Yleistieto
Lukijoiden kysymyksiä: Miksi flamingot ovat punaisia?
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä pohditaan muun muassa sitä, miksi flamingot ovat punaisia ja miksi pastoja on niin monen mallisia.
Listafriikki etsii vastauksen siihen, että mistä on peräisin sanonta ”köyhä kuin kirkonrotta”.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi flamingot ovat punaisia?
Flamingoista puhuttiin eläinten erikoisia nukkumistapoja käsittelevällä listalla aiemmin tällä viikolla ja lukijaa oli sen perusteella jäänyt mietityttämään näiden lintujen väritys. Miksi flamingot ovat punaisia?
Flamingoja on kuusi erilaista lajia ja niitä elää Amerikan mantereella, Karibialla, Afrikassa, eteläisessä Euroopassa ja Aasiassa. Kaikkia flamingolajeja yhdistää niiden punertava sävy; oli se sitten vaaleanpunainen, oranssihtava tai pinkki. Lintujen höyhenet eivät kuitenkaan luonnostaan ole sen värisiä, vaan flamingot ovat oikeasti valkoisia tai harmahtavia.
Olet mitä syöt lausahdus pitää harvoin yhtä hyvin paikkansa kuin flamingojen kohdalla. Niiden punaisen höyhenpuvun saa aikaan beetakaroteeni, jota on runsaasti niiden ruokavaliossa. Ravinto koostuu levistä, madoista ja erityisesti pienen pienistä äyriäisistä, lehtijalkaisista, joissa kaikissa on paljon tuota puna-oranssia pigmenttiä. Flamingojen ruoansulatusentsyymit pilkkovat karoteenit pienemmiksi ainesosiksi, joka siirtyvät maksan kautta ihoon ja höyheniin. Sama efekti voi tapahtua ihmisellä, jos hän syö pussikaupalla porkkanoita, jotka sisältävät paljon karoteenia.
Mistä tulee sanonta ”köyhä kuin kirkonrotta”?
Suomalaiset sanonnat ovat jälleen herättäneet kysymyksiä, ja aivan syystä! Tällä kertaa selvitetään, mistä ”köyhä kuin kirkonrotta” -sanonta on peräisin. Tämän sanonnan tarkoitusta ei varmastikaan tarvitse miettiä; sillähän viitataan erittäin vähävaraiseen henkilöön.
Toisin kuin monet muut sanonnat, on ”köyhä kuin kirkonrotta” samanlainen usealla eri kielellä. Se on hyvin harvinaista, sillä sanontoja ei juuri koskaan voi kääntää suoraan kielestä toiseen. Saksaksi sanonta kuuluu ”arm wie eine Kirchenmaus” ja ruotsiksi ”fattig som en kyrkråtta”. Samanlainen sanonta löytyy myös esimerkiksi ranskasta ja englannista.
Suomen kieleen sanonta on mitä todennäköisimmin lainattu suoraan ruotsista, ja siihen taas jostain muusta kielestä. Sanonnan uskotaan olevan peräisin 1600-luvun englantilaisesta tarinasta, jossa kirkossa elävä hiiri yrittää löytää ruokaa. Tuon ajan kirkoissa ei kuitenkaan ollut keittiöitä eikä ruokavarastoja, joten ravintoa ei ollut saatavilla. Siitä siis ”poor as a church mouse”. Englannissa sanonnasta on myös muoto ”hungry as a church mouse” eli jyrsijä on nälkäinen.
Miksi pastoja on niin monia erilaisia?
Eri mallisia pastoja on yli 350 ja kysymys kuuluukin, että miksi. Niitä ei ole kehitetty vain ulkonäöllisten seikkojen vuoksi, vaikka onhan rusettimainen farfalle paljon hauskempi ja kauniimpi kuin putkilomainen penne. Toki kauneushan on katsojan, tai tässä kohtaa syöjän, silmissä.
Jokaiseen pastamalliin on varsin pätevä syy: ne kaikki keräävät kastiketta eri lailla. Pasta siis valitaan sen mukaan, minkälaista kastiketta ollaan tekemässä. Esimerkiksi litteä fettuccine jaksaa napata mukaansa paksuakin kermakastiketta, mutta ohuempi spagetti on hyvä säästä kevyille tomaattikastikkeille.
Putkilomaiset pastat, muun muassa rigatoni ja makaroni, on suunniteltu keräämään kastike sisäänsä, jolloin jokaisen pastan mukana tulee suurempi annos makuja. Upean näköiset kuviopastat on nekin tehty keräämään kastiketta ja esimerkiksi simpukanmallisen conchiglien sisälle mahtuu jopa vihannesten palasia. Kierrepasta fusilli taas säilöö maut kurveihinsa.
Karkeana ohjesääntönä voisi sanoa, että mitä tuhdimpi kastike, sitä suurempi pastamalli.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, mitä pisamat ovat ja miksi niitä ei voi olla vastasyntyneillä vauvoilla.
Lisäksi otamme selvää siitä, miksi Pentagon eli Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus on viisikulmion muotoinen – siitähän sen nimikin on peräisin, sekä katsastamme, mitä kaikkia eläimiä ihminen on lähettänyt avaruuteen.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä pisamat ovat?
Pisamat ovat sileitä, muutaman millimetrin halkaisijaltaan olevia tummia läiskiä, joita ilmestyy useimmiten poskille ja nenän päälle – toki pisamia voi olla ympäri kehoa. Pisamat syntyvät ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta; hieman samalla tavalla kuin rusketus. Feomelaniini, pisamille värin antava pigmentti, syntyy ihon päällimmäiseen kerrokseen auringon valossa ja sen tuotanto lakkaa, kun UV-säteilyä ei ole tarjolla. Tällöin pisamat haalenevat ja katoavat usein kokonaan. Hatulla ja korkealla suojakertoimella voi jopa estää pisamien muodostumisen.
Kuten mainittua, vaativat pisamat muodostuakseen aina aurinkoa, joten vastoin yleistä harhakäsitystä vastasyntyneillä vauvoilla niitä ei ole. Se ei ole mahdollista, vaikka joku kuinka väittäisi toisin. Ensimmäiset pisamat alkavat syntymään siis siinä vaiheessa, kun lapsi on enemmän auringolle alttiina eli muutaman vuoden iässä. Monella pisamien muodostuminen häviää teini-iän jälkeen, kun iho alkaa tuottaa enemmän tummaa eumelaniinia, mutta toisilla pisamat ilmestyvät kasvoille vielä aikuisenakin.
Pisamat ovat vallitsevasti periytyvä ominaisuus, joten niiden ilmentymiseen jälkikasvulle riittää, että vain yhdellä vanhemmalla on pisamia. Vaikka pisamat yhdistetään usein punahiuksisuuteen, voi niitä olla kenellä tahansa. Mutta on toki totta, että herkkä ja vaalea iho on kaikkein otollisin pisamien muodostumiseen, joten punahiuksisilla lähes poikkeuksetta on pisamia.
Kesakot taas ovat eri asia kuin pisamat, vaikka nimityksiä käytetäänkin usein sekaisin. Kesakot ovat samalla tavalla sileitä, mutta usein tummempia kuin pisamat. Pisamissa pigmenttisolujen määrä on sama kuin muualla ihossa, mutta solut vain tuottavat tavallista enemmän melaniinia. Kesakoissa sen sijaan on enemmän pigmenttiä tuottavia soluja.
Kesakot ilmestyvät usein nuorille aikuisille lisääntyneen aurinkoaltistuksen johdosta, kun pigmenttisolu melanosyyttien määrä ihossa lisääntyy. Pisamista tai kesakoista ei kummistakaan ole mitään haittaa, joten kaikkien meidän pilkukkaitten on vain syytä kantaa väriläiskämme ylpeydellä!
Miksi Pentagon on viisikulmion muotoinen?
Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus Pentagon sijaitsee Virginian osavaltiossa, vain muutaman kilometrin päässä Valkoisesta talosta ja Yhdysvaltain kongressitalosta. Pääkaupunki Washingtonin, eli virallisesti District of Columbian, ja Virginian osavaltion välillä virtaa Potomac-joki.
Pentagon on tunnettu erikoisesta ulkomuodostaan, sillä se on nimensä mukaisesti pentagoni eli viisikulmio. Rakennus on saanut nimensä juuri mallistaan eikä toisin päin. Se on maailman suurin toimistorakennus ja siellä työskentelee lähes 30 000 ihmistä.
Toisen maailmansodan aikaan silloiselle sotaministeriölle haluttiin rakentaa oma päämaja lähelle muita hallintorakennuksia. Paikaksi valikoitui Arlington Farms, jota maatalousministeriö oli käyttänyt aiemmin viljelytutkimuksiinsa, ja joka sodan aikana toimi väliaikaisena majoituksena puolustusvoimien vapaaehtoiseen palvelukseen astuneille naisille. Tuo alue oli viiden tien välissä, joten rakennus suunniteltiin sen mukaisesti.
Lopulta kuitenkin todettiin, että massiivinen rakennus estäisi näkymän pääkaupunkiin Arlingtonin sotilashautausmaalta, joten projekti päätettiinkin viime hetkellä siirtää Hooverin lentokentän alueelle. Koska presidentti Franklin D. Roosevelt piti alkuperäisestä mallista, pysyi arkkitehdin suunnitelma lähes samana – rakennuksesta tuli epäsymmetrisen viisikulmion sijaan symmetrinen. Rakentaminen aloitettiin syyskuun 11. päivänä vuonna 1941.
Joten Pentagonin muotoon ei liity mitään mystistä tai erikoista, vaan syy viisikulmaiseen rakennukseen on varsin käytännönläheinen ja jopa tylsä.
Mitä kaikkia eläimiä on käynyt avaruudessa?
Kuva: Pixabay
Lapsilta tulevat lukijoiden kysymykset ilostuttavat aina erityisen paljon, ja sellainen tämäkin on. Pohdittavaksi tuli siis se, että mitä kaikkia eläimiä on käynyt avaruudessa?
Tämä onkin sen verran laaja kysymys, että eläinlajit on paras suurimmalta osalta vain listata, sillä aikamoinen määrä erilaisia otuksia on avaruuteen kuljetettu. Ensimmäinen eläin avaruudessa oli banaanikärpänen. Vuonna 1947 Yhdysvallat lähetti banaanikärpäsiä sisältäneen ohjuksen yli sadan kilometrin korkeuteen, josta avaruuden yleisesti katsotaan alkavan. Sillä haluttiin testata säteilyn vaikutuksia eläviin olentoihin, ja kun kärpäset selvisivät reissusta täysissä voimissaan, voitiin muidenkin eläinten – ja lopulta myös ihmisen – lähettämistä avaruuteen ruveta suunnittelemaan ihan tosissaan.
Kuuluisimmat eläimet avaruudessa ovat varmasti olleet koirat, joista Laika tunnetuimpana – siitä olemmekin aiemmin kirjoittaneet: 10 faktaa Laika-koiran traagisesta matkasta avaruuteen.
Avaruudessa on käynyt paljon sellaisia eläimiä, jotka muutenkin ovat vuosikymmenten saatossa olleet tieteelle tärkeitä koe-eläimiä, kuten reesusmakakeja, rottia, hiiriä, sukkulamatoja ja sammakoita.
Lisäksi avaruuteen on lähetetty kilpikonnia, simpansseja ja muita kädellisiä, lintuja, kaneja, marsuja, kissoja, erilaisia hyönteisiä, kaloja, hämähäkkejä, salamantereita, etanoita, katkarapuja, merisiilejä, meduusoja ja kalmareita. Ja tietenkin maailman sitkeimpänä eläimenä tunnettuja, mikroskooppisen pieniä karhukaisia, jotka selviävät lähes mistä tahansa – muun muassa usean päivän altistumisesta avaruuden äärimmäisiin olosuhteisiin, joissa muut eliöt kuolevat ilman suojavarustusta. Karhukaisia sellainen ei juurikaan hetkauta.
Lue myös:
Tässä tulee listallinen faktoja helmikuusta, joka on kalenterivuoden kuukausista erikoisin: Se on aina lyhyin, toisinaan täysikuuton ja historiallisesti paras aika ennustaa kevään tuloa.
Listafriikki keräsi helmikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.
