Yleistieto

10 random faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi vol. 3

Julkaistu

Tässä 10 random faktan paketti, jota et koskaan aiemmin ollut tajunnut tarvitsevasi.

Nyt on taas tullut aika lisätä kaikkien meidän tietämykseemme 10 random faktaa, joilla on näppärä aloittaa keskustelu vaikkapa hississä ventovieraan kanssa.

Aina silloin tällöin listoja tehdessä ja nettiä selatessa tulee vastaan hauskoja, kiinnostavia tai käsittämättömiä faktoja, jotka olisi kivaa jakaa lukijoille, mutta ne ovat sen verran irrallisia, tai ”randomeita”, ettei niistä saa aikaan järkevää listaa. Siksi on kiva välillä koota kasaan satunnaisia faktoja, jotka joku voisi määritellä ”turhaksi tiedoksi”. Mutta Listafriikki on sitä mieltä, että mikään tieto ei ole turhaa, joten tässä siis 10 random faktaa, joita ilman on vaikea uskoa kenenkään elävän täysipainoista elämää.

Tästä voit käydä lukemassa myös aiemmat listat:

10 random faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi
10 random faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi vol. 2

Kun internet tarjoilee parastaan – VIIKSIKUPPI!

Tiedättehän, kun netissä joskus törmää ”faktoihin”, joiden voi heti ensisilmäyksellä todeta olevan potaskaa. Täytyy myöntää, että kun näin kuvan 1800-luvulla käytössä olleesta viiksikupista, niin mielessä kävi, että tämä on vitsi ja hupikaupoissa nykyään myytävä esine. Mutta suureksi ilokseni huomasin, että tosiaan, viktoriaanisesta Englannista muualle Eurooppaan levinnyt viiksikuppi on ollut totisinta totta ja tarpeellinen käyttöesine.

Tuolloin oli muodikasta, että miehet vahasivat viiksensä prameaan malliin. Kuuma tee tai kahvi olisi sulattanut vahan ja sotkenut herrojen taidokkaasti muotoillut viikset. Kupissa oli niin sanottu viiksisilta, joka suojasi karvoitusta juomalta. Kuppeja valmistettiin eri kokoisia ja mallisia, joista oli helppo hankkia omiin viiksiin parhaiten sopiva malli.

Advertisement

Kanada ja Tanska sotivat tälläkin hetkellä

Tiesitkö, että kaukana pohjoisessa, Grönlannin ja Kanadan välissä sijaitsee 1,3 neliökilometrin kokoinen Hansinsaari, jolla Tanska ja Kanada ovat sotineet viimeiset 30 vuotta? No, nyt tiedät. Saaressa ei ole mitään ihmeellistä – se on asumaton, eikä siellä ole arvokkaita luonnonvaroja, mutta silti kaksi maata taistelee sen omistuksesta.

Kansainvälisen lain mukaan valtio voi vaatia minkä tahansa alueen omistusta, kunhan tuo sijaitsee alle 19 kilometrin päässä maan rannikosta. Määritetty etäisyys on mahdollistanut sekä Kanadalle että Tanskalle Hansinsaaren valloitusoikeuden.

Tämä vuosikymmeniä kestänyt sota ei onneksi ole verinen. Sitä kutsutaan viskisodaksi. Aina, kun Tanskan armeijan joukot käyvät saarella, jättävät he jälkeensä maansa lipun sekä pullollisen akvaviittia tai konjakkia. Kun kanadalaiset käyvät Hansinsaarella, nappaavat he ”vihollisen” tervehdyksen mukaansa, lyövät oman lippunsa kallioon ja jättävät pullollisen viskiä odottamaan Tanskan seuraavaa vierailua.

Munakoiso on munakoiso hyvästä syystä

Munakoisoa on viljelty Aasiassa jo tuhansien vuosien ajan, mutta Eurooppaan tuo vihannes (virallisesti hedelmä) päätyi joskus 700-luvulla. Ensimmäiset uusiin maisemiin tuodut lajikkeet olivat sellaisia, joissa kasvaa valkoiset hedelmät. Oltiin aika kaukana niistä pitkulaisista, tumman violeteista vihanneksista, joita kauppojen hevi-osastoilla on tarjolla. 

Valkoisen lajikkeen hedelmät näyttävät erehdyttävästi kananmunilta. Oma puutarhapalsta voi lyödä ohikulkijat ällikälle, sillä munakoisokasvi näyttää liioittelematta siltä, kuin se kasvattaisi munia. Siksipä aubergine-kasvia alettiin briteissä kutsumaan nimellä eggplant, ja nimi omaksuttiin kaiken värisille munakoisoille. Sieltä se levisi muihin kieliin, ja kuten arvata saattoi, myös suomen kieleen.

Sittemmin viaton munakoiso on saanut emojin kautta aivan uuden merkityksen, ja se on ollut välillä jopa kielletty Instagramissa. 

Kuuro Beethoven kuuli lähes täydellisesti

Vuonna 1770 syntynyt saksalainen säveltäjä ja pianisti Ludwig van Beethoven on yksi maailman tunnetuimmista klassisen musiikin, tai minkä tahansa musiikin, säveltäjistä. 

1800-luvun vaihteessa Beethoven alkoi suureksi kauhukseen menettää hiljalleen kuuloaan, minkä syyksi on arveltu niin kuppaa kuin lyijyllä makeutettua viiniäkin. Lopulta lähes täyteen kuurouteen johtanut tila oli todennäköisesti viruksen aiheuttaman korvatulehduksen seurausta. Oli syy mikä tahansa, Beethoven kykeni kuuroudestaan huolimatta säveltämään ja soittamaan ilmiömäisesti.

Advertisement

Beethoven huomasi, että jos hän puri metallisauvaa, joka oli yhteydessä soittamaansa pianoon, pystyi hän kuulemaan musiikin. Ilmiötä kutsutaan luujohtumiseksi. Beethovenin tapauksessa pianon lähettämät värähtelyt välittyivät kallon luiden kautta suoraan sisäkorvaan, jolloin välikappaleena ei tarvittu tärykalvoa tai kuuloluita. 

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka

Aavikosta tulee mieleen kuiva ja kuuma paikka. Kuitenkin vain toinen mielikuva on oikea, sillä virallisen määritelmän mukaan aavikko on paikka, jossa sataa vuosittain alle 250 millimetriä. Se voi olla vettä tai lunta. Etelämanner on siis maailman suurin aavikko. Tämä fakta auttaa ymmärtämään sen, että maapallon aavikoilla kuolee enemmän ihmisiä hukkumisen kuin nestehukan seurauksena.

Mutta samaa pätee kaikilla aavikoilla – myös kuumilla hiekka-aavikoilla, kuten Saharassa! Autiomaassa risteilee lukuisia puroja ja joenuomia, jotka ovat suurimman osan vuodesta tyhjillään. Mutta sitten kun aavikolla sataa, niin siellä sataa kunnolla. Koska sade on harvinainen ilmiö, ei autiomaassa ole samanlaista vettä imevää maaperää kuin muualla, joten hiekka muuttuu nopeasti muistuttamaan upottavaa juoksuhiekkaa. Joten rajuilman aiheuttamat tulvat eivät ole ainoa vaara – hukkua voi myös hiekkaan!

Oliivi pois salaatista – 40 000 dollarin säästö

Pennissä on miljoonan alku.”. ”Pienistä puroista kasvaa suuri joki.”. Nämä sananlaskutkin sen kertovat: pienikin säästäminen johtaa lopulta suureen summaan. Mutta jos et ota sanontoja todesta (tai halua uskoa kaikenlaisiin asiantuntijoihin ja elämäntapaoppaisiin), niin vakuuttaisiko muutama esimerkki lentoyhtiöistä? 

Vuonna 1987 American Airlinesin silloinen pääjohtaja Robert Crandall mietti henkilökunnan kanssa keinoja vähentää kustannuksia ja samaan aikaan lisätä tehokkuutta. Crandall itse pisti raporteista merkille, että matkustajat kyllä söivät ilmaiseksi tarjottavan salaatin, mutta monet jättivät oliivit lautaselle. Niinpä johtaja Crandall teki laskelmia, ja tuli siihen tulokseen, että yhden oliivin jättäminen annoksesta pois tuottaisi suuret säästöt, mutta asiakkaat eivät huomaisi eroa. Tulos? American Airlines säästi yhden oliivin vähentämisellä 40 000 dollaria vuodessa.

Toinen esimerkki tulee niin ikään amerikkalaisesta lentöyhtiöstä: Southwest Airlines päätti vuonna 1994 matkustamohenkilökunnan ehdotuksesta jättää painamatta yhtiön logon roskapusseihin. Vuosittainen säästö oli noin 300 000 dollaria.

Mount Everestin korkeutta viilattiin kansalle sopivammaksi

Käytämme tässä kohtaa brittiläisiä mittayksiköitä, sillä muuten tässä ei ole mitään järkeä. Mutta sen verran sanottakoon, että Mount Everest on 8 848 metriä (29 029 jalkaa) korkea. Ja sitten siirrytään kokonaan jalkoihin.

Maailman korkeimman vuoren tarkkaa korkeutta on yritetty selvittää vuodesta 1715 saakka. Joskus työtä haittasivat hankalat olosuhteet ja toisinaan hutiloiden tehdyt mittaukset, jotka eivät ottaneet huomioon esimerkiksi valon taittumista.

Advertisement

Vasta vuonna 1852 intialainen matemaatikko Radhanath Sikdar julisti laskujensa jälkeen Mount Everestin maailman korkeimmaksi vuoreksi. Sikdar käytti trigonometrisissä laskutoimituksissaan aiemman maanmittaajan James Nicholsonin dataa, ja tuloksia tarkastettiin ja varmistettiin usean vuoden ajan, kunnes viimein vuonna 1856 tieto uudesta ”maailmankatosta” oli virallista. 

Yhdistyneen kuningaskunnan kartoittajakenraali Andrew Waugh oli tarkastuksen ja virallisen tiedotteen antaja: Mount Everestin korkeudeksi ilmoitettiin 29 002 jalkaa. Se oli kuitenkin 2 jalkaa enemmän, kuin mihin Sikdar oli laskuissaan päätynyt. Waugh ajatteli, ettei kukaan uskoisi vuoren olevan tasan 29 000 jalkaa, joten todellista korkeutta venytettiin realistisemman kuuloisemmaksi ja ihmisille mieleisemmäksi. Waugh’ta onkin joskus kutsuttu leikkisästi ”ensimmäiseksi ihmiseksi, joka laittoi kaksi jalkaa Mount Everestin huipulle”. Sittemmin vuoren korkeus on saatu nykyteknologialla korjattua vieläkin korkeammaksi.

Ihminen on eläinmaailman paras kestävyysjuoksija

Vaikka oikeastaan mikä tahansa eläin juoksee nopeampaa kuin ihminen, ei meitä pitkällä matkalla päihitä juuri mikään. Sprintissä jäämme jalkoihin, mutta maratonilla pieksemme lähes kaikki.

Nykyihminen (Homo sapiens) on ensimmäinen todellinen juoksukone, vaikka esi-isämme ovatkin jo pari miljoonaa vuotta sitten osanneet juosta kahdella jalalla. Nykyihminen alkoi käyttää riistan hankinnassa väsytysmetsästystä, joka on harvinainen tapa hankkia ravintoa – meidän lisäksemme vain harvat eläimet, kuten susi, savannikoira ja täplähyeenä pystyvät väsyttämään saaliinsa jahtaamalla.

Juokseminen kuluttaa paljon energiaa ja nostaa siten ruumiin lämpötilaa. Ihmisen karvattomuus ja kyky hikoilla ovat antaneet meille etulyöntiaseman moniin muihin verrattuna. Muut eläimet joutuvat säätelemään sisäistä lämpötilaansa aktiivisesti esimerkiksi läähättämällä tai pyörimällä mudassa, mutta ihminen voi paahtaa menemään useita tunteja pysähtymättä. Oikein kuumana päivänä ihminen voisi voittaa maratonilla hevosen!

Väsytysmetsästys on käytössä enää muutamassa maailman kolkassa. Muun muassa Kalaharin autiomaassa elävä sani-kansa metsästää riistansa edelleen juoksemalla ne uuvuksiin.

Advertisement

Mikä on metri?

Monille mittayksiköille on jokin järkevä peruste. Jalka on lähtöisin merkkihenkilön jalan pituudesta, kilo on yhden vesilitran massa ja tuuma tulee alunperin peukalon nikaman pituudesta. Mutta metri, sepä ei haluakaan leikkiä reilusti. 

Metriä käytettiin ensimmäisen kerran Ranskassa vuonna 1799. Tavoitteena oli luoda desimaalipohjainen pituuden mittayksikkö, niin kutsuttu yleinen mitta. Virallisesti metriksi määriteltiin platinan ja iridiumin sekoituksesta tehdyn palkin mitta. Ja tuo mitta oli yksi kymmenesmiljoonasosa päiväntasaajan ja pohjoisnavan välisestä etäisyydestä. Näin tuoksi etäisyydeksi saatiin mukava tasaluku, 10 000 kilometriä. Samalla maapallon ympärysmitaksi päiväntasaajan kohdalla saatiin 40 000 kilometriä.

Mittauksissa ei kuitenkaan oltu otettu huomioon sitä, että maapallo ei ole täysin pyöreä, vaan hieman navoiltaan litistynyt, joten alkuperäinen prototyyppi jäi karvan verran liian lyhyeksi. Päiväntasaaja onkin 40 075 kilometrin pituinen.

Myöhemmin määritystä on viilattu ja metristä on tehty uusi prototyyppi, jossa platinan ja iridiumin sekoituksesta tehdyssä palkissa on viivat, joiden välinen etäisyys on veden jäätymispisteessä eli 0 celsiusasteessa yhden metrin.

Olisiko meille tänään riittänyt ihan vain tieto siitä, että metri on metri!?

Kieli on selvännäkijä. Tai tuntija.

Päätetään lista todelliseen loppukevennykseen. Tai se voi olla myös ahdistuksen aiheuttaja, riippuen näkökannasta ja lukijan seuraavista liikkeistä.

Kieli tietää, miltä kaikki tuntuu, vaikka et siis olisi koskaan nuollut kyseisiä kohteita. Mieti vaikka tennispalloa, ripsiväriharjaa tai pöydänjalkaa. Tiedät tasan tarkkaan, miltä niiden pinta tuntuu kielessä. Listafriikki ei missään nimessä tuomitse ketään, jolla mahdollisesti on kokemusta edellä mainittujen esineiden nuolemisesta, mutta suurimmalla osalla ei varmaankaan ole. Mutta vain ajatus niiden nuolemisesta riittää kielelle. Tämän testaaminen ei voisi olla helpompaa: katsele vain ympärillesi ja nuole mielessäsi näkemiäsi asioita.

Advertisement

Seuraavan kerran, kun joku pyytää tunnustelemaan esimerkiksi villapaitaansa – ”kokeile, miten ihanaa materiaalia tämä on!” – voit pitää etäisyyttä ja sanoa, ettei sinun tarvitse koskea, sillä olit jo miettinyt miltä sen nuoleminen tuntuu. 

Tämä fakta kannattaa ehdottomasti kertoa jossain suljetussa tilassa täysin oudoille ihmisille!

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme opitko tänään jotain uutta. Ja jos olet selvittänyt, miltä sälekaihtimet tuntuvat kielellä, niin raportointi on enemmän kuin toivottua!

Advertisement

Yleistieto

Miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitämme sen, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi silmien siristäminen auttaa?

Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!

Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?

Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.

Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.

Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.

Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.

Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.

Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.

Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.

Advertisement

Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle. 

Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!

Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.
Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?

Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.

Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.

Onko silmien siristelystä haittaa?

Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!

Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.

Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Faktoja maaliskuusta: Vasektomioiden luvattu kuukausi, jona syntyneet etenevät muita todennäköisemmin toimitusjohtajiksi

Julkaistu

Tällä listalla käydään läpi faktoja maaliskuusta ja maaliskuussa syntyneistä.

Maaliskuu on pyörähtänyt käyntiin, joten otetaan listallinen meneillään olevaan kuukauteen liittyviä faktoja henkieläimistä koripallohuumaan ja synttärisankareiden mahdollisiin urapolkuihin.

Listafriikki selvittää muun muassa sen, mistä maaliskuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri maaliskuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista ja -kivistä kiinnostuneille.

Lisäksi otamme katsauksen yhteen maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, joka myös March Madness -nimellä tunnetaan; siihen liittyy erikoisia lieveilmöitä, kuten piikki vasektomioiden määrässä.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Maaliskuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat Kalat ja Oinas. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.

Maaliskuussa 20. päivään mennessä syntyneet ovat Kaloja, jotka kuuluvat tunteella eläviin vesimerkkeihin. Vesimerkki rakastaa ja vihaa täysillä, ja usein tunteet ottavat järjestä yliotteen. Maaliskuun 21. päivästä eteenpäin horoskooppimerkki on Oinas. Oinaat ovat syntyneet tulimerkin alla, joten he ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia.

Henkieläimetkin ovat maaliskuun eri puoliskoilla syntyneillä erilaisia, sillä jaottelu menee horoskooppimerkkien mukaan. Kalat voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta avuliaasta, lempeästä, luotettavasta, myötätuntoisesta ja luovasta merihevosesta, kun taas Oinaiden henkieläin on johtajaksi syntynyt, itsenäinen, urhea, kilpailuhenkinen ja impulsiivinen gepardi. Jos olet syntynyt maaliskuussa, niin löysitkö itsesi näistä kuvailuista?

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Maaliskuussa syntyneiden kukka on narsissi, joka yhtenä kevään ensimmäisistä kukista symboloi uudelleen syntymistä ja uudistumista. Lisäksi narsissien uskotaan edustavan inspiraatiota, anteeksiantoa ja luovuutta. Maaliskuussa syntyneiden sanotaan olevan iloisia, eloisia ja optimistisia ihmisiä, jotka piristävät muiden päivää vain olemalla omia itsejään. Vähän samalla tavoin kuin pitkän talven jälkeen kukkapenkistä puskevat keltaiset narsissit saavat hyvälle tuulelle.

Maaliskuun syntymäkivi on akvamariini, jonka sanotaan antavan rohkeutta ja rauhoittavan kantajaansa. Väriltään akvamariini voi olla mitä tahansa sinisen sävyä, joskus jopa sinivihreä. Väriin sopivasti tämän jalokiven nimi on peräisin latinankielisestä merivettä tarkoittavasta sanasta ja akvamariini onkin maaliskuun lasten lisäksi myös merenkulkijoiden onnenkivi. Akvamariinin uskottiin tyynnyttävän aallokot ja pitävän merimiehet turvassa.

