Ihmisen ”hulluksi kissanaiseksi” muuttava alkueläin ja muut isäntänsä käytöstä ohjailevat loiset

Loiset ovat monien mielestä kammottavia, mutta jos kykenee katsomaan inhottavuuden ohi, voi niiden elintavoissa nähdä evoluution uskomattoman nerokkuuden ja jopa kauneuden.

Joo kyllä, olen aivan tosissani: kauneuden. Loisilla on elämässä samat kaksi tavoitetta kuin kaikella muullakin elävällä: ravinnon hankkiminen ja omien geenien siirtäminen eteenpäin. Loiset ovat vain kehittyneet tekemään kyseiset aktiviteetit toisten eliöiden kustannuksella. Tämä lista kertoo loisista, jotka eivät tyydy vain oleilemaan isäntänsä siivellä, vaan ohjailevat tämän käytöstä omien intressiensä mukaisesti.

Loiset eli parasiitit eivät yleensä ole kantajilleen kohtalokkaita, sillä isännän kuoleminen ei ole loiselle eduksi: siinä menevät sekä ravinnonlähde että elinympäristö. Jos isännän tappaminen on tarkoituksenmukaista, puhutaan parasiitin sijaan parasitoidista.

Listafriikki on sivunnut loisia aiemminkin, mutta nyt niille suodaan kokonaan oma listansa. Vähän aikaa sitten kirjoitimme siirasta, joka syö isäntäkalan kielen ja alkaa toimimaan tämän uutena kielenä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – lue kielenkorvaajasiirasta tältä listalta: 10 puistattavaa tietoiskua, jotka tulevat varmuudella uniin. Olemme kirjoittaneet myös kovakuoriaisen täysin zombieksi muuttavasta loispistiäisestä, joka ohjailee oman päätöskykynsä menettänyttä isäntäänsä tuntosarvista ja munii tämän päälle, jotta pistiäistoukilla olisi heti kuoriuduttuaan syömistä.

Siinä esimerkit parasiitista ja parasitoidista. Tämänpäiväisellä listalla on lajeja kummastakin ryhmästä.

Tässä siis isäntänsä käytöstä ohjaavat loiset – ja kyllä, me ihmisetkin olemme näiden pienten vihulaisten vietävissä.

Mato, joka saa heinäsirkan hukuttautumaan

Spinochordodes tellinii -mato on murhanhimoinen parasiitti. Isäntänä toimiva heinäsirkka tai kaskas saa tartunnan, kun mato ei ole vielä täysikasvuinen, sillä loiset ovat aikuisina jopa neljä kertaa isäntäänsä pidempiä. Ravinnon mukana heinäsirkan elimistöön pääsevä S. tellinii ottaa kaiken ruokansa isännästään ja kasvettuaan tarpeeksi vahvaksi se ottaa vallan pahaa-aavistamattoman hyönteisen käytöksestä.

Loinen ei laita heinäsirkkaa etsimään vettä aktiivisesti, mutta jos isäntä on sopivasti veden lähettyvillä saa mato sen pään sekaisin. Heinäsirkka hyppää veteen, jossa se hukkuuS. tellinii sen sijaan saa tahtonsa läpi ja pääsee lisääntymisympäristöönsä. Tutkimuksissa on saatu selville, että tartunnan saaneiden kamikaze-sirkkojen aivot tuottavat erilaisia proteiineja, mikä on suoraan loisen aiheuttamaa. Nämä proteiinit saavat heinäsirkoissa aikaan itsetuhoista käytöstä.

Kolmen isännän loiset

Laakamatoihin kuuluva Ribeiroia ondatrae on loinen isolla L-kirjaimella. Sille ei riitä yksi eikä edes kaksi isäntää, vaan elinkiertonsa aikana se tarvitsee kolme eri sijaiskärsijää. Tukalin kohtalo on keskimmäisellä isännällä – sammakolla.

Madon elinkierto alkaa kiekkokotilon sisällä. Se tuhoaa kotilon sukuelimet ja muuttaa isäntänsä loiskoneeksi lisääntymällä suvuttomasti sen sisällä. Joka yö kotilo vapauttaa satoja laakamatoklooneja, jotka iskevät kiinni seuraavaan isäntään: nuijapäihin. Ne tunkeutuvat nuijapään kudoksiin ja asettuvat silmuihin, joista olisi tarkoitus kehittyä raajoja.

Loiset häiritsevät sammakon muodonvaihdosta sen verran, että sille kasvaa epämuodostuneet jalat tai ylimääräisiä raajoja kummallisiin paikkoihin kehoa tai sitten ei raajoja ollenkaan. Loisinfektion saaneet sammakot eivät kykene hyppimään tai uimaan, joten ne ovat petolinnuille, kuten haikaroille, helppo saalis.

Päästyään sammakon mukana linnun sisään laakamato lisääntyy suvullisesti, sillä lintu on todennäköisesti löytänyt muitakin epämuodostuneita sammakoita. Kun lintu ulostaa, siirtyy siinä mukana veteen laakamadon munia, joista kuoriutuvat yksilöt löytävät tiensä jälleen kotiloihin ja kierto alkaa alusta.

Muurahaisen pään halkaiseva sieni

Ophiocordyceps unilateralis -sieni infektoi trooppisissa ympäristöissä eläviä hevosmuurahaisia, jotka elävät pesissään puiden latvustoissa. Loinen saa muurahaisen harhautumaan normaalista elinympäristöstään ja hakeutumaan lehvästössä alemmas, jossa kosteus, lämpötila ja auringonvalon määrä ovat sienen itämiselle optimaaliset. O. unilateralis pitää lähellä metsän pohjaa kasvavien lehtien alapinnoista, joten sinne se ohjaa zombiena kulkevan isäntänsä.

Kun määränpää on saavutettu, alaspäin roikkuva muurahainen käyttää viimeiset voimansa ottaakseen leuoillaan tukevan otteen lehden suonesta ja kuolee. Nämä loiset ovat siitä armeliaita, että ne odottavat isäntänsä menehtymistä ja sitten vasta muuttavat sen sisuskalut käyttökelpoisiksi sokereiksi. Leuat sieni jättää koskemattomaksi, jotta muumioituva muurahainen pitää otteen lehdessä. Tarpeeksi kasvettuaan sieni räjäyttää pitkän vartensa muurahaisen niskasta ulos. Tällä tavoin se pääsee ripottelemaan itiöitään uusien uhrien päälle.

Muurahaiset ovat sen verran fiksuja eläimiä, että ne osaavat pelätä tätä infektiota – jos joku yhdyskunnan jäsen käyttäytyy epämääräisesti, karkotetaan se tartuntataudin pelossa pois pesästä.

Sieni, joka tekee katkaravuista ahnaita kannibaaleja

Kannibalismi on eläinmaailmassa varsin yleinen ilmiö. Sitä se on myös Irlannin makeissa vesissä eläville Gammarus duebeni celticus -katkaravuille. Täysikasvuiset katkaravut syövät silloin tällöin oman lajinsa nuorempia yksilöitä, mutta jos ne kantavat Pleistophora mulleri -sieni-infektiota, ovat ruokailutavat aivan eri luokkaa.

P. mulleri -sieni infektoi isäntänsä lihaksia, ja noita pikkuriikkisiä, yksisoluisia sieniä voi olla yhdessä katkaravussa miljoonia. Normaalisti läpikuultavat katkaravut muuttuvat maitomaisen sumeiksi infektion seurauksena.

Sienet ottavat kaiken ravintonsa isännästään, joten ravinnontarve on valtava. Siksi katkaravuista tulee ahnaita kannibaaleja, jotka ahmivat lähes yksinomaan oman lajinsa pienokaisia ja paljon nopeammalla tahdilla kuin terveet yksilöt.

Terveet katkaravut välttävät syömästä infektion saaneita lajikumppaneitaan, mutta jo loistartunnan saaneet eivät siitä välitä; ne pistelevät menemään kaiken mitä eteen sattuu, kunhan se vain on oman lajin edustaja. Infektio pääsee leviämään, kun sairas yksilö kuolee ja joku nälkäinen lajikumppani havaitsee helpon aterian.

Mato, joka tekeytyy kotilon silmiksi

Jos satut joskus törmäämään kotiloon, jonka harvinaisen paksut tuntosarvet sykkivät smaragdin- ja oliivinvihreine raitoineen, olet päässyt todistamaan aggressiivista mimikryä eli matkimista. Eliöt voivat matkia muita lajeja suojautuakseen vaaralta, mutta kotilon värikkäät ja sykähtelevät tuntosarvet sen sijaan ovat pedolle merkki siitä, että pöytä on katettu.

Vihreiden tuntosarvien tarina alkaa linnun jätöksistä. Ulosteessa on Leucochloridium paradoxum -madon munia, eivätkä kotilot pysty vastustamaan herkullista kasaa. Munista kuoriutuu kotilon sisällä laakamatoja, jotka kiemurtelevat tiensä kotilon tuntosarviin saaden ne sykähtelemään kuin perhosentoukat, joita madot vihreäraitaisen ulkomuotonsakin puolesta matkivat.

Yleensä isäntälajin kotilo pysyttelee varjossa ja kasvillisuuden alla suojassa pedoilta. Laakamato kuitenkin manipuloi sen käytöstä ja ohjaa kotilon nousemaan korkemmalle kasvien lehdillä ja asettautumaan näkyvälle paikalle houkuttelemaan lintuja. Lintu kuvittelee löytäneensä pullean perhosentoukan ateriakseen, nappaa kotilon tuntosarven sisältöineen suuhunsa ja laakamato pääsee lisääntymään seuraavan isännän sisällä.

Kotilo ei erityisesti kärsi loisesta, ja se pystyy kasvattamaan uudet tuntosarvet linnun haukkaamien tilalle. Toki jossakin lehden alla tulee taas vastaan ihanan herkullinen kasa linnunkakkaa…

Merirokko, joka riisuu koirasravuilta miehisyyden

Tässä ei nyt varsinaisesti ole kyse käyttäytymisestä, mutta melko elämää myllertävästi Sacculina -suvun merirokot vaikuttavat isäntärapuihin.

Merirokko etsii ravun leukanivelistä raon, hylkää oman kuorensa ja ahtaa etanamaisen ruumiinsa sisälle rapuun. Isäntänsä sisällä se käyttää surutta hyväkseen tämän ravinteita ja muuttaa ravun omaksi lisääntymiskoneistokseen. Jos isäntäeläin on naaras, manipuloi merirokko sitä huolehtimaan takaruumiin alapinnalla kasvavista toukista kuin ne olisivat sen omia jälkeläisiä; se suojelee ja ja jopa ruokkii niitä.

Jos rapu sattuu olemaan koiras, ei hätää – merirokko riisuu sen kirjaimellisesti kaikista aseista. Koiraasta tulee lisääntymiskyvytön, sillä sen sukurauhaset surkastuvat ja sen taisteluun käyttämien saksien kasvaminen pysähtyy. Koiraan takaruumis sen sijaan kasvaa kokoa, jotta se voi kantaa ja huolehtia merirokon pienokaisista.

Pistiäinen, joka tekee isännästään tottelevaisen henkivartijan

Kuten kaikki loispistiäiset, myös Dinocampus coccinellae munii munansa isäntänsä, tässä tapauksessa leppäkertun, sisälle. Kun muna kuoriutuu, kasvaa toukka muutaman päivän leppäkertun sisällä, mutta puree lopulta pienen reiän sen vatsapuolelle päästäkseen ulos. Sitten toukka kutoo itselleen leppäkertun jalan ympärille suojaisan kotelon, jossa se voi rauhassa kehittyä aikuiseksi pistiäiseksi.

Leppäkerttu on paras mahdollinen henkivartija, sillä saalistajat välttävät sitä luonnostaan: sen väritys kielii vaarallisuudesta ja uhattuna se erittää pahanmakuisia ja myrkyllisiä kemikaaleja.

Kaikesta sisällään käyneestä myllerryksestä ja kehosta ulos tulleesta toukasta huolimatta jopa 40 prosenttia leppäkertuista selviää elossa ja seisoo paikallaan suojellen koteloa viuhtomalla kiivaasti raajojaan saalistajien lähestyessä. Tutkijat ovat todenneet, että myrkkyä erittävät toukat joutuvat käyttämään isäntänsä manipulointiin sen verran energiaa, että elävän leppäkertun jalassa kehittyneet pistiäiset munivat aikuisina vähemmän kuin ne, jotka ovat kehittyneet kuolleessa hyönteisessä tai ilman suojaa. Toisaalta, todennäköisyys selvitä aikuisuuteen on paljon suurempi silloin, kun turvana on toiveita aivottomasti noudattava leppäkerttu.

Hullu kissanainen ja hiiret, jotka pitävät kissoista

Toxoplasma gondii -alkueläimen aiheuttaman toksoplasmoosin voi saada lähes mistä tahansa raa’asta lihasta; tätä loista tavataan niin nisäkkäiden kuin lintujenkin kudoksissa. Tärkein isäntä sille on kuitenkin kissa, sillä kissojen suolisto on ainoa paikka, jossa alkueläin voi lisääntyä suvullisesti. Kissoista loiset tarttuvat ulosteen mukana; suomalaisista kissoista noin 1 prosentti on taudin kantajia.

T. gondiilla on kummallinen vaikutus hiiriin, rottiin ja muihin jyrsijöihin, jotka normaalisti piilottelevat kissoilta ja juoksevat niiltä karkuun. Alkueläin ottaa vallan jyrsijän aivoista ja saa ne pelottomiksi pahinta petoaan vastaan. Hiiret voivat jopa hakeutua tarkoituksella kissojen läheisyyteen, jolloin ne ovat helppo saalis; loiset vaikuttavat jyrsijän aivoihin niin, että kissan virtsa tuoksuu niille houkuttelevalta.