Nyt siis hyppäämme omalaatuisen, lyhyen ja puhdistautumiselle omistetun kuukauden kimppuun – tässä tulee faktoja helmikuusta.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Nämä ovat näitä henkimaailman ja astrologian juttuja, mutta silti monen mielestä kiinnostavia. Helmikuulle osuu kaksi horoskooppia: kuukauden ensimmäisellä puoliskolla synttäreitään juhlivat vesimiehet ja loppukuussa syntyneiden tähtimerkki on kalat.
Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, mutta kalat on vesimerkki – he antavat tunteiden johdattaa.
Yhtä yhteistä henkieläintä ei helmikuun lapsilla ole, vaan nekin jakautuvat horoskooppien mukaan. Vesimiehet voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa, ja kaloilla sielunsisaruus suuntautuu avuliaaseen, lempeään, luotettavaan ja luovaan merihevoseen. Osuvatko kuvailut kohdallasi nappiin; jos siis olet helmikuussa syntynyt?
Ja jos osuivat, niin uskotko horoskooppeihin vai onko kyseessä vain Forer-efekti eli yleinen psykologinen ilmiö, jossa ihminen kuvittelee jonkun yleisen kuvauksen olevan nimenomaan kuvaus hänestä itsestään?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Helmikuussa syntyneiden kivet ja kukat menevät vahvasti violetin puolelle, sillä syntymäkivi on ametisti ja syntymäkukka orvokki.
Ametisti on kvartsin värillinen muunnos, joka voi sävyltään olla kaikkea hailakan ja syvän tumman violetin välillä. Korukivenä käytetyn ametistin nimi on johdettu muinaiskreikan sanoista a ja methustos eli ”ei humalassa”. Ennen muinoin ihmiset kantoivat ametistia, koska sen uskottiin suojelevan heitä juopumiselta ja etenkin sitä seuraavalta krapulalta.
Koska ystävänpäivä on helmikuussa, tulee monelle yllätyksenä, että helmikuussa syntyneiden virallinen onnenkukka ei ole ruusu, vaan luotettavuutta, uskollisuutta ja mietiskelyä symboloiva orvokki. Vaikka puutarhoissa orvokkeja on nykyään vaikka minkä värisiä, niin luonnossa useimpien orvokkilajien kukat ovat violetteja. Suomen kieleen lainattu, väriä merkitsevä violetti-sana tarkoittaa monella kielellä orvokkia – ruotsissa viol, italiassa viola, ranskassa violette ja englannissa violet.
Antiikin Kreikassa orvokki oli tärkeä lääkekukka, mutta sillä myös makeutettiin viiniä. Eli syntymäkukkaa viiniin ja syntymäkivi kaulaan lieveilmiöitä estämään! Koska orvokin terälehdet muistuttavat hieman sydäntä, käytettiin kukkaa myös lemmenjuomissa. Se kyllä sopii myös ystävänpäivän juhlintaan.
Muita helmikuun syntymäkukkia ovat esikot ja kurjenmiekat – niistäkin löytyy violettikukkaisia lajeja.
Helmikuun historia kuukautena
Helmikuu oli yhdessä tammikuun kanssa viimeinen kuukausi, joka otettiin kalenteriin. Noin 2700 vuotta sitten roomalaisilla oli käytössä kymmenen kuukautta kestävä kalenteri, jossa oli 304 päivää. Kuukaudet olivat pituudeltaan 20–35 päivää.
Koska loppuvuosi ei ollut viljelykautta, ei sillä katsottu olevan mitään merkitystä. Lopulta, sekaannusten välttämiseksi, loppuvuosikin otettiin mukaan, joten helmikuu oli alunperin vuoden viimeinen kuukausi. Vuoden mitaksi laskettiin Kuun 12 kierroksen perusteella 355 päivää, joista helmikuu sai 23.
Tähtitieteellisen vuoden oli jo pitkään tiedetty olevan reilut 365 päivää, joten tuota kymmenen päivän vuosittaista heittoa korjailtiin lisäämällä silloin tällöin kuukausi vuoden loppuun eli helmikuun ja maaliskuun väliin. Se sekoitti varsinkin maanviljelijöitä. Vuonna 46 eaa. Julius Caesar päätti uudistaa kalenterin selkeämmäksi asiantuntijoidensa avustuksella. Uudet 365 päivää jaettiin kuukausien kesken ja kalenterivuosi alkoi tammikuusta. Caesarin juliaaniseen kalenteriin lisättiin myös karkauspäivä.
Lue myös: 10 faktaa karkauspäivästä – Se ei olekaan joka neljäs vuosi!
Helmikuu voi olla siististi neljän kokonaisen viikon kuukausi
Montako viikkoa on kuukausi? Helppo kysymys: tietenkin neljä! Mutta pilkunviilaaja voisi sanoa, että ”vähän päälle neljä”. Kalenterissa kuukaudet ovat päistään ”repaleiset”, kun ne alkavat ja/tai loppuvat keskellä viikkoa.
Muista kuukausista poiketen 28-päiväinen helmikuu voi kuitenkin olla juuri sen tasan neljä viikkoa ja alkaa kauniisti maanantaista ja päättyä sunnuntaihin.
Joka vuosi emme tokikaan saa kokea tällaista ”ehjää” kuukautta, mutta vuonna 2021 helmikuu oli maanantaista alkava ja sunnuntaihin päättyvä neljän viikon mittainen kuukausi. Kalenteri siis miellytti siistillä muodollaan myös perfektionisteja.
Tällainen helmikuu koetaan 11 tai 6 vuoden välein; karkausvuosien takia sykli on epäsäännöllinen. Seuraava suorakaiteen muotoinen helmikuu pilkistää kuitenkin jo vuoden 2027 kalenterissa.
Puhdistautumisen kuukausi
Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan helmikuu-sana käsittelyyn seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi tämän kuukauden nimi on muun muassa février (ranska), februari (ruotsi), febbraio (italia) ja veebruar (viro).
Helmikuu on omistettu roomalaiselle jumalalle, Februusille. Puhdistautumisen jumala itse sai nimensä ikiaikaisista kevään tuloon valmistavista rituaaleista. Februa tarkoittaa välineitä tai rituaaleja, joilla puhdistautuminen tehtiin.
Februa saattoi olla puhdistavia loitsuja tai esimerkiksi suolaa, jolla koti puhdistettiin pahuuksista. Februa oli myös roomalainen kevätfestivaali, jonka tuoksinnassa alastomat miehet juoksivat ympäri kaupunkia piiskaten nuoria naisia nahkaruoskilla puhtaiksi ja hedelmällisiksi.
Helmikuu on siis loistava aika aloittaa kevätsiivous – mieluiten ilman nahkaruoskaa!
Muista poikkeava helmikuu
Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat siis muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Mielipideasia tokikin, mutta itse ainakin liputan omaperäisten nimien puolesta. Ei aina pidä mennä valtavirran mukana!
Helmikuu-sanan alkuosassa olevan helmen uskotaan viittaavan puiden oksille muodostuviin jäähelmiin. Kun elohopea on hetkeksi noussut plussan puolelle ja sitten ilma nopeasti pakastuu, jäätyy suojasäässä sulanut vesi puiden oksiin, mikä näyttää kuin oksissa olisi kirkkaita helmiä. Länsi-Suomessa jäähelmien koristaman metsän on sanottu olevan pyynsilmällä tai vesihilkalla. Itä-Suomessa metsä on tilkassa.
Helmikuuta on aikoinaan pidetty tammikuun kaimana samanlaisten sääolojen ansiosta. Siitä tulevat myös sen muut nimitykset pikkutammi, kaimalkuu ja kaimalo, joista jälkimmäisin tarkoittaa pientä kaimaa.
Nimitykset viittaavat siihen, että vaikka vuoden toinen kuukausi on edelleen kylmä ja luminen, on pahin jo ohi. Helmikuun voisi nähdä kuin tammikuun vähemmän ärsyttävänä pikkuveljenä.
February on yksi englannin kielen väärinkirjoitetuimmista sanoista
Helmikuu, February, voi olla hankala kirjoitettava meille, jotka emme puhu englantia äidinkielenä. Lausuminen on harhaanjohtava ja sanan keskellä sijaitseva r-kirjain tuottaa päänvaivaa. Mutta huoli pois: February on vaikea myös englannin natiivipuhujille. Se kirjoitetaan väärin todella usein.
Virheiltä ei vältytä virallisissakaan dokumenteissa, sillä esimerkiksi Valkoinen talo on surullisen kuuluisa kamppailustaan kuukauden nimen oikeinkirjoituksen kanssa. Feburary on toistunut tiedotteissa useammin kuin kerran.
Helmikuu on ainoa kuukausi, joka voi olla täysikuuton
Koska helmikuussa on vain 28 (tai 29) päivää, on se ainoa kuukausi, joka voi kulua kokonaan ilman täysikuuta. Tämä on kuitenkin melko harvinainen ilmiö, sillä täysikuuton helmikuu koetaan keskimäärin neljästi vuosisadassa. Viimeksi helmikuu jäi vaille pyöreää mollukkaa vuonna 2018 ja seuraavan kerran ”kuuhulluudesta” kärsivät saavat nukkua rauhassa läpi helmikuun vasta vuonna 2037.
Huomattavasti harvinaisempi on karkausvuonna koettava täysikuuton helmikuu. Edellisen kerran karkauspäivän sisältävä helmikuu mentiin ilman täysikuuta vuonna 1608. Seuraava karkauspäivällinen, mutta täysikuuton helmikuu nähdään vasta vuonna 2572.
Kun täysikuu möllöttää helmikuussa, on se kirkkaana pakkasyönä upea näky. Helmikuun täysikuuta nimitetään myös Lumikuuksi, koska kuukausi on pohjoisella pallonpuoliskolla usein se kaikkein lumisin.
Murmeli ennustaa lopputalven keston
Vaikka meillä Suomessa ei helmikuun alussa odotetakaan henkeä pidätellen, että mitä se murmeli tekee tullessaan ulos kolostaan, on Groundhog Day monelle tuttu. Pohjois-Amerikassa ”murmelinpäivällä” on pitkät perinteet, vaikka tapa on alkujaan peräisin Saksasta, jossa ennustajan viittaa piti yllään horroksestaan heräävä siili. Helmikuun alku on muissakin kulttuureissa ollut tulevan kevään ennustamisen ajankohta; muun muassa keltit ja roomalaiset juhlistivat railakkaasti tietoa kevään säästä.
Varhaiset saksalaiset siirtolaiset huomasivat Pohjois-Amerikkaan muuttaessaan, että mantereella ei ole lainkaan siiliä. Mikä neuvoksi? Miten nyt tiedettäisiin tulevien viikkojen sää? Onneksi he löysivät tehtävään sopivan paikallisen eläimen, metsämurmelin.
Murmeli ennustaa säätä ja erityisesti kevään tuloa, jota tietenkin pitkän talven jälkeen odotetaan innolla. Kuuluisin ennustaja on Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa asustava Punxsutawney Phil, jonka liikkeitä kokoontuu helmikuun 2. päivänä seuraamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Näin Phil ennustaa: Jos se näkee kolosta ulos kömpiessään oman varjonsa ja palaa takaisin pesäänsä, jatkuu talvi vielä kuusi viikkoa. Jos varjoa ei näy, on tiedossa aikainen kevät.
Phil ei kuitenkaan ole erityisen taitava ennustaja, sillä Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimuslaitoksen mukaan alle puolet ennustuksista on viimeisen vuosikymmenen aikana osunut oikeaan. Mutta tämä ei ole vähentänyt Philin suosiota.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Polttopuut kannattaa pilkkoa 2. päivänä heti näin kuukauden alussa, ja samaan syssyyn on syytä kaivaa koloja, jos siinä hommassa mielii helmikuussa onnistua. Ja jos siis kolojen tai kuoppien kaivaminen on jostain syystä ajankohtaista.
Helmikuun puolivälissä 15.-16. päivänä kannattaa suunnata kampaajalle ja pätkäistä kutrit lyhyemmäksi, mutta vain jos mielii hillitä hiustenkasvua. Uudella kuontalolla onkin sitten mukava juhlia, sillä almanakka suosittelee pirskeiden järjestämistä tuohon puoleen kuuhun.
Naimisiin meneminen on syytä jättää kuun viimeiseen päivään. Samana päivänä voi hoitaa myös eläinten kastroinnin sekä aloittaa ihmislasten pottaharjoittelun.
Näillä ohjeilla helmikuun viettoon – jos siis yhtään on taikauskoinen.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa erikoista harha-aistimusta: Miksi kuuma vesi tuntuu kylmältä? Siinähän ei ole mitään järkeä!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kuuma vesi tuntuu kylmältä?
Tämän ovat monet varmasti kokeneet: kuuma vesi tuntuu kylmältä – ainakin hetkellisesti. Tai jos tätä ei ole vielä kokenut, niin asian voi testata vaikka saman tien.
Päästä hanasta kuumaa vettä ja laita käsi alle. Ole kuitenkin varovainen, sillä testissä voi jopa polttaa itsensä! Se on hämmentävä tunne, kun veden tietää olevan kuumaa, mutta käteen se tuntuu kylmältä.
Tässä lämpötilaharhassa mennään ihon lämpöreseptoreihin, jotka vastaanottavat ensimmäisenä tiedon siitä, mitä kosketamme ja lähettävät hermoja pitkin tiedon aivoihin. Lämpöreseptoreita on kahdenlaisia eli tietenkin kylmälle ja kuumalle, ja ne ovat erikoistuneet juuri ”omaan” lämpötilaansa. Nämä reseptorit eivät siis tunnista kaikkia lämpötiloja.
Kylmäreseptorit reagoivat lähinnä 16–30 asteeseen ja kuumareseptorit reagoivat parhaiten 30–40 asteen lämpötiloissa. Ihoaistimuksissa äärimmäiset lämpötilat ovat 15 asteen alapuolella ja 45 asteen yläpuolella, ja näissä lukemissa lämpöreseptorit eivät enää olekaan ainoita, jotka väittävät viestiä. Aistimus siirtyy enemmän kipureseptoreille, jotka tiedottavat aivoille, että nyt sattuu – aivan sama, missä lämpötilassa ollaan.
Suurin osa asiaan perehtyneistä tutkijoista on sitä mieltä, että paradoksaalisessa kylmäaistimuksessa on kyse virheestä lämmönsäätelyjärjestelmässä. Iholla vieri vieressä olevat kylmän ja kuuman reseptorit voivat joskus hämääntyä, jolloin ne kaikki lähettävät viestiä eteenpäin lämpötilasta riippumatta. Aivoilla kestää jonkun aikaa saada signaalit järjestykseen ja joskus harha-aistimus voi korjaantua sekunnin murto-osissa, mutta toisinaan siinä voi kestää jopa minuutteja. Se on varsin riittävä aika polttaa itsensä!
Kummallista kyllä, tutkimuksissa on myös havaittu, että osa kylmäreseptoreista aktivoituu, kun lämpötila nousee yli 45 celsiusasteeseen. Syytä tälle erikoiselle ilmiölle ei oikein tiedetä eikä sillä ole evoluutionkaan kannalta mitään merkitystä, sillä noin korkeassa lämpötilassa kuuma- ja myös kipureseptorit ovat aktiivisina.
Epäillään, että liian kuumassa aktivoituvat kipureseptorit ovat yhteydessä samojen hermojen tuntosäikeisiin, jotka välittävät tietoa kylmäreseptoreista, ja nämä signaalit voivat joskus sekoittua.
Kävitkö jo testaamassa?
Lue myös:
Nyt on taas lukijoiden kysymysten aika! Tänään paneudumme talvisiin kysymyksiin ja vastaamme muun muassa siihen, että mitä tulipalopakkanen tarkoittaa.
Lisäksi selvitämme, että miksi lumi narskuu kenkien alla ja miksi pakkanen paukkuu.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä tarkoittaa tulipalopakkanen?
Kireä pakkanen ja tulipalo; miten nämä kaksi liittyvät yhteen?
Tulipalopakkanen tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että kovalla pakkasella tulipalot lisääntyvät. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä pelastuslaitosten tehtävämäärissä.
Varsinaisesti pakkanen ei tietenkään sytytä mitään tuleen, vaan kyse on lämmityksestä. Kylmällä säällä rakennuksia lämmitetään innokkaammin ja normaalia enemmän, mikä lisää tulipalojen määrää. Ero oli nykyistä merkittävämpi aiemmin, kun puulämmitys oli yleisempää. Mutta edelleen tulipalopakkaset ovat nimensä veroisia.
Kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan ole olleet yksimielisiä siitä, mistä tulipalopakkaset ovat saaneet nimensä. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Matti Vilppulan mukaan sanalla ei ole mitään tekemistä tulipalojen kanssa.
Koko pitkän työuransa suomen kielen alalla tehnyt, nyt jo edesmennyt Vilppula oli sitä mieltä, että kyseessä on kuvailmaus. Hänen mukaansa tulipalopakkanen on viittaus siihen polttavaan ihoaistimukseen, joka syntyy kovalla pakkasella.
Miksi lumi narskuu kenkien alla?
Kaikki lumi ei narsku samalla tavalla, kun sen päällä kävelee. Mitä kireämpi pakkanen, sitä natisevampaa lumi on.
Tämä johtuu pikkuriikkisistä lumikiteiden sakaroista!
Lumihiutaleet koostuvat useista lumikiteistä, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia. Mutta niissä on silti jotain samaa: Lumikiteillä on säännöllinen kiderakenne, joka koostuu kuudesta pääsakarasta ja vaihtelevasta määrästä alasakaroita. Ne ovat siis kaikki kuusikulmaisia. Kiteiden yksilöllinen muoto vaihtelee olosuhteiden, kuten ja kosteuden ja tuulen, mukaan.
Kun pakkasta on paljon, on lumikiteissä paljon alasakaroita. Lumella käveltäessä nuo sakarat murtuvat ja saavat aikaa narskuvan äänen. Lauhemmalla kelillä lumikiteissä on vähemmän sakaroita, ja nollan tienoille tultaessa paine jalan alla sulattaa osan sakaroista vedeksi, joka toimii narskumista vähentävänä liukasteena.
Miksi pakkanen paukkuu?
Pakkasen paukkuminen ei ole vain sanonta, sillä hyvin kylmällä ilmalla ulkosalla voi tosiaankin kuulua kovaa rytinää; kuten talvisissa olosuhteissa asuvat hyvin tietävät.
Mutta mistä ääni on peräisin?
Vesi alkaa laajentua, kun lämpötila laskee alle neljän asteen – ei tarvitse siis mennä edes pakkasen puolelle. Esimerkiksi rakennusten seinänraoissa voi olla vettä, joka laajetessaan ja lopulta jäätyessään aiheuttaa liikettä rakenteissa ja näin paukkuvan äänen. Toisaalta rakennusten materiaalit voivat kovalla pakkasella kutistua, mikä myös aiheuttaa rakenteissa pauketta. Kumpikaan näistä ei yleensä aiheuta vaurioita, joten talven ääniä voi kuunnella ilman huolen häivää!
Sama ilmiö tapahtuu myös metsässä, jossa tietämätön voi sekoittaa puiden paukkumisen jopa ammuskeluääniin. Kova meteli kuuluu puiden halkeamisesta, joka taas aiheutuu kuorikerroksen alla olevien nesteiden jäätymisestä ja laajentumisesta.
Lue myös:
Yleistieto
Korttipakan voi sekoittaa niin monella eri tavalla, että järjestys ei ole koskaan pelikorttien historiassa ollut sama
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään, että monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa. Vastaus on niin käsittämättömän suuri, että koskaan pelikorttien historiassa kortit eivät ole sekoituksen jälkeen olleet samassa järjestyksessä.
Ja siis tämä jälkimmäinen toteamus pitää paikkansa, kunhan korttipakka on sekoitettu kunnolla. Kunnollisen sekoituksen määritelmään mennään myös aivan kohta.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Korttipakassa on 52 korttia, joten ne voi laittaa ”aika” moneen erilaiseen järjestykseen. Mutta kuinka moneen? Ja voiko koskaan saada samaa järjestystä, jos korttipakka on sekoitettu kunnolla?
Aloitetaan vastaamalla jälkimmäiseen kysymykseen. Kaikkihan on toki mahdollista, mutta todennäköisesti korttipakan 700-vuotisen historian aikana pelikortit eivät koskaan ole olleet kunnollisen sekoituksen jälkeen samassa järjestyksessä. Ja kunnollisella sekoituksella tarkoitetaan vähintään seitsemää riffle-sekoitusta (kuvassa). Järjestys on aina eri, koska vaihtoehtoja on loputon määrä.
Tai ei se loputon ole; mistä päästäänkin siihen varsinaiseen kysymykseen: Moneenko erilaiseen järjestykseen korttipakan kortit voi laittaa? Eli toisin sanoen: Monellako eri tavalla korttipakan voi sekoittaa?
Laskukaava on yksinkertainen: 52!. Tuo 52:n kertoma tarkoittaa laskettavan luvun ja kaikkien sitä pienempien positiivisten kokonaislukujen tuloa. Jos kuulostaa monimutkaiselta, niin yksinkertaisuudessaan lähdemme siis kertomaan lukuja 52:sta alaspäin: 52×51×50×49×48… päättyen lopulta lukuun 1.
Laskun tulos on noin 8,066 × 10 potenssiin 67. Eli tarkemmin sanottuna kortit voivat olla 80 658 175 170 943 878 571 660 636 856 403 766 975 289 505 440 883 277 824 000 000 000 000:ssa eri järjestyksessä. Se on paljon enemmän, kuin maapallolla on atomeja.
Se on myös paljon enemmän kuin kaikkien maapallolle koskaan tippuneiden lumihiutaleiden määrä.
Tai otetaan tällainen ajatusleikki: Maailmankaikkeus on noin 13,8 miljardia vuotta vanha. Jos joku olisi alkuräjähdyksen jälkeen ruvennut sekoittelemaan kortteja ja tehnyt sitä universumin olemassaolon jokaisena sekuntina, ei jokaista järjestystä silti olisi lähellekään käyty läpi. Eikä jokaista järjestystä olisi nähty vielä siinäkään vaiheessa, kun universumi joskus tulee tiensä päähän.
Joten jokaisella korttipakan sekoituksella tehdään historiaa!
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa se, että miksi Kuun väri vaihtelee. Miten se on mahdollista ja mikä vaihteluun mahtaa olla syynä?
Konkreettisestihan Kuu on aina samanvärinen – se vain näyttäytyy tilanteesta ja olosuhteista riippuen erilaiselta.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi Kuun väri vaihtelee?
Kuu näyttää valkoiselta, keltaiselta, harmaalta, oranssilta, joskus jopa vihreältä, ja kaikelta mahdolliselta näiden väliltä. Miksi Kuun väri vaihtelee ja minkä värinen se oikeasti on?
Parhaimman käsityksen Kuun konkreettisesta väristä saa katsomalla astronauttien ottamia kuvia kuukävelyiltä. Kuu on harmaa, sillä sen pinta koostuu lähinnä eri harmaan sävyisistä kivilajeista. Vaikka Kuu on siis aina saman värinen, näyttäytyy se meille monissa eri sävyissä johtuen Maan ilmakehän aiheuttamasta valon aallonpituuksien sironnasta. Ja se valohan on peräisin Auringosta; Kuu vain heijastaa keskustähtemme valoa.
Mitä pidemmän matkan kuunvalo kulkee ilmakehässä, sitä enemmän siitä häviää sinistä valoa, minkä vuoksi Kuu näyttää punertavalta. Näin käy silloin, kun Kuu on matalalla horisontissa eli noustessaan ja laskiessaan.
Kun Kuu on taivaalla korkealla, on sen edessä ”vähemmän” ilmakehää, joten myös lyhytaaltoinen sininen valo saavuttaa katsojan, jolloin Kuu loistaa keltaisena tai valkoisena.
Vihertävältä ja sinertävältä Kuu voi näyttää silloin, kun sitä ympäröi (tai oikeasti sen edessä on) punertavia pilviä. Myös erilaiset partikkelit ilmakehässä – savu, saasteet, pöly – voivat saada Kuun näyttämään erikoisen väriseltä. Sävy riippuu siitä, minkä kokoisia nuo pienet partikkelit ovat eli mitä aallonpituuksia ne sirottavat.
Minkä värinen Kuu sinulle näkyy tänään?
Lue myös:
Yleistieto
Kiltti syntyi vasta 1700-luvulla: 8 keksintöä, jotka ovat huomattavasti uudempia kuin olisit uskonut – osa 2
Listafriikki esittelee asioita ja esineitä, jotka ovat huomattavasti tuoreempia, kuin voisi kuvitella. Tässä tulee 8 keksintöä, jotka ovat yllättävän uusia.
Lista on vähän kuin jatko-osa hiljattain julkaistulle 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella -listalle, mutta nyt käännetään aikakäsitys toiseen suuntaan, kuten otsikostakin voi jo päätellä.
Nyt listalle pääsevät muun muassa sudoku, kaupat ja kiltti. Miten vanhoja uskoisit noiden olevan? Kohta ei tarvi enää veikkailla, vaan lähdetään pidemmittä puheitta listan pariin – veikkaan, että edessä voi olla yllätyksiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset neljä yllättävän tuoretta keksintöä voit lukea tästä:
Luotiliivit naisille
Kaikkein tuorein keksintö tällä listalla – molemmat osat mukaan lukien – on luotiliivit naisille. Jonkinlaisia suojaavia varusteita on toki ollut lähes niin kauan kuin ihminen on sotinut, eli voisiko sanoa, että aina. Mutta ne on aina tehty miehille, vaikka naiset ovat yhtälailla olleet mukana kyseistä suojavarustetta vaativissa toiminnoissa, esimerkiksi puolustusvoimissa tai poliisissa.
Vaikka luotiliivejä on ollut olemassa erikokoisia, on ne suunniteltu miehen ylävartalolle. Samaa sukupuolta olevia ihmisiä ei voi tietenkään istuttaa samaan muottiin, mutta miehen ja naisen ruumiinrakenteessa on keskimääräisesti muutama vissi ero. Usein naisen ylävartalo on lyhyt ja jalat pitkät, kun verrataan saman mittaiseen mieheen.
Oikean mittaiselle henkilölle (lue: miehelle) suunniteltu luotiliivi on siis jättänyt naisen käsien alle vaarallisen aukon ja toisaalta esimerkiksi autossa istuessa liivi painaa lantioon tai nousee selästä ylöspäin. Myös liivin ylin osa on tehty miehen leveille hartioille, jolloin aseen nostaminen tähtäysasentoon on hankalaa ja käsien liikuttaminen rajoittunutta. Ja sitten tullaan siihen kaikkein yksinkertaisimpaan eroon: naisilla on rinnat. Monet naissotilaat ovatkin joutuneet rintojensa vuoksi ottamaan liian suuren liivin, jolloin asuste ei sitten muualta olekaan istunut.
Huolimatta näistä ilmiselvistä turvallisuusongelmista, naisille on ollut tarjolla omia luotiliivejä vasta vaivaiset 10 vuotta. Siihen asti naiset joutuivat käyttämään huonosti istuvia ja vaarallisia suojavarusteita.
Yhdysvaltain armeija alkoi vasta vuonna 2012 testata erityisesti naisille suunniteltuja luotiliivejä. Tuolloin armeijan aktiivipalveluksessa naisten osuus oli 14 %. Uudessa mallissa oli tuolloin muotoiltu rinta, säädettävä vyötärö, ja liivi oli hartioista kapeampi ja kokonaisuudessaan lyhyempi.
Yksi iso muutos oli myös suojalevyn siirtäminen liivin sisältä ulkopuolella sijaitsevaan taskuun, jolloin se edelleen suojasi sisäelimiä, mutta ei painanut kivuliaasti rintoja.
Ciabatta
Kuvittele mielessäsi italialainen ateria… Mieleesi piirtyy varmasti kuva lautasellisesta pastaa ja sen ohessa palanen ciabatta-leipää. Tämä mielikuvitusharjoitus olisi ollut erilainen vielä 1980-luvun alussa, sillä tuo peri-italialainen leipä on on kehitetty vasta vuonna 1982.
Leipää on tietysti leivottu vuosituhansia, mutta ciabatta, tuo leipomoiden suosituin ruokaleipä, on yllättävän uusi juttu. Se syntyi viikkoja kestäneen kehitystyön ja lukuisten kokeilujen jälkeen Venetsian lähellä sijaitsevassa Adrian kaupungissa, kun paikallisen mylläriperheen poika Arnaldo Cavallari päätti leipoa uudenlaisen leivän.
Tuon leipomuksen taustalla oli alati kasvava patonkien maahantuonti Ranskasta, ja vieraan maan leivät olivat nousemassa Italiassa markkinoiden ykköstuotteeksi. Oli siis aika kehittää kotimainen vastine.
Hieman samantyyppisiä leipiä oli toki tehty muuallakin Pohjois-Italiassa, mutta Cavallari nimesi oman, ainutlaatuisen kosteasta taikinasta tehdyn luomuksensa ciabattaksi, joka on viittaus leivän ulkonäköön. Italiankielinen ciabatta-sana tarkoittaa tohvelia. Tuo leipä sitten levisi kulovalkean tavoin ympäri Eurooppaa ja lopulta muualle maailmaan.
Ciabatta on vaatimattomasti nimetty leiväksi, joka pelasti Italian. Miltä? No, ehkä kansalliselta häpeältä ja ranskalaisen keittiön vyöryltä.
Kiltti
Kuva: Pixabay
Yhdistetäänkö mitään asiaa tai esinettä Skotlantiin enemmän kuin kilttiä. Tuo miesten kansallispukuun kuuluva polvipituinen ja laskostettu ruutuhame on skottilaisuutta parhaimmillaan. Perinteisesti kiltin kankaan ruutujen värin ja koon yhdistelmällä on saatu aikaan oman klaanin tunnus, joten mikä tahansa ruudullinen hame ei kiltiksi käy.
Kun puhutaan Skotlannin ylämaan klaaneista, laukkaavat ajatukset useiden satojen vuosien päähän. Varmasti skotit taistelivat ensimmäisen vuosituhannen jälkimmäisellä puoliskolla viikinkejä vastaan kiltit hulmuten!?
No ei mennyt aivan niin. Se kiltti, joka nykyään tunnetaan skotlantilaisuuden symbolina on itseasiassa syntynyt vasta 1720-luvulla. Myöhäisen syntyajankohdan lisäksi hämmennystä herättää kiltin keksijän, Thomas Rawlisonin, kotimaa: hän oli englantilainen, eli kansalaisuudeltaan pahin mahdollinen vihamies.
Toki skottiklaanien jäsenet olivat pukeutuneet tietyllä tavalla jo aiemminkin, joten ei Rawlison ruutuista hametta aivan tuulesta temmannut. Ylämailla, jossa kelit saattavat vuodenajasta riippumatta olla raadolliset, oltiin jo pitkään pukeuduttu monen metrin mittaiseen, tartaanikankaasta valmistettuun kaapuun.
Se oli todellinen monitoimiasuste: sitä voitiin käyttää viittana sateella tai lämpimänä peittona öisin. Päivisin se kiedottiin ja vyötettiin kantajan päälle. Koko Skotlannin asuste filleadh mòr ei kuitenkaan missään nimessä ollut, sillä muut kuin Ylämaiden asukkaat pitivät sitä sivistymättömyyden symbolina.
Mutta takaisin Rawlisonin. Hän siis lanseerasi skottien perinteisestä asusta muokatun version, sillä metrikaupalla kangasta ja lukuisia laskoksia sisältänyt mekko ei ollut käytännöllinen tehdastyössä ja teollisen vallankumouksen puskiessa päälle tarvittiin työvoimaksi kaikki Ylämaiden raavaat miehet. Niinpä Rawlison napsaisi miesten hameista puolet pois ja neuloi niihin muutamat laskokset valmiiksi kiinni.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Jalustimet
Mikä on historian saatossa ollut sodankäynnin merkittävin keksintö? Helppo kysymys: Kiinassa 800-luvulla keksitty ruuti tietenkin. Jokunen historioitsija saattaisi haastaa tämän näkemyksen tai ainakin nostaa ruudin rinnalle jalustimen.
Mennään ajassa ensin hieman kauemmas. Hevonen kesytettiin viimeistään 5000 vuotta sitten, mutta kesti jonkun tovin, ennen kuin ratsastamisesta koitettiin tehdä mukavampaa, ja ensimmäiset satulantapaiset viritelmät olivat käytössä Assyrian valtakunnan ratsujoukoilla joskus vuoden 700 eaa. tienoilla.
Luulisi, että jotain olisi keksitty jo hieman ennemmin.
Museoesineitä tutkittaessa on voitu päätellä, että hyvin pian pehmikkeiden lisäämisen jälkeen ihmiset alkoivat liittää niihin erilaisia remmejä ja jopa lautoja, joissa sai pidettyä jalkoja.
Erilaisia jalustinta edeltäneitä versioita kehiteltiin Aasiassa ajanlaskun alun molemmin puolin, mutta Euroopassa ”nautittiin” hevosen kyydistä ilman tukea. Jalustimet tulivat eurooppalaisille tutuiksi aikaisintaan 300-luvulla, kun Keski-Aasian aroilta tulleet hunnit ja Mustanmeren ympäristössä eläneet gootit osoittautuivat hevostensa kanssa täysin ylivertaisiksi vastuksiksi; kiitos jalustinten.
Jalustimet siis mullistivat sodankäynnin täysin. Ratsastajan oli mahdollista tukeutua jalustimiin ja saada huomattavasti enemmän voimaa ja tasapainoa taisteluihin. Ilman jalustimia ratsastaneet olivat heikoilla.
Kesti kuitenkin vielä muutaman sata vuotta (muutokset eivät tuohon maailmanaikaan tapahtuneet nopealla sykkeellä), ennen kuin eurooppalaiset tajusivat, mistä oikein on kyse.
Lue myös:
- Viagra kehitettiin rasitusrintakivun hoitoon, mutta lääke sai veren virtaamaan muualla: 10 keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja – osa 1
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
- Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle: 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, että mistä tulee sana pääkallokeli. Hurjalta kuulostava sana on muokkautunut monenlaisten käänteiden jälkeen nykyisenlaiseksi nimenomaan siksi, että se kuulostaa uhkaavalta.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mistä tulee sana pääkallokeli?
Mitä pääkallokelistä tulee mieleen? Itselle ainakin nousee ensimmäisenä mieleen liukas jäätikkö, jossa helposti kaatuu ja lyö päänsä kohtalokkaasti. Tai sitten autonrattiin istuessa on syytä olla erityisen varovainen, sillä pääkallokelillä tiessä on mustaa jäätä.
Sanana pääkallokeli ei kuitenkaan ole syntynyt luun murtumat mielessä, vaan se on tekaistu sana. Kallo ei ole alunperin tässä yhteydessä tarkoittanut aivoja suojaavaa luista koppaa, ja pää on ollut osa sanaa vasta jokusen vuosikymmenen ajan.
Vanhat suomalaiset murresanat kalto, kaltto, kalla ja kallo tarkoittavat keväisin pitkään sulamatta pysyvää jäistä kohtaa, rannalle kasaantunutta jäätä tai ympäristöään korkeammalle jäänyttä jäistä tienkohtaa.
Etelä-Pohjanmaan murteessa on ensimmäisenä ollut käytössä sana kallokeli, jolla on viitattu iljanteiseen keliin eli sellaiseen, jossa maan tai lumen päällä on liukas jääkerros. Kun kaltto ja kalla ovat käyneet kielessämme harvinaisemmiksi, ja kallokin on yhdistetty pääkalloon, on kelin kuvaamiseen lisätty tarkentava jää-sana.
Sitten jossain vaiheessa jääkallokeli ei olekaan sopinut hyvin suuhun ja se on alkanut tuntua oudolta. Jää korvattiin päällä, sillä pääkallo oli jo vakiintunut sana, vaikka se ei mitenkään merkitykseltään liittynyt keliolosuhteisiin. Pääkallokeli mainitaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1990 ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjassa, joskin Suomen murteiden sana-arkistossa vanhimmat maininnat pääkallokelistä ovat 1930-luvulta.
Liikennetoimittajien sanavarastoon pääkallokeli omaksuttiin 1960-luvulla, sillä uhkaavalta kuulostavan sanan arveltiin saavan autoilijat suhtautumaan vakavasti hengenvaaralliseen ajokeliin.
Lue myös:
