Lukijoiden kysymyksiä: Pitääkö viiden sekunnin sääntö paikkansa?

Tällä kertaa Listafriikki selvitti sen, pitääkö viiden sekunnin sääntö paikkansa, eli onko lattialle pudonnut ruoka turvallista syötäväksi, jos sen poimii viiden sekunnin sisällä.

Lisäksi perehdymme siihen, miksi valo houkuttelee hyönteisiä ja onko kaikilla eläimillä napa.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän viikkoisia lukijoiden kysymyksiä!

Onko ”viiden sekunnin sääntö” totta?

Nyt selvitetään se, pitääkö viiden sekunnin sääntö paikkansa?

Oletko sinä ikinä tiputtanut ruokaa lattialle, miettinyt mielessä tai sanonut äänen ”viiden sekunnin sääntö”, ja poiminut pudonneen asian lattialta suuhusi?

Jos ”viiden sekunnin sääntö” on täysin outo konsepti, tarkoittaa se yksinkertaisuudessaan sitä, että lattialle pudonneen ruoan voi huoletta syödä, jos sen nostaa ennen aikarajan umpeutumista. Huonoja uutisia kaikille mämmikourille: Yleinen uskomus on vain urbaanilegenda. Ruokaan alkaa tarttua bakteereita välittömästi, joten nopeudesta ei sinänsä ole hyötyä.

Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen. Yhdysvaltalaisessa Rutgersin yliopistossa tutkittiin bakteerien tarttuvuutta ruokaan – idea oli lähtenyt nimeomaan ”viiden sekunnin säännöstä”. Tutkimuksessa saatiin selville, että bakteerien siirtymiseen vaikuttavat ruoan kosteus, lattian tai muun pinnan materiaali (matosta bakteerit tarttuvat hitaimmin) ja tietenkin se, mitä bakteerilajeja pinnalla on. Mutta tärkeimpänä: mitä kauemman ruoka maassa oli, sitä enemmän siihen siirtyi bakteereja. Toisaalta bakteerit alkoivat tarttua jo ensimmäisellä sekunnilla.

Mutta jos jokaisesta lattialle tippuneesta ja sieltä suuhun poimitusta ruokapalasesta saisi mahataudin, niin eivätkö kaikki taaperot olisi jatkuvasti vatsa sekaisin? Ja myönnä pois: aika moni aikuinenkin! Muutamissa sekunneissa ruokaan voi siirtyä satoja, jopa tuhansia bakteereita, mutta eivät ne kaikki ole haitallisia tai pysty päihittämään kehon vastustuskykyä.

Pidä kuitenkin mielessä (varsinkin, jos kuljet sisällä kengät jalassa), että kengissä ja sukkien pohjissa kulkeutuu koko joukko inhottavia ulostebakteereja ympäri kotia. Tietyt Salmonella-bakteerilajit saavat aikaan ikävän infektion, vaikka niitä pääsisi ihmisen elimistöön vain kymmenen kappaletta. Ja kymmenen solun siirtymisessä lattialta ruokaan ei todellakaan kestä kauaa – vain minimaalinen murto-osa viidestä sekunnista.

Joten viiden sekunnin sääntö on tarua, mutta siinä on myös hitunen totuutta. Periaatteessa se on kuin pelaisi venäläistä rulettia!

Miksi valo houkuttelee hyönteisiä?

Teorioita sille, miksi valo houkuttelee hyönteisiä puoleensa, on monia. Tutkijatkaan eivät ole täysin yksimielisiä syystä, mutta yksi suosituimmista teorioista liittyy suunnistamiseen. Hyönteiset käyttävät luonnollisia valonlähteitä, kuten Kuuta ja Aurinkoa, pysyäkseen kärryillä lentosuunnasta. Yökkönen voi esimerkiksi ajatella pitävänsä Kuun oikealla puolellaan lentäessään kohti pohjoista, mutta kun peliin tuleekin joku ulkovalo, hämmentää se hyönteistä melkoisesti. Se voi päätyä kiertämään lamppua loputtomasti, sillä siten se on Kuuksi kuvittelemaansa valoon nähden koko ajan samassa kulmassa. Erityisesti houkuttelee sellainen keinovalo, jossa on ihmissilmälle havaitsematonta ultraviolettivaloa, jota siis on myös auringonvalossa.

Ultraviolettivalo on takana myös toisessa teoriassa, jonka mukaan hyönteinen erehtyy luulemaan lamppua kukaksi. Monet yöperhoset imevät nektaria kukista, joiden tiedetään heijastavan UV-valoa.

Vai voisivatko hyönteiset kenties pitää valoa merkkinä pakoreitistä? Jos hyönteinen tuntee olonsa uhatuksi ja näkee valon, se lentää sitä kohti, koska reitin edessä ei näytä olevan mitään. Pimeässä täytyy myös väistellä puita ja muita esteitä: valossa reitti on selvä ja siksi houkutteleva. Keinovalon keksiminen on siis ollut hyönteisten kannalta pahin mahdollinen asia, sillä ne eivät ole sopeutuneet siihen mitenkään.

Onko kaikilla eläimillä napa?

Kaikilla eläimillä ei ole napaa, sillä se on leikatun napanuoran jättämä arpi. Napa voi siis olla vain nisäkkäillä, joilla poikaset kasvavat kohdussa ja saavat ravintonsa istukan kautta, johon ne ovat yhteydessä napanuoran välityksellä.

Tämä siis tarkoittaa myös sitä, että kaikilla nisäkkäilläkään ei ole napaa. Nisäkkäiden luokka jakaantuu muniviin nisäkkäisiin, pussieläimiin ja istukallisiin nisäkkäisiin. Munivista nisäkkäistä elossa on enää nokkaeläimet eli vesinokkaeläin ja viisi nokkasiililajia, jotka alaluokkansa nimen mukaisesti lisääntyvat munimalla. Ei istukkaa, ei napanuoraa, eikä siis napaa.

Pussieläimillä, eli esimerkiksi kenguruilla, alkio kyllä kehittyy äidin kohdussa, mutta irrallisessa ruskuaispussissa, josta se saa kaiken tarvitsemansa ravinnon. Noin reilun kuukauden jälkeen pieni poikanen tulee ulos ruskuaispussista, siirtyy synnytyskanavaa pitkin äidin pussiin ja kiipeää nisälle. Matka voi ison emokengurun tapauksesssa olla jopa puoli metriä; se on aika käsittämätön suoritus parin sentin mittaiselta sokealta poikaselta. Joten pussieläimilläkään ei ole napaa, koska niillä ei missään vaiheessa ole emoon yhteyttä napanuoran välityksellä.

Tästä päästäänkin istukallisiin nisäkkäisiin, joihin me ihmisetkin siis kuulumme. Kaikilla istukkanisäkkäillä on elämän alussa istukkaan yhteydessä oleva napanuora; niinkuin ryhmän nimikin kertoo. Muilla lajeilla napanuoran arpi ei vain ole yhtä selvä kuin ihmisillä, mutta olemassa se joka tapauksessa on. Monilla lajeilla arpi on karvapeitteen alla piilossa ja sen voi yrittää omalta lemmikiltä paikallistaa etsimällä pientä karvatonta viivaa.

Vain ihmisillä napa on selvästi erottuva, mikä johtuu napanuoran katkaisutyylistä. Meillä napanuora leikataan ja tynkä solmitaan tiukasti jälkivuodon ehkäisemiseksi. Synnytyksen jälkeen napasuonten verenkierto kyllä pysähtyy, mutta me haluamme ottaa varman päälle. Muut eläinemot katkaisevat napanuoran yleensä hampaillaan; siksi arpi on tasaisempi ja pienempi kuin meillä.

Käy myös lukemassa tämän viikon listat:

Lisää kommentti