Jyrsijät eivät kuitenkaan ole ainoita eläimiä, jotka tämä loinen saa käyttäytymään edesvastuuttomasti. Yleensä toksoplasmoosiin sairastunut, muuten terve ihminen kärsii turvonneista imusolmukkeista ja ehkäpä flunssan oireista, mutta se voi kehittyä myös vakavammaksi keuhkokuumeksi tai aivotulehdukseksi eritoten henkilöillä, joiden immuunipuolustus on madaltunut.

Mutta loinen vaikuttaa ihmisellä myös käyttäytymiseen: tartunnan saaneiden on tutkimuksissa todettu ottavan enemmän harkitsemattomia riskejä ja eräässä kokeessakin he esimerkiksi joivat tutkijoiden tarjoamaa mysteerinestettä kahta kertaa miettimättä verrattuna epäileviin koehenkilöihin, joilla ei ollut tartuntaa. Muuttuneen käytöksen arvellaan johtuvan suurentuneesta dopamiinin määrästä aivoissa.

Ja entäs se ”hullu kissanainen” sitten? Tutkimuksissa on todettu, että toksoplasmoosin saaneiden henkilöiden mielestä kissanpissa ei ole niin vastenmielistä, joten siinä olevat feromonit houkuttavat myös ihmistä. T. gondii saattaa saada ihmiset huolehtimaan kissoistaan paremmin ja viettämään niiden kanssa enemmän aikaa. Toksoplasmoosin on todettu olevan yhteydessä skitsofrenian, pakko-oireisen häiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamisessa. Se voi saada ihmisen käyttäytymään aggressiivisesti, ja aiheuttaa kolme kertaa suuremman riskin joutua liikenneonnettomuuteen; todennäköisesti juuri harkintakyvyn pettämisen vuoksi.

Johtuuko ihmisen viehtymys kissoihin loisesta? Ei varmasti enää, mutta kissaa ei ole varsinaisesti ikinä kesytetty samalla lailla kuin koiraa. Asutusten läheisyydessä eläneet kissaeläimet olivat hyödyllisiä tuholaistorjujia, joten niiden sallittiin jäävän pyörimään ihmisten läheisyyteen. Ehkäpä joku infektion saanut henkilö tunsi eräänä päivänä vastustamatonta tarvetta nostaa villieläin syliinsä ja niin maailman suosituin lemmikki oli löytänyt tiensä ihmisten sydämiin – loisen avustuksella.

Influenssavirus tekee ihmisestä sosiaalisemman?

Vuonna 2010 Binghamptonin yliopiston tutkija Chris Reiber kollegoineen löysi viitteitä siitä, että influenssavirus ohjailee ihmisen käyttäytymistä.

Pitkään on tiedetty, että loiset vaikuttavat isäntänsä käyttäytymiseen, kuten tämäkin lista osoittaa. Reiber alkoi miettimään, olisiko mahdollista, että myös influenssavirukset tekisivät samoin. Yleensä tautiin sairastuva ihminen on niin heikossa hapessa, että hakeutuu peiton alle kauaksi muista, jolloin virus ei pääse leviämään: tämähän ei hyödytä virusta millään lailla, sillä se ei pääse leviämään.

Kun ihminen on saanut influenssavirustartunnan, on hän taudin itämisaikana oireeton, mutta levittää silti virusta ympäristöönsä. Se on viruksen kulta-aikaa! Reiber tiimeineen testasi hypoteesiaan koehenkilöillä, jotka saivat influenssarokotteen. Rokote saa kehossa aikaan infektion tyyppisen reaktion ilman varsinaista tautia.

Tutkimuksen tulokset olivat häkellyttävät: 48 tunnin aikana rokotteen antamisen jälkeen ihmiset hakeutuivat enemmän muiden seuraan ja olivat tekemisissä kaksi kertaa suuremman ihmisjoukon kanssa kuin 48 tuntina ennen rokotetta. Rokotteella ”infektoidut” henkilöt menivät esimerkiksi todennäköisemmin ravintoloihin ja baareihin kuin ennen rokotetta. Ero oli niin selvä, että se oli tilastollisesti merkittävä.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli vain yksi, varsin pieni (36 koehenkilöä) tutkimus, mutta evolutiivisesta näkökulmasta tulos on täysin järkeenkäypä. Viruksen kannalta on parempi, mitä useammalle ihmiselle isäntä siirtää infektion ennen kuin oireet vievät tämän sängynpohjalle.

Lue myös:

Uskomatonta! 10 valepukujen mestaria eläinmaailmasta

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme saivatko nämä loiset aikaan vilunväristyksiä vai ihastusta? Vai sekä että?

Lisää kommentti