Vuoristot ovat meille suomalaisille lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, mutta noin 15 prosentille maapallon väestöstä ne ovat koti. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.

Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset vuorifaktat voit lukea tästä:

10 huippufaktaa vuorista ja vuoristoista – osa 1

Vuoristoja on kiittäminen myös ruoasta

Kuva: Scott Bauer, USDA ARS | Public Domain

Ruokakaupassa asioidessa tulee harvoin mietittyä, että mistä mikäkin ruoka-aine on kotoisin; siis alunperin. Tokihan moni varmasti tarkistaa, ovatko tomaatit kotimaisia, ovatko perunat läheiseltä tilalta ja kuinka kaukaa omenat on kauppaan kuljetettu.

Maailman 20 tärkeimmästä ruokakasvista kuusi on lähtöisin vuoristoista. Vuorilla kotoperäisinä eläneitä kasveja on jalostettu pitkälle, joten nykyiset lajikkeet eroavat valtavasti alkuperäisistä. Mutta vuoria on kiittäminen jo edellä mainituista perunoista, tomaateista ja omenasta, sekä maissista, durrasta ja ohrasta.

Ainutlaatuista ja monimuotoista vuoristoluontoa

Kuva: Pixabay

Maapallolla on alueita, joita kutsutaan luonnon monimuotoisuuden keskuksiksi – biodiversity hotspot. Näillä alueilla lajimonimuotoisuus on poikkeuksellisen suuri ja niillä elää paljon sellaisia lajeja, joita ei esiinny missään muualla maailmassa. Siksikin näitä keskuksia on äärimmäisen tärkeää suojella, sillä jos niiltä katoaa lajistoa, tarkoittaa se eliölajin katoamista koko maailmasta.

Sademetsät ja koralliriutat ovat ehkä tunnetuimpia hotspoteja, mutta YK:n mukaan puolet maapallon monimuotoisuuden keskuksista sijaitsee vuoristoissa. Otetaan esimerkiksi Kapkaupungin liepeillä, Etelä-Afrikassa, sijaitseva reilun kilometrin korkuinen Pöytävuori. Reilun 50 neliökilometrin alueella elää enemmän kotoperäisiä kasvilajeja kuin koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Kestävän turismin puolesta

Kuva: Pixabay

Vuoristoiset alueet suosittuja matkailukohteita, mutta mielessä on tietenkin pidettävä, että kyse on jonkun kodista. Vuosittain joulukuun 11. päivänä vietetään YK:n kansainvälistä vuoristopäivää. ja viime vuosina tuon päivän teemat ovat suunnanneet katseita tulevaisuuteen.

Esimerkiksi vuonna 2021 kansainvälisen vuoristopäivän teema oli kestävä turismi. Vaikka vierailijat eivät aina ole positiivinen juttu kaikkine lieveilmiöineen, on turismi tärkeä elinkeino sadoille miljoonille vuoristojen asukkaille sekä myös merkittävä tulovirta ympäristönsuojelulle.

Itse asiassa noin 15-20 prosenttia kaikesta maailmanlaajuisesta turismista kohdistuu vuoristoseuduille. Vuoristoissa elävät yhteisöt ovat usein vähävaraisia, joten turismi on nykypäivänä niille elinehto. Samaan aikaan on pakko kehittää erilaisia kestäviä ratkaisuja, jota tasapaino luontokohteiden suojelun ja tärkeän turismin välillä säilyy.

Vuoden 2024 joulukuussa kansainvälistä vuoristopäivää vietetään jälleen tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt halutaan kannustaa nuoria kehittämään vuoristojen elämää: sekä paikallisten että turismin näkökulmasta. Luonnonsuojeluun, maatalouteen ja matkailuun haetaan innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia, moderneja ratkaisuja.

Kahden mantereen Matterhorn

Vaikka amatöörin silmille monet vuoret näyttävät kuvissa aivan samanlaisilta eikä niitä ole helppo erottaa toisistaan, on Sveitsissä kohoava Matterhorn helppo tunnistaa. Liekö syynä Toblerone-suklaa!?

Matterhornin pyramidin mallisen huipun seinämät ovat mielenkiintoisesti kohti kutakin neljää pääilmansuuntaa. Seinämiä erottavat neljä terävää harjannetta: Furggen, Leone, Zmutt ja Hörnli.

Matterhornin erityisyyttä lisää se, että vuoren huippu on todellisuudessa Afrikasta. Kauan aikaa sitten kaikki se, mikä nyt on Euroopan korkein vuoristo, oli joskus meren pinnan alla. Muinainen Tethysmeri erotti aikoinaan toisistaan pohjoisen Lauraasian mantereen (Pohjois-Amerikka, Euraasia, Grönlanti) ja eteläisen Gondwanan jättimantereen (muun muassa Afrikka, Etelä-Amerikka, Australia ja Etelämanner).

Noin 45 miljoonaa vuotta sitten Afrikan laatta törmäsi Euraasian laattaan, jolloin sekä Alpit että Pyreneiden vuoristo rupesivat muodostumaan.

Matterhorn on merenpinnasta mitattuna 4478 metriä korkea ja ensimmäiset 3400 metriä siitä koostuu pitkälti Tethysmeren pohjan sedimenttikivistä. Matterhornin rinteiltä, kuten muualtakin Alpeilta, voi löytää esimerkiksi simpukoiden fossiileja.

Kun Afrikan litosfäärilaatta iskeytyi hitaasti, mutta voimalla Euraasiaan, puski kovempi gneissi vanhan merenpohjan päälle. Jääkaudet kuluttivat pois suurimman osan kovista kivilajeista, mutta Matterhornin viimeinen vajaa kilometri ennen huippua on afrikkalaista alkuperää. Minkä mantereen vuori Matterhorn siis geologisesti onkaan?

Kaikki kunnia Mount Everestille, mutta…

Kuva: Aiden Relkoff | CC BY-SA 4.0

Ensinnäkin: Mount Everestin huippu ei ole maapallolla se piste, joka on lähimpänä avaruutta. Kyllä, Mt. Everest on merenpinnasta mitattuna 8848 metriä korkea ja täten maailman korkein vuori. Mutta taivas ja tähdet ovat lähempänä, jos niitä kohti kurottaa Ecuadorissa, Andeilla, sijaitsevan Mount Chimborazon huipulta.

Meren pinnasta mitattuna Mount Chimborazo on ”vain” 6268 metriä korkea, eikä tuolla mitalla mahdu sadan maailman korkeimman vuoren joukkoon. Mutta jos lähdetään liikkeelle Maan ytimestä, on Mount Chimborazon huippu yli kaksi kilometriä kauempana lähtöpisteestä kuin Mount Everestin lakipiste.

Tämä hämmentävä fakta selittyy sillä, että maapallo ei ole täysin symmetrinen pallo, vaan se on planeettamme pyörimisliikkeestä johtuen päiväntasaajan kohdalta hieman pullollaan.

Toisekseen: Jos korkeus mitattaisiin merenpinnan sijaan vuoren juurelta, olisi Havaijilla kohoava Mauna Kea (kuvassa) maailman korkein vuori. Sen virallinen korkeus on 4207 metriä eli alle puolet Mt. Everestistä. Mutta tämä uinuva tulivuori lähtee todellisuudessa kohoamaan kaukana merenpinnan alapuolella ja se peittoaa kokonaismitassa Himalajan hallitsijan lähes puolella kilometrillä.

Mauna Kealla on nimittäin mittaa 9323 metriä, mutta veden alla olevia vuorenrinteitähän ei lasketa.

Joten kaikki kunnia maailman korkeimmalle vuorelle, Mount Everestille. Ilman mitään muttia.

Lue myös:

• Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
• Ei jos, vaan kun purkaus tapahtuu: Tässä ovat maailman vaarallisimmat tulivuoret
• 10 mielenkiintoista faktaa Machu Picchusta ja inkoista

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa tänään ötököiden maailmaan. Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi valo houkuttelee hyönteisiä?

Kuva: Pixabay

Teorioita sille, miksi valo houkuttelee hyönteisiä puoleensa, on monia. Tutkijatkaan eivät ole täysin yksimielisiä syystä, mutta yksi suosituimmista teorioista liittyy suunnistamiseen. Hyönteiset käyttävät luonnollisia valonlähteitä, kuten Kuuta ja Aurinkoa, pysyäkseen kärryillä lentosuunnasta.

Pohjoista kohti lentävä yökkönen voi esimerkiksi ajatella pitävänsä Kuun oikealla puolellaan, mutta kun peliin tuleekin joku ulkovalo, hämmentää se hyönteistä melkoisesti. Se voi päätyä kiertämään lamppua loputtomasti, sillä siten se on Kuuksi kuvittelemaansa valoon nähden koko ajan samassa kulmassa. Erityisesti houkuttelee sellainen keinovalo, jossa on ihmissilmälle havaitsematonta ultraviolettivaloa, jota siis on myös auringonvalossa.

Ultraviolettivalo on takana myös toisessa teoriassa, jonka mukaan hyönteinen erehtyy luulemaan lamppua kukaksi. Monet yöperhoset imevät nektaria kukista, joiden tiedetään heijastavan UV-valoa.

Vai voisivatko hyönteiset kenties pitää valoa merkkinä pakoreitistä? Jos hyönteinen tuntee olonsa uhatuksi ja näkee valon, se lentää sitä kohti, koska reitin edessä ei näytä olevan mitään. Pimeässä täytyy myös väistellä puita ja muita esteitä: valossa reitti on selvä ja siksi houkutteleva. Keinovalon keksiminen on siis ollut hyönteisten kannalta pahin mahdollinen asia, sillä ne eivät ole sopeutuneet siihen mitenkään.

Miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?

Kuva: Pixabay

Ketarat osoittavat kohti taivasta ja hyönteinen on liikkumattomana paikallaan – se on siis heittänyt henkensä. Kaikille varmasti tuttu näky, mutta nyt kysymys kuuluukin, että miksi näin käy. Selityksiä on monia.

Jos hyönteinen päätyy syystä tai toisesta selälleen, pystyy se normaalitilanteessa jalkojaan heiluttelemalla kääntymään oikein päin. Kääntyminen ei kuitenkaan onnistu, jos hyönteinen on heikossa kunnossa tai sen hermosto ei toimi kunnolla; syynä voi olla ruoan- ja vedenpuute tai yksinkertaisesti vanhuus. Niinpä selälleen kaatunut tai tipahtanut hyönteinen jää paikalleen ja kuolee siihen asentoon.

Hyönteismyrkyt vaikuttavat juuri hermostoon ja varsinkin kovakuorisilla hyönteisillä, kuten torakoilla, on vaikeuksia pitää itsensä pystyssä, kun niihin suihkuttaa myrkkyjä. Toisen puolen jalat menettävät hallinnan ensin ja sen johdosta ötökkä kellahtaa kumoon. Myrkyt voivat saada aikaan kouristuksia, joiden aikana hyönteinen sätkii jaloillaan holtittomasti eikä saa raajojaan enää synkkaamaan, jotta voisi kääntyä oikein päin.

