkseen ulos. Sitten toukka kutoo itselleen leppäkertun jalan ympärille suojaisan kotelon, jossa se voi rauhassa kehittyä aikuiseksi pistiäiseksi.
Leppäkerttu on paras mahdollinen henkivartija, sillä saalistajat välttävät sitä luonnostaan: sen väritys kielii vaarallisuudesta ja uhattuna se erittää pahanmakuisia ja myrkyllisiä kemikaaleja.
Kaikesta sisällään käyneestä myllerryksestä ja kehosta ulos tulleesta toukasta huolimatta jopa 40 prosenttia leppäkertuista selviää elossa ja seisoo paikallaan suojellen koteloa viuhtomalla kiivaasti raajojaan saalistajien lähestyessä. Tutkijat ovat todenneet, että myrkkyä erittävät toukat joutuvat käyttämään isäntänsä manipulointiin sen verran energiaa, että elävän leppäkertun jalassa kehittyneet pistiäiset munivat aikuisina vähemmän kuin ne, jotka ovat kehittyneet kuolleessa hyönteisessä tai ilman suojaa.
Toisaalta, todennäköisyys selvitä aikuisuuteen on paljon suurempi silloin, kun turvana on toiveita aivottomasti noudattava leppäkerttu.
Hullu kissanainen ja hiiret, jotka pitävät kissoista
Toxoplasma gondii -alkueläimen aiheuttaman toksoplasmoosin voi saada lähes mistä tahansa raa’asta lihasta; tätä loista tavataan niin nisäkkäiden kuin lintujenkin kudoksissa. Tärkein isäntä sille on kuitenkin kissa, sillä kissojen suolisto on ainoa paikka, jossa alkueläin voi lisääntyä suvullisesti. Kissoista loiset tarttuvat ulosteen mukana; suomalaisista kissoista noin 1 prosentti on taudin kantajia.
T. gondiilla on kummallinen vaikutus hiiriin, rottiin ja muihin jyrsijöihin, jotka normaalisti piilottelevat kissoilta ja juoksevat niiltä karkuun. Alkueläin ottaa vallan jyrsijän aivoista ja saa ne pelottomiksi pahinta petoaan vastaan. Hiiret voivat jopa hakeutua tarkoituksella kissojen läheisyyteen, jolloin ne ovat helppo saalis; loiset vaikuttavat jyrsijän aivoihin niin, että kissan virtsa tuoksuu niille houkuttelevalta.
Jyrsijät eivät kuitenkaan ole ainoita eläimiä, jotka tämä loinen saa käyttäytymään edesvastuuttomasti. Yleensä toksoplasmoosiin sairastunut, muuten terve ihminen kärsii turvonneista imusolmukkeista ja ehkäpä flunssan oireista, mutta se voi kehittyä myös vakavammaksi keuhkokuumeksi tai aivotulehdukseksi eritoten henkilöillä, joiden immuunipuolustus on madaltunut.
Mutta loinen vaikuttaa ihmisellä myös käyttäytymiseen: tartunnan saaneiden on tutkimuksissa todettu ottavan enemmän harkitsemattomia riskejä ja eräässä kokeessakin he esimerkiksi joivat tutkijoiden tarjoamaa mysteerinestettä kahta kertaa miettimättä verrattuna epäileviin koehenkilöihin, joilla ei ollut tartuntaa. Muuttuneen käytöksen arvellaan johtuvan suurentuneesta dopamiinin määrästä aivoissa.
Ja entäs se ”hullu kissanainen” sitten? Tutkimuksissa on todettu, että toksoplasmoosin saaneiden henkilöiden mielestä kissanpissa ei ole niin vastenmielistä, joten siinä olevat feromonit houkuttavat myös ihmistä. T. gondii saattaa saada ihmiset huolehtimaan kissoistaan paremmin ja viettämään niiden kanssa enemmän aikaa. Toksoplasmoosin on todettu olevan yhteydessä skitsofrenian, pakko-oireisen häiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamisessa. Se voi saada ihmisen käyttäytymään aggressiivisesti, ja aiheuttaa kolme kertaa suuremman riskin joutua liikenneonnettomuuteen; todennäköisesti juuri harkintakyvyn pettämisen vuoksi.
Johtuuko ihmisen viehtymys kissoihin loisesta? Ei varmasti enää, mutta kissaa ei ole varsinaisesti ikinä kesytetty samalla lailla kuin koiraa. Asutusten läheisyydessä eläneet kissaeläimet olivat hyödyllisiä tuholaistorjujia, joten niiden sallittiin jäävän pyörimään ihmisten läheisyyteen.
Ehkäpä joku infektion saanut henkilö tunsi eräänä päivänä vastustamatonta tarvetta nostaa villieläin syliinsä ja niin maailman suosituin lemmikki oli löytänyt tiensä ihmisten sydämiin – loisen avustuksella.
Lue myös: Top 10 maailman erikoisimmat kissarodut
Influenssavirus tekee ihmisestä sosiaalisemman?
Vuonna 2010 Binghamptonin yliopiston tutkija Chris Reiber kollegoineen löysi viitteitä siitä, että influenssavirus ohjailee ihmisen käyttäytymistä.
Pitkään on tiedetty, että loiset vaikuttavat isäntänsä käyttäytymiseen, kuten tämäkin lista osoittaa. Reiber alkoi miettimään, olisiko mahdollista, että myös influenssavirukset tekisivät samoin. Yleensä tautiin sairastuva ihminen on niin heikossa hapessa, että hakeutuu peiton alle kauaksi muista, jolloin virus ei pääse leviämään: tämähän ei hyödytä virusta millään lailla, sillä se ei pääse leviämään.
Kun ihminen on saanut influenssavirustartunnan, on hän taudin itämisaikana oireeton, mutta levittää silti virusta ympäristöönsä. Se on viruksen kulta-aikaa! Reiber tiimeineen testasi hypoteesiaan koehenkilöillä, jotka saivat influenssarokotteen. Rokote saa kehossa aikaan infektion tyyppisen reaktion ilman varsinaista tautia.
Tutkimuksen tulokset olivat häkellyttävät: 48 tunnin aikana rokotteen antamisen jälkeen ihmiset hakeutuivat enemmän muiden seuraan ja olivat tekemisissä kaksi kertaa suuremman ihmisjoukon kanssa kuin 48 tuntina ennen rokotetta. Rokotteella ”infektoidut” henkilöt menivät esimerkiksi todennäköisemmin ravintoloihin ja baareihin kuin ennen rokotetta. Ero oli niin selvä, että se oli tilastollisesti merkittävä.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli vain yksi, varsin pieni (36 koehenkilöä) tutkimus, mutta evolutiivisesta näkökulmasta tulos on täysin järkeenkäypä. Viruksen kannalta on parempi, mitä useammalle ihmiselle isäntä siirtää infektion ennen kuin oireet vievät tämän sängynpohjalle.
Lue myös:
-
Yleistieto5 päivää sitten10 vinkkiä ja faktaa, jotka voivat pelastaa hengen arkisissa tai harvinaisissa tilanteissa
-
Yleistieto2 päivää sitten
10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksesta – osa 1
-
Oudoimmat4 päivää sitten
Aikamatkustus: 6 henkilöä, jotka väittävät kiven kovaan matkanneensa ajassa – menneeseen tai tulevaan
-
Tiede1 viikko sitten
Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset päätyvät kuollessaan aina selälleen?
Heini Wilander
02.04.2021 at 16:02
Kiitos tästä loistavasta artikkelista Marko Ollonqvist. Olin aivan äimänkäkenä kun luin sitä. Olen satoja kertoja laittanut veden microon lämpiämään ja broccoli+jokin muu ruoka sen kanssa, esin just riisi. ja kuivettunut patonki, ei kuitenkaan tullut mössöksi, mutta pehmeni. Ai, apua. Kiitos tuhannesti. Ihan ihmettelinkin, miksi sain äkkinäisen ripulin tuon broccoli-sieni-riisi-sössön jälkeen. Fy fan.
Marko Ollonqvist
02.04.2021 at 16:43
Moikka Heini,
Ja kiitos kertakaikkisen ihanasta palautteesta 🙂
Tuossa tuli itsekin listaa kirjoittaessa niin sanotusti haukottua henkeä hämmennyksestä. Vastaan tuli monia asioita, joita on itsekin tullut tehtyä väärin nimenomaan ruoan lämmityksessä, ja listan kirjoittamisen jälkeen näitä samoja virheitä ei tule varmastikaan enää toistettua. Kaikkein shokeeraavinta oli se, millaisia seurauksia ruoan vääränlainen lämmitys voi oikeasti aiheuttaa.
Oikein mukavaa kevään jatkoa sinulle, Heini, ja mennään näillä ohjeilla tuon ”kokkauspuolen” osalta eteenpäin!