Tiede
Darth Vader, lentävä ankka, alaston mies – 10 erikoista kukkaa, jotka näyttävät aivan joltain muulta
Kukat ovat yleensä kauniita katsella, mutta nyt Listafriikki esittelee kymmenen kukkaa, jotka näyttävät erehdyttävästi aivan joltain muulta kuin kasvin lisääntymiseen erilaistuneelta osalta.
Monet listan kasveista kuuluvat kämmekkäkasvien heimoon, joka on lajimäärältään kasvimaailman toiseksi runsaslukuisin heimo – lajeja tunnetaan jopa 30 000. Kämmekät tunnetaan ehkä paremmin orkideoina, mutta saattaa olla, että tämän jälkeen tulet käyttämään vallan tuota suomalaisempaa nimeä. Kämmekkäkasvit ovat nimittäin saaneet tieteellisen nimensä, Orchidaceae, ja sitä myötä moneen kieleen hieman erilaisina versioina muuntuneen orkidea-nimityksensä kreikankielisestä sanasta όρχεις eli orkhis, joka tarkoittaa kiveksiä. Se viittaa heimon usealla lajilla oleviin parillisiin juurimukuloihin.
Mutta pidemmittä puheitta, siirrytään orkideojen ja muutaman muun ulkomuodollaan hämäävän kasvin maailmaan. Kasvaako sinulla ruukussa joku näistä kummajaisista?
Italiankämmekkä
Orchis italica, italiankämmekkä tai kavereiden kesken alaston mies -orkidea on Välimeren alueelle kotoperäinen orkidea. Siitä on tullut netissä härskin ulkomuotonsa ansiosta viraalihitti, sillä sen pinkkivalkoinen kukka muistuttaa lempinimensä mukaisesti alastonta miestä – eikä yhteyden näkemiseen tarvitse käyttää paljoakaan mielikuvitusta!
Italiankämmekän kukat kasvavat tiiviissä rykelmässä, joka näyttää siltä kuin koko joukko pieniä kypäräpäisiä miehiä roikkuisi varren päässä hymyssä suin, sukukalleudet iloisesti esillä. Etenkin Italiassa kasvin osien syömisen on kansanperinteen mukaan uskottu johtavan parempaan viriiliyteen. Syytä ei ole vaikea arvata!
Orhot ovat mestarihuijareita
Kuten monilla muillakin kämmekkäkasvien heimon suvuilla, myös orhoilla yksittäisen kukan huuli on muista kehälehdistä poikkeava.
Orhoilla kukan huuli on erikoistunut muistuttamaan pölyttäjähyönteisten naaraita, ja kullakin orholajilla on tietty hyönteinen, jota ne houkuttelevat. Kuvassa näkyvä mehiläisorho, Ophrys apifera, houkuttelee nimensä mukaisesti mehiläiskoiraita, jotka kuvittelevat pääsevänsä lisääntymispuuhiin naaraan kanssa, mutta joutuvatkin orkidean puijaamaksi – ne parittelevat kukan huulen kanssa ja ottavat siitepölymyhkyt mukaansa.
Orhot eivät houkuttele koiraita vain ulkonäöllään, vaan myös erittämillään kemikaaleilla. Jos naaraat viekoittelevat koiraita feromoneilla, tuottavat orhot allomoneja, jotka jäljittelevät naaraiden lähettämiä kemiallisia viestejä.
Orhoja tavataan laajasti Euroopassa ja Välimeren ympäristössä; Suomessakin elää yksi laji, kimalaisorho, joka nimestään huolimatta houkuttelee kaskaspistiäisiä.
Apinaorkidea
Apinaorkidea ei ole Dracula simia -kasvin virallinen nimi, mutta en löytänyt sille kunnollista suomenkielistä nimeä. Mennään siis sillä, mihin myös sen lajinimi, simia eli kädelliset, viittaa. Sukunimi Dracula taasen on nyökkäys erään transilvanialaisen kreivin suuntaan, sillä suvun kukkien kaksi pitkää verholehteä muistuttavat vampyyrin kulmahampaita.
Yli kilometrin korkeudessa Perun ja Ecuadorin sademetsissä elävä D. simia on hankala kasvatettava kotona – se ei menesty hyvin ”ruukun vankina” – vaikka sitä on apinan kasvoja muistuttavan kukkansa vuoksi paljon yritettykin.
Jos apina ei kuvasta heti ensisilmäyksellä löydy, niin ota ruutuun vähän etäisyyttä. Listafriikille ainakin ilmestyi aivan selviä paviaaneja, kun hieman työnsin näyttöä kauemmas.
Pusuhuulet
Palicourea elata on matarakasvien heimoon kuuluva trooppinen kasvi, joka elää luonnonvaraisena ja uhanalaisena Etelä- ja Keski-Amerikan sademetsissä. Sen suojuslehdet, joiden välistä varsinaiset valkoiset kukat puhkeavat, ovat kirkkaan punaiset ja näyttävät törröllään olevilta ihmisen huulilta. Niiden on tarkoitus houkutella pölyttäjiä, kuten kolibreja ja perhosia.
Kuten ihmistenkin huulet, niin P. elatankin lehdet ovat yksilöstä riippuen erisävyisiä ja -muotoisia. Kasvilla on monia kutsumanimiä, kuten kuumat huulet ja espanjankielinen labios de puta, joka hienovaraisesti kääntyy ilotytön huuliksi.
Etelä-Amerikan alkuperäisheimot ovat käyttäneet kasvia myös lääkinnällisissä tarkoituksissa hoitamaan ihottumia, korvakipua, yskää ja hengitysvaikeuksia.
Darth Vader -kukka
Piippuköynnösten sukuun kuuluva Aristolochia salvadorensis on pieni ikivihanta pensas, joka elää eteläisen Meksikon ja Guatemalan sademetsäalueilla. A. salvadorensiksen muutaman sentin mittaiset tumman punaruskeat kukat puhkeavat maanrajassa risteileviin varsiin ja saavat varsinkin Tähtien sota -fanit hyppimään riemusta.
Kasvia kutsutaan yleisesti Darth Vader -kukaksi, sillä vahamaisen kiiltävät verholehdet saavat sen näyttämään aivan edellä mainitun elokuvasarjan pahikselta. Jotenkin sopivaa on myös se, että kasvi on myrkyllinen.
Kapaloitu vauva
Etelä-Amerikan sademetsissä kasvavan Anguloa-kämmekkäsuvun kaikkien lajien kukat ovat hyvin erikoisen ja monimutkaisen näköisiä. Anguloa uniflora on kuitenkin noussut nettikansan suosikiksi, sillä se näyttää eniten kapaloidulta vauvalta. Kun pölyttäjät saapuvat etsimään nektaria, pakottaa pussimainen muoto hyönteisen sisälle kukkaan, jolloin suurehko siitepölymyhky tarttuu sen päähän ja on valmis kuljetettavaksi seuraavaan kasviin.
Epätavallisen ulkomuotonsa lisäksi A. unifloralla on toinenkin mielenkiintoinen ominaisuus: sillä on erittäin voimakas, kanelimainen tuoksu.
Lentävä ankka
Caleana major -orkidea on nimestään huolimatta pienikukkainen kämmekkä. Sen tummanvioletti kukka on vain muutaman sentin mittainen, eikä sen erikoinen ulkonäkö välttämättä paljastu kuin läheltä katsottuna.
Tämä Australian itä- ja eteläosissa luonnonvaraisena elävä kämmekkä tunnetaan nimellä lentävä ankka. C. majorin kukan ulkomuoto on kehittynyt houkuttelemaan pölyttäjiä; ei kuitenkaan minimaalisia ankkoja, vaikka niin voisi ajatellakin. Samoin kuin aiemmin mainittu mehiläisorho, myös tämä muistuttaa tietystä osastaan pölyttäjähyönteisen, sahapistiäisen, naarasta. Koiraspistiäinen joutuu huijatuksi, kun se saapuu suvunjatkamistoimiin ”ankan nokalle”, sillä ainut, joka siinä kohtaa edistää lisääntymistään, on nerokas kämmekkä.
Valkoperhoskämmekkä
Tämä ei ole tiikeriorkidea, vaikka sellainenkin on olemassa ruskearaitaisine terälehtineen, vaan valkoperhoskämmekkä. Perhoskämmekät ovat muihin kämmekkäkasvien heimon sukuihin verrattuna helppohoitoisia ja ne ovatkin Suomen yleisimpiä orkideoita.
Valkoperhoskämmekkä (Phalaenopsis amabilis) kasvaa luonnonvaraisena Malaijien saaristossa ja Australiassa, mutta sinne saakka sen kaunista kukkaa ei tarvitse lähteä ihailemaan; se löytyy monelta ikkunalaudalta tai sitten voi käydä kukkakaupassa tutkailemassa sen hauskaa ulkomuotoa. Sen valkoisten terä- ja verholehtien suojassa on erikoistunut huuli, jossa voi olla keltaisia ja punaisia raitoja. Jotkin yksilöt näyttävät aivan siltä, kuin kukan sisällä kurkistelisi pikkuriikkinen tiikerin pää. Kun kissapedon sieltä kerran hahmottaa, on sitä vaikea olla enää näkemättä.
Darwinin tohveli
Tohvelikukkiin kuuluva Calceolaria uniflora kasvaa Tulimaassa, Etelä-Amerikan eteläkärjessä sijaitsevassa saaristossa. Sitä kutsutaan myös Darwinin tohveliksi, löytäjänsä Charles Darwinin mukaan.
Kukkaa on vaikea uskoa todelliseksi, ja jos sitä pitäisi kuvailla jollekin, on hankala päättää mistä aloittaa; sen verran metka kaveri on kyseessä. C. unifloran oranssikeltainen kukka on noin viisi senttiä pitkä ja se kasvaa yleensä ryppäissä. Listafriikille näistä tulee mieleen jokin hyväntuulinen ulkoavaruuden olio, joka pitää käsissään tarjotinta. Kukaksi sitä on vaikea käsittää. Mitä sinä näet? Oikeaa tai väärää vastausta ei ole!
Panamankyyhkyskämmekkä
Erittäin harvinainen panamankyyhkyskämmekkä (Peristeria elata) tunnetaan myös Pyhän Hengen orkideana. Tätä puiden rungoilla päällyskasvina elävää orkideaa tavataan hyvin pienellä alueella Keski-Amerikassa, vaikka aikoinaan sitä kasvoi runsaasti Panaman kosteissa vuoristometsissä. Äärimmäisen kauniin kukkansa vuoksi panamankyyhkyskämmekkä on ollut salakuljettajien suosiossa ja suojelutoimista huolimatta se on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ulkonäön lisäksi kasvi on houkutteleva, sillä sitä on käytetty kiinalaisessa lääketieteessä iho-ongelmien parantamiseen.
Panamankyyhkyskämmekän erikoinen kukka näyttää siltä, kuin sen sisällä olisi pieni kyyhkynen, Pyhän Hengen ja rauhan symboli. Kukka tuoksuu makealta ja vähän mausteiselta; joidenkin mielestä sen tuoksu tuo mieleen oluen.
Ekstra: Pääkallot
Lista oli jo valmis, kun näin nämä kauhistukset. Ne oli pakko saada mukaan, koska… No, syy näkyy kuvassa.
Ratamokasvien heimoon kuuluvat leijonankidat, Antirrhinum, ovat suosittuja koristekasveja kauniiden ja värikkäiden kukkiensa ansiosta. Muuten niissä ei ole mitään sen ihmeellisempää. Kunnes koittaa kukan kuihtumisen aika. Silloin ruskeat siemenkodat paljastavat todelliset kasvonsa: pääkallot.
Antiikin aikaan leijonankidan uskottiin suojaavan noituudelta ja kirouksilta; kai itse paholainenkin pelkäsi puutarhassa tuijottavia pääkalloja.
🤷♀️ Kerro alla olevissa kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme mikä näistä hämääjistä oli sinun suosikkisi.
Lukijan toiveesta listaamme maailman pienimmät eläimet. Vaikka pienuutta ei yleisesti pidetä myönteisenä ominaisuutena, on pieni koko näille eläimille suurin etu.
Koska ultimaattinen Top 10 lista olisi ollut yksitoikkoista luettavaa, otimme mukaan eri ryhmien pienimpiä. Tulossa on muun muassa pikkuriikkinen kala, sammakko ja apina sekä maailman pienin petoeläin. Toki listalle pääsee myös maailman pienin eläin. Minkälainen otus se voisi olla?
Kannattaa muuten ottaa viivoitin ja jokin muu mitta käden ulottuville, niin voi konkreettisesti tarkastaa, minkä kokoisia nämä eläimet ovat.
Maailman pienin apina
Pikkumarmosetti on Etelä-Amerikan sademetsässä elävä kaikkiruokainen otus, joka kuuluu samaan apinoiden osalahkoon kuin ihminen ja on meidän yhteisen ryhmämme pienin laji.
Pikkumarmosettia sanotaan toisinaan myös taskuapinaksi, joka viittaa sen pieneen kokoon, mutta valitettavasti myös suosioon eksoottisena lemmikkieläimenä. Pituutta pikkumarmosetilla on 28-34 senttimetriä ja siitäkin yli puolet on häntää. Painoa tällä pienellä apinalla on reilut 100 grammaa.
Mutta ponnistusvoimaa pikkumarmosetilla on kokoonsa nähden huimasti, sillä se voi tehdä jopa viiden metrin loikan. Myös hammaskalusto on ensiluokkainen, sillä pikkumarmosetti on yksi harvoista kädellisistä, jotka pystyvät nakertamaan terveestä kumipuusta esiin maitiaisnestettä.
Sen ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi juuri mahlasta, mutta myös hedelmät ja hyönteiset kelpaavat. Toisinaan se jättää puuhun kaivertamastaan kolosta tihkuvan nesteen houkutukseksi ja odottaa kärsivällisesti lähistöllä vaanien, että voi napata syömään tulleet ötökät parempiin suihin.
Maailman pienin nisäkäs
Kaikki nykyään elävät päästäiset ovat pieniä, sillä suurinkin on vain noin 15-senttinen kyläpäästäinen, jota tavataan Etelä- ja Kaakkois-Aasian tropiikissa. Päästäiset eivät ole ulkonäöstään huolimatta sen läheisempää sukua hiirille ja muille jyrsijöille kuin ihmiselle.
Päästäisten heimo pitää sisällään maailman pienimmän nisäkkään: etruskipäästäisen. Sitä tavataan Välimeren ympärillä sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Täysikasvuisen etruskipäästäisen ruumis on enimmillään neljän senttimetrin mittainen ja siihen reilun kahden sentin häntä päälle. Painoa tällä minimaalisella nisäkkäällä on vain kaksi grammaa.
Pienen koon ei kannata antaa huijata, sillä etruskipäästäisellä on valtaisa ruokahalu. On hyvin normaalia, että aktiivinen etruskipäästäinen syö vuorokaudessa tuplaten oman painonsa verran hyönteisiä – sillä on hyvin vilkas aineenvaihdunta. Ilman ravintoa se kuolisi nälkään alle vuorokaudessa. Jatkuva liikkeessä oleminen ja nopea aineenvaihdunta on kuitenkin kuluttavaa, eivätkä nämä maailman pienimmät nisäkkäät normaalisti yllä kahden vuoden ikään.
Maailman pienin lepakko
The bumblebee bat is the world’s smallest mammal pic.twitter.com/kYZAaU0gXb
— UberFacts (@UberFacts) April 27, 2023
Etruskipäästäisen ”suurin” haastaja maailman pienimmän nisäkkään tittelistä kamppailtaessa on siankuonolepakko, joka tunnetaan myös miellyttävämmän kuuloisella nimellä kimalaislepakko. Tutkijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, kumpiko näistä eläimistä on pienempi.
Kimalaislepakon puolesta puhuu se pienempi kallon koko, jota monesti käytetään määritelmänä, mutta etruskipäästäinen on kevyempi; keskimäärin kaksi gramman kymmenesosaa, mutta kaikki lasketaan. Lepakon ruumis on enimmillään kolmen sentin mittainen, mutta sen levitetyt siivet saavat ulkomuodon näyttämään suuremmalta.
Kimalaislepakkoa tavataan vain kahdessa eristäytyneessä populaatiossa: Thaimaassa ja Myanmarissa.
Maailman pienin käärme
Kuva: Blair Hedges, Penn State
Maailman pienin käärme kuuluu maan alla asuvien matokäärmeiden heimoon. Matokäärmeet muistuttavat nimensä mukaisesti matoja, sillä ne ovat keskimäärin alle sentin paksuisia ja parikymmentä senttiä pitkiä.
Vain Barbadoksella tavattava ja vuonna 2008 omaksi lajikseen tunnistettu Tetracheilostoma carlae -matokäärme on maailman pienin käärme. T. carlae on 10 senttimetrin mittainen ja ”spagetin paksuinen”, kuten käärmeen löytänyt tutkija Stephen Blair Hedges on sen ulkonäköä hyvin epätieteellisesti kuvannut.
Yllä olevassa kuvassa T. carlae on neljännesdollarin kolikon päällä. Quarter on läpimitaltaan hieman alle 2,5 cm eli hyvin samankokoinen 50 sentin eurokolikon kanssa.
Hedges uskoo, että T. carlae tulee vankasti pitämään paikkansa maailman pienimpänä käärmeenä. Hänen arvionsa mukaan käärmeet eivät voi enää juuri siitä pienemmäksi kehittyä: ”Luonnonvalinta jarruttanee kutistumista, sillä liian pienille poikasille ei löydy sopivaa syötävää”.
Maailman pienin lintu
Kuvat: SlvrHwk | CC BY-SA 4.0, Charles J. Sharp | CC BY-SA 4.0
Maailman pienin lintu on nimetty samalla tavalla kuin jo edellä mainittu kimalaislepakko; se on kimalaiskolibri. Kummatkin eläimet voi sekoittaa kokonsa vuoksi mehiläisiin tai kimalaisiin. Kimalaiskolibria tavataan ainoastaan Kuuban pääsaarella ja siitä noin 50 kilometriä etelään sijaitsevalla Isla de la Juventudilla.
Lintu on nokkineen ja pyrstöineen vain 5,7 cm pitkä ja se painaa vaivaiset 1,8 grammaa. Tuo massa voi olla hankala hahmottaa, joten vertailun vuoksi: minimaalinen 1 sentin eurokolikko painaa 2,3 grammaa eli hieman enemmän kuin kimalaiskolibri.
Pienellä linnulla on tietenkin myös pienet munat ja pesä: naaraan rakentama pesä on vain pari senttiä halkaisijaltaan ja se munii sinne kaksi kahvipavun kokoista munaa.
Maailman pienin petoeläin
Saalistajia on monenlaisia, joten tälläkin listalla on paljon petoja, jotka ovat lumikkoa pienempiä. Mutta jos puhutaan petoeläinten nisäkäslahkoon (Carnivora) kuuluvista eläimistä, niin lumikko on pikkuruisin.
Lumikko on Euroopassa tavattavista petoeläimistä ainoa, joka mahtuu liikkumaan myyrien kaivamissa käytävissä, mikä on sille tietenkin iso etu: saaliseläimistä ei maan alla tarvitse kilpailla. Koiraslumikon ruumiin pituus on maksimissaan 2o senttimetriä ja naaraat ovat keskimäärin viisi senttiä lyhyempiä. Täysikasvuinen lumikko voi painaa enimmilläänkin vain 80 grammaa eli suunnilleen saman verran kuin desilitra keittämätöntä riisiä.
Pienestä koostaan huolimatta lumikko on ovela ja julma peto, joka tappaa aina kun vain on mahdollista ja hyökkää helposti itsensä kokoisten jyrsijöiden ja lintujen kimppuun. Jos saalista on yllin kyllin tarjolla, lumikko lopettaa teurastuksen vasta sitten, kun se väsyy. Moni eläin kohtaisi metsässä paljon mieluummin jonkun suuremman pedon kuin hurjan lumikon.
Maailman pienin kala
#DidYouKnow
The worlds smallest fish is only 7.9mm fully grown. the Paedocypris progenetica is found living in peat swamps in the Indonesian island of Sumatra. #fishfacts #fishscience #fact pic.twitter.com/MKRn14Xw6m— FishScience Ltd (@FishScienceLtd) September 9, 2018
Vuonna 2006 särkien heimoon kuuluva Paedocypris progenetica -kala julistettiin maailman pienimmäksi kalaksi ja samalla kaikkein pienimmäksi selkärankaiseksi. Indonesian saarten happamissa turvesoissa elävä kala on täysikasvuisena vain 7,9 millimetrin mittainen ja painaa yhden milligramman eli saman verran kuin puolikas hyttynen.
Se on erikoinen tapaus – eikä vain lähes elinkelvottomaksi arvellun elinympäristönsä vuoksi. P. progeneticalla ei ole täydellistä kalloa, sillä sen päälaki on täysin avoin. Lisäksi sen ruodot ovat rustoiset eivätkä luiset, ja koko kala on läpikuultava. Kummallisin piirre ovat kuitenkin koiraiden lihaksikkaat ja suurentuneet vatsaevät, joissa on koukkumaiset lisäkkeet. Tutkijoiden mukaan kyse on epäilemättä tarttumaelimistä, mutta niiden käyttötarkoitus on mysteeri. Ehkä niillä pidetään kutuaikana naaras paikallaan tai kenties kuljetetaan hedelmöittyneet munat suojaan.
Kiista koosta käy tietyissä biologien piireissä kuumana, sillä listan seuraavassa kohdassa esiteltävä sammakko vei myöhemmin kalan paikan maailman pienimpänä selkärankaisena. Kaikki eivät kuitenkaan sulata uutta järjestystä. Vaikka sammakko on pituudeltaan pienempi, painaa se moninkertaisesti enemmän.
Eli lopullinen tuomio riippuu siitä, määritelläänkö pienuus pituuden vai painon perusteella.
Maailman pienin sammakko
Kuva: E. N. Rittmeyer et al. | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)
Pienen herneen kokoinen, ahdassuusammakoiden heimoon kuuluva Paedophryne amauensis on maailman pienin sammakko. Ja kuten mainittua: Monien mielestä maailman pienin selkärankainen.
Vuonna 2009 löydetty ja vuonna 2012 virallisesti nimetty P. amanuensis elää Papua-Uudessa-Guineassa. Lajin koiraat ovat 7 millimetrin mittaisia ja naaraat venyvät täysikasvuisina jopa 7,7 millin pituuteen. Tällainen sammakko mahtuisi helposti istuskelemaan pikkurillin kynnellä. Se on niin pieni, että tutkijat sekoittivat sen ensin hyönteiseen käydessään läpi metsästä keräämiään näytteitä.
Painoa näillä pikkuruisilla sammakoilla on vain 10 milligrammaa eli noin puolet riisinjyvän painosta, mikä on tietysti paljon verrattuna edellisen kohdan kalaan.
Maailman pienin hyönteinen
Kuva: John T. Huber, John S. Noyes | CC BY 3.0 (kuvaa rajattu)
Maailman pienin hyönteinen on loispistiäisiin kuuluva Dicopomorpha echmepterygis, jonka koiraat ovat mikroskooppisen pieniä – vain 139 mikrometrin eli 0,139 millimetrin mittaisia. Yhden millimetrin mittaisen jonon muodostaakseen niitä täytyisi laittaa kahdeksan peräkkäin! D. echmepterygis -pistiäiset ovat pienempiä kuin jotkin yksisoluiset tohvelieläimet. Lajin naaraat ovat koiraisiin verrattuna jättiläisiä yli kaksinkertaisella ruumiinkoolla.
Nämä minimaaliset kiilupistiäiset, kuten muutkin loispistiäiset, aloittavat elämänsä isäntälajin sisällä, jonne emo ne munii. D. echmepterygisin kohdalla isäntä on toisen hyönteisen, jäytiäislaji Echmeptryx hagenin muna. Koiras ei kuitenkaan koskaan poistu munasta, vaan täysikasvuiseksi kehityttyään se pariutuu munassa olevan naaraan eli siskonsa kanssa. Naaraat syövät jäytiäisen munan sisältä päin ja lähtevät sitten etsimään uutta kohdetta, johon tuikata omat munansa.
D. echmepterygis pitää siis tällä hetkellä nimissään pienimmän hyönteisen titteliä, mutta on täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että jotkin suvuttomasti lisääntyviksi arvellut kiilupistiäislajit lisääntyvätkin todellisuudessa suvullisesti. Lajien koiraat voivat olla niin pieniä, että niitä ei vain vielä ole löydetty.
Maailman pienin eläin
Maailman pienimmät eläimet ovat rakkoloisioita, jotka piinaavat muun muassa kaloja ja sammakkoeläimiä. Kun aivan alussa mainittiin, että ultimaattinen Top 10 lista maailman pienimmistä eläimistä olisi yksitoikkoista luettavaa, niin se johtuu siitä, että kaikki olisivat eri lajin rakkoloisioita.
Rakkoloisiot muodostavat nimensä mukaisesti isännän lihaan rakkuloita, joiden sisällä on valkoista, piimämäistä nestettä. Tuossa nesteessä on itiöitä, joista kehittyy aikanaan täysikasvuisia, pienimmillään vain kymmenestä solusta koostuvia rakkoloisioita.
Täysikasvuinen ei tietenkään maailman pienimmän eläimen kohdalla tarkoita hulppeaa mittaa, vaan monet lajit ovat pituudeltaan vain 10 mikrometrin eli 0,01 millimetrin pituisia. Edellisen kohdan mikroskooppiset pistiäiskoiraat ovat kooltaan siis yli kymmenkertaisia rakkoloisioihin nähden.
Rakkoloisiot kuuluvat polttiaiseläinten pääluokkaan yhdessä muun muassa meduusojen ja merivuokkojen kanssa. Pienin tunnettu rakkoloisiolaji on Myxobolus shekel, joka on täysikasvuisena vain 8,5 mikrometrin pituinen.
Se on maailman pienin eläin. Mutta vain niiden joukossa, jotka ihminen tuntee.
Lue myös:
Tiede
Suomen ja Ruotsin välillä on yksi kummallisimmista rajoista ja muita erikoisia maantieteellisiä faktoja
Nyt on luvassa aimo annos maantieteellisiä erikoisuuksia, joista ehdoton kruununjalokivi on Märketin saarella kulkeva raja Suomen ja Ruotsin välillä!
Nyt suunnataan siis erikoisten maantieteellisten faktojen pariin! Tähän artikkeliin olen poiminut kohtia muutamilta eri listoilta, joihin on suorat ja uuteen ikkunaan avautuvat linkit aina kyseisten kohtien jälkeen.
Suomen ja Ruotsin erikoinen ”rajarusetti” Märketin saarella
Vuosina 1808–1809 käyty Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja ehkä historiantunneilta muistaa. Sodan seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja raja Ruotsiin vedettiin Haminassa syyskuussa 1809 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti. Saaristoa jaettaessa Venäjälle sovittiin kuuluvaksi Manner-Suomea ja Ahvenanmaata lähimpänä olevat saaret ja Ruotsille taas luonnollisesti ne, jotka olivat lähempänä sen rannikkoa.
Kolmen hehtaarin kokoinen Märketin saari Ruotsin ja Ahvenanmaan välisellä merialueella osui sopivasti keskelle rajanvetoa, joten se pistettiin puoliksi. Rajaa ei kuitenkaan merkattu mitenkään, vaikka koordinaatit oli tarkasti määritelty.
Vuosien kuluessa lukuisat laivat haaksirikkoutuivat Ruotsin matalalle rannikolle, koska ne lähtivät ohittamaan Märketin kareja liian lännestä. Niinpä syntyi ajatus majakan rakentamisesta ja arkkitehdiksi valikoitui suomalainen Georg Schreck. Sitten kävi ilmeisesti niin, että Venäjän keisarikunta ja suomalaiset siinä samassa kuvittelivat koko Märketin kuuluvan heille, joten majakka nousi luodon korkeimmalle kohdalle, joka sattui olemaan Ruotsin puolella.
Tähän epäkohtaan ei kuitenkaan puututtu kuin vasta vuonna 1979, kun Suomi ehdotti Ruotsille, josko valtioiden rajaa voisi muuttaa siten, että majakkarakennukset sijaitsisivat Suomen puolella. Siinä sitten heiteltiin nootteja puolin ja toisin, sillä eihän Ruotsi halunnut vain hyvää hyvyyttään antaa Suomelle ylimääräistä maa-aluetta – varsinkin, kun nimenomaan suomalaiset olivat alunperin sössineet rakennuspuuhissaan. Lopulta uusi raja vedettiin täydessä yhteisymmärryksessä.
Siinä tuli Suomen ja Ruotsin välille muutamia satoja metrejä lisää rajaa, sillä majakan nappaaminen Suomen puolelle tarkoitti sitä, että samankokoinen ja -muotoinen alue lohkaistiin toisesta kohdasta Ruotsille – näin syntyi erikoinen rusetinnäköinen valtakunnanraja. Raja Märketin saarella oli ennen sadan metrin luokkaa, mutta nykyään pituus on 470 metriä. Selkkauksien välttämiseksi valtioiden raja on nykyisin merkitty kallioon porattuina reikinä tai messinkinupeilla, ja siellä täällä on Suomen majakkaseuran kallioon maalaamia F- ja S-rajamerkintöjä.
Märketin saarella on muuten hallussaan koko maailman mittakaavassa yksi maantieteellinen ennätys: Siellä on maailman lyhin saaren halkova, mantereen ulkopuolella oleva valtioiden raja. Saavutus sekin ja tietysti aina kannattaa tuulettaa, kun on jossain päästy ykkössijalle!
Diomedesaaret – todellista aikamatkustusta
Beringinsalmi yhdistää Pohjoisen jäämeren ja Tyynenmeren, ja erottaa Aasian mantereen itäisimmän ja Amerikan mantereen läntisimmän kohdan toisistaan. Beringinsalmen läpi kulkee Venäjän ja Yhdysvaltain valtioiden raja, mutta sen lisäksi myös kansainvälinen päivämääräraja.
Lähimmillään Venäjä ja Yhdysvallat ovat toisiaan Diomedesaarilla, johon kuuluu Iso-Diomede (asuttamaton Venäjän saari) ja Pieni-Diomede (reilun sadan yhdysvaltalaisen asuttama saari). Toki Isolla-Diomedellä on sääasema sekä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tukikohta ja rajavalvontayksikkö. Saarien välillä on etäisyyttä neljä kilometriä, mutta tuossa pienessä matkassa tapahtuu paljon: valtio vaihtuu ja päivämäärä vaihtuu.
Kun Pienen-Diomeden asukkaat tähyilevät kiikareillaan naapurisaarelle juodessaan rennosti sunnuntaista aamukahvia, on Isolla-Diomedellä alkanut arki maanantaiaamun merkeissä.
Pienemmältä, ”eilisen saareksi”, nimetyltä saarelta näkee siis tulevaisuuteen – ”huomisen saarelle”. Aivan täyttä vuorokautta saarten välillä ei kuitenkaan ole, sillä paikallisista aikavyöhykemäärityksistä johtuen eroa on 21 tuntia. Jos aurinko siis nousee Venäjälle kuuluvalla saarella maanantaina yhdeksältä aamulla, nousee se Yhdysvaltoihin kuuluvalla saarella tismalleen samaan aikaan, mutta kello kuudelta aamulla sunnuntaina. Nyt alkaa aivoihin sattumaan…
Valitettavasti tämä tulevaisuuteen näkeminen ei auta ennustamaan seuraavan päivän säätä!
Englanti, Iso-Britannia ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät ole sama asia
Okei, arkipäivän keskusteluissa Englannilla monesti viitataan koko saarivaltioon, vaikka puhuja hyvin tietäisi, että kyseessä on vain osa kokonaisuutta. Sitten homma käykin kinkkisemmäksi! Kovimmallakin maantiedenerolla voi tässä kohtaa mennä sormi suuhun.
Kun tuosta länsieurooppalaisesta valtiosta puhutaan englanniksi, vuorottelevat nimitykset ”Great Britain” ja ”the UK” peräkkäisissä lauseissa viitaten usein samaan maantieteelliseen alueeseen. Tämä tulee monelle yllätyksenä, mutta sitä ne eivät ole.
Isoon-Britanniaan kuuluu Ison-Britannian saarella sijaitsevat maat: Englanti, Wales ja Skotlanti. Yhdistyneessä kuningaskunnassa (the United Kingdom), joka on valtion virallinen nimi, on Ison-Britannian lisäksi Irlannin saarella sijaitseva Pohjois-Irlanti.
Mutta älä vain milloinkaan tee sitä virhettä, että laskisit Irlannin tasavallan kuuluvaksi mihinkään näistä!!! Varsinkaan irlantilaisten seurassa…
Vähemmästäkin menee pää pyörälle!
Lue lista tästä: Maantiede – Top 10 olettamusta, jotka ovat virheellisiä
Paikka, jossa kaksi merta kohtaavat
Tanskan pohjoisessa kärjessä on taajama nimeltään Skagen. Siellä on Grenen-niminen paikka, jossa kaksi merta kohtaavat, kirjaimellisesti. Idästä Greneniä huuhtoo Itämeri ja lännessä rantaan lyövät Pohjanmeren aallot.
Kun Grenenin kärkeen kävelee, voi laittaa jalkansa veteen ja olla maantieteellisesti hyvin spesiaalissa paikassa. Jos auringonvalo osuu sopivasti veteen, voi merissä huomata selkeän eron: vasemmalla on tumma Pohjanmeri ja oikealla vaaleansininen Itämeri.
Grenen muuttuu jatkuvasti, kun tyrskyt puskevat sille hiekkaa molemmista suunnista, joten joka päivä merien rajalla voi näyttää aivan erinäköiseltä. Alueella uiminen on ehdottomasti kiellettyä, sillä kahden meren lyödessä vastakkain syntyy odottamattomia ja voimakkaita virtauksia. Silti se on kokemisen arvoinen, sillä harvassa paikassa maailmassa voi todistaa, kun aallot lyövät kahdesta suunnasta yhtäaikaa.
Lue lista tästä: 10 hämmästyttävää ilmiötä maailman merissä
Magnetic Hill
Kuva: Jim101 | CC BY-SA 3.0
Kanadassa, New Brunswickin provinssissa on lyhyt tieosuus, jossa autot kulkevat vapaalle laitettuna mäkeä ylöspäin. Myös tielle kaadettu vesi lähtee virtaamaan vastamäkeen. Mistä ihmeestä on kyse?
Magnetic Hill on saanut nimensä siitä, että joidenkin arvailujen mukaan kukkulan päällä on valtava magneettikenttä, joka vetää ajoneuvoja puoleensa. Toisten teorioiden mukaan alueella eivät päde painovoimanlait. Avaruusolentojakin on pidetty syyllisenä outoon ilmiöön.
Kyseessä on kuitenkin optinen harha. Vaikka autot vaikuttavat rullaavan ylämäkeen, ovat ne todellisuudessa menossa alamäkeen.
Katso kuvaa. Noin puolivälissä, tien vasemmalla puolella on valkoinen paalu. Se on todellisuudessa tien korkein kohta.
…
Illuusio syntyy, kun aivomme tulkitsevat kaltevuuden väärin ilman horisontin antamia syvyysmerkkejä. Harha on niin voimakas, että ihmiset jotka ovat autoillaan juuri lasketelleet mäen alas eivät ymmärrä mitä tapahtui. Lähtöpaikka mäen päällä näyttää aivan selvästi olevan mäen juurella.
Painovoimaa uhmaavia mäkiä löytyy ympäri maailman ja ne ovat suosittuja turistikohteita. Ja hyvästä syystä!
Lue lista tästä: 10 epätodellista ilmiötä – Luonnon uskomattomat optiset illuusiot
Pinkki järvi
Lake Hillier -järvi sijaitsee saarella Intian valtameressä, Länsi-Australian rannikolla. Järvestä tekee erityisen sen kirkkaan vaaleanpunainen väri. Se ei ole vain vähän punertava, vaan vesi näyttää aivan kuin mansikkapirtelöltä.
Järvi löydettiin aivan 1800-luvun alussa ja se on siitä lähtien houkutellut laumoittain turisteja ihastelemaan kummallista väriä. Kaikkein upeimpana Lake Hillier näyttäytyy yläilmoista katsottuna; varsinkin kontrasti viereiseen siniseen mereen saa epäilemään kuvien aitoutta, mutta totta se on.
Järven vesi on hyvin suolapitoista, eikä siellä ole paljoakaan elämää. Mutta Dunaliella salina -levä kukoistaa ja se on myös vastuussa kauniista pinkistä väristä. Levässä on paljon beetakaroteenia, samaa pigmenttiä, joka antaa värinsä monille hedelmille ja vihanneksille, esimerkiksi porkkanalla. Beetakaroteeni on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Sen on myös ajateltu suojaavan D. salina -levää liialta suolaisuudelta, sillä karoteenin pitoisuus kasvaa suolaisuuden mukana.
Mitä väkevämpää, sen pinkimpää!
Lue lista tästä: Ihmeellinen maapallo – 10 epäluonnollista luonnonihmettä
Vauvat ovat söpöjä ja ihania. Toisaalta ne itkevät ja valvottavat. Mutta vauvat myös tekevät ja osaavat käsittämättömiä asioita, joita ei heti avuttomista pikkuihmisistä uskoisi.
Monet taidoista katoavat vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana, olivat ne sitten alitajuisia refleksejä tai hämmästyttävä kyky tunnistaa kasvoja. Odotusaikana vauvat kuulevat musiikkia, ja muistavat kappaleita, joita äiti on kuunnellut. Kohdussa ollessaan vauvat oppivat myös tunnistamaan äidin ja tämän kanssa paljon aikaa viettävien ihmisten äänet. Koirataloudessa vauva oppii oman lemmikin haukunnan, eikä säpsähdä sitä syntymänsä jälkeen.
Vauvat ovat pullollaan ihmeellisiä asioita! Ovat ne tietysti ihmeellisiä ilman mitään mielenkiintoisia faktojakaan. Joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina vietetään valtakunnallista Vauvan päivää, joten eipä tänään paljon parempaa aihetta listalle voisi keksiä!
Listafriikki sukeltaa siis nyt vauvojen kiehtovaan maailmaan ja listaamme 10 yllättävää asiaa vastasyntyneistä.
10. Ei kyyneleitä ensimmäiseen kuukauteen
Nyt ei kannata polttaa päreitä; en väitä etteivätkö vauvat itkisi. Itkuhan on heti syntymän jälkeen merkki siitä, että vastasyntyneen keuhkot ovat lähteneet toimimaan. Se taitaa olla ainut hetki, kun tuoreet vanhemmat toivovat ja odottavat kuulevansa jälkikasvunsa parkaisun.
Kyynelneste suojaa silmiä jokapäiväisessä elämässä, mutta hyvin voimakkaat tunteet (ilo, pelko, suru) saavat aikaan runsaan kyyneleiden tuotannon. Tuolloin isompi määrä nestettä suojaa paremmin silmiä stressaavissa tilanteissa. Kyyneleiden eritys saattaa olla myös merkki aivoille, että niiden on tuotettava kehon omia kivunlievittäjiä, mielihyvähormoneja.
Vauvat eivät kuitenkaan pysty tuottamaan kyyneleitä, koska niiden kyynelrauhaset eivät ole vielä täysin kehittyneet. Vaikka kasvot olisivat kuinka rutussa ja kiukusta punaiset sekä huuto korvia huumaavaa, pysyvät silmät kuivina.
Pienokaiset tuottavat sen verran kyynelnestettä, jotta silmät pysyvät kosteina, mutta ei tarpeeksi, että kyyneleitä pääsisi vierähtämään poskelle. Myös hikirauhaset ovat keskeneräiset, joten vauva alkaa hikoilla vasta muutaman viikon päästä syntymästä. Kyyneleet alkavat virrata, kun vauva on noin kuukauden ikäinen. Siihen asti parkuminen voi vaikuttaa loistavalta teatteriesitykseltä.
Lue myös: Miksi ihminen on ainoa eläin, joka itkee? 11 faktaa itkemisestä ja kyynelistä
9. Vauvat näkevät aluksi punaista
No ei nyt ihan kirjaimellisesti. Vastasyntyneet vauvat eivät näe juuri mitään, mutta hiljalleen etäisyydet ja muodot alkavat tarkentua. Äidin (tai kuka ensisijainen huolehtija onkaan) kasvot ovat ensimmäinen asia, johon vauva kiinnittää huomiota.
Elämän ensimmäisten päivien maisemat ovat täynnä harmaan eri sävyjä. Vauvan silmät kehittyvät kuitenkin nopeasti näkemään värit. Jo noin viikon jälkeen mustavalkoiseen ympäristöön tulee mukaan punainen, ja sen jälkeen hiljalleen oranssin ja keltaisen sävyt.
Noin viiden kuukauden iässä vauvalle on avautunut koko värien kirjo. Sinisen ja violetin vauva näkee viimeisenä, koska niiden aallonpituudet ovat lyhyimpiä ja silmän verkkokalvolla on vähiten reseptoreita juuri siniselle valolle.
Lue myös: 10 mielenkiintoista faktaa väreistä
8. Vauvat ovat multitaskaajia
Kun näkee jonkun hotkivan ruokaa epäinhimillisellä nopeudella, tekisi mieli kehottaa tätä pysähtymään ja haukkaamaan välillä happea. Todellisuudessa tuon henkilön, niin kuin meidän kaikkien, on pakkokin pitää paussia kesken syömisen, koska hengittäminen ja nieleminen eivät onnistu yhtä aikaa.
Vauvat eivät tarvi Whatsappia, Netflixiä, työpaikkaa tai autoa. Mutta ravintoa ja happea ne tarvitsevat.
Arvaatkin varmaan jo: Vastasyntyneet pystyvät nielemään ja hengittämään samanaikaisesti!
Vauvoilla kurkunpään ja koko kurkun rakenne on erilainen kuin aikuisilla, mikä mahdollistaa tämän käsittämättömän hienon ominaisuuden. Noin puolen vuoden iässä kurkku kuitenkin asettuu sellaiseksi, kuin se tulee olemaan, joten vauvat menettävät tämän supervoimansa, ja samalla myös riski tukehtua kasvaa.
Toisaalta tuo kurkun rakenteen muuttuminen mahdollistaa ihmisille toisen mainion ominaisuuden, nimittäin kyvyn puhua.
7. Vauva tuijottaa sinua, koska olet kaunis
Olet varmasti lukenut siitä, kuinka tietynlaiset kasvot ovat universaalisti kauniit. Tietokoneohjelmilla on luotu keinotekoisia kasvoja, jotka ovat täysin symmetrisiä, ja joissa on tietyt ominaisuudet ja piirteet. Kuulostaa kyllä humpuukilta, että kaikki maailman ihmiset pitäisivät samoja asioita kauniina.
Mutta kun asiaa on tutkittu, on voitu päätellä, että asia tosiaan on näin. Tietynlaiset kasvonpiirteet miellyttävät ihmisiä keskiarvollisesti enemmän kuin toiset. Tiedon tarpeellisuudesta voidaan toki olla montaa mieltä.
Ja tokihan tätä on myös tutkittu vauvoilla. Kokeeseen otettiin mukaan kuvia ihmisistä, joita yleisesti pidettiin hyvännäköisinä, sekä niitä, jotka eivät miellyttäneet suuren yleisön silmää. Voitiin todeta, että vauvat katsoivat huomattavasti kauemmin ”hyvännäköisiä” ihmisiä, ja heissä havaittiin samanlaisia kehon reaktioita kuin oman äitinsä nähdessään. Toisessa testissä laitettiin kaksi kuvaa vierekkäin, ja vauvat huomioivat ”hyvännäköisen” henkilön selvästi useammin.
Joten seuraavalla kerralla, kun viereisen kärryn vauva alkaa tuijotella sinua kauppajonossa, voit onnitella itseäsi: sinä olet todistetusti kaunis!
6. Vastasyntyneen vauvan kuukautiset
Kaikessa yksinkertaisuudessaan naisen kuukautiset johtuvat siitä, että estrogeeni- ja progesteronihormonien tasot putoavat, mikä saa aikaan kohdun limakalvon vuotamisen ulos. Siinä asia erittäin yksinkertaistettuna.
Ollessaan kohdussa vauvat ovat äidin kehon armoilla ja ovat kaikkien verenkierrossa olevien aineiden, myös hormonien, vaikutuksenalaisia. Kun lapsi syntyy ja ”irtautuu” äidistään, laskevat hormonitasot tietenkin nopeasti, mikä voi tyttövauvoilla saada aikaan saman reaktion kuin aikuisilla naisilla, nimittäin kuukautiset.
Mutta muuten kuin verenvuodon osalta tapahtumassa ei ole mitään samaa kuukautiskierron kanssa. Verenvuoto saattaa säikäyttää vanhemmat, mutta on täysin normaali ja suhteellisen yleinen ilmiö: sitä tavataan noin neljäsosalla tyttövauvoista ensimmäisen viikon aikana syntymän jälkeen.
5. Äiti ei ole ainut, jonka rinnat tuottavat maitoa
Galaktorrea eli rintojen maitovuoto on melko yleinen, hormonaalisista syistä johtuva oire synnyttäneillä naisilla. Miehillä ja synnyttämättömillä naisilla galaktorrea voi johtua lääkkeistä tai jostain sairaudesta, ja on aina tutkittava lääkärillä.
Noin viidellä prosentilla vastasyntyneistä, niin tytöillä kuin pojillakin, rupeaa rinnat kasvamaan (kuin kevyt turvotus) ja nänneistä voi jopa tihkua maitomaista eritettä. Tässä on kyse samanlaisesta, hormonitasonlaskun aiheuttamasta reaktiosta, kuin edellisen kohdan ”kuukautisissa”. Sen lisäksi äiti tuottaa uusia hormoneja, jotka välittyvät vauvalle rintamaidon mukana. Pientä tihkumista voi kestää jopa muutamia viikkoja ja normaalisti se loppuu itsekseen.
Entisaikoina vastasyntyneiden rintaeritettä on kutsuttu ”noidan maidoksi”, ja siinä oletettujen taikavoimien takia sitä on myös yritetty lypsää vastasyntyneiltä. Jäiks!
4. Katoavat refleksit
Vauvalla on uskomattomia refleksejä eli heijasteita, joista suurin osa häviää elämän ensimmäisten kuukausien jälkeen. Osaan niistä on järkevä evolutiivinen syy, mutta joidenkin tarkoitus jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Tässä kymmenistä heijasteista vain muutama esimerkki.
Asymmetrinen tooninen niskaheijaste tarkoittaa sitä, että kun lapsi kääntää selinmakuulla päänsä sivulle, ojentuvat saman puolen käsivarsi ja jalka ja vastakkaiset raajat koukistuvat. Tämä häviää muutaman kuukauden iässä, ja on nimenomaan sellainen heijaste, jolle ei ole löydetty lopullista tarkoitusta.
Näihin seuraaviin kolmeen taas on:
Elettyään yhdeksän kuukautta nesteen täyttämässä pussissa, lienee päivän selvää, että vauva on vedessä kuin kotonaan. Syntymän luulisi toki muuttavan asiaa, kun lapsi alkaa hengittää omilla keuhkoillaan ja aloittaa totuttelun kuivalle maalle. Vauvojen ”sukeltamisrefleksi” saa kuitenkin aikaan sen, että he lakkaavat hengittämästä vedessä ja sydämenlyönnit harvenevat. Kyky olla kuin kala vedessä säilyy puolivuotiaaksi asti.
Etsimisheijasteessa taas on kyse siitä, että kun vauvan poskea tai suuta hipaisee, kääntää hän päätään kosketuksen suuntaan nänniä etsiäkseen.
Vauvojen tarttumisheijaste on hyvin voimakas niin käsissä kuin jaloissakin. Lapsi tarttuu sormillaan tai varpaillaan kämmentä tai jalkapohjaa vasten painettuun esineeseen. Se on ollut äidin turkissa roikkuvalle esi-ihmisvauvalle elintärkeä tapa. Sormien ote on niin tukeva, että vauvaa voisi huoletta nostaa ilmaan.
3. Elävä kasvojentunnistusohjelma
Vauvat vaikuttavat tunnistavan ulkonäöltä vain äitinsä tai jonkun muun, jonka kanssa he viettävät suuren osan ajastaan. Muut ihmiset eivät aiheuta pienissä vauvoissa erityisiä reaktioita siihen suuntaan, että ne tietäisivät nähneensä esimerkiksi isovanhempansa aiemmin.
Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kun vauvan näkö lähtee tarkentumaan syntymän jälkeen, pystyy hän kuuden kuukauden ikäisenä tunnistamaan uusia kasvoja huomattavasti paremmin kuin aikuiset. Asiaa on tutkittu esimerkiksi siten, että vauvoille on näytetty kasvokuvia, jonka jälkeen heidän reaktioitaan ja aivosähkökäyriään seurattiin. Tutkimuksen edetessä havaittiin, että vauvat katsoivat huomattavasti kauemmin kuvia, joita he eivät olleet ennemmin nähneet.
Koetta vietiin pidemmälle: lapsille näytettiin kuvia apinoiden kasvoista ja reaktiot olivat samoja. Vauvat tunnistivat jopa ylösalaisin näytetyt uudet kuvat sellaisiksi, joita he eivät olleet ennen nähneet. Aikuisille eri lajien kasvojen erottaminen on lähes mahdotonta.
Valitettavasti kasvojen tunnistuskyky tosiaan katoaa vuosien kuluessa. Jopa oman lajimme sisällä erilaiset kasvonpiirteet tuottavat ihmisille ongelmia. Nyt seuraa erittäin radikaali yleistys, mutta kadonneen tunnistuskyvyn takia aasialaisten mielestä suurin osa eurooppalaisista näyttää samalta ja toisin päin.
2. Vastasyntynyt ryömii, jos sen on pakko
Vauvan liikkeelle lähteminen on juhlittu hetki jokaisessa perheessä. Ryömimistä saa kuitenkin yleensä odottaa reilusti yli puoli vuotta ja jotkut vauvat hyppäävät jopa kokonaan tuon vaiheen yli.
Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että ihmisellä, kuten muillakin nisäkkäillä, on synnynnäinen vaisto ja kyky löytää ravinnon lähde eli nisä. Rinnalle ryömimisessä ”breast crawl” vauva laitetaan heti synnyttyään äidin vatsan päälle ja annetaan olla siinä omissa oloissaan.
Jossain vaiheessa täysin avuttomana pidetty vastasyntynyt alkaa ponkimaan äidin vatsaa vasten ja puskemaan itseään eteenpäin kohti nänniä. Vauva löytää maidonlähteen esimerkiksi hajuaistin avulla ja ottaa nännin oma-aloitteisesti suuhun.
1. Äidin ihmeparantuminen
Äidin ja lapsen välillä on istukka, jonka kautta kulkee aineita kumpaankin suuntaan. Tuon kudoksen voivat läpäistä myös ihmisen solut, jotka ovat verrattain suuria kuljetettaviksi seinämän läpi, mutta niin vain käy. Sikiön kantasoluja siirtyy äidin verenkiertoon, josta ne voivat kulkeutua kudoksiin ja kiinnittyä sinne. Koska nuo kantasolut ovat pluripotentteja, (ne pystyvät ohjauksen alla erilaistumaan miksi tahansa kehon soluksi), ohjaavat viereisistä soluista tulevat signaalit niitä kehittymään kaltaisikseen.
Sikiön soluja on löydetty muun muassa äidin keisarinleikkausarvesta, jossa niiden on todettu osallistuneen kudoksen korjaukseen tuottamalla kollageenia. SLE:ssä (yleistynyt punahukka), joka on reumasairauksiin kuuluva autoimmuunitauti, sikiön solujen on havaittu hyökkäävän äidin tulehtuneita kudoksia vastaan.
Paperin kääntöpuolella on se, että äidin elimistölle vieraat solut (olkoonkin oman lapsen) voivat myös laukaista autoimmuunisairauksia ja jopa kasvaimen muodostumisen. Toisaalta ainakin rintasyövän tapauksessa sikiön solujen on ajateltu suojaavan syöpäsoluja vastaan.
Solujen siirtymistä arvellaan tapahtuvan jokaisessa raskaudessa ja äideiltä on löydetty lastensa soluja jopa useita vuosikymmeniä raskauksien jälkeen. Niitä on ollut veressä, iholla, munuaisissa, luuytimessä, maksassa ja jopa aivoissa. Helpoiten tämä on tietysti saatu tutkittua etsimällä merkkejä Y-kromosomeista, joita naisella ei luonnollisesti ole.
Lue myös:
Tiede
Alpeilla kohoavan Matterhornin huippu onkin afrikkalainen: 10 huippufaktaa vuorista ja vuoristoista – osa 2
Vuoristot ovat meille suomalaisille lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, mutta noin 15 prosentille maapallon väestöstä ne ovat koti. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.
Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset vuorifaktat voit lukea tästä:
10 huippufaktaa vuorista ja vuoristoista – osa 1
Vuoristoja on kiittäminen myös ruoasta
Ruokakaupassa asioidessa tulee harvoin mietittyä, että mistä mikäkin ruoka-aine on kotoisin; siis alunperin. Tokihan moni varmasti tarkistaa, ovatko tomaatit kotimaisia, ovatko perunat läheiseltä tilalta ja kuinka kaukaa omenat on kauppaan kuljetettu.
Maailman 20 tärkeimmästä ruokakasvista kuusi on lähtöisin vuoristoista. Vuorilla kotoperäisinä eläneitä kasveja on jalostettu pitkälle, joten nykyiset lajikkeet eroavat valtavasti alkuperäisistä. Mutta vuoria on kiittäminen jo edellä mainituista perunoista, tomaateista ja omenasta, sekä maissista, durrasta ja ohrasta.
Ainutlaatuista ja monimuotoista vuoristoluontoa
Maapallolla on alueita, joita kutsutaan luonnon monimuotoisuuden keskuksiksi – biodiversity hotspot. Näillä alueilla lajimonimuotoisuus on poikkeuksellisen suuri ja niillä elää paljon sellaisia lajeja, joita ei esiinny missään muualla maailmassa. Siksikin näitä keskuksia on äärimmäisen tärkeää suojella, sillä jos niiltä katoaa lajistoa, tarkoittaa se eliölajin katoamista koko maailmasta.
Sademetsät ja koralliriutat ovat ehkä tunnetuimpia hotspoteja, mutta YK:n mukaan puolet maapallon monimuotoisuuden keskuksista sijaitsee vuoristoissa. Otetaan esimerkiksi Kapkaupungin liepeillä, Etelä-Afrikassa, sijaitseva reilun kilometrin korkuinen Pöytävuori. Reilun 50 neliökilometrin alueella elää enemmän kotoperäisiä kasvilajeja kuin koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Kestävän turismin puolesta
Vuoristoiset alueet suosittuja matkailukohteita, mutta mielessä on tietenkin pidettävä, että kyse on jonkun kodista. Vuosittain joulukuun 11. päivänä vietetään YK:n kansainvälistä vuoristopäivää. ja viime vuosina tuon päivän teemat ovat suunnanneet katseita tulevaisuuteen.
Esimerkiksi vuonna 2021 kansainvälisen vuoristopäivän teema oli kestävä turismi. Vaikka vierailijat eivät aina ole positiivinen juttu kaikkine lieveilmiöineen, on turismi tärkeä elinkeino sadoille miljoonille vuoristojen asukkaille sekä myös merkittävä tulovirta ympäristönsuojelulle.
Itse asiassa noin 15-20 prosenttia kaikesta maailmanlaajuisesta turismista kohdistuu vuoristoseuduille. Vuoristoissa elävät yhteisöt ovat usein vähävaraisia, joten turismi on nykypäivänä niille elinehto. Samaan aikaan on pakko kehittää erilaisia kestäviä ratkaisuja, jota tasapaino luontokohteiden suojelun ja tärkeän turismin välillä säilyy.
Vuoden 2024 joulukuussa kansainvälistä vuoristopäivää vietetään jälleen tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt halutaan kannustaa nuoria kehittämään vuoristojen elämää: sekä paikallisten että turismin näkökulmasta. Luonnonsuojeluun, maatalouteen ja matkailuun haetaan innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia, moderneja ratkaisuja.
Kahden mantereen Matterhorn
Vaikka amatöörin silmille monet vuoret näyttävät kuvissa aivan samanlaisilta eikä niitä ole helppo erottaa toisistaan, on Sveitsissä kohoava Matterhorn helppo tunnistaa. Liekö syynä Toblerone-suklaa!?
Matterhornin pyramidin mallisen huipun seinämät ovat mielenkiintoisesti kohti kutakin neljää pääilmansuuntaa. Seinämiä erottavat neljä terävää harjannetta: Furggen, Leone, Zmutt ja Hörnli.
Matterhornin erityisyyttä lisää se, että vuoren huippu on todellisuudessa Afrikasta. Kauan aikaa sitten kaikki se, mikä nyt on Euroopan korkein vuoristo, oli joskus meren pinnan alla. Muinainen Tethysmeri erotti aikoinaan toisistaan pohjoisen Lauraasian mantereen (Pohjois-Amerikka, Euraasia, Grönlanti) ja eteläisen Gondwanan jättimantereen (muun muassa Afrikka, Etelä-Amerikka, Australia ja Etelämanner).
Noin 45 miljoonaa vuotta sitten Afrikan laatta törmäsi Euraasian laattaan, jolloin sekä Alpit että Pyreneiden vuoristo rupesivat muodostumaan.
Matterhorn on merenpinnasta mitattuna 4478 metriä korkea ja ensimmäiset 3400 metriä siitä koostuu pitkälti Tethysmeren pohjan sedimenttikivistä. Matterhornin rinteiltä, kuten muualtakin Alpeilta, voi löytää esimerkiksi simpukoiden fossiileja.
Kun Afrikan litosfäärilaatta iskeytyi hitaasti, mutta voimalla Euraasiaan, puski kovempi gneissi vanhan merenpohjan päälle. Jääkaudet kuluttivat pois suurimman osan kovista kivilajeista, mutta Matterhornin viimeinen vajaa kilometri ennen huippua on afrikkalaista alkuperää. Minkä mantereen vuori Matterhorn siis geologisesti onkaan?
Kaikki kunnia Mount Everestille, mutta…
Ensinnäkin: Mount Everestin huippu ei ole maapallolla se piste, joka on lähimpänä avaruutta. Kyllä, Mt. Everest on merenpinnasta mitattuna 8848 metriä korkea ja täten maailman korkein vuori. Mutta taivas ja tähdet ovat lähempänä, jos niitä kohti kurottaa Ecuadorissa, Andeilla, sijaitsevan Mount Chimborazon huipulta.
Meren pinnasta mitattuna Mount Chimborazo on ”vain” 6268 metriä korkea, eikä tuolla mitalla mahdu sadan maailman korkeimman vuoren joukkoon. Mutta jos lähdetään liikkeelle Maan ytimestä, on Mount Chimborazon huippu yli kaksi kilometriä kauempana lähtöpisteestä kuin Mount Everestin lakipiste.
Tämä hämmentävä fakta selittyy sillä, että maapallo ei ole täysin symmetrinen pallo, vaan se on planeettamme pyörimisliikkeestä johtuen päiväntasaajan kohdalta hieman pullollaan.
Toisekseen: Jos korkeus mitattaisiin merenpinnan sijaan vuoren juurelta, olisi Havaijilla kohoava Mauna Kea (kuvassa) maailman korkein vuori. Sen virallinen korkeus on 4207 metriä eli alle puolet Mt. Everestistä. Mutta tämä uinuva tulivuori lähtee todellisuudessa kohoamaan kaukana merenpinnan alapuolella ja se peittoaa kokonaismitassa Himalajan hallitsijan lähes puolella kilometrillä.
Mauna Kealla on nimittäin mittaa 9323 metriä, mutta veden alla olevia vuorenrinteitähän ei lasketa.
Joten kaikki kunnia maailman korkeimmalle vuorelle, Mount Everestille. Ilman mitään muttia.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki sukeltaa tänään ötököiden maailmaan. Miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi valo houkuttelee hyönteisiä?
Teorioita sille, miksi valo houkuttelee hyönteisiä puoleensa, on monia. Tutkijatkaan eivät ole täysin yksimielisiä syystä, mutta yksi suosituimmista teorioista liittyy suunnistamiseen. Hyönteiset käyttävät luonnollisia valonlähteitä, kuten Kuuta ja Aurinkoa, pysyäkseen kärryillä lentosuunnasta.
Pohjoista kohti lentävä yökkönen voi esimerkiksi ajatella pitävänsä Kuun oikealla puolellaan, mutta kun peliin tuleekin joku ulkovalo, hämmentää se hyönteistä melkoisesti. Se voi päätyä kiertämään lamppua loputtomasti, sillä siten se on Kuuksi kuvittelemaansa valoon nähden koko ajan samassa kulmassa. Erityisesti houkuttelee sellainen keinovalo, jossa on ihmissilmälle havaitsematonta ultraviolettivaloa, jota siis on myös auringonvalossa.
Ultraviolettivalo on takana myös toisessa teoriassa, jonka mukaan hyönteinen erehtyy luulemaan lamppua kukaksi. Monet yöperhoset imevät nektaria kukista, joiden tiedetään heijastavan UV-valoa.
Vai voisivatko hyönteiset kenties pitää valoa merkkinä pakoreitistä? Jos hyönteinen tuntee olonsa uhatuksi ja näkee valon, se lentää sitä kohti, koska reitin edessä ei näytä olevan mitään. Pimeässä täytyy myös väistellä puita ja muita esteitä: valossa reitti on selvä ja siksi houkutteleva. Keinovalon keksiminen on siis ollut hyönteisten kannalta pahin mahdollinen asia, sillä ne eivät ole sopeutuneet siihen mitenkään.
Miksi hyönteiset kuolevat aina selälleen?
Ketarat osoittavat kohti taivasta ja hyönteinen on liikkumattomana paikallaan – se on siis heittänyt henkensä. Kaikille varmasti tuttu näky, mutta nyt kysymys kuuluukin, että miksi näin käy. Selityksiä on monia.
Jos hyönteinen päätyy syystä tai toisesta selälleen, pystyy se normaalitilanteessa jalkojaan heiluttelemalla kääntymään oikein päin. Kääntyminen ei kuitenkaan onnistu, jos hyönteinen on heikossa kunnossa tai sen hermosto ei toimi kunnolla; syynä voi olla ruoan- ja vedenpuute tai yksinkertaisesti vanhuus. Niinpä selälleen kaatunut tai tipahtanut hyönteinen jää paikalleen ja kuolee siihen asentoon.
Hyönteismyrkyt vaikuttavat juuri hermostoon ja varsinkin kovakuorisilla hyönteisillä, kuten torakoilla, on vaikeuksia pitää itsensä pystyssä, kun niihin suihkuttaa myrkkyjä. Toisen puolen jalat menettävät hallinnan ensin ja sen johdosta ötökkä kellahtaa kumoon. Myrkyt voivat saada aikaan kouristuksia, joiden aikana hyönteinen sätkii jaloillaan holtittomasti eikä saa raajojaan enää synkkaamaan, jotta voisi kääntyä oikein päin.
Kaikkein yksinkertaisin selitys sille, että kuollut hyönteinen makaa selällään, johtuu painovoimasta. Yläilmoissa, puussa tai seinällä kuollut, ja maahan tippuva hyönteinen päätyy painovoiman vaikutuksesta painavampi puoli eli selkä kohti maata.
Lue myös:
Tiede
Maailman puuduttavimmassa livestriimissä seurataan ”valuvaa” pikipisaraa – Tällaisia ovat kauimmin kestäneet tieteelliset kokeet
Tieteelliset kokeet suunnitellaan usein kestämään viikkoja tai kuukausia, parhaimmillaan muutaman vuoden. Toisin on näiden tutkimusten kohdalla.
Listafriikki keräsi kasaan tutkimuksia, jotka ovat kestäneet jo tähän mennessä useita vuosikymmeniä ja jopa yli vuosisadan, eikä loppua ole näkyvissä.
Maailma ympärillä voi muuttua ja tutkijasukupolvet vaihtua moneen kertaan, mutta nämä tieteelliset kokeet tulevat jatkumaan… Noh, kuka tietää miten kauan.
Oxfordin soiva kello
Clarendonin laboratorio Oxfordin yliopistossa, Englannissa, on tunnettu lähinnä yhdestä asiasta. Siellä sijaitsee kello, joka on lyönyt jatkuvasti yli 180 vuoden ajan.
Messinkinen kello toimii kahdella ikivanhalla patterilla, jotka on jossain vaiheessa päällystetty sulatetulla rikillä, jotta ympäristön kosteus ei pääse niitä tuhoamaan. Paristojen sisällöstä ei kellään ole täyttä varmuutta, eikä kukaan myöskään tiedä, milloin ne kuluvat loppuun.
Vuodesta 1840 saakka kello on lyönyt yli 10 miljardia kertaa, ja nykyisin sitä pidetään lasisen kuvun takana – osittain myös sen takia, ettei loputon kellonkilkatus ajaisi ketään hulluuden partaalle. Laboratorion tutkijat elävät jatkuvassa odotuksessa, sillä vaikka kellon toisaalta haluttaisiin lyövän ikuisesti, ei osa malta odottaa, että pääsisi käsiksi patterien saloihin.
E. colin evoluutio
Evoluution seuraaminen reaaliajassa on lähes mahdotonta, sillä muutokset tapahtuvat vuosituhansien ja -miljoonien aikana. Ihmiselämä ei riitä eliölajin kokonaisvaltaisen muutoksen seuraamiseen luonnossa, mutta onneksi laboratorio-olosuhteissa voidaan saada aikaan (lähes) ihmeitä.
Massiivisen haasteen pitkän ajan evoluution tutkimukseen otti vastaan Michiganin yliopiston evoluutiobiologi Richard Lenski, joka vuonna 1988 aloitti työn Escherichia coli -bakteerilla alkaen kasvattaa ja jakaa sitä systemaattisesti. Työ jatkuu edelleen.
Lenskin työryhmä ottaa kaikista bakteerikasvustoista päivittäin yhden prosentin uudelle alustalle, jotta he voivat seurata perimässä tapahtuvia muutoksia reaaliajassa. Työnsä Lenski aloitti 12 lähes identtisellä bakteeriviljelmällä, mutta kannat ovat muuntuneet vuosien aikana valtavasti. Yksi eristetty kanta on sopeutunut kasvamaan jopa sitruunahapossa, mitä mikään muu tunnettu E. coli -viljelmä ei ole pystynyt tekemään; tämä mutaatio tapahtui noin 31 000 sukupolven jälkeen.
Vaikka Lenski aluksi kuvitteli kasvattavansa bakteereja muutaman vuoden ja ehkä parin tuhannen sukupolven ajan, on tutkimusta nyt takana yli kolme vuosikymmentä ja yli 75 000 bakteerisukupolvea, jotka tarjoavat aitiopaikan evoluution tarkkailemiseen lähietäisyydeltä eikä tutkimukselle onneksi näy loppua.
Vuoden 2022 keväällä Lenski luovutti tutkimuksen vetovastuun professori Jeffrey E. Barrickille Teksasin yliopistosta. Kuka tietää minkälaisia mutaatioita Barrickin, ja aikanaan hänen työtään jatkavien tutkijoiden, kasvatuspulloissa vielä nähdään. Bakteerit nimittäin jatkavat jakaantumista sopivissa olosuhteissa paljon kauemmin kuin yhden tutkijan työuran ajan.
Pisimpään kestänyt musiikkikappale
Saksassa Sankt-Burchardin kirkossa, Halberstadtin kaupungissa, on tälläkin hetkellä soitossa maailman hitain ja pisimpään kestävä kappale. John Cagen uruille säveltämä ”Organ²/ASLSP” on suunniteltu sosiaaliseksi kokeeksi siitä, kuinka monta sukupolvea voi pitää yllä yhtä taideteosta.
Kappaleen soittaminen alkoi vuonna 2001 ja sen on määrä jatkua vuoteen 2640 saakka. Soinnut vaihtuvat erittäin harvakseltaan ja edellisen kerran uusi nuotti soitettiin helmikuun 5. päivänä vuonna 2022. Se on Halberstadtissa aina suuri juhlapäivä. Seuraavaa muutosta saadaan odottaa tasan kaksi vuotta, joten helmikuussa 2024 Sankt-Burchardin kirkossa tapahtuu ”taas”.
Kappale on esitetty lyhyempikestoisena versiona useampaan otteeseen, esimerkiksi vuonna 2009 Diane Luchese käytti soittamiseen 14 tuntia ja 56 minuuttia. Teoksen nimi pitää kuitenkin sisällään säveltäjän toiveen soittonopeudesta: ASLSP on lyhenne sanoista ”As Slow As Possible” eli niin hitaasti kuin mahdollista. Nyt vain täytyy toivoa, että urut kestävät seuraavat 618 vuotta!
Pikitippakoe
Queenslandin yliopistossa Australiassa aloitettiin vuonna 1927 pikitippakoe, jonka tavoitteena oli osoittaa, että kova ja kiinteä piki onkin huoneenlämmössä nestettä.
Professori Thomas Parnell oli niin vakuuttunut asiasta, että hän laittoi pikinäytteen kolmeksi vuodeksi asettumaan lasisuppiloon, jonka jälkeen suppilosta katkaistiin nokka. Sitten alkoi piinaava odotus.
Parnell ehti itse todistaa kahden, noin 8,5 vuoden välein, tippuvan pisaran muodostumisen, mutta ei ikinä päässyt näkemään varsinaista irtoamista. Pikitippakoetta päätettiin jatkaa Parnellin vuoden 1948 kuoleman jälkeen.
Tippoja on tähän mennessä irronnut yhdeksän, mutta kukaan ei ole päässyt näkemään sitä reaaliajassa. Vuoden 2000 putoamista varten laboratorioon oli asennettu kamera, mutta teknisten ongelmien vuoksi pisaran irtoamista ei onnistuttu tallentamaan.
Kun edellinen pikipisara vuonna 2014 oli koskettanut dekantterilasiin jo aiemmin valunutta pikeä, päätti eräs tutkijoista vaihtaa lasia, ja hänen osuessaan vahingossa alustaan, suppilo tärähti ja pisara tippui.
Kymmenennen pisaran muodostumista voi ”jännittää” webbikameran taltioimasta The Tenth Watch -live-seurannasta, mutta henkeään ei kannata pidättää, sillä arvioiden mukaan siihen menee suunnilleen kahdeksan vuotta. Suppilossa on sen verran pikeä, että koetta voidaan jatkaa vielä ainakin sadan vuoden ajan.
Professori Parnell oli kuitenkin oikeassa: piki tosiaankin virtaa huoneenlämmössä!
Idätyskoe
Syksyllä 1879 tohtori William Beal kylvi Michigan State -yliopiston maille salaiseen paikkaan eriskummallisen viljelyksen. Hän istutti maahan 20 ohutkaulaista lasipulloa, joissa kaikissa oli märkää hiekkaa ja siemeniä. Jokaisessa pullossa oli 50 siementä 23 eri kasvilajilta. Pullot jätettiin suljettuna maahan, jotta vesi ei pääsisi vaikuttamaan siemeniin.
Bealin tarkoituksena ei ollut jatkaa tutkimusta vuosisatoja, vaan hän halusi vain selvittää, miten monta vuotta paikallisten kasvilajien siemenet säilyisivät itämiskykyisinä horroksessa ja täysin neutraalissa ympäristössä. Pullot oli määrä kaivaa ylös viiden vuoden välein, mutta jo vuonna 1920, vuosikymmen Bealin eläköitymisen jälkeen, tutkijakollegat totesivat, että koetta on syytä pidentää. Nyt siemenet kylvetään kahdenkymmenen vuoden välein.
Edellisen kerran pullo kaivettiin esiin toukokuussa 2021, vuosi suunniteltua myöhemmin, koska kevään 2020 maailmantilanteen vuoksi koetta jouduttiin siirtää vuodella eteenpäin. Kylvetyistä siemenistä 11 lähti itämään, mikä oli iloinen yllätys.
Muutama tutkijasukupolvi saa vielä jatkaa koetta, sillä tällä vauhdilla sen on määrä jatkua vuoteen 2100 saakka.
HeLa-solut
Kohdunkaulan syöpään lokakuun 4. päivänä vuonna 1951 menehtyneen yhdysvaltalaisen Henrietta Lacksin elämä jatkuu lähes jokaisessa maailman tutkimuslaboratoriossa, jossa käytetään ihmissoluja.
Ennen kuin vain 31-vuotias Lacks menehtyi, otettiin hänen kasvaimestaan soluja ilman hänen lupaansa tai tietämystään. Se oli tuohon aikaan suhteellisen normaali käytäntö.
Solut lähetettiin Lacksia hoitaneen Johns Hopkins -sairaalan läheisyydessä sijainneeseen kudoslaboratorioon tutkittavaksi – samoin kuin kaikkien muidenkin potilaiden solunäytteet.
Kaikki kohdunkaulan syöpäsolut kuitenkin kuolivat tutkija George Geyn maljoille, mutta toisin oli Henrietta Lacksin solujen laita. Solut tekivät jotain ennenkuulumatonta: ne jakaantuivat rajoittamattomasti noin vuorokauden välein eikä tuolle jakaantumiselle näy vieläkään loppua.
Solut on nimetty kantajansa mukaan ”kuolemattomaksi HeLa-solulinjaksi”, sillä niitä käytetään tutkimuksessa edelleen.
HeLa-solut ovat olleet mukana kehittämässä poliorokotetta, niillä on tutkittu syöpiä ja AIDS:ia sekä säteilyn ja myrkkyjen vaikutuksia. Niillä tehtiin myös uraauurtava työ ihmisen koko perimän selvittämisessä.
HeLa-solut ovat monen opiskelijan ensimmäinen kosketus solubiologian maailmaan. Kymmeniätuhansia kiloja HeLa-soluja on kasvatettu maailman laboratorioissa viimeisen 70 vuoden aikana ja jokainen yksittäinen solu on alkuperäisten näytesolujen jälkeläisiä.
Aikuisen elämä
Ihmisen pitkäaikaista käytöstä on hankala tutkia muuten kuin tilastoja läpi käymällä, sillä vuosikymmeniä kestävät tutkimukset ovat hankalia suorittaa.
Kaikkein mittavin ihmisten elämää koskeva pitkäaikaistutkimus on suoritettu Harvardin yliopistossa, jossa kyseisestä opinahjosta vuosina 1939-1944 valmistuneiden miesten elämää on verrattu Bostonin kantakaupungissa asuneiden miesten elämään.
Kahden vuoden välein tutkimukseen osallistujat ovat täyttäneet laajan kyselyn koskien omaa henkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointiaan.
Näin tutkijat ovat saaneet ennennäkemätöntä tietoa siitä, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat ihmisen elämään, ja minkälainen vaikutus sosiaalisilla suhteilla ja taloudellisella tilanteella on ihmisen terveyteen ja vanhenemisprosessiin. Tutkimuksiin valitut ryhmät olivat sosiaalisen hierarkian ääripäistä, mutta kaikista eroista huolimatta tutkijat ovat tulleet yhteen merkittävään lopputulokseen: Kaikkein eniten ihmisen elämään ja onnellisuuteen vaikuttavat lämpimät ja läheiset ihmissuhteet. Kahdeksankymmentä vuotta kestäneen tutkimuksen tärkein anti (kaikessa yksinkertaisuudessaan) on tähän mennessä ollut se, että rakkaus on ainut, mitä ihminen tarvitsee onnelliseen elämään.
Mutta tutkimus ei suinkaan ole ohi. Nyt vuorossa ovat alkuperäisten osallistujien jälkeläiset sekä heidän elämiensä seuraaminen.
Vesuviuksen havaintoasema
Italiassa, lähellä Napolia, sijaitsee tunnettu tulivuori nimeltään Vesuvius. Sen purkautuminen vuonna 79 tuhosi muun muassa Pompeijin kaupungin tappaen tuhansia ihmisiä.
Vesuvius on purkautunut tuhoisasti ja säännöllisesti tuhansien vuosien ajan, viimeksi vuonna 1944. Tällä hetkellä on käynnissä pisin hiljainen kausi 500 vuoteen, mutta tulivuori ei missään nimessä ole sammunut, vaan se on edelleen aktiivinen. Nyt vain odotellaan, koska se purkautuu seuraavan kerran.
Vesuvius on yksi vanhimmista luonnon laboratorioista, sillä sitä on seurattu tarkkaavaisesti vuodesta 1841 lähtien. Päivittäin valtavan määrän seismistä dataa keräävän havaintoaseman päätehtävänä on tulkita ja ennustaa, milloin seuraava räjähdys tapahtuu. Ei paineita!
Lintujen laskeminen
Jos ajassa mennään taaksepäin reippaat sata vuotta, olivat joulut Pohjois-Amerikassa talvehtiville linnuille erityisen riskaabelia aikaa. Joulun juhlintaan nimittäin kuului aktiviteetti, jossa ihmiset jakaantuivat pieniin ryhmiin, suuntasivat luontoon ja ampuivat niin monta lintua kuin mahdollista. Se oli idea joulunpyhien hauskanpidosta.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun lintututkija Frank M. Chapman lähestyi metsästäjiä ja ehdotti näille jotain radikaalia: Mitä jos nämä tappamisen sijaan laskisivat lintuja? Chapman ei varmaankaan olettanut, että ehdotus menisi millään muotoa läpi, mutta toisin kävi. Lukuisat metsästysryhmät läpi maan innostuivat, ja vuosien mittaan laskeminen kasvoi kokonaisvaltaiseksi tarkkailuksi, kun ihmiset rupesivat kirjaamaan ylös muun muassa lintujen muuttoja.
Joulun lintulaskenta järjestettiin viime vuodenvaihteessa jo 122. kerran, ja se on maailman pisin vapaaehtoisvoimin suoritettu, yhtäjaksoinen tutkimus. Pähkähullusta ideasta lähtenyt bongailu tarjoaa tutkijoille vuosittain kattavan ja ajantasalla olevan tietopaketin lintujen liikkeistä ja sopeutumisesta esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.
Lue myös:
Vaikka meille suomalaisille vuoristot ovat lähinnä matkailukohteita muualla maailmassa, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Nyt listataan faktoja vuorista ja vuoristoista.
Hieman alle kolmasosa maapallon maapinta-alasta on vuoristoa ja näillä alueilla asuu noin 1,1 miljardia ihmistä, joista iso on vähävaraisia. Vuorten rinteillä ja läheisyydessä asuvat ihmiset ovat täysin riippuvaisia vuoristojen luonnosta, vedestä ja nykyään myös niille suuntautuvasta turismista. Tällä listalla on luvassa monenlaista asiaa: paljon tietoa ja yllättäviä faktoja. Tervetuloa vuorten jylhään maailmaan!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset vuorifaktat ovat luvassa huomenna.
Maailman korkeimmat vuoret sijaitsevat yhdessä vuoristossa
Korkeita vuoria on ympäri maailmaa, mutta on yksi paikka ylitse muiden. Himalaja on erityinen niin vuorten korkeudessa kuin määrässäkin. Maailmassa on 14 kappaletta yli 8000 metrin korkuista vuorta ja ne kaikki sijaitsevat Himalajalla. Himalajan vuoristoryhmään katsotaan kuuluvaksi myös Hinukušin ja Karakoumin vuoristot, joista jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa maailman toiseksi korkein vuori, K2 (kuvassa).
Aika pitkälle pitää korkeimpien vuorten listalla mennä, että päästään pois Aasiasta. Argentiinassa kohoava Aconcagua on korkein huippu Aasian ulkopuolella. Korkeutta Aconcagualla on 6962 metriä ja se on korkeimpien vuorten joukossa sijaluvulla 189.
Korkein vuori, jolle ei ole kiivetty
Vaikka valtaosa maailman korkeimmista huipuista on valloitettu, on yksi niistä suurimmista koskematon. Bhutanissa sijaitseva Gangkhar Puensum on maailman 40. korkein vuori, mutta kukaan ei ainakaan virallisten tietojen mukaan ole käynyt sen huipulla.
Vuonna 1999 japanilainen retkikunta sai Kiinalta luvan kiivetä Gangkhar Puensumin sivuhuipulle, joka joidenkin karttojen mukaan sijaitsee Tiibetin puolella. Tuo sivuhuippukin – Liankang Kangri – kohoaa yli 7,5 kilometriin, mutta Bhutanin puolella oleva 7570 metrin korkuinen Gangkhar Puensum on valloittamatta.
Bhutan on vuodesta 1994 lähtien kieltänyt kaikille yli 6000 metrin korkuisille vuorille kiipeämisen. Syyt ovat lähinnä hengellisiä, sillä Bhutanissa vuoret nähdään pyhinä paikkoina, joissa asuu jumalolentoja ja henkiä. Toisaalta paikalliset olivat tietoisia siitä, minkälaiseen kuntoon Mount Everest on kaiken roskaamisen myötä mennyt ja he painostivat hallitusta säästämään arvokkaan vuoren samalta kohtalolta.
Ennen lain voimaantuloa huipulle kyllä pyrittiin, mutta kaikki yritykset menivät syystä tai toisesta mönkään. Ehkäpä vuorten asukit eivät halunneet rauhaansa häirittävän?
Jotenkin tästä tulee hyvä olo. Maailmassa on vielä paikkoja, joihin ihminen ei pääse sekaamaan!
Maailman vanhin vuoristo
Etelä-Afrikassa ja Eswatinissa sijaitseva Makhonjwan vuoristo, toiselta nimeltään Barberton Greenstone Belt, on tutkijoiden mukaan maailman vanhin vuoristo. Sillä on ikää noin 3,6 miljardia vuotta. Maapallon arvioidaan olevan noin 4,5 miljardin vuoden ikäinen.
Makhonjwan vuoristo kohoaa korkeimmillaan 1800 metriin, joten kyse on melko matalasta vuoristosta. Se on täysin ymmärrettävää, sillä vuosimiljardien aikana korkeimmat huiput ovat kuluneet pois. Vuoristo on kuitenkin ikäänsä nähden säilynyt erityisen hyvin, joten se on tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa maapallon historiaan.
Sieltä on löytynyt vanhimpia kiistattomia merkkejä elämästä, ja vuorten kerrostumia tutkimalla päästäänkin näkemään siihen maailmaan, jossa elämä aikoinaan alkoi kehittymään.
Muutamia vuosia sitten geologit löysivät Makhonjwasta merkkejä ulkoavaruudesta peräisin olevista orgaanisista molekyyleistä. Se on tiedetty jo pitkään, että esimerkiksi metaania ja ehkä jopa aminohappoja esiintyy avaruudessa. Erään teorian mukaan näitä molekyylejä on tullut asteroidien mukana Maahan ja ne ovat edesauttaneet, ehkäpä jopa mahdollistaneet, elämän synnyn tällä planeetalla.
Makhonjwan vuoristosta löytyneessä, noin 3,3 miljardia vuotta vanhassa, vulkaanisessa kiviaineksessa oli tutkijoiden yllätykseksi merkkejä orgaanisista hiilimolekyyleistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Maassa olevista kivistä löytyi konkreettisia todisteita Maan ulkopuolisesta hiilestä.
Mitä salaisuuksia maailman vanhin vuoristo voikaan vielä paljastaa?
Korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee Marsissa
Mount Everest on maapallon korkein vuori, vaikka tähänkin aiheeseen palataan muutamalla vastaväitteellä listan viimeisessä kohdassa. Mutta korkein ihmiskunnan tuntema vuori sijaitsee toisella planeetalla: Marsissa. Olympus Mons on noin kolme kertaa Mt. Everestiä korkeampi.
Olympus Mons on määritelmästä riippuen 22–27 kilometriä korkea ja leveyttä sillä on jopa 700 kilometriä. Tämä sammunut tulivuori on noin Puolan kokoinen. Olympus Mons on niin massiivinen, että jos sen korkeimmalla kohdalla seisoisi, ei tajuaisi olevansa vuoren huipulla, sillä vuoren rinnettä ei erottaisi planeetan kaarevuudesta. Samasta syystä vuorta voi havainnoida vain ylhäältä päin, sillä planeetan pinnalta katsoessa vuorenrinteet painuvat horisontin taakse.
Ihmisten juomavesi tulee vuorilta
Kuten aivan alussa mainittiin, ovat vuoristot koti noin 15 prosentille maapallon väestöstä. Mutta yli puolet kaikista maailman ihmisistä saa juomavetensä vuorilta. Esimerkiksi New York, yksi maailman suurimmista kaupungeista, saa vetensä muutaman sadan kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevilta Catskillvuorilta.
Eikä kyse ole ainoastaan juomavedestä, sillä vettä tarvitaan viljelysten kastelemiseen. Tämän lisäksi muun muassa miljoonakaupunki Nairobissa suurin osa sähköstä tuotetaan vesivoimalla, jota saadaan Kenian suurimpaan jokeen, Tanaan, rakennetuista padoista. Tana-joki saa alkunsa Aberdaren vuoristosta.
Myös sellaiset metropolit kuin Rio de Janeiro, Tokio ja Melbourne ovat täysin riippuvaisia vuorilta tulevasta makeasta vedestä.
Ilmastonmuutoksen myötä jokia ruokkivat jäätiköt sulavat, mikä tulee vääjäämättä vaikuttamaan vedensaantiin. Suurin huoli ovat vuorten läheisyydessä ympäri maailmaa asuvat ihmiset, jotka jo nyt tuskailevat veden puutteen vuoksi.
Suurkaupunkeihin löydetään varmasti rahalla ratkaisu, mutta entäs vaikkapa köyhät maanviljelijät Kirgisiassa? Miten he kastelevat viljapeltonsa ja kiinnostaako ketään tarpeeksi?
Lue myös:
Tiede
Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen: 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia – osa 2
Eläimet joutuvat monesti ahtaalle ihmisen toimien vuoksi. Tällä listalla käännetään asetelma kuitenkin toisin päin: eläimet tekevät kiusaa ihmisille – tietämättään, mutta kuitenkin!
Listafriikki esittelee nyt kymmenen kertaa, kun eläimet totesivat, että nyt on takaisinmaksun aika. Valitettavasti osa näistä onnettomista sattumista on koitunut kummankin osapuolen kohtaloksi, mutta toisinaan lopputulos on lähinnä huvittava.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi tarinaa voit lukea tästä:
Meduusat ydinvoimalan vaivana
Ydinvoimalat on lähes aina rakennettu veden äärelle. Ne tarvitsevat vettä sähköä tuottavien turbiinien pyörittämiseen, mutta vesi toimii myös reaktorin jäähdyttäjänä. Ylikuumentunut ydinreaktori ei tunnetusti ole hyvä juttu.
Veden läheisyys saattaa kuitenkin aiheuttaa myös ongelmia, sillä vuonna 2013 ruotsalainen Oskarshamnin ydinvoimala jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti, sillä veden sisäänottoputket olivat menneet tukkoon. Syylliseksi osoittautui parvi meduusoja. Kyseessä ei ollut muutaman yksilön kokoontuminen, vaan eläimiä oli tuhansittain.
Ydinvoimalan mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun meduusat ovat tuottaneet ongelmia. Tutkijoiden mukaan se ei myöskään tule olemaan viimeinen kerta, sillä ylikalastuksen ja merien saastumisen seurauksena meduusoilla on vähemmän saalistajia, ja ne pystyvät tehokkaasti valtaamaan vähentyneiltä kaloilta vapautuvan ekosysteemin.
Krokotiili aiheutti lentokoneen tippumisen
Kongon demokraattisessa tasavallassa sattui ikävä lento-onnettomuus vuonna 2010, kun kone tuli alas ilman mitään selittävää syytä. Niin ainakin aluksi luultiin. Törmäyksessä menehtyi kaksikymmentä ihmistä ja vain yksi kyydissä ollut selvisi hengissä. Hänellä oli oma näkemyksensä onnettomuuteen johtaneista tapahtumista.
Selviytyjä kertoi, että noin 80 senttimetrin mittainen, salaa koneeseen tuotu krokotiili oli karannut erään matkustajan urheilukassista, mikä oli saanut aikaan valtavan paniikin. Ihmiset olivat paenneet verenhimoista matelijaa pienen lentokoneen etuosaan, mikä oli aiheuttanut epätasapainon ja tippumisen.
Onnettomuustutkijoiden mukaan myös krokotiili selvisi tuhosta hengissä, sillä heillä oli hallussaan videomateriaalia, jossa matelija marssii kylmän rauhallisesti ulos romuttuneesta koneesta.
Häiritty hiukkaskiihdytin
Sveitsissä, CERN-tutkimuskeskuksessa sijaitseva LHC-hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider) on monimutkaisin ja kallein (3,5 miljardia euroa) ihmisen koskaan tieteelle rakentama laite. Se on yhtäaikaa valtavan kokoinen ja äärimmäisen herkkä, joten on selvää, että joskus asiat eivät suju ongelmitta. Vuonna 2008 valmistunut laite on kokenut elinkaarensa aikana kolme eläinten aiheuttamaa käyttökatkosta.
Avaamista seuraavana vuonna laite jouduttiin sammuttamaan, sillä sen yli lentänyt lintu oli tiputtanut patongin kondensaattoriin, joka yhdisti hiukkaskiihdyttimen ulkopuoliseen sähkönsyöttäjään. Patonki aiheutti häiriön jäähdytyslaitteistossa, minkä seurauksena kiihdytin pääsi ylikuumenemaan. Lintu selvisi tapauksesta vahingoittumattomana ja löydettäessä se nautti onnellisena tippunutta lounaspatonkiaan.
Vuonna 2016 hiukkaskiihdytintä piinasivat näädät. Ne eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita kuin piknikille laskeutunut lintu. Alkuvuodesta yksi näätä pureskeli sähkökaapelin säpäleiksi aiheuttaen itselleen kohtalokkaan sätkyn ja laitteen sulkemisen viikon ajaksi.
Myöhemmin toinen epäonninen näätä löysi tiensä hiukkaskiihdyttimen sisään ja osui muuntajaan. Eläimen läpi kulki noin 18 000 volttia, jotka käräyttivät sen niille sijoilleen. Iskun saanut näätä on nähtävillä Rotterdamin luonnontieteellisessä museossa.
Varpusen dominoefekti
Amsterdamissa valmistauduttiin kesällä 2005 rikkomaan Guinnessin maailmanennätys dominopalikoiden kaatamisessa. Useiden viikkojen ajan osallistujat olivat rakentaneet 4,1 miljoonan palan muodostelman, mutta juuri ennen h-hetkeä paikalle lenteli varpunen.
Lintu laskeutui yhden palikan päälle, aiheutti kirjaimellisen dominoefektin ja 23 000 palan kaatumisen. Järjestäjät eivät olleet varpusen tempusta innoissaan, joten he kutsuivat paikalle tuholaistorjujan, joka ampui linnun.
Palikat nostettiin pystyyn, dominojen ketjureaktio kesti kaksi tuntia ja maailmanennätys tuli rikottua. Hollantilaisia ei kuitenkaan kiinnostanut ennätyksen rikkominen, sillä he olivat tyrmistyneitä maassaan uhanalaisen linnun tappamisesta. Pian nettiin aukaistiin surunvalittelusivusto, jonne yli 5000 ihmistä kävi lyhyessä ajassa kirjoittamassa osanottonsa laittoman ampumisen vuoksi menetetylle linnulle. Kyseinen varpunen on muuten täytettynä samassa rotterdamilaisessa museossa kuin hiukkaskiihdyttimessä kärähtänyt näätä.
Puluja vai alkuräjähdys?
Vielä 1900-luvun puolivälissä universumin synnystä oli kaksi kilpailevaa teoriaa. Ensimmäisen mukaan universumi on iankaikkinen, päättymätön ja muuttumaton. Toinen teoria perustui alkuräjähdykseen, jonka mukaan universumi olisi joskus ollut paljon nykyistä pienempi. Teorioita tutkivien ja todistusaineistoa keräävien fyysikoiden työ oli mennä lähes pilalle pulujen takia.
Vuonna 1964 astronomit Robert Wilson ja Arno Penzias yrittivät mitata yötaivaan kirkkautta mikroaaltotunnistimella. Se osoittautui hankalaksi, sillä aina, kun tutkijat osoittavat teleskooppinsa taivaalle, kuului vain tasaista surinaa.
He sulkivat pois kaikki mahdolliset häiriötekijät, mutta outo signaali ei hävinnyt. Sitten he huomasivat pulupariskunnan nukkumassa välineidensä päällä. Wilson ja Penzias olettivat, että laitteiston havaitsema epämääräinen humina johtui pulujen ulosteista.
Linnut otettiin kiinni, lähetettiin 50 kilometrin päässä asuneelle pulujen kasvattajalle ja sitten jätökset putsattiin pois. Mutta ei aikaakaan, kun vapautetut linnut löysivät tiensä rakkaalle teleskoopilleen. Tutkijoiden ja pulujen välinen kamppailu kesti kuukausien ajan, mutta jossain vaiheessa linnut poistettiin lopullisesti kuvioista. Silloin Wilson ja Penzias ymmärsivät, että signaali tuli itseasiassa taivaalta eikä ulosteista.
Joka puolella universumissa on kosmista taustasäteilyä, jonka Wilson ja Penzias havaitsivat ensimmäisinä maailmassa. Se oli tärkeä todiste toisen universumin syntymallin puolesta, sillä juuri alkuräjähdysteoria ennusti taustasäteilyn olemassa olon. Wilsonille ja Penziasille myönnettiin löydöksestä Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1978.
Lue myös:
-
Tiede1 viikko sittenTässä ovat maailman pienimmät eläimet: Mikä on kaikkein pienin kala, lintu tai petoeläin?
-
Oudoimmat6 päivää sitten
10 maailman oudointa testamenttia ja viimeistä tahtoa
-
Viihde1 viikko sitten
Teräsmies ei alunperin lentänyt, vaan hyppi – 10 yllättävää faktaa tunnetuista sarjakuvahahmoista
-
Yhteiskunta5 päivää sitten
10 kummallista ja jopa huvittavaa murtovarkautta