Kaikkein yksinkertaisin selitys sille, että kuollut hyönteinen makaa selällään, johtuu painovoimasta. Yläilmoissa, puussa tai seinällä kuollut, ja maahan tippuva hyönteinen päätyy painovoiman vaikutuksesta painavampi puoli eli selkä kohti maata.

Lue myös:

• Top 10 pahimmat huvipuisto-onnettomuudet
• Suomen Top 10 erikoiset, hauskat ja kyseenalaiset kunnanvaakunat

Tieteelliset kokeet suunnitellaan usein kestämään viikkoja tai kuukausia, parhaimmillaan muutaman vuoden. Toisin on näiden tutkimusten kohdalla.

Listafriikki keräsi kasaan tutkimuksia, jotka ovat kestäneet jo tähän mennessä useita vuosikymmeniä ja jopa yli vuosisadan, eikä loppua ole näkyvissä.

Maailma ympärillä voi muuttua ja tutkijasukupolvet vaihtua moneen kertaan, mutta nämä tieteelliset kokeet tulevat jatkumaan… Noh, kuka tietää miten kauan.

Oxfordin soiva kello

Kuva: DavidCWG | CC BY-SA 3.0

Clarendonin laboratorio Oxfordin yliopistossa, Englannissa, on tunnettu lähinnä yhdestä asiasta. Siellä sijaitsee kello, joka on lyönyt jatkuvasti yli 180 vuoden ajan.

Messinkinen kello toimii kahdella ikivanhalla patterilla, jotka on jossain vaiheessa päällystetty sulatetulla rikillä, jotta ympäristön kosteus ei pääse niitä tuhoamaan. Paristojen sisällöstä ei kellään ole täyttä varmuutta, eikä kukaan myöskään tiedä, milloin ne kuluvat loppuun.

Vuodesta 1840 saakka kello on lyönyt yli 10 miljardia kertaa, ja nykyisin sitä pidetään lasisen kuvun takana – osittain myös sen takia, ettei loputon kellonkilkatus ajaisi ketään hulluuden partaalle. Laboratorion tutkijat elävät jatkuvassa odotuksessa, sillä vaikka kellon toisaalta haluttaisiin lyövän ikuisesti, ei osa malta odottaa, että pääsisi käsiksi patterien saloihin.

E. colin evoluutio

Kuva: Pixabay

Evoluution seuraaminen reaaliajassa on lähes mahdotonta, sillä muutokset tapahtuvat vuosituhansien ja -miljoonien aikana. Ihmiselämä ei riitä eliölajin kokonaisvaltaisen muutoksen seuraamiseen luonnossa, mutta onneksi laboratorio-olosuhteissa voidaan saada aikaan (lähes) ihmeitä.

Massiivisen haasteen pitkän ajan evoluution tutkimukseen otti vastaan Michiganin yliopiston evoluutiobiologi Richard Lenski, joka vuonna 1988 aloitti työn Escherichia coli -bakteerilla alkaen kasvattaa ja jakaa sitä systemaattisesti. Työ jatkuu edelleen.

Lenskin työryhmä ottaa kaikista bakteerikasvustoista päivittäin yhden prosentin uudelle alustalle, jotta he voivat seurata perimässä tapahtuvia muutoksia reaaliajassa. Työnsä Lenski aloitti 12 lähes identtisellä bakteeriviljelmällä, mutta kannat ovat muuntuneet vuosien aikana valtavasti. Yksi eristetty kanta on sopeutunut kasvamaan jopa sitruunahapossa, mitä mikään muu tunnettu E. coli -viljelmä ei ole pystynyt tekemään; tämä mutaatio tapahtui noin 31 000 sukupolven jälkeen.

Vaikka Lenski aluksi kuvitteli kasvattavansa bakteereja muutaman vuoden ja ehkä parin tuhannen sukupolven ajan, on tutkimusta nyt takana yli kolme vuosikymmentä ja yli 75 000 bakteerisukupolvea, jotka tarjoavat aitiopaikan evoluution tarkkailemiseen lähietäisyydeltä eikä tutkimukselle onneksi näy loppua.

Vuoden 2022 keväällä Lenski luovutti tutkimuksen vetovastuun professori Jeffrey E. Barrickille Teksasin yliopistosta. Kuka tietää minkälaisia mutaatioita Barrickin, ja aikanaan hänen työtään jatkavien tutkijoiden, kasvatuspulloissa vielä nähdään. Bakteerit nimittäin jatkavat jakaantumista sopivissa olosuhteissa paljon kauemmin kuin yhden tutkijan työuran ajan.

Pisimpään kestänyt musiikkikappale

Saksassa Sankt-Burchardin kirkossa, Halberstadtin kaupungissa, on tälläkin hetkellä soitossa maailman hitain ja pisimpään kestävä kappale. John Cagen uruille säveltämä ”Organ²/ASLSP” on suunniteltu sosiaaliseksi kokeeksi siitä, kuinka monta sukupolvea voi pitää yllä yhtä taideteosta.

Kappaleen soittaminen alkoi vuonna 2001 ja sen on määrä jatkua vuoteen 2640 saakka. Soinnut vaihtuvat erittäin harvakseltaan ja edellisen kerran uusi nuotti soitettiin helmikuun 5. päivänä vuonna 2022. Se on Halberstadtissa aina suuri juhlapäivä. Seuraavaa muutosta saadaan odottaa tasan kaksi vuotta, joten helmikuussa 2024 Sankt-Burchardin kirkossa tapahtuu ”taas”.

Kappale on esitetty lyhyempikestoisena versiona useampaan otteeseen, esimerkiksi vuonna 2009 Diane Luchese käytti soittamiseen 14 tuntia ja 56 minuuttia. Teoksen nimi pitää kuitenkin sisällään säveltäjän toiveen soittonopeudesta: ASLSP on lyhenne sanoista ”As Slow As Possible” eli niin hitaasti kuin mahdollista. Nyt vain täytyy toivoa, että urut kestävät seuraavat 618 vuotta!

Pikitippakoe

Kuva: John Mainstone, University of Queensland | CC BY-SA 3.0

Queenslandin yliopistossa Australiassa aloitettiin vuonna 1927 pikitippakoe, jonka tavoitteena oli osoittaa, että kova ja kiinteä piki onkin huoneenlämmössä nestettä.

Professori Thomas Parnell oli niin vakuuttunut asiasta, että hän laittoi pikinäytteen kolmeksi vuodeksi asettumaan lasisuppiloon, jonka jälkeen suppilosta katkaistiin nokka. Sitten alkoi piinaava odotus.

Parnell ehti itse todistaa kahden, noin 8,5 vuoden välein, tippuvan pisaran muodostumisen, mutta ei ikinä päässyt näkemään varsinaista irtoamista. Pikitippakoetta päätettiin jatkaa Parnellin vuoden 1948 kuoleman jälkeen.

Tippoja on tähän mennessä irronnut yhdeksän, mutta kukaan ei ole päässyt näkemään sitä reaaliajassa. Vuoden 2000 putoamista varten laboratorioon oli asennettu kamera, mutta teknisten ongelmien vuoksi pisaran irtoamista ei onnistuttu tallentamaan.

Kun edellinen pikipisara vuonna 2014 oli koskettanut dekantterilasiin jo aiemmin valunutta pikeä, päätti eräs tutkijoista vaihtaa lasia, ja hänen osuessaan vahingossa alustaan, suppilo tärähti ja pisara tippui.

Kymmenennen pisaran muodostumista voi ”jännittää” webbikameran taltioimasta The Tenth Watch -live-seurannasta, mutta henkeään ei kannata pidättää, sillä arvioiden mukaan siihen menee suunnilleen kahdeksan vuotta. Suppilossa on sen verran pikeä, että koetta voidaan jatkaa vielä ainakin sadan vuoden ajan.

Professori Parnell oli kuitenkin oikeassa: piki tosiaankin virtaa huoneenlämmössä!

Idätyskoe

Kuva: Pixabay

Syksyllä 1879 tohtori William Beal kylvi Michigan State -yliopiston maille salaiseen paikkaan eriskummallisen viljelyksen. Hän istutti maahan 20 ohutkaulaista lasipulloa, joissa kaikissa oli märkää hiekkaa ja siemeniä. Jokaisessa pullossa oli 50 siementä 23 eri kasvilajilta. Pullot jätettiin suljettuna maahan, jotta vesi ei pääsisi vaikuttamaan siemeniin.

Bealin tarkoituksena ei ollut jatkaa tutkimusta vuosisatoja, vaan hän halusi vain selvittää, miten monta vuotta paikallisten kasvilajien siemenet säilyisivät itämiskykyisinä horroksessa ja täysin neutraalissa ympäristössä. Pullot oli määrä kaivaa ylös viiden vuoden välein, mutta jo vuonna 1920, vuosikymmen Bealin eläköitymisen jälkeen, tutkijakollegat totesivat, että koetta on syytä pidentää. Nyt siemenet kylvetään kahdenkymmenen vuoden välein.

Edellisen kerran pullo kaivettiin esiin toukokuussa 2021, vuosi suunniteltua myöhemmin, koska kevään 2020 maailmantilanteen vuoksi koetta jouduttiin siirtää vuodella eteenpäin. Kylvetyistä siemenistä 11 lähti itämään, mikä oli iloinen yllätys.

Muutama tutkijasukupolvi saa vielä jatkaa koetta, sillä tällä vauhdilla sen on määrä jatkua vuoteen 2100 saakka.

HeLa-solut

Kuva: Josef Reischig | CC BY-SA 3.0

Kohdunkaulan syöpään lokakuun 4. päivänä vuonna 1951 menehtyneen yhdysvaltalaisen Henrietta Lacksin elämä jatkuu lähes jokaisessa maailman tutkimuslaboratoriossa, jossa käytetään ihmissoluja.

Ennen kuin vain 31-vuotias Lacks menehtyi, otettiin hänen kasvaimestaan soluja ilman hänen lupaansa tai tietämystään. Se oli tuohon aikaan suhteellisen normaali käytäntö.

Solut lähetettiin Lacksia hoitaneen Johns Hopkins -sairaalan läheisyydessä sijainneeseen kudoslaboratorioon tutkittavaksi – samoin kuin kaikkien muidenkin potilaiden solunäytteet.

Kaikki kohdunkaulan syöpäsolut kuitenkin kuolivat tutkija George Geyn maljoille, mutta toisin oli Henrietta Lacksin solujen laita. Solut tekivät jotain ennenkuulumatonta: ne jakaantuivat rajoittamattomasti noin vuorokauden välein eikä tuolle jakaantumiselle näy vieläkään loppua.

Solut on nimetty kantajansa mukaan ”kuolemattomaksi HeLa-solulinjaksi”, sillä niitä käytetään tutkimuksessa edelleen.

HeLa-solut ovat olleet mukana kehittämässä poliorokotetta, niillä on tutkittu syöpiä ja AIDS:ia sekä säteilyn ja myrkkyjen vaikutuksia. Niillä tehtiin myös uraauurtava työ ihmisen koko perimän selvittämisessä.

HeLa-solut ovat monen opiskelijan ensimmäinen kosketus solubiologian maailmaan. Kymmeniätuhansia kiloja HeLa-soluja on kasvatettu maailman laboratorioissa viimeisen 70 vuoden aikana ja jokainen yksittäinen solu on alkuperäisten näytesolujen jälkeläisiä.

Aikuisen elämä

Kuva: Tyler Nix | Unsplash

Ihmisen pitkäaikaista käytöstä on hankala tutkia muuten kuin tilastoja läpi käymällä, sillä vuosikymmeniä kestävät tutkimukset ovat hankalia suorittaa.

Kaikkein mittavin ihmisten elämää koskeva pitkäaikaistutkimus on suoritettu Harvardin yliopistossa, jossa kyseisestä opinahjosta vuosina 1939-1944 valmistuneiden miesten elämää on verrattu Bostonin kantakaupungissa asuneiden miesten elämään.

Kahden vuoden välein tutkimukseen osallistujat ovat täyttäneet laajan kyselyn koskien omaa henkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointiaan.

Näin tutkijat ovat saaneet ennennäkemätöntä tietoa siitä, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat ihmisen elämään, ja minkälainen vaikutus sosiaalisilla suhteilla ja taloudellisella tilanteella on ihmisen terveyteen ja vanhenemisprosessiin. Tutkimuksiin valitut ryhmät olivat sosiaalisen hierarkian ääripäistä, mutta kaikista eroista huolimatta tutkijat ovat tulleet yhteen merkittävään lopputulokseen: Kaikkein eniten ihmisen elämään ja onnellisuuteen vaikuttavat lämpimät ja läheiset ihmissuhteet. Kahdeksankymmentä vuotta kestäneen tutkimuksen tärkein anti (kaikessa yksinkertaisuudessaan) on tähän mennessä ollut se, että rakkaus on ainut, mitä ihminen tarvitsee onnelliseen elämään.

Mutta tutkimus ei suinkaan ole ohi. Nyt vuorossa ovat alkuperäisten osallistujien jälkeläiset sekä heidän elämiensä seuraaminen.

Vesuviuksen havaintoasema

Italiassa, lähellä Napolia, sijaitsee tunnettu tulivuori nimeltään Vesuvius. Sen purkautuminen vuonna 79 tuhosi muun muassa Pompeijin kaupungin tappaen tuhansia ihmisiä.

Vesuvius on purkautunut tuhoisasti ja säännöllisesti tuhansien vuosien ajan, viimeksi vuonna 1944. Tällä hetkellä on käynnissä pisin hiljainen kausi 500 vuoteen, mutta tulivuori ei missään nimessä ole sammunut, vaan se on edelleen aktiivinen. Nyt vain odotellaan, koska se purkautuu seuraavan kerran.

Vesuvius on yksi vanhimmista luonnon laboratorioista, sillä sitä on seurattu tarkkaavaisesti vuodesta 1841 lähtien. Päivittäin valtavan määrän seismistä dataa keräävän havaintoaseman päätehtävänä on tulkita ja ennustaa, milloin seuraava räjähdys tapahtuu. Ei paineita!

Lintujen laskeminen

Kuva: Mabel Amber | Pixabay

Jos ajassa mennään taaksepäin reippaat sata vuotta, olivat joulut Pohjois-Amerikassa talvehtiville linnuille erityisen riskaabelia aikaa. Joulun juhlintaan nimittäin kuului aktiviteetti, jossa ihmiset jakaantuivat pieniin ryhmiin, suuntasivat luontoon ja ampuivat niin monta lintua kuin mahdollista. Se oli idea joulunpyhien hauskanpidosta.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun lintututkija Frank M. Chapman lähestyi metsästäjiä ja ehdotti näille jotain radikaalia: Mitä jos nämä tappamisen sijaan laskisivat lintuja? Chapman ei varmaankaan olettanut, että ehdotus menisi millään muotoa läpi, mutta toisin kävi. Lukuisat metsästysryhmät läpi maan innostuivat, ja vuosien mittaan laskeminen kasvoi kokonaisvaltaiseksi tarkkailuksi, kun ihmiset rupesivat kirjaamaan ylös muun muassa lintujen muuttoja.

Joulun lintulaskenta järjestettiin viime vuodenvaihteessa jo 122. kerran, ja se on maailman pisin vapaaehtoisvoimin suoritettu, yhtäjaksoinen tutkimus. Pähkähullusta ideasta lähtenyt bongailu tarjoaa tutkijoille vuosittain kattavan ja ajantasalla olevan tietopaketin lintujen liikkeistä ja sopeutumisesta esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.

Lue myös:

• Hullut tiedemiehet, jotka tekivät kokeita itsellään
• 10 äärimmäisen eriskummallista tieteellistä tutkimusta

Vaikka meille suomalaisille vuoristot ovat lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.

Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset vuorifaktat ovat luvassa huomenna.

Maailman korkeimmat vuoret sijaitsevat yhdessä vuoristossa

Kuva: Kuno Lechner | CC BY-SA 3.0

Korkeita vuoria on ympäri maailmaa, mutta on yksi paikka ylitse muiden. Himalaja on erityinen niin vuorten korkeudessa kuin määrässäkin. Maailmassa on 14 kappaletta yli 8000 metrin korkuista vuorta ja ne kaikki sijaitsevat Himalajalla. Himalajan vuoristoryhmään katsotaan kuuluvaksi myös Hinukušin ja Karakoumin vuoristot, joista jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa maailman toiseksi korkein vuori, K2 (kuvassa).

Aika pitkälle pitää korkeimpien vuorten listalla mennä, että päästään pois Aasiasta. Argentiinassa kohoava Aconcagua on korkein huippu Aasian ulkopuolella. Korkeutta Aconcagualla on 6962 metriä ja se on korkeimpien vuorten joukossa sijaluvulla 189.

Korkein vuori, jolle ei ole kiivetty

Kuva: Gradythebadger | CC BY-SA 4.0

Vaikka valtaosa maailman korkeimmista huipuista on valloitettu, on yksi niistä suurimmista koskematon. Bhutanissa sijaitseva Gangkhar Puensum on maailman 40. korkein vuori, mutta kukaan ei ainakaan virallisten tietojen mukaan ole käynyt sen huipulla.

Vuonna 1999 japanilainen retkikunta sai Kiinalta luvan kiivetä Gangkhar Puensumin sivuhuipulle, joka joidenkin karttojen mukaan sijaitsee Tiibetin puolella. Tuo sivuhuippukin – Liankang Kangri – kohoaa yli 7,5 kilometriin, mutta Bhutanin puolella oleva 7570 metrin korkuinen Gangkhar Puensum on valloittamatta.

Bhutan on vuodesta 1994 lähtien kieltänyt kaikille yli 6000 metrin korkuisille vuorille kiipeämisen. Syyt ovat lähinnä hengellisiä, sillä Bhutanissa vuoret nähdään pyhinä paikkoina, joissa asuu jumalolentoja ja henkiä. Toisaalta paikalliset olivat tietoisia siitä, minkälaiseen kuntoon Mount Everest on kaiken roskaamisen myötä mennyt ja he painostivat hallitusta säästämään arvokkaan vuoren samalta kohtalolta.

Ennen lain voimaantuloa huipulle kyllä pyrittiin, mutta kaikki yritykset menivät syystä tai toisesta mönkään. Ehkäpä vuorten asukit eivät halunneet rauhaansa häirittävän?

Jotenkin tästä tulee hyvä olo. Maailmassa on vielä paikkoja, joihin ihminen ei pääse sekaamaan!

Maailman vanhin vuoristo

Kuvakaappaus: BATOBIC Programme | YouTube

Etelä-Afrikassa ja Eswatinissa sijaitseva Makhonjwan vuoristo, toiselta nimeltään Barberton Greenstone Belt, on tutkijoiden mukaan maailman vanhin vuoristo. Sillä on ikää noin 3,6 miljardia vuotta. Maapallon arvioidaan olevan noin 4,5 miljardin vuoden ikäinen.

Makhonjwan vuoristo kohoaa korkeimmillaan 1800 metriin, joten kyse on melko matalasta vuoristosta. Se on täysin ymmärrettävää, sillä vuosimiljardien aikana korkeimmat huiput ovat kuluneet pois. Vuoristo on kuitenkin ikäänsä nähden säilynyt erityisen hyvin, joten se on tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa maapallon historiaan.

Sieltä on löytynyt vanhimpia kiistattomia merkkejä elämästä, ja vuorten kerrostumia tutkimalla päästäänkin näkemään siihen maailmaan, jossa elämä aikoinaan alkoi kehittymään.

Muutamia vuosia sitten geologit löysivät Makhonjwasta merkkejä ulkoavaruudesta peräisin olevista orgaanisista molekyyleistä. Se on tiedetty jo pitkään, että esimerkiksi metaania ja ehkä jopa aminohappoja esiintyy avaruudessa. Erään teorian mukaan näitä molekyylejä on tullut asteroidien mukana Maahan ja ne ovat edesauttaneet, ehkäpä jopa mahdollistaneet, elämän synnyn tällä planeetalla.

Makhonjwan vuoristosta löytyneessä, noin 3,3 miljardia vuotta vanhassa, vulkaanisessa kiviaineksessa oli tutkijoiden yllätykseksi merkkejä orgaanisista hiilimolekyyleistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Maassa olevista kivistä löytyi konkreettisia todisteita Maan ulkopuolisesta hiilestä.

Mitä salaisuuksia maailman vanhin vuoristo voikaan vielä paljastaa?

Korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee Marsissa

Kuva: NASA | Public Domain

Mount Everest on maapallon korkein vuori, vaikka tähänkin aiheeseen palataan muutamalla vastaväitteellä listan viimeisessä kohdassa. Mutta korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee toisella planeetalla: Marsissa. Olympus Mons on noin kolme kertaa Mt. Everestiä korkeampi.

Olympus Mons on määritelmästä riippuen 22–27 kilometriä korkea ja leveyttä sillä on jopa 700 kilometriä. Tämä sammunut tulivuori on noin Puolan kokoinen. Olympus Mons on niin massiivinen, että jos sen korkeimmalla kohdalla seisoisi, ei tajuaisi olevansa vuoren huipulla, sillä vuoren rinnettä ei erottaisi planeetan kaarevuudesta. Samasta syystä vuorta voi havainnoida vain ylhäältä päin, sillä planeetan pinnalta katsoessa vuorenrinteet painuvat horisontin taakse.

Ihmisten juomavesi tulee vuorilta

Kuvakaappaus: Food and Agriculture Organization of the United Nations | YouTube

Kuten aivan alussa mainittiin, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Mutta yli puolet kaikista maailman ihmisistä saa juomavetensä vuorilta. Esimerkiksi New York, yksi maailman suurimmista kaupungeista, saa vetensä muutaman sadan kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevilta Catskillvuorilta.

Eikä kyse ole ainoastaan juomavedestä, sillä vettä tarvitaan viljelysten kastelemiseen. Tämän lisäksi muun muassa miljoonakaupunki Nairobissa suurin osa sähköstä tuotetaan vesivoimalla, jota saadaan Kenian suurimpaan jokeen, Tanaan, rakennetuista padoista. Tana-joki saa alkunsa Aberdaren vuoristosta.

Myös sellaiset metropolit kuin Rio de Janeiro, Tokio ja Melbourne ovat täysin riippuvaisia vuorilta tulevasta makeasta vedestä.

Ilmastonmuutoksen myötä jokia ruokkivat jäätiköt sulavat, mikä tulee vääjäämättä vaikuttamaan vedensaantiin. Suurin huoli ovat vuorten läheisyydessä ympäri maailmaa asuvat ihmiset, jotka jo nyt tuskailevat veden puutteen vuoksi.

Suurkaupunkeihin löydetään varmasti rahalla ratkaisu, mutta entäs vaikkapa köyhät maanviljelijät Kirgisiassa? Miten he kastelevat viljapeltonsa ja kiinnostaako ketään tarpeeksi?

Lue myös:

• Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
• Ei jos, vaan kun purkaus tapahtuu: Tässä ovat maailman vaarallisimmat tulivuoret
• 10 mielenkiintoista faktaa Machu Picchusta ja inkoista

Eläimet joutuvat monesti ahtaalle ihmisen toimien vuoksi. Tällä listalla käännetään asetelma kuitenkin toisin päin: eläimet tekevät kiusaa ihmisille – tietämättään, mutta kuitenkin!

Listafriikki esittelee nyt kymmenen kertaa, kun eläimet totesivat, että nyt on takaisinmaksun aika. Valitettavasti osa näistä onnettomista sattumista on koitunut kummankin osapuolen kohtaloksi, mutta toisinaan lopputulos on lähinnä huvittava.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:

Ruotsin laivasto luuli silakan ”pieruja” venäläisiksi sukellusveneiksi: 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia – osa 1

Meduusat ydinvoimalan vaivana

Kuva: Pixabay

Ydinvoimalat on lähes aina rakennettu veden äärelle. Ne tarvitsevat vettä sähköä tuottavien turbiinien pyörittämiseen, mutta vesi toimii myös reaktorin jäähdyttäjänä. Ylikuumentunut ydinreaktori ei tunnetusti ole hyvä juttu.

Veden läheisyys saattaa kuitenkin aiheuttaa myös ongelmia, sillä vuonna 2013 ruotsalainen Oskarshamnin ydinvoimala jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti, sillä veden sisäänottoputket olivat menneet tukkoon. Syylliseksi osoittautui parvi meduusoja. Kyseessä ei ollut muutaman yksilön kokoontuminen, vaan eläimiä oli tuhansittain.

Ydinvoimalan mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun meduusat ovat tuottaneet ongelmia. Tutkijoiden mukaan se ei myöskään tule olemaan viimeinen kerta, sillä ylikalastuksen ja merien saastumisen seurauksena meduusoilla on vähemmän saalistajia, ja ne pystyvät tehokkaasti valtaamaan vähentyneiltä kaloilta vapautuvan ekosysteemin.

Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen

Kuva: Angelo Giordano | Pixabay

Kongon demokraattisessa tasavallassa sattui ikävä lento-onnettomuus vuonna 2010, kun kone tuli alas ilman mitään selittävää syytä. Niin ainakin aluksi luultiin. Törmäyksessä menehtyi kaksikymmentä ihmistä ja vain yksi kyydissä ollut selvisi hengissä. Hänellä oli oma näkemyksensä onnettomuuteen johtaneista tapahtumista.

Selviytyjä kertoi, että noin 80 senttimetrin mittainen, salaa koneeseen tuotu krokotiili oli karannut erään matkustajan urheilukassista, mikä oli saanut aikaan valtavan paniikin. Ihmiset olivat paenneet verenhimoista matelijaa pienen lentokoneen etuosaan, mikä oli aiheuttanut epätasapainon ja tippumisen.

Onnettomuustutkijoiden mukaan myös krokotiili selvisi tuhosta hengissä, sillä heillä oli hallussaan videomateriaalia, jossa matelija marssii kylmän rauhallisesti ulos romuttuneesta koneesta.

Häiritty hiukkaskiihdytin

Kuva: Zdeněk Macháček | Unsplash

Sveitsissä, CERN-tutkimuskeskuksessa sijaitseva LHC-hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider) on monimutkaisin ja kallein (3,5 miljardia euroa) ihmisen koskaan tieteelle rakentama laite. Se on yhtäaikaa valtavan kokoinen ja äärimmäisen herkkä, joten on selvää, että joskus asiat eivät suju ongelmitta. Vuonna 2008 valmistunut laite on kokenut elinkaarensa aikana kolme eläinten aiheuttamaa käyttökatkosta.

Avaamista seuraavana vuonna laite jouduttiin sammuttamaan, sillä sen yli lentänyt lintu oli tiputtanut patongin kondensaattoriin, joka yhdisti hiukkaskiihdyttimen ulkopuoliseen sähkönsyöttäjään. Patonki aiheutti häiriön jäähdytyslaitteistossa, minkä seurauksena kiihdytin pääsi ylikuumenemaan. Lintu selvisi tapauksesta vahingoittumattomana ja löydettäessä se nautti onnellisena tippunutta lounaspatonkiaan.

Vuonna 2016 hiukkaskiihdytintä piinasivat näädät. Ne eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita kuin piknikille laskeutunut lintu. Alkuvuodesta yksi näätä pureskeli sähkökaapelin säpäleiksi aiheuttaen itselleen kohtalokkaan sätkyn ja laitteen sulkemisen viikon ajaksi.

Myöhemmin toinen epäonninen näätä löysi tiensä hiukkaskiihdyttimen sisään ja osui muuntajaan. Eläimen läpi kulki noin 18 000 volttia, jotka käräyttivät sen niille sijoilleen. Iskun saanut näätä on nähtävillä Rotterdamin luonnontieteellisessä museossa.

Varpusen dominoefekti

Kuva: Rajesh Balouria | Pixabay

Amsterdamissa valmistauduttiin kesällä 2005 rikkomaan Guinnessin maailmanennätys dominopalikoiden kaatamisessa. Useiden viikkojen ajan osallistujat olivat rakentaneet 4,1 miljoonan palan muodostelman, mutta juuri ennen h-hetkeä paikalle lenteli varpunen.

Lintu laskeutui yhden palikan päälle, aiheutti kirjaimellisen dominoefektin ja 23 000 palan kaatumisen. Järjestäjät eivät olleet varpusen tempusta innoissaan, joten he kutsuivat paikalle tuholaistorjujan, joka ampui linnun.

Palikat nostettiin pystyyn, dominojen ketjureaktio kesti kaksi tuntia ja maailmanennätys tuli rikottua. Hollantilaisia ei kuitenkaan kiinnostanut ennätyksen rikkominen, sillä he olivat tyrmistyneitä maassaan uhanalaisen linnun tappamisesta. Pian nettiin aukaistiin surunvalittelusivusto, jonne yli 5000 ihmistä kävi lyhyessä ajassa kirjoittamassa osanottonsa laittoman ampumisen vuoksi menetetylle linnulle. Kyseinen varpunen on muuten täytettynä samassa rotterdamilaisessa museossa kuin hiukkaskiihdyttimessä kärähtänyt näätä.

Puluja vai alkuräjähdys?

Kuva: Pixabay

Vielä 1900-luvun puolivälissä universumin synnystä oli kaksi kilpailevaa teoriaa. Ensimmäisen mukaan universumi on iankaikkinen, päättymätön ja muuttumaton. Toinen teoria perustui alkuräjähdykseen, jonka mukaan universumi olisi joskus ollut paljon nykyistä pienempi. Teorioita tutkivien ja todistusaineistoa keräävien fyysikoiden työ oli mennä lähes pilalle pulujen takia.

Vuonna 1964 astronomit Robert Wilson ja Arno Penzias yrittivät mitata yötaivaan kirkkautta mikroaaltotunnistimella. Se osoittautui hankalaksi, sillä aina, kun tutkijat osoittavat teleskooppinsa taivaalle, kuului vain tasaista surinaa.

He sulkivat pois kaikki mahdolliset häiriötekijät, mutta outo signaali ei hävinnyt. Sitten he huomasivat pulupariskunnan nukkumassa välineidensä päällä. Wilson ja Penzias olettivat, että laitteiston havaitsema epämääräinen humina johtui pulujen ulosteista.

Linnut otettiin kiinni, lähetettiin 50 kilometrin päässä asuneelle pulujen kasvattajalle ja sitten jätökset putsattiin pois. Mutta ei aikaakaan, kun vapautetut linnut löysivät tiensä rakkaalle teleskoopilleen. Tutkijoiden ja pulujen välinen kamppailu kesti kuukausien ajan, mutta jossain vaiheessa linnut poistettiin lopullisesti kuvioista. Silloin Wilson ja Penzias ymmärsivät, että signaali tuli itseasiassa taivaalta eikä ulosteista.

Joka puolella universumissa on kosmista taustasäteilyä, jonka Wilson ja Penzias havaitsivat ensimmäisinä maailmassa. Se oli tärkeä todiste toisen universumin syntymallin puolesta, sillä juuri alkuräjähdysteoria ennusti taustasäteilyn olemassa olon. Wilsonille ja Penziasille myönnettiin löydöksestä Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1978.

Lue myös:

• Miten krokotiilin ja alligaattorin voi erottaa?
• Verisuihku silmästä tai sisäelimet ulos peräaukosta – 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet puolustautuvat
• Tosielämän Topi ja Tessu: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista – osa 1

Yleensä se on ihminen, joka laittaa eläimet ahtaalle omalla toiminnallaan. Tällä listalla käännetään asetelma kuitenkin toisin päin.

Listafriikki esittelee nyt kymmenen kertaa, kun eläimet totesivat, että nyt on takaisinmaksun aika. Valitettavasti osa näistä onnettomista sattumista on koitunut kummankin osapuolen kohtaloksi, mutta toisinaan lopputulos on lähinnä huvittava. 

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:

Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen: 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia – osa 2

Kotka aiheutti valtavan puhelinlaskun

Kuva: Pixabay

Vaeltavia arokotkia tutkiva venäläinen luonnonsuojelu- ja tutkimusryhmä ajautui vararikkoon kesällä 2019, kun sen rengastamat linnut lensivät Iraniin. 

Tutkijat olivat rengastaneet 13 kotkaa, joiden muuttomatkaa etelään he halusivat seurata. Seurantalaitteen oli tarkoitus lähettää päivittäin neljä tekstiviestiä, joiden sisältämän GPS-datan avulla lintujen vaellusta voitiin seurata hyvinkin tarkasti.

Muutama lintu päätyi kuitenkin lentämään Kazakstanin syrjäseuduille, jossa ei ollut signaaleja välittäviä puhelinmastoja, joten tekstiviestit pääsivät kuukausien aikana kasaantumaan. Tutkijat vastaanottivat suuren määrän viestejä vasta siinä vaiheessa, kun kotkat lokakuussa saapuivat Iraniin.

Iranista lähetetyt viestit olivat kolme kertaa hintavampia kuin Kazakstanissa, joten tutkijoiden jo valmiiksi niukka budjetti koko vuodelle paloi odottamattomalle reitille suunnanneisiin lintuihin. Yhteyttä ei oltu ymmärretty sulkea, sillä kotkien suunnasta ei lähtemättömien viestien vuoksi ollut mitään tietoa.

Puhelinoperaattori Megafon tarjoutui mitätöimään velan, vaikka sosiaalisessa mediassa oli jo aloitettu joukkorahoituskampanja uhanalaisten kotkien tutkimustyön turvaamiseksi. Megafon tarjosi kotkille myös entistä edullisemman liittymäpaketin tulevia reissuja varten.

Diamond-koira ajoi Newtonin hulluuden partaalle

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

Lemmikit ovat omistajilleen rakkaita perheenjäseniä, mutta ne voivat kuitenkin aiheuttaa myös päänvaivaa. Hyvänä esimerkkinä toimivat englantilainen tiedemies Isaac Newton ja hänen Diamond-koiransa.

Newton työsti 1680-luvulla kiivaasti uutta käsikirjoitustaan, joka piti sisällään muun muassa kuuluisat painovoima- ja liikelait. Kynttilän valossa kirjoittaneen Newtonin seurana oli pomeranian-rotuinen Diamond, joka oli eräänä iltana tavallista vilkkaammalla tuulella ja juoksi päin pöydänjalkaa.

Tärähdyksen seurauksena pöydällä ollut kynttilä kaatui Newtonin papereiden päälle ja poltti ne poroksi. Lähes vuoden työ oli mennyttä, mutta Newton suhtautui tuhoon aluksi yllättävän rauhallisesti. Hän nosti koiransa syliinsä ja sanoi tälle: ”Voi Diamond, Diamond, et tiedäkään minkälaisen koiruuden menit minulle tekemään.”

Papereiden palaminen alkoi kuitenkin painamaan Newtonin mieltä: hän ei löytänyt motivaatiota kaiken uudelleen kirjoittamiseen ja vaipui useiden kuukausien ajaksi masennukseen. Oli hyvin lähellä, että Newton ei olisi koskaan saanut muodostettua painovoimateoriaansa uudelleen, mutta jossain vaiheessa päivä alkoi jälleen paistaa risukasaan.

Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, yksi historian merkittävimmistä tieteellisistä kirjoista, julkaistiin vuonna 1687.

Ruotsin laivasto säikähti silakan pieruja

Itämerellä elettiin 1980-luvulla jännittäviä aikoja. Ruotsin laivaston vedenalaiset mikrofonit olivat havainneet vieraita ääniä omilla merialueillaan. Hallitus oli varma, että kyseessä oli rajoja loukkaavat venäläiset sukellusveneet. Ruotsi ilmaisi huolensa Neuvostoliitolle, mutta äänet eivät kadonneet mihinkään. Sen suurempiin toimiin länsinaapurissa ei ryhdytty, sillä kukaan ei halunnut ylimääräisiä selkkauksia kylmän sodan aikana.

Vuonna 1982 Ruotsi määräsi lukuisia laivaston aluksia, sukellusveneitä ja helikoptereita kokonaiseksi kuukaudeksi etsimään tunnistamatonta vedenalaista kohdetta, mutta turhaan.

Kun Neuvostoliitto vuonna 1991 kaatui, oletettiin Ruotsissa, että sukellusveneet jättäisivät läntisen Itämeren rauhaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Siinä vaiheessa kärsivällisyys loppui ja pääministeri Carl Bildt otti yhteyttä Venäjän presidentti Boris Jeltsiniin esittäen virallisen valituksen laivaston käyttäytymisestä.

Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun ruotsalainen tutkijaryhmä löysi ”sukellusveneiden” äänille syyllisen: silakat, jotka vapauttavat peräaukostaan äänekkäästi ilmaa. Varsinaisesti niitä ei voi kutsua pieruiksi, sillä kaasu on pinnasta nielaistua ilmaa eikä ruoansulatuksen sivutuotetta. Silakoita saalistavat petokalat eivät kuule näitä ääniä, joten niiden on ajateltu olevan nerokas, lajinsisäinen tapa kommunikoida. 

Julkisuuteen ei ole koskaan paljastettu, kuinka paljon silakan pierut tulivat Ruotsin puolustusvoimille ja rajavartiostolle yli kymmenen vuoden aikana maksamaan. 

Päivänkorennot pysäyttävät liikenteen

Päivänkorennot eli surviaiset ovat hyönteisiä, jotka viettävät suurimman osan elämästään toukkina vedessä. Ne kuoriutuvat ja kehittyvät aikuisiksi, lentäviksi korennoiksi vain yhden asian vuoksi: löytääkseen lisääntymiskumppanin.

Päivänkorennoille on kehittynyt populaation menestymiseen tähtäävä sopeuma, sillä usein ne ajoittavat kuoriutumisen samaan ajankohtaan ja lähtevät lentoon suurissa parvissa; tämä vähentää syödyksi tulemisen mahdollisuutta. Päivänkorentoparvet voivat kasvaa ilmestyskirjamaisiin mittasuhteisiin, sillä suurimmat parvet näkyvät jopa satelliittikuvissa.

Koska valo vetää hyönteisiä puoleensa, voi autolla ajaminen parven lähistöllä olla hengenvaarallista yöaikaan. Vain muutaman senttimetrin mittaiset yksilöt muodostavat kasaantuessaan valtavia kerroksia, jotka tekevät teiden pinnoista jäätäkin liukkaampia. Ylläolevalla videolla on kuvaa korentoparven vuoksi suljetulta sillalta. Tuulilaseja peittäneet ja näkyvyyden estäneet päivänkorennot aiheuttavat vuosittain lukuisia liikenneonnettomuuksia.

Kanadanhanhet pakottivat lentokoneen jokeen

Kuva: Pixabay

Taivaalla on ruuhkaa. Lennonjohto pystyy monitoroimaan ja estämään lentokoneiden yhteentörmäyksiä, mutta ihmisen rakentamat kulkuneuvot eivät ole ainoita ilmassa liikkuvia asioita.

Lintuja päätyy jatkuvasti lentokoneiden moottoreihin, ja koneille aiheuttamien vahinkojen arvellaan olevan maailmanlaajuisesti miljardin euron luokkaa. Joka vuosi.

Joskus moottoreihin päätyvät linnut aiheuttavat todellisia vaaratilanteita. Yksittäiset linnut harvemmin saavat suurta tuhoa aikaan, mutta vuonna 2009 parvi suuria kanadanhanhia lensi US Airways -lentoyhtiön matkustajakoneen moottoriin ja pakotti lentäjän tekemään hätälaskun Hudson-jokeen New Yorkissa. Kuten monet yhteentörmäykset lintujen kanssa, niin tämäkin onnettomuus sattui pian nousun jälkeen. Sen vuoksi useilla lentokentillä on valoja, kaiuttimia ja jopa istutettuja petolintuja pitämässä parvet etäällä laskeutuvista ja nousevista koneista.

Lue myös:

• Verisuihku silmästä tai sisäelimet ulos peräaukosta – 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet puolustautuvat
• Tosielämän Topi ja Tessu: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista – osa 1

Rankkasateita, paahtavaa kuumuutta, hurrikaaneja ja purevia pakkasia. Maapallon monenlaiset sääilmiöt eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna universumin muihin taivaankappaleisiin.

Ehkäpä juuri siksi elämä, sellaisena kuin me sen tiedämme, on kehittynyt juuri Maassa. Toisaalta taas elämä itsessään on muokannut säätä kotiplaneetallamme. Maapallon sääilmiöitä on helppo tutkia ja havainnoida, mutta on uskomatonta, miten paljon myös muiden planeettojen ja kuiden olosuhteista tiedetään. Niitä kun ei vain tarkastella katsomalla ulos ikkunasta.

Tällä kertaa Listafriikki matkaa kanssanne pitkin kotigalaksiamme Linnunrataa. Näihin äärimmäisiin sääilmiöihin tutustumisen jälkeen täytyy kyllä pari kertaa miettiä, ennen kuin valittaa pienestä tuulesta ja tuiskusta!

Ikuinen hurrikaani

Kuva: Pixabay

Maapallolla hurrikaanit keräävät voimiaan merillä päivien tai parhaimmillaan viikkojen ajan, mutta maakosketuksen jälkeen ne kulkevat vain tunteja. Aurinkokuntamme suurimman planeetan, Jupiterin, kaasumaisella pinnalla on kulkenut Suurena punaisena pilkkuna tunnettu pyörremyrsky ainakin 200 vuotta.

Jupiteria on tutkittu jo 600-luvulta lähtien, ja 1600-luvulla kuuluisa astronomi Cassini kirjoitti Jupiterin ”pysyvästä myrskystä”, jonka ajatellaan viittaavaan tähän planeetan pinnalla selvästi näkyvään täplään. Virallisesti myrskyn havaitsi ensimmäisen kerran tähtitieteen harrastaja Samuel Heinrich Schwabe vuonna 1831.

Hurrikaani kiertää planeetan 14:ssä Jupiterin päivässä ja myrskyn kummallisin ominaisuus on se, että reunoilla tuulet puhaltavat reilut 150 metriä sekunnissa, mutta ydin on suhteellisen tyyni.

Vedystä ja heliumista koostuva hurrikaani pysyy voimissaan, koska Jupiterin pinnalla ei tiettävästi ole mitään kiinteää, joka hidastaisi sen menoa. Jos mitenkään on mahdollista päästä käsiksi teleskooppiin, niin kannattaa suunnata se Jupiteriin, sillä useiden sukupolvien ajan ihmisiä kiehtonut Suuri punainen pilkku saattaa hävitä seuraavien vuosikymmenten aikana. Se on pitkään ollut kutistumaan päin; joskus kolme kertaa Maan kokoinen myrsky voisi nielaista ”enää” kaksi maapalloa.

Kristallisade

Kuva: Pixabay

Orionin tähdistössä, 1350 valovuoden päässä maapallosta, sijaitsee tuoreehko tähti nimeltään HOPS-68. Meidän oma Aurinkomme on ollut joskus sen kaltainen ja sekin on silloin saanut niskaansa vihreiden kristallien sadekuuroja.

Oliviinikristallit ovat todennäköisesti peräisin syntyvästä tähdestä itsestään, kun sen kaasupurskahdukset syöksevät ainetta avaruuteen. Tähteä ympäröi viileä kaasupilvi, jonka hyvin kylmät olosuhteet saavat oliviinin ripottelemaan takaisin vihreänä jalokivisateena.

Samanlaisia kristalleja on löydetty myös aurinkokuntamme laitamilla syntyneistä komeetoista. Vihreiden jalokivien löytyminen kivisistä kiertolaisista oli aiemmin suuri mysteeri, mutta Spitzer-satelliitin 2000-luvun alussa tekemät havainnot HOPS-68:sta paljastivat niidenkin alkuperää. Aurinko on syntyaikoinaan syössyt tulikuumassa ytimessään syntyneitä kristalleja kaasupilveensä, josta niitä on satanut ja jäätynyt kiinni muihin taivaankappaleisiin.

Lunta syöksevät tulivuoret

Kuva: Pixabay

Lunta ja jäätä syöksevät tulivuoret, vai pitääkö niitä kutsua lumivuoriksi, ovat tavallaan hyvin samankaltaisia Maan ”perinteisten” tulivuorten kanssa. Ne kohoavat maisemasta ylös, ja purkautuvat syösten nestemäistä sisältöään ympärilleen. Nimestäkin varmasti voi päätellä, että niistä ei tule ulos tulikuumaa magmaa, vaan lunta ja jäätä.

Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä kiertävä kääpiöplaneetta Ceres on esimerkki tällaisesta kryovulkanismista. Ceresissä sijaitsevan yhden ainoan tulivuoren sisällä on veteen sekoittuneena metaania, ammoniakkia ja klooria – samoja aineita siis, joista kääpiöplaneetan kuori koostuu. Purkautumismekanismia ei tiedetä, mutta jostain syystä nestemäinen sisu ryöpsähtää voimalla ulos, usein jähmettyen nopeasti alhaisen lämpötilan vuoksi.

Neptunuksen ja Jupiterin jäisissä kuissa on lumitulivuoria, samoin kuin planeettojen joukosta vuosia sitten pudotetussa Plutossa ja sen Kharon-kuussa. Saturnuksen kiertolaisessa, Enceladuksessa, on havaittu jopa 500 kilometrin korkeuteen nousevia nestepurkauksia.

Tutkijat arvelevat lumitulivuorten olevan hyvinkin yleisiä aurinkokunnassamme ja ohjaamalla satelliitteja purkautuvien nesteiden läpi, voitaisiin saada arvokas katsaus hyytävän kylmien taivaankappaleiden suliin sisuksiin. Mahdollisia elämän merkkejä etsien tietenkin!

Lue myös: Ei jos, vaan kun purkaus tapahtuu: Tässä ovat maailman vaarallisimmat tulivuoret!

Metaanisade

Kuva: Pixabay

Saturnuksen suurin ja tunnetuin kuu on Titan. Sen arvoitukset pysyivät pitkään piilossa paksun pilviverhon takana, mutta kun sen oranssiin maailmaan päästiin vihdoin vuonna 2004 näkemään, olivat kaikki yllättyneitä.

Titanilla on jokia, järviä ja jäätiköitä. Siellä myös sataa, ja napa-alueiden vuoret ovat lumen peitossa. Kuulostaako siltä, että Titan olisi hyvä paikka ihmisten yhteiskunnan perustamiselle? Sitä on usein pidetty potentiaalisena kohteena.

Titanin pinnalla ei kuitenkaan ole vettä; se olisi joka tapauksessa ikijäässä -180 celsiusasteen lämpötilassa. Kylmyyden ja kovemman paineen ansiosta meille kaasuina tutut metaani, etaani ja propaani virtaavat nestemäisinä muodostaen kemikaalijokia ja -meriä. Kaasumaisista pilvistä metaani sataa maahan ja kiinteässä muodossa metaanilumi peittää napojen lumitulivuoret, jotka aina silloin tällöin sylkevät räjähdysherkkää, nestemäistä ammoniakkia.

Polttoaineita Titanilta siis löytyisi – vaikka millä mitalla – mutta muuten meidän pitäisi odotella vielä kuutisen miljardia vuotta, jotta Aurinko lämmittäisi sitä tarpeeksi ja mahdollistaisi elämän. Toki siinä vaiheessa kuolemaa tekevä tähtemme on jo nielaissut aurinkokunnan kolme ensimmäistä planeettaa sisuksiinsa.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita eksoplaneetalla

Kuva: Marcela Bolívar | Pixabay

Ketun tähdistössä, reilun 64 valovuoden päässä meistä, sijaitsee hyvin Maata muistuttava aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta; kavereiden kesken se tunnetaan nimellä  HD 189733b. Se on väriltään sininen ja siellä on havaittu olevan vettä… ja siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Noin Jupiterin kokoisella eksoplaneetalla puhaltavat tappavat tuulet 2 km/s voimakkuudella, mikä on muuten seitsemän kertaa rivakampi vauhti kuin äänen nopeus.

Vaikka joku onneton avaruusmatkailija päätyisi kieppumaan kotoisan näköisen planeetan ikuisiin hirmutuuliin, ei hätää: matka päättyisi lyhyeen, joskin melko karmealla tavalla, koska lämpötila nousee päivisin jopa 1000 celsiusasteeseen. Tuulen ja lämpötilan lisäksi olosuhteet tekee ”haastaviksi” ilmakehässä oleva silikaatti. HD 189733b saa siitä kauniin sinisen värinsä, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että planeetalla sataa vaakasuoraan lasia.

Timanttisade

Kuva: Pixabay

Jokaikinen lumihiutale on ainutlaatuinen, sanotaan. Mutta miten sitten suu pantaisiin, jos taivaalta alkaisi sataa timantteja? Timanttisade on itseasiassa kaikkein yleisin sadetyyppi meidän aurinkokunnassamme.

Tätä sääilmiötä varten ei tarvi edes kovin kauas matkustaa, avaruuden etäisyyksillä mitattuna. Kaikilla kaasuplaneetoilla, kuten Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, ilmakehässä on jonkun verran metaania, joka koostuu hiilestä ja vedystä.

Salamointi saa aikaan metaanin epätäydellisen palamisen, jonka tuotteena syntyy nokea. Kun noki tippuu alaspäin, kohti kaasuplaneetan kiinteää ydintä, kovettuu se ensin grafiitiksi, ja lopulta kasvavan paineen ja helvetin lieskoja vastaavan lämpötilan vaikutuksesta timanteiksi. Saturnuksessa muodostuu jopa 1000 tonnia timantteja vuodessa. Kaikki hiomattomia.

Jopa sormenpään kokoiset timantit eivät todennäköisesti kestä Jupiterin ja Saturnuksen sisäistä lämpötilaa, ja sulavat hiililammikoiksi, mutta Neptunuksen ja Uranuksen viileämmillä pinnoilla timantit todella ovat ikuisia.

Rikkihapposateet

Kuva: Pixabay

Venusta ja Maata kutsutaan monesti kaksosplaneetoiksi. Myönnetään, ne ovat lähes samankokoiset, painavat saman verran ja niiden koostumus on hyvin samankaltainen. Mutta kaksoset? Siinä saa termiä kyllä venyttää.

Ihmisen näkökulmasta naapuriplaneettamme voisi yhtä hyvin olla universumin kaukaisimmalla reunalla. Venukselle on lähetetty luotaimia tutkimaan sen pintaa, mutta ne ovat planeetan olosuhteissa kestäneet ehjinä vain joitakin tunteja.

Ensinnäkin Venus on 480 celsiusasteen pintalämpötilallaan planeetoista kuumin, koska sen paksu, enimmäkseen hiilidioksidista koostuva ilmakehä sitoo auringon säteilyä huomattavasti enemmän kuin lähimpänä Aurinkoa kiertävä Merkurius. Venus on loistava esimerkki siitä, mitä kasvihuoneilmiö pahimmillaan voi tarkoittaa. Toisekseen, planeetan pinnalla paine on 90-kertainen Maahan verrattuna, joten silmät ja vähän muutakin putkahtaisivat ulos alta aikayksikön.

Vähän korkeammalla Venuksen ilmakehässä, jossa paine ja lämpötila hellittävät, on vastassa kuitenkin paksut läpinäkymättömät rikkihappopilvet. Ja missä pilviä, siellä sadetta. Venuksessa ei sada jalokiviä, vaan voimakkaasti syövyttävää rikkihappoa. Sateet eivät kuitenkaan koskaan saavuta Venuksen pintaa, koska neste höyrystyy korkean lämpötilan takia.

Ääntä nopeammat tuulet

Kuva: Pixabay

Neptunuksella voi täysin yllättäen joutua myrskyn vietäväksi, sillä siellä puhaltavat aurinkokuntamme kovimmat tuulet. Voit kuulla tuulen ulvovan, mutta vasta sitten, kun se on jo siepannut sinut mukaansa. Neptunuksen 2300 kilometriä tunnissa puhaltavat myrskyt liikkuvat lähes kaksinkertaisella äänen nopeudella ja välillä ne muodostavat maapallon kokoisia pyörremyrskyjä (jotka kuitenkin katoavat aikanaan, toisin kuin Jupiterin ikuinen hurrikaani).

Neptunusta pantamaisesti kiertävät, metaanikiteistä koostuvat pilvet sekoittuvat tuulen voimasta kaasumaisen vety-helium-pinnan kanssa. Tällöin ilmakehään pääsee pieni määrä metaania, joka imee auringonvalosta pitkät aallonpituudet ja saa planeetan hehkumaan sinisenä.

Marsin lumimyrskyt

Kuva: André Saad | Pixabay

Kaikista toiveista ja unelmista huolimatta Marsista ei koskaan löytynyt pieniä vihreitä miehiä, vaikka heitä ehdittiin jo marsilaisiksi nimittämään.

Marsissa on todisteiden mukaan aikoinaan ollut virtaavaa, nestemäistä vettä. Sen nykyinen, ohut ilmakehä ei ole pystynyt estämään vettä haihtumasta, minkä takia sen maaperä onkin kuivaa, aavikkomaista kivikkoa. Välillä koko planeetan pinta peittyy valtavien tornadojen nostattamien pölypilvien alle.

Marsissa on hieman Maata muistuttavat vuodenajat ja kesällä päiväsaikaan siellä voi olla mukavat 20 astetta lämmintä. Yöksi elohopea laskee kuitenkin -70ºC:een, koska ohuen ilmakehänsä takia Mars ei pysty sitomaan auringon lämpöenergiaa. Talvella, ja napojen alueella, pakkasta voi olla napakka -125ºC:tta.

Ilmakehä Marsissa on suurimmaksi osaksi hiilidioksidia, joka vähän alle 80 pakkasasteessa härmistyy (kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi) ja saa aikaan meillekin tutun kuivajään tai hiilihappojään muodostumisen. Kuivajää muodostaa pysyvän ikijään Marsin napojen peitoksi ja siitä syntyvät myös planeetan rajut lumimyrskyt.

Taivaalta sataa kaloja

Kuva: Lance Anderson | Unsplash

Olihan meidän oma maapallommekin pakko saada listalle, vaikka sitten loppukevennyksenä. Missään muualla tässä aurinkokunnassa ei voi kokea kalojen satamista taivaalta. Entäs koko universumissa? Siitä Listafriikki ei voi mennä takuuseen, mutta aikamoinen yhteensattumien summa saisi tapahtua, että niin kävisi.

Mutta täälläpä niin voi käydä. Netistä voi löytää oikeita kuvia ja muokattuja kuvia, mutta kalojen ”sataminen” taivaalta on ilmiö, josta on kirjoitettu jo ennen ajan laskumme alkua. Meksikossa ja Hondurasissa on kyliä, joissa vuosittain kovien myrskyjen jälkeen maa on niin täynnä kaloja, että ihmiset keräävät niitä koreittain syötäväksi.

Tässä suoraan ilmestyskirjan sivuilta olevassa sääilmiössä ei tietenkään ole kyse siitä, että kalat putoaisivat pilvistä, vaan järven tai meren päällä syntyvä tornado nappaa kaloja mukaansa ja kuljettaa ne sisämaahan.

Kai olette katsoneet Haihurrikaani-elokuvia!?

Lue myös:

• 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta
• Säänmuokkaus: 10 faktaa sateentekemisestä

Harvinaiset sairaudet -listan taudit ovat kuin tieteiskirjallisuudesta. Valitettavasti ne eivät sitä kuitenkaan ole, ja harmittavan usein näitä erikoisia sairauksia ei osata diagnosoida.

Vai mitä luulet lääkärisi sanovan, jos marssit iho verisenä vastaanotolle ja epäilet olevasi vedelle allerginen? Tai kerrot, että sinun tekee mieli syödä sementtiä?

Vaikka riski sairastua näihin tauteihin on äärimmäisen pieni, tarvitsevat ne silti huomiota. Paljon rahaa käytetään muun muassa Alzheimerin ja erilaisten syöpien tutkimiseen, ja hyvä niin! Mutta myös harvinaiset sairaudet tarvitsevat hoitokeinoja ja lääkkeitä, vaikka eivät mediaseksikkäitä olisikaan.

Listafriikki keräsi outoja, harvinaisia sairauksia, joiden saamisen todennäköisyys on valtavan pieni, mutta jollekin se arpa kuitenkin osuu.

Mätänevän kalan haju

Kuva: Pixabay

Trimetyyliaminuriaa (TMAU) kutsutaan myös nimellä kalanhajuoireyhtymä, joka kertoo tämän harvinaisen aineenvaihduntahäiriön ikävimmän oireen.

Oireyhtymää sairastavan henkilön elimistö ei tuota tarpeeksi flaviinientsyymiä, joka normaalisti pilkkoo ravinnosta tulevan trimetyyliamiinin (TMA). Siitä johtuen hajottamaton TMA kasautuu maksaan, ja erittyy sieltä ihmisen kehon eri nesteisiin: sylkeen, virtsaan ja hikeen.

TMA aiheuttaa pahan hajun, jota voisi kuvailla mätäneväksi kalaksi, eikä siitä pääse eroon vaikka miten usein peseytyisi ja suihkuttelisi deodoranttia. Hajuvedet eivät peitä sitä alleen ja voimakkuudellaan haju voi täyttää koko huoneen.

Tauti voi nopeasti ajateltuna naurattaa, mutta se saattaa aiheuttaa kantajalleen vakavia psyykkisiä ongelmia, rajoittaa heitä sosiaalisissa tilanteissa ja haitata merkittävästi urakehitystä. Tautiin ei ole hoitokeinoa, vaikkakin tiettyjen ruokien välttämisellä, esimerkiksi hernekasvit, kaalit ja sisäelimet, voi saada ongelmaa lievemmäksi.

Oireet voivat alkaa jo vauvaiässä tai vasta murrosiässä. Kummallista kyllä, osa ihmisistä ei laisinkaan haista tätä ulosteen ja jätteiden sekaista epämiellyttävää hajua. Kantaja itse voi olla täysin tietämätön hajuhaitasta ja toisaalta terveydenhuollossa potilas voidaan diagnosoida luulosairaaksi, jos henkilökunnan nenään ei haiskahda mitään.

Toinen käsi puuhailee omiaan

Kuva: Iris Vallejo | Pixabay

Vieraan käden oireyhtymä voi olla seurausta halvauksesta, kasvaimesta tai liittyä hermoston rappeumasairauksiin kuten Parkinsonin tautiin. Oireyhtymän ajatellaan johtuvan siitä, että yhteys eri aivojen osien välillä on syystä tai toisesta katkennut. Esimerkiksi 65-vuotiaan newjerseyläisen Karen Byrnen epilepsialeikkaus vasemman ja oikean aivopuoliskon yhdistävään aivokurkiaiseen sai reilut 30 vuotta sitten aikaan sen, että toinen käsi rupesi tekemään mitä lystää.

Vielä viime vuosisadan alussa oireyhtymästä kärsineet ihmiset ajattelivat tulleensa paholaisen riivaamiksi, eikä heitä voi ihmettelystä syyttää. Hallitsematon käsi voi liikuskella epämääräisesti tai sitten (ehkä pelottavammin) suorittaa arkipäiväisiä askareita. Oireyhtymä voi vaikuttaa myös jalkaan niin, että henkilö ei pysty kääntymään oikealle, vaan jää pyörimään ympyrää paikalleen.

Karen Byrnen tapauksessa oireilu tuli esille heti leikkauksen jälkeen, kun hän oli lääkärin läsnäollessa napittanut oikealla kädellä paitansa, jonka jälkeen vasen käsi oli alkanut avata nappeja niin, ettei Byrne tajunnut sitä itse ollenkaan. Hänen vasen kätensä on myös tumpannut juuri sytytetyn, tuhkakupin reunalla olleen tupakan, tyhjännyt huomaamatta käsilaukusta tavaroita ja pahimmassa tapauksessa käsi on hyökännyt hänen kimppuunsa aiheuttaen mustan silmän. Onneksi käsi, tai paremminkin toinen aivopuolisko, saatiin lääkityksellä takaisin hallintaan.

Naurutauti

Kuva: Chulmin Park | Pixabay

Papua-Uudessa-Guineassa elää Fore-heimo, johon länsimaalaiset tutkijat tutustuivat ensimmäisen kerran vasta 1950-luvulla. Selvisi, että reilun 10 000 asukkaan heimossa kuoli vuosittain satoja lapsia ja nuoria naisia täysin selittämättömällä tavalla.

Paikalliset kutsuivat tautia kuruksi, joka perustuu forenkieliseen sanaan kuria (suom. vavista). Vapinan lisäksi oireita olivat hallitsemattomat raajojen liikkeet ja lopulta liikunta- ja pidätyskyvyn menetys. Kuru myös vaikutti arvaamattomasti tunne-elämään, ja sairastuneet olivatkin usein masentuneita, mutta saattoivat täysin yllättäen puhjeta nauramaan. Naurukohtausten yleisyyden vuoksi kurua on nimitetty myös naurutaudiksi. Kuru johti poikkeuksetta kuolemaan.

Vyyhti alkoi ratketa 1960-luvulla, kun yhdysvaltalainen antropologi Shirley Lindenbaum kiinnostui selvittämään, miksi kansa oli nuorten naisten menehtymisen johdosta vaarassa kadota. Heimossa oltiin myös huolissaan, mutta he syyttivät vitsauksesta mustaa magiaa.

Paikan päällä Lindenbaumille selvisi Fore-heimolaisten hautajaisten viettotapa. Monissa alueen kylissä oli tapana kunnioittaa vainajia siten, että heille rakkaat ihmiset paistoivat ja söivät ruumiit, ja vapauttivat näin heidän henkensä. Miehet söivät muun muassa lihaksia ja naiset aivoja, joista he silloin tällöin, sääntöjen vastaisesti, antoivat lapsille makupaloja.

Vuosien tutkimusten jälkeen tiedettiin varmaksi, että tauti levisi sairastuneen aivoissa runsaana esiintyvän, uudenlaisen patogeenin, prionin välityksellä. Kuolemantapauksista päästiin eroon, kun heimoissa luovuttiin kannibalismista.

Taudinaiheuttaja on samantyyppinen prioniproteiini kuin Creutzfeldt-Jakobin taudissa, joka voi hyvin harvoin olla synnynnäinen, mutta useammin tauti on tarttunut elinsiirroissa tai hullun lehmän taudista kärsineen eläimen lihan syönnistä.

Ihminen muuttuu patsaaksi

Kuva: Pixabay

Taudin nimi on virallisesti Fibrodysplasia ossificans progressiva, josta yleisesti (meidän onneksi) käytetään lyhennettä FOP. Se on yksi harvinaisimmista tunnetuista sairauksista, sillä noin 1 ihminen kahdesta miljoonasta sairastuu siihen.

Diagnoosi on tyly: hitaasti etenevä tauti muuttaa väistämättä sairastuneen pehmytkudoksen luuksi.

FOP:in aiheuttaa ACVR1-geeni, jolla on tärkeä merkitys murtumien paranemisessa sekä sikiön luuston kehityksessä, kun rusto muuttuu hiljalleen luuksi. Geenissä tapahtunut mutaatio aiheuttaa kuitenkin epänormaalia aktivoitumista, joten pehmytkudokset alkavat luutumaan liikkumattomiksi jopa yhdessä yössä. Kaikki kaatumiset, törmäykset, lihasten revähdykset ja rokotukset, leikkauksista ja murtumista puhumattakaan, saavat aikaan luutumista. Aikoinaan sairastuneilta yritettiin poistaa luutuneita kehonalueita, mutta nopeasti huomattiin, että se saa prosessin vain leviämään hanakammin.

FOP:iin ollaan kehittelemässä lääkettä, joka estäisi ACVR1:n toimintaa, mutta sairauden harvinaisuuden vuoksi elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n vaatima laaja ihmiskoe on lähes mahdoton suorittaa. Koehenkilöitä ei ole tarpeeksi.

Tällä hetkellä sairaus johtaa kuolemaan, koska ennemmin tai myöhemmin elimistö on niin täysin luutunut, etteivät sydän ja keuhkot pysty enää toimimaan paikalleenkovettuneessa ympäristössä.

Syön vaikka pieniä kiviä

Kuva: Hans Braxmeier | Pixabay

Pica on syömishäiriö, johon sairastuvat useimmiten lapset ja raskaana olevat naiset. Se on saanut nimensä harakan tieteellisen nimen, Pica pica, mukaan, koska kyseiset linnut syövät kaikkea mitä niiden eteen sattuu.

Picaan sairastunut henkilö ahmii ja himoitsee kaikkea muuta kuin ruokaa. Joskus mieliteon kohde on suhteellisen harmiton: jää tai raaka peruna. Joskus taas syöminen voi olla jopa hengenvaarallista myrkytyksen, tukehtumisen tai patogeenin aiheuttaman tulehduksen takia.

Pican aiheuttajasta ei olla varmoja, mutta jonkun hivenaineen puute, esimerkiksi raskauden aikainen raudanpuuteanemia, saattaa johtaa epätavallisiin mielitekoihin. Tietyissä mielenterveyden häiriöissä on myös havaittu muuta väestöä enemmän picaa.

Picassa ei ole kyse hienostuneesta maistelusta, vaan siitä kärsivälle henkilölle ahmiminen on pakonomaista. Himo voi iskeä mitä omituisempaan asiaan, tässä esimerkkejä oikeasta elämästä: hiekka, hiukset, kuivunut maali, lyijy, ulosteet, liitu, hehkulamppu, tupakantumpit ja -tuhka, neulat, pyyhekumi, oksennus, tärkkelys. Vain muutamia mainitakseni. Onneksi pica on usein ohimenevä ja/tai terapialla hoidettavissa oleva sairaus.

Jälkeenpäin voi vähän puistattaa.

Allerginen vedelle

Kuva: Luis Wilker Perelo | Pixabay

Ihmisestä 70 prosenttia on vettä. Kaikki tarvitsevat vettä elääkseen. Mutta entä jos olet niin allerginen vedelle, että kosketuksesta ihosi tulee verisille rakkuloille ja pahimmassa tapauksessa kurkkusi turpoaa niin ettet pysyt hengittämään? Pieni joukko ihmisiä kamppailee asian kanssa päivittäin.

Vesiallergikoilla kivuliaan ihottuman saa aikaan mikä tahansa vettä sisältävä neste, jopa omat kyyneleet ja hiki. Sateella heidän on pakko pysytellä sisällä eikä uimista kannata edes ajatella. Yhdysvaltalainen 22-vuotias Alexandra Allen uneksi nuorempana meribiologin urasta, mutta joutui teini-iässä hylkäämään haaveensa, koska hänellä todettiin vesiallergia. Jääkylmässä suihkussa hän käy pakon sanelemana kaksi kertaa viikossa, vain muutaman minuutin kerrallaan. Hän suhtautuu kuitenkin sairauteensa positiivisesti ja vitsailee, että tilanne voisi olla paljon pahempi: hän voisi olla allerginen koirille.

Noin 1 ihminen 230 miljoonasta kärsii tästä harvinaisesta vesi-ihottumasta, jonka taudinkuva vaihtelee. Englantilaisen Michaela Duttonin oireet ovat pahemmat kuin edellä mainitun Allenin. Hän ei voi enää juoda mitään muuta kuin sokeritonta Coca-Colaa, koska kaikki muut nesteet saavat kurkun rakkuloille ja turpoamaan. Dutton ei kestä suihkussa oloa muutamaa sekuntia kauempaa, mutta näkee myös tilansa hyvän puolen: hänen ei koskaan tarvi tiskata tiskejä.

Mikään ei satu

Kuva: Stefano Ferrario | Pixabay

CIPA on perinnöllinen hermostohäiriö, jossa henkilö ei tunne kipua, kuumaa tai kylmää eikä hikoile. Kuulostaa supervoimilta! Mutta toisin on. Kipu on välttämätöntä, sen ansiosta pysymme hengissä. Tätä harvinaista sairautta esiintyy vain kahdella ihmisellä miljoonasta, ja se voi salakavalan helposti johtaa kuolemaan. Sairaus johtuu mutaatiosta tuntohermosolujen reseptoriproteiinia koodaavassa geenissä. Tuntoaistimus ei pääse välittymään keskushermostoon.

Tätä häiriötä sairastavat ihmiset eivät huomaa poikki mennyttä jalkaa tai umpisuolen tulehdusta. Nimenomaan sisäiset vammat ovat pahimpia, koska kukaan muukaan ei voi havaita niitä. Vanhemmille se, että jälkikasvu ei tunne kipua, voi tuntua siunaukselta, mutta erityisesti pienet lapset, jotka eivät ymmärrä tilaansa, voivat aiheuttaa itse itselleen kamalia vammoja.

Siinä vaiheessa, kun lapsi puree kielensä poikki, järsii kättään niin että luu näkyy tai kaivaa oman silmänsä irti, alkaa kuka tahansa vanhempi toivoa kipua. Nuo muuten ovat tosielämän esimerkkejä.

Toisaalta täytyy löytää positiivisia puolia: CIPA:sta kärsivät naiset pitävät synnyttämistä lasten leikkinä.

Guevedoces – ”kivekset 12-vuotiaana”

Kuva: Pixabay

Dominikaanisessa tasavallassa, Uudessa-Guineassa ja Turkissa on löydetty äärimmäisen harvinaisia tapauksissa, joissa tyttönä syntynyt lapsi on murrosikään tullessa muuttunut pojaksi. Nyt ei ole kyse transsukupuolisuudesta, vaan siitä, että lapsella on syntyessään tytön ulkoiset sukupuolielimet, mutta myöhemmin hänelle kasvaa penis ja kivekset.

Tämä johtuu erään sukupuolihormonin, 5α-reduktaasin, puutteesta. Poikalapsen sikiöaikainen sukupuolenkehitys on riippuvainen läsnäolevista hormoneista, koska lähtökohtaisesti kaikille sikiöille kehittyy tyttöjen sukupuolielimistö, ellei jokin muuta kulkua. Pelkkä Y-kromosomi ei tee mitään, vaan geenien täytyy olla myös toiminnallisia.

Tämän hormonin puutteesta kärsivät pojat kasvatetaan tyttöinä, koska sitä he vaikuttavat ulospäin olevan, mutta kun murrosikä hormoniryöppyineen saapuu, alkaa testosteronin seurauksena ”tytöille” kehittyä miesten elimet. Nämä Guevedoces (suora käännös: kivekset 12-vuotiaana) miehet ovat aikuisina aivan tavallisia miehiä; parrakkaita ja täysin lisääntymiskykyisiä.

Lääkäri Julianne Imperato-McGinley tutki aihetta jo 1970-luvulla, kun Dominikaanisesta tasavallasta tuli raportteja pojiksi muuttuvista tytöistä. Pienessä Las Salinasin kylässä jopa 1 sadasta poikalapsesta kärsii tästä hormonipuutteesta, kun muuten sitä on koko maailmassa raportoitu vain muutamia tapauksia koskaan.

Kun tenttiin lukeminen voi tappaa

Kuva: Pixabay

Onnettomuuksissa tai henkilön sairastuessa lisämunuaiset tuottavat kortisolia; hormonia, joka pitää elimistön toiminnassa, kun se joutuu erityisen stressaavaan tilanteeseen. Myös pelästyminen tai jännittäminen saavat lisämunuaiset erittämään enemmän stressihormoneja. Kortisoli kontrolloi verenpainetta ja sydämen sykettä, ohjailee elimistön immuunipuolustusta ja antaa lisäenergiaa nostamalla sokerin määrää verenkierrossa.

Harvinaisessa Addisonin taudissa lisämunuaiset eivät tuota tätä elintärkeää hormonia. Ilman kortisolia elimistö menee stressin vaikutuksesta shokkitilaan, jonka seurauksena potilas voi joutua koomaan tai jopa menehtyä. Vielä 1930-luvulla tauti oli poikkeuksetta kohtalokas, mutta nykyään se on helppo pitää aisoissa hormonihoidolla. Kortisolin puutteesta kärsivät voivat nykyään oikealla lääkityksellä tehdä jopa rankkoja urheilusuorituksia.

Julkisuutta taudille on tuonut brittiläinen reilu parikymppinen Jennifer Lloyd. Nuorempana Lloydia täytyi valvoa jatkuvasti, koska ulkona leikkiminen, koiran taluttaminen tai vaikka elokuvan katsominen saattoivat johtaa voimakkaaseen oksenteluun, sekavuuteen ja tajunnan menettämisen. Hän oppi jo alle teini-ikäisenä tunnistamaan lähestyvän kohtauksen ja valmistautui ennalta jännittäviin hetkiin, olivat ne hyviä tai pahoja. Esimerkiksi nuorena Harry Pottereita katsoessaan hän lähti huoneesta, jos kohtaukset aiheuttivat liikaa tunteita.

Yliopistossa psykologiaa opiskelleelle Lloydille uusiin ihmisiin tutustuminen ja tehtävien aiheuttama stressi olivat aluksi ylivoimaisia, mutta hyvällä suunnittelulla ja viikkoja etukäteen aloitetulla pänttäämisellä nuori nainen pysyi hengissä läpi tenttiviikkojen.

Kädet ja jalat kasvavat ”kaarnaa”

Puumiehen syndroomaksi kutsuttu epidermodysplasia verrucifromis, EV, on harvinainen perinnöllinen ihosairaus. Maailmalta tiedetään vain noin 200 tapausta. EV ei varsinaisesti itse aiheuta valtavia syyliä, joista se on tunnettu, vaan sairaus altistaa ihmisen papilloomavirustartunnalle. Virus voidaan löytää piilevänä suurimmalta osalta ihmisiä, mutta useimmilla meistä se ei aiheuta oireita. Elämänlaatua heikentävien syylien lisäksi EV:tä sairastavilla on suuri riski saada ihosyöpä.

Syyliä muodostuu useimmiten ensin käsiin ja jalkoihin, joista ne leviävät ympäri kehoa. Täysin rajoittamattomasti kasvavat syylät ovat pitkiä ja voivat painaa useita kiloja. Sairastuneet eivät kykene syömään itsenäisesti, liikkumaan normaalisti saatikka tekemään töitä. Syylät näyttävät puunkaarnalta, mistä ”puumies” nimi on saanut alkunsa.

Sairauteen ei ole tehokasta tai pysyvää lääkitystä, eikä leikkaushoito ole yleensä ratkaisu. Vuonna 2016 kansainvälisissä medioissa hehkutettiin bangladeshilaista Abul Bajanderia, jolta oli 25 erillisessä leikkauksessa onnistuttu poistamaan syylät käsistä ja jaloista.

Valitettavasti muutaman vuoden päästä Bajander oli lähtöpisteessä, kun syylät olivat kasvaneet takaisin entisiin mittoihinsa.

Lue myös:

• 10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta
• Top 10 maailman oudoimmat allergiat