Toinen maaliskuun syntymäkivi on verikivi (yllä olevassa kuvassa). Tämä tummanpuhuva korukivi näyttää punaisina läiskineen kuin se vuotaisi verta – mistä se luonnollisesti on saanut nimensäkin. Punaiset pilkut ovat rautaoksidien, erityisesti hematiitin aikaansaannoksia. Verikiven on uskottu tuovan kantajalleen hyvää terveyttä, parempaa itseluottamusta ja rohkeutta, mutta myös fyysistä vahvuutta ja kestävyyttä. Sitä on jauhettu lemmenrohdoksi ja urheilijat ovat käyttäneet verikiveä amulettina sen voimaa tuovien ominaisuuksien vuoksi.

Vaikka verikivi häviääkin kauneudessa akvamariinille, niin ainakin siinä on uskomusten mukaan moninkertaisesti enemmän taikavoimia!

Minkälaisia urapolkuja maaliskuussa syntyneet kulkevat?

Nyt ei katsota horoskooppeja ja henkieläimiä, vaan vilkaistaan tutkimuksia ja tilastoja.

Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneissä on ainesta toimitusjohtajiksi. Tutkimuksessa oli mukana yli 350 yritystä, joiden toimitusjohtajista reilut 12 prosenttia oli syntynyt maaliskuussa. Minkään muun kuukauden synttärisankareita ei johtajan pallilla ollut yhtä paljon.

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneet ovat yliedustettuina muusikoiden ja lentäjien joukossa.

Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus osoitti, että maaliskuussa syntyneet ovat pääosin aamuihmisiä ja menevät keskimäärin aiemmin nukkumaan. Mutta näin on vain siinä tapauksessa, jos he ovat syntyneet 21. päivään mennessä. Loppukuusta synttäreitään juhlivat sen sijaan ovat tämän tutkimuksen mukaan iltavirkkuja. Tälläkin voi olla jotain vaikutusta ammatinvalintaan!

Aiemmin maaliskuu aloitti kalenterivuoden

Nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri on gregoriaaninen kalenteri, joka on karkauspäivien osalta tuunattu versio juliaanisesta kalenterissa. Näissä molemmissa on kuitenkin 12 kuukautta. Rooman valtakunnassa ennen juliaanista kalenteria käytössä olleessa kalenterissa ei ollut kuin 10 kuukautta ja vuosi alkoi maaliskuusta.

Vuosi oli päivien määrässä mitattuna lyhyempi kuin nykyisin, sillä talvea ei laskettu mukaan. Viljelykelvoton ja ankea aika ei varsinaisesti kuulunut vuoteen, joten tammikuuta ja helmikuuta ei tunnettu.

Vuoden ensimmäinen kuukausi aloitti kevään kirjaimellisesti, sillä maaliskuisesta kevätpäiväntasauksesta kevään katsotaan virallisesti alkavan. Sen myös ajateltiin olevan jokaisella tavalla kaiken uuden alku.

Takaisin sotimaan talven jälkeen Mars-jumalan nimissä

Maaliskuun alkuperäinen ja latinankielinen nimi Martius on peräisin Rooman suojelijalta ja sodan jumalalta Marsilta. Oli varsin luonnollista, että vuoden ensimmäinen kuukausi sai nimensä juuri tältä pääjumalalta.

Kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, oli talvi tavallaan ”olematonta” aikaa, kun viljelykset odottivat parempia kelejä. Sama piti paikkansa sotimisen suhteen, sillä sotatoimet olivat usein tauolla talven ajan. Maaliskuussa sitten lähdettiin jälleen taisteluihin sodan jumalan nimissä.

March Madness

March Madness eli vapaasti käännettynä ”maaliskuun hulluus” saattaa olla suurimmalle osalle suomalaisista lähes tuntematon käsite. Ellei sitten seuraa Yhdysvaltain yliopistokoripalloa.

March Madness on vuosittain järjestettävä 68 joukkueen lopputurnaus, jossa ratkaistaan koripallon korkeimman yliopistosarjan mestaruus. Vuonna 2024 turnaus alkaa maaliskuun 19. päivänä ja mestari on tiedossa huhtikuun 8. päivänä.

Vaikka maailmanlaajuisestikin turnausta seuraa satoja miljoonia koripallofania, on se nimenomaan Yhdysvalloissa yksi suurimmista urheilutapahtumista, mikä näkyy valitettavana lieveilmiönä myös työpaikoilla.

Ihmiset keskittyvät mieluummin pelien tuijottamiseen ja vedonlyöntiin kuin työntekoon, mikä näkyy surkeana tuottavuutena. Maaliskuun vedonlyöntiin käytettävä työaika maksoi yhdysvaltalaisille työnantajille vuonna 2019 noin 4 miljardia dollaria.

March Madness on suosituin aika hankkia vasektomia

Mitäpä ei urheilufanaatikko tekisi intohimonsa vuoksi!? Edellisessä kohdassa mainitun koripalloturnauksen alkamisajankohta ei varmasti jää Yhdysvalloissa keneltäkään huomaamatta, mutta on yksi yllättävä paikka, josta sen voi tarkistaa. Nimittäin sairaaloiden rekistereistä.

Urologi Stephen Jones on kertonut Fox Newsin haastattelussa, että vasektomioiden määrä kasvaa 50 prosentilla March Madnessin ensimmäisen viikon aikana. Turnauksen ensimmäiset päivät ovat erityisen intensiivistä menoa, kun pelejä on tiuhaan, joten mikäs sen parempi aika käydä sterilisaatiossa, jonka jälkeen potilas määrätään vähintään päiväksi kotiin jääpussin kera välttämään pahinta turvotusta.

Jos on valittava koko vuodesta yksi tai kaksi päivää, jolloin istuu kotisohvalla television ääressä tekemättä mitään, niin yliopistokoripallon kauden huipentuma on monen listalla ensimmäinen vaihtoehto. Myös sairaalat ottavat tapahtumasta kaiken irti järjestämällä ”piuhat poikki” -kampanjoita ja tarjoamalla selviytymispaketteja, ilmaisia pizzoja sekä urheilulehtiä niille, jotka haluavat viedä fanittamisen äärimmilleen.

Mistä maaliskuun suomenkielinen nimi on peräisin?

Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Maaliskuussa on sentään jotain samaa – pari ensimmäistä alkukirjainta – muiden eurooppalaisten kielien kanssa, mutta mitään sukulaisuutta niillä ei sanoina ole. Sodan jumala Mars on löytänyt tiensä muun muassa englantiin March, ruotsiin mars ja saksaan März. Suomessa mennään eri linjoilla.

Kaikista kuukausista maaliskuun nimen alkuperästä on kielitieteilijöiden parissa ehkä kaikkein eniten kiistelyä. Joko se viittaa maahan, mahlaan tai maaliin.

Maa taitaa olla kaikkein eniten kannatusta saava vaihtoehto, sillä siihen viittaavat niin monet vanhan kansan sananparretkin, esimerkiksi ”maaliskuu maan avaa” ja ”maaliskuu maata näyttää”. Se siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan maallinen kuukausi, jolloin lumi alkaa sulaa ja maa pikkuhiljaa näkyä pitkän talven jälkeen.

Mahla-teoriaa perustellaan sillä, että vanhassa viron kielessä tunnetaan mahlakuu tai maalakuu, joilla on viitattu siihen kuukauteen, jonka aikana puihin alkaa kehittyä mahlaa. Virossa mahlakuu on kuitenkin tarkoittanut huhtikuuta. Ja kyllähän maalis-sanan voisi helposti ajatella johtuneen mahlasta tai maalasta.

Kaikkein vähiten kannatusta on saanut näkemys, jonka mukaan maaliskuun nimi tulee maali-sanasta. Se olisi peräisin siitä, että kantavilla hangilla on hiihdetty harjoittelemaan metsästystaitoja ja ampumaan maaliin.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Missä vaiheessa maaliskuuta mitäkin sitten oikein kannattaa tehdä? Tänään eli maaliskuun 4. päivänä on kaikkein suotuisin aika kuivata hedelmiä, vihanneksia ja lihaa; joten keittiöön, mars! Jos ruoan parissa puuhastelu ei innosta, niin nuo nyt on myös maaliskuun paras aika retkeilyyn. Siinä tapauksessa, että nämä aktiviteetit eivät juuri tällä sekunnilla kiinnosta, niin kuun kaksi viimeistä päivää voi myös hyvillä mielin uhrata keittiöhommiin tai metsässä samoiluun.

Hammaslääkärillä käynti kannattaa ajoittaa kuun 22.–24 päivälle, jolloin on paras aika myös hedelmien keräämiselle. Suomessahan tällä tiedolla ei tee mitään, mutta ehkäpä kauppojen hevi-osastoilla on silloin hyvä tarjonta.

Jos maaliskuussa haluaa aloittaa jotain projekteja, on niihin ryhdyttävä 11. päivänä. Jo aloitetut projektit sen sijaan on syytä saattaa päätökseen 24. päivänä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Mistä ilmaisu siniverinen on lähtöisin ja miksi sillä viitataan kuninkaallisiin?

Julkaistu

Miksi sana siniverinen tarkoittaa kuninkaallisia ja aatelisia?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi aatelisiin ja kuninkaallisiin viitataan joskus termillä siniverinen. Onko heidän veressään jotain maagista sinisyytä?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Siniverinen-termi juontaa juurensa Espanjaan

Siniverinen on aatelisia ja kuninkaallisia kuvaavana terminä ollut käytössä jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin ilmausta siniverinen, sangre azul, käytettiin Espanjan kuninkaista. Nämä kuninkaat polveutuivat germaaniheimo visigooteista, jotka saapuivat Pyreneiden niemimaalle 400-luvulla.

Pohjoiseurooppalaisten visigoottien jälkeläisinä kuninkaat olivat vaaleaihoisia ja he uskoivat, että heidän ihonsa läpi sinisenä kuultava veri oli merkki ylhäisestä syntyperästä.

Pohjoisafrikkalaiset umaijadit, jotka 700-luvulla Portugalia ja suurta osaa nykyisen Espanjan alueesta, olivat sen sijaan hyvin tummaihoisia – ja visigoottien verivihollisia. Tummasta ihosta verisuonet eivät samalla tavalla kuulla läpi.

Aikojen kuluessa espanjalaiset aristokraatit alkoivat mennä naimisiin muslimihallitsijoiden kanssa, mutta pieni joukko ylimystöä kieltäytyi ”sekoittamasta vertaan”. He asettuivat asumaan Cantabrianvuorten juureen, mikä erotti heidät niin maantieteellisesti kuin ihonvärinsäkin puolesta muusta kansasta.

Tämä ylimystön osa halusi pitää kiinni vaaleasta ihostaan ja säilyttää sukupolvesta toiseen eron tummempiin valtaajiin ja näiden jälkeläisiin. Vaalea iho ja sininen veri olivat heille merkki ”puhdasrotuisuudesta”.

Kastilian kuninkailla, historian ensimmäisillä siniverisillä, oli tapana ennen taisteluun lähtöä kohottaa miekkakätensä ilmaan, jotta sinertävät verisuonet näkyisivät kaikelle kansalle – ja tummille vihollisille.

Siniverisyys levisi muihinkin Euroopan kuningashuoneisiin

Kuva: Marko Ollonqvist

Vaalea iho on historiallisesti merkinnyt korkeaa sosiaalista asemaa ja se oli tavoittelemisen arvoinen. Niin ainakin ennen ajateltiin. Esimerkiksi 1700-luvulta alkaen ylimystö rupesi käyttämään lyijyjauhetta saadakseen vitivalkoisen ihon. Lyijypuuterin myrkyllisyys oli varsin hyvin jo tuolloin tiedossa, mutta ulkonäkö ja turhamaisuus menivät terveyden edelle.

Hyvin vaalea iho oli osoitus siitä, että aatelisten ei tarvinnut raataa ulkosalla, vaan he saivat loikoilla kartanoissaan auringonsäteiltä suojassa. Heidän hipiänsä ei siis päässyt päivettymään ja vaaleuden vuoksi myös verisuonet näkyivät paremmin ja sinertävän sävyisinä.

Englannin kielessä siniverinen-termi on ollut vähintään vuodesta 1811 lähtien. Tuolloin englantilainen sanomalehti kertoi Valencian aateliston jakautuvan kolmeen luokkaan: siniverisiin, punaverisiin ja keltaverisiin.

Aikojen kuluessa siniverinen-termi alkoi merkitä Englannissa ja myöhemmin muissakin maissa eroa yhteiskunnan ylempien ja alempien luokkien välillä; samalla tavalla kuin kalman valkea iho oli tehnyt jo aiemmin.

Siniverisyys siirtyi symbolina myös taiteeseen, sillä muotokuvamaalarit rupesivat maalaamaan aatelisnaisille turkooseja verisuonia.

Muita selityksiä kuninkaallisten ja aatelisten siniverisyydelle

Joidenkin tutkijoiden mukaan Euroopan ylimystön keskuudessa hieman sinertävä iho ei ollut lainkaan harvinaista. Mitään suoraa tekemistä sinisyydellä ei kuitenkaan ollut aatelisarvon kanssa, vaan ihon sävy oli tulosta sairaudesta nimeltä argyria.

Argyria on harvinainen sairaus, joka voi puhjeta hopean pitkäaikaisesta nauttimisesta tai sille altistumisesta. Elimistöön päätynyt hopea siirtyy ruoansulatuselimistöstä verenkiertoon, josta se poistuu viikon kuluessa ulosteen ja virtsan mukana. Jos hopeaa on kertynyt elimistöön liian paljon, ei se ehdi poistumaan, vaan varastoituu ihoon ja muihin kudoksiin. Hopealla kylästetty iho muuttuu siniharmaaksi altistuessaan valolle.

Ylhäisö käytti aikoinaan hopeisia ruokailuvälineitä, mikä on yksi tapa, jolla hopeahiukkasia saattoi päätyä elimistöön. Toisaalta hopeaa käytettiin antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi myös lääkehoidossa, mutta vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa terveydenhuoltoon.

Oli sitten ”siniverinen” tai ”syntynyt hopealusikka suussa”, niin verisuonten ja/tai ihon sinertävyys oli ylhäisön merkki.

Suonissa meillä kaikilla kuitenkin virtaa punaista verta.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!

Julkaistu

Rakastettujen satujen alkuperäisversiota ovat kaikkea muuta kuin onnellisia loppuja. Nämä ovat suoraan kuin pahimmista kauhutarinoista.

Rakastettujen satujen alkuperäiset versiot ovat täynnä väkivaltaa, tappamista ja raiskauksia. Hieman eri kaliiberia kuin ne, joita meille on iltasaduiksi luettu.

Monet näistä listan saduista ovat muuntuneet Disneyn animaatioelokuviksi ja sitä kautta lapsien, ja miksei aikuistenkin, rakastamiksi tarinoiksi.

Satujen alkuperät ovat kuitenkin täysin lapsille soveltumattomia. Tai jokainen voi toki päättää itse. Yöunet voivat jäädä näiden tarinoiden jälkeen itsekullakin väliin. Paha ei aina saa palkkaansa eivätkä prinssit ja prinsessat saa onnellisia loppuja. Ja väliin mahtuu ties mitä järkyttävää.

Listafriikki vie lukijansa nyt satujen maailmaan, mutta kuten jo todettua, hyvin erilaiseen kuin se, mihin olemme tottuneet.

Prinsessa Ruusunen

Satu Prinsessa Ruususesta on ikivanha tarina, joka on saanut kirjoittajasta riippuen monta erilaista versiota. Se julkaistiin ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa vuonna 1634, italialaisen kirjailijan Giambattista Basilen kuoleman jälkeen. 1800-luvulla Jacob ja Wilhelm Grimm tekivät sadusta oman versionsa, joka oli Basilen kirjoittamaa tarinaa kevyempi, ja josta Disney muokkasi oman rakastetun klassikkonsa. Hyvä niin, sillä nyt seuraa vähän erilainen Prinsessa Ruusunen.

Basilen Ruususessa pellavan tikku vaivuttaa Talia-nimisen nuoren naisen ikiuneen, mutta paikalle ei saavu pelastava prinssi vaan sattumalta ohikulkeva kuningas. Hän kiipeää tikapuilla Talian huoneeseen ja yrittää herättää nukkuvan kaunokaisen – turhaan.

Advertisement

Kuningas tekee, minkä parhaaksi näkee: raiskaa tajuttoman Talian ja poistuu paikalta. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää unissaan kaksoset, joista toinen imee äitinsä sormesta tikun irti. Kun tikku on poissa, Talia herää, kuningas tulee takaisin ja kaksikko rakastuu.

Ongelmana on kuitenkin kuninkaan vaimo, joka ei innostu aviomiehensä suhteesta. Hän suunnittelee keittävänsä kaksoset ja syöttävänsä ne kuninkaalle. Talian hän yrittää polttaa roviolla. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja kuningatar päätyy itse liekkeihin.

Talia, kuningas ja heidän lapsensa elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Raiskauksesta sun muusta huolimatta.

Pinokkio

Italialaisen Carlo Collodin vuonna 1883 kirjoittama tarina Pinokkiosta ei ole yhtä lämminhenkinen kuin Disneyn versio vuodelta 1940. 

Kun Geppetto veistää Pinokkion puhuvasta puusta, karkaa tämä heti kävelemään opittuaan. Poliisi nappaa ilkikurisen pojan, jota luullaan pahoinpidellyksi ja Geppetto päätyy vankilaan.

Kun Pinokkio palaa kotiinsa, on Samu Sirkka siellä varoittamassa häntä houkutuksista ja kehottaa olemaan kuuliaisempi. Pinokkiota ei kiinnosta, vaan hän heittää sirkkaa vasaralla kohtalokkain seurauksin.

Advertisement

Geppetto vapautuu vankilasta ja vaatii Pinokkiota menemään kouluun. Kapinoiva poika myy koulukirjansa mennäkseen katsomaan marionettiteatteria. Jossain vaiheessa Pinokkion veriviholliset kettu ja kissa yrittävät hirttää hänet, mutta haltijan lähettämä haukka pelastaa pojan tukehtumiselta. Disneyn piirretystä tutut aasiksi muuttumiset ja nenän kasvamiset ovat toki myös mukana alkuperäisessä sadussa.

Tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun Pinokkio pelastaa Geppetton kauhistuttavan hain vatsasta, ryhdistäytyy kaikkien seikkailujensa jälkeen ja muuttuu oikeaksi pojaksi.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Grimmin veljesten tarina Lumikista on paljon synkempi kuin Disneyn versio; tämä trendi on teille lukijoille jo tainnut tulla selväksi. Siinä ilkeä kuningatar, Lumikin äitipuoli, määrää metsästäjän viemään kauniin prinsessan syvälle metsään, tappamaan hänet ja tuomaan hänen maksansa ja keuhkonsa mukanaan. 

Metsästäjä kuitenkin säästää Lumikin hengen ja vie kuningattarelle tappamansa villisian sisäelimet. Ne kuningatar keittää suolaliemessä ja syö hyvällä ruokahalulla.

Myöhemmin kuningattarelle selviää taikapeilin välityksellä, että Lumikki onkin hengissä, ja hän yrittää kahdesti päättää tämän päivät. Epäonnistuneiden salamurhayritysten jälkeen kuvaan astuu meidän kaikkien tuntema tarina myrkytetystä omenasta, seitsemästä kääpiöstä ja lasisesta arkusta. Lopulta Lumikki päätyy yhteen uljaan prinssin kanssa ja häihin on kutsuttuna kaikki muut paitsi ilkeä kuningatar, joka jälleen kuvittelee päässeensä tytärpuolestaan eroon.

Kuningatar kuitenkin saapuu hääjuhlaan kuokkimaan tietämättä lainkaan, kuka taikapeilin ”maassa kaunehimmaksi” julistama morsian on. Rangaistuksena kaikesta vehkeilystä kuningatar pakotetaan laittamaan jalkaansa tulikuumat rautakengät ja tanssimaan kuolemaansa saakka. Aikamoinen loppuillan kohokohta!

Advertisement

Pieni merenneito

Pieni merenneito on tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittama, vuonna 1837 julkaistu, synkkä tarina mahdottomasta rakkaudesta. Sadussa ollaan tunnelmaltaan melko kaukana Disneyn vuoden 1989 sovituksesta: Merenelävät eivät laula ”Aalloilla siis”, eikä Ariel saa prinssiä tai onnellista loppua.

Andersenin tarinassa merenneidot saavat nousta pintaan täytettyään 15 vuotta, ja tarinan päähenkilö, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Arieliksi, näkee ensimmäisellä kerrallaan komean prinssin ja pelastaa tämän hukkumiselta. Rakastunut Ariel kuulee isoäidiltään, että kun ihmiset kuolevat, pääsevät he iankaikkiseen taivaaseen, mutta merenneidot sen sijaan muuttuvat meren vaahdoksi.

Rakkaudentuskissa piehtaroiva merenneito lähtee tapaamaan merinoitaa, joka lupaa antaa Arielille jalat sillä ehdolla, että tämä antaa vastineena äänensä ja kielensä. Kaiken kukkuraksi jokainen askel tuntuisi siltä, kuin lukuisat veitset uppoaisivat jalkapohjiin eikä hän liioin voisi ikinä palata merenneidoksi. Prinssin olisi myös rakastuttava Arieliin, tai tämä muuttuisi sieluttomaksi vaahdoksi, jos prinssi jonain päivänä astuisi avioon jonkun muun kanssa.

Arielin mielestä diili oli reilu.

Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti ja henkilöllisyyksissä sekoillut prinssi menee naimisiin toisen naisen kanssa. Murheen murtama Ariel saa vielä mahdollisuuden pelastaa itsensä, kunhan tappaa prinssin ja vuodattaa tämän verta jaloilleen. Siihen hän ei suostu, vaan tappaa itsensä ja muuttuu vaahdoksi. Epäitsekkyytensä vuoksi hän kuitenkin saa mahdollisuuden tehdä 300 vuoden ajan hyviä asioita henkiolentona, ja ehkä siten päästä lopulta taivaaseen.

Topi ja Tessu

Topi ja Tessu on monien rakastama Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1981. Se pohjautuu Daniel P. Mannixin vuonna 1967 julkaistuun romaaniin nimeltään Kettu ja koira.

Advertisement

Kirjassa Topi-kettu kasvaa metsästäjän perheen kanssa, mutta kun luonto alkaa kutsua, karkaa se omistajaltaan vapauteen. Topi palaa kuitenkin silloin tällöin kiusaamaan perheen koiria ja esittelee metsässä oppimiaan taitoja. Eräänä päivänä metsästäjän paras ajokoira pääsee ketjustaan irti ja ajaa Topia takaa lähellä rautatiekiskoja. Topi väistää lähestyvän junan, mutta koira jää alle.

Metsästäjä ottaa elämäntehtäväkseen kostamisen ja Topin nappaamisen. Pakkomielteiseksi yltyvä saalistus ei tuota tulosta, vaikka ammutuiksi joutuvat Topin kaksi poikuetta ja lopulta myös sen kumppani.

Metsästäjä ratkeaa ryyppäämään ja menettää kaikki muut koiransa paitsi Tessun. Mies päättää myrkyttää kettuja, mutta kun paikallinen lapsi joutuu aineen uhriksi, järjestää hän valtavan operaation Topin nappaamiseksi.

Metsästäjä ei ikinä onnistu Topia ampumaan, mutta lopulta kettu kuolee uupumukseen Tessu-koiran ajettua sitä väsymättä takaa. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen ja metsästäjä alkoholisoituu entisestään. Kirja päättyy siihen, kun metsästäjä valmistautuu ampumaan kättään luottavaisena nuolevan Tessun.

Aika paljon saa juonta venyttää siihen tarinaan, jossa ketunpoikasesta ja koiranpennusta tulee ikuisesti parhaat ystävät.

Advertisement

Punahilkka

Punahilkka on 1100-luvulta peräisin oleva eurooppalainen kansantarina, joka teki läpimurtonsa ranskalaisen kirjailijan Charles Perraultin satukokoelmassa vuonna 1697. Perrault oli ensimmäinen, joka puki päähenkilön punaiseen hilkkaan.

Aiemmissa versioissa paha susi tappoi Punahilkan isoäidin, pilkkoi tämän paloiksi ja laski veren viinipulloon. Isoäitiä imitoiden susi kehotti vierailulle tullutta Punahilkkaa syömään. Tyttö tietysti tottelee ja tekee illallisen mummonsa jäänteistä. Sitten susi kehottaa tyttöä riisuutumaan, polttamaan vaatteensa ja tulemaan kanssaan sänkyyn. Kansantaru loppuu siihen, kun susi syö Punahilkan.

Perraultin tarinassa tyttö ei paista isoäitinsä lihasta pihvejä, mutta hyppää peiton alle viekkaan suden kanssa ja tarina päättyy siihen, kun Punahilkka tulee suden syömäksi. Kirjailija on kertonut, että kirjoitti sadun nimenomaan varoittaakseen nuoria ja kauniita tyttöjä kaikista oudoista saalistajista. Eikä hän viitannut eläimiin vaan helppoja ja luottavaisia uhreja vaaniviin ihmisiin.

Tunnetuimmassa Punahilkka-sadussa, joka on Grimmin veljesten käsialaa, tyttö ja isoäiti pelastuvat, kun metsästäjä leikkaa suden vatsan auki ja kokonaisena pysynyt kaksikko pääsee vapauteen.

Tuhkimo

Satu Tuhkimosta on vanha kansantarina, jota on kerrottu ympäri maailman hieman eri versioina. Ensimmäinen kirjallinen tuotos on ajanlaskumme alkuvaiheilta, Kreikasta, ja toinen vanha versio on peräisin Kiinasta vuodelta 860. 

Grimmin veljesten versio vuodelta 1812 on kuitenkin ehkä tunnetuin. Siinä tutustutaan ilkeään äitipuoleen ja äärimmäisen raskaisiin sisarpuoliin eikä Tuhkimon isä piittaa tyttärensä kohtelusta tippaakaan.

Haltijakummia Grimmin veljesten tarina ei tunne, vaan Tuhkimo esittää toiveensa tanssiaisista äitinsä haudalla kasvavalle puulle. Kaunis puku ja lasikengät ilmestyvät kuin tyhjästä ja tanssiaiset sujuvat hyvin puoliyöhön asti.

Advertisement

Kun prinssi kiertää testailemassa tippunutta jalkinetta kaikkien valtakunnan neitojen jalkoihin, päätyy hän toki myös Tuhkimon perheen kotiovelle. Sisarpuolten jalat eivät kuitenkaan mahdu siroon kenkään, joten ensimmäinen heistä leikkaa varpaansa pois. Prinssi lähtee viemään väärää neitoa linnaansa, mutta pirulliset kyyhkyt laulavat huijauksesta ja paljastavat silvotut jalat. Toinen ilkeistä sisarpuolista leikkaa itseltään kantapäät ja taas prinssi luulee löytäneensä mielitiettynsä. Linnut ovat kuitenkin jälleen asialla.

Kun Tuhkimo viimein kokeilee – tuossa vaiheessa jo epäilemättä verta täynnä olevaa – lasikenkää, sopii se tietysti täydellisesti, ja pariskunta alkaa suunnitella häitään. Juhlassa ilkeät sisarpuolet saavat vielä kerran kokea prinssin kyyhkysten mahdin, kun ne nokkivat huijareilta silmät päästä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Lukijoilta: Koska on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko jossain myös Vanha-Seelanti?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että onko olemassa Vanha-Seelanti.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että onko olemassa Vanha-Seelanti. Koska Uusi-Seelanti on olemassa, niin jossainhan täytyy olla sen ”alkuperäinen Seelanti”.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Kun on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko myös Vanha-Seelanti?

Ensimmäinen Uuteen-Seelantiin rantautunut länsimainen henkilö oli alankomaalainen löytöretkeilijä Abel Tasman. Hänen ”löydöksiinsä” kuuluvat myös Tonga, Fidži ja Australialle kuuluva Van Diemenin maa, joka myöhemmin nimettiin Abel Tasmanin mukaan Tasmaniaksi.

Tasman purjehti Uuden-Seelannin Eteläsaarelle joulukuussa 1642, mutta ei ollut aivan kartalla. Hän uskoi näiden kaukaisten saarten olevan osa Argentiinan eteläisen kärjen rannikolla sijaitsevaa Isla de los Estados -saarta. Niinpä Tasman nimitti maa-aluetta Staten Landtiksi.

Melko pian Tasmanin maanmiehet, kartografit Hendrik Brouwe ja Joan Blaeu, kuitenkin tajusivat, että Tasmanin löytämillä saarilla ei ollut mitään tekemistä Etelä-Amerikan kanssa.

Blaeu antoi eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saariryhmälle nimen kotimaansa pitkälti saarista koostuvan provinssin, Zeelandin, mukaan. Aivan identtistä nimestä ei kuitenkaan tullut, vaan kaukaiset saaret saivat nimekseen Nieuw Zeeland, latinaksi Nova Zeelandia.

Ja kaukaiset ne tosiaan ovatkin! Välimatkaa Zeelandin ja Uuden-Seelannin välillä on suurin piirtein 18 500 kilometriä. Paljon sen kauemmaksi ei tällä planeetalla pääse, sillä pisin mahdollinen etäisyys kahden maapallolla olevan pisteen välillä on hieman yli 20 000 kilometriä. ”Seelannit” ovat siis varsin kirjaimellisesti täysin eri puolella maailmaa.

Tasmanin jälkeen seuraavia eurooppalaisia saatiinkin sitten odottaa Uuteen-Seelantiin yli sata vuotta, kun vuonna 1769 englantilainen James Cook rantautui Pohjoissaarelle. Cookin aloitteesta hollantilaisten antama nimi vaihdettiin englantilaiseen versioon New Zealand.

Alkuperäinen tai Vanha-Seelanti on siis olemassa, vaikka sitä ei siksi kutsuta. Alankomaalainen provinssikaan ei käänny suomeksi Seelanniksi, vaan pitää oman Zeeland-nimensä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja helpottaa kutinaa?

Julkaistu

Nyt paneudutaan siihen, että miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan.

Nyt selvitetään perinpohjaisesti, että miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja miksi se auttaa? Helpotus ei ole pysyvä, mutta joskus hetkikin ilman kutinaa tuntuu taivaalliselta.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan?

Lähes jokainen kehon osa – sisältä ja ulkoa – voi olla kipeä, mutta vain iho kutisee. Kutinaa voi aiheuttaa esimerkiksi psoriasis, allergia, hyönteisten pistokset, vesirokko tai myrkkysumakki. Mutta ah, raapiminen auttaa kaikkeen!

Vaikka kynsiminen tuottaa mielihyvää, niin todellisuudessa raapiminen aktivoi ihon kipureseptorit. Hermosolut viestittävät aivoille, että johonkin sattuu, ja tällöin huomio kiinnittyy tuohon lievään kipuaistimukseen kutinan sijaan. Tästä syystä kutisevan kohdan nipistäminen tai läpsäisy toimii myös; kipu peittää kutinan alleen. Apu on kuitenkin vain hetkellinen ja mahdollisesti paikallinen, sillä noin 20 prosenttia ihmisistä on sitä mieltä, että yhden kohdan raapiminen saa jonkin muun kehon osan kutisemaan. Ketjureaktio on varmasti monelle tuttu.

Kutina on kaikesta tutkimisesta huolimatta edelleen hienoinen mysteeri, mutta sen uskotaan kehittyneen suojelemaan ihoa – meidän suurinta elintämme – loisilta ja yhtä lailla omien kuolleiden ihosolujen kasaantumiselta. Koska iho on ihmisen, ja toki muidenkin eläinten, ensimmäinen puolustuskeino, on siltä syytä pitää kaikki ei-toivotut vieraat poissa. Silloin astuu kuvaan raapiminen.

Esimerkiksi hyttysenpistos saa solut vapauttamaan histamiinia, joka viestittää selkäytimen kautta aivoille, että iholla tapahtuu jotain ylimääräistä. Aivot vastaavat viestiin panemalla meidät raapimaan kutisevaa kohtaa, jotta pistoksen jäljiltä iholle jääneistä myrkyistä päästäisiin eroon.

Myös erilaiset naarmut saattavat kutista. Vaikka niiden raapiminen voi tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on siihenkin olemassa järkevä syy. Raapiminen poistaa haavasta likaa ja bakteereita, jolloin se paranee nopeammin eikä tulehdu niin helposti. Nykyhygienia on kuitenkin niin korkealla tasolla, että likaiset sormet on syytä pitää poissa naarmuista, mutta aina näin ei ole ollut.

Raapiminen auttaa kutinaan, mutta toisaalta myös pahentaa sitä

Vaikka raapiminen tuntuu hyvältä ja lievittää kutinaa, on helpotus lyhytaikainen. Raapiminen aiheuttaa kipuaistimuksen, jolloin aivoissa vapautuu serotoniinia. Tuo välittäjäaine hillitsee kipua keskushermostossa, ja aivot rekisteröivät kivun paremmin kuin kutinan. Ongelma on se, että ääreishermostossa serotoniinilla on vastakkainen vaikutus ja se voi laukaista kutinan uudelleen.

Siksi raapiminen usein vain pahentaa kutinaa, ja saa aikaan viheliäisen ja alati pahenevan kierteen kutinan ja raapimisen välillä. Joten parempi olisi pitää kynnet kurissa alunperinkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Raapiminen ja kutina ovat tarttuvia

Samalla tavalla kuin haukotteleminen niin myös kutina ja raapiminen ovat tarttuvaa. Toki vaikkapa vesirokko on ihan fyysisesti tarttuva tauti, mutta toisen raapiminen voi aiheuttaa myös itsellä kutinaa, vaikka siihen ei mitään konkreettista syytä olisikaan.

Kuten jo aiemmin mainittiin, niin raapiminen on evoluution myötä kehittynyt refleksi, joka suojaa ihoa erilaisilta epäpuhtauksilta. Aivot ovat sen verran vekkuli laitos, että ne tietävät milloin kannattaa raapia ja milloin ei. Esimerkiksi jatkuvasti ihoon koskevat vaatteet eivät yleensä kutita, mutta muurahainen säärellä saa aikaan välittömän reaktion.

Kutina ja raapiminen tarttuu, koska ihmiskunnan alkuaikoina se edisti ryhmän selviytymistä. Jos joku porukassa raapi itseään, oli hyvin todennäköistä, että sama kiusanhenki olisi kohta muidenkin kimpussa. Silloin kannatti ruveta raapimaan. Apinayhteisöjä tarkkailtaessa on havaittu, että myös niillä raapiminen on tarttuvaa.

Krooninen kutina voi aiheuttaa raapimisriippuvuutta

Kutina voi myös kroonistua pitkäaikaisen ihottuman tai muiden ihosairauksien vuoksi. Tällaisissa tapauksissa ihminen saattaa tulla riippuvaiseksi raapimisesta, sillä raivokas kynsiminen voi muuttaa ja vahingoittaa aistimuksessa mukana olevia hermoratoja pysyvästi, jolloin kutina ei edes tarvitse mitään ulkopuolista laukaisijaa.

Tutkimuksissa on todettu, että kroonisesta kutinasta kärsivillä tietyt aivojen alueet ovat tavallista aktiivisempia. Muun muassa hermoston säätelyyn ja aivojen palkitsemiskeskukseen liittyvien alueiden yliaktiivisuus selittää riippuvuuden syntyä

Vaikka raapiminen auttaa ja tuottaa ainakin aluksi mielihyvää, niin jatkuva kynsiminen voi johtaa vain kutinan pahenemiseen ja vaikeimmissa tapauksissa pysyviin ihovaurioihin. Kroonisesta kutinasta kärsivien aivoja kuvantaneet yhdysvaltalaistutkijat uskovat, että aivojen toiminnan ymmärtäminen kutinan ja pakkomielteisen raapimisen aikana mahdollistaa tulevaisuudessa uusien hoitomuotojen löytymisen.

Kehon jokaisen kohdan raapiminen ei tunnu yhtä hyvälle

Jos mietit vaikkapa hyttysenpistosta, niin missä kehon osassa olevan paukaman raapiminen tuottaa eniten mielihyvää? Tätä on selvitetty, tietenkin, ja ainakin Listafriikki on yhtä mieltä yhdysvaltalaisen Wake Forest -sairaalan raapimistutkimuksen tulosten kanssa.

Tutkijat ”kiusasivat” vapaaehtoisia koehenkilöitä levittämällä Mucuna pruriens -kasvin lehtien poltinkarvoja näiden selkään, käsivarsille ja nilkkoihin. Kyseiset poltinkarvat aiheuttavat ankaraa kutinaa ja koehenkilöiden tuli arvioida kutinan voimakkuutta asteikolla 1–10. Sitten tutkijat raaputtivat kutisevia kohtia ja koehenkilöiden piti kertoa, kuinka suurta mielihyvää kunkin kohdan raapiminen tuotti.

Kolmesta kehon osasta käsivarren kutina koettiin kaikkein lievimpänä ja sen raapiminen tuotti vähiten mielihyvää. Toisella sijalla oli selkä ja kaikkein kutisevin kohta oli nilkka. Myös nilkan raapiminen oli koehenkilöiden mielestä kaikkein nautinnollisinta ja tuntui hyvältä vielä senkin jälkeen, kun kutina oli loppunut.

Ja kyllä, meistä varmaan aika moni on samaa mieltä: Nilkassa ja jalkapöydässä oleva hyttysenpistos on piinallisen kutiava ja sen raapiminen verille tuntuu hyvältä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

10 hauskaa faktaa helmikuusta: meneillään on vuoden lyhyin ja erikoisin kuukausi

Julkaistu

Tiedossa on kymmenen kohdan tiukka, mutta viihteellinen tietopaketti meneillään olevasta kuukaudesta eli tässä tulee faktoja helmikuusta!

Tässä tulee listallinen faktoja helmikuusta, joka on kalenterivuoden kuukausista erikoisin: Se on aina lyhyin, toisinaan täysikuuton ja historiallisesti paras aika ennustaa kevään tuloa.

Listafriikki keräsi helmikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.

Nyt siis hyppäämme omalaatuisen, lyhyen ja puhdistautumiselle omistetun kuukauden kimppuun – tässä tulee faktoja helmikuusta.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Nämä ovat näitä henkimaailman ja astrologian juttuja, mutta silti monen mielestä kiinnostavia. Helmikuulle osuu kaksi horoskooppia: kuukauden ensimmäisellä puoliskolla synttäreitään juhlivat vesimiehet ja loppukuussa syntyneiden tähtimerkki on kalat.

Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, mutta kalat on vesimerkki – he antavat tunteiden johdattaa.

Yhtä yhteistä henkieläintä ei helmikuun lapsilla ole, vaan nekin jakautuvat horoskooppien mukaan. Vesimiehet voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa, ja kaloilla sielunsisaruus suuntautuu avuliaaseen, lempeään, luotettavaan ja luovaan merihevoseen. Osuvatko kuvailut kohdallasi nappiin; jos siis olet helmikuussa syntynyt?

Ja jos osuivat, niin uskotko horoskooppeihin vai onko kyseessä vain Forer-efekti eli yleinen psykologinen ilmiö, jossa ihminen kuvittelee jonkun yleisen kuvauksen olevan nimenomaan kuvaus hänestä itsestään?

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Helmikuussa syntyneiden kivet ja kukat menevät vahvasti violetin puolelle, sillä syntymäkivi on ametisti ja syntymäkukka orvokki.

Ametisti on kvartsin värillinen muunnos, joka voi sävyltään olla kaikkea hailakan ja syvän tumman violetin välillä. Korukivenä käytetyn ametistin nimi on johdettu muinaiskreikan sanoista a ja methustos eli ”ei humalassa”. Ennen muinoin ihmiset kantoivat ametistia, koska sen uskottiin suojelevan heitä juopumiselta ja etenkin sitä seuraavalta krapulalta.

Koska ystävänpäivä on helmikuussa, tulee monelle yllätyksenä, että helmikuussa syntyneiden virallinen onnenkukka ei ole ruusu, vaan luotettavuutta, uskollisuutta ja mietiskelyä symboloiva orvokki. Vaikka puutarhoissa orvokkeja on nykyään vaikka minkä värisiä, niin luonnossa useimpien orvokkilajien kukat ovat violetteja. Suomen kieleen lainattu, väriä merkitsevä violetti-sana tarkoittaa monella kielellä orvokkia – ruotsissa viol, italiassa viola, ranskassa violette ja englannissa violet.

Antiikin Kreikassa orvokki oli tärkeä lääkekukka, mutta sillä myös makeutettiin viiniä. Eli syntymäkukkaa viiniin ja syntymäkivi kaulaan lieveilmiöitä estämään! Koska orvokin terälehdet muistuttavat hieman sydäntä, käytettiin kukkaa myös lemmenjuomissa. Se kyllä sopii myös ystävänpäivän juhlintaan.

Muita helmikuun syntymäkukkia ovat esikot ja kurjenmiekat – niistäkin löytyy violettikukkaisia lajeja.

Helmikuun historia kuukautena

Helmikuu oli yhdessä tammikuun kanssa viimeinen kuukausi, joka otettiin kalenteriin. Noin 2700 vuotta sitten roomalaisilla oli käytössä kymmenen kuukautta kestävä kalenteri, jossa oli 304 päivää. Kuukaudet olivat pituudeltaan 20–35 päivää.

Koska loppuvuosi ei ollut viljelykautta, ei sillä katsottu olevan mitään merkitystä. Lopulta, sekaannusten välttämiseksi, loppuvuosikin otettiin mukaan, joten helmikuu oli alunperin vuoden viimeinen kuukausi. Vuoden mitaksi laskettiin Kuun 12 kierroksen perusteella 355 päivää, joista helmikuu sai 23.

Tähtitieteellisen vuoden oli jo pitkään tiedetty olevan reilut 365 päivää, joten tuota kymmenen päivän vuosittaista heittoa korjailtiin lisäämällä silloin tällöin kuukausi vuoden loppuun eli helmikuun ja maaliskuun väliin. Se sekoitti varsinkin maanviljelijöitä. Vuonna 46 eaa. Julius Caesar päätti uudistaa kalenterin selkeämmäksi asiantuntijoidensa avustuksella. Uudet 365 päivää jaettiin kuukausien kesken ja kalenterivuosi alkoi tammikuusta. Caesarin juliaaniseen kalenteriin lisättiin myös karkauspäivä.

Lue myös: 10 faktaa karkauspäivästä – Se ei olekaan joka neljäs vuosi!

Helmikuu voi olla siististi neljän kokonaisen viikon kuukausi

Montako viikkoa on kuukausi? Helppo kysymys: tietenkin neljä! Mutta pilkunviilaaja voisi sanoa, että ”vähän päälle neljä”. Kalenterissa kuukaudet ovat päistään ”repaleiset”, kun ne alkavat ja/tai loppuvat keskellä viikkoa.

Muista kuukausista poiketen 28-päiväinen helmikuu voi kuitenkin olla juuri sen tasan neljä viikkoa ja alkaa kauniisti maanantaista ja päättyä sunnuntaihin.

Joka vuosi emme tokikaan saa kokea tällaista ”ehjää” kuukautta, mutta vuonna 2021 helmikuu oli maanantaista alkava ja sunnuntaihin päättyvä neljän viikon mittainen kuukausi. Kalenteri siis miellytti siistillä muodollaan myös perfektionisteja.

Tällainen helmikuu koetaan 11 tai 6 vuoden välein; karkausvuosien takia sykli on epäsäännöllinen. Seuraava suorakaiteen muotoinen helmikuu pilkistää kuitenkin jo vuoden 2027 kalenterissa.

Puhdistautumisen kuukausi

Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan helmikuu-sana käsittelyyn seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi tämän kuukauden nimi on muun muassa février (ranska), februari (ruotsi), febbraio (italia) ja veebruar (viro).

Helmikuu on omistettu roomalaiselle jumalalle, Februusille. Puhdistautumisen jumala itse sai nimensä ikiaikaisista kevään tuloon valmistavista rituaaleista. Februa tarkoittaa välineitä tai rituaaleja, joilla puhdistautuminen tehtiin.

Februa saattoi olla puhdistavia loitsuja tai esimerkiksi suolaa, jolla koti puhdistettiin pahuuksista. Februa oli myös roomalainen kevätfestivaali, jonka tuoksinnassa alastomat miehet juoksivat ympäri kaupunkia piiskaten nuoria naisia nahkaruoskilla puhtaiksi ja hedelmällisiksi.

Helmikuu on siis loistava aika aloittaa kevätsiivous – mieluiten ilman nahkaruoskaa!

Muista poikkeava helmikuu

Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat siis muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Mielipideasia tokikin, mutta itse ainakin liputan omaperäisten nimien puolesta. Ei aina pidä mennä valtavirran mukana!

Helmikuu-sanan alkuosassa olevan helmen uskotaan viittaavan puiden oksille muodostuviin jäähelmiin. Kun elohopea on hetkeksi noussut plussan puolelle ja sitten ilma nopeasti pakastuu, jäätyy suojasäässä sulanut vesi puiden oksiin, mikä näyttää kuin oksissa olisi kirkkaita helmiä. Länsi-Suomessa jäähelmien koristaman metsän on sanottu olevan pyynsilmällä tai vesihilkalla. Itä-Suomessa metsä on tilkassa.

Helmikuuta on aikoinaan pidetty tammikuun kaimana samanlaisten sääolojen ansiosta. Siitä tulevat myös sen muut nimitykset pikkutammi, kaimalkuu ja kaimalo, joista jälkimmäisin tarkoittaa pientä kaimaa.

Nimitykset viittaavat siihen, että vaikka vuoden toinen kuukausi on edelleen kylmä ja luminen, on pahin jo ohi. Helmikuun voisi nähdä kuin tammikuun vähemmän ärsyttävänä pikkuveljenä.

February on yksi englannin kielen väärinkirjoitetuimmista sanoista

Helmikuu, February, voi olla hankala kirjoitettava meille, jotka emme puhu englantia äidinkielenä. Lausuminen on harhaanjohtava ja sanan keskellä sijaitseva r-kirjain tuottaa päänvaivaa. Mutta huoli pois: February on vaikea myös englannin natiivipuhujille. Se kirjoitetaan väärin todella usein.

Virheiltä ei vältytä virallisissakaan dokumenteissa, sillä esimerkiksi Valkoinen talo on surullisen kuuluisa kamppailustaan kuukauden nimen oikeinkirjoituksen kanssa. Feburary on toistunut tiedotteissa useammin kuin kerran.

Helmikuu on ainoa kuukausi, joka voi olla täysikuuton

Koska helmikuussa on vain 28 (tai 29) päivää, on se ainoa kuukausi, joka voi kulua kokonaan ilman täysikuuta. Tämä on kuitenkin melko harvinainen ilmiö, sillä täysikuuton helmikuu koetaan keskimäärin neljästi vuosisadassa. Viimeksi helmikuu jäi vaille pyöreää mollukkaa vuonna 2018 ja seuraavan kerran ”kuuhulluudesta” kärsivät saavat nukkua rauhassa läpi helmikuun vasta vuonna 2037.

Huomattavasti harvinaisempi on karkausvuonna koettava täysikuuton helmikuu. Edellisen kerran karkauspäivän sisältävä helmikuu mentiin ilman täysikuuta vuonna 1608. Seuraava karkauspäivällinen, mutta täysikuuton helmikuu nähdään vasta vuonna 2572.

Kun täysikuu möllöttää helmikuussa, on se kirkkaana pakkasyönä upea näky. Helmikuun täysikuuta nimitetään myös Lumikuuksi, koska kuukausi on pohjoisella pallonpuoliskolla usein se kaikkein lumisin.

Murmeli ennustaa lopputalven keston

Vaikka meillä Suomessa ei helmikuun alussa odotetakaan henkeä pidätellen, että mitä se murmeli tekee tullessaan ulos kolostaan, on Groundhog Day monelle tuttu. Pohjois-Amerikassa ”murmelinpäivällä” on pitkät perinteet, vaikka tapa on alkujaan peräisin Saksasta, jossa ennustajan viittaa piti yllään horroksestaan heräävä siili. Helmikuun alku on muissakin kulttuureissa ollut tulevan kevään ennustamisen ajankohta; muun muassa keltit ja roomalaiset juhlistivat railakkaasti tietoa kevään säästä.

Varhaiset saksalaiset siirtolaiset huomasivat Pohjois-Amerikkaan muuttaessaan, että mantereella ei ole lainkaan siiliä. Mikä neuvoksi? Miten nyt tiedettäisiin tulevien viikkojen sää? Onneksi he löysivät tehtävään sopivan paikallisen eläimen, metsämurmelin.

Murmeli ennustaa säätä ja erityisesti kevään tuloa, jota tietenkin pitkän talven jälkeen odotetaan innolla. Kuuluisin ennustaja on Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa asustava Punxsutawney Phil, jonka liikkeitä kokoontuu helmikuun 2. päivänä seuraamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Näin Phil ennustaa: Jos se näkee kolosta ulos kömpiessään oman varjonsa ja palaa takaisin pesäänsä, jatkuu talvi vielä kuusi viikkoa. Jos varjoa ei näy, on tiedossa aikainen kevät. Vuonna 2024 on tiedossa aikainen kevät, sillä viime perjantain ennustuksessa Phil ei varjoaan nähnyt.

Phil ei kuitenkaan ole erityisen taitava ennustaja, sillä Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimuslaitoksen mukaan alle puolet ennustuksista on viimeisen vuosikymmenen aikana osunut oikeaan. Mutta tämä ei ole vähentänyt Philin suosiota.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Betonin valaminen on syytä suorittaa 6. ja 7. päivänä, ja heti sen jälkeen on kaksi päivää aikaa kastroida eläimet.

Helmikuun puolivälissä on aika suunnata kampaajalle, jos mielii värjätä hiuksensa onnistuneesti. Samaisella käynnillä voi ottaa myös leikkauksen, jos siis haluaa vain tasoitella ja jatkaa kasvattamista. Jos lettiään ei halua pidemmäksi, kutrit kannattaa katkaista 26.-28. päivänä.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa jättää helmikuun viimeiseen päivään, joka siis tänä vuonna on 29. päivä. Samana päivänä voi hoitaa myös oluen ja siiderin panemisen sekä hedelmien ja vihannesten säilömisen.

Näillä ohjeilla helmikuun viettoon – jos siis yhtään on taikauskoinen.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Mikä on historian pisin aika kaksosten syntymien välillä? Ei puhuta tunneista, päivistä tai edes viikoista!

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä vastataan tänään siihen, että mikä on pisin aikaväli, jolla kaksoset ovat syntyneet.

Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä käsittelyssä ovat kaksoset: Mikä on pisin aika kaksosten syntymien välillä? Keskimäärin kaksoset syntyvät vajaan puolen tunnin välein, joten minkähänlaisesta ajasta voi pisimmillään olla kyse?

Kysymys on varsin sopiva tähän ajankohtaan, sillä eilen eli 2.2. vietettiin Suomessa valtakunnallista Kaksosten päivää.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Mikä on pisin aikaväli, jolla kaksoset ovat syntyneet?

Normaalisti kaksoset saapuvat maailmaan reilun vartin välein, jos kyseessä on alatiesynnytys; keisarileikkauksessa aikaväli on yleensä lyhyempi. Kaksosilla voi kuitenkin olla ikäeroa useita tunteja, jopa muutamia päiviä, jos synnytys ei jatkukaan ensimmäisen vauvan syntymän jälkeen. Mutta se kaikkein suurin ero – se on ihan jotain muuta! Puhutaan nimittäin kolmesta kuukaudesta.

Guinnessin ennätystenkirjan mukaan yhdysvaltalaisilla kaksosilla Molly ja Benjamin Westillä on kaikkein suurin ikäero. Molly syntyi tammikuun 1. päivänä vuonna 1996 ja Benjamin vasta maaliskuun 30. päivänä – 90 päivää myöhemmin.

Molly syntyi kolme kuukautta etuajassa, mutta lääkärit onnistuivat lääkkeillä keskeyttämään Lesa-äidin supistukset, jotta Benjamin saisi kehittyä ja kasvaa mahdollisimman pitkään. Mollylle annettiin vain 1 prosentin mahdollisuus selvitä; muutama vuosi aiemmin todennäköisyys olisi ollut nolla. Pikkuveli Benjamin kotiutui muutama päivä syntymänsä jälkeen ja vaikka isosisko Molly kärsi elämänsä ensimmäiset kuukaudet vakavista terveysongelmista, pääsi hänkin lopulta onnellisesti kotiin.

Lähes yhtä iso ikäero on irlantilaisilla Amy ja Katie Elliotilla.

Maria Jones-Elliot oli vuonna 2012 vain 23. raskausviikolla, kun hän rupesi voimaan todella huonosti ja tunsi epänormaalia painetta vatsassa. Lääkäriin hakeutuneen Marian lapsivesi meni muutamia tunteja myöhemmin ja lääkärit kehottivat varautumaan pahimpaan. Normaalisti kehittyneen sikiön katsotaan olevan elinkelpoinen 24. raskausviikolla, joten Marialle ja hänen miehelleen Chrisille ei haluttu antaa turhia toiveita.

Mutta Amy-vauva oli päättänyt syntyä – vaikka sitten neljä kuukautta etuajassa. Amy painoi vajaat 550 grammaa ja siirrettiin heti keskoskaappiin taistelemaan elämästään. Toista vauvaa ei kuitenkaan kuulunut. Seuraavana päivänä synnytystä yritettiin käynnistää uudelleen, sillä sekä äidillä että kohdussa olleella vauvalla oli korkea infektioriski. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten Maria ja Chris päättivät ”antaa luonnon tehdä tehtävänsä”.

Katie-vauva taisteli äitinsä kohdussa lähes täysiaikaiseksi saakka ja syntyi 36. raskausviikolla; 87 päivää kaksossiskoaan myöhemmin. Koko tuon ajan lääketieteelliseksi ihmeeksi nimitetty Amy taisteli myös, mutta hengityskoneeseen kytkettynä keskoskaapissa. Vastoin kaikkien odotuksia sekä Katie että viikkoja myöhemmin myös Amy kotiutuivat täysin terveinä.

Amyn selviäminen hengissä oli täysin uskomatonta, eikä se olisi ollut mahdollista ilman modernia lääketiedettä. Pitkistä ajoista kaksosten syntymien välissä on kuitenkin kirjoitettu jo 1800-luvulla ja jopa 40 päivän välein syntyneet kaksoset eivät edes pari sataa vuotta sitten olleet ennenkuulumaton tapahtuma. Mutta niin etuajassa syntyneitä vauvoja kuin Amy ei toki saatu pidettyä hengissä.

Ja vaikka tätä ei kysyttykään, niin otetaan vielä mielenkiintoisena faktana mukaan kaikkien aikojen lyhin aika kaksosten syntymien välillä. Se on 22,976 sekuntia. Huhtikuussa 2017 kanadalainen Amanda Dorris synnytti ensin Emmanuellen eikä tytön napanuoraa edes ehditty saada pihteihin, kun Élodie oli jo tulossa. Synnytyksen videolle tallentanut isä Patrick Dorris kuvailee nuoremman kaksosen ”lentäneen ulos” ja yllättäneen koko synnytyssalissa olleen henkilökunnankin.

Myöhemmin lääkärit ja hoitajat halusivat nähdä synnytysvideon uudelleen ja uudelleen, sillä noin lyhyt aika kaksosten syntymien välillä oli ennennäkemätön. Onneksi todistusaineistoa oli ja perhe sai sen avulla itselleen myös Guinnessin maailmanennätyksen. Sen vuoksi aikakin on ilmoitettu tuhannesosien tarkkuudella!

Continue Reading

Suosituimmat