Miksi isku kiveksiin sattuu niin tuhottoman paljon?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, minkä vuoksi isku kiveksiin on niin tuskaisen kivulias.

Lisäksi pohdimme sitä, että onko olemassa Vanha-Seelanti ja miten myrskyt saavat nimensä.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän kertaisia lukijoiden kysymyksiä!

Miksi isku kiveksiin sattuu niin tuhottoman paljon?

Kuva: Pixabay

Kirjoitan vastauksen tähän kysymykseen täysin ilman omakohtaista kokemusta, sillä itselläni ei ole eikä ole koskaan ollut kiveksiä. Mutta kaikki kiveksettömätkin kyllä tietävät havaintojen ja kertomusten perusteella, että isku kulkusille sattuu; ja paljon! Kipu voi säteillä vatsan alueelle asti ja saada jopa oksentamaan. Miksi isku kiveksiin on niin maan perkeleen kivuliasta?

Pallo, potku, pyörän tanko… Mikä tahansa perhekalleuksiin nasahtaa, on tiedossa lamauttava kipu. Tuntemus on seurausta samasta syystä, jonka vuoksi jotkin asiat tuntuvat kyseisellä alueella mukavalta – siellä on paljon hermopäätteitä. Kivesten suojana ei kuitenkaan ole lihaksia, luita tai rasvaa, vaan vain ohut tunica albuginea eli vaalea kovakalvo, joka ei paljon iskuja vaimenna.

Miksi sitten kiveksille tulevan iskun aiheuttama kipu leviää? Ja nyt siis ei puhuta sympatiakivusta, jota kaikki haaverin saaneen ympärillä olevat kivekselliset henkilöt tuntevat. Sikiöaikana kivekset kehittyvät vatsaontelossa lähellä munuaisia ja laskeutuvat sieltä omille paikoilleen kivespusseihin raskauden loppupuolella. Vaikka kivekset siirtyvät kehossa huomattavasti alemmas, säilyttävät ne hermoyhteydet syntypaikkaansa. Tämän vuoksi kipu leviää vatsan alueella.

Evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna kivesten kipuherkkyys on tärkeää, sillä siellä kehittyvät suvunjatkamiseen tarvittavat siittiöt. Kova kipu saa miehen suojelemaan kiveksiä aktiivisesti.

Kun on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko myös Vanha-Seelanti?

Kuva: Michal Klajban | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Ensimmäinen Uuteen-Seelantiin rantautunut länsimainen henkilö oli alankomaalainen löytöretkeilijä Abel Tasman. Hänen ”löydöksiinsä” kuuluvat myös Tonga, Fidži ja Australialle kuuluva Van Diemenin maa, joka myöhemmin nimettiin Abel Tasmanin mukaan Tasmaniaksi.

Tasman purjehti Uuteen-Seelantiin vuonna 1642, mutta ei ollut aivan kartalla. Hän uskoi saarten olevan osa Argentiinan eteläisen kärjen rannikolla sijaitsevaa Isla de los Estados -saarta. Niinpä Tasman nimitti maa-aluetta Staten Landtiksi. Melko pian Tasmanin maanmiehet, kartografit Hendrik Brouwe ja Joan Blaeu kuitenkin tajusivat, että Tasmanin löytämillä saarilla ei ollut mitään tekemistä Etelä-Amerikan kanssa.

Blaeu antoi eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saariryhmälle nimen kotimaansa pitkälti saarista koostuvan provinssin, Zeelandin, mukaan. Aivan identtistä nimestä ei kuitenkaan tullut, vaan kaukaiset saaret saivat nimekseen Nieuw Zeeland, latinaksi Nova Zeelandia. Eli Vanha-Seelanti on olemassa, vaikka sitä ei siksi kutsuta.

Tasmanin jälkeen seuraavia eurooppalaisia saatiinkin sitten odottaa yli sata vuotta, kun vuonna 1769 englantilainen James Cook rantautui Uuden-Seelannin Pohjoissaarelle. Cookin aloitteesta hollantilaisten antama nimi vaihdettiin englantilaiseen versioon New Zealand.

Mistä myrskyt saavat nimensä?

Kuva: Pixabay

Suomessa myrskyt nimeää Ilmatieteen laitos ja ne saavat nimensä Yliopiston Almanakan nimipäiväkalenterista. Kalenterista valitaan ensimmäinen käyttämätön nimi siltä päivältä, jona myrsky iskee Suomeen tai kun sen havaitaan aiheuttaneen suuria tuhoja. Jos myrskypäivältä on käytetty jo kaikki nimet, voidaan selvyyden vuoksi käyttää nimen lisäksi järjestysnumeroa tai vuosilukua. Suomessa onneksi myrskyää nimen arvoisesti sen verran harvoin, että vielä on almanakassa riittänyt vapaita nimiä.

Kaikkia puhureita ei tokikaan nimetä, vaan myrskyn täytyy tehdä laajaa ja/tai merkittävää tuhoa. Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskyt tai rajuilmat nimetään, jotta vaarallinen sääilmiö saa tarvittavan huomioarvon. Nimi myös yksinkertaistaa viestintää kuten varoituksia ja uutisia. Kaikki nimetyt myrskyt eivät jää ihmisten muistiin eikä kaikkien nimiä käytetä tilastoissa.

Atlantin ja Tyynenmeren trooppiset hirmumyrskyt nimeää Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n hurrikaanikomitea. WMO:lla on käytössään kuusi ennakkoon laadittua nimilistaa, joita kierrätetään. Tämä siis tarkoittaa sitä, että samat nimet tulevat käyttöön kuuden vuoden välein. Jos myrsky on aiheuttanut vakavia tuhoja ja se on saanut paljon julkisuutta, pyritään kyseinen nimi jättämään pysyvästi pois käytöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi Katrina vuodelta 2005 ja Sandy vuodelta 2012.

Vuodesta 1978 lähtien myrskyt ovat saaneet myös miesten nimiä ja WMO käyttääkin vuorotellen naisten ja miesten nimiä. Vuoden ensimmäisen hurrikaanin nimi alkaa aina A-kirjaimella ja siitä edetään aakkosjärjestyksessä. Atlantin alueella ei anneta nimiä, jotka alkavat kirjaimilla Q, U, X, Y tai Z, koska niillä alkavia etunimiä on vähän.

Jos kyseessä on oikein paha hurrikaanivuosi, loppuvat aakkoset kesken ja silloin nimeämistä jatketaan kreikkalaisilla aakkosilla. Näin on käynyt tähän mennessä vain kahdesti aiemmin – vuosina 2005 ja 2020. Viime vuonna Pohjois-Atlantilla syntyi ennätykselliset 30 hurrikaania, joten vuoden viimeiset myrskyt olivat nimiltään Alpha, Beta, Gamma, Delta, Epsilon, Zeta, Eta, Theta ja Iota.

Valmiiksi laadittujen nimilistojen pohjalta nimetään myös esimerkiksi Kaakkois-Aasian taifuunit ja Intian valtameren hirmumyrskyt.

Lue myös:

• Kun rajuilma iskee: Suomen historian pahimmat myrskyt
• 10 yllättävää tapaa, joilla sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen