Oudoimmat

10 erikoista tapahtumaa, jotka koettiin vuonna 2020!

Julkaistu

Vuonna 2020 eittämättä suurimmaksi puheenaiheeksi nousi pandemia, mutta tässä listassa keskitytään täysin muihin vuoden 2020 tapahtumiin.

Vuonna 2020 positiiviset puheenaiheet ovat olleet vähissä: nyt Listafriikki tarjoilee teille 10 erikoista, huvittavaa ja merkittävää tapahtumaa, jotka koettiin vuonna 2020.

Vuosi 2020 on ollut jotain täysin poikkeuksellista. Se on kohdellut meitä ihmisiä niin monilla tavoin kaltoin, ettei pahemmasta väliä. Itse asiassa läpi vuoden me olemme nähneet sosiaalisessa mediassa meemejä, joissa ovat pyörineet suomennettuna sanat ”vuosi 2020 sen kuin jatkaa antamistaan”, ja eiköhän meistä enemmän tai vähemmän jokainen haluaisi pyyhkiä tämän koko kyseisen kalenterivuoden historiankirjoista, mikäli se olisi mahdollista.

Tällä listalla me emme tule keskittymään siihen ”vitsaukseen”, joka pyörii joukossamme edelleen. Sen sijaan Listafriikki tekee katsauksen sekä nauruhermoja koetteleviin tapahtumiin, ja niiden ohella myös asioihin, jotka olisivat minä tahansa muuna aikana olleet vuoden merkittävimpiä uutisia.

Tässä tulee siis 10 erikoista vuonna 2020 koettua tapahtumaa, näin ajanlaskullisesti vuosikymmenen vaihtumisen kunniaksi.

Apinat valtasivat kaupungin Thaimaassa

Se, että apinat valtaavat kaupungin, on vain ja ainoastaan mahdollista vuonna 2020.

Kun maaliskuussa koko maapallo meni enemmän tai vähemmän lockdowniin, muilla eläinlajeilla ei ollut mitään hajua siitä, mitä planeetallamme tapahtui. Se tarjosi kuitenkin eläimille mahdollisuuden ottaa heille kuuluvan asemansa takaisin maapallolla, kun ihmiset vetäytyivät koteihinsa. Vedessä elävät eläimet palasivat Venetsian kanaaleihin ja hirvieläimet saapuivat tutkimusmatkoille japanilaisten kaupunkien keskustoihin.

Ja sitten on Lobpurin kaupunki, jossa apinat valtasivat kyseisen kaupungin keskustan – eivätkä niin hirveän rauhallisella tavalla, vaan lähinnä täyttä mellakkaa muistuttavalla tavalla. Noin 4 500 makaki-apinan tekemä vallankaappaus oli sitä tasoa, että paikallinen poliisi totesi avoimesti ääneen olevansa täysin voimaton tämän kaiken edessä: apinat, jotka normaalisti ovat olleet nimenomaan se turisteja houkuttava tekijä, alkoivat muun muassa vandalisoida autoja ja sotkea kaupunkia.

Advertisement

Paikalliset ihmiset joutuivat vetäytymään tämän vallankaappauksen seurauksena sisätiloihin, kun toinen toistaan vastaan asettuneet makaki-apinoiden jengit alkoivat taistella valta-asemasta; kyllä, tässä muinaisessa thaikaupungissa on jouduttu merkitsemään erilaisin tauluin alueita, joihin ihmisten ei ole turvallista mennä. Ennen kaikkea apinat taistelevat keskenään roskiksista löytyvästä ruoasta, kun turistit eivät ole olleet enää syöttämässä niille banaaneja, ja roskaruoasta saadun energian myötä apinoiden lisääntyminen on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun.

Kesäkuussa viranomaistahot ilmoittivat suunnittelevansa sterilointikampanjaa, juuri tämän äkillisen makaki-apinoiden käyttäytymisessä nähdyn muutoksen myötä. Lisäksi paikalliset ovat ottaneet käyttöönsä ritsoja, joilla he saavat peloteltua varastelevat apinat tiehensä, eikä heidän ole edes todellisuudessa tarvinnut ampua apinoita näillä ritsoilla, vaan pelkkä latausliike on riittänyt.

Macaulay Culkin täytti 40 vuotta

Advertisement

Erityisesti meille 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella syntyneille Yksin kotona -elokuvat ovat erittäin tuttuja. Ne kuuluvat ennen kaikkea jouluklassikoiden joukkoon ja myös tänä vuonna niitä esitettiin joulun aikana televisiossa; itse ainakin myönnän katsoneeni toisen niistä, jälleen kerran.

Kahden ensimmäisen Yksin kotona -elokuvan pääosissa häärii näyttelijä nimeltä Macaulay Culkin, jolla oli ensimmäisen elokuvan tullessa ulos ikää vain kymmenen vuotta. Tuo Culkinin näyttelemä pikkupoika, Kevin McCallister, on enemmän tai vähemmän painunut meidän jokaisen mieliin, kun hän kerta toisensa jälkeen kykenee nujertamaan rosvokaksikon ja tekemään heidät naurunalaisiksi.

Mitä enemmän sitä itselle tulee ikää, sitä nopeammin aika tuntuu juoksevan.

Culkin päättikin leikkiä meidän jokaisen kustannuksella tuohon ajanjuoksuun liittyen. Hän julkaisi yllä olevat twiitit omalla Twitter-tilillään, kun hän täytti elokuussa 40 vuotta ja kieltämättä se sai ainakin allekirjoittaneen miettimään, että mihin ihmeeseen tämä kaikki aika on kadonnut ja katoaa.

Twiiteistä ensimmäinen kuului suomennettuna muodossa ”Hei tyypit, haluatteko tuntea olonne vanhaksi? Olen 40-vuotias. Olkaa hyvät” ja jälkimmäinen ”Tämä on lahjani maailmalle: saan ihmiset tuntemaan itsensä vanhoiksi. En ole enää lapsi, joten se on minun tehtäväni”.

Advertisement

Wembleyn lasagne

Onhan se nyt melkoisen pelottavaa, mitä sosiaalinen media voi saada aikaiseksi ja miten helposti täysin käsittämätönkin valheellinen tieto, joita ihmisten ei kuvittelisi uskovan, lähtee leviämään vuonna 2020.

Tästä saatiin ”oiva” esimerkki, kun Englannissa asuva Billy McLean päätti piristää ystäviään tämän kaiken ikävän keskellä vitsailemalla WhatsAppissa heille lähettämässään ääniviestissä. Hän kertoi tarinan siitä, miten maan puolustusministeriö, jossa hänen siskonsa mies työskentelee, tulee käyttämään erilaisiin urheilu- ja musiikkitapahtumiin käytettävää Wembleyn stadionia jättimäisenä uunina lasagnen valmistamiselle. Stadionin katto suljetaan, kentän alla oleva lämmitys laitetaan päälle ja puolustusministeriö alkaa kuljettaa jättimäisiä lasagnelevyjä stadionille, jota käytetään uunina ruoan valmistukselle.

McLean kertoo ääniviestissä, että näin tehdään, koska maan puolustusministeriö pelkää ruoan loppumista.

Advertisement

Viesti lähti leviämään ja moni sen kuulleista uskoi aidosti koko tarinan olevan totta. Samaan aikaan toki osa kuulijoista ymmärsi sen olevan ikävää tunnelmaa keventämään tarkoitettu vitsi, mutta se ei toden totta ihan jokaiselle mennyt perille. McLean kommentoi itse asiaa ITV Newsin haastattelussa seuraavasti:

”Alun perin se oli vain vitsi ystävieni keskuudessa, mutta nopeasti huomasimme, miten huolestuttavaa on, että jokin olohuoneen lattialta ystävien kesken puhelimella jaettu asia voi alkaa levitä näin nopeasti. Tietenkään tämä vitsi ei aiheuta huolta, mutta tietynlainen informaatio, jonka ihmiset uskovat, saattaa olla hyvinkin vaarallista. Tämä on kuitenkin samaan aikaan osoittanut sen, että ihmisiltä löytyy huumorintajua myös vaikeina aikoina. On hyvä asia, että ihmiset pystyvät nauramaan tälle ja vitsailemaan asian kanssa. Kaiken kaikkiaan tällä on siis ollut positiivinen vaikutus.”

The Rock laittoi portin palasiksi

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön therock (@therock) jakama julkaisu

Advertisement

Mikäli et tiedä heti nimen perusteella, kuka on Dwayne ”The Rock” Johnson, kannattaa hänen nimensä syöttää Googleen, niin saat käryn siitä kenestä ja ennen kaikkea minkä kokoisesta kaverista tässä puhutaan. Nopeana yhteenvetona voidaan todeta, että kyseessä on entinen showpainija ja nykyinen näyttelijä, jolla on pituutta 196 senttimetriä ja painoa noin 120 kiloa; tämä muun muassa Jumanji- ja Fast & Furious -elokuvista tuttu näyttelijä on pelkkää lihasta. Vuonna 2020 Johnson on ollut yksi suosituimmista Hollywood-näyttelijöistä, kuten myös ylipäätään viimeisten reippaan kymmenen vuoden aikana.

Nyt, kun olet edellä olevan kuvailun perusteella luonut ainakin jonkinlaisen kuvan mieleesi Johnsonista, mikäli siis päätit jättää googlailun väliin ja nimi ei sano mitään, ymmärrät varmasti, että tässä ei ole kyse ihan mistään kaikkein pienimmästä kaverista.

Syyskuussa Johnson oli lähdössä kuvauksiin. Häntä odotti kuvauspaikalla valtaisa määrä ihmisiä. Hänen kotinsa edessä ollut suojaportti oli jumiutunut yöllä tapahtuneen sähkökatkoksen seurauksena. Hän oli ollut ennenkin vastaavanlaisessa tilanteessa ja aiemmin portin hydraulisen järjestelmän ohittaminen oli toiminut ratkaisuna portin avaamiseen, vaan ei tällä kertaa. Niinpä Johnson päätti, että hänen on revittävä portti irti, koska ei voi jättää kuvauspaikalla olleita kymmeniä ihmisiä odottamaan niin pitkäksi aikaa, että hän saa tilattua korjausmiehet kotiinsa.

Tuntia myöhemmin portin asentaja saapui paikalle, kuten saapuivat myös hitsarit:

”En ole kovinkaan ylpeä, mutta minä tein mitä minun oli tehtävä, koska en voinut antaa satojen kuvausryhmän jäsenten odottaa minua 45 minuutin ajan. Niinpä nostin, työnsin ja revin portin pois paikoiltaan täysin omatoimisesti. Revin sen irti tiilimuurista, katkaisin teräksestä valmistetun hydrauliikan ja heitin portin nurmikentälle. Turvatiimini tapasi paikalle tulleen portin asentajan ja hitsarit tuntia myöhemmin ja he olivat samanaikaisesti sekä epäluuloisia että peloissaan. Ei siis mikään ylpeilyn aihe, mutta minun täytyi mennä töihin.”

Advertisement

Aurinkoa suurempi tähti katosi omituisella ja poikkeuksellisella tavalla

Pieni tähti saattaa viimeiset päivät nähdessään vain himmentyä ja lopulta hiipua pois kokonaisuudessaan, kun sen fuusioreaktio ei saa enää polttoainetta. Sen sijaan isompikokoisten tähtien kohdalla, ilman poikkeuksia, niiden kuoleman kohdalla nähdään supernovaräjähdys, mutta nähtävästi vuonna 2020 tarina on toinen.

Edellä olevasta vuoden 2020 poikkeuksesta saatiin konkreettinen esimerkki, kun 75 miljoonan valovuoden päässä maapallosta sijaitseva tähti nimeltä Kirkas sininen muuttuja (Luminous Blue Variable) kirjaimellisesti katosi kartalta. Astronomit olivat huomanneet tämän kyseisen tähden ensimmäisen kerran taivaalta vuonna 2001 ja kuin salama kirkkaalta taivaalta (pun intended) tuo massiivinen tähti, joka oli 2,5 miljoonaa kertaa kirkkaampi kuin meidän aurinkomme, oli poissa.

Kirkkaan sinisen muuttujan katoaminen taivaalta sai kaikkein arvostetuimmatkin astronomit täysin hämilleen, sillä kukaan ei ole koskaan todistanut tällaista tilannetta paitsi nyt, vuonna 2020, tänä kaikki kaavat rikkoneena vuotena.

”On äärimmäisen epätavallista, että näin massiivisen kokoinen tähti vain katoaa tuottamatta kirkasta supernovaräjähdystä. Olimme siis yllättyneitä, kun huomasimme tähden vain kadonneen. Jos siis asian laita on tämä, kyseessä olisi ensimmäinen suora havainto, kun tuollaisen monsteritähden elämä päättyy tällä tavalla”, Euroopan eteläisen observatorion Andrew Allan hämmästeli kyseisen tahon tiedotteessa.

Käsittämättömät sääilmiöt: käänteiset vesiputoukset ja tulitornado

Advertisement

Vuonna 2020 tällä planeetalla koettiin todella vakavat Australian ja Kalifornian maastopalot. Itse asiassa Australiassa maastopalot käynnistyivät jo kesällä 2019, mutta ne ulottuivat aina maaliskuuhun 2020 saakka. Tuho oli valtaisaa, sillä yli 11 miljoonaa hehtaaria maa-aluetta paloi poroksi, ja palot vaikuttivat suoranaisesti 143 miljoonaan nisäkkääseen, 2,46 miljardiin matelijaan ja 51 miljoonaan sammakkoon.

Australian kohdalla puhetta vuonna 2020 aiheutti kuitenkin voimakkaan, peräti 70 kilometriä tunnissa puhaltaneen, tuulen aiheuttama ilmiö. Sydneyn lähellä sijaitsevassa kansallispuistossa olevat vesiputoukset nimittäin kääntyivät ylösalaisiksi. Toisin sanoen kyse oli siitä, että vesi ei valunut alaspäin, vaan tuuli oli niin voimakas, että se puhalsi kaiken veden suoraan yläilmoihin, muuttaen tavalliset vesiputoukset tilapäisesti ylöspäin suuntautuneiksi.

Advertisement

Kaliforniassa koettujen vakavien maastopalojen yhteydessä, jotka aiheuttivat valtavaa tuhoa, nähtiin puolestaan harvinainen ilmiö, joka kulkee nimellä tulitornado, englanniksi firenado, kuten paikallinen meteorologi asiaa kuvaili. Tällainen ilmiö nähdään normaalisti tulivuoren purkauksien yhteydessä, joten se kertoo kaiken oleellisen siitä, miten vaikeat Kalifornian maastopalot vuonna 2020 olivat. Valtavasta kuumuudesta koostuu pilvi, ja kun tuon pilven sisään pääsee savua, liekkejä ja roskaa, muodostuu roihun yläpuolelle pyörre ja lopputuloksena on tulitornado. Tällaisia tulitornadoja, jotka ovat äärimmäisen vaarallisia, kiitos niiden noin 100 kilometrin tuntivauhdin tuulennopeuden, on saatu dokumentoitua vain hyvin harvoin.

Vuonna 2020 nähtiin siis myös muita vitsauksia kuin vain meneillään oleva pandemia.

Draamaa hollantilaisessa LGBTQ-pingviiniyhteisössä

Tämä menee ehdottomasti vain vuonna 2020 -juttujen kategoriaan.

Hollannissa, tarkalleen ottaen Amersfoortissa, sijaitsevassa eläintarhassa nähtiin kesän aikana melkoista draamaa. Eläintarhassa asustelee pingviinipariskunta, jossa molemmat osapuolet ovat naaraita. Samaisesta eläintarhasta löytyy niin ikään pingviinipariskunta, jossa molemmat osapuolet ovat uroksia.

Vuonna 2020 tämä naaraspariskunta muni ja hautoi muniaan. Urospariskunta näki tilaisuutensa koittaneen ja niinpä he päättivät ryöstää naaraskaksikolta kaikki näiden hautomat munat. Urosparin tavoitteena oli mitä ilmeisimmin unelma yhteisestä pingviinilapsesta, sillä biologisesti sen toteuttaminen oli mahdotonta, mutta niin se oli myös tässäkin tapauksessa. On nimittäin niin, että myöskään kaksi naarasta eivät voi saada poikasia munimistaan munista, sillä munia ei ole hedelmöitetty uroksen toimesta. Näin ollen kaikki neljä pingviiniä joutuivat tyytymään kohtaloonsa ja nielemään pettymyksensä.

Nämä urospariskunnan pingviinit tunnetaan nimillä Tux ja Flipper. He ovat aiemminkin olleet liikenteessä samalla asialla, sillä vuonna 2019 tämä tutkapari ryösti itselleen yhden munan, josta ei kuitenkaan koskaan kuoriutunut poikasta. Tällä kertaa kaksikko ei kaikki munat ryövätessään jättänyt niin sanotusti mitään sattuman varaan, mutta siitäkin huolimatta lopputulos oli sama, edellä olevassa kappaleessa mainitusta syystä johtuen.

Advertisement

Merkittävä hetki: Kuun ”valoistalta puolelta” löytyi vettä

Vuonna 2020 tapahtui myös hienoja asioita ja yksi niistä liittyy oleellisesti aurinkokuntaamme ja antaa meille taas ainakin hieman lisäinformaatiota tämän meitä ympäröivän maailman osalta.

Ennen vuotta 2020 tiedossa oli se, että Kuun pimeällä puolella, jossa siis lämpötilat ovat todella kylmiä, on vettä. Sen sijaan kuun valoisalla puolella eli niissä osissa, jotka auringonvalo tavoittaa, ei ole aiemmin huomattu vettä ja näin ollen tutkijat ovat olettaneet, ettei se ole mahdollista. NASA rakensi löydöksensä ympärille melkoisen hypen lokakuussa, saaden ihmisten mielikuvituksen lentämään avaruusolioista kuun juustoiseen koostumukseen, mutta lopulta kyse oli siis tästä vesilöydöksestä. Tuo vesi löydettiin yhdestä niistä kraatereista, jotka näkyvät kaikkein parhaimmin maahan.

Vielä muutaman viikon ajan Yhdysvaltain presidenttinä toimiva Donald Trump on perustanut presidenttikautensa aikana erilliset avaruusvoimat, joiden hän on halunnut lentävän kuuhun vuonna 2024 – ikään kuin kruunajaisena toiselle presidenttikaudelleen, joka jää nyt ainakin tässä vaiheessa toteutumatta. Yhdysvaltain kongressi ei ole kuitenkaan suostunut rahoittamaan tällaista jopa miljardeja dollareita maksavaa kuukävelyä, jonka myötä kuussa oltaisiin nähty historian ensimmäinen nainen, mutta tämän uuden löydöksen myötä NASA:lla on paremmat perusteet tuon rahoituksen vaatimiseen.

Advertisement

Pentagon myönsi esineen, joka ei ole tältä planeetalta, ja julkaisi videon

Niinhän se Salaiset kansiot -televisio-ohjelma väitti aikanaan, että ”totuus on tuolla jossain” ja väite pysyi samana, kun tämä kulttisarjan asemaan noussut televisiosarja julkaisi yli 13 vuoden mittaisen tauon jälkeen uusia jaksoja vuodesta 2016 alkaen; lopulta uusia tuotantokausia tuli yhteensä kaksi, joista jälkimmäisen kauden viimeinen jakso esitettiin keväällä 2018.

Mutta onko totuus todella tuolla jossain? Puheet maapallon ulkopuolisesta elämästä ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aina ja ne ovat jakaneet mielipiteitä voimakkaasti kahtia. Kovinkaan moni ei kiellä sitä, etteikö jossain muualla olisi elämää, mutta sen samankaltaisuutta meidän elämämme kanssa (lue: vihreät ukot), saatikka vierailuja maapallolle, eivät suinkaan kaikki ole allekirjoittaneet.

Advertisement

Kenties vuonna 2020 tähän kysymykseen, joka normaalin kalenterivuoden kohdalla olisi noussut kenties koko vuoden ykkösuutiseksi, saatiin vastaus, kun Pentagon eli Yhdysvaltain puolustusministeriö julkaisi kolme maan merivoimien kuvaamaa videota, joissa on nähtävillä ”tunnistamaton ilmassa tapahtuva ilmiö”. Vastaavanlaisia videoita on nähty ennenkin, mutta se, että ne tulivat suoraan Yhdysvaltain puolustusministeriöltä oli melkoisen ennenkuulumatonta.

Videoiden julkaisun myötä Yhdysvaltain puolustusministeriö päätti perustaa oman työryhmänsä, jonka tehtävänä on tutkia UFO-havaintoja; UFO on lyhenne sanoista ”unidentified flying object” eli suomeksi se kuuluu ”tunnistamaton lentävä esine”. Työryhmän perustamista kommentoitiin seuraavasti: ”Meidän armeijan tukikohtien ja armeijan harjoituspaikkojemme ylitse lentää asioita, joista me tiedämme, että ne eivät ole meidän, mutta samaan aikaan me emme tiedä mitä ne ovat, joten asiaa on aiheellista tutkia”, Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomiteaan kuuluva Marco Rubio kommentoi aihetta WFOR-TV:n haastattelussa.

Nancy Pelosi repi Donald Trumpin puheen paloiksi

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehenä toimiva Nancy Pelosi, joka on yksi Demokraattisen puolueen johtohahmoista, ja Yhdysvaltain presidenttinä vielä toistaiseksi toimiva republikaanipoliitikko Donald Trump eivät yksinkertaisesti voi sietää toinen toistaan. Tämä on käynyt ilmi lukuisia ja taas lukuisia kertoja, kun he ovat puhuneet toinen toisistaan ja ottaneet myös sanallisesti yhteen keskenään.

Advertisement

Vuonna 2020, tarkalleen ottaen helmikuussa, presidentti Trump piti perinteistä presidentin puhetta, jossa hän käy läpi kansakunnan tilaa. Kun hän oli saanut puheensa päätökseen, hänestä katsottuna takavasemmalla seissyt Pelosi päätti repiä Trumpin puheen kappaleiksi; niin kiukustuneeksi presidentin puhe hänet sai.

Trumpin puheen katsottiin lukuisten asiantuntijoiden toimesta olleen niin vahvasti kansakuntaa kahtiajakava, että tästä syystä Pelosi ei pystynyt sulattamaan presidentin puhetta. Puhetta ei katsottu monienkaan mielissä hyvällä, sillä Yhdysvallat on tällä hetkellä esimerkiksi presidentinvaalin äänestystuloksen mukaan voimakkaammin kahtiajakautunut kuin koskaan aiemmin eli kansalaiset ovat jakautuneet kahteen eri ryhmään.

Ennen puhetta Trump kieltäytyi kättelemästä Pelosia ja puheen jälkeen Pelosi kertoi puheen repimisen olleen välttämätöntä ja sisältäneen voimakasta symboliikkaa: ”Revin kappaleiksi valheiden manifestin, koska oli tärkeää saada kansalaisten huomio ja osoittaa, että puhe oli valheellinen ja miten se vaikuttaa heihin.”

🤷‍♂️ Mistä asioista sinä tulet muistamaan vuoden 2020? Mikä oli kaikkein mieleenpainuvin asia vuonna 2020, mikäli ilmiselvä pandemia jätetään pois laskuista? Kerro sinun näkemyksesi alla olevassa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️  tai somekanavissamme!

Advertisement
Advertisement

Oudoimmat

10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä

Julkaistu

Älä usko kaikkea, mitä luet Wikipediasta! Viimeistään nämä 10 Wikipedia-huijausta osoittavat, ettei se ole luotettava tietolähde.

Käytätkö Wikipediaa? Luotatko siihen? Ehkä nämä 10 Wikipedia-huijausta saavat sinut miettimään kahdesti, ennen kuin julistat faktana jotain sivustolta lukemaasi.

Vaikka usein painotetaan, että Wikipedia ei ole luotettava tietolähde, on se varmasti monelle ensimmäinen kohde, kun halutaan tietoa jostain asiasta. Olenko väärässä? Tiesit varmaan, että kuka vain voi muokata sivuston artikkeleita, joten sinne voi päätyä aivan mitä tahansa.

Vuonna 2001 perustettu digitaalinen tietosanakirja ei kuitenkaan ole täyttä kuraa, tutkimusten mukaan sen artikkelit ovat suurelta osin puolueettomia (Wikipedian perusperiaate) ja sisältävät vain pieniä asiavirheitä.

Mutta joskus mukaan mahtuu isompia kömmähdyksiä: olivat ne sitten eri kielisiltä sivuilta virheellisesti käännettyjä faktoja tai jonkun tahallisia kiusantekoja. Sadat Wikipedian työntekijät tarkastavat jatkuvasti sisältöä virheiden osalta, mutta yksin suomenkielisellä alustalla on reippaasti yli miljoonaa artikkelia, joten on päivänselvää, että seulan läpi pääsee väärää tietoa.

Yksi helppo tapa välttyä virheelliseltä tiedolta on tarkistaa aina lähde artikkelin lopusta, ja tietysti käyttää siinäkin kriittisyyttä. Välttämätön ominaisuus nykyajan tietotulvassa on medialukutaito, jonka pitäisi olla pakollinen oppiaine koulussa.

Advertisement

Listafriikki esittelee tällä listalla 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, joista osa ehti olla sivustolla useita vuosia ja toisaalta osa ehti vain tunneissa aiheuttaa suurta hämminkiä.

Jar’Edo Wens

Kalifornian osavaltion yliopistossa Sacramentossa työskentelevä filosofian professori Matthew McCormick alkoi saada tappouhkauksia vuonna 2012. Syy oli hänen ”Atheism and the Case Against Christ” -kirjansa, jossa arvostellaan voimakkaasti kristinuskoa.

Mutta se ei ole syy, miksi hänet on mainittu tällä listalla. Syy on se, että professori oli käyttänyt kirjansa teossa Wikipediaa lähteenään.

Kirjassa esitellään 500 jumalaa eri uskonnoista ja luettelossa on mukana muun muassa Jar’Edo Wens. Jar’Edo Wensilla oli oma, vuonna 2005 luotu, Wikipedia-sivu, jossa ei tokikaan ollut tekstiä kuin kaksi lausetta eikä yhtään viitteitä. Kyseinen hahmo oli myös lisätty aboriginaalien jumalolentojen listalle.

Neljän vuoden kuluttua sivulle lisättiin varoitus lähteiden puuttumisesta, mutta artikkelin alkuperäisestä luomisesta meni muutamaa kuukautta vaille 10 vuotta, kunnes maaliskuussa 2015 huijaus vihdoin selvisi. Jar’Edo Wens Wikipedia-huijaus oli ehditty lisätä myös esimerkiksi ranskan- ja turkinkielisille sivustoille ja, kuten edellä mainittuna, päässyt myös mukaan julkaistuun kirjaan.

Paljastumisensa aikoihin se oli Wikipedian historian pitkäikäisin väärennös, eikä artikkelin luojasta tiedetä muuta kuin että tietokoneen IP-osoite oli australialainen.

Advertisement

Mutta ehkä hänen nimensä on Jared Owens?

Nenäkarhu eli brasilialainen maasika

Newyorkilainen 17-vuotias Dylan Breves oli ollut lomailemassa Brasiliassa ja luullut veljensä kanssa Iguassun vesiputouksilla näkemäänsä eläintä maasiaksi. Hänelle selvisi kuitenkin, että se oli ollut koati eli nenäkarhu.

Koska nuori mies ei tykännyt olla väärässä (kuka siitä tykkäisi), meni hän muokkaamaan koatista kertovaa Wikipedia-sivua kesällä 2008 ja kirjoitti eläimen olevan tunnettu myös ”brasilialaisena maasikana”. Sen piti olla hauska vitsi, jonka Breves oletti poistuvan nopeasti, koska muokkauksessa ei oltu käytetty lähdettä. Toisin kävi.

Se, mitä tuosta vitsistä seurasi, on täysin käsittämätöntä.

Harmitonta huijausta, ”Koati, toiselta nimeltään brasilialainen maasika”, on käytetty useissa isoissa sanomalehdissä, muun muassa The Telegraphissa, josta lähdelinkki liitettiin Wikipediaan: oravanpyörä oli valmis.

Virhe on päätynyt myös kahteen painettuun kirjaan; ne on julkaissut arvostetut Chicagon ja Cambridgen yliopistot vuosia artikkelin muokkauksen jälkeen.

Advertisement

Wikipediaan saa kirjoittaa kuka tahansa

Kesällä 2006 Pulitzer-palkittu toimittaja Stacy Schiff kirjoitti The New Yorker -lehteen artikkelin Wikipediasta ja haastatteli siihen vain Essjay-nimimerkillä esiintyvää sivuston ylläpitäjää.

Essjay oli korkealle arvostettu kollega Wikipedian ylläpitäjien joukossa ja hänen CV:nsä oli vertaansa vailla. Hän oli tuplatohtori: teologisen filosofian ja kanonisen oikeuden aloilta sekä uskontotieteiden maisteri, joka opetti päivätyönään teologiaa yksityisessä yliopistossa. Kukaan yhtiössä ei kuitenkaan tiennyt hänen oikeaa nimeään; se on tapa, jolla Wikipedia toimii edelleen.

Hän oli haastattelun aikoihin kirjoittanut, muokannut ja tarkistanut Wikipedia-artikkeleita virheiltä muutaman vuoden ajan. Essjay oli vedonnut ”koulutukseensa ja kokemukseensa” ja käyttänyt asemaansa hyväkseen, kun lähteiden luotettavuuksia oli käsitelty Wikipedian työntekijöiden keskuudessa.

Mutta vasta lehtijuttu ja sitä seurannut siirtyminen Wikipedian sisaryhtiön, Wikian, palvelukseen herätti joissakin Wikipedia-kriitikoissa epäilykset.

Essjay paljasti viimein henkilöllisyytensä ja huijauksensa helmikuussa 2007. Hän oli 24-vuotias, koulut keskeyttänyt Ryan Jordan. Asioiden oikean laidan selvittyä Jordan sai potkut sekä Wikipediasta että Wikiasta.

Sivuston perustaja Jimmy Wales oli suuren kohun jälkeen ehdottanut taustojen varmistamista uusille työntekijöille, mutta yhteisö oli voimakkaasti sivuston perusperiaatteen, ”kuka vain voi kirjoittaa ja osallistua”, hylkäämistä vastaan.

Advertisement

Yhtiö ei tuon selkkauksen jälkeen ole enää koskaan saanut palautettua mainettaan vakavasti otettavana tietolähteenä. Ja The New Yorkerin artikkeli korjattiin vastaamaan totuutta.

Kuolleeksi julistetut julkkikset

Laulaja-näyttelijä Miley Cyrus kuoli auto-onnettomuudessa, senaattori Edward ”Ted” Kennedy menehtyi presidentti Barack Obaman virkaanastujaisten jälkeen ja räppäri Eminem on kuollut useaan otteeseen monin eri tavoin.

Siinä vain muutama Wikipedia-huijaus liittyen julkkisten kuolemiin. Valitettavasti Kennedyn kohdalla meni vain reilu puoli vuotta huijausartikkelista, kun hän kuoli syöpään elokuussa 2009.

Näyttelijä ja stand up -koomikko Sinbad joutui maaliskuussa 2007 myös huijarikirjoittajan uhriksi. Wikipediaan lisättiin tuolloin tieto, että hän olisi menehtynyt sydänkohtaukseen.

Mies itse sai kuulla virheestä, kun hänen tyttärensä soitti isälleen järkyttyneenä. Komediaa työkseen tekevä Sinbad piti huijausta ensin hauskana, kunnes alkoi saada satoja yhteydenottoja, joissa oltiin huolestuneita hänen terveydentilastaan.

Advertisement

Wrightbus myi toimintansa

Tämä virheellinen tieto ehti olla Wikipediassa vain 47 minuuttia, mutta ehti siinä ajassa saada 1500 ihmistä paniikin valtaan.

Marraskuussa 2015 pohjoisirlantilaisessa, linja-autoja valmistavassa, Wrightbus-yhtiön tehtaassa koettiin kauhunhetkiä. Joku omasta mielestään vitsikäs kansalainen oli kirjoittanut yrityksen Wikipedia- sivulle, että Wrightbus on myyty.

Ballymenan kaupungissa oltiin jo valmiiksi varpaillaan, koska kaksi isoa paikallista työllistäjää oli ilmoittanut siirtävänsä tuotantonsa muualle. Se tarkoitti lähes 2000 työpaikan lähtemistä Ballymenasta. Wrightbusin työntekijät uskoivat, että nyt he olisivat seuraavia.Valheellinen tieto levisi huolestuneiden ihmisten keskuudessa kulovalkean tavoin, mutta vielä tuolloin huoli oli aiheeton.

Valitettavasti syksyllä 2019 yhtiö oli ajautunut taloudellisiin ongelmiin ja tehtaan tuotanto lopetettiin. Englantilainen Bamfordin Bus Company lunasti Wrightbusin tytäryhtiökseen, työllistäen lopulta kuitenkin vain noin kolmasosan entisestä henkilökunnasta.

Bicholimin sota

Muistatko, kun koulussa opetettiin Bicholimin konfliktista? Se oli Portugalin ja Intian välinen yhteenotto vuosina 1640 ja 1641. Taisteluita käytiin lähinnä, nimensä mukaisesti, Bicholimin alueella, ja rauhanneuvottelujen seurauksena Goa vahvisti paikkansa itsenäisenä Intian osavaltiona.

Mitä? Et muista kuulleesi tästä? Kyse ei ole Mandela-efektistä (niistä voit lukea enemmän tämän linkin kautta). Kyseessä on tietenkin (tämän listan aihe mielessä pitäen) Wikipedia-huijaus. Tämä on huijaus, johon on todennäköisesti käytetty enemmän aikaa ja vaivaa kuin mihinkään muuhun huijausartikkeliin.

Advertisement

Se sisälsi 4500 sanaa. (Vertailukohtana: Tämä lukemasi lista on 1719 sanan mittainen). Artikkelissa oli paljon lähdeviittauksia ja se oli huolellisesti kirjoitettu. Vuonna 2007, vain pari kuukautta julkaisunsa jälkeen, se sai Wikipedialta ”hyvän artikkelin” aseman, jonka on nykypäivänä saavuttanut vain puoli prosenttia sivuston miljoonista artikkeleista. Lähteitä ei ilmeisesti kukaan tarkastanut kunnolla.

Kunnes viisi vuotta myöhemmin Wikipedian virheitä seulova ”ShelfSkewed” otti Bicholimin konfliktin suurennuslasinsa alle. Hän huomasi, että kaikki sivuston linkit johtivat takaisin kyseiseen Wikipedia-artikkeliin eikä yhtäkään lähteenä käytettyä kirjaa ollut olemassakaan.

Artikkeli poistettiin, mutta kuten joskus aiemminkin on tullut mainittua: se mikä on kerran laitettu Internetiin, tulee siellä pysymään hamaan loppuun saakka. Bichomin konfliktista kirjoitetaan blogeissa ja epäluotettavilla sivustoilla edelleen.

Läheinen ystävä epäiltynä Kennedyjen murhista

Tämä on Wikipedia-huijaus, joka sai sivuston muuttamaan käytäntöjään liittyen artikkeleiden luomiseen: ilman käyttäjätunnusta ei kuka tahansa voi aloittaa uutta sivua. Toisaalta artikkeleiden muokkaamiselle ei ole mitään rajoitteita.

Toukokuussa 2005 Wikipediaan luotu artikkeli toimittaja John Seigenthalerista ehti olla kaikkien käyttäjien nähtävillä useiden kuukausien ajan. Sivulla kerrottiin Seigenthalerin olleen epäiltynä presidentti John F. Kennedyn ja tämän veljen, oikeusministeri Robert F. Kennedyn, salamurhista.

Advertisement

Se ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa; itseasiassa Seigenthaler oli ollut Robert Kennedyn läheisimpiä ystäviä ja toiminut arkunkantajana tämän hautajaisissa.

Sanomattakin lienee selvää, että toimittaja ei jättänyt asiaa siihen. Brian Chase, 38-vuotias lähetti, joka lopulta paljasti olleensa huijausartikkelin takana, kertoi luulleensa Wikipedian olevan jonkinlainen pilailusanakirja, ja on saanut Seigenthalerilta anteeksi.

Huijaus nosti kohun, jota käsiteltiin isoissa televisio-ohjelmissa ja jopa Yhdysvaltain kongressilta vaadittiin toimia. Se oli ensimmäinen kerta kun Wikipedian uskottavuutta oli niin laajasti kyseenalaistettu julkisuudessa, ja vaikka suuret mediat kuinka painottivat, etteivät missään nimessä enää käytä Wikipediaa suorana lähteenään, pääsi tämän listan seuraava virhe kuitenkin livahtamaan editoinnista läpi.

Säveltäjän osuvat sitaatit

Maaliskuun 28. päivänä vuonna 2009 ranskalainen säveltäjä ja kapellimestari Maurice Jarre menehtyi. Hän oli yksi aikansa arvostetuimmista elokuvamusiikin säveltäjistä, ja kuten kuvassakin voi hyllyllä nähdä, voitti hän töistään kolme Oscar-palkintoa.

Muutama tunti mestarin kuoleman jälkeen, päätti irlantilainen media-alan opiskelija Shane Fitzgerald muokata säveltäjän Wikipedia-sivua, ja siten testata median vastuullisuutta ja tarkkuutta. Hän lisäsi sivulle itse keksimänsä Jarren sitaatin:

Advertisement

Joku voisi sanoa koko elämäni olleen yksi, pitkä ääniraita. Musiikki oli elämäni, musiikki toi minut eloon ja musiikki on se, josta minut tullaan muistamaan, kun lähden. Kun kuolen, päässäni tulee soimaan viimeinen valssi, jonka vain minä kuulen.”.

Kansainvälinen media ei läpäissyt Fitzgeraldin koetta.

Vaikka valesitaatti ehti olla artikkelissa alle vuorokauden (se poistettiin puuttuvan lähdeviittauksen takia), olivat monet sivustot ympäri maailmaa ehtineet sen jo napata käyttöönsä, ja julkaisivat kaunista lauselmaa Jarren muistokirjoituksissa.

Kuukauden kuluttua Fitzgerald alkoi lähetellä mediataloille sähköpostia ja paljastaa huijauksensa; hän ei ollut ikimaailmassa uskonut sen menevän läpi ilman lähdettä. Monet mediat nimittivät nuorta miestä vandaaliksi, mutta The Guardian, yksi Ison-Britannian arvostetuimmista sanomalehdistä pyysi huolimattomuuttaan anteeksi ja myönsi lehtensä kuolinilmoitusten tekijöiden ottavan faktansa Wikipediasta.

Käytäntö on varmaan sittemmin muuttunut.

Advertisement

Chris Benoit’n vaimo on kuollut

Tämä Wikipedia-huijaus on surullisen kuuluisa.

Iltapäivällä, heinäkuun 25. päivänä vuonna 2007, poliisi löysi showpainija Chris Benoit’n, tämän vaimon Nancyn ja heidän seitsemän vuotiaan poikansa Danielin, kuolleina kotoaan. Hyvin nopeasti selvisi, että Benoit oli tappanut vaimonsa ja lapsensa, ja tehnyt sen jälkeen itsemurhan.

Karmivaa on se, että samana päivänä ruumiiden löytymisen kanssa, oli Benoit’n Wikipedia-sivulle kirjoitettu aamuyöllä, että mies ei osallistu painitapahtumaan, koska hänen vaimonsa Nancy oli kuollut. Muokkaus artikkeliin oli tehty yli 10 tuntia ennen surmatyön selviämistä. Kukaan ei siis tuolloin vielä tiennyt Benoit’n perheen tragediasta.

Poliisi tietenkin kiinnostui tästä mystisestä lisäyksestä, joka oli jo faktana päätynyt kansallisiin uutisiin. Kirjoittajan IP-osoite paikallistettiin aluksi Connecticutissa sijaitsevan showpainiorganisaatio WWE:n pääkonttorille, mutta lisääjäksi paljastuikin lähellä asunut 19-vuotias pahantekijä, jonka tiedetään aiemminkin lisäilleen Wikipediaan ties mitä huuhaata. Hän oli pahoillaan hirvittävästä sattumasta ja on kertonut perustaneensa kirjoituksensa vain netissä velloneisiin huhuihin.

Pirtelön kehittäjä keksi puluille suihkun

Orange Julius -hedelmäpirtelön kehittäjästä, Julius Freedista, kertova sivu oli täynnä toinen toistaan oudompia faktoja miehen elämästä. Erikoisen pirtelön kehittäjä oli todellinen monitoimimies: hän oli keksinyt ja valmistanut esimerkiksi kelluvan katkarapupyydyksen ja pulujen suihkukopin. Näin Wikipedia kertoi kesäkuusta 2005 maaliskuuhun 2010 asti.

Advertisement

Hauskinta kaikessa on se, että vuonna 1926 perustettu Orange Julius oli tehnyt laajan mainoskamppanjan, jossa oli käytetty materiaalina Wikipediasta löytyneitä ”faktoja”. Videolla oli haluttu tuoda esiin perustajan uskomattomia saavutuksia, mutta se on jäänyt epäselväksi, oliko mainos tehty kieli poskessa vai oikeasti huijaukseen haksahtaneena.

Ainakin virheet pysyivät Wikipedia-artikkelissa vuoden 2007 mainosvideon jälkeenkin vielä kolme vuotta, kunnes muuan Ken Jennings bongasi virheen. Jennings on yhdysvaltalainen tietokilpailulegenda, joka on muun muassa voittanut 74 peräkkäistä Jeopardy! -visaa.

Hän oli ollut varmaan lukemassa koko Wikipediaa läpi!?

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka – 5 kummastuttavaa ja kiinnostavaa faktaa

Julkaistu

Tässä tulee viisi kummallista ja kiinnostavaa faktaa elämän eri kulmilta.

Maailma on pullollaan kummallisia ja hauskoja faktoja, ja Listafriikkihän ottaa niistä kaiken ilon irti! Nippelitietoa ja faktoja ei voi koskaan oppia liikaa.

Tässä tulee viisi erikoista ja keskenään täysin erilaista faktaa, joita jakamalla voi jälleen kerran kerätä ihailua ja kunnioitusta. Valitse joukosta mieluisin tai vaikka kaikki lähimmäisille kerrottavaksi!

Ilmapalloeläimet ovat perua vanhasta rituaalista

Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.

Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi.

Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.

Viiksikuppi on ollut totisinta totta

Tiedättehän, kun netissä joskus törmää ”faktoihin”, joiden voi heti ensisilmäyksellä todeta olevan potaskaa. Täytyy myöntää, että kun näin kuvan 1800-luvulla käytössä olleesta viiksikupista, niin mielessä kävi, että tämä on vitsi ja hupikaupoissa nykyään myytävä esine.

Mutta suureksi ilokseni huomasin, että tosiaan, viktoriaanisesta Englannista muualle Eurooppaan levinnyt viiksikuppi on ollut totisinta totta ja tarpeellinen käyttöesine.

Advertisement

Tuolloin oli muodikasta, että miehet vahasivat viiksensä prameaan malliin. Kuuma tee tai kahvi olisi sulattanut vahan ja sotkenut herrojen taidokkaasti muotoillut viikset. Kupissa oli niin sanottu viiksisilta, joka suojasi karvoitusta juomalta. Kuppeja valmistettiin eri kokoisia ja mallisia, joista oli helppo valita omiin viiksiin parhaiten sopiva malli.

Vesi kuulostaa erilaiselta, kun sitä kaataa kylmänä tai kuumana

Meille ei ole mikään ongelma kertoa veden lämpötilaa (asteikolla kylmä-kuuma) sen äänen perusteella. Kuulostaa kummalliselta, mutta pitää paikkansa!

Viskositeetti on suure, jolla kuvataan nesteen kykyä vastustaa virtausta. Kuulostaa kovin monimutkaiselta, mutta otetaan esimerkki. Vesi valuu helpommin kuin öljy, joten sillä on pienempi viskositeetti. Öljy taas valuu helpommin kuin hunaja.

Pysähdytään hunajaan. Jos sitä lämmittää, tulee se silminnähden ”ohuemmaksi” ja juoksevammaksi. Vedellä tapahtuu sama ilmiö, se ei vain ole yhtä selvä. Kylmässä veden molekyylit hengailevat mieluummin porukoissa eivätkä ole kovin vikkelällä tuulella. Kuuman veden molekyyleilla on paljon energiaa ja ne liikkuvat ympäriinsä.

Tästä johtuu ero vesien äänessä ja hauskinta tosiaan on, että ihmiset osaavat helposti erottaa ne toisistaan. Voit testata tätä kaverilla: Kaada kahdesta kannusta vettä laseihin ja pyydä häntä silmät kiinni arvaamaan kumpiko on kylmää ja kumpi kuumaa.

Kaivonkannet ovat pyöreitä hyvästä syystä

Kuva: Pixabay

Kaduilla olevat kaivonkannet ovat lähes poikkeuksetta pyöreitä. Harva varmaan on miettinyt syytä pyöreyteen. Mutta ne eivät ole sen muotoisia vain ”koska ne ovat”, sillä oikean kokoinen pyöreä kansi ei pääse tippumaan kaivoon.

Jos kaivo ja sen kansi olisivat neliön muotoisia, mahtuu irti oleva kansi putoamaan kaivoon, sillä neliön lävistäjä (matka vastakkaisten kulmien välillä) on suurempi kuin sen sivu. Neliön mallisen kannen pitäisi toimiakseen olla siis paljon aukkoa suurempi.

Advertisement

Turvallisuussyiden lisäksi ympyrän muotoinen kansi on helppo irrottaa ja kiinnittää pyörittämällä.

Hukkuminen on aavikolla yleisempi kuolinsyy kuin nestehukka

Aavikosta tulee mieleen kuiva ja kuuma paikka. Kuitenkin vain toinen mielikuva on oikea, sillä virallisen määritelmän mukaan aavikko on paikka, jossa sataa vuosittain alle 250 millimetriä. Se voi olla vettä tai lunta.

Etelämanner on siis maailman suurin aavikko. Tämä fakta auttaa ymmärtämään sen, että maapallon aavikoilla kuolee enemmän ihmisiä hukkumisen kuin nestehukan seurauksena.

Mutta samaa pätee kaikilla aavikoilla – myös niillä kuumilla hiekka-aavikoilla, kuten Saharassa! Autiomaassa risteilee lukuisia puroja ja joenuomia, jotka ovat suurimman osan vuodesta tyhjillään. Mutta sitten kun aavikolla sataa, niin siellä sataa kunnolla.

Koska sade on harvinainen ilmiö, ei autiomaassa ole samanlaista vettä imevää maaperää kuin muualla, joten hiekka muuttuu nopeasti muistuttamaan upottavaa juoksuhiekkaa. Joten rajuilman aiheuttamat tulvat eivät ole ainoa vaara – hukkua voi myös hiekkaan!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 uskomatonta kertaa, kun eläimet joutuivat oikeuden eteen rikoksesta syytettyinä

Julkaistu

Minkälaisia oikeusjuttuja saadaan aikaan, kun rikoksesta syytetty on eläin? Tässä 10 erikoista tarinaa.

Hulluja oikeusjuttuja Listafriikki on ennenkin käsitellyt, mutta niissä ei ollut yhtäkään tapausta, jossa rikoksesta syytetty olisi ollut eläin. Tilanne korjataan nyt!

Iso osa tämän listan oikeusjutuista on peräisin Edward Evansin vuonna 1906 julkaistusta kirjasta The Criminal Prosecution and Capital Punishment of Animals (suom. Eläinten rikossyytökset ja kuolemantuomiot). Kirjassa on lähes neljänsadan sivu verran juttuja eläimistä, jotka syystä tai toisesta joutuivat aikoinaan oikeuden eteen.

Varsinkin keskiajalla ja sen jälkeen noin 1800-luvulle asti eläimet eivät olleet mitenkään harvinainen näky oikeussaleissa. Koska ihmiset olivat innoissaan tuomitsemassa toisiaan teloitettavaksi, ei rikoksesta syytetty eläin vähentänyt mielenkiintoa; päinvastoin. Toki listalle pääsee tuoreempiakin vankilatuomioita – niitä on nähty 2000-luvullakin.

Tässä siis rikoksesta syytettynä olleet eläimet ja niiden käsittämättömät tuomiot: monesti se, päätyikö eläin hirtettäväksi tai roviolle, riippui puolustusasianajajan ammattitaidosta.

Rotat saivat loistavan asianajajan

Barthélemy de Chasseneuz oli 1500-luvun Ranskassa arvostettu lakimies ja osittain hänen kirjoihinsa pohjautuva Ranskan siviililaki on toiminut lainsäädännön perustana monessa Euroopan maassa ja maailmanlaajuisesti Ranskan entisissä siirtomaissa. Kaikkein kummallisimman oikeusjuttunsa De Chasseneuz otti vastaan Autunin kaupungissa vuonna 1506. Hän toimi puolustusasianajaja rotille, joita syytettiin ohrasadon tuhoamisesta.

Rikoksesta syytettyinä olleet rotat oli tietenkin kutsuttu oikeuteen kertomaan oman kantansa ja kuulemaan tuomionsa. De Chasseneuz sai ensinnäkin viivytettyä käsittelyn aloittamista sillä, että hän vaati syyttäjää osoittamaan juuri ne rotat, jotka olivat vastuussa ohran syömisestä. Valamiehet päätyivät kinkkisessä tilanteessa siihen, että kaikki alueen rotat oli kutsuttava oikeuteen.

Advertisement

Sitten De Chasseneuz kertoi tuomarille ja valamiehille, etteivät hänen asiakkaansa mitenkään voineet saapua paikalle, sillä ne olisivat kaupunkiin tullessaan vaarassa joutua kissojen ja koirien saaliiksi. ”Jos ihmisenkään ei tarvitse tulla oikeuteen kuolemanvaaran uhatessa, niin miksi eläinten pitäisi ottaa sellainen riski?”, kysyi De Chasseneuz kirkkain silmin tuomarilta. 

Hommansa osaava De Chasseneuz yhdisteli puolustuspuheessaan nerokkaasti lakikieltä ja kristillisiä oppeja, ja lopulta voitti tuon käsittämättömän oikeusjutun. Ilman seuraamuksia rotat eivät kuitenkaan päässeet, sillä oikeus katsoi, että sopiva rangaistus olisi puhuttelu pellon reunalla. Jos rotat eivät noudattaisi ohjeita, oli seuraavakin voimakeino jo valmiiksi mietitty: paikallinen piispa tulisi erottamaan rotat kirkosta.

Tarina ei kerro, että jättivätkö rotat ohrapellon uhkailujen jälkeen rauhaan. Voimme vain arvailla…

Kaikki kotieläimet hirsipuuhun

Useimmiten eläimiin sekaantuminen johti sekä tekijän että uhrin tuomitsemiseen. Vastaanottava osapuoli nähtiin yhtälailla syyllisenä, joten uhrien syyllistäminen on osattu jo satojen vuosien ajan. Ja ilmeisesti eläimiin sekaantuminen ei ennen muinoin ollut mitenkään harvinaista. 

Kesäkuussa vuonna 1662 yhdysvaltalainen herra Potter joutui oikeuteen jäätyään kiinni oman koiransa raiskaamisesta. Connecticutissa järjestetyssä oikeudenkäynnissä tuomarina toimi muuan Cotton Mather, joka oli muutamia vuosikymmeniä myöhemmin merkittävässä roolissa joukkohysteriaan yltyneissä Salemin noitavainoissa (Lue niistä lisää tästä: Salemin noitaoikeudenkäynnit: 10 pimeää faktaa noitavainoista).

Herra Potterin tiedettiin olleen ”harras kristitty ja kova rukoilemaan”, mutta se ei auttanut oikeudessa, sillä häntä syytettiin lukuisista luonnottomista kanssakäymisistä, jotka olivat jatkuneet viidenkymmenen vuoden ajan. Potterin vaimo tiesi miehensä touhuista, mutta ilmeisesti katsoi tämän ällöttäviä mieltymyksiä sormiensa välistä.

Advertisement

Uskottiin, että Potterin oli jo nuorena poikana ottanut valtaansa ”epäpuhdas pahuus”, joka oli pakottanut hänet näihin tekoihin. Paholaisen osallisuus ei kuitenkaan pelastanut Potteria tai sen puoleen hänen uhrejaankaan.

Niinpä hirsipuuhun tuomittiin sekä Potter että yksi aikuinen lehmä, kaksi hiehoa, kolme lammasta ja kaksi emakkoa. Ne olivat ainoat silloin hengissä olleet uhrit, ja ne todettiin yhtälailla syyllisiksi kauheuksiin.

Saatanallinen kukko, joka muni

Vuonna 1474 Baselissa, Sveitsissä, oikeuden eteen saateltiin saatanallisesta rikoksesta syytetty kukko. Kukko oli tehnyt ”kauhean ja luonnottoman rikoksen”; nimittäin muninut munan.

Baselin raastuvanoikeus piti munimista merkkinä vääräuskoisuudesta, koska syytetyn ajateltiin tuottavan basiliskeja. Basiliski taas on kukon munimasta munasta täysikuun aikaan syntyvä lohikäärmettä muistuttava taruolento, jonka uskottiin keskiajalla olevan aivan todellinen hirviö. Se sai tarun mukaan alkunsa sammakon tai käärmeen hedelmöittäessä pahaa-aavistamattoman kukon. 

Joten kukko tuomittiin poltettavaksi elävältä. Suuri joukko ihmisiä kokoontui seuraamaan tuomitun teloitusta, mihin suhtauduttiin samalla vakavuudella kuin (ihmis)kerettiläisten roviolla polttamiseen. Tarinan mukaan pyöveli avasi nuotiossa kärventyneen kukon ja löysi sen sisältä vielä kolme munaa lisää.

Jälkeenpäin on arveltu, että kukko taisi ollakin kana. No shit!?

Advertisement

Murhaajasiat

Vuonna 1494 Clermontissa, Ranskassa, sattui ikävä välikohtaus. Erään perheen kotieläimenä pidetty sika hyökkäsi terassilla kehdossa nukkuneen vauvan kimppuun ja ”kuristi ja tukehdutti lapsen hengiltä”. Kaiken lisäksi se söi vauvan kasvot ja kaulan. 

Oikeudessa tämä rikoksesta syytetty ei kyennyt esittämään hyväksyttävää puolustusta, joten se tuomittiin todistajanlausuntojen perusteella murhaajaksi. Raskauttavana asianhaarana pidettiin surman tapahtumista pääsiäisenä, koska sika ei ollut osoittanut minkäänlaista kunnioitusta juhlapyhää kohtaan. Tuomari määräsi sian hirtettäväksi, jotta se toimisi muille sioille esimerkkinä siitä, mihin tuollainen julma teko voi johtaa.

Vaikka tälläkin listalla on nähtävissä monia tuomion saaneita elämiä, olivat siat oikeudessa kaikkein yleisin näky (ihmisten jälkeen). Lapsilla oli paha tapa leikkiä sikolättien välittömässä läheisyydessä, ja jos aitaukseen sattui vahingossa putoamaan, oli kohtalo melko varmasti sinetöity kaikkiruokaisten possujen käsittelyssä.

Yllä oleva kuva on maalaus niin ikään ranskalaisesta oikeuskäsittelystä, jossa vuonna 1457 emakko porsaineen oli syytettynä pienen lapsen ahmimisesta. Emäsika tuomittiin kuolemaan, mutta porsaat armahdettiin, sillä niiden nähtiin vain seuranneen emonsa huonoa esimerkkiä.

Mary-norsun lynkkaus

Sparksin kuuluisa sirkus saapui syyskuussa 1916 Erwinin kaupunkiin Tennesseessä, Yhdysvalloissa. Erwinissä sirkus palkkasi Mary-norsun hoitajaksi hotellisiivoja Red Eldridgen, jolla ei tietenkään ollut minkäänlaista kokemusta eläinten käsittelystä. 

Tapahtumien kulku vaihtelee lähteestä riippuen: jossain Maryn kerrotaan häiriintyneen kadulla olleesta vesimelonista, jolloin Eldridge löi sitä metallikoukulla, toisaalta Maryn epäiltiin kärsineen hammastulehduksesta, mikä sai sen käyttäytymään arvaamattomasti. Oli syy mikä tahansa, niin Mary nappasi Eldridgestä kiinni kärsällään, paiskasi tämän maahan ja astui miehen pään päälle kauhistuneen väkijoukon seuratessa vieressä. Paikalla olleet tulistuivat Murhaaja-Maryksi nimitetyn norsun toiminnasta ja alkoivat huutaa yhteen ääneen ”Tappakaa norsu!”. Joku yritti siinä paikassa jopa ampua eläintä pistoolillaan, mutta pienet luodit eivät lävistäneet norsun paksua nahkaa.

Vaikka Mary oli sirkukselle korvaamattoman arvokas, oli kaupunkilaisten paine liian kova – Mary oli teloitettava. Paikallinen sheriffi mietti useita teloituskeinoja ampumisesta sähköiskuun, mutta lopulta päädyttiin hirttotuomioon. Norsua varten rakennettiin oma hirttolava ja paikalle tuotiin junanvaunuun kiinnitetty nosturi. Sitten Maryn kaulan ympärille laitettiin paksu kettinki ja se nostettiin puoleksi tunniksi ilmaan roikkumaan tuhatpäisen ihmisjoukon seuratessa innokkaana ympärillä.

Advertisement

Rikoksesta syytetty aasi oli viaton uhri

Ranskalaisessa Vanvresin kaupungissa, lähellä Pariisia, eli vuonna 1750 mies nimeltään Jacques Ferron. Ferron oli eläimiinsekaantuja.

Erään kerran hän jäi verekseltään kiinni aasitamman raiskaamisesta ja joutui siitä oikeuden eteen. Kuten olemme listan aikana jo oppineet, ajan tapoihin kuului se, että myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut aasi oli samassa oikeudenkäynnissä rikoksesta syytettynä.

Oikeuteen tuotiin luonnetodistajaksi muun muassa paikallisen luostarin johtaja, joka kertoi tunteneensa syytetyn neljän vuoden ajan ja todisti tämän ”aina olleen siveellinen ja hyväkäytöksinen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, eikä koskaan ollut tehnyt mitään skandaalimaista”. Pappi puhui tietenkin aasista.

Ferron todettiin syylliseksi ja poltettiin roviolla, mutta aasitamma pääsi vapaaksi, koska oikeus näki ettei se ollut ottanut rikokseen osaa omasta vapaasta tahdostaan.

Katya-karhu joutui ihmisten vankilaan

Vaikka monet tämän listan tarinoista ovat peräisin satojen vuosien takaa niin on eläimiä aivan hiljattainkin tuomittu rikoksista. Kazakstanissa vuonna 2004 poliisi tutki tapausta, jossa entinen sirkuskarhu oli raadellut ihmisiä leirintäalueella, jossa sitä pidettiin häkissä.

Telttailijoita viihdyttänyt Katya-karhu oli käynyt ainakin kahden ihmisen kimppuun: kerran 11-vuotias poika oli mennyt liian lähelle häkkiä ja toisella kertaa juopunut 28-vuotias mies oli yrittänyt sanoa karhulle käsipäivää. Näiden tapausten jälkeen Katya otettiin viranomaisten haltuun, ja koska mikään eläintarha ei suostunut ottamaan ”verenhimoista” karhua vastaan, passitettiin se ihmisille tarkoitettuun vankilaan.

Karussa Kostanayn rangaistussiirtolassa Katya eli yhdessä 730 muun vangin kanssa. Murhaajat ja muut pahamaineiset rikolliset olivat innoissaan vankilan ainoasta naaraspuolisesta vangista ja he syöttivät Katyalle ruoantähteillä. Ihmiselle tarkoitetussa sellissä asuminen ei ollut karhulle sopiva elinympäristö, vaikka sille rakennettiin oma pieni allaskin.

Advertisement

Vaikka muille vangeille aviolliset tapaamiset olivat sallittuja, ei vankilaan voitu tuoda uroskarhua Katyaa tapaamaan – sekös sapetti niin henkilökuntaa kuin vankejakin. Vankien koulutuksesta vastaava Azamat Gapbasov harmitteli jokunen vuosi sitten sitä, että myöskään keinohedelmöitys ei ole sallittua. Onneksi ajatukset eivät edenneet haaveilua pidemmälle ja Katyan kakkukin tuli lopulta päätökseensä.

Vuonna 2019, viidentoista vuoden vankilatuomion jälkeen, Katya siirrettiin pieneen eläintarhaan Abkshinossa, jossa se on saanut tutustua tarhan uroskarhuun ja saa elää ”luonnollisemmassa” ympäristössä. 

Kostanayn vankitoverit jäivät kaipaamaan karhua niin paljon, että vankilan pihaan on nostettu patsas Katyan kunniaksi.

Tottelevaiset termiitit

Vuonna 1712 brasilialainen Pyhän Antonioksen munkkiluostari oli tuskissaan termiittien kanssa. Termiitit söivät munkkien ruokaa, mutta mikä pahempaa, ne järsivät myös pienen rakennuksen seiniä ja kaivoivat tunneleita sen perustuksiin. Pulma päätettiin ratkaista pitkäksi venähtäneessä oikeuskäsittelyssä.

Rikoksesta syytettyinä olleiden termiittien puolustusasianajaja vetosi siihen, että hyönteiset olivat Luojan luomia olentoja ja siten niillä oli myös oikeuksia: ne olivat olleet paikalla paljon munkkeja kauemmin ja harjoittivat vain kiistämätöntä omistusoikeuttaan. Katoliset munkit olivat aikoinaan itse tunkeutuneet luvatta niiden maille.

Lopulta asiassa päästiin sopimukseen ja kantaja (tässä tapauksessa munkit) määrättiin tarjoamaan termiiteille uusi elinympäristö. Asiakirjojen mukaan tuomio luettiin suureen ääneen termiittikeon edessä ja käsittelyä dokumentoinut munkki kirjoitti ”termiittien tulleen ulos jonossa ja marssineen suoraa päätä sovitulle alueelle”. Kirjuri uskoi tuon olleen ”ratkaiseva todiste siitä, että kaikkivaltias tuki oikeuden päätöstä”.

Advertisement

Hartlepoolin apina

Napoleonin sotien aikaan, 1800-luvun alkupuolella, Englannissa kammoksuttiin kaikkea ranskalaista. Vettä myllyyn löivät vielä sanomalehtien pilakuvat, joissa ranskalaiset kuvattiin raakalaismaisina ja karvaisina; usein hännillä varustettuina.

Hartlepoolin kaupunki sijaitsee melko pohjoisessa, joten siellä tuskin monikaan oli oikeasti nähnyt ketään Ranskasta kotoisin olevaa, joten mielikuvat perustuivat merimiesten ja kauppiaiden tarinoihin sekä äsken mainittuihin pilakuviin. Paikalliset olivat siis kauhun vallassa, kun eräänä päivänä kalastajapitäjän rantaan lipui haaksirikkoutunut ranskalaislaiva. 

Kun hylkyä lähdettiin tutkimaan, löytyi sieltä yksi ainoa matkustaja: apina. Paikalliset tietenkin olettivat, että tuo otus oli arkkivihollinen Manner-Euroopasta. Apinaa kuulusteltiin oikeudessa ja sitä yritettiin saada tunnustamaan henkilöllisyytensä. Rikoksesta syytetty ei (yllätys, yllätys) kyennyt vastaamaan vakoilusyytöksiin, joten se tuomittiin kuolemaan. Apina kuljetettiin kaupungin torille, jossa se hirtettiin väkijoukon hurratessa ympärillä.

Hartlepoolin asukkaita kutsutaan tänäkin päivänä ”apinan hirttäjiksi” ja kaupungin urheiluseurojen maskotit ovat mitäs muitakaan kuin apinoita. Historioitsijat ovat hieman jakautuneet mielipiteissään: Toisten mielestä hirtetty olento oli nimenomaan apina. Toisten mielestä tarina Hartlepoolin apinasta on vielä synkempi. Tuohon aikaan nuoria poikia pestattiin sotalaivoihin valmistelemaan tykit ampumiskuntoon – heitä kutsuttiin ”ruutiapinoiksi”. Saattaa siis hyvinkin olla, että englantilaiset hirttivät lynkkausmeiningillä lapsen.

Joka tapauksessa Hartlepoolissa ollaan hyvin ylpeitä erikoisesta historiasta ja kaupungin satamassa on parikin hirtetylle apinalle pystytettyä patsasta.

Sadon tuhonneet maamyyrät

Nykyään jos hiiret tai myyrät aiheuttavat tuhoa viljelyksillä tai niitä nähdään missä tahansa kiinteistössä, yritetään niistä hankkiutua eroon keinolla millä hyvänsä. Ja nopeasti. Ajat olivat toiset vuonna 1519, kun nykyisen Italian alueella sijaitsevassa Stelvion kaupungissa pohdittiin, mitä satoa tuhoaville maamyyrille eli kontiaisille pitäisi tehdä.

Kaupunkilaiset kerääntyivät oikeuteen käsittelemään viljaa syövien ja kaivamillaan käytävillä maaperän hedelmättömäksi tekevien kontiaisten kohtaloa. Toisten mielestä oli liian julmaa tappaa eläimiä; varsinkin niitä, jotka olivat tiineenä tai imettivät poikasiaan.

Advertisement

Kunnon oikeusistunnon tapaan maamyyrille oli osoitettu puolustusasianajaja Hans Grinebner, jonka mukaan rikossyytteelle ei ollut pohjaa. Puolustus perusti väitteensä sille, että maamyyrien toiminta oli täysin luonnollista eikä ihmisten pitäisi valittaa sellaisesta. Syyttäjänä toimineen Schwarz Miningin mukaan maamyyrien tihutyöt olivat tuhonneet satoa niin laajalti, etteivät kaikki kyenneet enää maksamaan vuokriaan.

Tuomari päätti jutun kantajan eduksi: taloudelliset tappiot olivat niin mittavat, että kyläläisillä oli oikeus hankkiutua tuholaisista eroon. Päätökseen tyytymätön Grinebner valitti tuomiosta ja vaati, että tappamisen sijaan hänen asiakkailleen oli löydettävä toinen sijoituspaikka. Lisäksi hän esitti, että karkotetuille asiakkaille taattaisiin turvallinen siirtyminen uusiin maisemiin, etteivät kaupungin kissat ja koirat kävisi niiden kimppuun.

Valitus meni läpi, ja tuomari antoi vielä yhden lisämyönnytyksen: Ne kontiaiset, jotka odottivat poikasia tai joilla oli pesue huolehdittavanaan, saivat 14 päivää lisäaikaa muuton järjestämiseen.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Silkasta tyhmyydestä jaettava Darwinin palkinto – 10 idioottimaista voittajaa

Julkaistu

Darwinin palkinto jaetaan vuosittain sellaisille henkilöille, jotka ovat jollain idioottimaisella tavalla poistaneet itsensä ihmislajin keskuudesta. Listafriikki esittelee nyt 10 menetettyä järjenjättiläistä.

Darwinin palkinto on kyseenalainen kunnia, joka jaetaan henkilöille, jotka ovat idioottimaisella toiminnallaan edistäneet ihmislajin selviytymismahdollisuuksia.

Charles Darwin esitti vuonna 1859 julkaistussa Lajien synty -kirjassaan teorian, jonka mukaan lajit kehittyvät sopeutumaan ympäristöönsä. Vuodesta 1993 jaettu Darwinin palkinto on ylistys niille henkilöille, jotka ovat typerillä neronleimauksillaan onnistuneet poistamaan itsensä ihmisen geenipoolista eli heidän geeninsä eivät enää vaikuta tuleviin sukupolviin, joten lajimme on sitä kautta vahvempi.

Ihmisyksilöt, joille Darwinin palkinto on myönnetty, ovat oiva osoitus siitä, miten luonnonvalinta pyyhkii mennessään ne, joilta yksinkertaisesti puuttuu maalaisjärki.

Listafriikki kasasi vuosien varrelta käsittämättömimmät toilailut, jotka erinomaisesti istuvat ”ei näin” -sanaparin alle.

Rengas väärässä paikassa

Palokunta joutuu välillä pelastamaan ihmisiä mitä kummallisimmista tilanteista. Hankalaan paikkaan jumittuneet seksilelut eivät ole mikään harvinainen syy soittaa hätänumeroon.

Toukokuussa 2014 palomiehet soitettiin paikalle Keski-Lontoossa sijaitsevan sairaalan ensiapuun, sillä sinne tuotu mies oli niin pahassa kiipelissä, että hoitohenkilökunnalla ei ollu oikeita välineitä tämän vapauttamiseen.

Advertisement

Kokeilunhaluinen mies oli ujuttanut kaiken ”alakerrastaan” löytyvän titaanista valmistetun penisrenkaan läpi. Renkaan tiukkuus ja ruumiinosien turpoaminen olivat kuitenkin tehneet renkaan poistamisesta mahdotonta. 

Pahimman virheen nimettömänä pysyvä potilas oli kuitenkin tehnyt siinä vaiheessa, kun hän oli odottanut häpeissään kolme kokonaista päivää, josko tilanne ratkeaisi itsestään. Ei ollut ratkennut.

Yleensä tällaisissa tilanteissa lääkäri tyhjentää pakkautuneen veren neulalla ja renkaan saa vedettyä helposti pois. Kolmen päivän jälkeen vastassa oli kuitenkin tumman violetti paketti, jonka purkamiseen tarvittiin järeämpää kalustoa. Valitettavasti rengas, joka oli saattanut kantajansa sukukalleudet kuolion partaalle, ei katkennut ilman ongelmia, joten lääkärit päätyivät äärimmäiseen ratkaisuun.

Miehelle jouduttiin suorittamaan täydellinen kastraatio eli kaikki pois, mikä tietenkin johti suvunjatkamiskyvyn menettämiseen. Harva Darwinin palkinnon saaja on hengissä, mutta kriteerinä onkin se, ettei henkilö enää pääse siirtämään geenejään eteenpäin. Tämä mestari pääsi harvojen ja valittujen joukkoon!

Mitä minä juuri join?

Helmikuussa vuonna 2012 pohjoiscarolinalainen Gary Banning oli ystävänsä luona juhlissa. Hän huomasi pöydällä salsapurkin, jossa vaikutti olevan jotain juomaa. Sen enempää asiaa tutkimatta tai kyselemättä Banning päätti kiskaista ilmaisen viinan kurkustaan alas.

Purkki oli todellisuudessa täynnä bensiiniä, jota Banningin ystävä käytti rasvan puhdistamiseen. Muu juhliva väki sai hyvät naurut, kun 43-vuotias Banning purskautti bensat suustaan pitkin vaatteitaan.

Advertisement

Mies halusi ottaa muihin vähän etäisyyttä ja rauhoittua ikävän sattumuksen jälkeen, joten tupakkamiehenä hän suuntasi luonnollisesti ulos. Sen enempää asiaa ajattelematta Banning laittoi tupakan huuleen ja napsautti sen sytkällä palamaan. Ei tarvi olla kummoinenkaan Sherlock Holmes päätelläkseen seuraukset.

Banningin suu ja vaatteet leimahtivat liekkeihin, ja vaikka ambulanssi saatiin nopeasti paikalle, olivat vammat liian vakavat hänen pelastamisekseen.

Hissikiukku

Tieraivo on hyvin yleinen ongelma, joka aiheutuu muiden hölmöstä liikennekäyttäytymisestä. Tieraivoajat eivät luonnollisesti näe itsessään mitään vikaa. Hieman harvinaisempi vaiva on hissikiukku, oletko kuullut siitä? Ei varmaan hirveän moni muukaan, sillä mikä hissillä matkustamisessa voisi saada raivon valtaan. 

Esimerkiksi se, että joku hississä jo sisällä oleva painaa nappia juuri kun olet kiiruhtamassa mukaan, ja ovet sulkeutuvat edestäsi. Eteläkorealainen herra Lee, joka on muuten valittu vuosisadan Darwin palkinnon saajaksi, ei sulattanut tappiotaan jäätyään hissistä ulos, vaan päätti purkaa turhautumistaan ajamalla skootterimallisella pyörätuolillaan päin asiaan täysin syyttömiä hissin ovia.

Ensimmäisellä törmäyksellä Lee sai aiheutettua lommon metallioviin, mutta se ei riittänyt. Hän otti vauhtia hieman kauempaa ja kiihdytti uudelleen päin ovia, jotka valitettavasti antoivat periksi ja aukesivat juuri oikealla (tai Leen näkökulmasta katsottuna väärällä) hetkellä.

Lee syöksyi kohtalokkaasti avonaiseen hissikuiluun. Poliisiin mukaan kuolemaan johtanut tapaturma johtui siitä, että Lee oli suuttunut hissinnappia painaneelle naiselle. Daejonin kaupungissa sijaitseva kauppakeskus lupasi vahvistaa hissin ovia, jotta vuonna 2010 tapahtunut onnettomuus ei toistuisi.

Advertisement

Vaihtoehtoisesti voi myös yrittää olla ajamatta ovia päin!?

Ironia täydessä komeudessaan

Jokaisessa Yhdysvaltain osavaltiossa ei ole pakko käyttää kypärää, kun ajaa moottoripyörällä. New York on kuitenkin yksi niistä, joissa on lain mukaan kypäräpakko. 

Vuonna 2011 Syracusen lähellä järjestettiin kypäräpakkoa vastustava mielenilmaus, johon osallistui 550 moottoripyöräilijää. Philip A. Contos, 30 vuoden kokemuksen omannut motoristi, oli yksi niistä mielenosoitusajossa mukana olleista, jotka lähtivät matkaan paljaalla päällä.

Contos kuitenkin menetti pyöränsä hallinnan, lensi sarviensa yli ja laskeutui pää edellä asfalttiin. Hän menehtyi onnettomuuspaikalle. Mielenosoitusta järjestämässä olleen Thomas Altonin mukaan Contos oli ajanut itselleen outoa moottoripyörää ja ajo oli ollut siitä syystä haparoivaa. Paikallisen poliisin mukaan mies olisi todennäköisesti jäänyt henkiin, jos hänellä olisi ollut kypärä päässään. 

Vaikka ilman kypärää ajaminen kuulostaa täysin aivottomalta touhulta, ovat monet osavaltiot, moottoripyöräjärjestöjen lobbauksen vuoksi, kumonneet kypäräpakkoja ja tehneet käyttämisestä vapaaehtoista.

Annetaanko kaikille heti suosiolla muutama Darwinin palkinto?

Advertisement

Markuksen evankeliumi ei pitänytkään paikkaansa

Pienessä yhdysvaltalaisessa Jensonin kaupungissa on helluntaikirkko, jossa pastorit käsittelevät messujen aikana myrkyllisiä käärmeitä. Käytäntöä harjoitetaan syvällä Appalakkien vuoristossa, Kentuckyn osavaltiossa, ja se pohjautuu erääseen Markuksen evankeliumin jakeeseen. Vaarallisten matelijoiden kanssa leikkimisen on tarkoitus osoittaa seurakunnalle, että Jumala suojelee kaikelta pahalta. 

Kirkolla on tiukka linja, joka kieltää käärmenpureman saanutta henkilöä hakeutumasta lääkärin hoitoon, koska Jumala kyllä huolehtii omistaan.

Vuonna 2015 John David Brock, yksi seurakunnan pastoreista, joutui käärmeen puremaksi, eikä tietenkään lähtenyt vastamyrkkypiikille. Paikallisen sheriffin mukaan Brock poistui toimituksen jälkeen veljensä luo ja menehtyi myöhemmin myrkytykseen. Brock ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, saman kohtalon kokenut pastori.

Pastorin kadonneet taikavoimat

Jatketaan kirkollisella teemalla ja pysytään myös samassa vuodessa. Vuosi 2015 ei selvästikään ollut pastoreille suotuisaa aikaa.

Zimbabwelainen pastori Shamiso Kanyama oli vahvasti sitä mieltä, että hänellä oli Jumalan suoma lahja parantaa ihmisiä. Itsensä profeetaksi julistanut Kanyama oli kutsuttu Muzarabanin alueelle puhdistamaan erään perheen talo pahoista hengistä. Perheen miehet olivat pyytänyt Kanyamaa apuun, koska jokin mystinen tauti tappoi suvun jäseniä.

Kanyama tarvitsi kuitenkin apua pystyäkseen suorittamaan parantavan seremonian kokonaiselle talolle, joten hän pyysi miehiä hautaamaan itsensä elävältä maahan. Maaperän oli tarkoitus antaa hänelle lisää voimia.

Advertisement

Kun hauta oli kaivettu, lausui Kanyama pikaisen rukouksen, hyppäsi kuoppaan kasvot maata kohti ja määräsi miehet lapioimaan multaa päälleen. Kaivuuhommissa olleet miehet pelkäsivät profeetan hengen puolesta, mutta tämä pysyi tiukkana ja määräsi heitä jatkamaan.

Kun työ oli tehty, ja tarpeeksi aikaa kulunut, kaivettiin Kanyama tietenkin elottomana haudasta. Mikä shokki: Voimien kerääminen ja ylösnousemus eivät olleetkaan onnistuneet.

Darwinin palkinto tuplana

Brasilialainen Adelir Antonio de Carli oli katolinen pappi, joka perussaarnauksen lisäksi oli äänekäs ihmisoikeusrikkomusten vastustaja. Hän halusi erityisesti tuoda näkyvyyttä poliisien harjoittamalle, silmittömälle väkivallalle. De Carli oli kokenut laskuvarjohyppääjä, ja oli myös alkanut harrastaa ilmapalloilla lentämistä.

Huhtikuussa 2008 hän lähti yrittämään ilmapalloilla lentämisen maailmanennätystä kerätäkseen varoja rekkakuskien hengellisen levähdyspaikan rakentamiseen. Hänen oli tarkoitus nousta 1000:lla heliumtäytteisellä pallolla kuuden kilometrin korkeuteen ja lentää useiden satojen kilometrien mittainen matka alle vuorokaudessa.

De Carli oli hyvin varustautunut: hänellä oli mukanaan laskuvarjo, GPS-laite, pari erilaista puhelinta, ruokaa, juomaa sekä alumiininen lämpöpuku. Hän oli saanut koulutusta niin vuorikiipeilyyn kuin viidakossa selviytymiseenkin, joten kaikkeen oli varauduttu. 

Advertisement

Paitsi siihen, että de Carli ei ollut opetellut käyttämään GPS-paikannintaan. Yön pimeinä tunteina hän soitti matkapuhelimellaan poliisille ja pyysi apua laitteen käytössä. Kommunikointi ei kuitenkaan onnistunut ja pappi katosi jäljettömiin. Kaksi kuukautta myöhemmin keskellä Atlanttia sijainnut öljynporauslautta nosti hänen alaruumiinsa merestä.

Ja miksi de Carlin tapaus on kahden Darwinin palkinnon arvoinen? Koska hän oli katolisena pappina jo antanut selibaattilupauksen, eikä siis olisi joka tapauksessa lisääntynyt. 

Kohtalokas laskuvirhe

Restonissa, Virginian osavaltiossa, sattui vuonna 1997 kuolemaan johtanut benjihyppy. Eric A. Barcia, 22-vuotias ravintolatyöntekijä, oli päättänyt lähteä hyppäämään 20-metriseltä rautatiesillalta käyttäen köytenään mustekaloja.

Jep, juuri niitä, millä kiinnitetään tavaraa pyörän tarakalle. Hän oli tarkasti laskenut matkan sillalta alas maahan ja teipannut mielestään oikean määrän mustekaloja yhteen. Ongelma oli kuitenkin se, että hän oli tehnyt köydestä liian pitkän. Eikä hän myöskään ollut ottanut huomioon, että mustekalat eivät välttämättä kestä, vaikka köysi olisikin ollut oikean pituinen.

Barcia löydettiin myöhemmin kuolleena epäonnistuneen hyppynsä jäljiltä, ja poliisi kertoi medialle, että kuolinsyy oli todennäköisesti ”vakava vamma”. Myös virkavallalla oli ilmeisesti tarvetta yhdelle Darwinin palkinnolle…

Advertisement

Kisailua kumppanista

Silloin on tosi kyseessä, kun uroseläimet taistelevat naaraista. Esimerkiksi pässit ottavat kirjaimellisesti yhteen syöksymällä sarvet edellä toisiaan päin. Se, kumpi selviää pienemmällä tällillä, on voittaja ja pääsee parittelemaan naaraan kanssa.

Evoluutio on kuitenkin tarjonnut pässeille oikeanlaisen rakenteen päiden yhteen puskemiseen: Niillä on paksut kallot ja moniin muihin nisäkkäisiin verrattuna enemmän nestettä aivojensa suojana, joten kamppailu harvemmin johtaa mihinkään partnerin menettämistä vakavampaan.

Toisin on ihmisillä, joskin jotkut lajimme yksilöistä ovat melko kovakalloisia, mutta sanan toisessa merkityksessä.

Vaikka miehet välillä tappelevatkin, (joskus jopa naisista) niin ritarien keskiaikaisia turnajaisia lukuun ottamatta, he harvoin ottelevat syöksymällä toisiaan kohti yhteisymmärryksessä. 

Näin kuitenkin kävi vuonna 2004 Chiayin kaupungissa, Taiwanissa, jossa kaksi opiskelijanuorukaista olivat päätyneet pattitilanteeseen: kummatkin olivat kiinnostuneita samasta, naispuolisesta lajinsa edustajasta. Nautittuaan yliopiston syysfestivaaleilla muutaman alkoholipitoisen juoman, päättivät he ratkaista kiistan turnajaismalliin skoottereillaan.

Advertisement

Luonnollisesti kypärät heitettiin sivuun ja miehet lähtivät kiihdyttämään skoottereillaan toisiaan kohti. Se, joka ensimmäisenä väistäisi, oli tietenkin häviäjä. Ehkä arvaatkin, että kumpikaan ei väistänyt, vaan he törmäsivät toisiinsa 80 kilometrin tuntivauhdilla, ja molemmat menehtyivät törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Nainen, jonka huomiosta tunarit olivat kilpailleet, ei halunnut kommentoida tapausta muuten kuin ilmoittamalla, ettei ollut alun perinkään kiinnostunut kummastakaan liehittelijästä.

Salametsästäjä sai maistaa omaa lääkettään

Ehkä listan aikana on ollut väärin tuntea vahingoniloa, mutta jotenkin tämän viimeisen kohdalla tekisi mieli soittaa fanfaareja.

Sarvikuonojen salametsästys on yksi kaikkein raaimmista ”metsästyksen” muodoista. Lähes sukupuuttoon metsästetyt sarvikuonot huumataan liikuntakyvyttömiksi, niiden sarvet leikataan julmasti irti ja ne jätetään tuskissaan vuotamaan kuiviin.

Mutta joskus paha saa palkkansa! Niin kävi vuonna 2019 Etelä-Afrikassa, kun sarvikuonojen salametsästäjä tunkeutui rauhoitetulle kansallispuistoalueelle tarkoituksenaan haalia muutama sarvi matkaansa mukaan. Miehelle kävi kuitenkin köpelösti, sillä hän löytyi parin päivän päästä kuolleena. Tai löytyi osittain, sillä jäljellä oli pääkallo ja housut.

Salametsästäjätovereiden mukaan mies oli kuollut jouduttuaan norsun tallomaksi. Jäljistä ja jäänteistä voitiin päätellä, että myöhemmin leijonat olivat iskeneet apajille. Karma is a bitch!

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

8 omituista asiaa, joita ihmiset ovat tehneet istukalla

Julkaistu

Tällä listalla käydään läpi, että mitä kaikkea erikoista istukalla voi tehdä synnytyksen jälkeen.

Istukalla on raskauden aikana tärkeä tehtävä: se kuljettaa happea ja ravintoaineita äidiltä lapselle ja kuona-aineita toiseen suuntaan. Luonnollisesti istukasta tulee turha elin, kun lapsi syntyy. Mutta jokaisen istukan matka ei kuitenkaan lopu synnytykseen.

Suomen sairaaloissa oletusarvo on se, että istukka on biologista jätettä ja sen loppusijoituspaikka on roskis. Mutta halutessaan istukan voi viedä mukanaan kotiin – kunhan asiasta on etukäteen sovittu henkilökunnan kanssa.

Tällä listalla tutustumme siihen, mitä kaikkea hieman omituistakin ihmiset ovat tehneet istukalla.

Istukasta uniikki koru


Sairaalasta ei yleensä saa viedä irtonaisia elimiä kotiin, mutta istukka on poikkeus. Äiti voi pyytää saada istukan mukaansa, ja se voidaan laittaa synnytyksen jälkeen muovipussiin matkamuistoksi.

Ja mitä istukalla voi sitten tehdä?

No siitä voi valmistaa tai valmistuttaa uniikin korun.

Suomessa tällainen ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta esimerkiksi äidinmaitokoruja saa kotimaassakin tilaustyönä.

Astetta radikaalimpi vaihtoehto on istukkakoru tai napanuorakoru, joita tarjoavat jotkin ulkomaalaiset yritykset. Kokonaista istukkaa ei suoraan synnytysosastolta kannata mihinkään lähettää, vaan toivotunlainen muistokoru valmistetaan pienestä, kuivatusta palasesta. Yllä olevan kuvan sormuksessa on käytetty jauhettua istukkaa.

Samanlaista korua ei varmuudella ole kenelläkään toisella!

Istukan hautaaminen ja istuttaminen

Istukan hautaaminen on tapa, jota on harjoitettu monissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Tässä on vain muutama esimerkki.

Esimerkiksi Uuden-Seelannin maoreille istukan hautaaminen symboloi vauvan yhteyttä maahan ja omaan kulttuuriin. Havaijilaisessa kulttuurissa istukan on ajateltu olevan osa lasta. Istukka haudataan maahan siemenen kanssa ja siemenestä versoava puu kasvaa sitten lapsen kanssa samaa tahtia.

Boliviassa elävä aimara-kansa hautaa istukan vain siinä tapauksessa, jos äiti menehtyy synnytyksessä. Istukan hautapaikka on salainen, jottei äidin henki palaa vaatimaan lasta itselleen.

Nämä ikiaikaiset perinteet ovat levinneet laajempaankin suosioon, eikä istukan istuttaminen ja hautaaminen ole mitään harvinaista puuhaa. Varsinaisia uskomuksia tai syvempää merkitystä moderniin istukan hautaamiseen ei kuitenkaan yleensä ole, mutta esimerkiksi lapsen ja puun kasvamisen seuraaminen on varsin kaunis ajatus.

Ja jos asiaa miettii vain käytännöllisesti, niin onhan proteiineja, rautaa ja muita ravintoaineita täynnä oleva elin mitä parhain lannoite kasveille. Puutarhaan pitää vain kaivaa tarpeeksi syvä kuoppa, jotta eläimet eivät pääse istukkaan käsiksi.

Istukan voi jättää kiinni vauvaan

 

View this post on Instagram

 

A post shared by 🍎 || EVE (@thatgaleve)


Istukan voi myös jättää oman onnensa nojaan. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että se jäisi sairaalaan jätteen joukkoon. Lootussynnytykseksi kutsutaan sellaista synnytystä, jossa napanuoraa ei leikata vaan se jätetään yhdistämään vauvaa ja istukkaa. Napanuora jätetään irtoamaan vauvasta itsestään, mikä tapahtuu 3–10 päivän kuluessa.

Napanuoran ja istukan jättämisellä kiinni vauvaan haetaan sitä, että vastasyntyneen siirtyminen äidin kohdusta ulkomaailmaan olisi sujuvampi, sillä syntyminen on traumaattinen kokemus. Yhteys kohdusta tuttuun ja turvalliseen istukkaan tekee muutoksesta lempeämmän.

Lootussynnytyksen väitetyillä hyödyillä ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa. Kun istukka on irronnut kohdun seinämästä ja syntynyt vauvan perässä, ei se ole enää yhteydessä äidin verenkiertoon eikä siis tarjoa vauvalle ravintoa, verta tai happea, mikä siis on raskauden aikana sen tehtävä.

Sen sijaan vauvassa kiinniolevasta napanuorasta ja istukasta voi olla haittaa. Mietipä, että jättäisit raa’an pihvin pöydälle moneksi päiväksi; söisitkö sitä enää tai tekisikö mieli edes koskea siihen, kun kaikki bakteerit ja muut mikrobit ovat innoissaan ryhtyneet lisääntymään.

Tällainen potentiaalinen infektiopesäke on siis kiinni vastasyntyneessä vauvassa. Myös haju on varmasti melkoinen, mutta lootussynnyttäjät ovat keksineet tähänkin ratkaisun: istukka kulkee mukana pussissa tai astiassa ja epämiellyttäviä hajuja torjutaan hieromalla istukkaa yrteillä.

Suomalaisissa sairaaloissa napanuora suljetaan ja katkaistaan muutama minuutti syntymän jälkeen.

Istukalla voi tehdä taidetta


Jotkut kutsuvat istukkaa elämänpuuksi ja myönnettäköön, että istukoista tehdyt taideteokset muistuttavat hieman puita. Ainakin etäisesti.

Jos istukasta haluaa taidetta, on elin syytä laittaa heti synnytyksen jälkeen jääkaappiin. Kuten jo aiemmin mainittiin, liha rupeaa pilaantumaan nopeasti huoneenlämmössä.

Parhaat printit syntyvät mahdollisimman tuoreesta istukasta, joten elin on toimitettava istukkataiteilijalle muutaman päivän sisällä synnytyksestä – mieluiten vielä samana päivänä. Pakastetusta istukasta tehdyt teokset jäävät kudosnesteen vuoksi kovin vaaleiksi.

Jos ei halua käyttää työhön ammattilaista, voi maalausta kokeilla ihan itse.

Taideteoksen valmistaminen on varsin yksinkertaista, kuten videolla on nähtävissä.

Elin värjätään musteella ja sitten vain painetaan paperi päälle. Voilà!

Parhaiten elämänpuu onnistuu istukan ”sileältä” puolelta eli vauvan puolelta – silloin kuvaan toistuvat oksia muistuttavat verisuonet.

Maalauksiahan voi tehdä useita ja antaa sitten vaikkapa lahjaksi läheisille. Kuka ilostuisi kaverin istukkaprintistä?

Videolla istukan käsittely ja värjäys tehdään näppärästi leikkuulaudan päällä, mistä päästäänkin sulavasti siirtymään listan kaikkein kiistanalaisimpaan kohtaan eli istukan syömiseen.

Istukan syöminen

Istukan nimi on monessa kielessä – esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa – lainattu latinan placenta-sanasta, joka tarkoittaa tietyn tyyppistä kakkua. Istukalla on kuitenkin muitakin nimityksiä kuin tämä virallinen. Saksan Mutterkuchen ja ruotsin moderkaka ovat kirjaimellisesti äitikakku.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että istukka on syötäväksi tarkoitettu?

Ei todellakaan.

Istukassa ei ole mitään sellaista, mitä äiti tai sen puoleen vastasyntynyt vauva tarvitsisivat. Istukan syöminen on kuitenkin nostanut suosiotaan 1970-luvulta lähtien, jolloin sen terveyshyödyistä ruvettiin puhumaan.

Kyseisiä terveyshyötyjä ei kuitenkaan ole olemassa. Nykyään jotkut julkisuuden henkilöt ja bloggaajat paasaavat somessa mahtavista kokemuksistaan istukan syömisen parissa, mikä aina hetkellisesti nostaa tätä kyseenalaista toimintaa muodikkaaksi.

Useimmat nisäkäsemot – kasvinsyöjät mukaan lukien – kyllä syövät istukan synnytyksen jälkeen. Näin ne hävittävät synnytyksen veriset jäljet, jotka saattaisivat houkutella petoja. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lehmän istukka sisältää endorfiineja ja muita hormoneja, jotka saattavat toimia luontaisina kipulääkkeinä sekä auttaa emon ja poikasen välisen yhteyden luomisessa ja maidontuotannon käynnistymisessä. Mutta kyse on ”uunituoreesta” istukasta. Näitä aineita ei ole jäljellä esimerkiksi pakastetussa, keitetyssä tai kapseleihin jauhetussa istukassa.

Istukan syömisen hyötyjä on toki tutkittu ihmiselläkin, mutta kokeissa sen ei ole todettu tekevän mitään niistä ”mielettömistä” asioista, joita jotkut lupailevat: plaseboon verrattuna esimerkiksi istukkakapselit eivät ole nostaneet hemoglobiiniarvoja, lisänneet maidontuotantoa, nopeuttaneet synnytyksestä toipumista tai ehkäisseet synnytyksen jälkeistä masennusta. Ihmisille istukan syöminen voi olla sen sisältämien bakteerien ja virusten vuoksi jopa vaarallista – sekä äidille että vauvalle.

Eri kulttuureista ympäri maailmaa ei myöskään ole löydetty todisteita siitä, että istukan syöminen olisi jollain tavalla lajillemme luontaista.

Joten sovitaanko, että istukan syöminen jää kaikilta väliin!?

Istukan lahjoittaminen

Elävä ihminenkin voi olla elinluovuttaja, sillä terve henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa. Munuaisten lisäksi elävä luovuttaja voi lahjoittaa kudoksia kuten luuta, sekä verta, kantasoluja ja sukusoluja.

Myös istukan voi lahjoittaa, mutta ei kuka tahansa synnyttäjä. Istukan voi Suomessa lahjoittaa suunnitellun keisarileikkauksen yhteydessä. Koko istukkaa ei oteta hyötykäyttöön, vaan kudospankki ottaa talteen sikiöpussin sisimmän kalvon eli amnionkalvon.

Amnionkalvoa käytetään silmävammojen, haavojen ja palovammojen hoidossa suojaamaan vaurioitunutta aluetta, ja se voidaan kiinnittää kudoksen pinnalle myös ilman ompeleita.

Mikään uusi juttu istukan vesikalvon käyttäminen biologisena haavataitoksena ei ole, sillä sitä on käytetty iho- ja limakalvovauroiden hoidossa jo yli vuosisadan ajan.

Aiemmin myös istukkaverta on voinut luovuttaa, mutta SPR:n veripalvelu lopetti istukkaveren keräilyn tappiollisena vuonna 2013. Pohjoismaita lukuun ottamatta istukkaveren luovuttaminen on monissa maissa varsin yleistä. Istukkaveri sisältää runsaasti kantasoluja, joita käytetään pahanlaatuisten verisairauksien kuten leukemian hoitoon.

Kun keräily Suomessa loppui, oli istukkaverestä eroteltuja kantasoluja pakastettuna yli 3000 yksikköä, joita voidaan käyttää vuosikymmenten ajan.

Lue myös: 10 erikoista ja mielenkiintoista faktaa, joita et ehkä tiennyt verestä ja verenluovutuksesta

Istukasta ihonhoitoa

Ehkä suurin hehkutus ja innostus istukkavoiteista on jo laimentunut, kuten trendeille on tapana käydä, mutta muutama vuosi sitten istukkavoiteet olivat ihonhoidon kuuminta hottia.

Eläinten istukkaa sisältävät kauneustuotteet ovat olleet julkisuuden henkilöiden suosiossa ja niiden on väitetty tekevän ihmeitä, kuten nuorentavan soluja ja häivyttävän ryppyjä.

Mutta mitäpä, jos iholle sivelee voidetta, joka on tehty omasta istukasta? Näin ei tarvitse maksaa maltaita monen käsittelyn kautta ihonhoitotuotteen ainesosaksi kulkevasta eläimen istukasta.

Helpoimmin tämä onnistuu kuivaamalla ja jauhamalla istukka, ja sitten lisäämällä jauhetta valmiiseen voiteeseen.

Omatekoisen istukkavoiteen käyttäjät ylistävät rasvaansa ja kertovat sen tekevän ihmeitä esimerkiksi raskausarville ja imetyksestä haavaisille nänneille. Toki jauhetun istukan osuutta voiteen toimivuudessa ei ole voitu todistaa, sillä saattaa olla, että rasvaaminen itsessään auttaa.

Istukasta voi tehdä nallekarhun

Vuonna 2009 Lontoossa asuva muotoilija Alex Green päätti heittäytyä luovaksi istukan kanssa. Synnytettyään hän vei istukan kotiin ja taiteili siitä nallekarhun.

Mikään suloisen halittava pehmonalle lopputulos ei ollut – ennemminkin koriste-esine. Ja epäilemättä erikoinen ja ainutlaatuinen muisto.

Jos istukasta tehty nallekarhu kuulostaa omalta jutulta, niin ei muuta kuin hommiin näillä ohjeilla:

  1. Leikkaa istukka puoliksi
  2. Hiero istukkaan merisuolaa ja anna kuivaa kunnolla
  3. Käsittele kuivanut istukka keltuaisen ja tanniinin sekoituksella – tämä on kuin nahan parkitsemista
  4. Vääntelee käsitelty istukka muistuttamaan nallekarhua (tehtävä ei ole helppo)
  5. Täytä nalle riisillä ja ompele kiinni

Ja vielä lopuksi tärkeä muistutus:

Kaikkea, minkä voi tehdä, ei ehkä kannata tehdä.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

10 käsittämätöntä yhteensattumaa – Näitä on lähes mahdoton uskoa todeksi!

Julkaistu

Nyt listataan käsittämättömät yhteensattumat, joille ei löydy järkevää selitystä.

Aina silloin tällöin elämässä tulee vastaan yhteensattumia, jotka ovat niin uskomattomia, että niille ei löydy järkevää selitystä. Tämän listan kymmenen tarinaa ovat juuri sellaisia.

Tällaiset järjenvastaiset yhteensattumat jakavat suuren osan ihmisistä kahteen leiriin: Niihin, joiden mielestä kaikki elämässä on vain sarja satunnaisia tapahtumia. Ja niihin, jotka uskovat kohtaloon tai johonkin suurempaan suunnitelmaan.

Listafriikki on kerännyt kasaan käsittämättömiä yhteensattumia, joiden kohdalla suurinkin skeptikko jäänee sanattomaksi. Vai keksitkö sinä näille tapahtumille järkeviä selityksiä?

Anne Parrish ja jälleennäkeminen Pariisissa

Kirjailija Anne Parrish syntyi ja varttui Yhdysvaltojen Coloradossa. Ollessaan nelikymppinen hän matkusti 1920-luvulla aviomiehensä kanssa Pariisiin ja oli hyvällä tavalla häkeltynyt kaupungin pienistä kujista ja jokivarren kahviloista. Parrish kolusi läpi kaikki löytämänsä kirjakaupat ja -kojut.

Aviomies ei monen päivän jälkeen enää jaksanut jakaa Parrishin innostusta vanhojen kirjojen penkomiseen, vaan keskittyi nauttimaan kahvista vaimoaan odotellessaan. Parrish teki hienoja löytöjä ja yllättyi ikihyviksi, kun törmäsi lapsuutensa lempikirjaan. Englanninkielinen Jack Frost and Other Stories -satukirja maksoi vain yhden frangin, joten Parrish nappasi sen mukaansa.

Parrish muisteli satuja aviomiehelleen, joka rupesi selaamaan kirjaa ja myönsi, että todellakin kirjan täytyi olla lapsuudesta tuttu. Ensimmäisellä sivulla nimittäin oli aiemman omistajan tiedot kirjoitettuna lapsen käsialalla: Anne Parrish, 209 N. Weber Street, Colorado Springs.

Parrish ei muistanut, että miten ja koska kirja oli siirtynyt hänen lapsuudenkodistaan eteenpäin, mutta jotenkin monen mutkan ja omituisen yhteensattuman kautta se samainen kirja oli päätynyt jälleen hänen käsiinsä – vuosikymmeniä myöhemmin, valtameren toisella puolella Pariisissa, satunnaisessa antikvariaatissa.

Ihmismagneetti ikkunasta putoaville vauvoille

Lokakuussa 1938 Yhdysvaltain Detroitissa asuva Joseph Figlock oli normaaliin tapaansa töissä lakaisemassa kaupungin katuja. Samaan aikaan kerrostalon neljännessä kerroksessa kaksivuotias David Thomas leikki avoimen ikkunan läheisyydessä. Thomas päätyi aivan liian lähelle avointa ikkunaa ja horjahti alas kohti varmaa kuolemaa.

Figlock sattui olemaan juuri sillä hetkellä oikeassa kohdassa katua ja Thomas tipahti hänen niskaansa. Figlock selvisi päälle pudonneesta pienokaisesta kuhmuilla, mutta Thomas kiidätettiin sairaalaan saamaan hoitoa päävammaan sekä murtuneeseen reiteen ja käteen. Vammat olisivat todennäköisesti olleet kohtalokkaat, jos Thomas-poika olisi päätynyt Figlockin pään sijaan katuun.

Oli onnekas yhteensattuma, että Figlock lakaisi katua juuri Thomasin kotitalon edustalla. Mutta se ei kuitenkaan ole syy sille, miksi tämä tarina on listalla. Nimittäin hieman vajaa vuosi ennen tätä tapausta Figlock oli osallisena aivan samanlaisessa onnettomuudessa.

Kyseessä oli toinen katu ja toinen kerrostalo, mutta sama kadunlakaisija ja neljännestä kerroksesta niskaan tippuva lapsi. Tuolloinkin lapsi selvisi olosuhteisiin nähden lievillä vammoilla.

Olikohan 1930-luvun Detroitissa jotenkin arkipäiväistä, että lapsia tipahteli ikkunoista?

Laura Buxtoneiden ilmapallo

Vuonna 2001 kymmenvuotias Laura Buxton seisoi kotipihallaan Staffordshiressä, Englannissa, pitäen käsissään punaista ilmapalloa. Hän oli kirjoittanut palloon oman osoitteensa ja pyynnön ”ole kiltti ja palauta Laura Buxtonille”. Sitten hän päästi pallon ilmojen vietäväksi.

Ilmapallo matkasi etelään, 225 kilometrin päähän, ja päätyi wiltshireläisen maatalon pihaan. Maanviljelijä hämmästyi: Pallossa oli tuttu nimi. Hänen naapureidensa sukunimi oli Buxton ja Buxtoneilla sattui olemaan Laura-niminen tytär. Niinpä hän vei ilmapallon tutulle Laura Buxtonille.

Tämä toinen Laura päätti kirjoittaa pallossa olleeseen osoitteeseen, minkä jälkeen juttu meni vieläkin kummallisemmaksi. Kävi ilmi, että täyskaimoilla oli ikäeroa vain muutamia kuukausia. Lisäksi molemmilla oli lemmikkeinä kani, marsu ja kolmivuotias, musta labradorinnoutaja.

Kun ilmapallon välityksellä toisensa löytäneet Laura Buxtonit vihdoin pääsivät vanhempiensa suostumuksella tapaamaan kasvotusten, olivat molemmat tytöt pukeutuneet farkkuihin ja vaaleanpunaiseen paitaan – mikä ei tietysti ole järin ihmeellistä 10-vuotiaille tytöille. He olivat kuitenkin myös samanpituisia, mikä oli hieman erikoisempaa, sillä he olivat ikäisekseen pitkiä. Onnekkaiden tuulien kuljettamasta ilmapallosta alkoi tiivis ystävyys, joka on jatkunut tähän päivään saakka.

Montako kertaa salama voi iskeä samaan ihmiseen?

Sanonnan mukaan salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, mutta tämä ei tokikaan kirjaimellisesti pidä paikkaansa. Salamat voivat osua ja osuvatkin monesti samaan paikkaan.

Minkälaisella todennäköisyydellä salama iskee ihmiseen? Tai edelleen: Miten todennäköistä on, että salama osuus samaan henkilöön useaan kertaan ja vielä eri päivinä? No, ei kovinkaan todennäköistä.

Yhdysvaltalainen metsänvartija Roy Sullivan joutui elämänsä aikana seitsemän kertaa salamaniskun kohteeksi. Ensimmäinen isku tapahtui vuonna 1942 Sullivanin ollessa näkötornissa. Jalkaan osunut salama ei tehnyt pahempaa tuhoa, sillä mies menetti vain yhden varpaankynnen.

Sitten kuluikin reilusti yli kaksikymmentä vuotta ennen toista iskua. Vuonna 1969 Sullivan oli ajamassa maasturillaan vuoristotietä, kun salama iski hänet tajuttomaksi ja poltti hänen kulmakarvansa. Sitten meno kiihtyi.

Kolmannella kerralla vuonna 1970 Sullivan sai palovamman olkapäähänsä salaman iskettyä häntä kotipihalla. Vuonna 1972 salama sytytti hänen hiuksensa tuleen ja tuon välikohtauksen jälkeen kovaonninen mies rupesi pitämään aina vettä mukanaan. Viideskin isku osui päähän ja sytytti vuonna 1973 jälleen tukan tuleen – Sullivan sai sammutettua liekit vedellä. Vuonna 1974 salama aiheutti nilkkaan ikävät palovammat.

Viimeisen kerran Roy Sullivaniin iski salama hänen ollessaan kalastamassa kesäkuun 25. päivänä vuonna 1977. Vaikeat palovammat rinnassa ja vatsassa vaativat sairaalahoitoa, mutta tästäkin iskusta mies selvisi hengissä.

Valitettavasti muut ihmiset, myös työkaverit, alkoivat vältellä metsänvartijaa siinä pelossa, että heihinkin iskee salama. Karttelu ja eläväksi ukkosenjohdattimeksi kutsuminen masensivat Sullivania, joka menehtyi vuonna 1983 – ei kuitenkaan salamaniskuun, vaan oman käden kautta.

Maarten de Jongen kaksi täpärää läheltä piti tilannetta

Hollantilainen entinen kilpapyöräilijä Maarten de Jonge on huijannut kuolemaa kahdesti. Kahdesti hänen päivänsä ovat olleet luetut, mutta päätös viime minuutilla on pelastanut miehen molemmilla kerroilla. De Jongen piti nimittäin olla Malaysian Airlines -lentoyhtiön MH17 ja MH370 -lennoilla.

De Jonge kertoi järkyttävästä yhteensattumasta uutiskanava RTV Oostin haastattelussa heinäkuussa 2014 – vain päiviä sen jälkeen, kun MH17 oli ammuttu alas Ukrainassa. Kaikki lähes 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. De Jonge oli vaihtanut lentoa viime hetkellä, sillä hänelle oli selvinnyt, että Frankfurtin kautta lentäminen olisi halvempaa kuin suora reitti Amsterdamista Kuala Lumpuriin.

Samassa yhteydessä de Jonge paljasti, että kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli välttänyt saman lentoyhtiön kohtalokkaan lento-onnettomuuden. Malesialaisessa Terengganu -pyöräilytiimissä polkenut de Jonge käytti toki usein Malaysian Airlinesin palveluita, mutta käyttämätön lentolippu kummallekin onnettomuuslennolle on puistattavaa.

Vain neljä kuukautta ennen MH17:n maahansyöksyä Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla ollut MH370-lento katosi mystisesti. Koneen ja sen matkustajien kohtalosta ei ole mitään varmuutta, mutta todennäköisesti matka päättyi Intian valtamereen. De Jonge oli matkalla Taiwaniin kilpailuihin ja päätti vasta lentokentälle hyvissä ajoin saavuttuaan, että ottaakin aiemman lennon, jossa ei olisi välilaskua Pekingissä. Hän oli jopa jutellut muutaman MH370-lennolle menossa olleen matkustajan kanssa.

Nimetty dollari oli merkki ”sen oikean” löytymisestä

Yhdysvaltalainen Paul Grachan oli jo jonkin aikaa tapaillut ihastuttavaa Estheriä ja hänestä tuntui, että olisi aika virallistaa suhde tyttö- ja poikaystävänä. Suunnitelmaansa tyytyväisenä ja treffit seuraavalle viikolle sovittuna Paul nappasi välipalaa yhdestä kotikaupunkinsa Chicagon monista voileipäkahviloista.

Kaivaessaan rahaa lompakostaan hän huomasi, että erääseen dollarin seteliin oli raapustettu kynällä ”ESTHER”. Nuorenmiehen mielestä se oli hauska sattuma, joten hän päätti pitää setelin ja keksi tehdä siitä söpön lahjan tyttöystävälleen. Paul osti molemmin puolin läpinäkyvän valokuvakehyksen, johon hän asetteli Estherin nimellä varustetun dollarin.

Seuraavilla treffeillä hän esitteli lahjan Estherille, joka vaikutti hölmistyneeltä – jopa järkyttyneeltä. Paul kysyi, mikä tällä oli hätänä, mutta Esther pyysi olemaan huolehtimatta ja lupasi kertoa joskus myöhemmin.

Vuosia myöhemmin, kun Esther ja Paul olivat jo naimisissa ja muuttamassa isompaan asuntoon jälkikasvua odotellessa, ilmestyi kehys dollareineen jostain varastojen kätköistä. Paul kysyi vaimoltaan, josko tämä vihdoin kertoisi syyn omituiseen reaktioonsa.

Esther paljasti, että ennen Paulin tapaamista hänellä oli ollut surkeaa onnea poikaystävien suhteen. Eräänä päivänä ollessaan tylsistyneenä töissä kaupan kassalla hän oli miettinyt löytääkö koskaan tosirakkautta. Sitten hän oli päättänyt kirjoittaa nimensä reiluun kymmeneen seteliin ja sanonut itselleen, että se mies, jonka käsiin sellainen seteli päätyy, on tuleva hänen aviomiehensä. Tilanne oli ollut suhteellisen absurdi, kun Paul oli antanut hänelle yhden noista seteleistä lahjaksi. ”Pidin Paulista kovasti, mutta olimme juuri tavanneet enkä halunnut säikäyttää häntä puhumalla avioliitosta.”, kertoo Esther This American Liferadio-ohjelmassa. ”Tiesin kuitenkin heti hänen olevan se oikea – seteli sinetöi kohtalon!”.

Émile Deschamps ja luumuvanukas

1800-luvulla elänyt ranskalainen runoilija Émile Deschamps oli tottunut kotimaansa kulinaristiseen tarjontaan. Perienglantilainen luumuvanukas ei siis ollut hänelle lapsuudesta tuttu ruoka, mutta teini-ikäisenä hän pääsi maistamaan kyseistä herkkua ollessaan erään englantilaisen herra de Fontgibun seurassa.

Noin vuosikymmen myöhemmin Deschamps näki yllätyksekseen luumuvanukkaan satunnaisen ravintolan ruokalistalla ja päätti tilata sitä. Tarjoilija kuitenkin pahoitteli, että hän oli juuri myynyt viimeisen palan, mutta ehkäpä toinen asiakas olisi valmis jakamaan annoksen. Tarjoilija kutsui ravintolan perällä ollutta miesasiakasta nimeltä – herra de Fontgibu. Niinpä miehet päätyivät nauttimaan jälleen kerran Pariisissa harvinaista luumuvanukasta saman pöydän ääressä.

Kului taas vuosia. Eräillä päivälliskutsuilla, joihin Deschamps osallistui, tarjoiltiin pariisilaisille eksoottista luumuvanukasta. Runoilijaa huvitti. Hän kertoi tarinan vuosien takaisesta oudosta yhteensattumasta ja vitsaili, että kutsut on varmasti järjestetty herra de Fontgibun kunniaksi, koska menuussa on luumuvanukasta.

Seuraavassa käsittämättömässä käänteessä ovelle saapui yllättävä vieras: herra de Fontgibu! Hän oli itse asiassa erehtynyt sijainnista, sillä oli matkalla aivan toisille kutsuille. Mutta sattui vahingossa koputtamaan juuri siihen oveen, jonka toisella puolella Deschamps oli pian upottamassa haarukkaansa luumuvanukkaaseen.

Joseph Aigner ja pelastava munkki

Joseph Matthäus Aigner oli 1800-luvulla vaikuttanut itävaltalainen muotokuvamaalari, joka ikuisti kankaalle niin muita taiteilijoita kuin kuninkaallisiakin. Loistokkaasta urastaan huolimatta Aigner kamppaili itsetuhoisten ajatusten kanssa läpi elämänsä ja yrittikin itsemurhaa muutamaan otteeseen. Hänellä oli kuitenkin suojelusenkeli, tai paremmin suojelusmunkki, joka sattui aina viime hetkellä paikalle.

Aigner yritti ensimmäisen kerran hirttäytyä vain 18-vuotiaana, mutta tuntematon kapusiinimunkki keskeytti puuhat. Neljä vuotta myöhemmin samainen munkki esti jälleen Aignerin hirttäytymisen. Kolmekymppisenä Aigner tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta, mutta hirttolavalla teloituksen esti mystinen munkki. Tämän pyynnöstä johtuen Aigner armahdettiin.

Ollessaan 68-vuotias Aigner vihdoin onnistui päättämään päivänsä pistoolilla, mutta munkki oli läsnä edelleen. Hän toimitti Aignerin hautajaiset, eikä Aigner koskaan tiennyt edes hänen nimeään.

Ensimmäisen maailmansodan alku ja loppu

Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen oli monia syitä, jotka olivat kyteneet pinnan alla jo pitkän aikaa. Viimeinen niitti oli kuitenkin Itävalta-Unkarin arkkiherttua ja kruununprinssi Frans Ferdinandin salamurha, jota myös Sarajevon laukauksiksi kutsutaan. Kesäkuun 28. päivänä vuonna 1914 serbialaisten tukema separatisti Gavrilo Princip ampui arkkiherttuan ja tämän vaimon Sophien, kun nämä olivat vierailulla Sarajevossa. Siitä alkoi Itävallan ja Serbian välinen kriisi, joka lopulta eskaloitui ensimmäiseksi maailmansodaksi.

Arkkiherttuapari ammuttiin lähietäisyydeltä avoautoon, joka on nykyään näytteillä Itävallassa, Wienin sotahistorian museossa. Museossa auto ehti olla kiinnostuneiden pällisteltävänä vuosikymmenten ajan, ennen kuin eräs brittiläinen historioitsija kiinnitti huomiota erikoiseen yksityiskohtaan. Auton rekisterinumero oli AIII 118. Se sai myös museon työntekijät ja johtajat haukkomaan henkeään; he eivät olleet koskaan aiemmin ajatelleet rekisterinumerossa olevan mitään ihmeellistä.

No mitäs kummallista siinä sitten oli? Sarajevon laukauksista alkaneen maailmansodan katsotaan päättyneen marraskuun 11. päivänä vuonna 1918. Aselepo julistettiin siis päivämäärällä 11.11.18. Aikamoinen yhteensattuma, jos vertaa päivämäärää rekisterinumeroon!?

Kannibalismi-tarina, joka kävi toteen

Amerikkalaisen romantiikan suurimpiin nimiin kuuluva Edgar Allan Poe tunnetaan runoistaan ja novelleistaan, ja hänen ainoa (valmistunut) romaaninsa on vuonna 1838 julkaistu Arthur Gordon Pymin selonteko.

Kirjassa kerrotaan nelikosta, joka ajelehtii merellä myrskyn tuhoamalla aluksella. He onnistuvat nappaamaan kilpikonnan syötäväksi, mutta se ei ole tarpeeksi. Miehet ovat nälkäisiä ja epätoivoisia. Richard Parker ehdottaa, että he vetäisivät pitkää tikkua siitä, kuka heistä neljästä tapetaan ja syödään, jotta muilla on mahdollisuus selvitä. Parker itse tulee valituksi ja hänet uhrataan muiden selviämiseksi. Näin siis Poen kirjassa.

Poe väitti tarinansa perustuvan tositapahtumiin, mutta tällaisesta tapauksesta ei ollut kellään mitään tietoja. Poen väittämä herätti kuitenkin lähes 50 vuotta kirjan julkaisun jälkeen epäilyjä ja huhuja siitä, olisiko kirjailijalla mahdollisesti ollut aikakone käytössään.

Mennään tosielämään. Vuonna 1884 Mignonette-niminen laiva matkasi Englannista Australiaan ja joutui Afrikan rannikolla myrskyn kouriin. Miehistöstä selvisi vain neljä henkilöä, jotka jäivät ajelehtimaan haaksirikkoutuneen aluksen pelastusveneelle ilman ruokaa ja vettä. Kuulostaako jo tutulta?

Miehet saivat kiskottua ruoaksi yhden kilpikonnan, mutta ravintoa oli saatava lisää. Joukon kokemattomin, vain 18-vuotias laivapoika, sairastui juotuaan suolaista merivettä ja vaipui tajuttomuuteen. Koska nuorimies oli muutenkin sairas eikä hänellä ollut perhettä, päättivät muut kolme tappaa hänet ravinnoksi.

Kolmikko pelastui ja paljasti arkailematta syyn selviämiselleen: He olivat syöneet laivapoika Richard Parkerin.

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Paljonko viiksekäs juoja haaskaa olutta vuodessa? 10 uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi

Julkaistu

Tässä tulee 10 erikoista, omituista ja uskomatonta faktaa, joita et aiemmin tiennyt tarvitsevasi.

Tässä tulee 10 erikoista ja uskomatonta faktaa, joiden on vaikea uskoa olevan totta. Mutta tässä kohtaa totuus todella on tarua ihmeellisempää!

Listalle on koottu faktoja arkistojen kätköistä, sillä valitettavasti toimitus potee jo perinteeksi muodostunutta maaliskuun alun koronaa, eikä olo ole mikään mainioin. Yritämme kuitenkin saada tavaraa ulos oman jaksamisen mukaan – toivottavasti ymmärrätte!

Mutta nyt mennään erikoisten, yllättävien ja omituisten faktojen pariin!

Historian pisin hikka aiheutti vuosikymmenien mittaisen piinan

Yhdysvaltalainen Charles Osborne syntyi vuonna 1894 ja menehtyi vuonna 1991. Hän siis eli todella pitkän elämän.

Osbornella oli kuitenkin valtaosan elämästään melkoisen ikävä ongelma. Vuonna 1922, kun hän oli 28 vuoden ikäinen, hän punnitsi sian ennen eläimen teurastamista. Punnituksen aikana Osbornelle tuli hikka, mikä on täysin normaalia – onhan meistäkin jokainen varmasti kokenut tuon ärsyttävän toverin, joka johtuu pallean äkillisistä supistuksista.

Normaalisti hikka kestää muutaman minuutin ajan, ja joskus hieman pidempään, mutta Osbornen kohdalla tuo hikka kulki mukana aina helmikuuhun 1990 saakka. Kaiken kaikkiaan Osborne kärsi siis jatkuvasta nikotuksesta 68 vuoden ajan ja sillä hän pääsi myös Guinnessin ennätystenkirjaan.

Pitkittyneen hikan taustalla on aina jokin sairaus, mutta Osbornen kohdalla tuohon ikävään vaivaan ei yksinkertaisesti löydetty mitään hoitokeinoa. Noin vuosi ennen kuolemaansa Osborne pääsi vihdoin eroon hikastaan – se vain katosi omia aikojaan – mikä oli varmasti valtaisa helpotus lähes 25 000 päivää kestäneen kärsimyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan hänen arveltiin nikotelleen tuon vaivansa aikana käsittämättömät 430 miljoonaa kertaa, sillä alkuun hän nikotteli jopa 40 kertaa minuutissa ja myöhempinä vuosinaan noin 20 kertaa minuutissa; hän siis todella ansaitsee paikkansa tällä uskomattomien faktojen listalla.

Viiksekäs oluenjuoja haaskaa puolitoista tuoppia vuodessa

Kuva: Alberto Bigoni | Unsplash

Guinness-olutta ruvettiin valmistamaan Dublinissa, Irlannissa, vuonna 1759 ja nykyään se on yksi maailman tunnetuimmista olutbrändeistä. Vuonna 2000 yhtiö tilasi tutkimuksen, jossa oli määrä selvittää, paljonko viiksekkäät Guinnessin juojat haaskaavat olutta. Kävi ilmi, että aika paljon.

Tutkimuksen suoritti Robin Dover, joka on tieteilijänä erikoistunut hiuksiin ja ihosairauksiin. Hän analysoi Guinnessissa uitettuja viiksikarvoja, jotka oli saatu lahjoituksina kahdeksalta vapaaehtoiselta. Tohtori Dover havaitsi, että vaikka yksittäinen karva kykenee imemään itseensä 20 % oman painonsa verran olutta, katoaa haaskuun menevästä olutmäärästä suurin osa karvojen väleihin. Tämä on tarkkaa tiedettä!

Arvioiden mukaan saarivaltiossa oli tutkimushetkellä 92 370 kasvokarvoilla varustettua Guinnessin juojaa, joista jokainen kiskoi suosikkioluttaan keskimäärin 180 tuoppia vuodessa. Keskiverto Guinnessin nauttija käytti tuopin kumoamiseen 10 hörppäystä, joista jokaisella viiksiin jäi 0,56 millilitraa olutta.

Doverin mittausten ja laskelmien mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueella partoihin ja viiksiin jäi siis vuosittain noin 162 719 tuopillista olutta. Se tarkoittaa puoltatoista tuoppia yhtä viiksekästä juojaa kohtaan.

Yhteensä viiksekkäät Guinnessin juojat siis heittivät vuosituhannen alussa hukkaan noin 423 000 puntaa.

Luonnollisesti mitä pidemmät ja tuuheammat viikset, sitä enemmän olutta menee haaskuun. Eli kaikille oluen ystäville oiva säästövinkki: Aja parta!

Viikunat eivät kelpaa kaikille kasvissyöjille: Hedelmä on lihansyöjä

Viikunoita eli fiikuksia on noin 800 lajia ja niiden joukossa on muutamia sellaisia, joiden hedelmiä ihmiset käyttävät ravinnokseen. Aitoviikuna (Ficus carica) on se meille suomalaisillekin tuttu hedelmä.

Aitoviikunat elävät symbioosissa viikunapistiäisten kanssa. Paritellut pistiäisnaaras tunkeutuu viikunan hedelmään, menettää rytäkässä siipensä ja pölyttää kukat. Jos viikuna on sekä hede- että emikukinnot sisältävä hermafrodiitti, munii pistiäinen munansa ja kuolee. Aikanaan syntyvät toukat kehittyvät kotelovaiheen kautta aikuisiksi pistiäisiksi, parittelevat keskenään ja naaraat lähtevät siitepölyt mukanaan etsimään uutta viikunaa. Koiraat tulevat ulos pesäviikunastaan ja kuolevat. Näitä kaksineuvoisia viikunoita ei ole perinteisesti käytetty ihmisen ravintona, sillä ne kuhisevat pieniä pistiäisiä.

Jos taas naaraspistiäinen tunkeutuu pelkästään emikukintoja sisältävään, naaraspuoliseen viikunaan, suorittaa se pölytyksen, mutta ei pysty munimaan. Pistiäisnaaras kuolee hedelmän sisälle ja viikuna sulattaa sen ravinnokseen. Nämä hedelmät ovat juuri niitä, joita ostamme kauppojen hevi-osastolta.

Vaikka monilla vegaanifoorumeilla kammoksutaan lihaa syöviä viikunoita, eivät viikunan rouskuvat osat ole pistiäisen palasia, vaan harmittomia siemeniä. Viikunalla on erittäin tehokas entsyymi nimeltään fikaiini, joka sulattaa pistiäisnaaraan ihan kokonaan hyödyllisiksi ravintoaineiksi. Mutta kyllä: viikunat syövät lihaa!

Pez-karkit kehitettiin tupakoinnin lopettamiseen

Muistatko PEZ-karkit? Ne, jotka laitettiin esimerkiksi johonkin Disney-hahmon pään omaavaan ”putkiloon”, ja sitten niitä sai tuota päätä kääntämällä käteensä? Itse asiassa niistä on turha puhua menneessä muodossa, sillä niitä on edelleen tarjolla, joskaan ne eivät välttämättä ole Suomessa yhtä suosittuja kuin ennen.

PEZ-karkit ja nämä annostelijat kehitettiin aikanaan Wienissä, Itävallassa, tarkalleen ottaen vuonna 1927, Eduard Haas III:nnen toimesta. Niitä markkinoitiin alkuun yhteen puristettuina piparminttuina, mutta myöhemmin markkinoille tuli useita erilaisia makuja.

Mutta mistä sitten idea näihin PEZ-karkkeihin oikein lähti eli mikä niiden kohdalla oli niin sanottu pointti? Kyllä, PEZ-karkkien taustalla oli huomattavasti suurempi merkitys kuin vain karkin valmistaminen, sillä ne kehitettiin tupakan korvikkeiksi ihmisille, jotka yrittivät lopettaa tupakoinnin.

Reikä kuulakärkikynän korkissa

Oletko ikinä ihmetellyt, miksi kuulakärkikynien irrotettavissa korkeissa on reikä päässä? Korkinhan nimenomaan pitäisi suojata musteen mahdolliselta valumiselta. Reikä estää – hassua kyllä – myös musteen kuivumisen, sillä se laskee korkin sulkemisesta syntyvää ilmanpainetta.

Sillä on kuitenkin tärkeämpikin tehtävä.

Se on tehty estämään tukehtumista. Jos lapsi (yleensä se on lapsi) vahingossa pistää korkin suuhunsa ja se takertuu kurkkuun, on sen läpi mahdollista saada edes hieman happea. Nykyään monen valmistajan omaksuma reiällinen korkki on vähentänyt tukehtumiskuolemia huomattavasti, joten niinkin pienellä asialla voidaan pelastaa ihmishenkiä.

Punkin purema voi aiheuttaa punaisen lihan allergian

Punkkeja, yäk! Pian on taas se aika vuodesta, kun saa syynätä koko kroppansa läpi aina jos vähänkin poikkeaa metsän tai heinikon puolelle.

Kaikki tietävät, että punkit levittävät tauteja, joista borrelioosi ja puutiaisaivokuume ovat tunnetuimpina. Mutta kun punkkien elinalue kasvaa ja niiden määrä lisääntyy, tulee esiin myös muita, oudompia, vaivoja.

Punkit käyttävät ravinnokseen sitä eläintä, joka niiden ohi kulloinkin sattuu kulkemaan, mikä mahdollistaa taudinaiheuttajien ja muun tavaran liikkumisen eri lajien välillä. Jos punkki on toukka- tai nymfivaiheessa ruokaillut esimerkiksi hirvessä, ja myöhemmin pureutuu ihmiseen, siirtyy sen syljen mukana hirven aineita verenkiertoomme.

Yksi näistä on alfa-gal-hiilihydraatti. Kädelliset ovat ainoita nisäkkäitä, joilla ei tätä sokeria luontaisesti ole, joten niiden (meidän) elimistön immuunipuolustus voi hyökätä entuudestaan tuntematonta molekyylia vastaan.

Ja kun vasta-aineita on kerran syntynyt, voi alfa-gal aktivoida voimakkaan puolustusreaktion koska tahansa myöhemmin. Muun muassa naudanlihassa tätä sokeria esiintyy, mikä tarkoittaa sitä, että joillekin voi kehittyä allerginen reaktio lihan syömisen jälkeen. Alfa-gal voi saada aikaan ihottumaa, kuumeilua tai jopa hengenvaarallisen anafylaktisen shokin ja tajunnan menetyksen. Toisille ei tule mitään reaktiota.

Jälleen yksi syy kammoksua punkkeja. Ihan niin kuin sellainen olisi tarvittu.

Maanteiden keskiviivat keksittiin tippuvasta maidosta

Tien keskiviiva on varmasti eniten onnettomuuksia estänyt ja ihmishenkiä pelastanut liikennemerkki. Tai ehkä sitä ei voi sanoa liikennemerkiksi, mutta saat varmaan pointista kiinni.

Idea teiden keskiviivoista syntyi, kun Yhdysvaltain Michiganista kotoisin oleva Edward Hines seurasi hevosen vetämiä maitokärryjä vuonna 1911. Eli siis ennen kuin autot olivat vallanneet liikenteen!

Hän huomasi kärryistä tiputtelevan maitoa, josta syntyvä vana muodosti katkonaisen viivan keskelle tietä. Siitä se ajatus lähti, ja niin yksinkertaisella tavalla erotettiin vastakkain kulkeva liikenne toisistaan. Maalia tiehen, ja Hinesista tuli ”maailman tärkeimmäksi liikenneturvallisuutta edistäväksi välineeksi” tituleeratun keskiviivan isä.

Kauniiden naisten ruumiit annettiin nekrofilian estämiseksi mädäntyä muutama päivä ennen palsamointia

Muinaisessa Egyptissä oltiin tunnetusti eteviä palsamoijia; se on päivänselvää, kun tuhansia vuosia vanhoja muumioita löytyy hautakammioista olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Egyptissä kuolleiden henkilöiden ruumiit toimitettiin palsamoijalle hyvin pian menehtymisen jälkeen, sillä uskomuksen mukaan vainaja jatkoi elämäänsä tuonpuoleisessa. Hajoamaton ja mahdollisimman ehjä ruumis takasi tälle ikuisen elämän.

Poikkeuksiakin jouduttiin tekemään. Jos vainaja oli korkeassa virassa olevan miehen vaimo, tai vaihtoehtoisesti erityisen kaunis tai tunnettu nainen, annettiin hänen ruumiinsa palsamoijien käsiteltäväksi vasta kolmen tai neljän päivän päästä.

Siinä ajassa ruumiissa ehti alkaa mätänemisprosessi, jota yleensä haluttiin välttää ennen muumiointia. Odotusaika oli tarpeen, sillä joidenkin palsamoijien tiedettiin harjoittaneen nekrofiliaa juuri kuolleiden naisten ruumiiden kanssa. Kun elimistön entsyymit yhdessä bakteerien kanssa olivat ehtineet alkaa hajottamaan ruumista, oli houkutus seksuaaliseen hyväksikäyttöön ainakin vähäisempi.

Moottorisaha keksittiin avuksi synnytykseen

Ennen kuin keisarileikkauksesta tuli hygienian ja tietotaidon kehittymisen ansiosta äidille turvallinen 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli vaikeissa synnytyksissä käytössä suhteellisen raaka metodi.

Jos vauva ei mahtunut tulemaan luonnollisesti ulos, joutuivat lääkärit leikkaamaan auki symfyysin (lantion etuseinämän yhdessä pitävä rustoinen häpyluuliitos). Leikkaus tehtiin pientä veistä ja sahaa apuna käyttäen, mikä oli aikaa vievää ja sotkuista puuhaa. Puhumattakaan operoitavan naisen kivuista: leikkaus tehtiin tietenkin vajavaisella puudutuksella.

Vuonna 1780 kaksi lääkäriä John Aitken ja James Jeffray kehittivät ketjusahan, jolla lantioluut sai nopeammin erilleen ja symfyysin halki. Operaation kivuliaisuus ei varmastikaan vähentynyt. Käsikäyttöisessä, keittiöveistä malliltaan muistuttavassa sahassa oli pyörivä ketju, jossa oli teräviä hampaita. Ketjua liikuteltiin kampea veivaamalla. Käytännössä siis oltiin kaukana moottorisahasta, teoriassa ei niinkään.

Kun tieto ketjusahan toimivuudesta levisi, alettiin sitä käyttää muissakin leikkauksissa, muun muassa amputaatioissa. Koska uudella sahalla oli aiempiin välineisiin verrattuna helppo pureutua lähes mihin tahansa materiaalin, löysi se lopulta tiensä myös metsureiden käsiin.

Kieli on selvännäkijä. Tai tuntija.

Päätetään lista todelliseen loppukevennykseen. Tai se voi olla myös ahdistuksen aiheuttaja, riippuen näkökannasta ja lukijan seuraavista liikkeistä.

Kieli tietää, miltä kaikki tuntuu, vaikka et siis olisi koskaan nuollut kyseisiä kohteita. Mieti vaikka tennispalloa, ripsiväriharjaa tai pöydänjalkaa. Tiedät tasan tarkkaan, miltä niiden pinta tuntuu kielessä.

Listafriikki ei missään nimessä tuomitse ketään, jolla mahdollisesti on kokemusta edellä mainittujen esineiden nuolemisesta, mutta suurimmalla osalla ei varmaankaan ole. Mutta vain ajatus niiden nuolemisesta riittää kielelle. Tämän testaaminen ei voisi olla helpompaa: katsele vain ympärillesi ja nuole mielessäsi näkemiäsi asioita.

Seuraavan kerran, kun joku pyytää tunnustelemaan esimerkiksi villapaitaansa – ”kokeile, miten ihanaa materiaalia tämä on!” – voit pitää etäisyyttä ja sanoa, ettei sinun tarvitse koskea, sillä olit jo miettinyt miltä sen nuoleminen tuntuu.

Tämä fakta kannattaa ehdottomasti kertoa jossain suljetussa tilassa täysin oudoille ihmisille!

Lue myös:

Continue Reading

Oudoimmat

Granaattiomenan murskaamista oveen, värikkäitä alusvaatteita ja nukkejen polttamista roviolla: 10 erikoista tapaa juhlia uuttavuotta

Julkaistu

Miten sujuu uudenvuoden juhlinta maailmalla? Tässä kymmenen erikoista tapaa ja perinnettä.

Samppanjaa ja ilotulitteita – kuulostaa uudenvuoden juhlinnalta! Uuttavuotta juhlistetaan monin eri tavoin ja esittelemme nyt kymmenen erikoista perinnettä ympäri maailman.

Vuoden vaihtuminen on merkittävä juhla monessa kulttuurissa, mutta kaikilla on heittää soppaan omat mausteensa. Ympäri maailman löytyy mitä erilaisimpia perinteitä ottaa uusi vuosi vastaan ja valtaosa näistä perinteistä on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Miten sinä vietät uuttavuotta? Sujuuko uudenvuoden juhlinta suomalaisittain perinteisissä merkeissä vai otatko kenties tältä listalta muutaman vinkin ja heittäydyt kansainvälisiin tunnelmiin?

Brasilia: Toiveikkaita hyppyjä Atlantin aaltoihin

Uuteen vuoteen hyppääminen voi olla ihan kirjaimellinen hyppy. Tanskalaisilla on tapana nousta seisomaan tuoleille ennen vuorokauden vaihtumista ja kun keskiyö saapuu, hyppäävät he alas. Hypyn on tarkoitus karkottaa pahoja henkiä.

Tuo tanskalaisten tapa on huomattavasti mielekkäämpi toteuttaa myös Suomessa, jos vertaa esimerkiksi Brasiliassa tapahtuvaan uudenvuoden juhlintaan, johon liittyy niin ikään hyppääminen.

Brassit kerääntyvät uudenvuodenaattona sankoin joukoin rannalle, missä hypätään seitsemän aallon ylitse. Jokaisella hypyllä esitetään toive tulevalle vuodelle tai osoitetaan kiitosta jostain menneen vuoden tapahtumasta.

Itämeren tai minkään vesistön aallot eivät erityisemmin houkuttele hyppimään Pohjolan hyytävässä vuodenvaihteessa.

Kanada: Virkeitä jääkarhuja


Tässä sitten kumotaan edellisen kohdan viimeinen lausahdus. Sillä jos haluaa juhlistaa uutta vuotta kuten kanadalaiset, niin suunta käyköön hyisiin vesiin.

Vancouverissa 1920-luvulla alkanut perinne on vuosien mittaan levinnyt ympäri Kanadaa ja tehdäänpä näitä ”jääkarhu-uinteja” muuallakin maailmassa. Polar Bear Swimin alkuvuosina uintiin osallistui vain kourallinen ihmisiä, mutta nykyisin tapahtumat houkuttelevat valtaisan määrän väkeä.

Tuhannet karaistuneet kanadalaiset ympäri maan kerääntyvät uudenvuodenpäivänä rannoille juoksemaan jäiseen mereen tai järveen. Joidenkin paikkakuntien tapahtumissa ensimmäisinä veteen pulahtaneet palkitaan, mutta monille osallistuminen tähän järjettömään perinteeseen on tärkeintä.

Jos on edellisen illan ja yön juhlinnoista hieman nuutunut olo, niin sukellus jääkylmään veteen raikastaa kummasti.

Filippiinit: Vain pyöreällä muodolla on väliä

Kuva: Pixabay

Filippiineillä pyöreys on yhtä kuin vauraus. Pyöreä muoto tietää pätäkkää ja hyvää onnea, ja uutenavuotena tämä uskomus viedään äärimmilleen.

Filippiiniläiseen uudenvuoden juhlintaan kuuluu valtava keskiyön juhla-ateria Media Noche. Herkkuja notkuvassa pöydässä on oltava myös pyöreitä hedelmiä – koska vaurautta havitellaan kaikin keinoin. Usein hedelmät ovatkin paraatipaikalla, keskellä pöytää. Ihan kaikkia hedelmiä ei kuitenkaan hyväksytä pyöreästä muodosta huolimatta: muun muassa ananas ja jakkihedelmä ovat vältettävien listalla, koska niiden kuorissa oleva piikit symboloivat ongelmia.

Uutenavuotena filippiiniläiset myös pukeutuvat pilkullisiin asuihin ja lahjoittavat toisilleen kolikoita – pyöreä muoto kunniaan! Lapsilla on myös tapana täyttää taskunsa kolikoilla ja ravistella niitä keskiyöllä.

Joissakin perheissä kolikoita myös levitellään uutenavuotena ympäri kotia, sillä mitä enemmän laatikoissa tai nurkissa tai vaikkapa tuolien alla on käteistä, sitä enemmän seuraavana vuonna on tiedossa hyvää onnea ja rahaa.

Argentiina: Ympäristöstä viis kunhan mennyt on mennyttä!


Jos vierailee Buenos Airesissa uudenvuoden aikaan, voi taivaalta satava paperisilppu yllättää pahanpäiväisesti. Ei huolta, sillä kyse on uudenvuoden perinteestä, jossa kaikki mennyt jätetään taakse ja uusi vuosi aloitetaan kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Toimistojen työntekijöillä on nimittäin vuoden viimeisenä päivänä tapana työntää kaikki kertyneet dokumentit, kalenterit ja muistilaput paperisilppuriin ja viskata silppu ikkunasta kadulle.

Roskakoriin silppua ei voi laittaa, sillä sen lennättäminen ikkunasta ulos symboloi kaikesta negatiivisesta irtipäästämistä ja positiivisten asioiden vastaanottamista. Perinne on hiljalleen hiipumassa, sillä valtava määrä paperisilppua on rumannäköistä – varsinkin, jos sattuu satamaan – eikä roskaaminen ole myöskään ympäristölle hyväksi.

Grönlanti: Uudenvuoden juhlinta tuplana

Grönlantilaiset selvästi rakastavat uudenvuoden juhlintaa. He nimittäin tekevät sen kahdesti.

Kun kello on Grönlannissa iltakahdeksan, on se keskiyö Tanskassa. Ja koska Grönlanti kuuluu Tanskaan, niin miksipä vuodenvaihdetta ei juhlittaisi emämaan mukana. Raketit paukkuvat pohjoisen pimeälle iltataivaalle, kuoharilasit kilisevät, kaikki halailevat toisiaan ja toivottavat hyvää uutta vuotta. Sitten grönlantilaiset asettuvat nauttimaan illallista.

Kunnes kello lyö kaksitoista, jolloin tunteja aiemmin tapahtunut juhlinta toistetaan yhtä riemukkaissa merkeissä.

Mahtava perinne! Koska vuorokausi vaihtuu jossakin päin maailmaa jokaisena tuntina (ja myös välissä) niin miksi ei juhlia 24 tuntia putkeen?

Jee, vuosi vaihtui Tongalla! Jaahas, kilistellään Intian mukana. Sitten ammutaan raketteja omana virallisena uutenavuotena. Muutaman tunnin päästä voikin juhlistaa grönlantilaisten tahdissa. Vaikka aamulla voi jo tuntua turnausväsymystä, niin vielä jaksetaan jorata, kun Meksikossa vaihtuu vuosi. Kovimmat uudenvuoden juhlijat sinnittelevät seuraavaan keskipäivään ja kohottavat maljan yhdessä havaijilaisten kanssa.

Lue myös: 10 hämmentävää faktaa aikavyöhykkeistä – Miten kellonaika voi olla näin monimutkainen asia!?

Ecuador: Mennyt vuosi tuhkana tuuleen


Kun keskiyö saapuu Ecuadorissa, sytyttävät ihmiset paperilla täytettyjä linnunpelättimiä tuleen. Ne eivät ole mitä tahansa nukkeja, vaan monille on taiteiltu jonkun julkkiksen tai vaikkapa poliitikon kasvot. Poltettavat nuket symboloivat puhdistautumista edellisen vuoden pahuuksista. Samalla roviolla poltetaan myös vanhoja valokuvia, jotka edustavat mennyttä vuotta. Näin karkotetaan kaikki paha.

Perinteen kerrotaan juontavan juurensa vuoden 1895 keltakuume-epidemiaan, jolloin ihmiset täyttivät arkkuja tautiin menehtyneiden läheistensä vaatteilla, minkä jälkeen arkut sytytettiin palamaan puhdistautumisen merkiksi.

Jos pelkkä linnunpelättimen polttaminen ei vakuuta siitä, että tuleva vuosi on oleva loistelias, voi omia mahdollisuuksiaan parantaa hyppäämällä palavan nuken yli 12 kertaa. Jos siinä onnistuu polttamatta itseään, niin ainakin voi sanoa, että hyvä onni oli matkassa hyppyhetkellä.

Venäjä: Toivomukset tuhkana kurkusta alas

Jos Ecuadorissa menneet tuuhastetaan tuhkana tuuleen, niin itänaapurissa tuhkat edustavat toiveita tulevan vuoden varalle.

Venäläiset eivät tee uudenvuodenlupauksia, vaan he esittävät toiveita alkavalle vuodelle. Keskiyöllä, kellon lyödessä kaksitoista, toiveet kirjoitetaan ylös paperilappusille. Sitten nämä lappuset poltetaan, paperista syntynyt tuhka ripotellaan samppanjan joukkoon ja lasillinen kulautetaan kurkusta alas.

Ja tämä kaikki on tapahduttava niiden kahdentoista kellonlyönnin aikana, jos siis mielii toiveidensa toteutuvan.

Kreikka: Tuleva vuosi on onnekas, jos kodin edusta näyttää veriseltä rikospaikalta

Kreikkalaisessa kansanperinteessä granaattiomena on jo ammoisista ajoista lähtien symboloinut voimaa. Se on hedelmällisyyden, vaurauden ja hyvän onnen hedelmä. Ei siis ole lainkaan kummallista, että granaattiomena liittyy olennaisena osana uudenvuoden juhlintaan ja erityisesti perinteeseen nimeltään podariko.

Aattona kreikkalaiset ripustavat granaattiomenan roikkumaan ulko-ovelle tai hedelmä otetaan kirkkoon mukaan siunattavaksi; tapa on hieman erilainen saaresta riippuen.

Juuri ennen keskiyötä ihmiset tulevat ulos kodeistaan ja kun vuosi on vaihtunut, astuu tarkkaan valittu henkilö ensimmäisenä sisään oikea jalka edellä. Perinteen nimi podariko on vapaasti suomennettuna hyvä jalka.

Toisinaan ensimmäisenä sisään astuva henkilö on talon isäntä, toisinaan vanhin poika ja joskus perhe voi kutsua jonkun ulkopuolisen, jonka uskotaan tuovan hyvää onnea. Kun tämä onnekas astuja on ylittänyt kynnyksen, laittaa talonväki jalkansa jonkun rautaisen esineen päälle, jotta perhe pysyisi rautaisessa kunnossa läpi tulevan vuoden.

Ja sitten päästään siihen granaattiomenaan. Kaiken hyvän onnen varmistamiseksi granaattiomena isketään ovea vasten ja mitä enemmän mehua roiskuu, sitä paremmat ajat on tulossa. Hedelmän murskaamisen hetkellä kaikki toivottavat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Tämä perinne ei mene kokeiluun. Jos olet koskaan avannut granaattiomenaa, niin tiedät mitä tarkoitan. Homman jälkeen keittiö ja kaikki lähialueet noin 10 metrin säteellä ovat punaisissa roiskeissa kuin joku olisi murhattu väkivaltaisesti. No, ehkäpä se on tiennyt vain hyvää onnea!

Sveitsi: Hyviä uutisia sottapytyille

Kuva: Pixabay

Jäätelön tippuminen maahan suututtaa ja itkettää – usein lähinnä lapsia, mutta miksei myös aikuisia. Onhan se harmillista. Tilanne on kuitenkin päinvastainen silloin, kun Sveitsissä juhlitaan uuttavuotta. Lattialle tipahtanut jäätelö nimittäin symboloi yltäkylläisyyttä ja sen uskotaan tuovan onnea ja vaurautta. Niinpä sveitsiläiset pudottelevat jäätelöä maahan ihan tarkoituksella.

Tämä perinne herättää muutamankin kysymyksen: Kuka siivoa kaiken lattialle levitetyn jätskin? Ja saako kukaan syödä uutenavuotena jäätelöä vai päätyykö kaikki herkku lattialle hyvää onnea tuomaan?

Latinalainen Amerikka: Alusvaatteiden värillä on väliä

Nyt avataan valtioiden rajoja ja puhutaan suuren alueen yhteisestä perinteestä. Isossa osassa Väli- ja Etelä-Amerikkaa alusvaatteiden valitseminen on uudenvuoden juhlinnan kriittisin hetki. Esimerkiksi Meksikossa ja Boliviassa uskotaan vakaasti, että uutenavuotena käytettyjen alusvaatteiden väri määrittää seuraavan vuoden kohtalon.

Erivärisiä alusasuja myyvät kojut ilmestyvät katukuvaan pari päivää ennen h-hetkeä, joten jokainen voi käydä ostamassa juuri omiin toiveisiin sopivat alkkarit. Siinä onkin sitten miettimistä, että mitähän sitä ensi vuonna oikein haluaisi.

Punaiset alusvaatteet tietävät totta kai rakkautta ja intohimoa, vihreät alkkarit kuvastavat hyvinvointia ja terveyttä, valkoiset tuovat toivoa ja rauhaa, vaaleanpunaisiin pikkareihin pukeutuvalle on luvassa tosiystävyyttä ja keltaiset alusvaatteet symboloivat hyvää onnea ja vaurautta. Mitäköhän niille on luvassa, jotka kulkevat kommandona?

Italiassakin alusvaatteiden värillä on väliä, joskin ainoa onnea tuova pikkareiden väri on punainen. Nykyään ajatellaan, että punaiset alusvaatteet pitävät rakkauselämän kukoistavana tulevana vuonna, mutta todellisuudessa perinne juontaa juurensa keskiajalle, jolloin miehet kietoivat perhekalleutensa punaiseen riepuun suojellakseen niitä pahojen noitien loitsuilta.

*

Yksi Listafriikin historian ensimmäisistä listoista koski niin ikään uudenvuoden perinteitä. Vuoden 2019 viimeisenä päivänä julkaistun listan voit lukea tästä: Top 10: Tässä ovat maailman omituisimmat uudenvuoden perinteet.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat