Henkeäsalpaavaat satulinnat: Miltä näyttävät Draculan ja Prinsessa Ruususen linnat tosielämässä?

Jälleen kerran tosielämä on tarua ihmeellisempää; nämä mielettömät satulinnat ovat sen verran epätodellisia ilmestyksiä ja uskomatonta kyllä, kaikki aivan omanlaisiaan.

Listafriikki käy kunkin linnan kohdalla läpi sen mielenkiintoisia vaiheita ja asukkaita. Vaikka useimmat näistä majesteettisista rakennuksista sijaitsevat Euroopassa, mahtui tällä kertaa mukaan myös yksi linna Japanista. ”Tällä kertaa” siksi, että listan kahdeksasta satulinnasta tuli melkoisen tuhti paketti, jossa riittänee ihastelemista yhdelle lukukerralle. Jos kiinnostusta löytyy (kirjoittajalla sitä ainakin on 😉), niin jatko-osa saattaa olla tiedossa, sillä upeita linnojahan on maailma pullollaan!

On vaikea kuvitella, että nämä ovat tosiaan olleet jonkun koteja!

Neuschwanstein – satulinna, josta Disney otti mallia

Kun puhutaan todellisista satulinnoista, on Baijerissa, Etelä-Saksassa sijaitseva Neuschwansteinin linna omassa kastissaan. Se on epätodellinen näky ja kuin suoraan satukirjojen sivuilta napattu. Mutta itse asiassa linnan ja satujen suhteen on käynyt toisin päin: Majesteettinen linna oli nimittäin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Walt Disneyyn, kun hän oli vieraillut siellä vaimonsa Lillianin kanssa.

Neuschwansteinin linna toimi esikuvana Kalifornian Disneylandiin vuonna 1955 valmistuneelle Prinsessa Ruususen satulinnalle, joka nähtiin lisäksi valkokankaalla vuonna 1959 ensi-iltansa saaneessa Prinsessa Ruusunen -animaatioelokuvassa. Myöhemmin myös Floridan Disneyworldiin noussut Tuhkimon linna sai vaikutteita Neuschwansteinista.

Neuschwansteinin linna on suhteellisen tuore rakennus, sillä sitä alettiin rakentamaan vuonna 1868 Baijerin kuninkaan Ludvig II:n määräyksestä. Hieman omalaatuisena hallitsijana tunnettu Ludvig oli pyytänyt arkkitehtejään suunnittelemaan linnan, joka kuvastaisi Richard Wagnerin oopperoita ja romantisoidun keskiajan rakennustyyliä. Linnan oli tarkoitus toimia kuninkaan omana pakopaikkana, jossa hän saisi olla poissa julkisuudesta ja uppoutua fantasiamaailmaan; historioitsijat ovat arvelleet, että hänellä oli pahoja mielenterveysongelmia. Kun linna vuonna 1886 oli sisätilojen viilausta vaille valmis, ehti Ludvig asua unelmiensa ”talossa” vain muutaman hassun päivän ennen kuin hukuttautui Starnberginjärvellä lähellä Müncheniä, jonne hänet oli siirretty tarkkailtavaksi.

Neuschwansteinin linna avattiin yleisölle vain muutamia viikkoja kuninkaan traagisen kuoleman jälkeen, jotta rakentamisesta syntyneet velat saataisiin maksettua. Eikä ihailijoita paljon tarvinnut houkutella, vaikka kahdestasadasta suunnitellusta huoneesta vain kourallinen oli valmiina.

Vaikka linnan arkkitehtuuri huokuu menneitä aikoja, oli se valmistuessaan hyvin moderni. Siellä oli keskuslämmitys, puhelinlinja, juokseva vesi ja vessoissa automaattinen huuhtelujärjestelmä. Mutta niin upea kuin linna sisältä onkin, hulppeine saleineen ja taideteoksineen, on sen ulkopuoli vertaansa vailla. Parhaat näkymät maailman kauneimmaksi linnaksi nimettyyn Neuschwansteiniin saa läheiseltä Marienbrücken sillalta, joka kulkee 90 metrin korkeudessa Pöllatin solan päällä.

Branin linna

Maailmassa ei varmasti ole toista linnaa, johon olisi liitetty yhtä paljon kummitustarinoita kuin Branin linnaan Romaniassa. Satulinnaksikin sitä voi pienellä venytyksellä kutsua: se tunnetaan maailmalla Draculan linnana, sillä se on yhdistetty irlantilaisen Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistuun Dracula-kauhuromaaniin. Stokerin uskotaan saaneen inspiraation ihmisverta imevään kreivi Draculan hahmoon 1400-luvulla eläneestä Valakian julmasta ruhtinaasta Seivästäjä-Vladista, joka lempinimensä mukaisesti seivästytti valtakaudellaan tuhansia ihmisiä. Vlad oli syntynyt Valakian naapurissa, Transilvanian ruhtinaskunnassa.

Todellisuudessa Stoker ei ollut koskaan käynyt nykyisen Romanian alueella tai nähnyt transilvanialaisia linnoja. Kirjassa kuvailtu Draculan asuinpaikka ei muistuta Branin linnaa tai sen puoleen muutakaan alueen linnoitusta. Seivästäjä-Vladillakaan ei tiettävästi ollut mitään yhteyttä tähän linnaan, vaikka hän lähiseudulla kauhistusta herättikin.

Mutta fiksu markkinointikikka, sillä Branin linna houkuttelee vuosittain tuhansia kauhutarinoiden faneja, jotka tulevat paikalle toiveissaan päästä kokemaan jotain hyytävää. Vuonna 2016 kanadalaiset sisarukset Tami ja Robin Varma valittiin 88 000 kilpailuun osallistuneen joukosta viettämään Halloweenin vastaisen yön Branin linnassa – sänkyinä toimivat tietenkin arkut. Se oli ensimmäinen kerta 70 vuoteen, kun joku vietti yön kyseisessä rakennuksessa. Pelottelusta ja kummitustarinoista huolimatta he selvisivät yöstä hengissä.

Mutta mennään vähän ajassa taaksepäin. Nykyinen linna rakennettiin vanhan katolisen veljeskunnan pystyttämän puulinnan tilalle vuonna 1377, Unkarin kuninkaan Ludvig I Suuren määräyksestä. Sieltä käsin puolustauduttiin muun muassa Osmanien valtakunnan armeijaa vastaan ja linna oli Unkarin kuningassuvun omistuksessa, kunnes Unkari joutui vuonna 1920 luovuttamaan Transilvanian Romanialle.

Branin linnasta tuli Romanian kuningattaren Marian ehdoton suosikki, jonne hän matkasi aina, kun oli mahdollista. Prinsessa Ileana peri äitinsä lomaparatiisin, ja piti siellä sairaalaa toisen maailmansodan aikana. Pian sodan jälkeen maahan asetettiin Neuvostoliiton tukema kommunistihallitus, joka karkotti kuninkaalliset maasta ja otti linnan haltuunsa.

Nykyisin, vuosia kestäneen oikeuskiistan jälkeen, Branin linna on jälleen siniveristen omistuksessa. Prinsessa Ileanan Yhdysvalloissa asuva poika Dominic von Habsburg sai laillisen omistusoikeuden linnaan vuonna 2006, ja yhdessä siskojensa kanssa hän kunnosti ja avasi sen vierailijoille.

Penan palatsi

Lähellä Portugalin pääkaupunkia, Lissabonia, sijaitsee pieni Sintran kaupunki, joka ainakin Anna Abreun faneille saattaa kuulostaa tutulta; onhan se laulajan toinen kotikaupunki. Matkailijoiden keskuudessa Sintra tunnetaan linnoistaan, ja erityisesti upeasta Penan palatsista. Vaikka sitä kutsutaan palatsiksi, on se virallisen määritelmän mukaan linna. Palatsi on pelkästään asuinkäyttöön tarkoitettu, usein varsin näyttävä rakennus, mutta linnalla on aina myös puolustuksellinen tehtävä.

Yli puoli kilometriä korkean jyrkänteen päälle rakennettu Penan palatsi eroaa muista listan linnoista värimaailmaltaan: voimakasta punaista ja keltaista sekä sinisiä mosaiikkilaattoja.

Jo 1100-luvulla kukkulan huipulle pystytettiin linna, joka toimi alunperin luostarina, kunnes se tuhoutui lähes kokonaan Lissabonin maanjäristyksessä vuonna 1755. Maanjäristyksen keskus oli Atlantilla ja se lähetti matkaan katastrofaalisen tsunamin, jota täydensivät tulipalojen aiheuttamat tuhot. Arvioiden mukaan 100 000 ihmistä menetti henkensä ja läheiset kaupungit, Lissabon mukaan lukien, murenivat ja/tai paloivat raunioiksi. Penan palatsista pystyyn jäi ainoastaan kappelirakennus.

Portugalin hallitsijan, kuningatar Maria II:n, puoliso kuningas Ferdinand II menetti paikalle sydämensä ja lunasti palatsin rauniot ja ympäröivät maa-alueet kuningasperheen haltuun vuonna 1838; siitä haluttiin perheelle mukava, pikkuinen kesäasunto. Linna kunnostettiin hallitsijaparin toiveiden mukaisesti kuvastamaan 1800-luvun romantiikan aikakautta ja siihen haluttiin vaikutteita islamilaisesta rakennustaiteesta.

Vuoden 1910 vallankumouksen aikaan Penan palatsi siirtyi Portugalin valtiolle ja siitä tehtiin museo. Loppuun saakka linna oli kuitenkin kuningasperheen käytössä, sillä kuningatar Amelia, Portugalin viimeinen kuningatar, vietti Penan palatsissa viimeisen yönsä ennen maanpakoon lähtemistä.

Predjaman linna

Predjaman linna Sloveniassa on täysin ainutlaatuinen linnojen maailmassa. Noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Ljubljanasta sijaitseva Predjama on rakennettu kallioseinämään ja osittain luolan sisään. Se on kaikkien linnafanien ”pakko päästä näkemään” -listalla.

Tämä slovenialainen satulinna on sitä kirjaimellisesti, niin monia mielenkiintoisia tarinoita se pitää sisällään.

Linna rakennettiin todennäköisesti 1100-luvulla, mutta ensimmäiset kirjalliset maininnat siitä ovat vasta 1200-luvun puolivälistä; silloin siihen viitattiin ”luolalinnana”. Predjaman kuuluisin asukki on varmasti ollut Slovenian omaksi Robin Hoodiksi tituleerattu ritari Erazem Lueger.

Hieman kapinallisena tunnettu Lueger erehtyi vuonna 1483 Wienissä olleessaan surmaamaan erään marsalkka Pappenheimin, joka sattui olemaan sukua Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisarille Fredrik III:lle. Molemmat kuuluivat tuohon aikaan puolta Eurooppaa hallinneeseen Habsburgien sukuun. No, keisari siitä tulistuneena määräsi Predjamaan linnan piiritettäväksi, kunnes Lueger kuolisi nälkään. Kukaan ei osannut arvata, että nerokkaasti rakennetussa linnassa olisi luolia ja salakäytäviä, joiden kautta Lueger sai jatkuvasti ruokaa. Vuoden verran Lueger eleli linnansa suojissa turvassa, kunnes hän tuli palvelijansa pettämäksi: vahvistamattoman legendan mukaan Luegerin surmasi tykinkuula hänen istuessaan huussissa.

Predjamanan satulinnassa pääsee tutustumaan linnan salakäytäviin ja sen alapuolella oleviin 14 kilometrin pituisiin luolastoihin, jotka levittäytyvät kallion sisällä neljään kerrokseen. Linna on toiminut myös inspiraationa kirjailija George R. R. Martinille hänen suunnitellessaan Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjaa. Jos kirjat eivät sano mitään, niin ehkä niihin perustuva Game of Thrones -televisiosarja sanoo.

Eikö vieläkään houkuta? Mitäs sanot siitä, että eräästä linnan kellarista löytyi vuonna 1991 aarre, joka on nykyään nähtävillä läheisessä museossa? Voisiko Predjaman linna pitää sisällään lisää salaisia ja tutkimattomia nurkkia!?

Lue myös:
Olisiko luolassa asuminen sinun juttusi? 10 paikkaa, joissa kiven sisällä eläminen on tuiki tavallista

Himejin linna

Suurin osa listan kohteista sijaitsee Euroopassa, mutta Japanissa, Koben kaupungin lähistöllä sijaitseva Himejin linna ansaitsee ehdottomasti paikkansa näiden upeiden satulinnojen joukossa. Samassa paikassa on seissyt linnake vuodesta 1333 saakka, mutta se koki ensimmäisinä vuosisatoinaan monia tuhoja ja muutoksia. Himejin linnan, sellaisena kuin se nykypäivänä on, rakennutti daimyo Ikeda Terumasa, korkea-arvoinen aatelismies ja lääninherra. Linna valmistui vuonna 1609.

Linnan muurit pitävät sisällään 83 rakennusta, joista näkyvin on viisikerroksinen keskustorni, tenshu. Keskustorni on nimetty yhdeksi Japanin kansallisaarteista; se on kunnia, jota ei helpolla jaeta. Himejin linna on malliesimerkki japanilaisesta linna-arkkitehtuurista ja se on hohtavan valkoisine seinineen yksi maan kruununjalokivistä. Sitä kutsutaankin ”valkoisen haikaran linnaksi”, sillä värinsä ja katon muodon vuoksi se muistuttaa lentoon nousevaa jalohaikaraa. Himeji on Japanin suosituin linna, ja sitä katsomaan saapuu vuosittain hieman vajaa 3 miljoonaa turistia.

Linnan labyrinttimäisesti suunnitellut pihat ja muurit olivat aikoinaan loistava puolustusmekanismi, sillä ne pakottivat mahdolliset hyökkääjät kiertämään linnoitusta spiraalin muotoisessa kehässä. Näin tunkeilijat olisivat olleet koko ajan linnan puolustajien näköpiirissä ja helppo kohde vartijoiden jousipyssyille. Nykyinen Himejin linna kuitenkin säästyi tällaisilta hyökkäyksiltä, joten tarkkaan harkitut umpikujat ja hämäävät risteykset eivät koskaan joutuneet todelliseen tulikokeeseen.

Toisenlaisiin hyökkäyksiin Himejissä on kuitenkin täytynyt valmistautua, nimittäin toisen maailmansodan aikana sitä ympäröivät alueet tulitettiin maan tasalle. Kuin ihmeen kaupalla linna säilyi tuhoutumatta, vaikka yksi lentokoneesta pudotettu pommi kyllä kertomuksien mukaan tulikin katosta läpi. Kaikkien onneksi se osoittautui suutariksi.

Eilean Donanin linna

Kuva: David Iliff | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu

Skotlannin läntisillä Ylämailla, strategisesti kolmen vuonon tai lochin yhtymäkohdassa sijaitsee pieni, periaatteessa mitäänsanomaton saari. Tuolla saarella seisoo kuitenkin yksi Skotlannin kuvatuimmista rakennuksista, jota sadat tuhannet ihmiset käyvät ihastelemassa vuosittain. Sen on monelle tuttu valkokankaalta muun muassa James Bondista; Kun maailma ei riitä -elokuvassa linna toimi MI6-tiedustelupalvelun Skotlannin päämajana. Eilean Donanin linna ei ole mikään perinteisen kaunis satulinna, mutta sumujen keskeltä paljastuessaan siinä on jotain hurmaavan mystistä. Se istuu karuun ympäristöön täydellisesti.

Linna rakennettiin alunperin 1200-luvulla Skotlannin kuninkaan Aleksanteri II:n valtakaudella toimimaan ensimmäisenä puolustuslinjana pohjoisesta tulevia norjalaisia valloittajia vastaan. Viikinkien kulta-aika ei ollut vielä painunut unholaan.

Myöhemmin Eilean Donan oli Mackenzien klaanin omistuksessa, mutta majaa siellä pitivät läheiset liittolaiset ja Mackenzien suvun henkivartijoina toimineet Macraen klaanin jäsenet. Ensimmäisen jakobiittikapinan yhteydessä vuonna 1719 brittijoukot tuhosivat linnan pommeillaan lähes kokonaan, ja jos linnaa puolustaneista Mackenzien ja Macraen suvun jäsenistä jotkut selvisivät hengissä, joutuivat he vangeiksi. Linnan rauniot jäivät oman onnensa nojaan. Vuosikymmeniä myöhemmin Ison-Britannian hallitsijasukua vastaan kapinoineet jakobiitit kukistettiin lopullisesti, mikä johti klaanijärjestelmän hajottamiseen: päälliköt riisuttiin vallasta ja muun muassa kiltin käyttäminen kiellettiin.

Vuonna 1911, lähes kaksisataa vuotta Eilean Donanin linnan tuhoamisen jälkeen, Macraen klaanin jälkeläinen John Macrae-Gilstrap osti rauniot itselleen. Linna kunnostettiin ja avattiin yleisölle vuonna 1955.

Eilean Donanin linna on siis jälleen Macraen perheen hallussa ja suojeluksessa, vaikka kukaan heistä ei siellä asukaan.

Mont Saint-Michelin linna

Ranskassa, Normandian rannikolla sijaitsee Mont Saint-Michelin saari, jonne aiemmin on päässyt ainoastaan laskuveden aikaan. Se ei kuitenkaan ole estänyt yli kolmea miljoonaa vuosittaista vierailijaa matkaamasta tälle pienelle kiviselle saarelle. Nykyisin turistit eivät enää ole luonnon armoilla, vaan pääsevät tutustumaan Mont Saint-Michelin luostarisaareen siltaa pitkin.

Saarella on pitkä historia, sillä ensimmäisen kerran sille perustettiin luostari jo 900-luvulla. Vuosien mittaan se on toiminut strategisesti merkittävänä kohteena, josta on puolustauduttu sekä viikinkejä vastaan että tuhottoman monia kertoja kanaalin toisella puolella eläviä englantilaisia vastaan. Vuosisatojen aikana luostaria ja sen asukkaita, sekä frankkien valtakunnan, ja myöhemmin virallisen Ranskan, sotilaita turvaamaan rakennettiin kokonainen linnoitus muureineen ja tykistöineen.

Vuonna 1789 käynnistyneen Ranskan suuren vallankumouksen aikana luostari lakkautettiin ja Mont Saint-Michelin linnasta tuli merkittävien poliittisten vankien sijoituspaikka. Arkkitehtonisen mestariteoksen käyttäminen vankilana kuitenkin kismitti monia vaikutusvaltaisia kansalaisia, ja esimerkiksi kirjailija Victor Hugo kampanjoi äänekkäästi linnan kunnostuksen ja luostariksi palauttamisen puolesta. Sanat eivät kaikuneet kuuroille korville, sillä vuonna 1863 vankila lopetti toimintansa ja Mont Saint-Michelin restaurointi voitiin aloittaa.

Jos on saksalainen Neuschwansteinin linna toiminut inspiraationa Disneylle, niin sitä on tehnyt myös Mont Saint-Michel. Vuonna 2010 ensi-iltansa saaneessa Kaksin karkuteillä -animaatioelokuvassa päähenkilö Tähkäpään vanhemmat asuvat linnassa, jonka esikuvana Mont Saint-Michel on toiminut.

Hohenzollernin linna

Tarkoitus ei ollut ottaa listalle useampia linnoja samasta maasta, mutta Saksan kohdalla tilanne kävi mahdottomaksi. Niinpä Neuschwansteinin linnan kaveriksi pääsi Hohenzollernin linna Saksan lounaisosassa.

Hohenzollernin vuoren huipulla, yli 800 metrin korkeudessa sijaitseva linnake rakennettiin alun perin 1000-luvulla, mutta se tuhoutui lähes täysin kymmenen kuukautta kestäneessä piirityksessä vuonna 1423; vain linnan kappeli jäi jäljelle. Pian sen jälkeen Hohenzollernin hallitsijasuku rakensi paikalle suuremman linnan perheen turvapaikaksi, mutta jatkuvat sodat ja epävarmuus saivat aikaan sen, että linna jäi lopulta hoitamatta ja sen annettiin rapistua.

Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV muisteli vuonna 1844 kirjoittamassaan kirjeessä perheensä linnassa viettämiä aikoja vuosisadan alussa ja mainitsi erikseen upeat auringonlaskut, joita he yhdessä ihailivat linnan torneista. Hänen suurena haaveenaan oli saattaa Hohenzollernin linna jälleen asuttavaan kuntoon. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Linna suunniteltiin uusgoottilaisen arkkitehtuurin mukaisesti ja valmistuessaan vuonna 1867 siitä tuli yksi Saksan näyttävimmistä linnoista. Valitettavasti Fredrik Vilhelm ei itse päässyt nauttimaan toteutuneesta unelmastaan, sillä hän ehti menehtyä ennen kuin linna oli täydessä loistossaan.

Suurista suunnitelmista huolimatta kukaan Hohenzollernin suvun kuninkaallisista ei muuttanut pysyvästi asumaan mahtipontiseen linnaan. Suvun valtakausi päättyi vuonna 1918, kun Saksan keisarikunnan ja Preussin kuningaskunnan viimeinen monarkki, kuningas Vilhelm II, luopui vallankumouksen myötä kruunustaan. Hänen vanhin poikansa, entinen kruununprinssi Vilhelm kuitenkin muutti linnaan pieneksi toviksi toisen maailmansodan loppuvaiheessa.

Hohenzollernin suvun seuraava päämies, Lous Ferdinand (viimeisimmän Vilhelmin poika), käynnisti 1950-luvulla linnan restauroinnin ja muuttamisen vierailukohteeksi tuoden sinne kuuluisien taiteilijoiden maalauksia ja Preussin kuningassuvun perintökalleuksia. Niiden joukossa on muun muassa Vilhelm II:n käyttämä kruunu ja presidentti George Washingtonin kirjoittama kiitoskirje paroni Friedrich Wilhelm von Steubenille, joka toimi siirtokuntien armeijan kenraalina Ison-Britannian kuningaskuntaa vastaan 1770-luvulla käydyssä Yhdysvaltain vapaussodassa .

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, mikä näistä linnoista oli sinun suosikkisi. Ja taas saa toki ilmiantaa itsensä, jos on päässyt vierailemaan jossakin näistä upeuksista!

Lisää kommentti